MLS (ja muut USA:n sekä Kanadan sarjat) 2013-14-15-16-17-18

[Barmentureska]

Kipeänä olemisen hyviä puolia, käy helvetin aikasin nukkumaan, herää kuumehourailuista n. klo.2.50, telkkari päälle ja mitäs mitäs? MLS-Finaali. Kelpaa kyllä

[Hodari]

Ja jatkoille. Mitä pidemmälle peli on edennyt, niin sitä enemmän Altidore on juoksennellut pelin ulkopuolella ja italialainen on levitellyt käsiään, juostakseen taas välillä ja levitelläkseen sitten taas käsiään.

Paha sanoa miten käy, jännää

[Hodari]

Pilkuille. Tossu Ricketts oli kyllä taas ihan hyvä lisä vaihdosta.

JA LOUHIKKOKOSKETTAJA VOISI TULLA TAKAISIN, KUN MIELESI KUITENKIN TEKEE. Vähän kaipaan.

[Pasculli]

Tallennus loppui juuri kun molemmat olivat laukoneet viisi pilkkua. Kiitos Eurosport.

[Pallopoika23]

Sounders voitti TFC:n pilkuilla luvuin 5-4. Seattlen joukkueelle ensimmäinen MLS Cup.

Kooste: http://www.mlssoccer.com/post/2016/12/10/extended-highlights-tfc-04-05-sounders?autoplay=true

[Louhikkokoskettaja]

USA:n jalkapallossa on talven aikana käyty vaikeaa vääntöä MLS:n takana, kun USL jätti NASL:n kanssa kilpailevan hakemuksen toiseksi korkeimman sarjatason arvonimestä. Sarjajärjestelmää hallinnoivan US Soccerin piti tehdä päätös jo joulukuun alkupuolella, mutta on lykännyt asiaa toistaiseksi. Päätöstä vaikeuttaa varsinkin se, että kumpikaan sarja ei täytä toiseksi korkeimmalle sarjatasolle asetettuja turhan kunnianhimoisia vaatimuksia. NASL:n ongelmana on seurojen pieni määrä ja talousvaikeudet, USL:n puolella jotkut seurat ovat liian pienistä kaupungeista ja jotkut, erityisesti MLS-seurojen kakkosjoukkueiden, stadionit eivät täytä vaatimuksia.

Pitkällä tähtäimellä kehitys näyttää selvältä, jatkuvasti kasvava USL ohittaa NASL:n, mutta tapahtuuko tuo jo tänä talvena vai odotellaanko vielä vuosi tai kauemmin. NASL:n talvi on ollut synkkä, sarjan lippulaiva New York Cosmos on ajautunut akuutteihin talousvaikeuksiin ja irtisanonut kaikki pelaajat ja henkilöstön, toiminnan jatkuminen vaatisi uudet omistajat. Oklahoman Rayo OKC ajautui Cosmosin kanssa samaan tilanteeseen jo ensimmäisen kautensa jälkeen. Lisäksi vielä Floridan Fort Lauderdale Strikers sekä Jacksonville Armada ovat ongelmissa rahojen riittävyyden kanssa. Jacksonvillessä pistettiin pihalle kalleimpia pelaajia ja henkilöstöä, Fort Lauderdalessa henkilöstölle maksetaan vuoden loppuun, minkä jälkeen jatko riippuu uusien omistajien löytymisestä. Tuohon vielä päälle Minnesotan siirtyminen MLS:ään sekä Ottawan yllättävä lähtö USL:n puolelle ja ryhtyminen MLS:n Montrealin farmijoukkueeksi. Ottawan siirtymisen taustalla ovat taloudelliset tekijät, NASL-kausilla tuli takkiin pari miljoonaa dollaria vuodessa.

San Francisco Deltas liittyi uutena seurana NASL:iin, joten tällä hetkellä liigassa on kymmenen seuraa, joista siis kuitenkin neljä on pahoissa taloudellisessa ongelmissa. On käytännössä varmaa, että jos US Soccer nostaa USL:n toiseksi korkeimmaksi sarjatasoksi päättyy NASL:n taru siihen. Voikin olla, että US Soccerin päätöksen lykkäämisen taustalla on se, ettei liitossa haluta ottaa NASL:n kuolemaa kontolleen, vaan että henkitoreissaan olevasta NASL:sta vedettäisiin piuhat irti oma-aloitteisesti.

NASL:n tämän hetken vahvimmista seuroista Carolina RailHawks uudelleenbrändäsi itsensä North Carolina FC:ksi, oletettavasti MLS-pyrkimysten takia. Seura oli kuitenkin uudistustilaisuudessa hyvin hiljainen lähitulevaisuudestaan, sitoutumisesta NASL:iin ei ollut juttuja. Minnesotan jälkeen NASL:n yleisömääriltään suurimman seuran Indy Elevenin kerrotaan North Carolinan ohella seuraavaan sarjan tilannetta vielä, mutta huhujen mukaan siirtyminen USL:n puolelle tapahtuu nopeasti, jos valoa ei ala näkyä.

[Louhikkokoskettaja]

Atlanta United on saanut valmistautua historiansa ensimmäiseen MLS-kauteen huolella, seura on ollut pystyssä lähes kolme vuotta ja organisaatiota on ehditty kehittää rauhassa. Atlanta onkin MLS:ään saavuttuaan ehtinyt esittäytyä bisnesjenginä jo ennen ensimmäistä otteluaan, pelaajakaupoilla on kikkailtu Pohjois-Amerikan tyyliin jo melkoisesti. Veskari Sean Johnson ostettiin ensin Chicagosta, mutta myytiin saman tien New York Cityyn. Laajennusdraftissakin Torontosta napattiin veskari Clint Irwin, joka kuitenkin kaupattiin saman tien takaisin Torontoon laitapakki Mark Bloomia ja rahaa vastaan. Laajennusdraftin viidestä valinnasta Atlantan riveissä pelaa tulevalla kaudella enintään kolme, kun Irwinin ohella myös Montrealista kaapattu laitapakki Danny Toia myytiin saman tien eteenpäin Orlandoon alkuvuoden SuperDraftin ensimmäisen kierroksen kahdeksatta varausoikeutta vastaan.

Mutta on sitten sitä pelaavaakin joukkuetta kasattu ihan tosissaan kauppapuuhien ohella. Tata Martino on erittäin kova valmentaja MLS:ään, jossa tosin ulkomaiset valmentajat eivät ole hirveästi juhlineet, eikä Martinollakaan helppo tehtävä uuden seuran peräsimessä tule olemaan. Martinon apulaisina toimivat myös argentiinalaiset Jorge Theiler ja Dario Sala, joista jälkimmäisellä on kokemusta USA:n jalkapallosta oltuaan Jacksonville Armadan valmennustiiminsä toissa kaudella. Valmennusjohdon ohella huomiota kerää tekninen johtaja, entinen USA:n maajoukkuepuolustaja, Carlos Bocanegra, joka on suurimmassa vastuussa pelaajahankinnoista ja drafteista.

Vaikka Atlanta ei näytä niin heikolta uudisjoukkueelta kuin moni muu on aikanaan näyttänyt, niin kovin paljon on joukkuetta jouduttu muiden jämäjätkistä kasaamaan, vaikka rahaa on kaupoilla kerätty siihen malliin, että ennen kauden alkua vielä jokunen kaappaus nähdään. Ja hankintoja vielä tarvitseekin nähdä, jos nyt ajatellaan joukkueen haluavan taistelevan playoff-paikoista. Nykyisessä nipussa on jotain hyvää, mutta turhan paljon todennäköisiä heikkoja kohtia, jotka kauden mittaan tullevat osoittautumaan riittämättömiksi.


Maalivahdit:

Seura teki kauppoja nimekkäämmillä maalivahdeilla, ja lopulta käteen jäivät melkoiset jokerikortit, joihin ilmeisesti kuitenkin johdossa löytyy luottoa. Kreikkalaisyhdysvaltalainen Alexandros Tabakis hankittiin Panathinaikosista jo hyvissä ajoin ja pelasi viime kauden yhteistyöseura Charlestonin riveissä USL:ää. Kaverikseen Tabakis saa Kansasista laajennusdraftissa poimitun Alec Kannin. Tabakis vaikuttaa potentiaaliselta kaverilta ja Kann on näyttänyt olevansa ihan ok kakkosveskari MLS:ään, mutta ei kumpikaan ykkösveskarina suurta luottoa ennakkoon herätä.

Puolustus:

Columbuksesta hankittu kokenut Michael Parkhurst tullee olemaan Atlantan puolustuksen kivijalka. USA:n entinen maajoukkuetoppari on vielä puolustajaksi hyvässä iässä ja tarjoaa pohjan puolustuksen rakentamiselle. Laajennusdraftissa Dallasista poimittu Zach Loyd on hyvä kokenut oikea laitapakki. Vasemmaksi pakiksi hankittiin Meksikon Tijuanasta lainalle, lupaavana aikanaan pidetty, USA:n maajoukkueessakin esiintynyt, Greg Garza, jonka kehitys tosin on polkenut paikallaan jo jonkin aikaa. Lisäksi sitten ovat Torontosta hankittu laitapakki Mark Bloom, Orlandosta laajennusdraftissa poimittu laitapakki Mikey Ambrose sekä vapailla papereilla Los Angelesista siirtynyt monipuolinen veteraani Jeff Larentowicz, joka pystyy pelaamaan puolustuksessa ja keskikentällä monessa roolissa, mutta ei ole enää viime vuosina ollut kovin hyvä missään muussa kuin rankkareiden vetämisessä. Parkhurstille pitäisi löytää kunnon topparipari, minkä jälkeen puolustuksen avaus näyttäisi melko lupavaaltakin. Syvyyttäkin tosin puolutuksen keskustaan Atlanta tarvitsee lisää, toppariosasto on kovin ohut.

Keskikentän pohja:

Brittikentiltä haalittu kokenut Chris McCann on luultavasti riittävä toiseksi avauksen pelaajaksi, mutta muuten keskikentän keskustan pohja ei vakuuta. Philadelphiassa turhaksi nähty saksalainen Kevin Krantz ja Orlandosta isäpapan potkujen jälkeen ulos laitettu Harrison Heath eivät vaan oikein ennakkoon riitä. Larentowicz toki myös vaihtoehto keskikentän pohjalle, ei kuitenkaan hyvä sellainen. Se selkeimmän parannuksen vaativa osa-alue joukkueessa tällä hetkellä.

Hyökkäys:

Argentiinan Lanusista hankittu Paraguyan maajoukkueen kymppi Miguel Almiron sekä Tijuanasta lainattu argentiinalainen laitapelaaja Hector Villalba ovat seuran ensimmäiset designated playerit, kumpikin kovia hankintoja, joilta odotetaan hyökkäyksen takana paljon. Hyökkäyksen keskelle on hankittu kokenut Kenwyne Jones, tiedä sitten miten MLS:ssä riittää, vähän laskussa on Jonesin ura viime vuodet ollut. Kansasista vapailla papereilla saapunut kokenut hyökkääjä/laitapelaaja Jacob Peterson on ihan hyvä rotaatiokaveri hyökkäykseen. Nuoret Romario Williams ja Jeffrey Otoo ovat melkoisia arvoituksia, tosin Williams on USL:ssä antanut sen suuntaisia näyttöjä, että voisi hyvinkin MLS:ssä riittää. Laidalle mahdollisuuttaan kyttää myöskin vuonna 2000 syntynyt homegrown-pelaaja Andrew Carleton, josta media on leipomassa USA:n jalkapallon tulevaa superstaraa. Carletonista tuli USL:n historian nuorin pelaaja viime kaudella Charlestonin riveissä, mutta mahtuminen Atlantan MLS-jengiin ensi kaudeksi ei ole mitenkään varmaa, vaikka varmasti seurajohtoa kuumottaakin superjunnun nostaminen heti suuriin valoihin. Lisää materiaalia hyökkäspääkin vielä kaipaa ja eiköhän sitä ennen kevättä ole vielä tulossakin.

Jonkinlainen optimiavaus (4-2-3-1) tällä hetkellä:

Jones

Peterson - Almiron - Villalba

McCann - Krantz

Garza - Parkhurst - Larentowicz - Loyd

Tabakis

Ei tuolla kyllä playoffeihin mennä, joskaan materiaali ei muutaman selkeän ongelmakohdan ohella niin huonoltakaan näytä.

Arvio kauteen 2017:

Atlanta on mielenkiintoinen lisä MLS:ään ja kauden lähtiessä käyntiin nähdään sitten lopulta, että kuinka mielenkiintoinen. Jäävätkö hulinat siirtomarkkinoille vai löytyykö joukkueeseenkin potkua. Nykyinen joukkue on jo melko hyvä suoritus tyhjästä rajoitetuilla markkinoilla polkaistuna, mutta vielä vaatisi keväällä lisää hankintoja, että Atlanta olisi taistelemassa avauskaudellaan playoff-paikoista, mikä kovasti satsanneen organisaation tavoite luultavasti on.

[Louhikkokoskettaja]

Chicago Fire uudistui voimakkaasti viime talvena, pihalle pistettiin johtoporukkaa ja uudeksi valmentajaksi haettiin Serbian nuorten kanssa hyvää jälkeä tehnyt Veljko Paunovic. Tulosta ei ainakaan ensimmäisellä kaudella tullut, vaan rämpivä Chicago jatkoi MLS:n jumbona toisen kauden putkeen. Ne ajat, kun Chicago oli MLS:n kärkijengi ovat kovin kaukana, seurahistorian alkuvaiheissa 90-luvun lopulla. Uudella vuosituhannella Chicago oli alkuun ihan pätevä, ja voitti cupin pariin kertaan, vaikka liigassa saavutuksia ei tullut. 2010-luvulla Chicago sitten on kääntynyt täydeksi pohjajengiksi. Tällä vuosikymmenellä Chicago on jäänyt kuudesti playoffien ulkopuolelle ja ainoalla playoff-kerrallaan (2012) lähti pihalle ensimmäisellä kierroksella.

On siinä sinällään vähän epäonneakin, homoikoni Robbie Rogersin vaihtaminen huippuvireiseen Mike Mageehen Los Angelesin kanssa näytti aikanaan kaikkien aikojen kaappaukselta. Aina siihen asti kunnes Magee joutui krooniseen loukkaantumiskierteeseen ja Rogers nosteli mestaruuspystiä Los Angelesin riveissä. Mutta noin keskimäärin Chicagossa on epäonnistuttu hankintapuolella rankasti, eivätkä siinä taustalla ole mitkään loukkaantumiskierteet tai vastaavat. On vaan rahdattu sisään paskoja pelaajia suurilla summilla.

Jotenkin sitten tuollaisessa alisuorittavassa joukkueessa ne omat junnut päätyvät ylikorostuneeseen asemaan. Veskari Sean Johnson oli isoilla peli- ja torjuntamäärillä kova tulevaisuuden kassari, kävi maajoukkueessakin höntsämatseissa esiintymässä, mutta ura on ollut alamäkeä ja nyt lähti New Yorkiin Cityn kakkosveskariksi hakemaan uutta nousua. Austin Berry valittiin vuoden tulokkaaksi MLS:ssä Chicagon riveissä muutama vuosi sitten, mutta topparin ura on ollut yhtä alamäkeä tulokaskauden jälkeen ja Philadelphian sekä Etelä-Korean reissujen jälkeen nykyisin neppailee kotikaupunkinsa Cincinnatin USL-porukassa.

Ehkä sitten ensi kaudella... Se on ollut Chicagon mantra jo vuosia, mutta tällä kertaa näyttää todellisemmalta kuin aiemmin. Joukkueeseen on hankittu ihan oikeasti kovia pelaajia. Juninho (Vitor Gomes Pereira Junior) oli Los Angelesin avainpelaajia seuran mestaruusvuosina ja vaikka Meksikon Tijuanassa ei homma toiminut, niin tuskin on huonoksi ehtinyt vuoden aikana muuttua. Oletettavasti Paunovicin kautta löytyi serbikärki Nemanja Nikolic, joka on itäisen Euroopan sarjoissa paukutellut huikeita maalimääriä, viimeksi Legia Varsovan riveissä. Hyvää hankintaa on sisään tullut melko nuoreen joukkueseen, mutta materiaali on melko ohut tällä hetkellä, joten keväälläkin tapahtunee.

Maalivahdit:

Columbuksesta saapunut Matt Lampson aloitti kauden ykkösenä, mutta Johnson otti avauspaikan itselleen kauden edetessä. Lampson on ihan kelvollinen kakkosveskari MLS:ään, mutta ei riitä ykköseksi. Johnsonin kaupan jälkeen Lampson kuitenkin on Chicagon ainoa veskari, joten hankintaa on keväällä tulossa.

Puolustus:

Chicagon puolustus on melko hyvä sekoitus nuoria ja kokeneita pelaajia, melko hyvä, koska jakauma sekä ikärakenne ovat aika optimaalisia ja vain laatua uupuu... Viime talven draftista haettu vasen pakki Brandon Vincent tulee riittämään vielä vuosiksi eteenpäin. Hollannista hankittu toppari Johan Kappelhof on myös hyvä pelaaja Chicagolle, mutta sen jälkeenkin mennään hirveän keskinkertaiselle ja mitäänsanomattomalle osastolle.

Keskikenttä

Juninho tulee ottamaan keskikentän ranketajan roolin itselleen. Oli loistava Los Angelesin mestaruusvuosina ja tullee olemaan kova tekijä myös Chicagossa, vaikka aivan samantasoista kaveria ei nyt vierelle löydykään. John Goossens hyökkäävänä pelaajana tai Matt Polster puolustavana ottanee paikan Juninhon kanssa keskikentän keskusta, elleivät sitten molemmatkin, jos Paunovic jotain 4-3-3 tai 3-5-2-ryhmitystä ensi kauteen kaavailee. Ainakin perinteiset 4-4-2:n laitapelaajat Chicagolta tällä hetkellä puuttuvat käytännössä täysin.

Hyökkäys

David Accam juoksee ja juoksee ja tekee joskus maalejakin. Siinä se Chicagon hyökkäyspelin idea on ollut. Nikolicin saavuttua löytynee jotain muutakin ylöspäin, kun mukana on vielä maalivaarallinen Michael De Leeuw. Ei Chicago ensi kaudella tule hyökkäykseen kaatumaan.

2017

Hyökkäys voi olla erittäin hyväkin, riippuen Nikolicin onnistumisesta. Keskikentälle Juninho on kova vahvistus, mutta keskikenttä kaipaisi vielä joko uutta vahvistusta tai jonkun tasonnostoa. Puolustus näyttää pelaajamääriltään valmiilta, mutta melkoisen keskinkertaiselta. Maalivahtitilanne on tällä hetkellä suurin ongelma, johon tulee kuitenkin jotain korjausta, tai ainakin muutosta, kevään aikana. Chicago näyttää paremmalta kuin viime vuosina, mutta niin on melkeinpä pakkokin, sen verran heikkoa on ollut. Jos joku hyvä veskari löytyy ja keskikenttä toimii, niin voi taistella playoff-paikoistakin. Tosin puolustus epäilyttää edelleen.

[Chamagol]

Previkoille ja hieno homma, että olet palannut takaisin. Tata Martino on kyllä mielenkiintoinen tulokas, joten täytyypä seurata suorituksia tarkemmin, kun kausi alkaa. Meksikosta tulleista sen verran, että Garzalla on ollut sikäli huonoa tuuria, että paikan vallattuaan tuli aika paha loukkaantuminen. Juninholla taas voinut vaikuttaa se perinteinen ulkomaalaispelaajien ongelma Liga Mx:ssä eli manageriruletti pyörii nopeaan tahtiin ja uudet koutsit eivät ole välttämättä niin innostuneita edeltäjiensä hankinnoista. Eipä tuo kyllä juurikaan loistanut niissä matseissa joita tuli vilkaistua, mutta toisaalta pelituntuma ja roolikaan eivät olleet välttämättä niitä optimaalisimpia.

[The Goat]

Louhikkokoskettaja: tuli mieleen tuosta monien NASL-seurojen huonosta taloustilanteesta, että millainen tilanne MLS-seuroilla on keskimäärin taloudellisesti? Ainakin stadionit ovat ~täynnä suurella osalla seuroista, mutta miten siellä menee muuten? Varmasti löytäisin googlaamallakin tietoa, mutta paljon syvempää tietoa löytyy takuulla sieltä näppäimistön takaa.

[Wiltsu]

USA:n jalkapallossa on talven aikana käyty vaikeaa vääntöä MLS:n takana, kun USL jätti NASL:n kanssa kilpailevan hakemuksen toiseksi korkeimman sarjatason arvonimestä. Sarjajärjestelmää hallinnoivan US Soccerin piti tehdä päätös jo joulukuun alkupuolella, mutta on lykännyt asiaa toistaiseksi. Päätöstä vaikeuttaa varsinkin se, että kumpikaan sarja ei täytä toiseksi korkeimmalle sarjatasolle asetettuja turhan kunnianhimoisia vaatimuksia. NASL:n ongelmana on seurojen pieni määrä ja talousvaikeudet, USL:n puolella jotkut seurat ovat liian pienistä kaupungeista ja jotkut, erityisesti MLS-seurojen kakkosjoukkueiden, stadionit eivät täytä vaatimuksia.

Toi Jenkkien suljettu liigasysteemi on varmasti osasyy NASL:n talousongelmiin. Jos noususta irtoaisi paikka MLS:n tai edes mahdollisuus ostaa MLS:n lisenssi, jos rahat riittävät, niin varmasti kävisi enemmän porukkaakin katsomassa noita pelejä.

Pitkällä tähtäimellä kehitys näyttää selvältä, jatkuvasti kasvava USL ohittaa NASL:n, mutta tapahtuuko tuo jo tänä talvena vai odotellaanko vielä vuosi tai kauemmin. NASL:n talvi on ollut synkkä, sarjan lippulaiva New York Cosmos on ajautunut akuutteihin talousvaikeuksiin ja irtisanonut kaikki pelaajat ja henkilöstön, toiminnan jatkuminen vaatisi uudet omistajat.

Legendaarisella Cosmoksella on todella vaikea kilpailla katsojista, kun Nykissä vetää kaksi MLS jengiä. Tähänkin auttaisi sarjan avaaminen.

Sulla on muuten valtava tietämys Jenkkien futisskenestä

[Louhikkokoskettaja]

Louhikkokoskettaja: tuli mieleen tuosta monien NASL-seurojen huonosta taloustilanteesta, että millainen tilanne MLS-seuroilla on keskimäärin taloudellisesti? Ainakin stadionit ovat ~täynnä suurella osalla seuroista, mutta miten siellä menee muuten? Varmasti löytäisin googlaamallakin tietoa, mutta paljon syvempää tietoa löytyy takuulla sieltä näppäimistön takaa.

MLS on tällä hetkellä rankasti tappiollinen bisnes keskimäärin, ilmeisesti liigan tappiot (seurojen ja liigan yhteensä) ovat vuositasolla sadan miljoonan dollarin luokkaa. Siitä ei ole kunnon analyyseja näkynyt, että miten tuo jakautuu. Todennäköisesti jotkut seurat tekevät voittoakin, mutta toisaalta taas jotkut ovat huomattavan tappiollisia. MLS-paikan markkina-arvo on nykyisellään kuitenkin toistasataa miljoonaa, joten tappiota on periaatteessa omistajien varaa tehdä pitkäänkin ja sen jälkeen myydä seura. Olettaen, että seura on hankintu halvempana aikana.

Mutta rankasti siis omistajien taskulla MLS-seurat tällä hetkellä keskimäärin käyvät. Jatkuvasti kasvava liiga, kasvava näkyvyys ja kasvavat televisiointi- ja markkinointisopimukset kuitenkin houkuttelevat porukkaa kokeilemaan onneaan. Mitään kovinkaan akuuttia yksittäistä juttua talouspuolella ei tällä hetkellä kuitenkaan ole näkyvissä, kun ongelmainen Chivas USA katosi.

Toi Jenkkien suljettu liigasysteemi on varmasti osasyy NASL:n talousongelmiin. Jos noususta irtoaisi paikka MLS:n tai edes mahdollisuus ostaa MLS:n lisenssi, jos rahat riittävät, niin varmasti kävisi enemmän porukkaakin katsomassa noita pelejä.

Pohjois-Amerikan urheilukulttuuriin kuuluvat suljetut sarjat ja toisaalta myöskin kilpailu korkeimman sarjan arvosta. NASL:n kaltaisia viritelmiä on ollut muissakin lajeissa, jotka ovat sitten lopulta johtaneet sarjojen yhdistymiseen tai toisen kuolemaan. NASL kyllä noista on varmaan toivottomin koskaan, kovin myöhään ja aivan samalla idella kuin MLS oli alkuvaiheissaan liikkeellä. Joitakin nimekkäitä veteraani-ikäisiä ulkomaalaisia NASL-seurat onnistuivat hankkimaan, mutta yhdysvaltalaispelaajien houkutteleminen ei onnistunut. Jokunen MLS:äänkin mahtuva yhdysvaltalaisfutaaja NASL:iin päätyi, mutta ei tule kyllä mieleen yhtään yhdysvaltalaispelaajaa NASL:n puolelta, joka olisi voinut ollut minkäänlainen profiilipelaja MLS:ssä.

Legendaarisella Cosmoksella on todella vaikea kilpailla katsojista, kun Nykissä vetää kaksi MLS jengiä. Tähänkin auttaisi sarjan avaaminen.

Cosmosin yleisökeskiarvo sukelsi reilusti alle neljän tuhannen viime kaudella, joten talousvaikeudet eivät sinällään yllätä. Cosmos ehkä luotti liikaa legendaarisuuteensa, asenne MLS:ää kohtaan oli kovin pitkään se, että liitytään jos kauniisti pyydetään, mutta ei nyt itse mitenkään olla paikkaa anomassa. Ei Cosmosin puolella osattu luultavasti laskea, että arabimiljardöörit haluavat tuoda kansainvälisen futisbrändinsä MLS:äänkin. Siinä missä arabit hoitivat stadionprojektin ilman mitään ongelmia, oli Cosmosilla kova tuska löytää minkäänlaista pelipaikkaa edes NASL:iin, saati sitten mitään realistista mahdollisuutta MLS-stadionin rakentamiseen. Kun MLS-juna meni ja NASL osoittautui tyhjäksi arvaksi, oli Cosmosin kohtalo arvattava. Siihen nähden viime kauteen satsattiin aivan järjettömästi.

Muutenkin aika monen NASL-seuran puuhastelu on ollut sen kaltaista, että seura olisi ajettu ongelmiin, oli sarjajärjestelmä mikä vaan...

[Louhikkokoskettaja]

Yleisömääristä vielä noin yleisesti. Kaudella 2016 Seattle oli jälleen kerran ylivoimainen ykkönen yli 40:n tuhannen katsojakeskiarvollaan. Seattlen ohella Orlando ylitti 30 tuhatta ja kaikkiaan kymmenen seuraa ylsi yli 20:n tuhannen keskiarvoon, noiden joukossa MLS:n kaikki kolme kanadalaisseuraa. Runkosarjan voittanut Dallas oli jälleen pohjilla katsojakeskiarvossa, tällä kertaa ihan viimeisenä hieman päälle 14:n tuhannen keskiarvolla.

Ainoana MLS:n ulkopuolelta sekaan kiilasi ensimmäisen USL-kautensa pelannut Cincinnati, jonka reilun 17:n tuhannen katsojan keskiarvo olisi riittänyt MLS:ssä 16:een sijaan, juuri Ohion MLS-seura Columbuksen edelle. Cincinnati on onnistunut herättelemään MLS-spekulaatioita, vaikka kaksi Ohion seuraa tuntuu kuitenkin hieman epätodennäköiseltä ajatukselta.

Seuraavana MLS:n ulkopuolisista seuroista katsojakeskiarvoissa oli USL:n Sacramento reilulla 11:llä tuhannella. Sacramento on vahvasti kartalla MLS:n tulevissa laajentumissuunnitelmissa.

Sacramentoa seuraavatkin sitten NASL:n parhaat yleisöseurat Minnesota ja Indianapolis yli 8000:n katsojan keskiarvoilla. Tuon jälkeen sitten mennäänkin aika vuorotahtia alaspäin NASL:n ja USL:n seurojen välillä. NASL:n pohjalla Fort Lauderdale 1300:lla ja USL:n pohjalla Montrealin kakkosjengi surkealla 243:n katsojan keskiarvolla, ei siis tuonkaan pohjalta ihme että Montreal päätti kakkosjengistä luopua. USL:n mestaruuden vienyt New York RB:n kakkosjengi keräsi vajaat 600 katsojaa ottelua kohti. Aidoista seuroista USL:n alimman keskiarvon kuittasi Charlotte vajaalla 1400:lla.

[Louhikkokoskettaja]

Columbus Crew'n kausi 2016 meni täysin penkin alle, edelliskauden finalisti päätyi koko MLS:n kolmanneksi viimeiseksi, kun vain surkeat Chicago ja Houston jäivät taakse. Siinä missä kaudella 2015 onnistui melkeinpä kaikki, meni viime kaudella taas melkein kaikki mahdollinen pieleen. Ykköshyökkääjä Kei Kamara kiukutteli itsensä ulos seurasta alkukaudesta ja loukkaantumiset sotkivat Columbuksen kokoonpanoa läpi kauden. Se Columbuksen todellinen taso on luultavasti jossain kahden viimeisimmän kauden välimaastossa, ei seura ihan kärkiluokkaa ole, mutta ei liigan huonoimpiakaan.

Gregg Berhalter jatkaa Columbuksen valmentajana, vaikka alkutalvesta huhut veivät vuoroin Los Angeles Galaxyyn maajoukkueeseen siirtyneen Bruce arenan tilalle, vuoroin apulaiseksi Arenan maajoukkueeseen. Kertoo myös siitä, että Berhalterin maine Pohjois-Amerikassa lupaavana nuorena valmentajana ei viime kauden sukelluksesta kuitenkaan kovasti kärsinyt. Columbus on Berhalterin aikana ollut vahva joukkue hyökkäyssuuntaan ja ongelmat ovat olleet puolustuksessa, 2015 menestyskaudellakin maaleja vuosi omaan päähän turhan paljon, mutta huippuvireinen hyökkäys kuittasi ongelman tuolloin.

Talvella joukkueen puolustusta onkin lähdetty uusimaan kovalla kädellä. Maalilta joukkueen kolmen viime kauden ykkösveskari Steve Clark sai mennä sopimuksen päätyttyä. Toppareista kokenut joukkueen kapteeni Michael Parkhurst kaupattiin Atlantaan ja Tyson Wahl joutui lopettamaan uransa 32-vuotiaana useiden aivotärähdysten takia. Vasemman pakin paikalta Corey Ashe joutuu etsimään uuden seuran, kun optiota ei käytetty. Puolustukseen on jo uusia pelaajia hankittu, mutta keväällä hankitaan vielä lisää, koska materiaali on tällä hetkellä erittäin kapea, kun Gaston Sauron osalta tuli synkkiä uutisia. Paljon loukkaantumisista Columbus-aikanaan kärsineeltä argentiinalaistopparilta jää väliin koko kausi 2017 isompien polvioperaatioiden takia.

Maalivahdit

Clark oli kiistaton ykkönen Columbus-aikansa, vaikka ei aivan täysin aina vakuuttanutkaan, isoimpana töhöilynä tietysti 2015 finaalin alkuhetkien lahjamaali Portlandille. Clarkin mentyä riveihin jäävät viime kauden kakkosveskari Brad Stuver sekä 21-vuotias USA:n nuorisomaajoukkueiden vakikasvo Zack Steffen, joka viime kaudella haki kokemusta USL:stä. Stuver sai viime kaudella ensimmäiset kunnon näyttöpaikansa, kun pääsi pelaamaan cupia ja loppukaudesta vielä debytoimaan MLS:ssä, mutta kovin vaikea jannun tasosta on mitään tuon vähän pohjalta sanoa. Steffeniä pidetään erittäin lupaavana, mutta kokemusta aikuisten peleistä on kovin vähän. Iso riski olisi Columbukselta tuolla kaksikolla kauteen lähteä ja todennäköisesti seura markkinoilta uutta ykkösveskaria kartoittaakin.

Puolustus

Juoksuvoimainen oikea laitapakki Harrison Afful on ollut erittäin hyvä Columbuksessa molempiin suuntiin, mutta muuten puolustus ollut epävarma ja nähtävästi kaikkien muiden puolustuksen pelipaikkojen pelaajat menevät talven aikana vaihtoon. Jukka Raitala saapui Sogndalista vasemmaksi pakiksi ja ottanee avauspaikan, kun Waylon Francis epäonnistui viime kaudella. Francis on ollut MLS:ssä todella vahva ylöspäin, mutta puolustuspelaaminen ei ole vaan missään vaiheessa vakuuttanut. Hector Jimenez jatkaa varamiehenä niin puolustuksen kuin keskikentän laidoille, ennemmin oikealle, mutta pystyy pelaamaan myös vasemmalla.

Toppariosastolla on Sauron loukkaantumisen takia kovin tyhjää. Norjasta kesken viime kauden saapunut Nicolai Naess, joka tosin viime kaudella pelasi Columbuksessa enimmäkseen keskikentän pohjalla, saanee tulevalla kaudella enemmän vastuuta puolustuksessa. Re-entry-draftista Columbus poimi Toronton vapauttaman Josh Williamsin, joka on pelannut Crew'n riveissä aiemminkin urallaan. Luultavasti Ohion oma poika tuli täytemieheksi ja loukkaantumisia paikkaamaan, vakituiseen rooliin ei ole urallaan juuri MLS:ssä riittänyt. Lisäksi Columbukseen liittyi homegrown-pelaajana isokokoinen yliopistotoppari Alex Crognale, kovasti on kehuttu, mutta riittävyys aikuisten peleissä täysi arvoitus. Ainakin yksi uusi toppari on vielä ennen kauden alkua joukkueeseen tulossa.

Keskikentän pohja

Wil Trapp on ollut keskikentän pohjalla erittäin tärkeä palanen Columbuksen hyökkäyspeliä, vaikka jannun suorat tehot uran aikana ovatkin melko vähäiset. USA:n maajoukkuerinkiinkin murtautunut oma kasvatti vastaa suurimmalta osin hyökkäysten käynnistyksestä loistavan syöttövalikoimansa turvin. Trappin vahvuus ovat syötöt ja pallollinen pelaaminen muutenkin, mutta puolustusssuuntaan ja fyysisessä pelissä ei ole niitä vahvimpia, joten tarvitsee kaverikseen fyysisemmän kaverin, joka on viime kaudet ollut Tony Tchani, jota tosin viime kaudella peluutettiin myös ylempänä kymppipaikalla Federico Higuainin oltua sivussa. Tuolloin alempana Trappin kanssa pelasi Mohammed Saeid, joka kuitenkin lähti talven laajennusdraftissa Minnesotaan. Naess tuurasi tosiaan viime kauden lopulla keskikentän pohjalla tarvittaessa. Rodrigo Saravian minuutit jäivät viime kaudella erittäin vähin, mutta vielä kehityskelpoisesta pelaajasta kyse. Saeidin lähdettyä yhtä vahvistusta keskikentän keskustaan Columbus kaipaisi, vaikka Trapp ja Tchani riittävät avauksen pelaajat hyvin toisiaan täydentävänä parivaljakkona ovatkin.


Hyökkäys

Higuainin viime kausi oli selkeä pettymys, oli kahdesti pidemmän putken sivussa erilaisten vaivojen takia, silti neljä maalia ja kolme syöttöä olivat kovin vaisu suoritus. Onkin kysymys, että pystyykö 32-vuotias Higuain nousemaan vielä vahnhalle tasolleen epäonnistuneen kauden jälkeen, sitä Columbuksen peli kaipaisi. Dilly Duka saapui kesken kauden Montrealista helpottamaan loukkaantumistilannetta, mutta ei merkittävästi kymppipaikalla onnistunut, jatkaa kuitenkin rotaatioroolissa hyökkäyksessä. Hyökkäyksen laidalla Ethan Finlay kärsi tutkaparinsa Higuainin poissaoloista ja vaisuudesta, kahdella edellisellä kaudella kummalakin yli kymmenen kertaa osunut Finlay jäi kuuteen maaliin, vaikka pelasi loukkantumisista ehjän kauden. Toisella laidalla Justin Meram pelasi vasemmalla tehojen muodossa parhaan kautensa tehtyään viisi maalia ja syötettyään 11.

Keskellä Ola Kamara pääsi avaukseen sukunimikaimansa lähdettyä New Englandiin ja kiitti luotamuksesta, varsinkin alkuun Kamara paukutteli maaleja yksi per peli tahtiin. Loppukaudesta Kamaran maalivire hieman hiipui, mutta saldona kuitenkin komeat 16 maalia. Loppukaudeksi saapui vielä San Josessa jämärooliin jäänyt Adam Jahn, joka onnistui Columbuksessa loistavasti, viisi maalia  melko vähillä minuuteilla. Joten hyökkäyksen keskusta näyttäisi olevan ensi kaudeksikin kunnossa. Hyökkäyksen suurin kysymysmerkki on Higuainin nykyinen riittävyys ja pysyminen terveenä. Joku rotaatiopelaaja hyökkäykseen vielä saapunee kilvoittelemaan, mutta suurille hankinnoille ei pitäisi olla tarvetta.

2017

Jos puolustukseen sekä maalille löytyvät hyvät vahvistukset ja voimakkaasti muuttunut puolustus saa yhteispelinsä suht nopeasti toimimaan, pitäisi Columbuksen mennä playoffeihin, vaikka hyökkäyspelissäkin Higuain on hienoinen kysymysmerkki.

[Louhikkokoskettaja]

DC United jatkoi perussuorittamista kaudella 2016, kun joukkue eteni jälleen playoffeihin. Alkukausi oli nihkeä, loukkaantumisten vaivatessa, mutta loppukautta kohti löytyi parempi sävel ja neljän voiton putki loppukaudesta varmisti playoff-paikan ennen viimeistä kierroista. Playoffeissa DC ei kuitenkaan riittänyt mihinkään, vaan lähti heti ulos Montrealia vastaan maalein 2-4 kotiedusta huolimatta. DC:n maalit vielä lohdutusosumia loppuhetkillä Montrealin ladottua ensin neljä.

DC on niitä MLS-seuroja, joiden talous ei ole kovinkaan hyvällä tolalla. DC:n ongelmana on MLS:n huonoin stadion, Robert F. Kennedy Memorial, joka oli kehno jo alkujaan, mutta nyt vielä kovin ikääntynyt, eikä houkuttele katsojia tai tarjoa kunnon puitteita modernille oheismyynnille. DC on kuitenkin viimein saanut projektin uudelle stadionille kunnolla käyntiin, rakennustöiden pitäisi alkaa alkuvuodesta ja valmista olla puolivälissä kautta 2018.

DC on viime ajat mennyt kovin tarkalla budjetilla, ison rahan vahvistukset ovat olleet harvassa. Seura on kuitenkin tehnyt vahvaa työtä varausten ja omien kasvattien kanssa, joten valmentaja Ben Olsen on kuitenkin saanut suhteellisen kilpailukykyisen joukkueen. Ei mitään mestariporukkaa, mutta playoff-paikkaan riittävän. Kovasti kannattajat odottavat kautta 2018, jolloin seurajohdon oletetaan uuden stadionin markkinoinniksi hankkivan vähän kovempaakin kaveria. Mutta ensi kausi siis luultavasti mennään vielä tutulla niukalla rahankäytöllä.

Talven isoimmat kysymysmerkit ovat nykyjoukkueen parhaiden pelaajien pitämisessä. Vuoden 2014 draftista poimittu toppari Steve Birnbaum on kehittynyt tasaisesti, noussut USA:n maajoukkueen pelaavaankin kokoonpanoon ja on nyt kovasti huhuissa Euroopan sarjoihin. Oma kasvatti, veskari Bill Hamid on ollut joukkueen tähti jo useita kausia, vaikka loukkaantumiset ovat häirinneet. Ilman loukkaantumisia Hamid olisi jo varmasti mennyt ja kohta alkaisi olla se aika, että on viimein mentävä tai tehdä urasuunnitelma pelkästään MLS-tähdeksi.

Maalivahdit

Hamid on selkeä ykkönen ja joukkueen avainpelaajia, jos jää seuraan. Viime kaudella DC pisti ison veskariruletin pyörimään yrittäessään paikata Hamidin alkukauden poissaoloa. Voittajana lopulta selvisi Travis Worra, joka otti loppukaudeksi kakkosveskarin paikan Hamidin taakse. Englannista saapunut Charlie Horton jäi kolmoseksi ja haki loppukauden pelituntumaa USL:stä. Hätäavuksi hankittu Tally Hall päätti lopettaa uransa kesken kauden ja DC:n aiempi kakkosveskari Andrew Dykstra joutui pitkäaikaispotilaaksi selkävamman takia ja lopulta DC päätti vapauttaa Dykstran sopimuksestaan. Worra ja Horton tuskin maalivahtikaksikoksi rittävät, joten Hamidin lähtiessä DC maalivahtihankinnan tarvitsisi, Hamidin tasoista kaveria ei tosin DC:n resursseilla löydy.

Puolustus

Iso kysymys on Birnbaumin lähtö, siinä missä Hamidin lähtöä pohditaan, Birnbaum on aikalailla varmasti menossa sen verran kovaa kiinnostus on isommista sarjoista ollut. Kokenut joukkueen kapteeni Bobby Boswell, ihan hyvä Kofi Opare ja lupaava oma kasvatti Jalen Robinson löytyvät toppariosastolta, joten välttämättä Birnbaumin lähtiessä DC ei kuitenkaan ole mitään merkittävää topparihankintaa tekemässä, koska tuo on kuitenkin aika hyvä kolmikko MLS-tasolle ja Birnbaumin tasoiseen pelaajaan ei rahaa löydy.

Laidalla vasemmalle löytyy ihan hyvä Taylor Kemp ja oikelle hyvä Sean Franklin, joten avauksen osalta laitapakkiosasto on kunnossa, syvyyttä tosin ei oikein ole ja jotain varamiestä on sisään tulossa. Nick DeLeon on oikeana laitapakkinakin tuurannut, joskus hyvinkin, mutta ei kyllä optimaalisesti pelipaikalle sovi.

Keskikenttä

Olsen siirtyi viime kaudella perinteisestä 4-4-2:sta käyttämään enemmänkin 4-5-1-ryhmitystä, missä ongelmia aiheutti keskikentän keskustan materiaali. Argentiinasta kovin odotuksin hankittu Luciano Acosta oli pienikokoisena taitopelaajana alkukaudesta ongelmissa Olsenin perinteisessä munaravifutiksessa, mutta kauden edetessä pääsi kuvioihin sisään ja osoittautui hyväksi hankinnaksi. Niitä kahta muuta keskustan pelaajaa ei vaan oikein löytynyt. DeLeonin paikka on ehkäpä kuitenkin keskikentän laidalla, ei keskellä tai laitapakkina. Marcelo Sarvasin otteisiin on jo ajan hammas liian kovasti iskenyt, Markus Halsti ei vaan Olsenia miellyttänyt. Sitten on hirveä määrä noin USL-tasoa olevia varauksia ja junnuja, joiden asenetta ja osaamista Olsen vuoron perään kokeili. Keskikentän keskustaan DC tarvitsisi vaan vahvistusta, varsinkin fyysinen, mutta muutenkin pätevä, keskikentän puolustava pelaaja Acostan tueksi olisi tarpeen.

Laidalla Patrick Nyarko sai alamäessä ollutta uraansa hieman parempaan lentoon siirryttyään Chicagosta DC:n riveihin. Kesken kauden New York RB:stä siirtynyt Lloyd Sam osoittautui päteväksi hankinnaksi. Seattlesta kauden alla saapunut Lamar Neagle pelasi niin hyökkäyksessä kuin laidoillakin ihan hyvän, tosin epätasaisen, kauden. Tuohon päälle vielä DeLeon, niin DC:n laitapeli on kunnossa ensi kaudeksikin.

Hyökkäys

Hyökkäyksen keskellä lupaavana pidetty, mutta niin New Englandissa kuin New York Cityssä jämärooliin jäänyt Patrick Mullins sai viimein kunnon näyttöpaikan saavuttuaan kesken kauden NYC:stä DC:n riveihin. Loppukaudesta kahdeksan maalia ja ykköshyökkääjän paikka DC:ssä. Paljon tosin kokeiltiin ennen kuin oikea vastaus löytyi. Aiempi ykköshyökkääjä Fabian Espindola tuskaili jälleen loukkaantumisten sekä pään kestävyyden kanssa ja myytiin lopulta muualle. Kokenut Alvaro Saborio osui viidesti, mutta ei enää ole Salt Lake -vuosiensa tasolla ja sai lopulta mennä sopimuksen päätyttyä.

Ruotsissa jo uransa sydänvaivojen takia lopettamaan joutunut ja MLS:n erilaisen sydänvaivatulkinnan takia vielä pelaamaan päässyt Alhaji Kamara osui debyytissään, mutta oli kyllä muuten melkoisen turha. Chicagossa flopanneen Kennedy Igboananiken DC otti ilmeisesti sen takia, että saivat erittäin halvalla Chicagon maksaessa ison osan jannun palkasta edelleen. Ei kyllä ollut sen vähänkän väärti. Kokeneen Chris Rolfen kausi päättyi puolivälin tietämillä aivotärähdykseen ja uran jatko on useiden aivotärähdysten takia vaakalaudalla.

2017

Avainpelaajien pysyminen maalilla ja puolustuksen keskustassa on se isoin kysymysmerkki DC:n osalta. Keskikentän keskusta noin muuten se selkein ongelmakohta joukkueessa. Eiköhän DC ole playoff-paikoista taistelemassa tasaisessa keskikastissa, mutta jos sekä Hamid että Birnbaum lähtevät, niin voi kuitenkin olla liian kova tehtävä.

[Louhikkokoskettaja]

MLS:n kauden 2013 MVP Mike Magee lopetti ammattilaisuransa 32-vuotiaana. NYRB:ssä, Los Angelesissa (kahteen otteeseen) ja Chicagossa yhteensä reilut 300 MLS-ottelua ja 70 maalia. Magee kärsi läpi uransa runsaasti loukkaantumisista ja oli suurimman osan urastaan lähinnä rotaatiopelaaja laidalle tai hyökkäykseen, missä roolissa tuli kaksi mestaruuttakin Los Angelesissa. Kaudella 2013 sai pelattua ehjän huippuvireisen kauden, iski kuusi maalia ensimmäiseen kymmeneen otteluun Los Angelesille, eikä tahti hyytynyt Chicago-siirron jälkeenkään, vaan iski 15 maalia lisää 22:ssa ottelussa ja koko kauden saldo siis 21 osumaa 32:ssa ottelussa, toisiksi parhailla kausillaan Magee osui seitsemästi, useilla kausilla tosin ottelumäärät jäivät huomattavasti vähemmiksi vaivojen takia.

Kaudella 2014 alkoivat kuitenkin jälleen loukkaantumisongelmat, jotka lopulta johtivat uran päättymiseen näinkin aikaisessa vaiheessa. Viime kaudella pystyi pelaamaan suht ehjän kauden Los Angelesin riveissä, 30 ottelua runkosarjassa, enimmäkseen vaihdosta tosin. Suurempi ongelma oli, ettei paljolti nopeuteensa luottanut Magee ollut loukkaantumisten jälkeen enää ennallaan. Epäonnea oli siinäkin, ettei Magee pelannut yhtään aikuisten maaottelua, vaikka jonkun höntsämatsin melkein jokainen vähänkin pätevämpi yhdysvaltaisfutaaja on pelannut. Talvella 2013-14 Magee oli joukkueeseen valittukin, mutta ei lopulta pystynyt sairastelun takia pelaamaan.

- - -

Reilun viikon päästä järjestetään MLS:n SuperDraft 2017. Laajennusseurat saivat ensimmäiset vuorot, minkä jälkeen mennään käänteisessä järjestyksessä viime kauden heikompien osalta runkosarjan ja parempien osalta playoffien sijoitusten mukaan. Minnesota voitti laajennusseurojen välisen arvonnan ja pääsee varaamaan ensimmäisenä ennen Atlantaa. Varausoikeuksilla on tutusti käyty jo kauppaa, minkä seurauksena useammalla seuralla on kaksi melko korkeata varausta. Atlanta varaa sijoilla 2 ja 8, Chicago sijoilla 3 ja 11 sekä Columbus sijoilla 5 ja 9. Seattlella ja Coloradolla on myös kaksi ykköskierroksen varausta, mutta kummankin molemmat varaukset ovat kierroksen loppupuolella. Hyvin luultavaa tosin on, että kauppoja ykköskierroksen varauksista tullaan vielä näkemään ennen draftia ja mahdollisesti sen aikanakin.

Ihan mitään Cyle Larinin veroista selkeää valmista huippupelaajaa MLS:ään ei ole tälläkään kertaa näkyvillä, mutta hyviä pelaajia kärkipäästä kuitenkin löytyy. Kahtena kärkinimenä pidetään yleisesti hyökkääjiä Jeremy Ebobissea ja Abu Danladia, jotka siis olisivat päätymässä laajennusseuroihin. Danladi erittäin nopeana ja taitavana kaverina voi olla todella kovakin tekijä MLS:ssä, mutta huolta aiheuttaa ikävä loukkaantumishistoria jo nuorella iällä. Ebobisse on turvallisempi vaihtoehto hyvänä yleishyökkäjänä, jolla ei ole heikkouksia, mutta ei toisaalta Danladin nopeuden kaltaista absoluuttista huippuominaisuutta. Veikkaillaan, että pelaajamateriaaliltaan tällä hetkellä heikohko Minnesota valitsee Ebobissen ja Atlanta, jonka joukkue on jo hyvällä mallilla, voi riskeerata Danladin kanssa. Toki sitten voi olla jotain aivan muutakin.

Vaikka SuperDraftin merkitys on hieman vähenemään päin homegrown- ja muiden lahjakkaimmille nuorille futaajille suunniteltujen ohjelmien takia, niin ihan hyvin viime talven kärkipään varaukset pärjäsivät. Ykkösvaraus Jack Harrison mahtui NYC:n kokoonpanoon alkukauden loukkaantumisongelmien jälkeen ja väläytteli ajoittain. Philadelphian kolmesta kärkipään varauksesta puolustaja Keegan Rosenberry ja keskikentän Fabian Herbers ottivat avauspaikat, puolustaja Josh Yaron kausi oli vaikeampi ja jäi pienempään rooliin. Puolustaja Brandon Vincent nousi Chicagon kokoonpanoon.

Homegrown-statuksella Seattlen riveihin päätynyt Jordan Morris vei kuitenkin vuoden tulokkaan palkinnon ennen Rosenberryä. Kyseessä oli kuitenkin liigan 20-vuotisessa historiassa vasta neljäs kerta, kun vuoden tulokkaan palkinto meni muulle kuin SuperDraftista (tai aiemmin College Draftista) poimitulle pelaajalle. Ennen Morrisia edellinen oli DC:n homegrown-pelaaja Andy Najar vuonna 2010. Kaksi muuta ovat sitten jo aika kaukaa. Tampa Bayn Mike Duhaney vuoden tulokas 1997, ehti valmistua yliopistosta jo ennen MLS:n syntymistä ja valittiin MLS:n aloitusdraftissa. Vuoden tulokas 1998 Ben Olsen kävi silloisen lahjakkaiden nuorten pelaajien ohjelman, minkä jälkeen liiga sijoitti Olsenin DC:n riveihin, missä Olsen on yhtä Nottingham-lainapestiä lukuunottamatta ensin pelannut ja sitten valmentanut yhtäjaksoisesti tähän asti.

[Säämies]

Magee sukunimi

[Louhikkokoskettaja]

Montreal Impact eteni toisen kerran perättäin playoffeihin, missä ensin kaatui DC ja sen jälkeen idän runkosarjaykkönen New York RB, mutta idän finaaleissa tuli lopulta stoppi Kanadan hegemoniaväännöissä Torontoa vastaan maalihurjasteluiden jälkeen. 3-2-kotivoiton jälkeen 2-3-tappio Torontossa, joten yhteismaalit varsinaisen peliajan jälkeen tasan ja lopulta Toronto eteni finaaliin kahden jatkoaikamaalin turvin.

Hieman Montrealin toiminta epäilytti, kun seuran Concacafin Mestarien liigan finaaliin muutamaa kuukautta aiemmin vienyt meritoitunut Frank Klopas pistettiin pihalle elokuussa 2015 ja ykköseksi nostettiin apulaisvalmentaja Mauro Biello, jolle pesti oli uran ensimmäinen päävalmentajana. Biello kuitenkin veti seuran huikeaan loppukauteen Didier Drogban maalien avustamana ja seura eteni playoffeihin. Biello jatkoi hyvää sarjaansa viemällä Montrealin playoffeihin viimekin kaudella, vaikka Drogban otteissa ikä alkoikin näkyä, eikä avauspaikka säilynyt läpi kauden.

Igancio Piatti oli Montrealin kirkkain tähti viime kaudella. Argentiinalainen laitapelaaja iski 17 osumaa runkosarjassa ja neljä lisää playoffeissa. Joissain otteluissa Piatti oli täysin pitelemätön ja piti vastustajan puolustusta pilkkanaan, kauden esityksillään Piatti mahtui finalistien joukkoon kauden arvokkaimman pelaajan valinnassa.

Montreal on usein kerännyt erittäin kokeneen joukkueen, mitä viime vuosien hyvin menestynyt joukkue on ollut. Drogban ohella keskikentän kokenut Patrice Bernier poistuu. Joukkue alkaa avainpelaajien osalta näyttää jo kovin iäkkäältä, joten uudistuminen olisi tarpeen. Piatti (31), Oduro (31), Mancosu (32), Ciman (31), Camara (32), Donadel (33), Bernadello (30) ja Bush (30) jatkavat edelleen joukkueen runkona, mikä kyllä herättää huolta tulevasta, kun kovinkaan suuria nuoria staroja ei joukkueesta löydy.

Maalivahdit

Evan Bush on Montrealin pitkäaikaisin pelaaja liityttyään seuraan jo MLS-siirtymistä edeltäneellä NASL-kaudella vuonna 2011. Ennen Montrealia alasarjoja kierrellyt Bush on kasvanut Impactin mukana, MLS-taipaleen alussa oli kakkos-/kolmosveskari, mutta vähitellen noussut ykköseksi. Ei Bush mikään aivan huippuveskari MLS:äänkään ole, mutta riittää ykköseksi. Kokenut Eric Kronberg poistui kakkosveskarin paikalta. Vielä nuori Maxime Crepeau odottaa vielä näyttöpaikkaansa ykkösjoukkueessa, useamman kauden hakenut jo kokemusta USL:ssä. Bush-Crepeau-kaksikko saattaa riittää Montrealille ensi kaudeksi. Tosin mikään ratkaisu ei oikeastaan yllättäisi, uusi ykkönen Bushin edelle, uusi kakkonen Bushin ja Crepeaun väliin, joku kolmonen noiden taakse, mikä vaan on mahdollista.

Puolustus

New York RB:stä saapunut Ambroise Oyongo oli oiva hankinta vasemmaksi paikiksi ja kokenut Hassoun Camara on hoitanut oikean pakin tontin. Myöskin kokenut Laurent Ciman on ollut MLS:n parhaita toppareita ja muodostanut argentiinalaisen Victor Cabreran kanssa oivan toppariparin. Talven toistaiseksi merkittävin hankinta on ollut Minnesotan kautta New York RB:stä saapunut oikea pakki Chris Duvall, joka haastaa ikääntyvän Camaran avauspaikasta. Puolustus lienee avauksen osalta kasassa, mutta varamiehiä vielä saapuu.

Keskikenttä

Enimmäkseen kolmen keskikentällä Montreal viime kauden pelasi, avauspaikat menivät kokeneille Marco Donadelille, loppukaudeksi Espanjan kakkosesta saapuneelle Hector Bernadellolle sekä Bernierille. Kyle Bekker ja Callum Malace tuurasivat tarvittaessa.

Bernier ei välttämättä ole ollut enää niin hyvä, mutta kannattajien suosikki ja on vaatimuksia, että seura kuitenkin tarjoaisi 37-vuotiaalle pelaajalle uuden sopimuksen, vaikka kauden päätteeksi ilmoitti, ettei niin enää tee. Bernier on myös ilmoittanut, ettei ole lopettamassa uraansa, joten kannattajien vaatimukset jatkunevat siihen asti, kunnes Bernier uuden seuran löytää tai saa sopimuksen Montrealilta.

Bernierin aika näyttäisi menneen, mutta Donadel ja Bernadello ovat yli kolmikymppisiä myöskin. Bekker ja Mallace kumpikin on toistaiseksi riittänyt vain varamieheksi, joten Montreal keskikentälle tarvitsisi vahvistusta.

Hyökkäys

Piatti oli huikea vasempana laitahyökkääjänä läpi kauden, ikää kuitenkin argentiinalaisellakin kertyy jatkuvasti lisää, samanlaista huippukautta tuskin on tulossa. Lähinnä juoksuvoimaan pelinsä pohjaava Dominic Oduro on toisella laidalla vielä herkemmin iän saavutettavissa. Ja kolmikon sitten täydentää omistaja Joey Saputon Bologna-kontakteilla hankittu kokenut Matteo Mancuso. Andres Romero täydentää porukkaa rotaatiomiehenä. Nuoremmille täytemiehille Michael Salazarille ja homegrown-pelaaja Andrew Jackson-Hamelille luultavasti kyseessä on ratkaisukausi, joko onnistuvat murtautumaan kunnolla pelaamaan tai lähtevät muualle. Ikääntyvän hyökkäyksen materiaali on kovin ohut, joten hankintaa on varmasti talven aikana tulossa.

2017

Muutama täsmähankinta ja ikääntyvä joukkue on vielä taistelemassa playoff-paikoista, mutta Montrealin yllä leijuu tällä hetkellä kyllä suuria uhkakuvia tason laskusta avainpelaajien ikääntyessä ja hyvien nuorempien pelaajien ollessa vähissä.

[Louhikkokoskettaja]

New England Revolutionin,  MLS-finaaliin päättyneen kauden 2014, jälkeinen alamäki jatkui ja nyt tie vei jo playoffien ulkopuolelle, tosin niukasti, Philadelphia otti viimeisen idän paikoista maalieron turvin ennen Revsiä. Kuitenkin New Englandin viime aikainen kehitys on ollut huolestuttavaa, juuri tällä hetkellä ei näy merkkejä kurssin kääntymisestä, vaan suunta näyttää ennemminkin kohti vielä alempia sijoituksia.

2014 New England olisi kaivannut kovaa maalivaarallista ykköshyökkääjää joukkueen täydentämiseksi, mikä olisi voinut kääntää kauden vielä mestaruudeksi. Tuolloin sitä ei ollut, nyt sellainen on kuitenkin hankittu, kun Columbuksessa kanssapelaajien ja valmennuksen kanssa riitautunut Kei Kamara hankittiin alkukaudesta. Kamaran tehot New Englandissa olivat hienoinen pettymys, seitsemän maalia 21:ssä ottelussa, enemmän odotettiin viime kauden maalipörssin kakkoselta.

Lee Nguyen pelasi unelmakauden vuonna 2014, runkosarjassa 18 maalia ja playoffeissa vielä kaksi päälle kymppipaikalla pelatessaan. Tuon jälkeen Nguyen on taas palannut tuttuihin selkeästi alle kymmenen maalin runkosarjakausiin, on tosin tehojaan tärkeämpi rakentaja New Englandin pelissä, mutta kuitenkin viime kausien tehot ovat olleet pettymys.

Jermaine Jones pelasi edellisen ehjän kautensa tuolloin 2014, oli keskikentällä huikea todellinen box-to-box-pelaaja, joka suojasi puolustusta ja oli vahvasti mukana hyökkäyksissä. Jonesin loukkaantumisongelmia ja lopulta kauppaamista muualle New England ei ole vieläkään pystynyt paikkaamaan. Viime kaudella oli epäonneakin, kun Sveitsistä designated player -statuksella hankittu Xavier Kouassi loukkaantui ennen siirtoaan, eikä pystynyt viime kaudella pelaamaan.

Maalivahdit

Bobby Shuttleworth on ollut New Englandin ykkösveskari jo useamman vuoden, viime kauden jälkimmäisellä puoliskolla kuitenkin menetti muutaman perättäisen ruman tappion jälkeen paikkansa Brad Knightonille. Maalivahtitilanne on arvoitus tulevaan kauteen, Shuttleworth on aika keskinkertainen kaveri ykkösveskariksi, Knighton on urallaan muutaman kerran ykkösveskarin paikan MLS:ssä vallannut, mutta koskaan ei ole sitä pystynyt pidempään pitämään, vaan aika vahva pätevän kakkosveskarin leima Knightonilla on. Englannista saapunut nuori Cody Cropper on haastamassa kokeneemmat kaverit peliajasta. Maalivahtiosasto on täynnä, mutta ei vakuuta. Sinällään joku treidi voi tapahtua, mutta luultavammin noilla mennään.

Puolustus

Jose Goncalves oli MLS:n parhaita puolustajia 2014, mutta ei ole sen jälkeen aivan samalla tavalla vakuuttanut ja seura pohtiikin, että jatkavatko portugalilaisen sopimusta. Paljon ongelmia on ollut siinä, että kunnollista palettia ei ole puolustukseen löytynyt sen jälkeen, kun AJ Soares lähti kauden 2014 päätteeksi, vaan paljon on jouduttu pyörittämään kokoonpanoa. Aika keskinkertainen London Woodberry, ikääntyvä Je-Vaughn Watson ja paremmin laidalle soveltuva Andrew Farrell ovat toppareina ajoittain pelanneet. Jos Goncalvesin sopimusta ei jatketa, on edessä uusi isompi topparihankinta tai tilanne näyttää heikolta. Ei sinällään suoranaisesti vakuuta, vaikka Goncalves jäisikin.

Chris Tierney on erinomaisia keskityksiä tarjoileva vasen laitapakki, tosin puolustuspelaaminen ei ole Tierneyn vahvimpia osa-alueita, minkä takia urallaan aika paljon pelannut keskikentän laidallakin. Farrell juoksuvoimainen, voimakas ja vahvasti puolustava, kuitenkin hyökkäyssuuntaan vaisu, oikea laitapakki. Puolustukseen New England pelaajia tarvitsee, pari ihan selkeää avauksen kaveria tekisi terää.

Keskikentän pohja

Designated player Kouassin debyytti jäi pahan loukkaantumisen takia vuodelle 2017. Saa nähdä, mitä otteet pitkän huilin jälkeen ovat, kun kohtalaisen vaisulla taustalla jannu suureen rooliin dp-statuksella hankittiin. Scott Caldwell ottaa toisen avauksen paikan, New Englandin oma kasvatti on ehtinyt pelata jo pitkälti toistasataa MLS-ottelua ja noussut selkeäksi vakiavauksen pelaajaksi. Taustalla on kovin tyhjää, lähinnä laidalla paremmin viihtyvä Kelyn Rowe tai kokenut japanilainen Daigo Kobayashi tuuraavat. Watson myöskin rotaatiopelaajana pystyy keskikentän pohjalla pelaamaan.

Hyökkäys

Nguyen jatkaa itseoikeutetusti kymppipaikalla ja on joukkueen hyökkäyspelissä avainroolissa. Tehojen soisi nousevan edes vähän lähemmäs vuotta 2014 tai muuten tulee kovin vaikeata New Englandille. Laidoille on runsaasti materiaalia, mutta mitään kovinkaan varmaa suorittajaa ei löydy. Rowe on sinällään varma keskikentän yleismies, joka hoitaa tehtävänsä luotettavasti, mutta ei mikään huippupelaaja ole. Laitapelaaja Diego Fagundezista kohistiin, kun 18-vuotiaana iski kaudella 2013 komeat 13 maalia, mutta sen jälkeen maalimäärät ovat pudonneet sinne viiden-kuuden per kausi luokkaan. Fagundez toki täyttää tällä kaudella vasta 22-vuotta, joten sinällään aikaa vielä olisi, mutta mikään ei viimeaikoina ole lupaillut kuitenkaan nuoruuden hypen lunastamista.

Teal Bunburyn ura meni nähtävästi piloille vuosien 2012 ja -13 loukkaantumisiin Kansasissa, sitä ennen oli tehnyt nuorena pelaajana läpimurtonsa joku kymmenen maalin kausikin, mutta ei sen jälkeen ole pystynyt enää samalle tasolle nousemaan, eikä siirto New Englandiinkaan auttanut. Bunbury on kuitenkin vasta 26-vuotias, edelleen vahva, nopea ja pystyy pelaamaan niin hyökkäyksen keskellä kuin oikealla laidalla, mutta viimeistely on tasoa "ei osu ladon seinään edes ladon sisältä", niin monta vuotta on jo samaan tahtiin mennyt, että muutokseen on vaikea enää uskoa.

Juan Agudelo on samankaltainen tapaus, nuorella iällä läpimurto MLS:ssä, mutta sen jälkeen runsaasti loukkaantumisia ja paljon odotuksia vaisummaksi on Agudelon ura toistaiseksi jäänyt. Toki Agudelo on New Englandissa tehnyt joitakin huikean kauniita maaleja, mutta maaleja yleisesti on syntynyt vaan liian vähän. Hyökkäyksen keskellä tai vasemmassa laidassa Agudelo pystyy pelaamaan. On siinä Kamaralla miettimistä, kun Columbuksessa tarjoiltiin paikkaa liukuhihnalta, mutta New Englandissa lähinnä Nguyenin tai Tierneyn kautta tulee paikkoja, jos tulee.

2017

Vaikealta, erittäin vaikealta näyttää tällä hetkellä, niin kovin keskinkertaista on monella osa-alueella. Ei tällä joukkueella mene playoffeihin, jos nyt Nguyen ja Kamara eivät jotain aivan ihmeitä hyökkäyksessä tee. New England on ollut erittäin kärsivällinen valmentajien kanssa 2000-luvulla. Vuodesta 2010 seuraa luotsannut Jay Heaps on vasta Revsin kolmas päävalmentaja tällä vuosituhannella. Edeltäjä Steve Nicol sai mennä seuran jäätyä kahdesti perättäin playoffien ulkopuolelle, sama kohtalo luultavasti on Heapsillakin...

[Louhikkokoskettaja]

New York Cityn seurahistorian toinen kausi oli suhteellisen onnistunut, alkukankeuksien ja optimikokoonpanon hakemisen jälkeen uusi valmentaja Patrick Vieira sai joukkueen hyvään iskuun ja runkosarjasta irtosi lopulta idän toinen tila paikalliskilpailija RB:n takana. Playoffit menivät sitten täysin perseelleen ja Toronto lähetti NYC:n lomille yhteismaalein 7-0. Vieira teki yllättäviä muutoksia normaalikokoonpanoon, ilmeisesti pyrkiessään tilkitsemään puolustuksen otteluparin avanneeseen vierasosaan. Melkeinhän se onnistui, mutta Toronto teki kaksi maalia ottelun viimeisen kympin aikana ja sen jälkeen NYC:llä oli jo liian iso tehtävä kotiosaan. Riskillä sitten NYC lähti yrittämään rohkeaa hyökkäyspeliä, mutta Toronto iski vierasmaalin heti alkuun, sen jälkeen sarja oli ohi ja Toronto tyylitteli rumat lukemat taululle.

Arvokkaita opetuksia valmentamisesta Vieira kauden aikana luultavasti sai. Alkuun Vieira lähti hakemaan pallonhallintafutista erikoisella 3-4-3-ryhmityksellä, jossa oli vain yksi toppari, laitapakkien noustessa ja laitahyökkääjien laskeutuessa meni formaatio suunnilleen 1-8-1-muotoon, kun pelaajilla oli selkeästi ongelmia hahmottaa, että minne pitäisi mennä ja paljon pelasivat sitten toistensa päälle. Vieirakin huomasi formaation toimimattomuuden suhteellisen nopeasti, siirtyi perinteisempään 4-3-3:een ja enemmän amerikkalaistyyliseen suoraviivaiseen futikseen ja peli lähti kulkemaan. NYC:n puolustus ei tosin missään vaiheessa tullut tiiviiksi, vaan omiin meni turhan paljon, eniten maaleja runkosarjassa tehnyt hyökkäys kuitenkin korvasi puolustuksen epävarmuuden. Tuota Vieira lähti sitten playoffeissa paikkaamaan sotkien joukkueen hyökkäyspelin, eikä puolustus kuitenkaan pitänyt. Ensi kaudella sitten luultavasti ei samanlaisia virheitä enää nähdä.

David Villa teki runkosarjassa 23 maalia, mikä toi maalipörssin kakkostilan, kerran enemmän osuneen, RB:n Bradley Wright-Phillipsin takana. Villa kuitenkin vei äänestyksen MLS:n arvokkaimmasta pelaajasta ennen BWP:tä ja toista RB:n pelaajaa Sacha Kljestania. Villa on ollut NYC:lle erittäin tärkeä pelaaja, vaikka ajoittain pelikavereiden paskuus näyttääkin tuskastuttavan armottomasti, joskus tosin ihan aiheestakin...

Alajuensesta lainalle saapunut vasen laitapakki Ronald Matarrita oli toinen erittäin merkittävä onnistuja NYC:n riveissä. Nuori costaricalainen valittiin MLS:n vuoden latinopelaajaksi, mikä ei ole ihan vähäpätöinen saavutus, sen verran vahvasti latinot ovat MLS:ssä edustettuina. Matarrita pelasi niin hyvin, että jatko NYC:ssä on hyvin epävarmaa, koska kiinnostusta on runsaasti isommista sarjoista. Viimeisimmät jutut kertovat Matarritan matkanneen City-ryhmän Manchesterin seuraan treenaamaan. Matarritan uran jatko riippuu paljon siitä, miten pelaajaa Manchesterissa arvostetaan. Jos haluavat Matarritan heti, niin sen kun ottavat. Jos näkevät, että Matarrita voisi joskus tulevaisuudessa auttaa, niin jannu jää NYC:n riveihin. Jos päättävät, etteivät tarvitse nyt tai koskaan, niin NYC myynee Matarritan johonkin MLS:ää suuremman sarjan seuraan.

Maalivahdit

Kokenut Josh Saunders oli toista kautta putkeen NYC:n selkeä ykkösveskari. Aivan kauden lopussa Vieira kuitenkin pudotti Saundersin penkille ja nosti kakkosveskari Eirik Johansenin pelaamaan viimeisen runkosarjapelin ja playoff-ottelut Torontoa vastaan. Vaikka Toronto-sarjassa meni NYC:ltä moni muukin asia vituiksi, niin ei Johansenkaan millään muotoa onnistunut. Maalivahtitilanne onkin nyt arvoitus, Vieira ei vaikuttaisi luottavan kumpaankaan veskareistaan ja talvella saapuikin Sean Johnson Chicagosta, Atlantan toimiessa kaupan välikätenä. Johnson on ollut lupaava nuori veskari, mutta ura on ollut jo useamman vuoden alamäessä otteiden epätasaisuuden takia. Kova kilpailu tulee avauspaikasta olemaan, kun mitään ihan selkeää luotettavaa ykkösveskaria Cityllä ei ole. Saattaa olla, että seura pyrkii vielä pääsemään eroon joko Saundersista tai Johansenista, kun listoilla on myös kolmosveskariksi riittävä Andre Rawls.

Puolustus

Matarritan jatko on iso kysymys vasemman pakin osalta. Jos Matarrita seurassa ensi kaudellakin pelaa, on NYC:llä yksi liigan parhaista vasemmista pakeista. Jos ei, niin siirtomarkkinoille vie tie ja joku vasemman pakin varamies olisi Matarritan jäädessäkin hankittava. RJ Allen onnistui oikeana pakkina hyökkäävässä roolissa aika hyvin ja, ensisijaisesti toppari, Ethan White puolustavampana pelaajana pelasi ajoittain oikealla. Ilman peliaikaa jäänyt nuori Shannon Gomez lunastettiin omaksi lainan jälkeen Trinidadin ja Tobagon W Connectionista ja on ensi kaudella kilpailemassa oikean pakin paikasta.

Kokenut toppari Jason Hernandez sai kokea saman kohtalon kuin Saunders, vakiavauksen pelaaja läpi kauden, mutta ratkaisuvaiheissa pudotettiin penkille. Hernandezin sopimus myös loppui, eikä uutta NYC enää tarjonnut. Kesken kauden saapunut luxemburgilainen Maxime Chanot ja kokenut ranskalainen Frederic Brillant jatkavat toppareina, topparin ja vasemman pakin rotaatioroolissa epäonnistunut Jefferson Mena lainattiin jo ulos ensi kaudeksi.  Lisämiehitystä toppariosastolle NYC selkeästi tarvitsee tällä hetkellä. Sinällään Chanot-Brillant-kaksikko voisi riittää, mutta eivätköhän NYC:n kuviot ole kuitenkin kunnianhimoisemmat.

Keskikenttä

Paljon oli pyörittelyä ja suhteellisen harvassa olivat onnistujat. Frank Lampard oli pettymys edellisellä kaudella ja lainalta paluun myöhästyttyä NYC:n kannattajat kääntyivät vahvasti Lampsia vastaan. Tuo kuitenkin loppui aika nopeaan, kun Lampard tällä kaudella pelasi vahvasti ja teki 12 maalia. Andrea Pirlo on vaan tyylikäs ilmestys keskikentällä, vähänhän se jalka painaa, mutta paikkaa sen pelikäsityksellä. Kokenut Andoni Iraola pelasi NYC:ssä useimmiten keskikentällä Pirlon ja Lampardin kanssa. Bocasta kovin odotuksin lainatun Federico Bravon vastuu jäikin odotettua vähäisemmäksi, eikä pelaajaa nähty tarpeelliseksi lainan jälkeen lunastaa. Mix Diskerud on ollut suuri pettymys siirryttyään Norjasta MLS:ään, alkukauden heikkojen esitysten jälkeen oli NYC:ssä loppukausi lähinnä vain penkillä ja katsomossa istumista.

Lampard, Iraola ja Bravo lähtivät kauden päätteeksi, joten erittäin suuri tarve on uusille keskikenttäpelaajille. Toki Thomas McNamara pelasi myös keskikentällä viime kaudella, mutta on ennemmin laitahyökkääjä. Mikey Lopez vähemmän peliajan rotaatiokaveri, jolta ei suuria odoteta. Diskerudista NYC haluaa eroon, mutta toisaalta haluaa myös jonkinlaisen korvauksen. Viime kauden jälkimmäisessä siirtoikkunassa oletettiin Diskerudin liikahtavan, mutta ei onnistunut, koska jannu on ollut niin huono, huhuttu asennevammasta, ja kuitenkin kohtalaisen kallispalkkainen. Ilmaiseksi NYC toisaalta ei ollut valmis Diskerudia päästämään, vaan suojasi pelaajan talven laajennusdraftissa. Saa nähdä, mitä kevät tuo Diskerudin osalta.

Hyökkäys

McNamara pelasi vasemmalla uransa parhaan kauden, viisi maalia ja kymmenen syöttöä. Toisaalta McNamara jäi myöskin Vieiran kopittamaksi loppukaudesta, istui viimeisen runkosarjapelin ja ensimmäisen Toronto-ottelun penkillä, lopulta toisessa Toronto-ottelussa palasi avaukseen, mutta ei enää auttanut. Draftista Chicagon kautta ykkösvarauksella poimittu Jack Harrison oli alkukauden sivussa loukkaantumisten takia, mutta kuntoon päästyään osoittautui lupaavaksi kaveriksi oikealle laidalle kirjaten neljä maalia ja seitemän syöttöä, tuosta on hyvä jatkaa.

Khiry Shelton rotaatiokaverina täydensi hyökkäystä, pelaten tarvittaessa kummalla tahansa laidalla tai keskellä, neljä maalia ja kuusi syöttöä saldona. Stiven Mendozalta odotettiin kyllä enemmän, viisi maalia kauden saldona ja alkukauden jälkeen Mendoza vietti suurimman osan ajasta penkillä. Jostain syystä Vieira nosti Mendozan kuitenkin isoon rooliin playoffeissa, ei toiminut ja Mendoza palaa Corinthiansiin lainan päätyttyä.

Villa on ollut NYC:n itseoikeutettu keskushyökkääjä ensi kaudeksi saa tosin mielenkiintoisen varamiehen, kun USL:n maalipörssin voittanut ja vuoden pelaajaksi valittu Sean Okoli teki sopimuksen NYC:n kanssa. Okoli yritti pari vuotta MLS:ssä, mutta jäätyään jämärooliin ensin Seattlessa ja sitten New Englandissa päätti lähteä USL:ään näyttämään. Huikea kausi, mutta jotenkin vaan epäilyttää, että tulee taas jäämään MLS:ssä jämärooliin, kun Villan takaa ei minuutteja montaa ilman loukkaantumisia tipu.

2017

NYC on satsannut joukkueeseen kovasti ja todennäköisesti kovaa pelaajaa lähtijöiden tilalle on tulossa. Keskikenttä on tällä hetkellä selkeä ongelma, niin paljon kokeneita pelaajia kauden päätteeksi lähti, joten sisäänkin on pakko tuoda kovia pelaajia. Puolustuksessa samaten on hankintojen tarve, mutta eiköhän niitä tule. Melkeinpä se suurin heikkous on lopulta maalivahtitilanne, jossa sinällään on jo riittävästi materiaalia, mutta ei vaan ennakkoon tarpeeksi laadukasta.

Playoffeihin NYC mennee resurssiensa turvin, nähtäväksi sitten jää, että onko Vieira oppinut viime kauden kokemattoman valmentajan virheistään.

[ginikettu]

Pakko arvostaa louhikkokoskettajaa. Tällaisia preseason analyysejä ei oikein ole (suomeksi) edes veikkausliigasta kummemmin.

[Louhikkokoskettaja]

New York RB on viime vuosina noussut yhdysvaltalaisen futiksen parhaaksi organisaatioksi. Enää ei hankinta henryjä, marquezeja ja cahilleja, vaan luotetaan laadukkaisiin omiin nuoriin pelaajiin ja hankitaan designated playereiksikin joukkueen tarvitsemia pelaajia nimimiesten sijaan. Useamman kauden maalipörssin kärkipäässä keikkunut ja sen viime kaudella voittanut Bradley Wright-Phillips on ollut joukkueen palkkakuningas 700k:n ansioillaan, Sacha Kljestan sekä Aurelien Collin ansaitsivat reilut puoli milliä kaudesta, Dax McCarty ja Gonzalo Veron tasan puoli miljoonaa. Viisikon yhteenlasketuilla vuosipalkoilla ei olisi Thierry Henry pelannut edes täyttä kautta...

Suorittamisessa tuo ei ole ainakaan negatiivisesti näkynyt, vaan NYRB on ollut viime vuodet sarjan paras joukkue runkosarjassa. Jesse Marschin kaksivuotisella valmentajataipaleella RB on voittanut idän runkosarjan molemmilla kausilla, kaudella 2015 tuli myös koko MLS:n runkosarjamestaruus. Vaikka RB on muutoksen jälkeen saavuttanut enemmän entistä halvemmalla, niin sitä seuran suurta ongelmaa ei nykylinjakaan ole korjannut. Isot pystit kiertävät, joskus lähempää, joskus kauempaa, mutta krooninen suurten saavutusten puute vaivaa. Cupin finaalitappio 2003 ja MLS:n finaalitappio 2008 ovat olleet lähimmät kerrat, mutta mitään ei oikeasti ole voitettu, mikä on yhdelle MLS:n suurimmista organisaatioista kova paikka.

2016 NYRB:n kauden pilaisi playoffeissa Montreal, joka 1-0-kotivoiton jälkeen haki 2-1-vierasvoiton New Yorkista ja eteni jatkoon maalein 3-1. Kljestanin epäonnistuminen pilkulta kotiosan avausjaksolla kaivertaa New Yorkissa, olisi voinut tulla erilainen peli, jos RB olisi saanut yhteistuloksen tasoihin. Mutta ei saanut ja Montreal iski toisen jakson alkuun.

Maalivahdit

Luis Robles palasi Saksasta Yhdysvaltoihin kesken kauden 2012, hetken penkilläistumisen jälkeen otti avauspaikan syyskuun lopulla 2012 ja on sen jälkeen pelannut kaikki NYRB:n MLS-ottelut niin runkosarjassa kuin playoffeissa alusta loppuun ollen samalla yksi MLS:n parhaista veskareista. 32-vuotiaana Roblesilla pitäisi vielä veskarina olla vuosia jäljelläkin, joten mitään ongelmaa RB:llä ei maalivahtitilanteessa näillä näkymin ole. Roblesin kakkoseksi löytyy aikanaan lupaavana pidetty Ryan Meara, joka ei vaan saa näyttöpaikkoja, tosin lainakaudella NYC:n riveihin perseili sen näyttöpaikan saatuaan, mutta kuitenkin potentiaalisesta kaverista pitäisi olla kyse, tosin ikää on jo penkillä istuessa alkanut kertyä...

Puolustus

Loukkaantumiset vaivasivat NYRB:n keskuspuolustusta. Kokenut Dominic Perrinelle loukkaantui jo edelliskauden lopussa ja huilasi vielä alkukauden, minkä jälkeen avauksen toppareita etsittiin. Gideon Baah kärsi ensin lievemmistä loukkaantumisista, kunnes kauden päätti murtunut jalka jo aikaisessa vaiheessa. Rotaatiokaveri Karl Ouimette osoittautui katastrofiksi suurempaa vastuuta saatuaan. Ronald Zubar ei missään vaiheessa vakuuttanut NYRB:ssä odotusten mukaan ja sai kauden päätteeksi mennä sopimuksen päätyttyä. Kokenut Aurelien Collin hankittiin Orlandosta paikkaamaan loukkaantumissumaa. Collin onnistui jatkosopimuksen arvoisesti ja Baah tehnee vielä uuden tulemisen toivuttuaan, Perrinelle ja Ouimette sen sijaan lähtivät Zubarin ohella jo uusille urille. Nuori Justin Bileyu pääsi viime kaudella muutaman pelin verran haistelemaan ykkösjoukkueen tunnelmaa ja noussee ensi kaudella merkittävämmäksi varamieheksi. Collin on ykkösavauksen kaveri, joten Baah'n kanssa toisesta topparin paikasta taistelevaa pelaajaa NYRB talvella etsinee.

Laidalla Kemar Lawrence on selkeä ykkösvaihtoehto vasemmalle, Baah tai joku muu paikannee, jos tarve tulee. Sal Zizzo on New Yorkissa siirretty keskikentältä oikeaksi pakiksi, mikä on melko hyvin toiminutkin. NYRB:n oma kasvatti Connor Lade ei ole tehnyt sellaista läpimurtoa kuin on odotettu, ikää jo 27 vuotta, mutta avauspaikkaa ei ole löytynyt. Lade on kuitenkin arvokas monikäyttöinen varamies, oikea pakki ensisijaisesti, mutta pystyy pelaamaan myös vasemmalla tai keskikentällä. Viime kaudella niin topparina kuin oikeana pakkina tuurannut Chris Duvall lähti laajennusdraftissa Minnesotaan, mistä kaupattiin heti Montrealiin. Duvall oli arvokas rotaatiokaveri, mutta ei avauksen tasoon vaikuta.

Keskikentän pohja

Felipe ja McCarty ovat muodostaneet keskikentän puolustavamman kaksikon NYRB:n optimiavauksessa. Felipe oli hyökkäävämpi pelaaja siirryttyään Montrealista pari vuotta sitten, mutta Marschin joukkueessa on paikka löytynyt enimmäkseen alempaa keskikentältä. Jonkun seksikkään maalin kuitenkin muistaa aina silloin tällöin paukuttaa muistona menneistä. McCarty on ehtinyt profiloitua "NYRB - for life"-tyypiksi, vaikka Floridasta lähtöisin oleva pelaaja pelasi vuosia Dallasissa ennen NYRB-aikojaan. McCarty on keskikentän vittumainen terrieri, joka energisen puolustustyön lisäksi käy vielä kääpiönä puskemassa erikoistilannemaaleja silloin tällöin. Erittäin hieno pari NYRB:llä on keskikentän pohjalle, ei tarvetta muutoksiin, kun McCartykin kokemuksestaan huolimatta on vielä (niukasti) alle kolmekymppinen, joten ikä tuskin vielä tuossa raatajan roolissakaan tulee vastaan. Erittäin lupaavana pidetty oma kasvatti Sean Davis pääsi viime kaudella jo vähän näyttämään ja kyttää kaksikon takana paikkaa avaukseen.

Hyökkäys

Pornoviiksinen Kljestan on ollut NYRB:ltä oiva haku kymppipaikalle, ihan jo sen takia, että jannu on erittäin hyvä, mutta siihen vielä päälle, että tuon statuksen yhdysvaltalaisfutaaja saatiin haettua Euroopasta ilman dp-tason palkkaa. Tosin Kljestan teki vastikään jatkosopimuksen NYRB:n kanssa, mikä toi designated player -statuksen ja nosti Kljestanin ilmeisesti joukkueen palkkakuninkaaksi BWP:n ohi. Sen arvoista.

Mike Grella on ollut luotettava kaveri vasempaan laitaan, joskin niitä nykyjoukkueen ykkösavauksesta helpoimmin korvattavia. Designated player Gonzalo Veron on ollut pettymys, argentiinalaisella on ollut suuria ongelmia pysyä ehjänä, ja kunnossa ollessaan otteet ovat olleet epätasaisia. Daniel Royer tuli kesken kauden Midtjyllandista tuomaan syvyyttä laidoille. Oma kasvatti Alex Muyl sai myöskin paljon peliaikaa.

Wright-Phillips on ykköskärki ja taustalle löytyy laadukkaasta omasta junnutuotannosta Brandon Allen, joka pelasi vahvan kauden USL:ssä NYRB:n kakkosjoukkueen riveissä ja iski mestaruuden tuoneen hattutempun USL:n finaaleissa.

2017

NYRB on luultavasti MLS:n paras organisaatio kokonaisuudessaan tällä hetkellä, pelaajakasvatus, ykkösjoukkueen materiaali, valmennus, varallisuus... Kaikki ovat priimaa, mutta sekään ei ole poistanut jo aikoja sitten krooniseksi muuttunutta menestymättömyyttä. Ei vaan tule kunnon pystejä, ei niin millään. Ensi kaudella on taas mahdollisuus ja kärkijoukkue NYRB:n pitäisi taas olla, löytyisikö sitten playoffeihinkin jotain?

[Louhikkokoskettaja]

Jaa, Chicagokin löysi sitten sen uuden veskarin, tai ainakin jotain, kun uruguaylainen Jorge Bava saapui Kolumbian Atletico Bucaramangasta.

35v jantteri, joka on voittanut Uruguayn ja Paraguayn mestaruudet about vuosikymmen sitten. Unohdetaan tuolla ylempänä mainittu Chicagon playoff-haaveista, jos tässä todellakin on se maalivahtihankinta, eikä enempää enää tule.

[Louhikkokoskettaja]

Orlando Cityn toinen kausi päättyi kuten ensimmäinenkin, playoffien ulkopuolelle jättävään sijoitukseen. Orlando on sinällään tullut vahvasti MLS:ään, keräsi Seattlen jälkeen suurimman yleisömäärän viime kaudella, mutta kentällä asiat eivät vaan ole toimineet. Paljon heikossa pelillisessä suorittamisessa on osaa varmasti sillä, että organisaatio on ainakin ulospäin antanut itsestään vahvan kuvan puuhastelijoina epäonnistuneilla hekilöstövalinnoilla, linjauksillaan ja tempoilevalla tekemisellään.

Orlando hankki Kakan MLS:n suurimmalla palkalla seuran profiilipelaajaksi, lisäksi kun pääsivät vielä draftissa varaamaan kaikkien aikojen tulokkaan Cyle Larinin, niin joukkueen piti olla erittäin hyvällä tolalla. Seura kuitenkin teki kunnianhimoisen, mutta epäonnistuneen, linjauksen lähteä nuorten supertähtien kasvattajaksi. Kakan rinnalle designated playereriksi hankittiin nuoret, lupaavat Bryan Rochez ja Carlos Rivas. Molemmat ovat olleet floppeja MLS:ssä, ihan puhtaasti floppeja, vaikka ei edes ajateltaisi kuinka paljon rahaa pelaajiin laitettiin.

Muutenkin nuori joukkue oli avauskaudella epätasainen, joskus loistava, joskus erittäin huono. Lopulta nuorten puolustajien tekemät typerät junnuvirheet jättivät joukkueen playoffien ulkopuolelle komeasta loppukiristä huolimatta. Toisella kaudella tilanne ei muuttunut, ja lopulta pidetty, seuraa jo alemmissa sarjoissa menestyksekkäästi luotsannut, Adrian Heath sai mennä. Tilalle tuli New York Cityssä epäonnistunut, mutta Salt Lakessa aiemmin menestynt Jason Kreis.

Kreis ei kuitenkaan saanut Orlandon kurssia kääntymään kesken kauden, joten kolmanteen kauteen lähtiessään Orlando alkaa olla jo isompien kysymyksien edessä. Noilla resursseilla pitäisi playoffeihin päästä ja Kreisinkin maine valmentajana on jo vaakalaudalla kauteen lähdettäessä, kyllä ne Salt Laken menestysvuodet unohtuvat, jos NYC:n jälkeen Orlandossakin jatkuu haahuilu playoff-paikkojen ulkopuolella.

Orlandon materiaali ei kuitenkaan vakuuta, edelleenkin Kaka ja Larin ovat seuran tähtipelaajina, on jonkin verran hyviä pelaajia, mutta sitten on hirveä määrä tämän nuorisoideologian seurauksena rahdattua nuorta, mutta riittämätöntä pelaajaa. Joukkueen yleistaso ei vaan vakuuta.

Maalivahdit

Keskinkertainen Joe Bendik haettiin Torontosta viime kauden alla, kun ensimmäisen kauden ykkösveskari Tally Hall päästettiin pois ja seurassa uskottiin Earl Edwards Juniorin olevan tulevaisuuden huippuveskari. Ainakaan mikään ei viime kaudella siihen viitannut, vaan keskinkertainen Bendik pelasi EEJ:n istuessa penkillä. Mukana taistelussa maalivahdin paikasta on myöskin 19-vuotias homegrown-pelaaja Mason Stajduhar. Orlandossa sopisi toivoa, että joko Edwards Junior tai Stajduhar ottaa sen askeleen pelaavaksi veskariksi, Bendikin taso on nähty, eikä se oikein riitä.

Puolustus

Nuoria pelaajia, kovasti yrittäviä pelaajia, typeriä virheitä tekeviä ja turhia ulosajoja ottavia pelaajia. Siinä se Orlandon puolustus on ollut. Jokunen kokenut lädi tosin mahtunut sekaan. Ensimmäisellä kaudella kolmanneksi eniten päästettyjä maaleja, toisella kaudella eniten päästettyjä maaleja. Ei ole puolustus toiminut, ei sitten millään, vaikka rotaatio on pyörinyt rankemman mukaan. Ei oikein yhtään salettia MLS-avauksen tasoista puolustajaa Orlandolla ole riveissään, joten siirtomarkkinoilla puolustus pyörinee kovastikin, saa sitten nähdä millaista keskinkertaisuutta on kauden alussa riveissä, jos seurajohto ei ole mitään oppinut. Uruguaysta kesken kauden saapunut Jose Aja vaikutti tosin paremmalta tapaukselta kuin Orlandon puolustajat keskimäärin. Conor Donovan ja erityisesti Tommy Redding ovat nuorista omista pelaajista odottamassa vastuuta, ei nyt paljon huonomminkaan voisi mennä...

Keskikenttä

Kokenut Antonio Nocerino, korttiherkkä Cristian Higuita sekä keskinkertainen MLS-rotaatiojyrä Servando Carrasco ovat taistelleet keskikentän pohjan kahdesta paikasta. Nocerino on ollut varma avauksen kaveri kunnossa ollessaan ja saanut kaverikseen jomman kumman. Nocerinon luulisi riittävän, mutta ei ura MLS:ssä niin hyvin ole auennut, tosin osansa saattaa olla siinä, että niin Higuita kuin Carrasco ovat vähän riittämättömiä kavereita. Higuitalla nyt iän puolesta on vielä mahdollisuus kehittyä, mutta aika paikallaan on meno Orlandossa polkenut, Carrasco veti uransa ennätysminuutit kautta kohden Orlandossa, mikä ei valitettavasti kertonut Carrascon kehittymisestä pelaajana. Kreisin luottomies Salt Laken ajoilta Will Johnson saapui Torontosta vapailla papereilla. Vaikeat ovat Johnsonin viimeiset kaudet olleet syksyn 2014 pahan loukkaantumisen jälkeen, joten meriiteistään huolimatta on kyseenalainen vahvistus.

Hyökkäys

Kaka on joko kymppi tai vasen laita, silloin kun sattuu olemaan kunnossa, aika säännöllisesti klesana oli varsinkin viime kaudella. Ei ole millään muotoa ollut MLS:n paras pelaaja, mitä nyt MLS:n parhaiten palkatulta pelaajalta voisi odottaa. Toisaalta on kyllä äärimmäisen tärkeä pelaaja Orlandolle, enemmän vaan olisi odotettu, mutta loukkaantumiset ilmeisesti vieneet parhaan terän.

Brek Shea on urallaan pelannut vasemmalla laidalla puolustuksesta hyökkäykseen, sama on ollut kuvio Orlandossa. Kreisin mukaan Shea ei kuitenkaan ole pakki, vaan hänen kaavailuissaan osuu hyökkäyksen vasempaan laitaan. Kovin on Shealla ollut rikkonaista viimeiset vuodet, eikä ole yltänyt entiselle tasolleen. Kevin Molino on Orlandon nuorten pelaajien kasvattamisessa harvinaislaatuinen menestystarina, seurassa USL-ajoista asti ollut Molino oli polvivamman takia sivussa lähes koko kauden 2015, mutta viime kaudella teki vahvan paluun iskien 11 maalia.

Jostain syystä Orlandossa haluttiin vielä ottaa San Josessa epäonnistuneen Matias Perez Garcian designated player -palkka hoitaakseen, ei Darwin Ceren ainakaan huonompi ollut ja paljon halvempi. Perez Garcia viime kaudella pelasi San Josen ja Orlandon riveissä yhteensä reilut 1600 minuuttia, ei maaleja, yksi syöttö. Oikea designated player siis...

Cyle Larin teki 14 maalia Orlandolle ollen toisellaankin kaudella seuran kantavia voimia. Nähtävästi Larin jatkaa vielä kolmannenkin kauden Orlandossa, tuskin enää neljättä, isommissakin sarjoissa olisi kysyntää ja nyky-Orlandossa menee vähän hukkaan.

2017

Paljon pitäisi joukkueessa tapahtua, että positiiviseen muutokseen uskoisi. Joukkueessa on paljon potentiaalia, mikä tietysti toteutuessaan voisi nostaa joukkueen ties minne. Mutta kuva näyttäisi kuitenkin olevan, että se potentiaali pysyy aina vaan piilossa ja joukkue on juuri niin hyvä kuin statsit näyttävät, eli ei millään muotoa riittävän hyvä. Ankara kausi näillä näkymin taas tulossa.

[Röytän Karhu]

Norjasta Raitalan lisäksi enemmänkin liikennettä MLS:n suuntaan, kun Sogndalissa sarjan syöttöpörssin voittanut Gilbert Koomson on siirtymässä Colorado Rapidsin riveihin. Lisäksi Brann-toppari Vadim Demidovia huhutaan Minnesotaan.