Lauantaiyönä itärannikon Halifaxissa potkaistaan käyntiin läntisen maailman viimeinen puuttuva ammattilaisjalkapallosarja. Kanadalaiset nimittäin saivat vihdoinkin ikioman koko maan kattavan sarjansa pystyyn. Vai pitäisikö sanoa “jälleen” - siellä nimittäin pantiin jo NASL:n kyykättyä kasarilla pystyyn ammattilaispääsarja nimeltään Canadian Soccer League. Valitettavasti se viritelmä jaksoi kiinnostaa kanadalaisia vain vähän alusta ja meni konkkaan jo 1992. Sen jälkeen kukaan ei ole edes yrittänytkään uudestaan, joten kanadalainen ammattilaisjalkapallo rypi päälle vuosikymmenen verran täydellisissä pohjamudissa, kun Jenkkilässä ysärin soccer-alasarjat eivät olleet rajan eteläpuolellakaan taloudellisesti mitenkään järkeviä projekteja ja joukkueita meni nurin yhtä tiuhaan kuin SJK vaihtaa valmentajia, niin Vancouveria ja Montrealia lukuun ottamatta oikein mitään kestävää ei saatu rakennettua mihinkään.
Vaikkakin MLS:ään 2000-luvun loppua kohti päässeet Toronto FC, Vancouver Whitecaps ja Montreal Impact ovatkin tuosta aallonpohjasta suht merkittävästi parantaneet maan lutuuritilannetta, ja maajoukkueella on ollut hyvää kannatusta Keski-Amerikan vierasmatseihin asti, niin jenkkilän alasarjoissa on edelleen ollut vaikea ylläpitää oikein mitään toimintaa. Missään vaiheessa vuoden 1992 ei ole tainnut olla sellaista hetkeä, että koko valtavassa maassa olisi ollut yhtä aikaa yli viittä aktiivista jalkapallon ammattilaisseuraa. Kun nikkareille tuolla jenkeissä ovat mahdollisuudet olleet tiukassa, niin ammattilaiseksi havittelevat nuoret kanukkifutaajat ovat usein joutuneet lähtemään kokeilemaan onneaan rapakon ylitse, yleensä tänne Pohjoismaihin.
Uusi maan kattava viritelmä on kuitenkin nyt tosiaan pystyssä ja sen nimi on Canadian Premier League. Montrealilla, Torontolla ja Vancouverilla on siis yhä edelleen omat MLS-joukkueet eikä niillä nyt ainakaan lähiaikoina ole mitään mielenkiintoa hypätä pois siitä veneestä, ja Ottawan Fury jäi myös USL:n puolelle näin alkuun. Lähtökohdat voisivat olla siis paremmat, kun ex-NASL -seura FC Edmonton on siis ainut seura joka oli olemassa sarjaa perustettaessa, ja sen lisäksi on perustettu kuusi uutta muoviseuraa.
Kausi pelataan huhtikuun lopusta lokakuun loppuun ja sarjassa pelaa nyt ainakin alkuun seitsemän joukkuetta. P-Amerikkalaisten perinteiden mukaisesti mestaria ei tietenkään ratkaista siten että sarjataulukossa paras voittaisi, vaan kausi on jaettu kahteen 10 ja 18 ottelun “kauteen” joiden molempien voittajat kohtaavat toisensa Canadian Premier League Championship Finaalissa jossain kohtaa lokakuuta.
Sitten vielä pikkuista joukkue-esittelyä:
Cavalry FC (Calgary)Calgaryssä on jo valmiiksi ollut olemassa Amerikan amatöörisarjoissa pelannut Calgary Foothills, jonka faniryhmä on ilmeisestikin myös siirtymässä Cavalryn tueksi. Sille on myös rakennettu tuonne Foothillsin alueelle uusi 6000 katsojaa vetävä jalkapallostadikka jonkun vanhan päälle, minkä luulisi olevan ihan passelin kokoinen paikka pelailla tätä sarjaa.
Joukkueen runkokin on viety Foothillsistä ihan koutsi
Tommy Wheeldon jr:ia myöten. Foothills voitti viime kaudella PDL-sarjansa (eli USA:n korkein amatööritaso), eli vaikka jengi saattaakin olla ammattifutiksesta kokematon niin jonkunlaista rutiinia ja yhteispeliä sieltä viime vuodelta löytyy, mikä on enemmän kuin kaikilla muilla joukkueilla yhteensä - joten tämä porukka saattaa ollakin ainakin kevätkauden yllättäjä. Ykköstoppari
Mason Trafford lienee suomalaisille ryhmän tutuin pelaaja, nimekkäin puolestaan Saksan alasarjoissa ja maajoukkueessakin pitkää uraa tehnyt calgaryläinen puolustajapelaaja
Nik Ledgerwood, ja mainittava lienee myös kongolainen hyökkääjä
Dominique Malonga jolla alla pari kautta Serie A:ta Cesenassa viime vuosikymmeneltä.
FC EdmontonFC Edmonton tosiaan perustettiin jenkkilän “kakkostaso” NASL:ään jo 2011. Siinä sarjassa edmontonilaiset eivät ikinä ihmeemmin menestyneet, sillä semifinaalit jäivät parhaaksi saavutukseksi. Yleisökään ei se kummoisesti vetänyt, sillä AM-keskiarvot jäivät parhaimmillaankin sinne vähän kolmen tonnin päälle. Loppupeleissä pystyssä organisaatio silti pysyi pystyssä aina sarjan loppuun saakka, ja juuri tuo monen vuoden kokemus voi olla isoksi hyödyksi kun nuo muut vielä opettelevat ammattilaisjalkapalloseurana olemista. Siksi organisaatio lieneekin lähtökohtaisesti yksi sarjan ensimmäisistä mestarisuosikeista, nyt kun Clarke Stadiumiakin on laajennettu.
Edmonton on sarjan ainut seura jolla on oma akatemia, ja siihen albertalaiset ovatkin vahvasti joukkuetta kootessaan luottaneet. Valmentajaksikin on nostettu organisaatiossa pitkään apuvalmentajana toiminut ja junnuja valmentanut
Jeff Paulus. Sen päälle on hankittu muutamia nimekkäämpiä pelaajia, joista monet ovat myös suomalaisille tuttuja. Kanadan maajoukkueessakin kymmenisen kertaa esiintyneen AC Oulu -legenda
Randy Edwini-Bonsun harteilla ovat kovimmat odotukset maalinteosta, ja viime kaudella Jarossa pelanneet puolustaja
Kareem Moses ja ex-VPS -kärki
Tomi Ameobi ovat hekin varmaan ihan avauksen miehiä. Mainittava myös haitilainen keskikenttämies
James Marcelin, jolla takana uraa MLS:ssä ja USL:ssä.
Forge FC (Hamilton)Forge FC:n kotikaupungissa on pitkät futisperinteet, mutta Hamilton Steelersin tarina pysähtyi CSL:n konkkaan. Yhdysvaltalaissarjoihin ei pienemmän ontariolaiskaupungin futisväen rahkeet ikinä ihan riittäneet, joten Hamiltonista oltiin ihan ensimmäisenä rekisteröitymässä kun tätä uutta sarjaa lykättiin pystyyn. Paikkakunnalta löytyykin jo valmiiksi
kanadalaisen jalkapallon (siis jenkkifutiksen joku amalgamaatio) stadion Tim Hortons Field, eli kentässä on vääränväristä viivaa mutta muuten komea paikka katsella futista.
Forge FC:n päävalmentaja
Bobby Smyrniotis on pitkän linjan kasvattajavalmentaja rekryttiin torontolaisesta junnu/amatööriseura Sigma FC:stä, jolla on ihan komea lista kasvattipelaajia. Smyrniotis onkin tämän porukan isoin kysymysmerkki: hänellä ei juuri ole kokemusta ammattilaisfutiksesta, mutta Forgen pelaajamateriaalilla sitä löytyykin sitäkin enemmän. Konsensus onkin, että tässä on liigan suurin mestarisuosikki, mutta ei kuitenkaan millään ylivoimaisella marginaalilla. Joukkueen runko on pitkälti Amerikan alasarjoissa uraa tehneitä ex-Sigma -pelaajia, minkä päälle sinne on saatu paljon nuoria tai nuorehkoja MLS-rejectejä. Maajoukkueessakin aikanaan pelaillut keskikenttämies
Kyle Bekker taitaa olla isoin nimi, Cincinnati-lana
Emery Welshmanilta odotetaan maaleja ja myös laitapakki
Kwame Awuahilla on jokunen tuoreehko matsi MLS:n New York Citystä. Mainittakoon myös
Alexander Achinioti-Jönsson joka tuli IFK Värnamöstä ja jolla kokemusta myös Allsvenskanista Helsingborgin riveistä.
HFX Wanderers (Halifax)Kaukaisin kohde jossa sarjaa pelataan on itärannikon Halifax. Siellä ei ihan liikaa tekemistä ole ja sarjaa odotetaankin kaupungissa innolla, kausareita on myyty hyvin, ja futisperinteetkin ovat pitkät: maan ensimmäinen jalkapalloseura Wanderers perustettiin kaupunkiin jo vuonna 1882. Sarjaa varten stadioniksi kunnostetun pelikentän nimi on Wanderers Grounds ja luonnollisesti uuden seuran nimikin tekee vanhalle nimelle kunniaa. Varmasti tulee olemaan vaikea paikka vierailla, mutta ammattifutista provinssissa ei kuitenkaan ikinä ole ennen pelattu, joten mistään ennakkosuosikista ei tässä puhuta.
Valmentajaksi on palkattu ehkä sarjan nimekkäin koutsi. Kanadan pölliksen oma rivekanerva
Stephen Hart on koutsannut sekä Kanadan että kotimaansa Trinidad & Tobagonkin maajoukkueita, viimeksi 2016. Novascotialainen junnutoiminta on silti ollut melkoista puuhastelua ja paikallisilta pelimiehiltä ei kummia odoteta, joten joukkueen runko on koostettu laivaamalla Trinidadilta ja muualta Amerikoista kokoonpanon verran tusinaa ja toivomalla parasta. Nimistä kovimmat ovat 84 ottelua Trinidadin maalinsuulla pelannut
Jan-Michael Williams ja El Salvadorin liigan maalitykki
Luis Alberto Perea. Avarista löytynevät kuitenkin myös viime kaudella EIF:ssä pelannut algerialaistoppari
Chakib Hocine sekä MP:ssä pelannut keskikenttämies
Elliot Simmons, joten ringin leveys ei liene kummoista.
Pacific FC (Victoria)Länsirannikon porukka hyötyy MLS-joukkueiden läheisyydestä kenties eniten. Brittiläisestä Kolumbiasta tulee Whitecapsin ansiosta enemmän kuin tarpeeksi pelaajatuotantoa yhden MLS-joukkueen tarpeisiin, ja nämä MLS:n ulkopuolelle jäävät kaverit saavat nyt vihdoinkin logistisesti järkevän mahdollisuuden naapurisaarelta. Myös Pacific FC on päätynyt kunnostamaan pientä futisstadionia liigan tarpeiden kokoiseksi vähän yli 5000 katsojaa vetäväksi.
Pacific on ainut joukkue, joka päätyi hommaamaan koutsin Euroopasta. Tanskan maajoukkueessakin 2000-luvulla pelannut
Michael Silberbauer on toiminut uransa jälkeen apukoutsina Sveitsissä ja nyt hänet palkattiin Kanadaan ihan puskista. Puolustava kk-pelaaja
Marcel de Jong on pitkäaikainen maajoukkuemies ja kenties koko liigan isoin nimi, mutta kärsii loukkaantumisista ja on puhuttu, että koko kausi on vaarassa. Maaotteluita on myös kk-mies
Ben Fiskillä ja kärjillä
Issey Nakajima-Farranilla sekä Englannin pimppien veteraani
Marcus Haberilla, ja toppariksi on löydetty Saksasta hyvällä 3.Liga -cv:llä
Henrik Starostzik. Materiaali on siis avarin osalta varsin nimekästä, mutta suurin kysymysmerkki on ehdottomasti materiaalin suhteellinen kapeus, eikä Starostzikin lisäksi Amerikan ulkopuolelta ole skoutattu ainuttakaan pelaajaa.
Valour FC (Winnipeg)Patrik Laine jo vapiseekin kesälomillaan. Kohta paikalliset naiset pyörivät vääjäämättä ihan muiden atleettien jaloissa kun Saskatchewanin pelloille saapuu Valourin muodossa kokonaan uusi ja kaupungissa vielä tuntematonta, eurooppalaista lajia pelaava jännittävä yleisömagneetti. Luonnollisesti kaikkea tätä hypeä silmälläpitäen on Kanadan Seinäjoen ylpeydelle pitänyt varata riittävän iso stadionikin. Paikallinen Investors Group Field on ylivoimaisesti liigan suurin pyhättö ja sielläkin pelataan Hamiltonin tyyliin pääasiassa kanukkifutista. Toivottavasti kaikki traktorit mahtuu parkkiin.
Valkuksi on palkattu winnipegiläinen
Rob Gale jolla kokemusta löytyy paikallisten junnuseurojen lisäksi Kanadan junnumajujen koutsaamisesta. Pelaajiston osalta puolestaan mielenkiintoisinta on että Valour on ruvennut taistelemaan Klubin kanssa ja sielläkin on keväällä liikkuneet kovat huhut
Diego Forlanin signaamisesta. Uruguaylainen ei ilmeisen tiukoista neuvotteluista huolimatta nyt Valourinkaan rosterista löydy, joten joukkue on loppujen lopuksi varsin tasapaksu ja isoja nimiä ei oikean pakki
Michael Petrasson lisäksi oikein ole. Kovin CV on 34-vuotiaalla kroaatti
Josip Golubarilla joka on pelannut ikänsä Balkanin tusinaseuroissa ja muutakin tusinaa on haalittu ympäriinsä. Ilmeisesti kaikki kanadalaiset, ketkä ammatikseen ovat ikinä missään pelanneet, ovat mukaan kelvanneet. Lopputuloksena on laaja hmv-materiaali jolla ei pitäisi olla ensimmäinen muttei viimeinenkään.
York 9 FC (Toronto)Torontossa on kiinni mailikaupalla lähiöhelvettiä jossa kaikki urheilulajit ovat yrittäneet mutta mikään ei ole siellä saanut väkeä kiinnostumaan. Nyt on York 9:n vuoro yrittää temppua tuolla Kanadan Espoossa, ja tämä nimihirviö viittaa luonnollisesti yhdeksään Yorkin alueen lähiöön joita kaikkia se pyrkii edustamaan. Tätä identiteettiä vissiin kuvastaa sekin että stadioneja nämä meinaavat vaihdella kuin sukkia, ensimmäiset pelit siis jossain rupisella höntsäkentällä josta siirrytään kauden mittaan remontissa valmistuvalle York Lions Stadionille, mutta jo “2-3 vuoden kuluttua” on paikallisten Jokkejen tarkoitus pistää pystyyn 13 000 katsojan stadion. Konkurssikertoimet ehdottomasti sarjan matalimmat.
Omistajaportaaseen kuuluva ex-Toronton apukoutsi
Jim Brennan tulee toimimaan itse myös pääkoutsina. Rosteri on sarjaan varsin iäkäs ja suurin osa pelaajista on ontariolaisia, jotka ovat jo käyneet jossain muualla floppaamassa ja saavat toisen mahdollisuuden. Pari Veikkausliiga-rejectiä löytyy, ex-MIFK
Roger Thompson ja ex-KuPS
Michael Cox molemmat avauksen miehiä tietenkin. Keskikenttäpelaaja, USL-veteraani ja pari kautta DC Unitedissakin pelannut
Kyle Porter varmaan nimekkäin pelaaja, toppari
Luca Gasparotton Skottipimppi-kokemuksesta on varmasti hyötyä puolustustaistelussa ja TFC-lainalaituri
Ryan Telferin on myös onnistuttava jos luulee vielä uraa tekevänsä.
---
Kokonaisuudessaan mitään erityisen tasokasta liigaa tässä ei nähdä. Futis on keskimäärin varmaan siellä Suomen Ykkösen tasolla kuorrutettuna muutamalla Veikkausliiga-tason janarilla ja ehkä parilla hassulla MLS-tason pelimiehellä. Vaikein ongelma liigalle ei siltikään tule olemaan liigan tason kohottaminen (tasoltaan se tulee olemaan MLS:n varjossa niin kauan kun walesmaisesti Kanadankin parhaat seurat pelaavat siellä) vaan ensisijaisesti kanadalaisten houkutteleminen katsomoon, ja se tapahtuu vielä ensisijaisesti muilla kikoilla kuin pelin tason nostamisella. Joukkueiden pyörittäminen on erityisesti etäisyyksien takia todella kallista ja jos paikallisia ei saada kiinnostumaan paikallisista seuroista, niin aika äkkiä tämäkin projekti on konkassa.
Etelänaapurissa yhtälöt on viime aikoina saatu vihdoin jollakin tasolla toimimaan myös alasarjoissa, jonkinlaista futisbuumia aikaan ja faniryhmiä pystyyn, vaikka nousumahiksia ei ole ollut ja futiksen taso ei päätä ole huimannutkaan, enemmän paikallisyhteisökokemus- kuin jenkkiläisellä showelämyssapluunalla. Ja sieltä sitä positiivista esimerkkiä luultavasti haetaankin. Muutama vahvin seura (Forge, Valour) tuossa varmasti tulevatkin onnistumaan, mutta kuolemankysymys on nuo pienemmät seurat. Nähdäkseni kaikista oleellisinta onkin, että kaikki organisaatiot selviäisivät elävinä ekasta kaudesta. Siitä olisi sitten terveempää rakentaa ja saada seuroja myös Ottawoihin, Quebeceihin yms. paikkoihin missä joukkuetta ei vielä ole.