Tiksa
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Huuhkajat
|
|
Vastaus #150 : 25.09.2013 klo 14:11:38 |
|
Sisäpiiritietojen mukaan neuvotteluja olisi käyty ja kokoontumisbaari olisi:
O’Sullivans By The Mill
92, blvd de Clichy 75018 Paris
Tuosta pääsee kätevimmin Stade de Francelle matkustamalla metrolinjalla 13 La Fourchesta St-Denis-Universitén asemalle. Ovela koukkaus, kun poliisit lienevät stadionin toisella puolella valvomassa La Plaine Stade de Francen RER-asemaa, minne suomifaneista saapuvatkin ainoastaan perhekannattajat ja tuulipuvut.
SMJK vahvistaa ja tiedottaa asiasta lisää vielä ennen Pariisiin lähtöä.
Place de Clichyn metroasema olisi vielä lähempänä. Tuo 13 tulee olemaan ennen matsia pakattuna täyteen kuin sillipurkki, joten metron haltuunottoon kannattaa lähteä ajoissa. Yleensä kai siellä stadionin ulkopuolella on jopa jotain fanzoneja, joissa saa kaljaa yms. (13:ssa huomatkaa myös se, että siinä on kaksi haaraa, joten hypätkää St Denisin haaraan.) RER lienee huomattavasti väljempi ja se myös tuo sille puolen stadionia, jossa suomifanien katsomonosa on. Tämä siis lähinnä niille, jotka miettivät peliin lähtemistä jostain muualta kuin tuosta Pigallen irkkupubista. e: soittolista taidettiinkiin laatia eilen nimim. Vilkkumaan kanssa jossain Facebook-statuksessa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 25.09.2013 klo 14:15:08 kirjoittanut Tiksa »
|
|
|
|
|
straiter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Rotkäppchen Sektkellerei Freyburg
|
|
Vastaus #151 : 25.09.2013 klo 14:15:03 |
|
Yleensä kai siellä stadionin ulkopuolella on jopa jotain fanzoneja, joissa saa kaljaa yms.
Itsehän ajattelin sivistyneen eurooppalaisesti imuroida koko reissun pelkkää Porvoon lankkua.
|
|
|
|
Tresor
Poissa
|
|
Vastaus #152 : 25.09.2013 klo 14:33:03 |
|
Place de Clichyn metroasema olisi vielä lähempänä. Tuo 13 tulee olemaan ennen matsia pakattuna täyteen kuin sillipurkki, joten metron haltuunottoon kannattaa lähteä ajoissa. Yleensä kai siellä stadionin ulkopuolella on jopa jotain fanzoneja, joissa saa kaljaa yms. (13:ssa huomatkaa myös se, että siinä on kaksi haaraa, joten hypätkää St Denisin haaraan.)
Luulen, että La Fourchen käytöllä haetaan sitä, ettei Smäikkä ajaudu risteysasemalla väärälle laiturille. ALPPIK, tuo poislähtöasemahan on siis Saint-Denis - Porte de Paris. Sen sijaan St-Denis-Université on se pääteasema, jonka nimi junassa ja laiturilla lukee.
|
|
|
|
ALPPIK
Poissa
Suosikkijoukkue: R.I.P Prinsessa Birgitta (1937-2024)
|
|
Vastaus #153 : 25.09.2013 klo 14:39:00 |
|
Luulen, että La Fourchen käytöllä haetaan sitä, ettei Smäikkä ajaudu risteysasemalla väärälle laiturille.
ALPPIK, tuo poislähtöasemahan on siis Saint-Denis - Porte de Paris. Sen sijaan St-Denis-Université on se pääteasema, jonka nimi junassa ja laiturilla lukee.
Niinpäs muuten on, hyvä että joku on tarkkana näissä. Olisin vielä joutunut palaamaan tuolle oikealle metroasemalle toisesta suunnasta, mikä toki muuten on vielä parempi keino hämätä viranomaisia. Ja tosiaan La Fourchelle on muutaman minuutin pidempi kävelymatka, mutta siellähän se linja 13 vasta haarautuu.
|
|
« Viimeksi muokattu: 25.09.2013 klo 14:45:13 kirjoittanut ALPPIK »
|
|
|
|
|
FCSTOKE
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Jokerit SalPa LoPa Stoke City UD Las Palmas HSV
|
|
Vastaus #154 : 25.09.2013 klo 15:27:16 |
|
onko tänne bussimatkaa?
|
|
|
|
Tiksa
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Huuhkajat
|
|
Vastaus #155 : 25.09.2013 klo 15:35:27 |
|
onko tänne bussimatkaa?
On toki: Meno: 13-10-2013 13:45 Stockholm, Cityterminalen 14-10-2013 22:00 Paris, Gallieni-gare routiere internationale Paluu: 16-10-2013 07:45 Paris, Gallieni-gare routiere internationale 17-10-2013 15:30 Stockholm, Cityterminalen 224.22 Euro
|
|
|
|
Elmo
Poissa
Suosikkijoukkue: @JyvaskylanFutis
|
|
Vastaus #156 : 25.09.2013 klo 17:17:09 |
|
Laskeudun Charles de Gaullen kansainväliselle lentoasemalle 14.10. puolen päivän jälkeen. Kenttä vaikuttaa aika vaikealta ja taksi maksaa 60 euroa keskustaan. Voisikohan SMJK järjestää jonkun halvan yhteiskuljetuksen CDG:ltä keskustaan. Bussi voisi kiertää vaikka ne tunnetuimmat hotellit. Lisäksi oma laiva Seineltä olisi plussaa.
RER B paikallisjunalla pääsee näpsäkästi keskustaan Terminaalista 2. Jos lento menee terminaaliin 1 niin sieltä puolestaan pääsee terminaaliin 2 airportshuttlella. Lentoasemalla on useita lipunmyyntipisteitä, joista ostaa lippu paikallisjunaan, ja metroasemilla on lipunmyyntipisteet metrolippujen ostoa varten. Esim. Chatelessa voi sitten tarvittaessa vaihtaa metroon, jolla pääsee lähelle majapaikkaansa. http://www.aparisguide.com/maps/metro.htmTaksi keskustasta Charles de Gaullen terminaaliin 1 maksoi noin 48 euroa su-ma yönä noin kello 4. Päivätaksa lienee hieman edullisempi. Pariisissa oli kyllä hemmetin näppärää (ihmisten aikoihin) tuo liikkuminen, kun metro- ja paikallisjunaverkko on niin hieno.
|
|
|
|
Basler
Poissa
|
|
Vastaus #157 : 25.09.2013 klo 17:35:39 |
|
RER B paikallisjunalla pääsee näpsäkästi keskustaan Terminaalista 2. Jos lento menee terminaaliin 1 niin sieltä puolestaan pääsee terminaaliin 2 airportshuttlella.
Lentoasemalla on useita lipunmyyntipisteitä, joista ostaa lippu paikallisjunaan, ja metroasemilla on lipunmyyntipisteet metrolippujen ostoa varten.
Jos varaa kolikoita niin sen RER B lipun voi ostaa suoraan kentän juna-aseman kolikkoautomaatista. Maksaa muistaakseni 9,5 euroa. Se juna menee Gare du Nordille, josta pääsee vielä vaihdolla Saint Lazarelle eli aika monet hotellit ovat jomman kumman noiden lähiseudulla kävelymatkan päässä ja jos ei ole niin sitten tosiaan vaihto metroon. Sielläkin on kolikkoautomaatit ja taksa 1,7e. Todella kätevää on tosiaan matkustaa julkisilla.
|
|
|
|
Elmo
Poissa
Suosikkijoukkue: @JyvaskylanFutis
|
|
Vastaus #158 : 25.09.2013 klo 17:37:28 |
|
Jos varaa kolikoita niin sen RER B lipun voi ostaa suoraan kentän juna-aseman kolikkoautomaatista.
Kortillakin voi maksaa näpsäkästi automaateissa.
|
|
|
|
straiter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Rotkäppchen Sektkellerei Freyburg
|
|
Vastaus #159 : 25.09.2013 klo 17:40:25 |
|
Kortillakin voi maksaa näpsäkästi automaateissa.
Baslerin kaltaiset paremmat ihmiset eivät millään rahvaanomaisilla korteilla maksa.
|
|
|
|
Tiksa
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Huuhkajat
|
|
Vastaus #160 : 25.09.2013 klo 17:55:54 |
|
RER B paikallisjunalla pääsee näpsäkästi keskustaan Terminaalista 2. Jos lento menee terminaaliin 1 niin sieltä puolestaan pääsee terminaaliin 2 airportshuttlella. Lentoasemalla on useita lipunmyyntipisteitä, joista ostaa lippu paikallisjunaan, ja metroasemilla on lipunmyyntipisteet metrolippujen ostoa varten. Esim. Chatelessa voi sitten tarvittaessa vaihtaa metroon, jolla pääsee lähelle majapaikkaansa. http://www.aparisguide.com/maps/metro.htmTaksi keskustasta Charles de Gaullen terminaaliin 1 maksoi noin 48 euroa su-ma yönä noin kello 4. Päivätaksa lienee hieman edullisempi. CDG:llä on kaksi RER-asemaa. Toinen kakkosterminaalille, toinen palvelee ykköstä ja kolmosta. Chateles-Les Halles:ssa vaihtamista en nyt suosittele kuin äärimmäisessä hädässä. CDG:ltä kannattaa tulla taksilla keskustaan jos on neljä henkeä ja Orlyltä jos on kolme hengeä. Tämä EI päde ruuhka-aikoina. Jos varaa kolikoita niin sen RER B lipun voi ostaa suoraan kentän juna-aseman kolikkoautomaatista. Maksaa muistaakseni 9,5 euroa. Se juna menee Gare du Nordille, josta pääsee vielä vaihdolla Saint Lazarelle eli aika monet hotellit ovat jomman kumman noiden lähiseudulla kävelymatkan päässä ja jos ei ole niin sitten tosiaan vaihto metroon. Sielläkin on kolikkoautomaatit ja taksa 1,7e.
Kuten sanottu, niin noissa käy toki myös kortit ja joissakin myös setelit. RER-lipullahan pääsee jatkamaan myös metrossa. Ja metrossa liikkumista varten kannattaa ostaa automaatista kymmenen lipun carnet. Ja toki kaikkein näppärin tapa liikkua Pariisissa on kaupunkipyöräsysteemi Velib. Pelin jälkeen pyörämarssilla riemukaarta ympäri?
|
|
|
|
kieran
Poissa
|
|
Vastaus #161 : 25.09.2013 klo 18:02:02 |
|
Bois de Boulognesta muuten löytyy Pariisin paras homopuisto jos joku kaipaa homosuihkujatkopaikkaa illan päätteeksi...
|
|
|
|
Törminator
Poissa
|
|
Vastaus #162 : 25.09.2013 klo 18:55:42 |
|
Annars kan ju säkert Boulogne Boys (Paris Saint Germain 'ooligans ) bjuda på en riktig kicked in the teeth al' a AC/DC late 70s-style ... Om man nu föredrar det istället vill säga: http://www.youtube.com/watch?v=PZaGllrIyoc
|
|
|
|
euroflex
Poissa
|
|
Vastaus #163 : 25.09.2013 klo 19:32:35 |
|
Todella kätevää on tosiaan matkustaa julkisilla.
Onkohan metroissa painorajotuksia? Jänskättää...
|
|
|
|
Basler
Poissa
|
|
Vastaus #164 : 26.09.2013 klo 08:45:50 |
|
Kuten sanottu, niin noissa käy toki myös kortit ja joissakin myös setelit. RER-lipullahan pääsee jatkamaan myös metrossa. Ja metrossa liikkumista varten kannattaa ostaa automaatista kymmenen lipun carnet.
en laskisi sen varaan, että aina käy kortit tai setelit. Voi käydä, muttei välttämättä käy. Olen liian usein Euroopassa joutunut törmäämään siihen, että onkin joku ruksi muiden maksamisvälineiden kohdalla. Otan matkalle aina parilla kympillä kolikoita messiin. Carneteja en ole Pariisissa koskaan ostanut, vaan yhden tai välillä useampia kappaleita kertalippuja. Niitä voi pitää sitten lompakossa ja heittää menemään, kun metromatka ohi. Samoin kun lähtee illalla baariin niin ei tartte mitään 10 matkan korttia, mikä taittuu tai häviää. Okei en tiennyt, että RER-lipulla saa jatkaa metrossa, koska oma hotellini on ollut kävelymatkan päässä RER:istä. RER:istä sen verran, että joskus se matka kentälle on tosinopea, joskus taas se voi olla hidas, jos pysähtyy joka asemalla ja jos tulee jotain viivytyksiä. Kerran kun menin niin se oli yhden kerran joku 20min pysähdyksissä ja toisenkin kerran vähän aikaa. Yhteensä matka kesti tuplat siitä, mitä lyhimmillään, eikä ollut ruuhka-aika. Eli ainakin lentokentän suuntaan kannattaa varata reilusti aikaa varmuuden vuoksi. Tosin lentokentällä voi olla vähän tylsää viettää sitä aikaa. AF:n ja Finskin käyttämä uudempi terminaali on viihtyisämpi, se Star Alliancen käyttämä vanha satelliitteineen on ihan paska. Kun sinne satelliittiin menee niin siellä ei ole mitään. Korkeintaan joku yksi baari. No onneksi viimeksi ne myi 2 Heinekenia yhden hinnalla. Toki voi jäädä siihen keskustilaan ennen turvatarkastusta, missä on Mäkki ja Hyppopotamus jne. ruokapaikkoja, mutta silti se on harvinaisen epäviihtyisä terminaali. RER:iin pääsee siitä terminaalista muuten niin että saapuvista mennään shuttlella pari pysäkkiä. lisäys: lentokentän linjalla RER:issä on kyllä hyvännäköisiä naisia ja se silmäpelimeininki jne. mitä ne harrastavat nostaa tottumattoman suomalaisen itseluottamusta välittömästi. Sen sijaan jonkun taksikuskin kanssa samassa ahtaassa autossa pitkän ajan viettäminen on todella ahdistavaa
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.09.2013 klo 08:55:02 kirjoittanut Basler »
|
|
|
|
|
Boris Pugo
Poissa
|
|
Vastaus #165 : 26.09.2013 klo 09:09:21 |
|
En kyllä tuonne Sullivanssiin ole tulossa kirveelläkään. Sijaitsee pahamaisella Pigallen alueella tai ainakin sen liepeillä. Nuo seudut ovat suorastaan hengenvaarallista mafia-pornoseutua. Lähtee lompakko taskusta varsin äkkiä. Kierrän kaukaa tuollaiset mestat.
|
|
|
|
Tresor
Poissa
|
|
Vastaus #166 : 26.09.2013 klo 10:14:36 |
|
CDG:llä on kaksi RER-asemaa. Toinen kakkosterminaalille, toinen palvelee ykköstä ja kolmosta. Chateles-Les Halles:ssa vaihtamista en nyt suosittele kuin äärimmäisessä hädässä. CDG:ltä kannattaa tulla taksilla keskustaan jos on neljä henkeä ja Orlyltä jos on kolme hengeä. Tämä EI päde ruuhka-aikoina. Kuten sanottu, niin noissa käy toki myös kortit ja joissakin myös setelit. RER-lipullahan pääsee jatkamaan myös metrossa. Ja metrossa liikkumista varten kannattaa ostaa automaatista kymmenen lipun carnet. Ja toki kaikkein näppärin tapa liikkua Pariisissa on kaupunkipyöräsysteemi Velib. Pelin jälkeen pyörämarssilla riemukaarta ympäri? Tuo RER - Metro-vaihto ei taida olla umpikätevä oikein millään asemalla. Kymmenen lipun carnet'n lisäksi heitän kehään päivälipun, jota itse suosisin. Eipähän tule pihisteltyä liikkumisessa kaupungissa, jossa kaikki on aika kaukana toisistaan. Hinnat: Yksi matka 1,70 e 10 lipun nippu 13,30 e Päivälippu 6,60 e Kaikki zoneille 1 - 2, joka kattaa käytännössä kiinnostavan keskusta-alueen. e. Matsin jälkeisen aamun sopiva puuha voisi olla metrokierros linjoilla 2 ja 6, jotka kulkevat noin puolet matkasta pinnan yläpuolella, joten niistä näkee uupunutkin turisti helpolla pariisilaista arkielämää + joitakin nähtävyyksiä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.09.2013 klo 10:19:19 kirjoittanut Tresor »
|
|
|
|
|
ALPPIK
Poissa
Suosikkijoukkue: R.I.P Prinsessa Birgitta (1937-2024)
|
|
Vastaus #167 : 26.09.2013 klo 17:06:38 |
|
Matkakuume nousussa, kirjastosta lainassa Rough Guide to Parisin lisäksi Pariisiin sijoittuva Albert Uderzon ja René Goscinnyn graafinen romaani Kultainen sirppi.
|
|
|
|
Tiksa
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Huuhkajat
|
|
Vastaus #168 : 26.09.2013 klo 17:11:11 |
|
lisäksi Pariisiin sijoittuva Albert Uderzon ja René Goscinnyn graafinen romaani Kultainen sirppi.
Parisiumiin, veikkaisin. Vai peräti Lutetia?
|
|
|
|
Kapteeni_Alkio
Poissa
Suosikkijoukkue: http://www.youtube.com/watch?v=jg41dmc-dhE
|
|
Vastaus #169 : 26.09.2013 klo 17:23:18 |
|
Matkakuume nousussa, kirjastosta lainassa Rough Guide to Parisin lisäksi Pariisiin sijoittuva Albert Uderzon ja René Goscinnyn graafinen romaani Kultainen sirppi.
Edesmenneen Juha Tantun Ranskalaisia Pastilleja vuodelta 1981 on varsin mainio, kepeä läpileikkaus "ranskiksiin" ja heidän hassunkurisiin tapoihinsa. Paras ulkomaanpellen kirjoittama teos itse Pariisista on mielestäni yhä Ranskan Sartoopen Ulrich Wickertin Und Gott schuf Paris vuodelta 1993. Ansaitsisi tulla käännetyksi muillekin kielille kuin saksaksi. Wickert on julkaissut muitakin Ranskaa ja Pariisia käsitteleviä teoksia ja toisaalta kirjoittanut mielenkiintoisesti Aasiastakin. Olihan hänen isänsä toisen maailmansodan aikana Shanghaissa ja Tokiossa saksalaisena diplomaattina ja sittemmin maan suurlähettiläänä Pekingissä 70-luvulla.
|
|
|
|
Rehellinen mustalainen
Poissa
Suosikkijoukkue: M.O.P.E.
|
|
Vastaus #170 : 26.09.2013 klo 17:49:32 |
|
Kirjastosta lainattu Apprendre le français avec Batterie et Microphone. Luonnollisesti myös Lonely planet Paris ostettu omaksi. Nyt tiedän kaikki UUGEE-mestat.
|
|
|
|
Viking Sevelius
Poissa
Suosikkijoukkue: 90-luvun eurodance
|
|
Vastaus #171 : 27.09.2013 klo 10:26:25 |
|
Tänään tuli matsilippu kotiin
|
|
|
|
Rehellinen mustalainen
Poissa
Suosikkijoukkue: M.O.P.E.
|
|
Vastaus #172 : 27.09.2013 klo 10:29:34 |
|
Ennen kuin joku saa paniikkikohtauksen: Myynti loppuu lauantaina ja tarkoitus olisi ensi viikolla postitella.
Nimimerkillä jos nyt ei tarvis jakorumbaa suorittaa.
|
|
|
|
Viking Sevelius
Poissa
Suosikkijoukkue: 90-luvun eurodance
|
|
Vastaus #173 : 27.09.2013 klo 10:31:15 |
|
Mä tilasinkin Lippupalvelun kautta, joten varmaankin siks saapu jo tänään.
edit. lipussa on muuten virheellinen alkamisaika.
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.09.2013 klo 10:33:50 kirjoittanut Viking Sevelius »
|
|
|
|
|
Rehellinen mustalainen
Poissa
Suosikkijoukkue: M.O.P.E.
|
|
Vastaus #174 : 27.09.2013 klo 10:59:44 |
|
Mä tilasinkin Lippupalvelun kautta, joten varmaankin siks saapu jo tänään.
|
|
|
|
|
|