[FORTUM TUTOR PLAYBOOK] Harjoittelun puute – suomifutiksen suurin ongelma

[ZZlatan]

Jalkojen liiketaitoja pallon kanssa ja pallon ympärillä voi treenata pienessäkin tilassa ja vaikka olohuoneessa. Videolla mallia.

http://www.youtube.com/watch?v=WqdqYsqi440

[zekki]

En tiedä kuuluuko tämä keskusteluun mitenkään ja onko jo tässä ketjussa mainittu (varmaan on, mutten jaksanut edes vähää alusta jne...). Olisi kaikkien hyvä tutustua jos ei ole vielä tutustunut, niin ei tarvitse mutuilla. Kyseessää siis tutkimus, jossa verrattu nuorten akatemioita ympäri Eurooppaa.
http://www.ecaeurope.com/Global/Research/ECA%20Report%20on%20Youth%20Academies.pdf

Ihan mielenkiintoinen, siinähän oli kyselty aika kattavasti tilannetta Euroopassa eri akatemioissa. SHAn tutkimuksessa Suomessa oli mukana 99-ikäluokka, eli silloin 12 v ikäiset ja heillähän keskiarvo oli joukkueharjoitukset+pelit eli n. 18 h/viikko.

Miten sitten on taso keskimäärin Eurooppalaisissa futisakatemioissa 12 v iässä: Kausi on n. 44 viikkoa, jona aikana on n. 25 peliä, joista 10 turnauksissa. Viikkotasolle tällöin tuli n.1 h peliä + joukkuetreenejä 3 krt(4-5 h) + yksilöllistä ohjausta 1 krt (30-60 min). Omatoimisesta treenauksesta ei kysytty.

Topicin otsikko on siis ilmeisen väärä. Euroopassa ei harjoitella tarpeeksi! Suomessa sentään harjoitellaan!

[koera]

Ikinä kuullut B. F. Skinneristä?

Ikinä kuullut kognitiivisesta psykologiasta? Radikaalit behavioristit ovat aika passé. Toki nykyään saatetaan jopa ylikorostaa sisäisten tekijöiden merkitystä. Jos juttu oikeasti kiinnostaa, täältä lisää ja jatkot vaikka yleisellä.  

Totta hemmetissä ulkopuolelta saadut signaalit luovat sen sisäisen motivaation ja myöhemmin joko ruokkivat sitä tai tukahduttavat sen. Vai miten meinaat selittää sen, että Brasiliassa on varmaan satoja tuhansia junnua jotka treenaavat 20h/viikko, Suomessa muutamia. Silläkö että brassijunnuilla on muutama neliö tilaa jossa treenata?

Suomessa ei ole samanlaista jalkapallon himotreenaamista tukevaa tai jopa siihen painostavaa kulttuuria kuin huippumaissa. Niinpä seurojen ja liiton tehtävänä on ikäänkuin rakentaa keinotekoisesti vastaavalla tavalla toimiva palkitsemisjärjestelmä.

Kääntäen jos kulttuuriset tekijät ja yllykkeet selittäisivät kaiken, Litmasen ja Hyypiän kaltaiset ilmiöt olisivat mahdottomia. Paketti ei ole ihan yksinkertainen purettavaksi. On aivan ilmeistä että ympäristöllä on vaikutus, mutta se ei ole niin suora kuin behavioristinen malli olettaa.

Epigenettinen tutkimus on osoittanut että ympäristön ja yksilön välinen vuorovaikutus määrittää joidenkin geenien kohdalla aktivoituvatko ne vai eivätkö. Toisin sanoen videopelejä ja rasvahöttöä lapselleen tarjoavat vanhemmat edesauttavat huonojen geenien aktivoitumista. Toisaalta aivojen rakenteen ja sisäisen palkitsemisjärjestelmän kannalta varhaiset myönteiset kokemukset liikunnasta vahvistavat siitä saatavaa mielihyvän tunnetta ja edesauttavat positiivisen kierteen syntymistä. Varhaislapsuuden kokemukset siis vaikuttavat syvällisellä tavalla siihen koetaanko liikkuminen palkitsevana vai vaivalloisena ja samalla rakentavat pohjan motoriselle kehitykselle.

Nappulaikäisillä ympäristön vaikutus lienee suurimmillaan. Perhe, kaverit, koulu, ympäröivä kulttuuri. Useat motivaatioon vaikuttavat tekijät tulevat ympäristöstä, mutta aiemmin luotu pohjakin näkyy; lapsi kokee mielekkäänä sellaisen missä on hyvä. Teini-ikää lähestyttäessä sisäisen motivaation merkitys kasvaa. Sisäiseen motivaatioon vaikuttaa toki suuresti siihenastinen elämä kokemuksineen, jopa ihan aivokemiallisella tasolla, mutta se ei selitä kaikkea.

Terävimmällä huipulla voidaan puhua ennemmin 20,000 tunnin säännöstä kuin niistä kymmenestätuhannesta. Tuo on aivan käsittämätön määrä harjoittelua jollekin alle kaksvitoselle. Harjoittelun määrän lisäksi lopputulemaan vaikuttaa myös sen laatu. Intohimoista suhtautumista harjoitteluun ei yksinkertaisesti voi selittää pelkästään ympäristön vaikutuksella. Tarvitaan henkilökohtainen, pakkomielettä lähestyvä suhde futikseen. Sen palkitsevuus ei liity niinkään ulkoisiin kannustimiin (kehut, myöhemmin fyffe, maine ja kunnia) vaan itse pelistä nauttimiseen. Tällaista suhdetta ei voi ulkokohtaisesti määritellä, eikä sen syntymiseen riitä pelkät ulkokohtaiset kannustimet.

Tätä taustaa vasten on helpompi selittää miksi Suomenkin kokoisesta maasta on putkahtanut muutama futari aivan maailman huipulle ja miksi kaikista brasseista ei tule staroja. Ympäristön tuen lisääminen on hyvä ajatus, mutta on myös syytä ymmärtää että se ei yksinään kanna pelaajia huipulle.  

[Kaihlamo]

Ihan mielenkiintoinen, siinähän oli kyselty aika kattavasti tilannetta Euroopassa eri akatemioissa. SHAn tutkimuksessa Suomessa oli mukana 99-ikäluokka, eli silloin 12 v ikäiset ja heillähän keskiarvo oli joukkueharjoitukset+pelit eli n. 18 h/viikko.

Miten sitten on taso keskimäärin Eurooppalaisissa futisakatemioissa 12 v iässä: Kausi on n. 44 viikkoa, jona aikana on n. 25 peliä, joista 10 turnauksissa. Viikkotasolle tällöin tuli n.1 h peliä + joukkuetreenejä 3 krt(4-5 h) + yksilöllistä ohjausta 1 krt (30-60 min). Omatoimisesta treenauksesta ei kysytty.

Topicin otsikko on siis ilmeisen väärä. Euroopassa ei harjoitella tarpeeksi! Suomessa sentään harjoitellaan!

Jos nyt lähdetään ensiksi siitä, että tuijotat vielä hetken niitä taulukoita. Jos vaikka tulisi joku logiikka tulkintaan. Voit vaikka aloittaa noista SHA:n julkaisemien taulukoiden soluista. Muutenkin jos vertailet 99:n viime kauden lukuja johonkin niin sitten varmaan järkevämpää ottaa vertailuun vastaavan ikäluokan luvut muualta eikä nuoremmista, vai?

[zekki]

Jos nyt lähdetään ensiksi siitä, että tuijotat vielä hetken niitä taulukoita. Jos vaikka tulisi joku logiikka tulkintaan. Voit vaikka aloittaa noista SHA:n julkaisemien taulukoiden soluista. Muutenkin jos vertailet 99:n viime kauden lukuja johonkin niin sitten varmaan järkevämpää ottaa vertailuun vastaavan ikäluokan luvut muualta eikä nuoremmista, vai?

Kieltämättä yömyöhällä vähän nopeasti tehty. Se 18,1 h/vk on Suomessa on kokonaisharjoittelumäärän, joka ei ole vain futista vaan sisältääkin kaikki lajit ja kaiken mahdollisen, joka voidaan harjoitteluksi tulkita.

Ikä on hankalampi. Eurooppalaisessa vertailussa oli ikäluokat alle 12 ja 13-15. Tutkimuksen suomalaiset olivat juuri tällä rajalla. Otetaanpa siis uusiksi:

Suomalaisilla n. 12 v ikäisinä joukkueharjoitukset ja pelit 7-9 h/vk. Euroopan akatemioissa alle 12 v. vastaava 5-6h/vk ja 13-15 ikäluokassa 8-10h/vk, joihin sitten lisättävä n. tunnin yksilölliset sessiot.

Eli ohjatulla puolella olemme sitten aika lailla keskitasolla. Tutkimuksessa ei kerrottu miten suurta hajonta Euroopassa tässä asiassa on, eli onko suurin osa keskiarvotasolla. Näin voisi olettaa eli mistä ne erot sitten tuleekaan?

Suomi pärjää hyvin kouluvertailuissa. Mistä se sitten johtuu? Todennäköisesti Suomessa koulupäivät ei ole muita maita pidempiä. Harjoitellaanko täällä enemmän
koulua varten omatoimisesti? Onko täällä paremmat "valmentajat"? Vai tehdäänkö täällä asioita laadullisesti paremmin? Voi olla, että on monesta asiasta kiinni. Jos muualla halutaan ottaa tätä eroa kiinni ei varmaan riitä, että lisäävät vain oppilaille annttavien kotitehtävien määrää.

[Mersault]

Ikinä kuullut kognitiivisesta psykologiasta? Radikaalit behavioristit ovat aika passé. Toki nykyään saatetaan jopa ylikorostaa sisäisten tekijöiden merkitystä. Jos juttu oikeasti kiinnostaa, täältä lisää ja jatkot vaikka yleisellä.  

Kääntäen jos kulttuuriset tekijät ja yllykkeet selittäisivät kaiken, Litmasen ja Hyypiän kaltaiset ilmiöt olisivat mahdottomia. Paketti ei ole ihan yksinkertainen purettavaksi. On aivan ilmeistä että ympäristöllä on vaikutus, mutta se ei ole niin suora kuin behavioristinen malli olettaa.

Epigenettinen tutkimus on osoittanut että ympäristön ja yksilön välinen vuorovaikutus määrittää joidenkin geenien kohdalla aktivoituvatko ne vai eivätkö. Toisin sanoen videopelejä ja rasvahöttöä lapselleen tarjoavat vanhemmat edesauttavat huonojen geenien aktivoitumista. Toisaalta aivojen rakenteen ja sisäisen palkitsemisjärjestelmän kannalta varhaiset myönteiset kokemukset liikunnasta vahvistavat siitä saatavaa mielihyvän tunnetta ja edesauttavat positiivisen kierteen syntymistä. Varhaislapsuuden kokemukset siis vaikuttavat syvällisellä tavalla siihen koetaanko liikkuminen palkitsevana vai vaivalloisena ja samalla rakentavat pohjan motoriselle kehitykselle.

Nappulaikäisillä ympäristön vaikutus lienee suurimmillaan. Perhe, kaverit, koulu, ympäröivä kulttuuri. Useat motivaatioon vaikuttavat tekijät tulevat ympäristöstä, mutta aiemmin luotu pohjakin näkyy; lapsi kokee mielekkäänä sellaisen missä on hyvä. Teini-ikää lähestyttäessä sisäisen motivaation merkitys kasvaa. Sisäiseen motivaatioon vaikuttaa toki suuresti siihenastinen elämä kokemuksineen, jopa ihan aivokemiallisella tasolla, mutta se ei selitä kaikkea.

Terävimmällä huipulla voidaan puhua ennemmin 20,000 tunnin säännöstä kuin niistä kymmenestätuhannesta. Tuo on aivan käsittämätön määrä harjoittelua jollekin alle kaksvitoselle. Harjoittelun määrän lisäksi lopputulemaan vaikuttaa myös sen laatu. Intohimoista suhtautumista harjoitteluun ei yksinkertaisesti voi selittää pelkästään ympäristön vaikutuksella. Tarvitaan henkilökohtainen, pakkomielettä lähestyvä suhde futikseen. Sen palkitsevuus ei liity niinkään ulkoisiin kannustimiin (kehut, myöhemmin fyffe, maine ja kunnia) vaan itse pelistä nauttimiseen. Tällaista suhdetta ei voi ulkokohtaisesti määritellä, eikä sen syntymiseen riitä pelkät ulkokohtaiset kannustimet.

Tätä taustaa vasten on helpompi selittää miksi Suomenkin kokoisesta maasta on putkahtanut muutama futari aivan maailman huipulle ja miksi kaikista brasseista ei tule staroja. Ympäristön tuen lisääminen on hyvä ajatus, mutta on myös syytä ymmärtää että se ei yksinään kanna pelaajia huipulle.  

Silkasta mielenkiinnosta tuli mieleen, että mistä johtuu perheen sisäiset erot jos oletuksena on, että videohöttö ja ranskalaiset edesauttavat huonojen geeninen aktivoitumisen? Toisaalta eikö tuo ole vähän ristiriitaista, että perheen elintavat saavat huonot geenit aktivoitumaan, mutta ympäristöllä taas on suuri merkitys nappulaiässä. Otetaan esimerkiksi lapsi joka elää ympäristössä jossa hän saa tehdä ihan mitä tahansa ja sen seurauksena hänet otetaan huostaan vaikka 10-vuotiaana ja laitetaan ympäristöön jossa taas tuetaan hänen kehitystään, mutta siitä huolimatta hän jatkaa asosiaalista käytöstä. Jos näin tapahtuu, ympäristöllä ei ole vaikutusta. Jos taas näin on, silloin mainitsemasi huonojen geenien aktivoituminen on lopullista. Toisaalta jos taas ympäristön muutos saa positiivisen vaikutuksen, silloin huonot geenit deaktivoituvat ja vastaavasti hyvät geenit aktivoituvat. Mutta jos näin tapahtuu, mikä taas selittää sen, että välillä ympäristö saa huonot geenit deaktivoitumaan ja välillä ei. Psykologisia koulukuntia taitaa olla reilusti yli toista sataa ja ajatus siitä, että ihmisten käytös on geneettistä ei kuulosta kovinkaan järkevältä varisinkaan sen vuoksi, että saman geeniperimän omistavien käytös voi olla hyvinkin erilaista. Geneettisen näkökulman sijaan skinneriläinen näkemys tuntuu paremmalta jos näistä pitäisi valita. Toki näitäkin parempia näkökulmia löytyy. Vanhana eksistentialistina löisin ruplat tiskiin eksistentialistisfenomenologisen näkemyksen puolesta, mutta toisaalta kun sosiaalisesta psykologiasta tutun stereotype threatin kautta katselee maailmaa, selitys sille miksi Suomi ei ole pullollaan Litmasia on selviö.

[Sope]

Suomi pärjää hyvin kouluvertailuissa. Mistä se sitten johtuu? Todennäköisesti Suomessa koulupäivät ei ole muita maita pidempiä. Harjoitellaanko täällä enemmän
koulua varten omatoimisesti? Onko täällä paremmat "valmentajat"? Vai tehdäänkö täällä asioita laadullisesti paremmin? Voi olla, että on monesta asiasta kiinni. Jos muualla halutaan ottaa tätä eroa kiinni ei varmaan riitä, että lisäävät vain oppilaille annttavien kotitehtävien määrää.

Koulumaailmassa on Suomessa keskimäärin hyvät "valmentajat". Peruskoulun jokaiselle vuodelle löytyy opettaja, joka on käynyt korkeakoulun ja mahdollisesti erikoistunut oman alansa opettamiseen. Toinen syy on se, että Suomessa on aika tunnollinen koulunkäynnin kulttuuri. Jopa pahimmat ongelmatapaukset käyvät pääsääntöisesti peruskoulun loppuun asti.

selitys sille miksi Suomi ei ole pullollaan Litmasia on selviö.

Mikään maa ei ole pullollaan litmasia tai hyypiöitä. Toisissa maissa on vain sen yhden tainion sijaan tusinoittain heitä.

[murdock]

http://areena.yle.fi/tv/1725400/

7:25 ->

[Savon keisari]

Pohjanpalon harjoitusmääristä en tiedä, mutta tulipahan sattumalta vain mieleen, että jos ei edes tuohon 20 viikotunnin keskiarvoon noin kymmenen vuoden ajalta ole päässyt, niin eihän tällainen vässykkä mitään ammattilaismeininkiä kestä. Ei pysy kyydissä eikä pysy kunnossa. Ja edelleen korostan ei liity varsinaisesti Pohjanpaloon vaikka tuossa pätkässä horiseekin "fysiikka on sitten helppo rakentaa kunhan nostaa rautaa ja juoksee".

[joks11]

Tiedä sitten miten on keskiarvonsa laskenut, mutta ainakin vanhempiensa mukaan treenasi pihalla aivan hulluna ympäri vuoden lapsena. Jotain tuntimääriäkin sanoivat ja aikamoinenhan se luku oli.

(tämä siis haastattelussa muistaakseni keväällä, en ala etsimään linkkiä)

[Earl Godwin]

Kääntäen jos kulttuuriset tekijät ja yllykkeet selittäisivät kaiken, Litmasen ja Hyypiän kaltaiset ilmiöt olisivat mahdottomia. Paketti ei ole ihan yksinkertainen purettavaksi. On aivan ilmeistä että ympäristöllä on vaikutus, mutta se ei ole niin suora kuin behavioristinen malli olettaa.

Sekä Litmasen että Hyypiän _molemmat_ vanhemmat olivat futareita. Jarin isä oli parhaimmillaan maajoukkuetasoa, ja Sammyn isä toimi myös junnuvalmentajana. Ympäristö vähän erilainen kuin keskivertosuomalaisnuorella.

Epigenettinen tutkimus on osoittanut että ympäristön ja yksilön välinen vuorovaikutus määrittää joidenkin geenien kohdalla aktivoituvatko ne vai eivätkö. Toisin sanoen videopelejä ja rasvahöttöä lapselleen tarjoavat vanhemmat edesauttavat huonojen geenien aktivoitumista. Toisaalta aivojen rakenteen ja sisäisen palkitsemisjärjestelmän kannalta varhaiset myönteiset kokemukset liikunnasta vahvistavat siitä saatavaa mielihyvän tunnetta ja edesauttavat positiivisen kierteen syntymistä. Varhaislapsuuden kokemukset siis vaikuttavat syvällisellä tavalla siihen koetaanko liikkuminen palkitsevana vai vaivalloisena ja samalla rakentavat pohjan motoriselle kehitykselle.

Varmasti geenit ja varhaislapsuus vaikuttavat liikunnallisuuteen, mutta ei kai kukaan ole tekemässäkään täysin epäliikunnallisesta lapsesta huippufutaria. Enemmän homma menee niin, että oletetaan riittävän liikunnallisen lahjakkuuden ja motivaation liikkua olevan olemassa, ja sen jälkeen ohjataan se suuntautumaan nimenomaan jalkapalloon.

Tässä kannattaa unohtaa FF2:lle tyypilliset romanttiset kuvitelmat, että jalkapallo on jotenkin erityisen hieno liikuntamuoto, jonka lapsi aina automaattisesti valitsee automaattisesti muiden liikuntamuotojen ohi, sillä faktat osoittavat, että näin ei ole. Noissa SHA:n tilastoissahan junnujen kokonaisliikkumismäärä lähenteli riittävää 20 tunnin tasoa. Ongelmana on, että vain puolet siitä oli jalkapalloa ja puolet jotain muuta. Jos jalkapallo tarjoaisi erityisiä porkkanoita, niin junnut saattaisivat siirtää liikkumisensa painopistettä muista lajeista jalkapalloon.

Terävimmällä huipulla voidaan puhua ennemmin 20,000 tunnin säännöstä kuin niistä kymmenestätuhannesta. Tuo on aivan käsittämätön määrä harjoittelua jollekin alle kaksvitoselle. Harjoittelun määrän lisäksi lopputulemaan vaikuttaa myös sen laatu. Intohimoista suhtautumista harjoitteluun ei yksinkertaisesti voi selittää pelkästään ympäristön vaikutuksella. Tarvitaan henkilökohtainen, pakkomielettä lähestyvä suhde futikseen. Sen palkitsevuus ei liity niinkään ulkoisiin kannustimiin (kehut, myöhemmin fyffe, maine ja kunnia) vaan itse pelistä nauttimiseen. Tällaista suhdetta ei voi ulkokohtaisesti määritellä, eikä sen syntymiseen riitä pelkät ulkokohtaiset kannustimet.

Motivaatio syntyy monista eri lähteistä, eivätkä asiat ole mustavalkoisia. Ihan parhaissa liigoissa on pelaajia, jotka ovat ilmoittaneet pelaavansa futista vain rahan vuoksi. Toisessa ääripäässä on sitten Litti, joka vaikka maksaisi pelaamisesta. Useimmat huippupelaajat varmaan sijoittuvat välimaastoon. Lisäksi motivaation perusteet voivat vaihdella ajallisesti. Vaikka 15-vuotiaana motivoisi se, että saa kunnioitusta kavereilta ja pääsee imuttelemaan luokan kuuminta kissaa, niin 18-vuotiaana motiivina voi jo olla ammattilaisuuden tavoittelu. Kannattaa unohtaa romanttinen kuvitelma, että futaria ajaisi vain ja ainoastaan rakkaus jalkapalloon, eikä millään muulla olisi mitään merkitystä.

Ympäristön tuen lisääminen on hyvä ajatus, mutta on myös syytä ymmärtää että se ei yksinään kanna pelaajia huipulle.  

Mihinkään muuhun kuin ympäristön tukeen ei oikein voida vaikuttaa.

[nozick]

Tiedä sitten miten on keskiarvonsa laskenut, mutta ainakin vanhempiensa mukaan treenasi pihalla aivan hulluna ympäri vuoden lapsena. Jotain tuntimääriäkin sanoivat ja aikamoinenhan se luku oli.

Aika ristiriitaista tietoa Jollen harjoittelusta nähtävästi on tarjolla. Itselläni on lausunto samassa joukkueessa pelanneelta junnulta, että Jolle nimenomaan ei ollut mikään yksinhinkkaaja, vaan saattoi vetää kolmen eri joukkueen treenit peräkkäin. Kärkkyi siis kentällä muidenkin kuin oman joukkueen treenejä ja pyysi päästä mukaan. Kaverin energiataso oli kuulemma ihan käsittämätön, eli jaksoi painaa urku auki tunnista toiseen.

Tiedä sitten mikä näistä versioista on totta.

[joks11]

Aika ristiriitaista tietoa Jollen harjoittelusta nähtävästi on tarjolla. Itselläni on lausunto samassa joukkueessa pelanneelta junnulta, että Jolle nimenomaan ei ollut mikään yksinhinkkaaja, vaan saattoi vetää kolmen eri joukkueen treenit peräkkäin. Kärkkyi siis kentällä muidenkin kuin oman joukkueen treenejä ja pyysi päästä mukaan. Kaverin energiataso oli kuulemma ihan käsittämätön, eli jaksoi painaa urku auki tunnista toiseen.

Tiedä sitten mikä näistä versioista on totta.

Siis nuo pihalla treenaamiset oli jotain tyyliä "se potki palloa seinään", ei mitään pujottelu- tai harhautusharjoittelua. Ja aika tosi nuorena siis. Varmaan myöhemmin on alkanut tuo joukkueiden mukana treenaaminen.

[A.I.Virtanen]

Siis nuo pihalla treenaamiset oli jotain tyyliä "se potki palloa seinään", ei mitään pujottelu- tai harhautusharjoittelua. Ja aika tosi nuorena siis. Varmaan myöhemmin on alkanut tuo joukkueiden mukana treenaaminen.

Saisiko näihin jotain ikäarvioita Jollen kohdalta? Onhan tässä nyt itse kukin lapsuuden kesät potkinut palloa seinään, mutta kutsu ei koskaan käynyt HJK:n rinkiin..

[joks11]

Tuskinpa ketään kutsutaan yhtään mihinkään joukkueeseen vain palloa seinään potkimalla.

En muista tarkalleen ikävaihetta, mutta jotain todella nuorta se oii. Muutenkin mennään aika lailla mutun varassa, voi olla että muistan väärin.

[Kapteeni]

Huutelen pöytiin joiden keskustelusta en mitään ymmärrä, mutta harjoittelusta tiedän jotain. Aloitin kitaransoiton noin 13-vuotiaana ja olin "ammattilaistasolla" ja musiikkialan korkeakouluopinnoissa viidessä vuodessa.

Ensimmäiset soittotuntini sain 17-vuotiaana. Siihen mennessä mulla oli takana omatoimista harjoittelua päivittäin 2-4 tunnin ajan se 4 vuotta, pesäpalloharjoitusten ja koulunkäynnin ohella - eikä tuntunut missään. Vieläkään ei omassa duunissani ole tullut vastaan ns.nykynuorta, joka menestyshaluista huolimatta olisi ollut valmis tuohon, omasta mielestäni maltilliseen harjoitusmäärään. Eli joku sukupolvikysymys tässä on mielestäni ongelman osana.

Yksi alkuaikojen oppilaani treenasi yhden kesän ton suuntaisesti ja kehitti tekniikkansa sen kesän aikana melko mainioksi. Tulos: omista oppilaistani ainoa, joka voi realistisesti tavoitella ammattilaisuutta taitojensa puolesta. Musiikkipuolellakaan bänditreenit eivät riitä yhtään mihinkään vaan tunteja on saatava kasaan soittimen kanssa.

Itse en olisi toisaalta jaksanut palloa pompotella omin päin edes kymmentä minuuttia päivässä...

[J. Soini]

Kiitos Sir Loser tärkeän keskustelun aloittamisesta.

Jos me haluamme parantaa suomalaista juniorivalmennusta ja sitä kautta koko suomalaisen jalkapallon tasoa, harjoittelun määrä on ylivoimaisesti tärkein asia.

Tämä aihe on myös huomattavan laaja ja vaikea. Se ei myöskään kosketa ainoastaan jalkapalloa, vaan miltei kaikkia urheilulajeja. Peruslähtökohta on se, että suomalaisten lasten liikunnan määrä on viimeisten parin vuosikymmenen aikana dramaattisesti laskenut. Tämä luo heikon pohjan myös kaikenlaiselle kilpaurheilulle.

Kun täällä usein perätään tieteellistä tietoa aiheesta, niin varusmiesten kuntotestit ovat varmasti luotettavin miltei koko nuorten miesten ikäluokkaa koskeva mittari. Suomalaisten varusmiesten kuntotestit ovat laskeneet tasaisesti noin 20 vuoden ajan. Lasku on nyt pysähtynyt esimerkiksi Cooperin testissä keskiarvomatkaan 2450. Ei kovin hyvä. Varusmiesten keskipaino on noussut 13 vuodessa yli kuusi kiloa. http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Varusmies+juoksee+kuntotestiss%C3%A4++yht%C3%A4+pitk%C3%A4lle+kuin+edelt%C3%A4j%C3%A4ns%C3%A4/HS20060831SI1YO01vym

Tämä on looginen seuraus elämäntapojen muutoksesta. Se on seurausta myös poliittisista päätöksistä. Suomalaisissa kouluissa on vähemmän liikuntaa kuin miltei missään muualla. Suomalaiset urheilujärjestöt ovat epäonnistuneet täydellisesti, kun eivät ole osanneet vakuuttaa päättäjiä koululiikunnan terveysvaikutuksista. http://www.slu.fi/lum/05_07/uutiset/koulun_liikuntatuntien_maara_las/

Valitettavasti myös Palloliitto on omalta osaltaan ollut vaikuttamassa samaan huonoon suuntaan. Esimerkiksi SPL:n vuoden 2002 nuorisotoimintasuunnitelmassa suositeltiin niin alhaisia harjoitusmääriä alle 10-vuotiaille, että vieläkin hirvittää. Onneksi ilmapiiri ja suositukset ovat viime vuosina muuttuneet miltei täysin. Vie kuitenkin pitkän ajan ennen kuin asenteet muuttuvat laajalti.

Jostain syystä suomalaisessa keskustelussa aina löytyy paljon niitä, jotka aina kaipaavat jotain ”taikakeinoa” kovan ja määrällisesti suuren harjoittelun sijaan. Mitä jos sellaista taikakeinoa ei vain ole? Ns. 10 000 tunnin sääntö on varmaan suuntaa antava. Joku huipulle päässyt on harjoitellut enemmän, joku ehkä hiukan vähemmän, mutta tuskin kukaan todellinen huippu on harjoitellut merkittävästi vähemmän.

Summasummarun, Suomessa huomattavasti suurempia harjoitusmääriä kaipaavat miltei kaikki. Valtaosa ns. grass-roots harrastajista tarvitsee lisää liikuntaa yltääkseen edes Nuoren Suomen suosituksiin terveyttä edistävän liikunnan määrästä. Huipulle pyrkivien taas on laitettava kalenterinsa kokonaan uusiksi. Esimerkiksi Sami Hyypiä Akatemiassa Hannele Forsmanin tekemissä tutkimuksissa on käynyt ilmi, että keskiverto suomalainen poikien maajoukkuepelaaja harjoittelee puolet siitä määrästä, mitä keskiverto englantilainen Akatemiapelaaja.

[zekki]

Kiitos Sir Loser tärkeän keskustelun aloittamisesta.

Jos me haluamme parantaa suomalaista juniorivalmennusta ja sitä kautta koko suomalaisen jalkapallon tasoa, harjoittelun määrä on ylivoimaisesti tärkein asia.

Tämä aihe on myös huomattavan laaja ja vaikea. Se ei myöskään kosketa ainoastaan jalkapalloa, vaan miltei kaikkia urheilulajeja. Peruslähtökohta on se, että suomalaisten lasten liikunnan määrä on viimeisten parin vuosikymmenen aikana dramaattisesti laskenut. Tämä luo heikon pohjan myös kaikenlaiselle kilpaurheilulle.

Kun täällä usein perätään tieteellistä tietoa aiheesta, niin varusmiesten kuntotestit ovat varmasti luotettavin miltei koko nuorten miesten ikäluokkaa koskeva mittari. Suomalaisten varusmiesten kuntotestit ovat laskeneet tasaisesti noin 20 vuoden ajan. Lasku on nyt pysähtynyt esimerkiksi Cooperin testissä keskiarvomatkaan 2450. Ei kovin hyvä. Varusmiesten keskipaino on noussut 13 vuodessa yli kuusi kiloa. http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Varusmies+juoksee+kuntotestiss%C3%A4++yht%C3%A4+pitk%C3%A4lle+kuin+edelt%C3%A4j%C3%A4ns%C3%A4/HS20060831SI1YO01vym

Tämä on looginen seuraus elämäntapojen muutoksesta. Se on seurausta myös poliittisista päätöksistä. Suomalaisissa kouluissa on vähemmän liikuntaa kuin miltei missään muualla. Suomalaiset urheilujärjestöt ovat epäonnistuneet täydellisesti, kun eivät ole osanneet vakuuttaa päättäjiä koululiikunnan terveysvaikutuksista. http://www.slu.fi/lum/05_07/uutiset/koulun_liikuntatuntien_maara_las/

Valitettavasti myös Palloliitto on omalta osaltaan ollut vaikuttamassa samaan huonoon suuntaan. Esimerkiksi SPL:n vuoden 2002 nuorisotoimintasuunnitelmassa suositeltiin niin alhaisia harjoitusmääriä alle 10-vuotiaille, että vieläkin hirvittää. Onneksi ilmapiiri ja suositukset ovat viime vuosina muuttuneet miltei täysin. Vie kuitenkin pitkän ajan ennen kuin asenteet muuttuvat laajalti.

Jostain syystä suomalaisessa keskustelussa aina löytyy paljon niitä, jotka aina kaipaavat jotain ”taikakeinoa” kovan ja määrällisesti suuren harjoittelun sijaan. Mitä jos sellaista taikakeinoa ei vain ole? Ns. 10 000 tunnin sääntö on varmaan suuntaa antava. Joku huipulle päässyt on harjoitellut enemmän, joku ehkä hiukan vähemmän, mutta tuskin kukaan todellinen huippu on harjoitellut merkittävästi vähemmän.

Summasummarun, Suomessa huomattavasti suurempia harjoitusmääriä kaipaavat miltei kaikki. Valtaosa ns. grass-roots harrastajista tarvitsee lisää liikuntaa yltääkseen edes Nuoren Suomen suosituksiin terveyttä edistävän liikunnan määrästä. Huipulle pyrkivien taas on laitettava kalenterinsa kokonaan uusiksi. Esimerkiksi Sami Hyypiä Akatemiassa Hannele Forsmanin tekemissä tutkimuksissa on käynyt ilmi, että keskiverto suomalainen poikien maajoukkuepelaaja harjoittelee puolet siitä määrästä, mitä keskiverto englantilainen Akatemiapelaaja.

Huipulle pyrkivillä kyse on sekä määrän että laadun ongelmista. Pelkkä määrän lisäys ei riitä vaikka sitäkin tarvitaan. Itsenäiseen harjoitteluun pitää panostaa lisää.
Se vaatii valmentaja/seuratasolle erilaista asennoitumista, valmistelua ja myös puitteita tekemiselle. Ei voida lähteä siitä, että odotetaan nuorten lähtevän itsenäistä harjoittelua varten lumihankeen tai tyytyvän kellarin seinään pomputteluun. Halliajasta on huutava pula, joten on pakko tehdä myös priorisointeja.

Kaikkiaan Suomessa eletään liikunnan suhteen jonkunlaisessa menneisyydessä, jossa kaikki lapset liikkuivat kun se kuului arkeen. Ne ajat ovat menneet. Nyt pitäisi hakea malleja siitä mitä on tehty jo pidempään kaupungistuneissa oloissa, joissa sitä "vapaata" luonnossa liikkumisen mallia ei ole enää ollut pitkiin pitkiin aikoihin. Liikkumaan pitää jo houkutella, se ei enää ole itsestään selvyys.  Koulun karu liikuntasalikaan ei enää ole kilpalukykyinen. Muissa oppiaineissa ollaan paljon pidemmällä nykyajassa. Liikunnassa mukamas riittää joku risainen verkko ja pukkihyppyteline. Jälkikin on sitten sen mukaista.

[Syöttöharhojen maailma]

Liikunnassa mukamas riittää joku risainen verkko ja pukkihyppyteline. Jälkikin on sitten sen mukaista.

Tekonurmia riittää tässä maassa jo kosolti, mutta eipä niitä yksilöharjoitteluun kai käytetä kovin laajamittaisesti. Joten onko realistista, että faija maksaa pentunsa vuorot halliin ja muidenkin faijat tekevät samoin ja sitten aletaan pelaamaan? Vai lähdetäänkö liikkeelle siitä, että kaikille ilmaiset lähiliikuntapaikat ja kadut ovat se areena, jossa taika tapahtuu ja jotakin saatetaan oppiakin pelaamalla muutenkin kuin ainaisella tasamaalla, jonkun oman elämänsä tähtivalmentajan komentoja muistellen.

Nimimerkki Kaihlamo taisi myös sivuta vähän asiaa aiemmin, mutta pallopelistä kun puhutaan niin harjoitustunneissa miun mielestä ainakin osittain muutkin, esimerkiksi jäällä pelattavat pallopelit korvaavat talvisin hivenen tätä puhtaan lajiharjoittelun puutetta. Pelinäkemystään siinäkin joutuu kuitenkin käyttämään ja harjoittamaan. On sitten Granlund, Litmanen tai kuka tahansa pallopelin kimpussa. Käsipallon ja jääkiekon mahtimaista Tanskasta ja Suomesta on kuitenkin parhaillaan tullut ihan mukavan näkemyksellisiä jalkapalloilijoita populaatioon nähden.

[Pussikalja]

Huipulle pyrkivillä kyse on sekä määrän että laadun ongelmista. Pelkkä määrän lisäys ei riitä vaikka sitäkin tarvitaan. Itsenäiseen harjoitteluun pitää panostaa lisää.
Se vaatii valmentaja/seuratasolle erilaista asennoitumista, valmistelua ja myös puitteita tekemiselle. Ei voida lähteä siitä, että odotetaan nuorten lähtevän itsenäistä harjoittelua varten lumihankeen tai tyytyvän kellarin seinään pomputteluun. Halliajasta on huutava pula, joten on pakko tehdä myös priorisointeja.

Kaikkiaan Suomessa eletään liikunnan suhteen jonkunlaisessa menneisyydessä, jossa kaikki lapset liikkuivat kun se kuului arkeen. Ne ajat ovat menneet. Nyt pitäisi hakea malleja siitä mitä on tehty jo pidempään kaupungistuneissa oloissa, joissa sitä "vapaata" luonnossa liikkumisen mallia ei ole enää ollut pitkiin pitkiin aikoihin. Liikkumaan pitää jo houkutella, se ei enää ole itsestään selvyys.  Koulun karu liikuntasalikaan ei enää ole kilpalukykyinen. Muissa oppiaineissa ollaan paljon pidemmällä nykyajassa. Liikunnassa mukamas riittää joku risainen verkko ja pukkihyppyteline. Jälkikin on sitten sen mukaista.

Aika moinen ristiriita siihen nähden, miten suosittuja on lajit, joihin ei luoda puitteita valmiiksi. Penskat rakentaa ties mitä skeitti ja talvella lumilautaramppeja aivan itse ja raahautuu elokuussa muutaman metrin jäähallin lumikasoille porukalla laskemaan sekunnin kerrallaan ja hiomaan jotain hyppyä. Samoin luistinradat on täynnä jengiä, kun sinne lähteminen on ihan itsestä ja kavereista kiinni. Ehkä paapominen ja kaiken valmiiksi tekeminen ei ole se oikea ratkaisu. En ainakaan itse eikä omatkaan kakarat kovin mielellään mitään 10-15 ikävuoden välissä tehnyt käskystä, saati valvottuna, paitsi pelannut. Hohto hommassa oli siinä, että sai tehdä sitä mitä huvitti, milloin huvitti, missä huvitti ja ennen kaikkea ikätovereiden kanssa ilman aikuisia. Melkein väittäisin, että mitä heikompi organisaatio ja hierarginen järjestelmä jollain lajilla taustalla on, sen enemmän vapaus ja valinta valita itse vie lajia nuorten ja lasten suosioon. Se ei tarkoita sitä, etteikö lajitoimioiden koulutusta ja toimintatapoja olisi syytä kehittää, sillä todella sattumanvaraista toiminta futiksessa tänä päivänä on.

 Jalkapallo on vähän niinkuin suomalainen työelämä. Oletetaan, että asema ja ylhäältä käskyttäminen on avain onneen. Ehkä se onni on kuitenkin siinä, että ylhäältä vain ohjaillaan ja annetaan tehdä enemmän itse. Näytetään vain se työmäärä ja minkä tyyppinen työmäärä on tehtävä, jos peliltä paljon haluaa. Päätös se työ tehdä, on ihan lapsien iki oma ja sen pitäisi hyvin kauan olla työn sijaan leikkiä ja vain hauskaa. Siihen ei klo 17-18.30 halliaikaa 7 kilometriä kotipihasta ratkaisu ole. Ei ne jäähallienkaan yleisöluistelut ole niiden poikien suosiossa, joista kiekkoilijoita, jalkapalloilijoita tai säbäjätkiä kasvaa. Ne pelaa mieluumin parkkipaikalla tai avojäällä tai hangessa koko päivän, kun raahautuu tunniksi hallille.

[zekki]

Aika moinen ristiriita siihen nähden, miten suosittuja on lajit, joihin ei luoda puitteita valmiiksi. Penskat rakentaa ties mitä skeitti ja talvella lumilautaramppeja aivan itse ja raahautuu elokuussa muutaman metrin jäähallin lumikasoille porukalla laskemaan sekunnin kerrallaan ja hiomaan jotain hyppyä. Samoin luistinradat on täynnä jengiä, kun sinne lähteminen on ihan itsestä ja kavereista kiinni. Ehkä paapominen ja kaiken valmiiksi tekeminen ei ole se oikea ratkaisu. En ainakaan itse eikä omatkaan kakarat kovin mielellään mitään 10-15 ikävuoden välissä tehnyt käskystä, saati valvottuna, paitsi pelannut. Hohto hommassa oli siinä, että sai tehdä sitä mitä huvitti, milloin huvitti, missä huvitti ja ennen kaikkea ikätovereiden kanssa ilman aikuisia. Melkein väittäisin, että mitä heikompi organisaatio ja hierarginen järjestelmä jollain lajilla taustalla on, sen enemmän vapaus ja valinta valita itse vie lajia nuorten ja lasten suosioon. Se ei tarkoita sitä, etteikö lajitoimioiden koulutusta ja toimintatapoja olisi syytä kehittää, sillä todella sattumanvaraista toiminta futiksessa tänä päivänä on.

 Jalkapallo on vähän niinkuin suomalainen työelämä. Oletetaan, että asema ja ylhäältä käskyttäminen on avain onneen. Ehkä se onni on kuitenkin siinä, että ylhäältä vain ohjaillaan ja annetaan tehdä enemmän itse. Näytetään vain se työmäärä ja minkä tyyppinen työmäärä on tehtävä, jos peliltä paljon haluaa. Päätös se työ tehdä, on ihan lapsien iki oma ja sen pitäisi hyvin kauan olla työn sijaan leikkiä ja vain hauskaa. Siihen ei klo 17-18.30 halliaikaa 7 kilometriä kotipihasta ratkaisu ole. Ei ne jäähallienkaan yleisöluistelut ole niiden poikien suosiossa, joista kiekkoilijoita, jalkapalloilijoita tai säbäjätkiä kasvaa. Ne pelaa mieluumin parkkipaikalla tai avojäällä tai hangessa koko päivän, kun raahautuu tunniksi hallille.

Juuri näin. Lasten ja nuorten ehdoilla mentävä. Kuitenkaan ei ne luistinradatkaan yleensä ilman aikuisten tukea synny ja sama alkaa olla skeittipaikkojenkin kanssa. Jos futiksen omaehtoista harjoittelua halutaan edistää näihin asiohin on vaan pakko kiinnittää enemmän huomiota.  Joku Dalla Valle lumihangessa harjoittelemassa on poikkeus. Suomen oloissa ulkotekonurmikin on talvella lähtökohtaisesti huono paikka sellaiseen kaveripiirin kokoontumiseen, jossa tavataan, pelaillaan ja vietetään aikaa pallon kanssa useampikin tunti omaan tahtiin. Futis nyt vain ei ole toppavaatelaji. Ensimmäinen asia olisi antaa tilaa sille joukolle, joka siellä hallien nurkilla jo nytkin pyörii, mutta jolle ei anneta mahdollisuuksia vaan heitetään ulos kun ei ole omaa vuoroa.

(PS. ne yleisöluistelut on vähän sama asia kuin jos futaajien pitäisi tulla kentälle nappiksilla ilman palloa, yleisöluisteluiden kaukalot olisi täynnä, jos siellä saisi pelata.

[Pussikalja]

Suomen oloissa ulkotekonurmikin on talvella lähtökohtaisesti huono paikka sellaiseen kaveripiirin kokoontumiseen, jossa tavataan, pelaillaan ja vietetään aikaa pallon kanssa useampikin tunti omaan tahtiin. Futis nyt vain ei ole toppavaatelaji. Ensimmäinen asia olisi antaa tilaa sille joukolle, joka siellä hallien nurkilla jo nytkin pyörii, mutta jolle ei anneta mahdollisuuksia vaan heitetään ulos kun ei ole omaa vuoroa.

Totta tämäkin. Siksi en ymmärrä, miksi verrataan espanjaan, jossa kentät ovat aina pelikunnossa. Suomessa olisi oltava joustava ja etsittävä mahdollisimman kehittävää tekemistä korvikkeista, mitä talvi mahdollistaa. Onneksi aikoinaan urheilupaikkoja paljon on rakennettu jokamiehen oikeuksille, minne aina pääsee. Surullisin näky on mielestäni ne pojat, jotka istuu kauniin kesäpäivän 6-7 tuntia tekonurmen katsomossa pallo sylissä ja treenaa päivän aikana yhteensä puolituntia, kun kentillä pikkuisen tilaa vuorojen välillä syntyy. Ympärillä olisi niitä treeniolosuhteita yllin kyllin, sillä vanhat hiekkakentät ja leikkikenttien laukaisuseinät ovat käyttämättöminä. Treenivuoroja ja pelivuoroja kuitenkin tarvitaan. Jotain tehdään väärin, kun ne hiekat ja lekarit eivät enää kelpaa ja se näkyy pelaajien osaamisesta. Mielestäni me kasvatamme juniori hyviin olosuhteisiin, jolloin menetetään sellainen jätkämäisyys ja lajin olosuhteista riippumattomuus, joka on mahdollistanut siitä maailman suurimman lajin synnyn. Ei niitä loistonurmia ja stadionolosuhteita ole kuin ihanteellisilla alueilla jossain tanskan kanttuvilla, enimmäkseen laji opetellaan edelleen kaikkialla pihoilla ja hiekkakentillä.

[nozick]

Aika moinen ristiriita siihen nähden, miten suosittuja on lajit, joihin ei luoda puitteita valmiiksi. Penskat rakentaa ties mitä skeitti ja talvella lumilautaramppeja aivan itse ja raahautuu elokuussa muutaman metrin jäähallin lumikasoille porukalla laskemaan sekunnin kerrallaan ja hiomaan jotain hyppyä.

Olen minäkin niitä filmejä Youtubesta nähnyt, jossa parkkipaikalle tai vastaavalle rakennetusta hyppyristä lasketaan lumilaudalla. Luonnossa en ole koskaan yhtään kaupunkilumilautailijaa nähnyt. Luulen siis, että tällainen omaehtoinen lumilautaharrastus on tosiasiassa aivan pienen marginaalin touhua. Pääosin lumilautaulijoita näkee laskettelukeskuksissa valmiiksi tehdyistä hyppyreistä laskemassa. Kaiken lisäksi pääosa laskijoista on tasoltaan huonoja. Lumilautailu on esimerkki lajista jossa kärki on kapea ja systemaattisesti kilpatasolla harrastavia lautailijoita on erittäin vähän.

Talvisilla pihoilla jalkapalloa pelaavia lapsia olen sen sijaan nähnyt useinkin.

[murdock]

Kävin kesällä (huhti-marras) höntsäämässä paikallisella jalkapallokentällä n. 150 tuntia ja näin kentän läheisyydessä olleella rampilla maleksimassa n. 20 kertaa enemmän 6-13 -vuotiaita kuin jalkapallokentällä. Yksittäisenä tapauksena jäi mieleen kolme 7-8 -vuotiasta poikaa, jotka potkiskelivat palloa ja kaksi selitti kolmannelle miten tärkeää on päästä 'joukkueeseen' jos haluaa hyväksi jalkapalloilijaksi. Perusteluna tälle oli se, että joukkueessa pääsee vasta harjoittelemaan.

[SirL]

YLÖS!

Kaikki junnuvalmentajat hereillä!

.
.
.

Palloliitto on yhdessä Fortumin kanssa saanut luotua jo avauspostauksessa peräänkuuluttamiani työkaluja valmentajille ja ennen kaikkea niille superjunnuille, että omatoimiseen harjoitteluun saisi nykyistä selvästi paremman kipinän ja motivaation.

Täältä löytyy uusi työkalu, jossa Teemu Pukki opastaa 10 YouTube-videon avulla omatoimisessa harjoittelussa:

http://www.fortumtutor.fi/playbook/


Linkin takaa löytyy myös pelaajien lisäksi ohjeet myös valmentajille palkitsemista ja harjoittelun seuraamista varten.


Jakakaa linkkiä ja tietoa eteenpäin!

KENELLE?

Fortum Tutor Playbook on 6–9-vuotiaan jalkapalloilijan oma opas täynnä tehtäviä, joita voi harjoitella muuallakin kuin pelikentällä. Tehtävät soveltuvat myös 10-vuotiaille ja sitä vanhemmille, niistä voi aina löytää uuden vaikeusasteen sekä tavan harjoitella.

Fortum Tutor Playbookin tavoitteena on kannustaa lasta harjoittelemaan myös ohjattujen treenien ulkopuolella. Sen tehtävänä on innostaa valmentajia ja seurojen muita toimijoita kehittelemään laajasti omatoimisen harjoittelun kulttuuria. Olennaista on luoda oikea asenne harjoitteluun ja uskoa jokaisen lapsen mahdollisuuksiin oppia.

Lapset innostuvat helposti uusista tehtävistä ja oppivat nopeasti esimerkin kautta. Huippupelaajien pelejä seuraamalla oppii uusia taitoja, joita on kiva näyttää ja opettaa pelikavereille. Myös aikuinen voi omalla esimerkillään kasvattaa pienen jalkapalloilijan innostusta opettamalla hänelle uusia tehtäviä ja tekemällä niitä hänen kanssaan.

http://www.fortumtutor.fi/playbook/

Fortum Tutor Playbookit jaossa
23.5.2013 klo 20.40

Suomalaiset junioripelaajat harjoittelevat määrällisesti liian vähän sekä omalla ajalla että joukkuetoiminnassa. Muuan muassa tämä tulos tuli ilmi Fortumin ja Suomen Palloliiton tekemässä valtakunnallisessa kyselytutkimuksessa, johon osallistui lähes 200 alle 12-vuotiaiden valmentamisessa mukana olevaa suomalaista valmentajaa, valmennuspäällikköä ja tutoria.

Teemu Pukki ja Nora Heroum esimerkkeinä

Syksyllä 2012 tehty kyselytutkimus toimi taustana, kun Fortum Tutor -ohjelman viidennen kauden pääteemaa pohdittiin. Aiempina vuosina ohjelman kohderyhminä olivat olleet alle 12-vuotiaiden valmentajat ja vanhemmat. Nyt päätettiin aktivoida kaikki 6–9-vuotiaat junnut treenaamaan omalla ajalla.

- Valmentajien lisäksi erityisesti lapsuusvaiheessa vanhempien innostava ote ja tuki omatoimiselle harjoittelulle korostuvat. Uusi Playbook on erinomainen apuväline pienen futarin kotijoukoille, ja taitojen kehittyminen tuo lapsille paljon sitä kuuluisaa peli-iloa ja rohkeutta, kertoo Palloliiton nuorisopäällikkö Marko Viitanen.

Playbook on kirjasen ja netin yhdistelmä

Omatoimisen harjoittelun tueksi ideoitiin Fortum Tutor Playbook, passin kokoinen kirjanen, jossa on kuvattu erilaisia harjoitteita. Ideana on, että lapsi treenaa harjoitteita ja suorittaa ne vanhemman tai muun aikuisen läsnä ollessa. Hyvästä suorituksesta lapsi saa tarran, jonka liimaa Playbookiinsa. Kun tarroja on riittävästi, valmentaja järjestää taitokokeet, jonka suoritettuaan junnu saa Fortum Tutor -pinssin.
Harjoitteiden esikuviksi valjastettiin nuoret maajoukkuetähdet Teemu Pukki ja Nora Heroum. He näyttävät 10 videolla (jokaisessa kolme tasoa), kuinka eri harjoitteet tehdään oikein. Videot tehtiin tukemaan itse Playbookia.

Lapset innostuvat helposti uusista tehtävistä ja oppivat nopeasti esimerkin kautta. Huippupelaajien pelejä seuraamalla oppii uusia taitoja, joita on kiva näyttää ja opettaa pelikavereille. Myös aikuinen voi omalla esimerkillään kasvattaa pienen jalkapalloilijan innostusta opettamalla hänelle uusia tehtäviä ja tekemällä niitä hänen kanssaan. Olennaista on luoda oikea asenne harjoitteluun ja uskoa jokaisen lapsen mahdollisuuksiin oppia. Nämä videot on tehty erityisesti 6-9-vuotiaille, mutta ne toimivat myös vanhemmissa ikäryhmissä.

95 tutoria sekä Palloliiton piiripäälliköt jakavat kauden aikana lähes 36 000 Playbookia kohderyhmälle.

Lisää aiheesta:

http://www.fortumtutor.fi/playbook/

https://www.facebook.com/FortumTutor

http://www.palloliitto.fi/uutiset/maajoukkueet/fortum-tutor-playbookit-jaossa