PG
Poissa
Suosikkijoukkue: Dynaaminen taitotasoylivoima pienessä tilassa
|
|
Vastaus #225 : 18.02.2013 klo 06:49:56 |
|
Viimeksi maali, nyt ei tullut. Seuraavass matsissa mali sitten taas tulee ja Mäksä pääsee tuollakin tasolle keskimäärin maali per kolme peliä-keskiarvoon.
Edellisessä ottelussa Mäksä oli ajoittain jopa ihan hyvä vaikka maalipaikkoja tuhlasikin. Eilen ei mikään onnistunut ja kaikki oli todella surullista.
|
|
|
|
Marquinho
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK & Suomi
|
|
Vastaus #226 : 18.02.2013 klo 08:08:03 |
|
Viimeksi maali, nyt ei tullut. Seuraavass matsissa mali sitten taas tulee ja Mäksä pääsee tuollakin tasolle keskimäärin maali per kolme peliä-keskiarvoon.
Siinäkin ottelussa, jossa onnistui maalinteossa, maalipaikkoja oli ainakin kolmeen maaliin. Sössi mm. kaks ygä-läpi mestaa. Hyvin toki hakeutui paikoille, se nyt on Mäksän vahvuus ollut aina. Tuskin saa kuitenkaan yhtä montaa hyvää mestaa yhdessä ottelussa vähään aikaan. Eikä tule millään pääsemään loppukauden aikana edes tuohon maali per 3 ottelua saldoon. Mun veikkaus on, että aloittaa avauksessa enää korkeintaan kaks seuraavaa matsia, joiden jälkeen tipahtaa penkin puolelle.
|
|
|
|
atletico1
Poissa
|
|
Vastaus #227 : 18.02.2013 klo 09:31:34 |
|
Mäkelän fyysiset ominaisuudet ovat loistavat. Mies saa nopeudellaan hankittua maalipaikkoja pelissä kuin pelissä. Ongelma on tekniikassa, tilanteita kusee liian paljon huonoon haltuunottoon, harhasyöttöön ymym. Voi voi kun nämä osa-alueet oltaisiin laitettu juniorina kuntoon niin meillä olisi aika huikea kärki. Kyllä Mäksä voi tuolla vielä onnistua, aika sopiva liiga mäksälle. Fyysistä hyökkäysvoittoista kohkaamista tuo 2.buli
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
|
Vastaus #228 : 18.02.2013 klo 17:09:47 |
|
Edes? Kyllähän tuo maali per kolme ottelua on jo varsin hyvä suhdeluku. Ei ole kovin moni suomalainen tuohon päässyt. Ja toki lasketaan mukaan vain pelaajat, joille matseja on kertynyt "tilastollisen" verran.
|
|
|
|
DE3
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
|
Vastaus #229 : 24.02.2013 klo 02:38:26 |
|
Huomenna 14:30 Sandhausenilla vastassa Raitalan entinen seura SC Paderborn. Striimi löytynee jostain ja Mäksä tehnee pari maalia. Mäksälle
|
|
|
|
hoppis
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi & suomalaiset
|
|
Vastaus #230 : 24.02.2013 klo 11:29:07 |
|
Huomenna 14:30 Sandhausenilla vastassa Raitalan entinen seura SC Paderborn. Striimi löytynee jostain ja Mäksä tehnee pari maalia. Mäksälle Korjataan/tarkennetaan, että tänään siis. e: löytyykös sitä toimivaa striimiä nyt mistään?
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.02.2013 klo 14:32:08 kirjoittanut hoppis »
|
|
|
|
|
Riquelme
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu, Huuhkajat, Dortmund
|
|
Vastaus #231 : 24.02.2013 klo 14:10:31 |
|
Mäksä avauksessa.
|
|
|
|
Pyrkka
Poissa
Suosikkijoukkue: Sadik, Carroll & Vertainen
|
|
Vastaus #232 : 24.02.2013 klo 14:16:07 |
|
Mixu hereillä ja Suomen tämän hetken ykkösshyökkääjä maajoukkueeseen tuhoaan Espanjan puolustus. Tänään maalilla Mäksä viimeistään sinetöi paikkansa jokaisen asiantuntijan papereissa maajoukkuevalintoja tehdessä. Jos mies onnistuu Barcaa vastaan, niin miksei Espanjaa? striimit: http://www.wiziwig.tv/broadcast.php?matchid=187765&part=sports
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.02.2013 klo 14:40:32 kirjoittanut Pyrkka »
|
|
|
|
|
Lihis
Poissa
Suosikkijoukkue: Honakki, Suomen jalkapallon A-maajoukkue
|
|
Vastaus #233 : 24.02.2013 klo 15:19:07 |
|
Olipa mitäänsanomaton ensimmäinen puoliaika Mäksältä. Katsoin tosin vain sivusilmällä, joten jotkut kohdat menivät ohi. Sen mitä näin, niin ei ollut pallossa juuri ollenkaan.
|
|
|
|
PG
Poissa
Suosikkijoukkue: Dynaaminen taitotasoylivoima pienessä tilassa
|
|
Vastaus #234 : 24.02.2013 klo 15:26:28 |
|
Olipa mitäänsanomaton ensimmäinen puoliaika Mäksältä. Katsoin tosin vain sivusilmällä, joten jotkut kohdat menivät ohi. Sen mitä näin, niin ei ollut pallossa juuri ollenkaan.
Jep. Turhat virheet minimoitiin olemalla näkymättömissä, ei ollut tuttua Mäksää kyllä lainkaan. Yksi hieno suoritus jossa jakoi pallon nopeasti laidalla nousevalle Ulmille.
|
|
|
|
hoppis
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi & suomalaiset
|
|
Vastaus #235 : 24.02.2013 klo 15:28:38 |
|
Olipa mitäänsanomaton ensimmäinen puoliaika Mäksältä. Katsoin tosin vain sivusilmällä, joten jotkut kohdat menivät ohi. Sen mitä näin, niin ei ollut pallossa juuri ollenkaan.
Eipä tosiaan kovinkaan montaa pallokosketusta tullut.. Nojoo, Sandhausen teki maalinsa jo kolmen minuutin pelin jälkeen, ainakin sen jälkeen Sandhausen on yrittänyt pelata aika varovaista. Aika paljolti Mäksän peli on tähän mennessä ollut vain prässäämistä, ja Sandhausenin saadessa pallon Juho painaa ylöspäin (minne ei kuitenkaan saada pelattua tai edes yritetä pelata) ja samalla toinen hyökkääjä Löning tulee alaspäin. Välillä pallo saadaan tätä kautta pelattua laidalle, mutta sieltä sitä ei enää maalille Mäksälle saadakaan pelattua.
|
|
|
|
Lihapiirakka
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK & Spurs, Super-Jolle
|
|
Vastaus #236 : 24.02.2013 klo 15:43:46 |
|
Mäksä missaa hyvän paikan aikailemalla ja vihulaiset tasoittaa syntyneestä vastahyökistä.
|
|
|
|
hoppis
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi & suomalaiset
|
|
Vastaus #237 : 24.02.2013 klo 15:45:11 |
|
Kirurgille pelattiin ihan mukava paikka, mutta lauakuksen lataaminen kestää liikaa ja Paderbornin mies pääsee väliin. Tästä lähtee vastaisku, Sandhausenin puolustus rikotaan erittäin helposti ja Paderbornin hyökkääjä pääsee sijoittamaan helposta paikasta pallon verkkoon.
Toisella puoliajalla Sandhausenin pallollinen peli on kyllä parantunut, mutta nyt se varovaisuus onkin hävinnyt.
|
|
|
|
dusselinpoika
Poissa
Suosikkijoukkue: FF:n nazihomomodet ottakaa vähe parrua peppuun
|
|
Vastaus #238 : 24.02.2013 klo 15:45:36 |
|
Mäksä tuhnuili niin hyvän paikan, että koko Sandhausenin joukkue meni sekaisin asiasta
|
|
|
|
Lihis
Poissa
Suosikkijoukkue: Honakki, Suomen jalkapallon A-maajoukkue
|
|
Vastaus #239 : 24.02.2013 klo 15:48:19 |
|
Jälleen yritettiin hyvin pedata Mäksälle paikka, mutta puolustaja sai suojattua hyvin ja pidettyä Tuhnun sivussa. Aivan ei ehtinyt.
|
|
|
|
Lihis
Poissa
Suosikkijoukkue: Honakki, Suomen jalkapallon A-maajoukkue
|
|
Vastaus #240 : 24.02.2013 klo 15:50:55 |
|
Mäkelä vaihdetaan pois.
|
|
|
|
Manski
Poissa
|
|
Vastaus #241 : 24.02.2013 klo 15:52:48 |
|
Mäkelä pois kentältä. Ei saanut oikein palloa ja yhtä missattua paikkaa lukuunottamatta hyvin näkymätöntä peliä.
|
|
|
|
Laitalinkki
Paikalla
|
|
Vastaus #242 : 25.02.2013 klo 19:38:14 |
|
Mäksälle Paderborn-pelistä Kickeriltä 5,0 eli kentän kehnoin arvosana.
|
|
|
|
Basler
Poissa
|
|
Vastaus #243 : 28.02.2013 klo 15:31:21 |
|
Huomenna on peli, jossa jo aika paljon selviää, kumpi peränpitäjistä saa heittää toiveet sarjassa säilymisestä. Jahn siis kohtaa Sandhausenin. Kickerin ennakon mukaan Mäksä ei olisi näillä näkymin avauksessa.
|
|
|
|
Raswild11
Poissa
|
|
Vastaus #244 : 01.03.2013 klo 18:23:54 |
|
Aloittaa penkillä klo 19 alkavassa sarjataulukon viimeisen ja toiseksi viimeisen kohtaamisessa.
|
|
|
|
Jalkapalloministeri
Poissa
|
|
Vastaus #245 : 01.03.2013 klo 20:53:57 |
|
Ei peliaikaa Sandhausenin 3-1 voitossa.
|
|
|
|
Silvennoinen
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK & LPS
|
|
Vastaus #246 : 01.03.2013 klo 21:36:30 |
|
Säästellään kovimpiin peleihin.
|
|
|
|
Laitalinkki
Paikalla
|
|
Vastaus #247 : 08.03.2013 klo 19:04:08 |
|
Mäkelä odotetusti penkillä juuri alkaneessa kotiottelussa 1860 Müncheniä vastaan. Vaikea peli odotettavissa yhä nousukarsintataistossa olevia vieraita vastaan. Münchenissä vastaava ottelu päättyi 4-0. Kirurgin liityttyä joukkueeseen on muuten neljä Sandhausen viidestä ottelusta päättynyt 3-1-lukemiin. Tulosvetovinkin tynkää jollekulle...
|
|
|
|
Bulebule
Poissa
|
|
Vastaus #248 : 08.03.2013 klo 20:29:49 |
|
Mäksä tullut hieman ennen tuntia kentälle. Tällä hetkellä tilanne vieraille 0-1.
|
|
|
|
Henning
Poissa
Suosikkijoukkue: Ebanks-Blake, "Silakka" Rosenberg
|
|
Vastaus #249 : 08.03.2013 klo 20:47:00 |
|
Todella surullista katsottavaa toi Sandhausenin peli. Montaa kosketusta palloon Mäksällä ei vissiin ole ollut? Ja Lönig vaikuttaa aika paskalta.
|
|
|
|
|
|