Jeppis
Poissa
|
|
: 26.11.2012 klo 18:50:42 |
|
Kausi 2012 on jo hyvän aikaa sitten taputeltu, ja nyt onkin aika suunnata katseet kohti ensi kautta. Raumalainen palloilu elää tällä hetkellä jonkinlaisessa murroksessa, sillä pelaajamäärät ovat olleet vanhemmissa ikäluokissa tappiollisia jo jonkun aikaa. Vielä muutama vuosi sitten pelaajia riitti niin Iirojen edustukseen,reserveihin kuin nyt jo miesten edustusjoukkueensa lopettaneeseen FC Raumaan. Viime kesänä sekä Edustuksen että Reservien materiaali oli kapea, mutta tulokset siihen nähden yllättävän hyviä.
Raumalaisen palloilun lippulaivana Pallo-Iirojen tämän hetken tilanne huolestuttaakin allekirjoittanutta. Kasassa on alle 10 pelaajasopimusta ensi kaudesta. Lähtijöiden listakaan ei ole mukavaa luettavaa. Hörkkö, Torkkeli, Hyysalo, Vainiola, Kukkanen ja viimeisimpänä Peltonen. Kysymysmerkkejä ovat vielä molemmat Aallot, joista toinen etsii pelipaikkaa ylemmiltä tasoilta ja toinen miettii jatkoaan. Ilmeisesti myös Tuomala jatkaa muissa hommissa kuin maalinsuulla.
A-junioreissa on pari talenttia ollut jo muutaman kauden Edustuksen mukana kasvamassa, mutta siihen se sitten jääkin. Harjoitusringin leventäjiksi kelpaavia pelaajia on liuta, mutta mistä miehet myös avauskokoonpanoon. Esimerkiksi Hörkön saappaat täyttäviä pelaajia ei yksinkertaisesti ole, jossei pelaajamarkkinoilta sellaista hommata. Joukkueen henkinen ja pelillinen johtaja jo useammalta kaudelta on omalla panoksellaankin kääntänyt välillä otteluita voitoksi.
Päävalmentaja Lehtosella onkin edessä vaikea kausi. Aikaisempina vuosina kärkikahinoissa aina mukana ja välillä puhuttu nousustakin, mutta tällä hetkellä näyttää siltä että tavoitteeksi on parempi asettaa sarjanousun sijaan sarjapaikan säilyttäminen. Muutama vuosi uusia nuoria rinkiin nostaen ja tätä kautta vaatimustason ja tavoitteiden nostaminen vaikuttaa väistämättömältä.
Kaukana ovat ajat jolloin Raumalla pelattiin Ykköstä tai väännettiin paikalliskamppailuja Kakkosessa. Onneksi kauden alkuun on vielä aikaa ja positiivisiakin uutisia tippuu kevään myötä varmasti ilmoille. Olen enemmän kuin mielissäni jos joukkue ylittää kaikki omat odotukseni ja taisteleekin sarjan kärjessä läpi kauden. Tällä hetkellä usko ei tähän riitä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.11.2012 klo 18:57:09 kirjoittanut Jeppis »
|
|
|
|
|
Alarcon
Poissa
Suosikkijoukkue: Horst Lüning
|
|
Vastaus #1 : 26.11.2012 klo 20:49:10 |
|
Hyvä avaus, johon ei lisättävää ole. Esimerkiksi Hörkön saappaat täyttäviä pelaajia ei yksinkertaisesti ole, jossei pelaajamarkkinoilta sellaista hommata.
Ei löydy ainakaan tämän valtakunnan rajojen sisäpuolelta. Surulliseksi vetää.
|
|
|
|
Parrunpätkä
Poissa
|
|
Vastaus #2 : 26.11.2012 klo 22:12:10 |
|
Eniten tässä huolestuttaa, että löytääkö Kustaa ja Robroy mitään positiivista tulevasta kaudesta? Hörkkö varmuudella pois ja jos "Kunnossa kaiken ikää" -kategoriaan kuuluva Aaltokin jättäytyy pois niin missä onnistujat?
No eiköhän Vasile vielä jatka niin ei hätää poijjaat!
|
|
|
|
Kustaa
Poissa
|
|
Vastaus #3 : 27.11.2012 klo 15:07:26 |
|
Jeppis, lyyrillisen kaunis otsikkosi puree syväluotaavaa ja asiayhteydeltään perustellun paikkaansa pitävää aihesisältöä osuvasti kiteyttäen, komppaan. Hups, olikohan tässä ensimmäinen hatara tapailu positiiviseen ajatteluun
|
|
|
|
ööpeli
Poissa
|
|
Vastaus #4 : 28.11.2012 klo 20:02:56 |
|
Voisiko joku asioista perillä oleva postata tänne sopimustilanteen, seuran sivuilta ei näemmä tätä saa selville. Kenellä on jo soppari?
Surullista, mutta totuudenmukaista tekstiä avauksessa. Helkkarin hyvin tiivistetty tunnelmat tulevaisuudesta, joka ei suoraan sanoen ruusuiselta vaikuta.
|
|
|
|
outolintu
Poissa
|
|
Vastaus #5 : 03.12.2012 klo 17:13:13 |
|
Jeppis kirjoittaa kyllä asiaa, mutta tämä on kyllä ollut nähtävissä jo pitkään. Joukkueessa on n. 10 pelaajaa, jotka voivat olla varmoja avauskokoonpanon paikastaan ja toiset kymmenen, jotka kilpailevat siitä yhdestä avauskokoonpanon paikasta ja jämämi- nuuteista. Kun näistä avauskokoonpanon pelaajista Hörkkö, Aalto,Vasu ja Savolainen ovat näin hallitsevissa rooleissa ja Tuomala ainut maalivahti,jolla on pelikokemusta niin eihän joukkueesta paljon jäljelle jää jos näistä 2-3 lopettaa. Joukkueessa pitäisi olla 15-16 pelaajaa jotka voi heittää avaukseen 4-5 jotka hakevat niin sanotusti peliaikaa ja antavat näyttöjä, ei 10 ja 10. Joten jos nämä ongelmat nyt tulivat yllätyksenä niin mitähän Lehtonen ja seurajohto yleensä ajattelevat? Ja kun nuorista ei näköjään tule edes hyviä kakkosen pelaajia (miten sitten ykkösen) niin ei se Lehtosen kehitystyö oikein vakuuta! Hyysalo ja Vainiola olivat viisi vuotta edustuksessa,joista kolme Lehtosen valmennuksessa ja sinä aikana Lehtonen ei kavereille juuri käyttöä löytänyt kuten ei Torkkelillekaan, Jos ei tuollaisista kavereista saada hyviä kakkosen pelaajia niin ei täällä omilla kasvateilla pystytä pelaamaan kakkosta. Ei se Lehtonen riitä,että nostaa nuoria edustukseen, niistä pitäisi saada edes hyviä kakkosen pelaajia! Eikö nyt vihdoinkin pitäisi löytää pelitapa, jota nuoretkin pystyisi pelaamaan?
|
|
|
|
Alarcon
Poissa
Suosikkijoukkue: Horst Lüning
|
|
Vastaus #6 : 03.12.2012 klo 18:20:16 |
|
ja Tuomala ainut maalivahti,jolla on pelikokemusta
Laaksonen pelasi muutaman ottelun viime kaudella ja näkemäni perusteella, en ihan hirveän huolissaan maalivahtiosaston tulevaisuuden suhteen olisi. Enkä jaksa uskoa, että tilanne olisi Lehtoselle tai seurajohdolle yllätyksenä tullut, sen verta kapealla ringillä on kuitenkin pari viimeistä vuotta menty. Vaikka siellä olisikin asetettu toiveita sen varaan, että omista junioreista nousisi vuosittain 1-2 pelaajaa edustuksen tasolle, jolloin lähtijöille löytyisi aina korvaaja omasta takaa, niin kai se on kuitenkin ollut tiedossa, että vastaavanlaisella omien kasvattien prosentilla joukkueessa kuin menneellä kaudella oli, niin ei vain tämän kokoisessa kaupungissa ole mahdollista vetää kaudesta toiseen, ei tällä tasolla. Mitä tuohon pelitapaan tulee, niin kai siinä pitäisi olla yhteinäinen linja koko seuran sisällä. Tietysti tästä herää se kysymys, että mille tasolle ne vaatimukset ja tavoitteet pitäisi asettaa edustuksen pelaajille ja sitten vielä pitäisi löytää sopiva valmentaja toteuttamaan tämä. Mun mielestä ei sitä rimaa voida ihan mahdottoman alaskaan laskea vain siksi, että voidaan paukutella henkseleitä ja todeta, että meillä on 100%:sti omia kasvatteja edustuksessa.
|
|
|
|
outolintu
Poissa
|
|
Vastaus #7 : 04.12.2012 klo 15:05:24 |
|
Alarconilla on joku ajatusvirhe kun laskee, että 1-2 pelaajaa vuodessa riittäisi. Se edellyttäisi, että pelaajan ura Pallo-Iiroissa kestäisi keskimäärin 10-15 vuotta jos pelaajaringissä on n. 20 pelaajaa. Oikeampi luku olisi 4 pelaajaa vuodessa. Ei sekään mikään mahdottomuus olisi tällä tasolla, mutta edellyttäisi kyllä hyvää valmennusta kaikilla tasoilla!
|
|
|
|
Alarcon
Poissa
Suosikkijoukkue: Horst Lüning
|
|
Vastaus #8 : 04.12.2012 klo 16:54:20 |
|
No en mä tuota sen tarkemmin edes ajatellut Tarkennetaan nyt kuitenkin tuota omaa ajatusleikkiäni sen verran, että tarkoitin tuolla 1-2 pelaajalla sellaisia tapauksia, jotka siirtyvät pysyvästi edustuksen riveihin vuosittain, täyttäen mitat ja omaavat riittävän tason. Tämän lisäksi tietysti pitää löytyä kausittain n. 3-4 sellaista pelaajaa junioreista, joita voidaan tilanteen mukaan peluuttaa edustuksen mukana, näistä sitten jalostuisi tuo 1-2 seuraavan kauden joukkueeseen. Se, että riittäisikö tämä mihinkään onkin sitten jo ihan eri asia.
|
|
|
|
mantelirotta
Poissa
|
|
Vastaus #9 : 05.12.2012 klo 15:16:41 |
|
Aika villien huhujen mukaan uransa päättänyt Kimmo Hörkkö olisi nähty Helsingin lentokentällä lähdössä tutustumismatkalle Nigeriaan. Onko kyseessä lomamatka vai pelaajatarkkailumatka OPS-guru Miikka Juntusen tapaan.
|
|
|
|
RobRoy
Poissa
|
|
Vastaus #10 : 05.12.2012 klo 19:18:19 |
|
Jeppikseltä loistava ja ajatuksia (kauhukuvia?) herättävä pohtustus tulevalle Raumalaiselle jalkapallokesälle. Kakkosta monesti parjataan, usein syyttä, välillä syystä heikkotasoiseksi. Toki kärjen ja häntäpään tasoero on paikoin käsittämätön, mutta ensin mainitun katraaseen pääseminen vaatii kentälle sittenkin pelimiehiä sekä satsauksia. Pelkästään omilla, keskinkertaisilla junkkareilla ei vain pärjää. Esim. pari kautta rahalla touhunnut Lopa, joka valuuttakriisin päätteeksi ajautui syöksykierteeseen; tuloksena kesän päätteeksi muutama säälipinna ja maalisuhde pakkasella 100+. Hatunnosto Lohjan pojille että jaksoivat ottaa selkäsaunoja sinnikkäästi loppuun asti. Raumalaisin silmin parin viime vuoden ns. nousuhaaveet on rampauttanut samaan lohkoon sattunut veemäinen vastatuuli. Ensin SJK ja viimeksi Ilves. Toisaalta ykkönen vaatii niin valtavia satsauksia että viimekausien, nykyiset resurssit eivät riitä alkuunkaan pelaajamateriaalin tahi budjetin muodossa, varsinkin kendon imiessä valtaosan (kaiken?) eurokakusta. Ja on sitten vaikka fanin kunnianhimonpuutetta, niin kuitenkin ennemmin katson Äijänsuolla kakkosen voittoon päättyvää taistelua, kuin jatkuvia 0-10 kotitappiota sarjaporrasta ylempänä, jossa ei kertaakaan päästy edes vastustajan kuudelletoista? Tietysti kyseinen mentaliteetti on kovin arveluttava? Aikoinaan Iirot tippui surullisten otteiden myötä Ykkösestä, ja parin tahmean kesän päätteeksi myönnyttiin faktaan? Tämä kakkonen taitaa olla sittenkin meille oikea taso? Tulevalla kaudella tuskin putoamisvaaraa on olemassa, mutta katastrofin sattuessa nyökytelläänkö kabinetissa taas rämpimisen päätteeksi, että kyllä tämä kolmonen taitaa tämä olla se meidän juttu? Taannoin lehtijutussa päävalmentaja Lehtonen laskee yhdeksi suurimmaksi meriitikseen neljäntoista? nuoren pelaajan nostamisen edustusrinkiin. Tavallaan hyvä ajatus varsinkin kun raha on piukassa, mutta kuten ketjun prologi mainitsi, ei potentiaalisia avauksen pelaajia juuri löydy, vaan ovat junkkarit käytännössä vain pelaajamäärän lisäys sekä kosmetiikkaa harjoitusrinkiin. Viime kaudella kahden, paikoin peliesityksiin nähden suhteettoman paljon peliaikaa saaneet Hautala sekä Valtanen ovat varmasti, mikäli kehitys jatkuu ja jäävät Raumalle, muutaman vuoden sisällä käyttökelpoisia pelimiehiä. Tämänhetkinen fysiikka ei vielä vain riitä kakkosen divarijyriä vastaan. Kolmas potentiaalinen tulevaisuuden pelaaja Kuusio sen sijaan jäi jostain syystä viime kesänä vähälle peliajalle ja neljäs Vainiola ripusti tossut naulaan. Toisaalta viimekauden rungosta muutama on ikävuosiltaan vasta niukasti yli kahdenkymmenen joten pelivuosia kyllä riittää. Se että pystyvätkö astumaan avainpelaajiksi sekä selkärangaksi on eri asia, ja kokeneesta selkärangasta; jostain kuulin huhuja että Savolainen sekä Salminen olisivat halukkaita jatkamaan, mutta seura ei ole vielä tarjonnut sopimusta, mikä on käsittämätöntä? Savolainen paransi tasaisesti kauden kuluessa varsinkin kun pelasi piilokärkenä, työmoraalin yltäessä lopulta lähes Hörkön tasolle. Sen sijaan useasti laidalla tahi topparien jalasta palloa hakevana meni oikeastaan hukkaan. Salminen on parin viime kauden aikana kokeillut ykköstopparin viittaa ja käytännössä myös napannut sen. Vaikka Vasu oli ehkä yhä suurelta osin puolustuksen johtohahmo, teki Verkku lähes kaiken työn ollen myös kuluneen kauden parhaimpia pelaajia, kääntäen paikoin vihdoin vuosikausia puolustusta dominoivan toppariasetelman nurin niskoin. Vaatii vielä toistaiseksi kyllä välillä kaverin vierelle, mutta pariin kertaan kokeiltu Rinne se pelaaja ei ole? Keskikentän pohjalla Nyholm tulee varmasti olemaan isossa roolissa, varsinkin kun Peltonen lähti (opiskelemaan?). Vahva jässikkä, paljon Iiro-ikoni Hörkön piirteitä, mutta hyökkäyssuuntaan vielä paljon petrattavaa. Vanhempi Aalto miettii jatkoa ja nuorempi hakee paikkaa korkeammalta. Vanhemman mahdollinen lopettamispäätös on kova takaisku, nuorempi siinä rajalla. Juuso olisi toki käyttökelpoinen, kova ja tärkeä vahvistus, mutta vain kun pelaa joukkueelle eikä sooloile, kuten teki loppukaudesta. Kärjessä Patola, silkkisen pehmeän pallokosketuksen omaava tekniikkataituri? No ei niitä maaleja kai pikkusievällä palloakrobatialla neppailla? Tulee mieleen RPallon takavuosien maalilinko K. Santamaa, joka ruiski metrikaupalla yli tyhjästä maalista, mutta seuraavassa paikassa runttasi nirkolla sisään nollakulmasta. Maalivahtiosastolla Laaksonen pelasi kauden viimeiset pelit tasaisen varmasti eikä Tuomalaa oikeastaan tule ikävä. Mikäli kesän avausyhdestätoista noin vajaa puolet jatkaa ei putoamista ehkä tarvitse pelätä (kaksi kolme heikompaa löytyy kyllä?), mutta toisaalta pari pitkää sairastupakomennusta niin nestetasapaino kiertää vauhdilla sukkiin, ja korvaajat kun ovat kortilla niin kovasti syntyy ongelmia? Jo viime kaudella kovin kapea rinki tulee näillä näkymin olemaan vielä kapeampi, eikä kestä kovin montaa takaiskua loukkaantumisten tahi pitkien pelikieltojen muodossa. Toki kausi alkaa vasta huhti-, toukokuun vaihteessa, joten yllä oleva on ehkä täysin turhaa, hyödytöntä sanahelinää ja Äijänsuolle rantautuu kevään mittaan muutama kovanluokan vahvistus?
|
|
|
|
mantelirotta
Poissa
|
|
Vastaus #11 : 05.12.2012 klo 22:32:02 |
|
Hieno kirjoitus.
Nyt kenenkään ei tarvitse enää kesällä ottaa sinun tiukkaa asiantuntemusta ja hersyvää huumoria tihkuvia kirjoituksia tosissaan. Tämä vaivalla laadittu teksti todistaa, ettet A) tiedä Iirojen kiemuroista juuri mitään ja B) et myöskään jalkapallosta juuri Äijänsuon roskiksia enempää.
|
|
|
|
JJ the great
Poissa
|
|
Vastaus #12 : 06.12.2012 klo 13:43:26 |
|
Asia selvä. Jalkapalloon voi ilmeisesti soveltaa samaa sananpartta kuin naisiin: kauneus on katsojan silmissä. Tai tässä tapauksessa totuus. Jälleen perusraumalainen asenne kuuluu ja paukkuu niin kovaa, että allekirjoittanutta oikein naurattaa. Onko Hörkön lopettaminen todella niin kova pala että puntit täyttyy kusipaskasta jo ennen vuodenvaihdetta.
Täällä on todella unohdettu, mistä Lehtonen lähti liikkeelle vuoden 2009 weijjo witun waalsteenin räpellyksen jäljiltä. Joukkue täynnä paluumuuttajia tai muuten vain vähintään tuhannen kilometrin päästä hankittuja toivotaan toivotaan tapauksia. Kausi päättyi säilymiseen, juurikin viimehetken onnistuneiden pelaajahankintojen takia.
Ruoriin astuu Lehtonen joka alkaa rohkeasti ajamaan omia junioireita ja Pallo-Iirot taustaisia pelaajia omaan pelikirjaansa (paitsi Jankka). Sijoitus sarjan päätyttyä oli neljäs (mainittakoon että Wweijon kaudella sijoitus oli todella imarteleva viides).
Sama tarina jatkuu, tuloksena silloisen kakkosen B-lohkon kolmas sija. Omia junioreita ajettu taas enemmän sisään, Howard Wong ulkoistettu ja muistaakseni pelaajia hankittu nolla kappatella.
Viimekaudella peli oli ajoittain jopa todella kaunista katsottavaa, joskin kolikolla oli myös kääntöpuolensa. Ajoittaiset anemiakaudet ja heikot otteet kärkikamppailuissa + surullisenkuuluisa viimeinen kotiottelu jättivät Iirot HUOMvainHUOM kolmannelle sijalle, jota voidaan pitää pettymyksenä. Ja uutena pelaajana ainoastaan paluumuuttaja J. Aalto.
Ja nyt Lehtosen neljännen kauden alkaessa täällä ollaan jo luovutettu? Ettekö oikeasti ymmärrä miten hienosti RAUMALAINEN seura tekee työtä ja porskuttaa vuodest toiseen Kakkosen kärkipäässä? Helvetti häpeäisitte. Itselläni ei ole epäilystäkään etteikö tätäkin kautta päästäisi vetämään hienosti läpi omilla pojilla, joista on syytä olla ylpeä. Valtanen tekee läpimurron, siinä ensimmäinen fakta. Toinen fakta on Patolan 48 maalia ensikaudella. Puolustus on helposti Kakkosen ylemmän keskikastin kamaa, keskikentästä voi mitä todennäköisemmin sanoa samaa. Niin ja mainitsinko jo että Patola tekee 48 maalia ensi kaudella?
Kyl raum o ain raum, vai miten te raumalaiset sanotte.
|
|
|
|
Jeppis
Poissa
|
|
Vastaus #13 : 06.12.2012 klo 16:33:06 |
|
Helvetti häpeäisitte. Itselläni ei ole epäilystäkään etteikö tätäkin kautta päästäisi vetämään hienosti läpi omilla pojilla, joista on syytä olla ylpeä. Valtanen tekee läpimurron, siinä ensimmäinen fakta. Toinen fakta on Patolan 48 maalia ensikaudella. Puolustus on helposti Kakkosen ylemmän keskikastin kamaa, keskikentästä voi mitä todennäköisemmin sanoa samaa. Niin ja mainitsinko jo että Patola tekee 48 maalia ensi kaudella?
Kyl raum o ain raum, vai miten te raumalaiset sanotte.
Vai että 48 maalia Keskikenttä oli se suurin ongelma viime kaudellakin. Palloa ei saatu toimitettu kärjessä hiihtäneelle Patolalle sitten millään, ja tässä onkin suuri syy miksi mies ei heiluttanut verkkoa yhtä tiuhaan tahtiin kuin edellisellä kaudella. Savolainenkin juoksisi vaikka kuuhun asti kuntonsa puolesta, mutta pelisilmää avaaviin syöttöihin ei löydy. Myönnän, olen pessimisti mitä Pallo-Iiroihin tällä hetkellä tulee, mutta onhan se jonkun sortin itsensä kusettamista jos näet tässä kasassa paskaa hopea reunuksen. PS. VEIJON KULLI LEIKATTAVA
|
|
|
|
JJ the great
Poissa
|
|
Vastaus #14 : 07.12.2012 klo 14:51:57 |
|
Eiköhän Patola ole ihan itse vastuussa alkukauden kuivasta kaudestaan. Jos joku väittää ettei Patolalla ollut paikkoja pistää palloa pussiin niin valehtelee kyllä silmät päästään. mutta onhan se jonkun sortin itsensä kusettamista jos näet tässä kasassa paskaa hopea reunuksen.
Lisätietoa tästä paskakasasta? Oletettaen puhut omasta pessimistisyydestäsi, josta en kyllä totuuden nimissä löydä niitä mainitsemiasi kultareunuksia. Edit. Anteeksi, hopeareunuksia.
|
|
|
|
|
RobRoy
Poissa
|
|
Vastaus #16 : 17.12.2012 klo 17:59:40 |
|
Nyt kenenkään ei tarvitse enää kesällä ottaa sinun tiukkaa asiantuntemusta ja hersyvää huumoria tihkuvia kirjoituksia tosissaan. Tämä vaivalla laadittu teksti todistaa, ettet A) tiedä Iirojen kiemuroista juuri mitään ja B) et myöskään jalkapallosta juuri Äijänsuon roskiksia enempää.
Onko joku joskus ottanut??? Ei vaivaa ollenkaan? A) En B) Kuulun siis onnellisesti 99% joukkoon Äijänsuon yleisöstä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.12.2012 klo 21:20:13 kirjoittanut RobRoy »
|
|
|
|
|
Coutinho
Poissa
Suosikkijoukkue: HNS
|
|
Vastaus #17 : 21.12.2012 klo 01:21:52 |
|
Sopimuspelaajat: Mikko Laaksonen (sopimuksen kesto 1v) Iiro Koski (1v) Jere Narkko (1v) Vasile Marchis (2v) Arttu Mäki-Arvela (1v) Markus Virtanen (1v) Antti Horjanheimo (2v) Eetu Setänen (try out) Verneri Salminen (1v) Nico Rinne (2v) Jonas Nyholm (1v) Niilo Hautala (1v) Niklas Kuusio(1v) Mikko Valtanen(1v) JP Savolainen (1v) Juho Patola (1v) Kristian Gustafsson (2v) "Joukkueessa eivät jatka viime kauden pelaajista Jani Tuomala, Peetu Peltonen, Ville Kukkanen, Kimmo Hörkkö, Joona Vainiola eikä Juho Torkkeli. Edustukseen haetaan vielä muutamaa vahvistusta. Vahvistusten määrä riippuu osittain myös siitä mitä Iiro & Juuso Aalto sekä Juho Hyysalo päättäävät ensi kauden suhteen." http://www.palloiirot.fi/?x103997=492068
|
|
|
|
Sukeltava Sorsa
Poissa
|
|
Vastaus #18 : 07.01.2013 klo 23:55:55 |
|
Tuupataas harkkamatsit tännekki nähtäville: La 2.2. 14.00 P-Iirot - Masku halli Su 10.2 14.00 FC HML - P-Iirot Pullerihalli La 16.2. Musa - P-Iirot Karhuhalli La 2.3. P-Iirot - Jazz La 16.3. P-Iirot - Musa stadion La 23.3. P-Iirot- FC HML stadion La 6.4. P-Iirot - Masku stadion La 13.4. 17.30 ÅIFK - P-Iirot urheilupuisto Turku http://www.palloiirot.fi/joukkueet/edustusjoukkue/ottelut/
|
|
|
|
outolintu
Poissa
|
|
Vastaus #19 : 15.01.2013 klo 12:45:53 |
|
Vai 16 sopimuspelaajaa!! Tossa on kyllä lähes puolet sellaisia joiden kanssa hyvä tai edes keskitason kakkosen joukkue ei tekisi sopimusta. Kyllä rima pitää asettaa paljon korkeammalle. Ei kukaan valmentaja voi valmentaa edustusjoukkuetta jos pitää "kehittää" siinä sivussa kymmentä junioria.
Mistä niitä vahvistuksia nyt otetaan? Harva kokenut futari lähtee mukaan tuohon piirileikkiin katsomaan vaihtopenkiltä kun "nuoret saa peliaikaa" ilman mitään näyttöjä. Viime vuonna Torkkeli pelasi lähinnä jämä minuutteja, vaikka olisi taitojensa ja näyttöjen perusteella varmasti kuulunut avauskokoonpanoon.
Kun Hyysalosta ja Vainiolasta, jotka sentään pelasivat A- ja B-junnujen mestaruussarjaa ei saatu viidessä vuodessa kak- kosen tason pelaajia niin kuinka monta vuotta noiden kehittämiseen menee ja kuinka monta junioria nostokone - Lehtonen niiden vuosien aikana ehtii nostaa. No silloin todennäköisesti joukkue pelaa kolmosta, ehkä jo ensi vuonna ellei jostain löydy 3 - 4 kunnon vahvistusta sen lisäksi että Hörkkö tuskin kestää istua katsomossa kun joukkue taistelee putoamisesta ja ehkä ei Aaltokaan.
Toivottavasti joskus nykyjohdon jälkeen seura on vielä olemassa ja junioreita aletaan taas valmentaa juniorijoukkueissa! Niin ja älkää nyt enää Wahlstenia syyttäkö, kyllä seurajohto tässä hölmöillyt on. Seurajohto sen Wahlsteninkin tänne hankki!
|
|
|
|
Pallottelia
Poissa
|
|
Vastaus #20 : 15.01.2013 klo 13:33:46 |
|
Jos leikitellään ajatuksella että sarja alkaisi jo nyt:
Laaksosella maalinsuulla viimein kunnon näytönpaikka, rahkeiden riittäminen kakkosdivarin kärkiporukaksi haikailevan joukkueen ykkösmaalivahdiksi vielä arvoitus, potentiaalia kuitenkin löytyy kuten loppukausi osoitti. Kirittäjänä kaksi potentiaalista nuorta.
Puolustuslinja näyttäisi pitkälti samalta kuin aiemmin, Vasun jalka alkaa tottakai jo painaa ja Salmisen pitäisi ottaa isompaa roolia puolustuksen liiderinä tulevalla kaudella. Muita vaihtoehtoja topparin tontille on try-outilla oleva Setänen joka on kamppaillut loukkaantumisten kanssa aiemmat kaudet, sekä vielä läpimurtoa odottavat Mäki-Arvela ja Virtanen. Oikean pakin paikka on betonoitu ilmeisesti Horjalle ja vasemmalla pelaisi sitten Rinne ( vaikka käyttöä ylempänäkin olisi) tai joku edellä mainituista nuoremmista.
Keskikentälle näillä näkymin voidaan piirtää fläppitauluun ennen jokaista peliä Nyholmin ja Savolaisen nimet, vaikkei kumpikaan omaa Hörkön kaltaista fyysistä preesenssiä niin muut kolme vaihtoehtoa keskikentälle on vielä auttamatta liian köykäisiä. Tekniset Valtanen,Kuusio ja Hautala sopivat lähinnä laitaan tai kymppipaikalle, mutta kyllä ikävä tulee Hyysaloa,Vainiolaa,Torkkelia ja J.Aaltoa jos vaihtoehdot laidoille ja keskikentän ylempiin rooleihin ovat nämä edellämainitut junnut.
Patola on roolinsa täyttävä hyökkääjä Kakkosen tasolle, Gustafsson tason riittävyys on vielä arvoitus.
Näitä 16 pelaajaa kun yrittää miettiä Lehtosen formaatteihin, niin kyllähän tässä kaivataan keskikentälle sekä hyökkääviin rooliin vahvistuksia.
|
|
|
|
Velmu
Poissa
|
|
Vastaus #21 : 15.01.2013 klo 13:50:49 |
|
Marchis jaksaa painaa edelleen +40-vuotiaana.
|
|
|
|
RobRoy
Poissa
|
|
Vastaus #22 : 15.01.2013 klo 16:35:45 |
|
Kieltämättä aavistuksen huolestuttaa kokoonpanolista. 16 sopimuspelaajaa tammikuussa... Olisi ihan hyvä lähtökohta mikäli kyseinen luku koostuisi viime vuosien runkomiehistöstä, jota sitten kevään mittaa täydennetään tarpeen mukaan omilla junioreilla. Nyt näyttää päinvastaiselta, kokeneemmat täydentävät junioreilla vahvistettua junkkarijoukkuetta? Nuori joukkue ei tietysti automaattisesti ole vastaantulija, mutta viime vuosien A-, B-juniorien otteet eivät ole ihan vakuuttaneet, ja kakkonen on kuitenkin eri maailma kuin nuoremman ikäpolven sarjat. Outolintu kiteytti tämän hyvin? Mikäli SM-sarjaa pelanneista kehittyi käytännössä viimeisen vartin kelpo vaihtoja viidessä vuodessa, niin kauanko kestää sarjaporrasta/ paria alempana pelanneilta? Ja ennen kaikkea mikä tulee olemaan divisioonan numero tulevina kausina? Toisaalta en todellakaan kaipaa Raumalle mitään kymmenen eri kansalaisuuden sekalaista legioonaa tahi takavuosien päävalmentajien W:een ja Suonperän aikaista pelaajarallia, mutta ihan uskottavuuden kannalta jotain johdon tarttis tehdä, tahi ainakin olla tekevinään? Mitä, en todellakaan tiedä, mutta kykykuosilla tulee kiire jossain vaiheessa karsintaviivan kanssa…
|
|
|
|
Lumpeenlehti
Poissa
|
|
Vastaus #23 : 15.01.2013 klo 17:19:26 |
|
Jos leikitellään ajatuksella että sarja alkaisi jo nyt:
Laaksosella maalinsuulla viimein kunnon näytönpaikka, rahkeiden riittäminen kakkosdivarin kärkiporukaksi haikailevan joukkueen ykkösmaalivahdiksi vielä arvoitus, potentiaalia kuitenkin löytyy kuten loppukausi osoitti. Kirittäjänä kaksi potentiaalista nuorta.
Puolustuslinja näyttäisi pitkälti samalta kuin aiemmin, Vasun jalka alkaa tottakai jo painaa ja Salmisen pitäisi ottaa isompaa roolia puolustuksen liiderinä tulevalla kaudella. Muita vaihtoehtoja topparin tontille on try-outilla oleva Setänen joka on kamppaillut loukkaantumisten kanssa aiemmat kaudet, sekä vielä läpimurtoa odottavat Mäki-Arvela ja Virtanen. Oikean pakin paikka on betonoitu ilmeisesti Horjalle ja vasemmalla pelaisi sitten Rinne ( vaikka käyttöä ylempänäkin olisi) tai joku edellä mainituista nuoremmista.
Keskikentälle näillä näkymin voidaan piirtää fläppitauluun ennen jokaista peliä Nyholmin ja Savolaisen nimet, vaikkei kumpikaan omaa Hörkön kaltaista fyysistä preesenssiä niin muut kolme vaihtoehtoa keskikentälle on vielä auttamatta liian köykäisiä. Tekniset Valtanen,Kuusio ja Hautala sopivat lähinnä laitaan tai kymppipaikalle, mutta kyllä ikävä tulee Hyysaloa,Vainiolaa,Torkkelia ja J.Aaltoa jos vaihtoehdot laidoille ja keskikentän ylempiin rooleihin ovat nämä edellämainitut junnut.
Patola on roolinsa täyttävä hyökkääjä Kakkosen tasolle, Gustafsson tason riittävyys on vielä arvoitus.
Näitä 16 pelaajaa kun yrittää miettiä Lehtosen formaatteihin, niin kyllähän tässä kaivataan keskikentälle sekä hyökkääviin rooliin vahvistuksia.
Kommentoidaan muutamaan asiaan. Maalivahdit: Laaksonen on riittävä kakkosen tason maalivahti. Muut mainitsemasi ns. potentiaaliset maalivahdit Narkko sekä Koski eivät ole kakkosen tason maalivahteja. Jompikumpi tulee pelaamaan 0-3 peliä kakkosessa kesällä. Toinen ei ainuttakaan. Nämä herrat ovat tasan täytemiehinä, jotta maalivahteja olisi tarpeeksi harjoituksissa. Puolustus: Marchis, Horjanheimo, Salminen, I.Aalto (sopimus kirjoitettu) Rinne(tullaan nostamaan laiturin paikalle). Mäki-Arvela(-94) on nuori, joka voi tulevaisuudessa pelata jonkun pelin, mutta kesällä ei pääse kentälle, jos ei isoja loukkaantumisia tapahdu. Viettänee A-junnuissa suurimman osan kaudesta. Virtanen (-92) on täytemies, joka pelasi viime vuonna Satakunnan nelosta. Ei omaa potentiaalia kehittyä enää. Ei kentälle mitään asiaa. Keskikenttä/hyökkäys: Nyholm ja Savolainen ovat keskikentän tärkeimmät pelaajat. Nyholmin kauteen vaikuttaa suuresti armeija, joka tulee pahaan paikkaan, koska keskikentällä muutenkaan taso ei päätä huimaa. Hautala ei ole laitapelaaja ja tulee pelaamaan keskikentän pohjalla paljon. On -96-syntynyt pelaaja, joka omaa suurimman potentiaalin nuorista. Valtanenkin omaa taidot, mutta on kovin ailahteleva. Ei ole mikään laitapelaaja tyyppi. Kuusio on eniten laitapelaaja, mutta ei kuitenkaan omaa sellaista nopeutta ja räjähtävyyttä, että pystyisi haastamaan 1 vs 1 tilanteissa. Nyt Iiroilla on ainoastaan Rinne, joka on kunnon laitapelaaja. Nopea, räjähtävä ja hyvä 1 vs 1 tilanteissa. Loukkaantumishistoria on sen sijaan karua kertomaa. Eikä Rinteen varaan kannata kauheasti laskea. Tulee pelaamaan kesällä pelin siellä sun täällä. Hyökkäyksessä Patola on riittävä kakkosen tason hyökkääjä. Nimi on kuitenkin monen joukkueen muistissa ja viime kaudella nähtiin, että vaikeaa on pelata, kun molemmat topparit ottavat Patolaa. Hörkön siirtyminen toiseksi kärjeksi oli silloin suurin syy, että Patola sai loppukaudesta maaliputken päälle. Gustafsson kuuluu myös näihin täytemiehiin, joita tuntuu tässä joukkueessa riittävän. Ei ole kakkosen tason pelaaja eikä omaa potentiaalia, että pääsisi kentälle. Jos jotain johtopäätöksiä ruvetaan tekemään, niin on käsittämätöntä roikottaa mukana näitä ketkä ei mahdu A-junnuihin, mutta ovat huonompia kuin A-junnut. Tottakai se kertoo joukkueen rakentamisesta ja sopimustilanteesta, kun täytyy väkisin pitää näitä, että saadaan harjoitukset edes jotenkin pidettyä. Hankintalistalla täytyy olla keskikenttäpelaaja ja hyökkääjä. Tai sitten kesällä on tällainen avaus: Laaksonen Horjanheimo-Marchis-Salminen-Aalto Nyholm-Hautala Valtanen Savolainen Rinne Patola Vaihdossa: Kuusio, Gustafsson, Setänen, Mäki-Arvela, Virtanen. Kaksi hyökkäävää pelaajaa ja kolme puolustajaa. Tuolta vielä pari loukkaantumista, niin ei hyvältä näytä.
|
|
|
|
mantelirotta
Poissa
|
|
Vastaus #24 : 17.01.2013 klo 13:42:11 |
|
Mahtaakoha se setäne mittää kolmat kesää penkil istuukkaa. Mietis ulpukankukka uudestaa.
|
|
|
|
|
|