Kävin katsomassa kaksi jalkapallo-ottelua Balkanilla, joiden lisäksi mahdutin matkaohjelmaani Besiktaksen korismatsin (takaisin välilaskulla Turkissa) ja Eurooppa-liigan ennakkokohutun AIK-Napolin. Tässä raportissa turisen vain Balkanin matseista. Lopuksi vielä varoitusteksti: en ihannoi raportissa esiintyvien henkilöiden pukeutumista, mielipiteitä tai tekoja. Ettäs tiedätte.
Toivottavasti joku jaksaa lukea jaaritteluni loppuun asti. Tai itse asiassa ihan sama. Olkaa hyvä ja kiitos.
24.11.2012 FK Rad - Novi PazarRaitiovaunu yhdeksän kiidättää minut noin kahdenkymmenen minuutin päässä Belgradin keskustasta sijaitsevaan Banjicaan. Se on yhtä karu kuin muutkin Titon diktatuurista muistuttava belgradilaislähiöt: joukko brutaaleja kerrostaloja, hämmentävä määrä betonia, surullismielinen tori ja pari laakeaa liikerakennusta. Täällä pelaa tehdastyöläisten 1950-luvun loppupuolella perustama FK Rad.
Löydän hetkellisen harhailun päätteeksi oikean tien stadionille. Yhden pääkatsomon kokoinen rakennelma onnistuu maastoutumaan hyvin maisemaan, mutta tiellä parveilevat poliisit paljastavat pelipaikan sijainnin. Ottelun alkuun on aikaa tunti, mutta paikalla näkyy vain virkavallan edustajia. Koska lipunmyyntikin näyttää olevan kiinni, suuntaan sisälle stadionin baariin.
Kiima ei nouse kuppilassakaan. Asiakkaita on lisäkseni yksi ja sekin näyttää eksyneen paikalle sattumalta. Kiskon Jelen-oluen loppuun ja lähden ulos harhailemaan.
Poliisien runsaaseen määrään on selitys. FK Radin ja Novi Pazarin välinen ottelu on yksi serbialaisen jalkapalloilun korkeariskisimpiä koitoksia - ja se on tässä on maassa paljon sanottu. FK Radin kannattajaryhmä United Force on avoimen kiihkonationalistinen ja äärioikeistolainen joukko, joka ei peittele kevyesti vihamielistä asennoitumista maan etnisiä vähemmistöjä kohtaan.
Novi Pazar on Montenegron ja Kosovon välissä sijaitsevan Sandžakin alueen merkittävin kaupunki. Sandžak on Serbian merkittävin muslimikeskittymä. Vaikka vain kaksi prosenttia serbialaisista on bosniakkeja, muslimikulttuuri elää tällä pienellä pläntillä vahvana ja vireänä. Myös FK Novi Pazarin kannattajat vaalivat bosniakkikultturia - kannattajaryhmä on nimetty Torcida Sandžakiksi ja sillä on alueen ottomaanihistoriaa kunnioittaen läheiset suhteet Fenerbahçen kannattajiin.
Selkokielellä: FK Radin kannattajat eivät pidä FK Novi Pazarin kannattajista eivätkä FK Novi Pazarin kannattajat FK Radin kannattajista. Viime kevään ottelu Belgradissa päättyi United Forcen vieraskannattajia kohti ampumaan rakettituleen ja yleiseen sekasortoon. Kotijoukkueen kannattajat olivat tällöin varustautuneet myös Srebrenican bosniakkiteurastuksella hekumoivalla lakanalla (
video &
valokuvia).
Kosto seurasi FK Novi Pazarin seuraavassa ottelussa, jossa kotikannattajat rullasivat esiin "Eläköön, keltainen talo!" -tekstilakanan. Keltainen talo tarkoittaa paikkaa, johon haudattiin Kosovon sodan serbialaisia siviiliuhreja. Samaiseen otteluun yritettiin salakuljettaa myös CZ 75 -puoliautomaattipistooli, joka jäi tosin poliisien haaviin stadionin turvatarkastuksessa.
Kosovo-lakana nosti Serbiassa pienen poliittisen myrskyn. Tekstin tuomitsi niin FK Novi Pazarin presidentti, media kuin joukko poliitikkojakin. Myös poliisi aloitti tapauksesta esitutkinnan. Novi Pazarin äärikannattajien ryhmä Ekstremi otti vastuun tempauksesta.
Yhteenottoja on ollut myös aikaisemmin. Tunteet leiskuivat kakkosliigassa vuonna 2004, jolloin kannattajat mätkivät toisiaan keskellä kenttää (
video). Tappelun lopputulos: kaksikymmentä loukkaantunutta, joiden joukossa niin poliiseja, molempien joukkueiden kannattajia kuin yhdessä United Forcen kanssa tapelleita FK Radin pelaajiakin.
Pyörin hetken eksyneenä stadionille johtavalla kadulla ja yritän etsiä paikkaa lipunostoluukkua. Pian olkaani tulee koputtamaan mellakkapoliisi. Epämääräisten käsieleiden perusteella päättelen, että minulta tivataan henkilöllisyystodistusta. Pyöräytän poliisille passiani ja kysyn, mistä voisin ostaa matsilipun. Lippuja ei myydä; turvallisuussyistä ottelu on kotikannattajille ilmainen. Auki on tosin vain United Forcen miehittämä yläkatsomo. "Älä lähre sinne, jos et tunne katsomosta ketään", kyttä varoittelee. Jolkottelen takaisin futispubiin.
Huomaan, että ravintolasta alakatsomoon johtava ovi auki. Juon tuoppini loppun ja pujahdan sisään stadionille. Kukaan ei reagoi tähän mitenkään, joten en ole ilmeisesti syyllistynyt kovin vakavaan rikkeeseen. Korkean riskin otteluksi turvajärjestelyt eivät ole ihan aukottomat.
Parituhatta katsojaa vetävä Stadion Kralj Petar I -stadion on outo yhden katsomon ihme. Kaksiosainen katsomorakennelma, rapistunut betoni ja sininen aaltopelti muodostavat pettämättömän rappioromantiikkaelämyksen. Yläkatsomossa on ehkä viitisensataa kotikannattajaa alakatsomon yleisömäärän jäädessä muutamaan sataan. Vieraskatsojia ei ole ymmärrettävistä syistä päästetty lähellekään stadionia, mutta joka nurkalla seisoo poliiseja.
Jalkapallo-ottelu on ohi kymmenessä minuutssa FK Radin täräyttäessä taululle kaksi maalia. Seuraavat 80 minuuttia on tasollisesti noin Suomen Ykköstä vastaavaa väsynyttä potkiskelua. Oikeastaan ainoa väripilkku ankean lähiön keskipäivässä on huikean ottelun pelaava Rad-laita Predrag Luka, joka potkii seitsemänkymmenen minuutin analyysini perusteella palloa täysin väärässä sarjassa.
United Force on protestiksi ensimmäisen kymmenenminuuttisen äänetön, mutta mielenilmauksen syy jää tuntemattomaksi. Kannattajien ensimmäinen laulelma käsittelee kuitenkin Balkanin teurastajaksi kutsuttua Ratko Mladicia. Alakatsomossa on lähinnä vanhoja patuja ja muutama perhe. Noin kahdeksan pähkinöitä ja muuta naposteltavaa kauppaavaa pappaa yrittää kaupata tuotteitaan muutaman sadan hengen alakatsomolle. Bisnes ei vaikuta kovin kannattavalta.
Tällä kertaa ei stadionilla ei kuulla edes
sympaattisten lapsinatsiultrien lauleskelua. Tallustan pois stadionilta ja suuntaan Belgradin yöhön.
25.11.2012 Zrinjski Mostar - Velez Mostar
Saavun Mostariin aamuyhdeksältä. Takana on kahdentoista tunnin taival yöbussissa eikä olo ole kehuttava. Edellisillan hauskanpito ja yöllisen linjavaunumatkan väsymys puskevat pintaan perkeleellisenä päänsärkynä. Jätän repun rapistuneen rautatieaseman tavaransäilytykseen ja raahaudun kohti vanhaa kaupunkia. Nyt tarvitaan olutta.
Mostar on Bosnian sodan mielettömyyden symboli. Vuonna 1992 bosniakit ja kroaatit puolustivat kaupunkia yhdessä serbejä vastaan mainiolla menestyksellä: mostarilaiset mursivat serbien saartorenkaan yhdeksän kuukautta kestäneen brutaalin piirityksen päätteeksi. Monikulttuurinen Mostar ei kuitenkaan kelvannut Bosnian kroaattiarmeija HVO:lle. Vain noin puoli vuotta serbien karkottamisen jälkeen HVO alkoi piirittää bosniakkien asuinalueita. Se ajoi muslimivähemmistön ahtaalle, pudotti pommeja, murhasi, raiskasi ja aloitti vähemmistökulttuurin määrätietoisen alasajon. Sodan loppuvaiheessa kroaattiarmeija tuhosi repeämän symbolina yli kuudellakymmenellä osumalla kaupungin yhdistäneen ja liki 500 vuotta vanhan Stari most -sillan.
Rauhansopimus räävittiin lopulta kokoon 1995 Daytonissa ja samalla kaupunki jakautui kahteen osaan: itä- ja länsi-Mostariin. Stari most -silta korjattiin entiseen asuunsa vuonna 2004, mutta sillan korjaaminen ei yhdistänyt kaupunkia - kroaattien ja bosniakkien asuinalueiden näkymättömät rajat on edelleen piirretty kaupungin sisälle jopa kadun tai jopa talon tarkkuudella.
Serbien ja kroaattien tavoite nuijia ottomaanivaltakunnan perinteet hengettömiksi epäonnistui - bosniakkikulttuuri kukoistaakin edelleen joen itäpuolella. Luodinreikiä täynnä olevien talojen ikkunoissa liehuvat Bosnia-Herzegovinan liput ja moskeijan minareetista kaikuu rukouskutsu. Mostar onkin Bosnia-Herzegovinan ainoa merkittävisti etnisesti monikulttuurinen kaupunki - muualla sotapukarit ajoivat toisen osapuolen pakoon ja/tai lahtasivat viholliskansan hengettömäksi.
Kaupungin läntrisellä laidalla asuva kroaattiväestö pitää Bosnia-Herzegovinaa surkeana kompromissina ja haaveilee edelleen yhteisestä suur-Kroatiasta. Posti kulkee Länsi-Mostarissa naapurimaan kautta ja niin koulut kuin sairaalatkin on rajoitettu vain omalle vähemmistölle. Erään nettiuutisen mukaan poliisivoimat olisivat sittemmin yhdistyneet, mutta en onnistunut löytämään tälle tiedolle mistään täyttä varmuutta.
Jalkapallo ei muodosta kaupungin jaossa poikkeusta. Bosniakkien ylpeys on kommunisminpunainen FK Velez, yksi Titon johtaman Jugoslavian liigan kestomenestyjistä. Vuonna 1975 se eteni jopa UEFA Cupin puolivälieriin selättäen matkalla muun muassa Rapid Wienin ja Spartak Moskovan. Vielä tällöin joukkue keräsi kannatusta Herzegovinassa niin serbeiltä, bosniakeilta kuin kroaateiltakin.
2000-luku on kohdellut Veleziä kaltoin. Entinen suurseura on kompuroinut vuonna 2000 perustetussa Bosnia-Herzegovinan jalkapalloliigassa ja välillä se on räpiköinyt jopa maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Nyt Velez on onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa pääsarjassa, mutta suuruuden ajat ovat myyttistä menneisyyttä sosialistisen Jugoslavian tavoin.
Josip Titon aikakaudella kansallistunne kukisteettin ja tilalle syötettiin jugoslavialainen mielikuvitusidentiteetti. Silloin tapettiin myös Zrinjski Mostar (Hrvatski športski klub Zrinjski Mostar). Velezin paikalliskilpailija herätettiin henkiin vasta 47 vuotta myöhemmin. Zrinjskin uusi tuleminen alkoi todellisuudessa vasta vuonna 2000, jolloin Bosnia-Herzegovina sai yhteisen jalkapalloliigansa (2002 mukaan kelpuutettin jopa serbit!). Uusi aikakausi huipentui vuonna 2004, jolloin kroaattiväestön ylpeys pokkasi maan mestaruuden.
Velez ja Zrinjski pelasivat ensimmäisen kerran vastakkain 55 vuoteen Sarajevossa maaliskuussa 2000. Vaikka yleisömäärät ovat pieniä, Mostarin paikallisottelu on edelleen yksi jännitteisimpiä yhteenottoja Euroopassa.Viime vuoden cup-ottelu jouduttiin keskeyttämään, kun Zrinjskin kannattajat hyökkäsivät Velezin pelaajien kimppun vierasjoukkueen mentyä johtoon (
video tapahtumasta). Tapahtuman seurauksena kotijoukkueen kannattajakatsomon eteen rakennettiin aita.
“Elämäni on Mostarissa on suurimmaksi osaksi rauhallista ja normaalia, mutta jokainen jalkapallo-ottelu tuhoaa kaiken. Nationalismi ja menneisyys nousevat pintaan - välirauha rikkoutuu”, eräs Velezin kannattaja kuvailee ranskalaisen lehden haastattelussa. Monet Velezin kannattajista haikailevat sosialistisen Jugoslavian perään zrinjkiläisten asemoidessa itsensä poliittisen kentän vastakkaiselle laidalle. Velezin kannattajaryhmän nimi onkin kuvaavasti Red Army.
Mostarin turistikeskustan ulkopuolella kaikki on silmiinpistävän kehnossa jamassa. Kadut ovat päällystämättömiä ja talot raunioiksi rei’itettyjä. Poikkean syömässä äärimmäisen lihapitoisen lounaan ja lähden kävelemään kohti läntistä Mostaria. Matkalla törmään noin 30-päiseen joukkoon Velezin kannattajia, joista muutama lähtee juoksemaan perääni. Näytän iloisesti peukaloa ja tallustan reippaasti eteenpäin. Ei ongelmaa.
Zrinjskin kannattajien kuppila on lähellä stadionia Ultras Pub. Vain muutama kuukausi sitten Zeljeznicarin Maniacs-mielipuolet hyökkäsivät ravintolaan ja mäiskivät kaiken päreiksi (
kuvia vahingoista). Isku oli osoitus siitä, että zrinjskiläiset eivät nauti muualla etenkään pääkaupungissa kummoista suosiota (Sarajevon asukkaista liki 80 prosenttia bosniakkeja).
Baarin kulmalla notkuu noin kymmenen kotijoukkueen kannattajaa, mutta sisätiloissa ei ole ollenkaan asiakkaita. Seinät on koristeltu kannattajien teettämillä tarroilla ja valokuvilla Zrinjskin otteluista. Tilaan tuopin ja siirryn siemailemaan olutta terassille. Seesteisen tunnelman rikkoo liikennekartion kanssa läheisen moskeijan rukouskutsua imitoiva kuulapää. Hetken kuluttua joukon johtajalta näyttävä vyölaukkumies tulee kysymään kotipaikkaani. Lyhyen keskustelun päätteeksi mies toteaa minut turistiksi ja toivottaa mukavaa ottelua.
Matkaa pubista pelipaikalle koristavat talojen seiniin maalatut Zrinjski-graffitit. Kaksi lasta potkii nahkakuulaa West Mostar Crew -graffitilla koristellun koulun rähjäisellä pihamaalla. Tie pelipaikalle on myös satojen mellakkavarusteisiin sonnustautuneiden lainvalvojien reunustama. Joudun tekemään ylimääräisen kierroksen lähiöostoskeskuksen läpi, sillä poliisi ei anna minun kulkea päätietä.
Pienen nyppylän päällä sijaitseva Bijeli Brijeg -stadion on yksi rumimmista näkemästäni jalkapallopyhätöistä. Betonilaattahelvetti oli Velezin suuruden päivien näyttämö, mutta 1971 rakennettu stadion jäi sodassa kroaattien kynsiin. Vuonna 1992 Zrinjski omi kentän itselleen ja Velez joutui rakentamaan uuden areenan kaupungin toiselle laidalle.
Kaksi euroa maksavia lippuja pääkatsomoon myydään pääportin vieressä olevasta pienestä luukusta. En jaksa alkaa kinaamaan vaihtorahan puutteesta ja tyydyn maksamaan piletistäni muutaman euron lisähintaa. Ruuhkaa ei ole, ja pääsen melkein jonottamatta portille.
Kolmen poliisin suorittaama turvatarkastus on tiukka koettelemus. Joudun jopa kaivamaan taskusta tupakka-askin ja tyhjentämään sen yksi kerrallaan savukkeista. Sytkäriä ei ilmeisesti saisi viedä otteluun, mutta pienen sähläyksen jälkeen minut todetaan turvalliseksi ja lasketaan sisään otteluun.
Bijeli Brijeg -stadion näyttää ulkopuolelta katsottuna karulta ja rähjäiseltä eikä tilanne ole betoniaitojen sisällä pätkääkään parempi. Tolkuttoman kokoisen pääkatsomon alapuoli on varattu kotijoukkueen kannattajille, ja Velez-fanit on työnnetty yläkatsomon kauimmaisessa nurkkauksessa sijaitsevaan häkkiin. Tätä häkkiä vartioi iso joukko poliiseja ja järjestyksenvalvojia. Kotijoukkueen ultrat majailevat kentän toisella puolella sijaitsevalla pitkällä sivulla. Kaikkialla on likaista ja rähjäistä - stadionin on ylipäänsä vaikea kuvitella olevan enää aktiivisessa käytössä.
Vieraskannattajia on saapunut paikalle tasan kolmesataa - velezläisille ei ole myönnetty enempää lippuja. Vieraskannattajien oloa oli hankaloitettu lippukiintiön lisäksi myös muilla rajoituksilla: jokaisen otteluun matkustavan Velez-kannattajan on toimitettava poliisille yhyeystietonsa - myös tifot ja muut kannattajakoreografiat ovat pannassa ja katsomo on jätettävä viittätoista minuuttia ennen ottelun loppua. Lisäksi kannattajat kuljetetaan otteluun poliisisaattuen vartioimilla busseilla.
Ottelu alkaa. Kolmannella minuutilla katsomoon laskeutuu kollektiivinen epäusko. Alidin Hajdarevićin vie vierasjoukkueen johtoon Zrinjskin karmean puolustussekoilun päätteeksi ja tuulettaa maaliaan liukumalla kädet pystyssä pääkatsomon eteen. Kentälle lentää kolikoita ja Hajdarevićin niskaan sataa katsomollinen kirouksilta kuulostavia sadatteluja.
Peli on tasoltaan surkeaa mutta vauhdikasta taistelujalkapalloa. Zrinjskin puolustaa kehnosti, mutta pitkän uran kroaattiseuroissa tehnyt mostarilaismaalivahti Igor Melher onnistuu estämään Velezin maalintekoyritykset. Odotettu tasoitusmaali syntyy 45. minuutilla onnekkaasti vapaapotkusta. Soihdut syttyvät ja kaikilla on mukavaa. Tekisin puoliajalla ostoksia, mutta stadionilla ei myydä mitään.
Vaikka Zrinjskin kannattajapoppoo Ultras Mostar ei lyö vertoja naapurimaiden jättimäisille ultraryhmittymille, pitää se kuitenkin kokoisekseen mukavaa mekkalaa läpi ottelun. Kannattajasivun kaide on täynnä erilaisia Kroatiaan ja kroatialaisuuteen viittavia lappusia ja lakanoita. Varsinaista tifoa ei ole (ehkä turvallissuussyistä), mutta soihtujen lisäksi zrinjkiläiset heittelevät kentälle kymmenittäin vessapaperirullia. Miehekäs poliisirivistö vahtii touhua patsastelemalla kannattajien edessä. Väkimäärältään vähäisestä vieraskatsomosta ei kuulu oikein mitään, mutta muutaman soihdun velezläisetkin polttelevat. Lisäksi kaiteella häkin rautakehikossa riippuu olemattoman kokoinen Bosnia-Herzegovinan tunnus.
Toinen puoliaika on tylsä. Ottelu joudutaan keskeyttämään noin 70. minuutilla Zrinjskin kannattajien savujen takia. Tämä ei miellytä kotijoukkueen valmentajaa, joka käy päätöksestä tiukkasanaista keskustelua tuomarin kanssa. Lyhyen odottelun jälkeen peli pääsee jatkumaan.
Pelaajien otteista näkyy, että Mostarin paikallisottelu ei ole vain peli muiden joukossa. Otteet äityvät ajoittain rumiksi - tuomarin käsi hamuaa korttitaskua ottelun aikana yhteensä kymmenen kertaa. Kuohuttavin tilanne nähdään kuitenkin viittä minuuttia ennen päätösvihellystä, jolloin montenegrolainen Zrinjski-pelaaja Goran Markovic kaatuu rangaistusalueella kevyehkösti ja saa sukeltamisesta toisen keltaisen korttinsa. Kyseenalainen vihellys kuitenkin lisää Zrinjskin taistelutahtoa. Liki seuraavan hyökkäyksen tuloksena syntyy ottelun voittomaali. Pelaajat ryntäävät juhlimaan Zrinjskin kannattajakatsomon aidalle ja tunnelma muuttuu odottavasta riehakkaaksi.
Lisäaikaa annetaan runsaskätisesti. Muutamasta vaaratilanteesta huolimatta Zrnijski onnistuu sinnittelemään miesalivoimalla johtoasemassa ja voittaa ottelun. Velezin pelaajat raahautuvat kättelemättä ja päät painuksissa pukukoppiin. Koko stadion kiittää seisaaltaan Zrinjskin joukkuetta ja tunnelma on railakas. Voitonjuhlat kestävät toistakymmentä minuuttia.
Poistun stadionilta ison yleisöjoukon jäädessä vielä juhlimaan joukkuettaan. Bosniakit on lyöty. Kaupunki on taas yhden päivän ajan punasininen.
