Kuinka viemme suomalaisen jalkapalloilun täysin uudelle tasolle?

[Thomas Hobbes]

Ei kyllä minun mielestä kuulu jalkapallon pääsarjaan missään päin maailmaa.  Ja minkälainen meriitti muka olisi alemman loppusarjan voitto? :P

[Röytän Karhu]

Toki kuuluu, esim. Skotlannissa.

[luckyiam]

Veikkausliigan seuroista pitäisi saada ammattimaisia eikä olisi heti houkutusta ja pääajatuksena siirto ulkomaalaiseen seuraan.

Tässä on kyllä yksi suurimmista ongelmista. Niin kauan kun Veikkausliigaa pidetään vain ponnahduslautana maailman pelikentille, on imagon nostaminen vaikeata. Toisaalta suurimmat lupaukset ja tähdenalut tuskin ikinä haluavat jäädä Suomeen oli sarjan imago tai taso mikä tahansa, sillä raha vie.

Tärkeää mielestäni olisi myös se, että Veikkausliigasta muodoistuisi itsessään jo tavoite. Pelaajista ei saisi tuntua siltä, että he ovat epäonnistuneet urallaan, jolleivat pääse Veikkausliigaa pidemmälle.

[Seppo]

Pakko nostaa tämä esille, koska olen herkässä tilassa ja tahdon avautua. ;D

Suomen jalkapallosta puuttuu täysin perinteet. Voisi sanoa, että suomalainen jalkapallo on itse hirttänyt itsensä ja katkaissut vielä jalatkin alta. Jalkapallossa minua on aina kiehtonut perinteet. On jotenkin arvokkaan tuntuista katsoa joidenkin perinteisten kilpakumppanien peliä ja ajatella, että nämä joukkueet ovat taistelleet herruudesta jo monia vuosikymmeniä, ja se näkyy totta kai myös katsomoissa. Katsomoissa on yli 60 vuotiaita ihmisiä, jotka kertovat kultaisia tarinoita vuosikymmenten takaa pienille lapsille, tuleville kulttuurin eteenpäinviejille! Kerran Vepsun pelissä joku herrasmies vierestäni sanoi minulle jotakuinkin tähän tyyliin auringon laskiessa: "Se on se Vepsun laskeva aurinko. Tänään se laskee, mutta pian se taas nousee, kuten on noussut edellisetkin vuosikymmenet". Saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta kylmät väreet iskivät heti kehooni. Jotakin tuossa kiehtoi.

En voi ikinä vilpittömästi iloita muoviseuran menestymisestä. Totta kai toivoin, että Tampere United olisi voittanut Kalmarin ja edennyt jatkoon. Sehän toisi näkyvyyttä suomalaiselle jalkapallolle ja edistäisi lajia. Mutta olisinko ollut voitosta vilpittömästi iloinen? En usko.

Myönnän, ettei tämä ajattelutapa vie suomalaista jalkapalloa mitenkään eteenpäin. Totta kai toivon, että jokainen lahtelainen kannattaisi FC Lahtea, mutta voiko sitä todella vaatia? Lahtelaisilla on suhde Kuusysiin ja Reippaaseen, ei mihinkään vitun FC Lahteen. Niin surullista kuin se onkin, suomalainen jalkapallo on menettänyt monta niin perinteistä ja arvokasta seuraa. Ilves, Kuusysi, Reipas... kaikki kuolleet. Myös nukkuvat suurseurat kuten HPS ja HIFK Veikkausliigassa synnyttäisi varmasti vyöryvän lumipallon ja ehkä Helsingistäkin saattaisi tulla joskus Tukholman kaltainen, jalkapalloilullinen kulttuurikaupunki.

Minä seuraan näissä asioissa sydäntä, en järkeä.

edit: jalkapallollinen ei kai ole mikään sana.

[naula]

Suomen jalkapallosta puuttuu täysin perinteet. Voisi sanoa, että suomalainen jalkapallo on itse hirttänyt itsensä ja katkaissut vielä jalatkin alta.

Niinpä. Itse on tullut pohdittua pariinkin otteeseen, miksi pääasiassa 90-luvulla hienot ja perinteikkäät seurat, joilla oli pitkä(hkö) historia takanaan, junioreita ja taatusti oikeita kannattajia päättivät fuusioitua verivihollisen kanssa. Lahti on hyvä esimerkki: Kyykällä ja Reippaalla oli upea juniorityö ja kannattajia, vaikkeivat he välttämättä nykyajan malliin "tunnustaneet" väriä. Molemmat seurat olivat vuonna 96 (?) divarissa, ja kun molemmilla oli taloudellisia vaikeuksia, niin päätettiin fuusioitua. Miksi? No jotta päästään LIIGAAN mahdollisimman nopeasti. Kaikissa fuusioissa on sama idea: liigaan ja mahdollisimman nopeasti, vitut perinteistä tai kannattajista. Suomessa ei riitä, että otetaan vauhtia Ykkösestä tai Kakkosesta ja maltilla rakennetaan uutta joukkuetta ja hoidetaan taloudellisia velvoitteita. FC Lahti on fuusiona kohtuullisen onnistunut, vaikka Lahdessa edelleen (ilmeisesti) muistellaan Kuusysiä ja Reipasta ja niiden paikallispelejä.

[Benny Pronssijalka]

Paikallispeleille  .

Harmi ettei Kotkassa sellaisia voi nähdä korkealla tasolla. Aivan perseestä useimmiten nuo fuusiot. Ja sydämeni sykkii KTP:lle, tietenkin haluaisin lyhyen KTP:n nimen nähdä kotkalaisen jalkapalloilun lippulaivana.

FC Lahti on sinällään ollut ihan onnistunut fuusio, että sarjassa on pysytty. Mutta Lahdesta on muodostunut kuin jääkendon Blues, aina siihen kohdistetaan kovat odotukset ennen kautta ja se pettää sarjassa.

Ihan off-topicina kyselisin FC Lahden faneilta, että kumpaa he kannattivat ennen kuin oli FC Lahtea olemassa? 

[Ior Bock]

j

[Jii]

"Täs on Eki moi. Lähe tsiigaa pelii?"

[Vonandi]

Kunhan ei tarvi koskaan Ilvestä nähdä huipulla suomalaisella jalkapallokartalla...

[Jii]

Kunhan ei tarvi koskaan Ilvestä nähdä huipulla suomalaisella jalkapallokartalla...

Ilveksen saavutukset jalkapallossa:

    * 2 Suomen mestaruutta: 1950 ja 1983
    * 1 SM-hopea: 1985
    * 1 SM-pronssi: 1984
    * 2 Suomen Cupin mestaruutta

[suur-sweitsi]

Minun mielestäni Suomalaisen futiksen nostamiseen uudelle tasolle tarvitaan ulkomaalaisia taustajoukkoja, jotka pystyvät tuomaan kansainvälisen tason huippupelaajia Suomeen. Tässä ei ole vielä täydellisesti onnistuttu, joskin muutamia poikkeuksia löytyy, kuten Jean-Pierre La Placa, SWEITSI ja AC Allianssi, sekä Marco Matrone, Italia ja FC Honka.

[Hincha en cancha]

Suomen jalkapallosta puuttuu täysin perinteet. Voisi sanoa, että suomalainen jalkapallo on itse hirttänyt itsensä ja katkaissut vielä jalatkin alta. Jalkapallossa minua on aina kiehtonut perinteet. On jotenkin arvokkaan tuntuista katsoa joidenkin perinteisten kilpakumppanien peliä ja ajatella, että nämä joukkueet ovat taistelleet herruudesta jo monia vuosikymmeniä, ja se näkyy totta kai myös katsomoissa. Katsomoissa on yli 60 vuotiaita ihmisiä, jotka kertovat kultaisia tarinoita vuosikymmenten takaa pienille lapsille, tuleville kulttuurin eteenpäinviejille!

Luulen, ehkä, tietäväni mitä ajat takaa, mutta esität sen aika oudosti. Suomen jalkapallosta ei todellakaan puutu perinteitä. Päinvastoin, suomifutiksella on maan urheilulajeista kenties kunniallisimmat ja hienoimmat perinteet, kun huomioidaan lajin suuruus (harrastajamäärät jne.), yhteiskunnallinen rooli jne.

Kun puhutaan "perinteiden puuttumisesta", taidetaan yleensä viitata korkeimmalla huipulla pelaavien joukkueisiin, joista osa on nykyään näitä verrattain nuoria fuusioseuroja. Huipun takana on kuitenkin - useimmissa tapauksissa - yhä olemassa ne samat vanhat perinteiset seurat, joilla on aivan käsittämättömän hieno historia.

Tässä asiassa on pari ongelmaa:
1. Ihmiset eivät tiedä tuosta historiasta oikeasti juuri mitään. (Se, että tietää Kiffeniä kutsutun Mustiksi Hurmureiksi, ei ole Kiffenin historian tuntemusta kuin hyvin, hyvin vähän alusta). Historian on annettu unohtua, kun on m*na pystyssä alettu hypettää nykyajan ihmeitä mestareidenliigoineen ja tv:ssä juoksevine tähtipelaajineen.
2. Nykyajan menestyshullu suomalainen haluaa nähdä vain huipputason peliä ja huipputason joukkueita. Perinteiset seurat saavat aivan rauhassa pölyttyä historiankirjojen kätköissä, sillä ne alkavat kiinnostaa vasta siinä vaiheessa kun ne nousevat takaisin huipulle. Siis jos edes nousevat.
Hypoteesius vitus: Suomalaiselta jalkapallolta ei puutu perinteitä; suomalaiselta yleisöltä puuttuu perinteiden arvostusta, sillä se ei halua tehdä mitään muuta kuin istua lämmitettyyn penkkiin siinä vaiheessa, jos jokin seura pelaa "suuria" europelejä. Kaikki muu koetaan "perinteettömäksi ja paskaksi suomipotkikseksi".

[Seppo]

Tylsien fuusioseurojen takaa löytyy toki ne vanhat ja perinteiset seurat, mutta täysin kasvottomina. Miten voi rakastaa samalla tavalla seuraa, joka on menettänyt identiteettinsä, vaihtanut värinsä ja nimensä ja yhdistynyt vielä pahimman vihollisensa kanssa? Tuloksena on vain hengetön joukkue, joka ei jaksa kiinnostaa edes suurimpia jalkapallointoilijoita kuin vähää alusta. Löytyyhän Suomestakin perinteisiä seuroja ja suomalaisen jalkapallon tuomitseminen täysin periinteettömäksi oli totta kai liioiteltua. Potentiaalia löytyisi monesta kaupungista, mutta juuri niissä kaupungeissa asiat on hoidettu täysin vasemmalla kädellä. Menneiden muistelu ei kuitenkaan hyödytä ketään ja siksi onkin varmasti parempi keskittyä tulevaan...

Pahin ongelma on kyllä mieshuoraus. Luulevat olevansa suuriakin jalkapallon ystäviä ja edistävänsä kulttuuria kovalla kädellä. ;D :keskari:

En haluaisi tehdä ainaista Ruotsi-vertausta, mutta ilmeisesti on pakko... Ruotsissa asiat tehdään itse, eikä katsella TV:stä kyrpä pystyssä Valioliigaa.

Vastaus threadin alkuperäiseen kysymykseen: SITTEN KUN JUNTIT TAJUAA.

[100%]

Tylsien fuusioseurojen takaa löytyy toki ne vanhat ja perinteiset seurat, mutta täysin kasvottomina. Miten voi rakastaa samalla tavalla seuraa, joka on menettänyt identiteettinsä, vaihtanut värinsä ja nimensä ja yhdistynyt vielä pahimman vihollisensa kanssa? Tuloksena on vain hengetön joukkue, joka ei jaksa kiinnostaa edes suurimpia jalkapallointoilijoita kuin vähää alusta. Löytyyhän Suomestakin perinteisiä seuroja ja suomalaisen jalkapallon tuomitseminen täysin periinteettömäksi oli totta kai liioiteltua. Potentiaalia löytyisi monesta kaupungista, mutta juuri niissä kaupungeissa asiat on hoidettu täysin vasemmalla kädellä. Menneiden muistelu ei kuitenkaan hyödytä ketään ja siksi onkin varmasti parempi keskittyä tulevaan...

Pahin ongelma on kyllä mieshuoraus. Luulevat olevansa suuriakin jalkapallon ystäviä ja edistävänsä kulttuuria kovalla kädellä. ;D :keskari:

En haluaisi tehdä ainaista Ruotsi-vertausta, mutta ilmeisesti on pakko... Ruotsissa asiat tehdään itse, eikä katsella TV:stä kyrpä pystyssä Valioliigaa.

Vastaus threadin alkuperäiseen kysymykseen: SITTEN KUN JUNTIT TAJUAA.

täysin sama

[ptuutti]

Todellakin. Täydellisen sama.

[Elmslie Ender]

Ilveksen saavutukset jalkapallossa:

    * 2 Suomen mestaruutta: 1950 ja 1983

 Kas kun et Tampere Unitedin saavutuksiksi listannut :

[Jii]

Kas kun et Tampere Unitedin saavutuksiksi listannut :

Pardon?

[Elmslie Ender]

Pardon?

Ilves ei voittanut mestaruutta 1950, vaan Ilves-Kissat. Näiden kahden yhteys nimen lisäksi on se, että 1975/1976 Ilves-Kissat ja TaPa fuusioituivat (ainakin edustusjoukkueiden osalta) ja toimintaa jatkettiin Ilveksen alla. Tämän jatkumon vuoksi mestaruus 1950 on joissain yhteyksissä merkitty Ilvekselle, mutta yhtä lailla se, kuten Ilveksen 1983 mestaruus, voitaisiin merkitä Tampere Unitedille.

[Jii]

Käy äkkiä kirjoittamassa Wikipediään nämä kovin oleelliset seikat.

[Hincha en cancha]

Tylsien fuusioseurojen takaa löytyy toki ne vanhat ja perinteiset seurat, mutta täysin kasvottomina. Miten voi rakastaa samalla tavalla seuraa, joka on menettänyt identiteettinsä, vaihtanut värinsä ja nimensä ja yhdistynyt vielä pahimman vihollisensa kanssa? Tuloksena on vain hengetön joukkue, joka ei jaksa kiinnostaa edes suurimpia jalkapallointoilijoita kuin vähää alusta. Löytyyhän Suomestakin perinteisiä seuroja ja suomalaisen jalkapallon tuomitseminen täysin periinteettömäksi oli totta kai liioiteltua. Potentiaalia löytyisi monesta kaupungista, mutta juuri niissä kaupungeissa asiat on hoidettu täysin vasemmalla kädellä. Menneiden muistelu ei kuitenkaan hyödytä ketään ja siksi onkin varmasti parempi keskittyä tulevaan...

Pahin ongelma on kyllä mieshuoraus. Luulevat olevansa suuriakin jalkapallon ystäviä ja edistävänsä kulttuuria kovalla kädellä. ;D :keskari:

En haluaisi tehdä ainaista Ruotsi-vertausta, mutta ilmeisesti on pakko... Ruotsissa asiat tehdään itse, eikä katsella TV:stä kyrpä pystyssä Valioliigaa.

Vastaus threadin alkuperäiseen kysymykseen: SITTEN KUN JUNTIT TAJUAA.

Taas kerran hyviä pointteja, mutta minun mielestäni esim. Helsingissä HIFK, Ponnistus tai Kiffen eivät ole nykypäivänäkään lainkaan kasvottomia seuroja. Ne vain eivät pelaa kansallisella huipulla!!! Tässä on juuri se suurin ongelma minun mielestäni: edes niiden ihmisten, jotka arvostavat perinteisten seurojen kunniakasta historiaa, pitäisi omilla teoillaan ja ehkäpä myös kukkaron nyöreillään osoittaa, että oman suosikki-/symppisjengin ei välttämättä tarvitse pelata liigassa ollakseen oma jengi.

HPS pelaa vitosessa, HIFK ja Kiffen kolmosessa, Ponnistus kakkosessa (vielä tällä kaudella) jne. Minun mielestäni niiden, jotka tuntevat nuo seurat omikseen, pitäisi ainakin omalla panoksellaan - vähintään (maksavana) katsojana - osallistua seuran tukemiseen eikä odotella, että joku muu nostaisi seuran vanhojen päivien loistoonsa. (Nimim. "Kaikkien kyseisten seurojen pelejä tänä kesänä seuranneena")

Täysin samaa mieltä olen mieshuorauksesta ja fuusioseurojen kasvottomuudesta. Kuitenkin fuusioseuroillakin on jo kymmenen vuoden kuluttua perustamisestaan orastavaa perinnettä ja on olemassa kersoja, jotka ovat saattaneet kasvaa vain niiden faneiksi, joten ei vielä dumata ihan täysin muovifuusioitakaan.

[Seppo]

HIFK on kyllä mielestäni seura, jolla on selkeä identiteetti. Tylsillä ja kasvottomilla seuroilla tarkoitan lähinnä Tampere Unitedia ja FC Lahtea.

[Nybergin poika]

Fuusio- ja muoviseurojen kritisoijat voivat mielihyvin kääntää katseensa vaikka Tanskaan. FC Kööpenhaminan merkitystä tanskalaisen seurajalkapalloilun uuteen nousuun ei ole syytä väheksyä. Se on ollut kasvattamassa koko tanskalaisen jalkapalloilun yleisömääriä. Kaksi perinteikästä joukkuetta fuusioituivat 1992. Sitä ennen B1903:n yleisömäärät olivat siinä 2000 kieppeillä, mutta taloudellinen pohja kunnossa. KB:n osalta tilanne oli ongelmallinen, sillä taloudelliset resurssit olivat surkeat. Tietenkin tähän tarinaan liittyy monia onnekkaita sattumia, eikä sitä voida verrata muihin, mutta kuitenkin. Sinänsä kuitenkin merkittävänä asiana FCK:n osalta on ollut yksi alkuperäisistä tavoitteista: To build up a local fan base and establish a wide corporate backing. Tässä on onnistuttu.

[Elmslie Ender]

Fuusioista löytyy onnistuneita ja epäonnistuneita esimerkkejä. Jälkimmäisiä mielestäni enemmän. Kaikkia tapauksia ei voida myöskään luokitella näin mustavalkoisesti kahteen kategoriaan. Onko FC Lahti onnistunut vai epäonnistunut fuusio (eikä FC Lahti ole puhdas fuusioseura siinä mielessä, että edeltäjät ovat yhä olemassa, vaikkeivat edustusjoukkuetasolla)?

Kulttuurimaissakin on nähty ja nähdään yhä fuusioita. Yleensä ne liittyvät epävakaaseen tilanteeseen. Monen nyt perinteikkään englantilaisseuran taustalla on kahden seuran yhdistyminen ja vielä useammin nimenmuutos. Englannin alasarjoissa (kun mennään riittävän alas) fuusiot ja nimenmuutokset eivät ole nykyäänkään poikkeuksellisia.

Yleisesti ottaen fuusiota kai voitaisiin pitää jonkinlaisena viimeisenä keinona, kun muut loppuvat. Fuusio kielii aina tietynlaisesta epäonnistumisesta, joko taloudellisista virheistä tai epäonnistumisesta kannattajapohjan luomisessa. Lahdessa oltiin taloudellisesti erittäin vaikeassa tilanteessa, joka oli ajanut molemmat perinteiset seurat myös urheilullisen katastrofin partaalle. Monta kertaa on kuitenkin menty metsään, kun on luultu, että fuusiossa 1+1=2. Usein jäädään selvästi alle kahden, joskus jopa yhden. Mikkelissä tämä koettiin selvästi.

Fuusio riskeeraa seurojen tulevaisuuden. Sen lisäksi, että menetetään ainakin osa alkuperäisisten seurojen olemuksesta, fuusion tulos on itsessään suuressa vaarassa. Vain menestys varmistaa fuusioseuran tulevaisuuden. Kuka haluaa katsoa rämpivää identitöntä, jos vaihtoehtona olisi rämpivä mutta perinteinen ja rakas? Mikkelissä asia tajuttiin onneksi ajoissa.

Perinteinen seura vetoaa ja kiinnostaa, vaikkei se pärjäisikään. Suomalaista seurakulttuuria on vaikea luoda niin kauan, kun joukkueet eivät herätä ihmisissä tunteita. Fuusioseurat saavat yleensä osakseen välinpitämättömyyttä joitakin uusinnokkaita ja katkeroituneita lukuun ottamatta. Elleivät sitten menesty.

[Seppo]

Fuusio- ja muoviseurojen kritisoijat voivat mielihyvin kääntää katseensa vaikka Tanskaan.

Tanskassa peleissä käy ehkä paljon yleisöä, mutta uskaltaisin väittää, ettei yleisöllä ole yhtä vahvaa tunnesidettä joukkueeseensa kuin muuan Allsvenskanissa, jossa jokainen seura omaa loistavat perinteet, ja jossa pientenkin kaupunkien asukkaat ovat ylpeitä omasta seurastaan.

Fuusioseurat eivät aiheuta kenessäkään oikeita tunteita ja juuri tunteita kaipaisin enemmän suomalaiseen jalkapalloon. En miellä jalkapalloa bisneksenä, johon voidaan soveltaa perinteisemmästä liike-elämästä tuttuja konsepteja. Miksikö? Koska jalkapalloseurojen ensisijainen tarkoitus ei ole tehdä voittoa, vaan tarjota kannattajilleen elämyksiä ja tunteita. Muussa tapauksessa ollaan kyllä aivan väärillä raiteilla.

To build up a local fan base and establish a wide corporate backing. Tässä on onnistuttu.

Jep, mutta kun menestys loppuu, ketään ei voisi vähempää kiinnostaa

[Hincha en cancha]

Sepon kanssa samoilla linjoilla. Fuusioseura harvemmin herättää heti suuria tunteita ihmisissä. Voisi jopa ajatella, että synnyttämällä fuusioseuran hylätään yksi tai useampi sukupolvi kannattajia, sillä oikea faniushan on sitä, että kasvetaan lapsesta/nuoresta pitäen seuran mukana. Fuusiolla ei voi siis syntyessään edes olla "perinteisen kaavan" mukaisia kannattajia

Nykyisistä muoviseuroista esim. Lahti ja TamU vaikuttaisivat tällä hetkellä olevan semmoisessa asemassa, että niistä voidaan 10-20 vuoden päästä mahdollisesti puhua onnistuneina fuusioina. Tällä hetkellä on vielä vaikea sanoa mitään varmaa, sillä emme ole vielä nähneet miten noiden seurojen olemassaolon aikana syntyneet kersat siihen samaistuvat. Reippaan, Kuusysin ja Ilveksen *oikeat* kannattajat tuskin voivat koskaan lämmetä 100%:sesti kotikaupunkiensa nykyisille fuusioseuroille, vaikka niiden puolta pitäisivätkin nimellisesti.