Huuto pelikeskeisen kulttuurin puolesta

[Fievel]

Blogikirjoitus (yksityishenkilön mielipide) suomalaisen valmennuskulttuurin puutteista.

http://terveysjatiede.blogspot.fi/2012/11/huuto-pelikeskeisen-kulttuurin-puolesta.html

[Superjunnukoutsi]

Ihan hyvä kirjoitus. Näen muutaman asian samoin kirjoittajan kanssa itsekin.

Kritiikkinä toki Barca ja Real -kommenttia koskien, että siinä mentiin siitä missä aita on matalin.

[Fievel]

Harjoitusrasituksesta, kehittymisestä ja ylikunnosta:

http://terveysjatiede.blogspot.fi/2012/11/harjoitusrasituksen-tasapaino.html

[Fievel]

Suomalaisessa urheilussa käytetyistä tutkimus- ja valmennusmenetelmistä, ja niiden soveltumisesta palloilulajeihin:

http://terveysjatiede.blogspot.fi/2012/11/jyvaskylalainen-valmennusmalli-vs.html

[koera]

Blogilinkitykset sopivat mainiosti tänne, mutta tulee kyllä mieleen että Jalkapallokulttuuriosiossa näkyvyys olisi parempi. Toki täältä tavoittaa helposti lähes kaikki forkan valmentajat. Valintakysymyksiä, voin halutessasi siirtää otsikon. Tosin en pitäisi edes ihan kohtuuttomana kahta otsikkoa, näihin teksteihin on kuitenkin selvästi panostettu.   

[Fievel]

Harjoittelun ohjelmoinnin historiasta:

http://terveysjatiede.blogspot.fi/2012/12/harjoittelun-ohjelmointi-osa-1-taustat.html

[Fievel]

Vastine Urheilulehden "Agit prop vai paasikivimäinen realismi" -artikkeliin:

http://terveysjatiede.blogspot.fi/2012/12/vastine-agit-prop-vai-paasikivimainen.html

[koera]

Urheilulehden artikkelia en sattuneista syistä ole lukenut. Taitokilpailuiden pisteiden tai pelkän ammattivalmentajan statuksen autuaaksitekevyyteen sama. SHA:n testipatteriston kritisoimiseen ja toiveeseen arvioida enemmän pelaamista: kunhan testejä varten ei treeneissä opeteta, tarjoavat ne hyvän tavan kerätä raakaa dataa. Avoimen taidon mittaaminen on subjektiivista, tilannesidonnaista ja erittäin hankalaa vertailla. Kunhan seuroissa treenataan pelinomaisesti, testipatteristo voi hyvin keskittyä mekaanisiin suorituksiin.

Ns. avoimen taidon kognitiivisia edellytyksiä voi toki jossain määrin mitata, mutta nykyisellään SHA:lla eivät taida resurssit riittää laitteiston ja osaamisen hankkimiseen.   

[zekki]

Voi hallelujaa näitä juttuja! Onko todella niin, että Suomessa ollaan täysillä ajamassa jonkinlaisen tieteellisen futisvalmennuksen (urheiluvalmennuksen) mustaan aukkoon: mittarit kylkeen, analyysit ja graafit valtaan ja kellokallet takapiruiksi. 

Tämä sama on koettu ja epäonnistuttu jo niin monilla toiminnan alueilla, että pitääkö se täälläkin taas läpikäydä? Ilmeisesti kyllä. Tutustukaan nyt ihmeessa ensin vaikka DDR aikaiseen "tehostamisen ideologiaan ja systematiikkaan", joka on ilmeisen hyvin dokumentoitukin, ettei ihan kaikkea tarvitse kantapään kautta opetella.

Jos joku on vaikka nykySaksan futista seurannut, huomaa, että rengin ja isännän paikat ovat siellä edelleen kohdallaan. Peli on edelleen se, joka käskee. Mukaan on tullut myös jotain uutta, jota voisi kutsua luovaksi jalkapalloksi. Se on hyvin ymmärrettävästi jotain aivan käsittämätöntä siinä 70- lukulaisessa tehotoiminnan mallissa, johon Suomessa nyt haikaillaan!

Suomi on ollut pohjoismaiden johtava maa urheilun kemiallisessa dopingissa. Synnytetäänkö tämän jatkoksi aivan uudenlainen käsite: harjoitteludoping. Harjoittelusta tulee se isäntä, jonka ehdoilla mennään, pelistä viis. Syntyy ehkä aivan uudenlainen futaajarotu, jolle harjoittelu itsessään on päämäärä. Kovan harjoittelun tuoma harjoitushumala ja siihen liittyvä mielihyvä tuntuu niin mukavalta, että peli itsessään on jo kuin laskuhumalaa. Pahimmillaan harjoittelusta tulee addiktio. Sitten tarvitaankin jo kovaa vieroittamista, että palataan arkeen, jossa pelistä osataan nauttia.

[Stürmer]

Suomi on ollut pohjoismaiden johtava maa urheilun kemiallisessa dopingissa. Synnytetäänkö tämän jatkoksi aivan uudenlainen käsite: harjoitteludoping. Harjoittelusta tulee se isäntä, jonka ehdoilla mennään, pelistä viis. Syntyy ehkä aivan uudenlainen futaajarotu, jolle harjoittelu itsessään on päämäärä. Kovan harjoittelun tuoma harjoitushumala ja siihen liittyvä mielihyvä tuntuu niin mukavalta, että peli itsessään on jo kuin laskuhumalaa. Pahimmillaan harjoittelusta tulee addiktio. Sitten tarvitaankin jo kovaa vieroittamista, että palataan arkeen, jossa pelistä osataan nauttia.

Hyvä pointti.  Meillähän on likimain maailman pisin pre-season, joten tällä logiikalla pitäisi syntyä myös ylivoimaisesti parhaat pelaajat.  Mutta kun nuorisomajuista lähtien keskitytään liikaa mitattavien fyysisten ominaisuuksien kehittämiseen, niin saadaan kyllä tasalaatuista pelaaja-ainesta, joka ei välttämättä ymmärrä itse pelistä hittojakaan.  Pelaamaan oppii kuitenkin pelaamalla, eikä omaehtoisten höntsyjen merkitystä voi siksi liiaksi korostaa.  Eipä siis ihme, että niin monesti joutuu kv. peleissä häpeämään suomalaisten pelaajien vammaisia ratkaisuja erilaisissa pelitilanteissa.  Kuntopyöräähän on hampaat irvessä poljettu ja intervallia vedetty, mutta kun futis ei ole juoksukilpaa -  paitsi briteissä.

[Ricardo Leite]

Olemmehan taas varmasti ymmärtäneet mitä jalkapalloilijan suorituskyvyn testaaminen tarkoittaa sekä mihin ja miten sitä käytetään. Joo, jalkapallo on taitopeli, mutta samalla fyysisesti äärimmäisen monipuolinen ja äärimmäisen vaativa. Fyysisten ominaisuuksien merkitystä on turha pienillä junnuilla ylikorostaa, mutta olisi junioreille äärimmäisen haitallista olla panostamatta niiden kehittämiseen.

Mitä fyysisten ominaisuuksia kehittäminen sitten mahdollistaa? Kaiken muun lisäksi esimerkiksi sen, että keho kestää sen kuormituksen, minkä huippupelaajaksi tuleminen vaatii. Lisätietoa vajavaisen fysiikan tuomista ongelmista seuraavilta herroilta: Litmanen, Forssell, Tainio ja Väyrynen. Kukaan noista tuskin väittää, etteikö uralla olisi todennäköisesti selvinnyt hieman vähemmillä vammoilla, mikäli maailmalle lähtiessä olisi ollut jaloissa muutakin kuin jänteet ja perkeleesti taitoa.

Ei se fyysisen harjoittelun optimoiminen tarvitse olla peliltä pois.

[Fievel]

Mittareiden merkitys joukkuepallopeleissä.

Kolmiosainen artikkelisarja samassa blogissa.

1. osa - esittely: http://bit.ly/1gxCpgX

2. osa - testit: http://bit.ly/1oov1cZ

3. osa - seuranta: http://bit.ly/1eWjBZZ

[Mersault]

Mittareiden merkitys joukkuepallopeleissä.

Kolmiosainen artikkelisarja samassa blogissa.

1. osa - esittely: http://bit.ly/1gxCpgX

2. osa - testit: http://bit.ly/1oov1cZ

3. osa - seuranta: http://bit.ly/1eWjBZZ

Joo. Lukasin tuon esittelyn ja tekstin sijaan suurta ihmetystä aiheutti lähdeluettelon pituus ja se, että tekstissä ei viitattu yhteenkään tekstiin. Jos ja kun tarkoituksena on olla jonkin sortin vakavamielinen esitys, silloin näiden lähteiden pitäisi ihan oikeasti viitata johonkin eikä ainostaan olla pitkänä rimpsuna ajatuksenvirran jälkeen. Toki tuossa ajatuksenvirrassa voi olla myös ajatusta, mutta ite en ainakaan viitti ruveta lukemaan 35 teosta ja sen jälkeen miettimään, että onkohan kirjoittaja ymmärtänyt mitä on lukenut. Jos ja kun lähteet tekstin loppuun heittää, kannattaa ihan oikeasti laittaa, että mitä on mistäkin lainannu. Tuolla periaatteella kannattaa liitteisiin lisätä Agricolan Abckiria, sillä sieltähän kaikki lähti.

[Johnny99]

Lukasin tuon esittelyn ja tekstin sijaan suurta ihmetystä aiheutti lähdeluettelon pituus ja se, että tekstissä ei viitattu yhteenkään tekstiin.

Joko Mersault tai oma luetun ymmärtämiseni on pahasti metsässä.

Puolessa välissä: erittäin mielenkiintoista kokoavaa tekstiä.

[Kaihlamo]

Mielenkiintoista tekstiä, mutta samalla äärimmäisen raskasta luettavaa. Yllättäen blogin kirjoittajalla on suora yhteys kahteen nimeltä mainitsemattomaan Twitter-haukkaan, joiden kirjoitusten ja ajatusten seuraaminen välillä tuntuu ihan yhtä raskaalta. Mutta toisaalta hyvä, että joku menee asioissa syvemmälle kuin on yleisesti totuttu. Tosin välillä tuntuu, että kaiken tämän pelin tutkimisen tiimellyksessä unohtuu se fakta että jalkapallo on itse asiassa peli - ja hyvin monimutkainen ja monia muuttujia sisältävä peli, jossa isoimman muuttujan tekee vastustaja. Eräs minua paljon fiksumpi jalkapallovalmentaja kerran sanoi, että jos jalkapallo olisi niin yksinkertainen peli jonka voisi pilkkoa pieniin palasiin ja sen jälkeen pala kerrallaan hakata pelaajaan - aikanaan Neuvostoliitto olisi ollut sen aikaisilla resursseillaan täysin ylivoimainen jalkapallossa (niin kuin lähes kaikissa muissa yksinkertaisemmissa pallopeleissä). Mutta sen sijaan Etelä-Amerikan piha ja katufutaajat olivatkin aika usein parempia. Itselle kun väkisin hiipii mieleen se, että vaikka puhutaan pelikeskeisyydestä niin itse peli jää välillä kuitenkin taustalle kaiken muun hienon ja akateemisen hopotuksen takia. Ehkä on vain väärinymmärrystä ja omaa tietämättömyyttä asioista - asioiden ymmärtämistä ei ainakaan helpota se kaiken maailman hienojen käsitteiden viljeleminen yksinkertaisimmissakin asioissa.

Noin pitkästä tekstistä ehkä tyhmää nostaa yksittäisiä asioita esiin, mutta tähän samaan asiaan olen nyt lähiaikoina törmännyt sen verran usein joten nostan kuitenkin:

Taitokisoihin käytettävät henkilö- ja aikaresurssit tulisi suunnata pelaajien pelisuoritusten videoanalysointiin.

En itsekään ole taitokisojen vankkumaton fanipoika, mutta en vain ymmärrä miten pelaajien testaaminen  pari kertaa vuodessa on jostain resursseista pois. Eihän siihen nyt ihan hirveästi aikaa mene järjestämiseen tai organisointiin ja tulostenkin antama data on sen verran yksinkertaista ettei niitä ihan hirveästi tarvitse tai kannata edes analysoida. Pelaajille sen sijaan taitokilpailut on aika yksinkertainen mittari oman ajan harjoittelua varten nuorimmissa ikäluokissa. Ja pelaajat taitaa noista kisoista kuitenkin tykätä aika paljon, joten mielestäni se jo yksistään on aika iso plussa tässä asiassa.

[Snoopy]

Itselleni usein tulee pelejä katsoessa mieleen, että elämmekö kuitenkin myös liikaa joukkuelajin mukaan. Luonnollisesti joukkuelajissa suuri osa pelistä on suoraan verrannollinen joukkueeseen ja sen yhtenäiseen tekemiseen, mutta usein itse pelaajat jopa ahdistetaan tiettyyn pelilliseen ja varsinkin pelikeskeiseen muottiin ja heidän yksilöllisyyttä rajoitetaan.

Itselleni suurimpia ilon aiheita on, kun kymmenestä tasavahvasta pelaajasta löytyy jokaisesta omat vahvuutensa ja puolensa, taitavuutensa ja itsepäisyytensä. Itse toivoisin näkevänikin enemmän pelaajien itsevarmoja omia päätöksiä ja rohkeita pelillisiä suorituksia. Liian usein valmentajat jopa tukahduttavat yksilöt, koska joukkueen tulee pelata vain joukkueen mukaan.

Ehkä siksi ne Etelä-Amerikan juniorit ovat monien mielestä niin hyviä, koska tekevät ( valitettavasti vai onneksi? ) vapautuneemmin yksilöpohjaisia harjoituksia, harjoituksissa ja/tai kadulla... Muistelen joskun lukeneeni selonteon Itä-Saksan ja Neuvostoliiton urheilijoista ja heidän kuristaan, sekä siitä, että loppujen lopuksi kyse oli enemmänkin massojen tehokkaasta koulutuksesta kuin yksilöiden kehittymisestä. Kiristämällä tavotteita ja tuomalla massat niiden pariin saadaan aikaiseksi varmasti paljon loistavia urheilijoita, mutta prosentuaalisesti lahjakkuuksia ei silti ole yhtään enempää. Voisiko jopa Brasilian slummeissa olla enemmän lahjakkuutta juuri sen iloisen tekemisen ja ohjaamattomuuden ansiost?

Jos pelikeskeisyys tarkoittaa, että täytyy ottaa yksilön tekemisestä pois, niin en tiedä onko se hyvä suunta. Jos taas yksilöt pääsevät toteuttamaan itseään joukkueen sisällä ja sillä tarkoitetaan pelikeskeisyyttä, niin onko siinä joukkueiden erot ja rikkaus?

-Snoopy-

[Superjunnukoutsi]

En itsekään ole taitokisojen vankkumaton fanipoika, mutta en vain ymmärrä miten pelaajien testaaminen  pari kertaa vuodessa on jostain resursseista pois. Eihän siihen nyt ihan hirveästi aikaa mene järjestämiseen tai organisointiin ja tulostenkin antama data on sen verran yksinkertaista ettei niitä ihan hirveästi tarvitse tai kannata edes analysoida. Pelaajille sen sijaan taitokilpailut on aika yksinkertainen mittari oman ajan harjoittelua varten nuorimmissa ikäluokissa. Ja pelaajat taitaa noista kisoista kuitenkin tykätä aika paljon, joten mielestäni se jo yksistään on aika iso plussa tässä asiassa.

Oletus varmaankin on, että taitokisoihin harjoittelua varten käytetään harjoitusaikaa millä muuten harjoiteltaisiin muita asioita. Yleensähän nuo jutut harjoitellaan omalla ajalla, mutta omalla ajalla harjoittelussakin taidetaan nykyään suosia enemmän ja enemmän pelaamista suljetun taidon harjoittelemisen sijasta (ainakin pienemmillä).

Kirjoittajahan tarjoaa suljetun taidon testiksi kognitiivis-havainnolliset lajisidonnaiset motoriset testit, mutta nähdäkseni valmentajan pitäisi osata arvioida tätä aluetta ilman erillisiä testejä ihan vain harjoitusten ja pelien perusteella.

[Kaihlamo]

No enpä nyt oikeastaan itse ajanut takaa edes sitä, että juuri omalla ajalla pitäisi erikseen treenata noita lajeja. Mitä siellä pihapeleissäkin tehdään - potkitaan, syötetään ja kuljetetaan. Ennenkaikkea aadaan kosketustoistoja palloon. Ja pomputtelu kai on ainakin jo lähtökohtaisesti asia joka harjoitellaan omalla ajalla eikä joukkuetreeneissä. Toisaalta suurinosa omalla ajalla tapahtuvasta pallottelusta suurimmalla osalla sitä paljon tekevistä on kaikkea muuta kuin pelaamista - ikävä kyllä. Ei entisajan pihapelikulttuuria vaan enää taideta saada millään takaisin - se peli ollaan hävitty jo pelikonsoleille, kännyköille ja tietokoneelle.

[sateentekijä]

Meillä näyttäisi pihapelit toteutuvan ainoastaan ala-asteella välituntipeleinä eli silloin vielä eri-ikäiset lapset pelaavat spontaanisti keskenään jopa talvella.
Vapaa-ajalla on vaikeampi saada peliä aikaiseksi ja olen itsekin
joutunut/päässyt usein mukaan peleihin, jotta saadaan riittävästi pelaajia. Tämä on harmi sillä pihapelien vaikutuksen pallonkäsittelyyn ja pelirohkeuteen huomaa nopeasti ainakin pienimmillä.

Jääkiekossa tuo toimii jotenkin luonnollisemmin, kun kaikki jotka haluavat käydä jäällä joutuvat tulemaan samaan paikkaan.