Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
|
Vastaus #650 : 04.02.2013 klo 21:31:19 |
|
Mihin tuossa ruletissa Sesay sitten asettuisi? Puolustava vaihtoehto laituriksi ainakin, ja vasemman pakin varamies. Osoitti kuitenkin viime kaudella olevansa avauksen tason mies liigassa. Keskikentän keskustaan häntä sentään tuskin tungetaan, vaikka taisi sielläkin joissain matseissa kokeilla viime kaudella.
Mun mielestä tällä hetkellä parhaat laitapakit ovat ehdottomasti Sesay-Vesala. Tommi on kuitenkin aika tasavahva molemmilla puolilla, kun taas Sesay on ainakin toistaiseksi Paddya valmiimpi tapaus, vaikkei tämäkään todellakaan huonosti ole pelannut. "Ikävällä" tavalla positiivinen ongelma, semminkin kun muilla tonteilla on vielä ns. pula.
|
|
|
|
settingsun
|
|
settingsun
Vastaus #651 : 04.02.2013 klo 21:44:14 |
|
Voisin kuvitella että pitkässä sarjassa Toke voi sommitella tuota ryhmitystä ja lepovuoroja vähän myös vastustajan mukaan. Paddyhan näistä laitapakeista on selkeästi paras hyökkäysten tukemisessa kun omassa päässää edelleen hyökkäysinto kostautuu turhan usein. Sesay taas on vahva oman pään työmyyrä, jonka taidot hyökkäyspäässä ovat valitettavan suppeat. Vesalaa pitäisin varmana avauksen valintana aina kunnossa olleessaan juuri tasaisuutensa vuoksi. Ei petä kumpaakaan päähän, vaikka toisaalta liigatasoa korkeammalle ei kompetenssi tule koskaan riittämään.
|
|
|
|
HÄI
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkoposkihanhet & merimetsot
|
|
Vastaus #652 : 05.02.2013 klo 00:10:45 |
|
Vesala ei tasan ole keskellä Davea parempi, tasavarma syöttöpeli ja järkevä pelin rakentaminen kun eivät kuulu miehen vahvuuksiin (tai siis vielä vähemmän kuin Davella...). Puhtaasti puolustavassa ankkurin roolissa Vesalalle ja Koskiselle olisi käyttöä, mutta ei sellaista ole tällä hetkellä vakiintuneessa systeemissä.
|
|
|
|
Neuvoton
Poissa
Suosikkijoukkue: MyPa, Athletic Bilbao, KaisLa
|
|
Vastaus #653 : 06.02.2013 klo 15:34:52 |
|
Mulla ei ole keskikentän suhteen niin paha olo kuin monilla vaikuttaisi olevan. Gelasta on kavanut liigatasolle kelpo ankkuri ja pelinrytmittäjä. Ramadingayesta Toke on kehittänyt lähes väkipakolla liigapelaajan. Höntyilijä Ramadingaye toki vielä ajottain on ja tuskin muuksi muuttuu, mutta siinä vaiheessa kun häneltä nähdään rauhallisia, peliä edistäviä syöttöjä, on siinä jälleen yksi valtavan iso sulka Token hattuun. Heinostahan täällä monet junnuosaston kirjoittajista hekumoivat jo viime kaudella avaukseen ja tällä kaudella tulee taistelemaan tuosta paikasta tasapäisesti Ramadingayen kanssa. Kaipiosta ylempänä jo kirjoitinkin. Toki tuohon silti yksi liigatason jätkä mahtuisi. Gela, muiden pelatessa hyvin täyttää erinomaisesti roolinsa yleismiehenä, mutta ei kykene ottamaan yhtään isompiaa roolia tai kannattalemaan joukkuetta. Ramadingaye, yllättävä pelaaja hyvässä ja pahassa ja koskaan ei tiedä, että meneekö kaikki putkeen vai täysin vituralleen. Hyvä keskikentän rakkikoira, jolla varmasti ylöspäinkin muutama hyvä suoritus kaudessa, mutta muuten mentänee taas valtaisaa vuoristorataa. Heinonen, hyvä peli Ahvenanmaalla ja sitä ennen hyviä väläytyksiä potentiaalista, nyt toistaiseksi selkävaivaisena. Täysi arvoitus. Kaipio, ei vaan taida riittää. Vesala/Sesay/Koskinen/Vuorinen/Okafor/Pampula/Anttilainen/(Salmon)/(Oksanen), keskikentällä hätäratkaisuja ja parempia muilla pelipaikoilla. Etenkin puolustuspään pelaajat noista pystyvät katkomaan ja suojaamaan linjaa, mutta ylöspäin hyöty on Daveakin heikompi. Sashalta ja laitureilta taas puuttuu jonkinlainen kokonaiskäsitys, jolloin pelin tekeminen ei luonnistu. Hyvä pelintekijä toki kelpaisi kaikille liigajengeille, joten sikäli samassa veneessä muiden kanssa. Lähinnä vain sitä, että kyllä tuo keskusta vielä yhtä miestä kaipaisi.
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.02.2013 klo 16:00:16 kirjoittanut Neuvoton »
|
|
|
|
|
kiki
Poissa
Suosikkijoukkue: Jari Litmanen
|
|
Vastaus #654 : 06.02.2013 klo 18:31:58 |
|
Huhut kylillä kertovat, että näytille olisi tulossa pari kymppinen italialainen futari vai joko on ollut?
|
|
|
|
HÄI
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkoposkihanhet & merimetsot
|
|
Vastaus #655 : 06.02.2013 klo 18:32:31 |
|
Huhut kylillä kertovat, että näytille olisi tulossa pari kymppinen italialainen futari vai joko on ollut?
Äkkiäpäs Balotelli kyllästyi.
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
|
Vastaus #656 : 06.02.2013 klo 18:34:40 |
|
Hyvä pelintekijä toki kelpaisi kaikille liigajengeille, joten sikäli samassa veneessä muiden kanssa. Lähinnä vain sitä, että kyllä tuo keskusta vielä yhtä miestä kaipaisi.
Huhut kylillä kertovat, että näytille olisi tulossa pari kymppinen italialainen futari vai joko on ollut?
Hetkinen... http://en.wikipedia.org/wiki/Marco_Verratti
|
|
|
|
kluru
Poissa
|
|
Vastaus #657 : 06.02.2013 klo 20:51:58 |
|
Pariksi vuodeksi kasvamaan ja sitten suoraan Juventuksen avaukseen .
|
|
|
|
kiki
Poissa
Suosikkijoukkue: Jari Litmanen
|
|
Vastaus #658 : 06.02.2013 klo 21:01:01 |
|
Huhut kylillä kertovat, että näytille olisi tulossa pari kymppinen italialainen futari vai joko on ollut?
Isoimmat ongelmat kuulemma liittyvät siihen, miten peluri löytää Helsinki-Vantaalta Mylsälle.
|
|
|
|
settingsun
|
|
settingsun
Vastaus #659 : 07.02.2013 klo 13:13:09 |
|
Hyvä pelintekijä toki kelpaisi kaikille liigajengeille, joten sikäli samassa veneessä muiden kanssa. Lähinnä vain sitä, että kyllä tuo keskusta vielä yhtä miestä kaipaisi.
Siitä en toki varmaan ole eri mieltä kenenkään kanssa etteikö tuonne yksi Davea ja Heinosta varmempi tapaus kelpaisi, mutta prioriteettijärjestys on ollut ainakin itselläni koko talven laidat-hyökkäys-keskikenttä. Nyt kun Plaisir ja Okafor saattaa kostautua laitureina vahvistuksiksi ja Salmikivi hankittiin kärkeen kasvamaan korkoa, voidaan katsella jos keskikentälle jonkun saisi naarattua. Potentiaalia siellä riittää tarpeeksi, nyt tarvittaisiin valmiita tapauksia. Ja noista muiden pelipaikkojen pelaajista keskikentällä Koskinen on ainoa kenet mielelläni näkisin vaihtoehtoisesti keskikentän pohjalla. Vesala menee siellä hukkaan, ja Oksasten ja kumppanien taso siellä on nähty valitettavan monta kertaa
|
|
|
|
TosiMypafani
Poissa
Suosikkijoukkue: Myllykosken Pallo 1947
|
|
Vastaus #660 : 08.02.2013 klo 07:29:47 |
|
Siis onko tämä huippufutari muka tulossa Mylsälle ?
|
|
|
|
pikitiivi
Poissa
Suosikkijoukkue: MyPa
|
|
Vastaus #661 : 08.02.2013 klo 08:49:30 |
|
Siis onko tämä huippufutari muka tulossa Mylsälle ? On..koskakohan Innnanen kuulee tästä
|
|
|
|
_SativA_
Poissa
Suosikkijoukkue: MyPa, onko paha?
|
|
Vastaus #662 : 08.02.2013 klo 14:29:06 |
|
|
|
|
|
TosiMypafani
Poissa
Suosikkijoukkue: Myllykosken Pallo 1947
|
|
Vastaus #663 : 08.02.2013 klo 21:36:29 |
|
Tietysti, olen vastannut joka viikon kilpailuun. Vantaa Tournamentkin lähestyy. Hieno 'turnaus' ilmeisesti.
|
|
|
|
Nakster
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Lahti
|
|
Vastaus #664 : 10.02.2013 klo 10:29:23 |
|
Mikäs on mahdollisten testipelaajien tilanne tällä hetkellä? Onko kenelläkään tietoa,että tuleeko esim tuohon Vantaan turnaukseen mahdollisesti näitä keskikenttäpelaajia testiin? Pakettihan on suhteellisen hyvin koossa ,mutta pari "hyvää pelaajaa" keskikentälle tarvittaisiin. Toki resurssit ovat rajalliset ja niiden mukaan mennään.
|
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
|
Vastaus #666 : 12.02.2013 klo 14:17:49 |
|
|
|
|
|
kluru
Poissa
|
|
Vastaus #667 : 12.02.2013 klo 15:41:50 |
|
St. Vincent & Grenadiinit .
|
|
|
|
Nakster
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Lahti
|
|
Vastaus #668 : 12.02.2013 klo 15:48:17 |
|
http://en.wikipedia.org/wiki/Cornelius_Stewart tuommoinen kaveri taitaapi siis olla kyseessä. Eikö Suomalaisista pelaajista löydy joukkueeseen vahvistuksia,vai mikä lie syynä,että pelaajia roudataan jatkuvasti ulkomailta testiin?
|
|
|
|
|
settingsun
|
|
settingsun
Vastaus #670 : 12.02.2013 klo 19:22:05 |
|
Eikö Suomalaisista pelaajista löydy joukkueeseen vahvistuksia,vai mikä lie syynä,että pelaajia roudataan jatkuvasti ulkomailta testiin?
Johan tuonne on talven aikana hankittu Salmikivi ja Pyhäranta. Heinostakin voidaan pitää tavallaan tämän kauden hankintana. Ei noita määräänsä enempää nykytilantessa Suomesta löydy, ja onhan tuossa mukana pyörinyt paljon suomalaisiakin testissä. Eiköhän Toke oli aika hyvin tietoinen näiden divarihelmien tasosta. Ja parempi sieltä ulkomailta on "jatkuvasti" testiin roudata kuin hankkia sikaa säkissä tai youtubesuoritusten perusteella.
|
|
|
|
Kratos
Poissa
|
|
Vastaus #671 : 12.02.2013 klo 19:30:36 |
|
Varmaan juuri se. Suomessa on hyvin rajallinen pelaajatuotanto.
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
|
Vastaus #672 : 12.02.2013 klo 20:23:33 |
|
Eikö Suomalaisista pelaajista löydy joukkueeseen vahvistuksia,vai mikä lie syynä,että pelaajia roudataan jatkuvasti ulkomailta testiin? Äkkiseltään en muista, että Suomalainen nimisiä pelaajia olisi kovin montaa... MyPa on köyhä seura ja ulkomaalainen tulee usein halvemmaksi. Toisekseen johan tuossa on testeissä pyörinyt suomalaisia niin Tahvanaista, Ahosta kuin ties ketä muutakin liiga- ja divaripelaajaa. Nyt etsitään vahvistuksia ja jos ei suomalaisten MyPan taloustilanteeseen sopivien pelaajien taso riitä, niin ei suomalaisuus sitä nosta vaikka mikä olisi.
|
|
|
|
pikitiivi
Poissa
Suosikkijoukkue: MyPa
|
|
Vastaus #673 : 12.02.2013 klo 21:27:49 |
|
"Zenya Tochinin"...mikähän heepo tämä on. Googleen kun laittaa ko. nimen ja kuvahaun.....niin tulee kyllä jotain ihan muuta kun futista. Mikä lie miehen oikea nimi?
|
|
|
|
HÄI
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkoposkihanhet & merimetsot
|
|
Vastaus #674 : 12.02.2013 klo 21:34:56 |
|
"Zenya Tochinin"...mikähän heepo tämä on. Googleen kun laittaa ko. nimen ja kuvahaun.....niin tulee kyllä jotain ihan muuta kun futista. Mikä lie miehen oikea nimi?
Löysin pornoa
|
|
|
|
|
|