Intro:Jalkapallon perässä reissaaminen ei perusluonteeltaan juuri eroa muusta matkailusta. Homma pointti on tutustua vieraisiin kulttuureihin. Ja koska mielenkiintoisia paikkoja on maailma täynnä, ei välttämättä halua haaskata rajallisia resurssejaan matkaamalla samaan kohteeseen ihan heti uudestaan. Vielä kun työ- ja perhe-elämä nipistävät leijonanosan käytettävissä olevasta vapaa-ajasta, on futismatkailu pahimmillaan (tai parhaimmillaan) sitä, että yrittää nähdä mahdollisimman monta ottelua mahdollisimman lyhyessä ajassa.
Matkailuluonteensa lisäksi pallon perässä reissaamisessa on kyse joiltain osin myös poikien keräilyharrastuksesta, groundhoppingista. Omalta osaltani en tuosta harrastuksesta sinänsä voi puhua, mutta koska olin nähnyt futista jo Saksassa, Englannissa ja Espanjassa, halusin päästä todistamaan italialaista futiskulttuuria paikan päälle. Kyse siis jonkinlaisesta kompletismista, pitää saada “neljä isoa” täyteen.
Kun helmikuun lopulla näytti olevan tarjolla herkullinen mahdollisuus nähdä kolme mielenkiintoista ottelua Pohjois-Italiassa viikonlopun aikana, en voinut jättää tilaisuutta käyttämättä.
Kosketuspintani italialaiseen futikseen on ohut, ja sekin ajoittuu enemmän poikavuosiini kuin nykyhetkeen. Italian MM-kisat 1990 olivat ensimmäiset katsomani jalkapallon arvokisat. Siinä sivussa tuli myös kerättyä täyteen kyseisten skabojen Panini-tarra-albumi täyteen. Albumi on edelleenkin tallessa ja sieltä löytyy mm. San Siron, Marcantonio Bentegodin ja Luigi Ferraris’n stadiontarrat.
Samoihin aikoihin mehusteltiin kaverin kanssa Van Bastenin, Papinin ja Maradonan edesottamuksia Eurogoalseista. Napoli, AC Milan ja Sampdoria olivat kovia juttuja. Ilves pelasi AS Romaa vastaan. Marek Czakon iski maaleja roomalaisten verkkoon. Jukka Pakkanen matalalla äänellään selitti kuinka Sampdorian maalivahti Gianluca Pagliuca oli äänestetty naisten suosikkipetikumppaniksi Italiassa. Kaikkea sitä ihminen muistaakin.
Homman juoni oli selvä. Olin lähdössä nostalgiatripille paikkaan, jossa en ikinä ollut käynytkään.
Perjantai:Koneemme laskeutui räntäsateessa kylpevälle Linaten lentokentälle perjantaina keskipäivällä. Säälittävällä italian kielen taidollani onnistuin ostamaan pari bussilippua aseman lehtikioskista. Hintaa moiselle kertalipulle kertyi 1,50 euroa, ja se on voimassa ensimmäisestä leimauksesta aina puolitoista tuntia eteenpäin. Liput pitää siis aina syöttää keltaiseen pömpeliin, jollaisia löytyy niin busseista kuin metroasemiltakin. Tupakka- ja lehtikioskien lisäksi lippuja myyviä ATM-automaatteja löytyy ainakin metroasemilta. Linaten kentältä hyppäsimme siis bussiin nro 73, jolla pääsee varsin vikkelään aina San Babilan aukealle saakka.
Tällaisesta luukusta bussiliputMilanossa oli samaan aikaan käynnissä muotiviikot, joiden pääsykoetta emme olisi onnistuneesti läpäisseet. Päällämme oli koko arsenaali pipoista pitkisten kautta villasukkiin, kun paikalliset viilettivät räntäsateessa suvereenisti ilman hanskoja ja pipoa. Miten suomalaisella voi olla kylmä Italiassa? San Babilan aukealta kun kävelee noin 50 metriä Corso Vittorio Emanuele II:ta pitkin Duomolle päin, löytyy vasemman käden puolelta sekä Milan Megastore että La Gazzetta dello Sportin -krääsämyymälä. Kunnon turisteina kävimme suorittamassa kyseisissä putiikeissa pakolliset tuliaisostokset heti alta pois. Jälkimmäisestä löytyy ainakin ihan vekkuleita t-paitoja, lehden vanhojen etusivujen printeillä koristettuna.
Viikonlopun puheenaihePaikallisten ohjeiden mukaan keskustassa Duomon ympäristössä ei kannata käydä syömässä. Sieltä saa vain ylihintaista roskaa, kuulemma. Saimmekin hyviä vinkkejä suunnata Naviglin alueelle kanavan varteen (lähin pysäkki Porta Genova) tutustumaan paikalliseen gastronomiaan. Harmi vaan, ettemme muistaneet että paikalliset ravintolat avaavat ovensa vasta iltaseitsemän jälkeen. Pienen kävelykierroksen jälkeen muonitus saatiin lopulta suoritettua onnistuneesti, ja raukeat matkaajat hotellille lepäämään lauantain koitosta varten.
Matsiliput ja nimenmuutosdokumentitLauantai (Verona):Jokaisen jalkapallon ja kannatuskulttuurin ystävän pitäisi lukea Tim Parksin eepos
A Season with Verona. Jollet itse ole sitä vielä tehnyt, on aika korjata asia. Kyseisen kirjan innoittama oli lauantain peliksi valikoitunut Hellas Veronan ja Varesen kohtaaminen.
Hotellimme sijaitsi vain 10 minuutin kävelymatkan päässä Milanon keskusasemalta. Seutu on hiukan nuhjuista, mutta majoituspaikka oli sijainniltaan ideaali logistisista syistä. Junaliput olin ostanut jo etukäteen Trenitalian nettisivuilta. Ajattelin säästää sekä aikaa että vaivaa paikan päällä. Lisäksi liput saa hiukan halvemmalla kun ostaa etukäteen netistä. Junamme lähti ja saapui minuutilleen aikataulussa. Turku-Helsinki -reissuun verrattava etappi kesti alle puolitoista tuntia, ja oli myös halvempaa kuin Suomessa junailu. Lippua ei tarkastettu menomatkalla, mutta paluumatkalla kyllä.
Milanon Centrale tuli tutuksiMatsiliput olin myös ostanut jo etukäteen Best Union sivuilta, jonne linkki löytyi Hellaksen omilta vastaavilta. Paikat olivat ovest (länsi) poltrone (“pääterassi”) -katsomossa. Katsomot menevät kentän tasolta aina ylös asti järjestyksessä: parterre, poltronissime, poltrone, tribuna superiore. Parterre ei tosin juurikaan käytössä ollut. Nyrkkisääntönä sanoisin, että lippujen hinnat laskevat ja tunnelma paranee mitä ylemmäs mennään. Oma lippuni maksoi muistaakseni 17 euroa ja naisseuralaiseni lippu viisi euroa vähemmän. Italiassa on usein tapana antaa nuorten ja vanhusten lisäksi myös naisille alennusta. Lipunoston voi toki jättää myös stadionille, koska lippuja riittää.
Jos aikaa ja mielenkiintoa riittää, niin Veronan vanha kaupunki on käymisen arvoinen paikka. Vanha amfiteatteri kaupungin ytimessä on kuin Colosseum pienoiskoossa. Kaupungin varsinainen turistimagneetti on kuitenkin Romeo&Juliasta tutun Julian parveke. Naisseurassa tämäkin oli käytävä katsomassa, mutta mainittakoon samassa yhteydessä, että Julian talon vierestä löytyy Hellas Veronan virallinen fanikauppa. Vanha kaupunki on noin 15-20 minuutin kävelymatkan päästä juna-asemalta. Stadion on puolestaan vartin kävelymatkan päässä toiseen suuntaan asemalta.
Ruotsin, eiku Veronan lippuFutiksen lisäksi viikonlopun ajankohtaisin asia Italiassa oli lähestyvät (nyt jo ohi menneet) vaalit. Venetoa, johon Veronakin kuuluu, pidetään Italian kansallismielisimpänä ja rasistisimpana alueena. Tähän profiiliin istuu myös Pohjois-Italian maakuntien autonomiaa ajava Lega Nord -puolue, jonka vaalijulisteet olivat vahvasti esillä katukuvassa. Puolue on kannatukseltaan Veneton alueen suurin ja sillä on myös vakaa jalansija Hellaksen kannattajien keskuudessa. Identiteetti on vahva ja etelän apinoille huudellaan. Tästäkin asiasta enemmän Tim Parksin kirjassa.
ArenaTuristiruljanssin jälkeen suuntasimme vihdoin kohti stadionia eli
Bentegodia. Haimme pre-match -ravintolaa ehkä hieman liian kaukaa, koska nautittuamme lähiston kulmakuppilassa oluet ja paninit huomasimme stadionin välittömään läheisyyteen saapuessamme, että kaikki toiminta oli keskittynyt sinne. Bar Bentegodin edusta oli täynnä olutta nautittivia ultria. Tästä hiukan sivummalla, stadionin etelä- ja länsisivulla oli pitkä linjasto kojuja, joista sai niin ruokaa, juomaa kuin fanituotteitakin. Ottelun alkuun oli noin puolitoista tuntia ja osaa kojuista vasta pystyteltiin. Otteluohjelmia jaettiin ilmaiseksi samoilla tienoilla. Olut kustansi 3 euroa, ja kylmään ilmaan sopivampi vin brulé (hehkuviini) pari euroa. Kukaan ei taaskaan osannut englantia, mutta muutaman avainsanan opettelu kostautui hyödylliseksi.
Una/due - birra/birre, per favore. Grazie.
Bentegodin pre-matchit
Karabinieerit eli santarmitOikea portti löytyi ja muutaman passin sekä lipun vilautuksen jälkeen pääsimmekin sisälle pyhiinvaelluskohteen uumeniin. Stadio Marc’Antonio Bentegodi toimi Italian MM-kisojen näyttämönä, josta muistutuksena vieläkin Ciao-maskotin kuvat stadionin rappukäytävien ulkoseinissä. Lähdin nostalgiareissulle ja sellaiselle myöskin pääsin. Paikka oli henkisesti jumiutunut vuoteen 1990. Vessaan ei isommalle asialle ole mitään asiaa. Poissaolollaan loistaa niin pönttö, paperi kuin lukkokin. Katsomon muovipenkit osoittivat kukin eri ilmansuuntaan, ja niiden päälle laskettiin useimmiten ottelulehtinen suojaksi. Muuten olisi takamus likaa tai linnunpaskaa täynnä. Oma kermaperseeni vaati kuitenkin laatua, ja olinkin ostanut tarkoitusta varten kulman lehtikioskista ruusunpunaisen Gazzetta dello Sportin. Kuvien ja otteluennakoiden katselun jälkeen Gazzetta maksoi itsensä takaisin niin statussymbolina kuin toimivana persalusenakin.
Bongaa Ciao
Aasialaistyyppinen vessaVaikka Hellas Verona on noin 14.000 katsojallaan ylivoimaisesti Serie B:n yleisökeskiarvotilaston kärjessä, jää fiilis neljäkymmentätuhatta katsojaa vetävällä stadionilla hiukan autioksi. Kontrasti on melkoinen kun kaivaa videoarkistoista esiin Hellaksen scudettokauden 84-85 tallenteita Bentegodilta. Kaupungin kakkosjoukkueella Chievolla tilanne on toki vielä huonompi; katsojia suurelle stadionille ei vaivaudu edes kymmentä tuhatta. Onneksi paikkamme olivat strategisesti eteläkurvin viereisessä sektorissa, jonne
Curvan meteli onneksi kantautui kiitettävästi heti joukkueiden astuessa kentälle. Ja olihan tuo keltasininen lippumeri jo itsessään Veronan vierailun väärti.
GiallobluStadionin pohjoispäätyyn, tulostaulun viereiseen sektoriin, oli sijoitettu parisataapäinen vieraiden kannattajaporukka. Ottelu oli tärkeä ajatellen nousukamppailuakin, Hellas oli sijalla kolme ja Varese sijaa alempana sarjataulukossa. Vareselaisten harmiksi kotijoukkue siirtyi parinkymmenen minuutin pelin jälkeen johtoon. Ragatzu pääsi laittamaan paluupallon kulman jälkitilanteesta sisään ja sinikeltainen Curva räjähti. Hellaksella oli ensimmäisellä puoliajalla useampiakin maalipaikkoja. Kaksi kertaa pallo kävi jo maaliviivalla, mutta lisäosumia ei nähty. Suurimman tunneryöpyn katsomossa aiheuttivat omien huonot suoritukset, mutta myös tuomari ja vastustajat saivat osansa.
Bongaa Varesen kannattajatOdotuksieni vastaisesti stadionin uumenissa myytiin myös olutta ja hehkuviiniä, vaikkakin myyntipisteitä oli harvassa. Edellä mainittujen virvokkeiden lisäksi myytiin pienessä mustassa muovipullossa 20-volttista Borghetti-kahvilikööriä, jota oli kai tarkoitus käyttää kahvin terästeenä. Kioskissa myytävä kahvi oli mallia pieni espresso, joten aika raju sekoitussuhde moisessa cocktailissa. Kyllä kai tuota kylmää likööriä sellaisenaankin voi nauttia suoraan muovipullosta...
Toisella jaksolla Varese pääsi paremmin peliin mukaan, muttei onnistunut maalinteossa. Peli oli ajoittain aikamoista roiskimista puolin ja toisin. Suurimmat suosionosoitukset sai kotijoukkueen pelaajista Nicola Ferrari, joka vaihdettiin ottelun lopussa maaliruisku Daniele Cacian tilalle. Hetki aiemmin alkaneen lumi/räntäsateen keskeltä Rivas niittasi hienosta keskityksestä kotijoukkueelle loppulukemiksi 2-0 viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua. Voitolla Hellas paranteli asemiaan nousutaistelussa. Viime vuonnahan juuri Varese katkaisi Hellaksen tien nousupudotuspeleissä. Ehkä ensi kaudeksi Veronan ylpeys ottaa taas paikkansa ylimmällä sarjatasolla?
Sunnuntai (Genova):Serie A:n sunnuntaipeleistä ensimmäinen pelataan suhteettoman aikaisin (klo 12:30 paikallista aikaa) ja viimeinen suhteellisen myöhään (klo 20:45). Tämä suuri aikaero yhdistettynä vikkelään junayhteyteen avaa kuitenkin futisturistille mahdollisuuden nähdä kaksi peliä saman päivän aikana. Starttasimme hotellin aamupalan nautittuamme taas aamuyhdeksältä kohti Milanon keskusasemaa. Tälläkin kertaa juna lähti ajallaan, joten stereotypiat näiltä osin voi jo heittää romukoppaan. Toki netistä etukäteen ostamassamme lipussa ilmoitettua vaunua ei junassa ollut lainkaan. Konnari viittoili meidät toiseen vaunuun. Sieltä löytyikin yksi puolityhjä kuuden hengen soppi, jossa istui pari keski-ikäistä naista, jotka osasivat yhtä vähän englantia kuin allekirjoittanut italiaa. Saimme kuitenkin paikat pienen sönkötyksen jälkeen. Toinen naisista istui käytävän vieressä ja toinen ristikkäin toisella puolen ikkunapaikalla, ja keskustelu jatkui intensiivisenä taukoamatta koko puolentoista tunnin junamatkan ajan. Itse sain nukuttua puheensorinassa, mutta jäätyämme Genovan asemalla kyydistä naiset pahoittelivat kovaäänistä puheentulvaansa. Ne kulttuurierot...
Milanon ja Genovan välimaastossaJunamatkan aikana maisemat olivat sen verran lumiset yöllä sataneen lumen johdosta, että pieni pelko ottelun peruuttamisestakin ehti hiipiä mieleen. Genovaa lähestyessä lumi kuitenkin väheni, samalla kun maisemat muuttuivat jylhemmiksi. Kaupunki oli hienosti levittäytynyt korkeille kukkuloille ja laaksoihin. Maisemat junan ikkunasta olivat kerrassaan upeat.
Brignolen asema GenovassaSampdoriallakin on Hellaksen tavoin hallussaan yksi Italian mestaruus. Seura pokkasi scudetton kaudella 1990-91. Ysärin alkuvuosina Sampdoria menestyikin sen verran hyvin, että itsekin poikahuorana väitin kaverilleni kannattavani Italiassa juuri kyseistä seuraa. Tämä tietenkin muuttui kun kyseinen kaveri toi Italian lomaltaan tuliaiseksi allekirjoittaneelle AC Milanin huivin.
Sittemmin ‘Dorian menestys on ollut laihempaa, viime kaudellahan Sampdoria piipahti Serie B:ssä. Joku saattaa tituleerata seuraa muoviseuraksi, mutta seuran fuusioitumisestakin on jo pian seitsemänkymmentä vuotta. Toki kontrastina paikallisvastustaja Genoa on perustettu jo 1800-luvun loppuvuosina. Tänään Stadio Luigi Ferrarisille vastustajaksi oli saapumassa Perparim Hetemaj'n Chievo Verona. Oliko kyseessä siis Italian lähiöseurojen kohtaaminen, jonkinlainen El Plastico?
Stadionille on helppo löytää kun vaeltaa puolikuivan joenuoman ohjaamana Brignolen asemalta reilun kilometrin verran pohjoiseen. Koska stadion sijaitsee ruutukaava-alueella, kaikki prematch-toiminta oli keskittynyt korttelikuppiloihin ja kivijalkaputikkeihin. Ultrat olivat levittäytyneet lakanoineen Via del Piano -kadunpätkälle. Tämän kadun varresta itsekin ostin huivini, mikä osoittautui hyväksi päätökseksi, sillä stadionin uumenista ei mitään fanituotemyyntiä osunut silmään. Täällä ei oltu kasuaaleja, poikkeuksetta jokainen stadionin suuntaan valunut katsoja oli sonnustautunut Sampdorian sini-puna-musta-valkoiseen huiviin ja/tai pipoon. Tifosot olivat levittäneet stadionin ympäristöön banderolleja
“Tu mi tesseri, io non ti voto”, joissa kehotettiin olemaan äänestämättä tulevissa vaaleissa.
Alla olevassa joenuomassa ei viihtyneet kuin rotat
Ultrien kannanotto politiikkaan
Via del Piano, Sampdorian ultrien kadunpätkäOtteluliput olimme ostaneet etukäteen Listicket.it:n kautta. Print@home -lipuille hintaa kertyi muistaakseni noin 15 euroa per nenä. Järjestysmiehet ohjasivat meidät koukkaamaan Corso Alessandro de Stefaniksen kautta, jotta pääsisimme oikealle portille. En muista että olisin ollut millään stadionvisiitillä näin hienossa urbaanissa ympäristössä. Ottelulehtinen lyötiin kouraan ilmaiseksi portin tuntumassa, mutta myöhemmin katsomossa näin varsinaisia Chievo-ottelun lehtiä. Jossain niitäkin varmaan myytiin, mutta itse en stadionin länsisivulta löytänyt kuin yhden virvokkeiden ja paninien myyntipisteen.
Luigi Ferrarisin saniteettitilat
Aloituspotkun odotteluaRuosteenpunainen stadion oli sisältä yhtä upea kuin miljöö, jossa se lepäsi. Katsomot olivat lähellä kenttää, ja katon rajan yläpuolella siinsivät korkeat kukkulat. Istumapaikkamme olivat pitkän sivun (Distinti) keskimmäisessä kerroksessa, pääkatsomoa (Tribune) vastapäätä. Katsomomme oli kiitettävän jyrkkä, mutta toisaalta käytävät olivat niin ahtaat että tauolla ihmiset eivät juuri viitsineet paikoiltaan poistua. Isompi kaveri ei olisi mahtunut yhdelle pienelle kuppipenkille; omat polvenikin olivat edessä istuvan selässä kiinni.
Curva Gradinata SudMutta mitä mitättömissä pikkuseikoissa hävisi, sen tunnelmassa voitti.
“Ma il cielo è sempre piu blu” raikasi komeasti kotijoukkueen juostessa kentälle. Taivas oli kuitenkin tässä vaiheessa vielä sadepilvien peittämä. Kotijoukkueen pääkannatus keskittyi eteläiseen Curvaan,
Gradinata Sudiin. Pohjoispääty puolestaan keskittyi enemmän viereisen vierassektion kiusaamiseen, mm. heiluttamalla Hellaksen lippua ja muilla tavoin solvaamalla kyläseuralaisia. Veronasta ei ollut vaivautunut paikalle kuin bussilastillinen vieraskannattajia. Pääkatsomoa, jossa lehdistökin majailee, ei voi kyllä suositella kenellekään. Tyhjiä penkkejä ja kuollut tunnelma. Katsojia kaikkiaan ottelussa ilmoitettiin olevan noin 21.000, kun stadionin kokonaiskapasiteetti on hieman alle neljäkymmentätuhatta.
Bongaa Chievon kannattajatItse ottelun ensimmäinen puoliaika sujui Sampdorian komennossa. Puolen tunnin pelin jälkeen Andrea Poli pääsi huudattamaan kotiyleisöä. Tauolle mentiin näissä numeroissa. Toisella puoliajalla vieraiden Perparim Hetemaj päästettiin heti irti. Eikä siinä montaa minuuttia mennyt kun Perpa kuittasi itselleen keltaisen ja kotikatsomon vihat niskaansa. Hetken kuluttua alkoi taivaalta sataa räntää, aivan kuten edellisenä päivänä Veronassa. Ja kuten myös Veronassa, taas oli hienoa nähdä miten niin nuoret kuin vanhatkin jäärät raivosivat tunteella omiensa huonoille suorituksille. Tuomarin huonoja päätöksiä taivasteltiin stereotyyppisin italialaisin käsielein höystettynä. Chievon ohi kulkeville vaihtopelaajille raivottiin:
“Vaffanculo! Bastardo! Merda!”Myöhemmin toisella jaksolla Sampdorian Mauro Icardi pääsi läpiajoon, jossa Chievon maalivahti kaatoi nuoren maalinsylkijä boksin ulkopuolella. Tilanteesta ainoastaan keltainen kortti veskarille. Tämän jälkeen kattilassa kiehui. Kukaan ei enää istunut.
“Rosso!” Punaista vaadittiin. Icardi talutettiin kentältä ja otettiin vaihtoon.
"Buffone! Buffone!", tuomari leimattiin pelleksi. Ottelun lopussa Icardin tilalle vaihdettu Eder Martins kiitti luottamuksesta iskemällä kotijoukkueella 2-0 -voittolukemat. Loppuvihellyksen jälkeen olikin sitten aika vyöryä vesisateessa ihmismassojen mukana nälissään ja kylmissään kohti Brignolen asemaa. Asemalta onneksi löytyi lämmin pikaruokala, josta ostetut pari pizzasliceä tulivat enemmän kuin tarpeeseen. Neljän aikaa iltapäivällä hyppäsimme Milanon junaan.
Sunnuntai (Derby della Madonnina):Hieman ennen iltakuutta saavuimme taas Milanon keskusasemalle. Tästä pienen hotellipiipahduksen jälkeen lähdimme kohti San Siroa noin 2,5 tuntia ennen ottelun alkua. Moneen kertaan tuli tarkastettua, että mukana oli nyt niin passit, otteluliput kuin nimenmuutoslomakkeetkin. Liput tuli siis ostettua Viagogon kautta, jonka toimitus venyi niin pitkään, että vaihdoin lopulta toimitusosoitteeksi Milanon hotellin osoitteen. Homma toimi hyvin, ja kirjatusta kirjeestä löytyi sisältä sekä otteluliput Terzo Anello Rossoon (pitkän sivun kolmoskerros) että valmiiksi täytetyt nimenmuutoslomakkeet, joilla siis voidaan luovuttaa liput jonkun toisen kuin lippuun kirjatun henkilön käyttöön. Lipuille kaikkine kuluineen tuli hintaa yhteensä 90 euroa per nuppi. Kallista, mutta osoittautui hintansa arvoiseksi kokemukseksi.
Emme lähteneet yhtään liian ajoissa liikenteeseen sillä metroasemat olivat jo hyvissä ajoin tulvillaan ihmisiä, jotka sulloutuivat täysiin metrovaunuihin. Oikea metrolinja San Sirolle on punainen M1, josta pitää osata valita se oikea, eli Rho Fieralle johtava, haara. Meille sattui huti, jonka onneksi heti huomasimme ja teimme paluuliikkeen seuraavalla asemalla. Lopulta olimme välitavoitteessa eli Lotto Fieran metroasemalla. Liikkuminen asemalla oli massan mukana vyörymistä. Tässä tilanteessa hotellille unohtunut dokumentti tulisi kalliiksi.
Heti asemalta noustessa kadun varret olivat täynnä huivien ja muun krääsän kaupittelijoita. Tankkauspisteitä oli myös tasaisin väliajoin Viale Caprillin alkupäässä. Kävelymatka stadionille tuntui pidemmältä kuin olin kuvitellut, olihan siinä matkaakin sellaiset 1,5 kilometriä. Tämän etapin aikana ohi kiisivät molempien joukkueiden bussit, mikä luonnollisesti kirvoitti erinäisiä voimakkaita tunteenilmauksia stadionille valuvan kansan keskuudessa. Stadionin tuntumaan saapuessa alkoi kojuja taas ilmaantua. Perinteinen huiviostos tuli suoritettua, mutta ottelulehtiä ei ilmeisesti ollut lainkaan painettu. Ainakin paikallinen nuorimies kertoi, ettei ottelulehtien painaminen ylipäätään ole Italiassa kovinkaan yleistä. Noh, Hellaksella ja Sampdorialla moiset oli tarjolla. Milanin sensaatiomaisen, samalla viikolla pelatun, Barcelona-ottelun matsihuiveja näkyi olevan myynnissä lähes yhtä paljon kuin ns. derbyhuiveja.
Päätimme ostaa vielä ruokaa ja juomaa ennen portille menoa. Menin tilaamaan oluen, paninin ja ranskalaiset. Kassa veloitti minulta käsittämättömältä tuntuneet 20 euroa, ja löi oluen ja poletin kouraani osoittaen viereiselle tiskille. Tästä alkoi surkuhupaisa näytös, kun kukaan ei puhunut samaa kieltä. Ihmettelin että mistä saan ruokani, kukaan ei tuntunut tajuavan mitään. Näyttelin polettiani ja kuittiani, jonka seuraksena tapahtumasarjan kliimaksi oli sönkötykseni jälkeen se, kun myyjä alkoi täyttää panini-leipää ranskalaisilla! Jotenkin sain tilanteen kumottua, ja ruuat tuli saatua oikeassa muodossa, mutta kyllä siinä jonkin verran rahaa katosi kielimuuriin. Tai sitten vain apinaa rehellisesti koijattiin. Pienen harhailun ja paniikin jälkeen oikea porttikin lopulta löytyi. Ruuhkaa oli jo sen verran, että passi ja nimenmuutoslomake jäi tarkastamatta. Lipun viivakoodi syötettiin lukijaan, joka vapautti metallipyöröoven. Sama systeemi kuin Bentegodilla ja Luigi Ferrarisillakin.
Hässäkkää stadionin ulkopuolellaTunne oli hieno kun vihdoin pääsi kapuamaan tornia pitkin ylälehtereille ja stadionin sisus näyttäytyi kaikessa komeudessaan. Curvat olivat täynnä jo kolme varttia ennen ottelun alkua, muualla oli vielä tilaa. Aasialaisia turisteja oli jo metroasemilla pyörinyt paljon, kaikilla oli kaulassaan Interin huivi. Lienee avauksessa pelanneen Yuto Nagatomon ansiota. Suurin huomio derbyn alla kiinnittyi luonnollisesti kuitenkin Mario Balotelliin. Gazzetta julistikin ottelua etusivullaan: “E’ Baloderby!” Tärykalvot joutuivat koetukselle stadionkuuluttajan esitellessä vanhan Interin, nykyisen Milanin miehen.
Näkymät piippuhyllyltä
Torni ottelun jälkeenOttelun kynnyksellä Curva Nord laski esille
rakkaudentunnustuksensa seuraa kohtaan. Tifosojen herkkä puoli sai stadionin mustasinisen puolen huokaamaan syvään.
“...Mi fai tremare il cuore ...mi fai smettere di respirare” on lainattua italialaista pop-lyriikkaa, joka kääntyy vapaasti muotoon
“Ravistelet sydäntäni, saat hengitykseni pysähtymään”. Curva Sudin tifo ei paikoillemme kovin hyvin näkynyt, mutta siellä seisoi:
“Casciavit, rossi come il fuoco... neri come la vostra paura” eli
“Casciavit, punainen kuin tulipalo, musta kuin pelko”. Casciavit on Milanon murretta ja tarkoittaa ruuvimeisseliä, jolla viitataan seuran työväenluokkaisiin juuriin.
Curva Nordin tifosot herkkänäOttelun ensimmäinen puoliaika meni Milanin komennossa. San Siron eteläpääty räjähti Stephan El Shaarawyn iskettyä hienolla ulkosyrjällä Rossonerin johtoon. Illan päätähdellä Balotellilla oli kaksi täydellistä paikkaa lisätä Milanin johtoa, mutta jollain ihmeen kaupalla Interin maalivahti Samir Handanovic sai torjuttua lähietäisyydeltä tulleet yritykset. Tauolle mentiin Rossonerin johdossa, eikä tässä vaiheessa voittajasta tuntunut olevan epäselvyyttä.
Stadionin jokaisessa kulmassa olevista torneista löytyy niin vessat kuin kioskipalvelutkin. Tämän lisäksi yläkatsomoiden käytävillä pyöri koko ajan pikkupurtavan kaupittelijoita. Ja olutta sai todellakin juoda katsomossa. Pelitapahtumien lisäksi huomio kiinnittyi katsomossa vapaaseen tupakointiin, ja makean tuoksun frekvenssiin. Maassa maan tavalla.
Diskreetit kännitVaikka paikkamme olivat piippuhyllyllä, ei näkyvyydessä ollut vikaa. Tiesi olevansa korkealla, kun birds eye -camera liikkui kiskojen varassa siellä alhaalla jossain. Toisella jaksolla Milanin peli puuroutui ja Inter sai puolestaan pelinsä paremmin rullaamaan. 70. minuutilla Nerazzurri sai iskettyä tasoituksen Schelotton puskulla. Molemmat ottelun maalit tulivat sopivasti juuri silmiemme alle eteläpäätyyn, ei valittamista senkään suhteen. Soihdutuksen jälkeen savun levittäydyttyä kentän ylle, tuli piippuhyllyn puutteet esille. Kenttätapahtumia ei pariin minuuttiin juurikaan nähnyt sankan savuverhon läpi. Ottelu siis lopulta päättyi tasapeliin, ja kansa vaelsi sulassa sovussa kohti keskustaa. Puolitoista tuntia siihen meni että pääsi hotellille pakkaamaan tavaroitaan aamun aikaista lähtöä varten.
Missä pallo?Outro:Reissu oli kaikkiaan varsin onnistunut, mitä nyt itse taistelin kielimuuria ja matkakumppani kylmyyttä vastaan. Italiassa ei ainakaan jälkimmäinen tunnu ihmisiä haittaavan. Katsomossa on kylmä, räntää sataa taivaalta, vessat ei toimi, eikä kioskipalveluita stadioneilla juuri ole. Paikalliset eivät tee asiasta ongelmaa. Kaiken keskiössä on intohimo peliä kohtaan. Kritiikki ja tunne kumpuaa pelin ymmärtämisestä ja vahvasta lajikulttuurista. Silloin ei kitistä olosuhteista, vaan huonoista suorituksista kentällä. Ja toisinaan jopa palkitaan hyvät suoritukset aplodeilla.
