Sunnuntainen aamupäivä ei välttämättä ole hetki paras hetki aivoriihelle, mutta mieleni valtasi silti Steven Morrissey ja hänen vaikutuksensa Vepsun peliin. Mahdollisuuksia, uhkia, hirvittävä määrä kysymyksiä ja todella vähän vastauksia.
Voinemme lähteä siitä olettamuksesta, että ryhmitys on jatkossakin lähtökohtaisesti mallia 4-4-1-1. Tuskinpa varsinkin puolustussuuntaan toimivia neljän linjoja lähdetään rikkomaan ja kaksi ylintä peluria rynninevät jatkossakin enemmän jonossa kuin rivissä. Loogisin oletus lienee, että Steven ottaa Oluwatomiwon paikan ja muut palikat pysyvät entisellään. Miten tämä vaikuttaa, sillä pelaajatyyppeinä nämä kaksi ulkomaanapua ovat sangen kaukana toisistaan…
Juoksu- ja tulivoima lisääntyy yläkerrassa.- Steven on pariakin kertaluokkaa kovempi maalipyssy kuin valioliigapelaajien veli. Pystypalloihin tulee huomattavasti enemmän vaaraa, kun niiden perään kipittää karibialainen kiituri. Lisäksi Morrissey on varustettu huomattavasti paremmalla metsästysvietillä, mitä tulee maalinälän tyydyttämiseen. Siinä missä Tomi tyytyy olemaan kiltti seurakuntalainen, niin Steven haluaa olla tulivoiman ylipappi. Steven haluaa olla siellä, mistä maalit tehdään, kun taas Tomi vetäytyy helposti syrjään.
Karvaus- ja puolustuspelin muutokset- tämä hyvin toiminut pelin osa-alue kokee melkoisen muutoksen. Steven hakee välillä henkilökohtaisella urheilullisuudellaan superriistoja, mutta on noin muuten joukkueelleen haastavampi tapaus. Tomi ei riistä, mutta hän jaksaa nöyrästi ohjailla vihulaisia toivottuun suuntaan, kun taas Steven välillä vetelemään happea seuraavaa välähdystä varten. Jotenkin tuntuu, että kakkosoksalla pelaavan (Parikka) täytyy ottaa entistä suurempaa roolia joukkuepuolustamisen alkumetreillä, kun vastustaja on vielä kaukana ja puolustaminen on kaikkein tuloksellisinta. Eihän nuo muutokset nyt pelkästään kakkosoksalle rajoitu, mutta kaipa ne näkyvät siinä kaikkein selkeimmin.
Hyökkäysten nopeutuminen ja lyheneminen- Ameobi ei ole mikään pystyjuoksija, vaan pikemmin pudottelija, Steveniltäkin pudottelu onnistuu jossain määrin, mutta kyllähän hän on enimmäkseen painelemassa maalintekoon. Ehtivätkö muut mukaan, kun pelaajatyyppi muuttuu näin radikaalisti? Luovutaanko pallosta liian usein hakemalla sitä ratkaisevaa läpisyöttöä liian kaukaa? Vepsulla on kuitenkin rajallinen määrä pitkien supersyöttöjen antajia ja puolustuksella on niissä yleensä etulyöntiasema. Vepsu pelaa varsin kapealla ringillä, joten jatkuva pelivälineen luovuttaminen käy jossain vaiheessa raskaaksi, kun pitää itse juosta perässä. Tokihan mahdolliset pystypallot tuovat ajoittain maaleja, jollaisia ei ole nähty alkukaudella laisinkaan. Oka on tainnut koko kauden kaivata laitapakeilta suurempaa roolia, mutta tuleeko tuosta toiveesta nyt lopullisesti utopiaa? Ehtivätkö Atet ja Antit edes hyökkäyspuoliskolle, kun tilanteita jo ratkotaan?
Henkilökemiat ja -suhteet- Tämä onkin sitten jo hankalampi pähkäiltävä. Steven ei ole perusluonteeltaan mitenkään haastava tapaus, mutta hän on kuitenkin hamuamassa yhteisestä kakusta isompaa palaa kuin Tomi. Miten kakkos- ja kolmosoksan ratkaisuhalukkaat jannut suhtautuvat, kun kakkupalansa onkin entistä pienempi? Joukkuepelihän tämä on, mutta saattaa siellä silti olla jotain tiedostamattomia tulppia tukan alla, jos oma rooli pienenee.
Yhteenveto- Jotenkin tämä homma pitäisi saada toimimaan siten, että puolustuksen pitävyys säilytetään ja yläkertaan saadaan lisätehoja. Tuo yhtälö ei ole automaattisesti toteutumassa, mutta on siihen onneksi ihan hyvät mahdollisuudet. Nyt ylimmälle oksalle on asettaa pelaaja, jolta voi odottaa maaleja. Se kuitenkin on se hyökkääjän tärkein ominaisuus, vaikka peli onkin kokonaisuus ja joukkuetoimintaa.
Välikappaleissa keskityttiin kenties turhankin painokkaasti uhkiin mahdollisuuksien sijaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että meillä on käsissämme mahdollisuus. Mahdollisuus nähdä jotain hienoa ja innostavaa. Mahdollisuus maaleihin, mitaliin… jopa mestaruuteen. Se vaatisi kaiken, siis ihan kaiken elokuvamaista onnistumista, mutta 65 vuoden odotukselle olisi kiva saada päätös.
Haluan uskoa, edes tämän seesteisen sunnuntain
