Foorumin matkasektio vaikuttaa ihan mukavasti heränneen talviunilta mielenkiintoisten raporttien merkeissä. Tässä lisään satoon raportin hieman perinteisimmistä kohteista. Käväisin jo kolmantena pääsiäisenä peräkkäin Lontoossa ja onnnistuin mahduttamaan reissuun kaksi jalkapallo-ottelua:
Watford-Burnley perjantaina ja
West Ham-West Bromwich lauantaina.
Lippujen hankinta ja valmistelutTapoja matkustaa Lontooseen ja majoittua siellä on monia eikä tarjonta ole kovinkaan monen klikkauksen takana netissä. Omiin aikatauluihini ja jalkapallon ulkopuolisiin menoihini sopivat tällä kertaa parhaiten Finnairin lennot ja kohtuullisen tasokas hotelli Club Quarters aivan keskustassa Trafalgar Squaren vieressä.
Ottelulippujen suhteen olen ollut sen verran kärsimätön ja laiska etten ole jaksanut erikseen ennen varailua hankkia mitään Valioliigaseurojen kannatusjäsenyyksiä. Tähän on jo muutaman kerran Valioliigan katselu Lontoossa tyrehtynytkin ja olen tyytynyt sitten alempiin sarjatasoihin. Mitään jäsenyyksiä ei tällä kertaa
West Hamin suhteen tarvittu vaan riitti jonkinlainen hereillä olo lippujen tullessa yleiseen myyntiin. Muutaman päivän odottelu kostautui jo siinä ettei näköesteettömiä paikkoja ollutkaan tarjolla kuin yhteen katsomolohkoon päädyssä. Tilaus sujui niin kuin nykyaikana pitääkin. Luulin tilanneeni noudon stadionilta mutta niin vaan postista tupsahti hyvissä ajoin ennen reissua paperilippu.
Watfordin kanssa tämä meni vielä helpommin. Ottelut olivat hyvissä ajoin yleisessä myynnissä ja muutaman minuutin jälkeen ostopäätöksestä oli printtilippu sähköpostilaatikossa. Näin sen soisi kaikkialla menevänkin.
Watford-BurnleyKoska tämäkin Lontoon-matka oli paljon muutakin kuin jalkapallomatka, aloitan raportoinnin siitä mistä jalkapallo-osuuskin alkaa eli Eustonin asemalta. Lontoon keskustasta pääsee Watfordiin useammalla raideyhteydellä. Metrot ja paikallisjunat saavat väliin kulumaan yli kolme varttia mutta Eustonista lähtevään seutujunaan nousemalla pääsee Watford Junctionille ilman ainoatakaan välipysähdystä 17 minuutissa. Tämän yhteyden siis valitsin eikä perillä odottanut vartin kävelymatka harmittanut edes varsin koleassa kelissäkään.
Kuva. Avataan jalkapallo-osuuden kuvasato tällä. Huono kuva mutta (lähes) tarunhohtoinen kohde. Uusi Wembley pikalaukauksella junan ikkunasta nähtynä. Vanha oli toki tarunhohtoisempi. Tämän lähemmäksi uutta Wembleytä sivuunkirjoittanut ei ole vielä ehtinytkään. Lentokoneen ikkunasta tulee itse asiassa tämän tästä bongattua paremmin. Ehkä vielä joskus paikankin päältä 
Vicarage Roadin valotolpat olin ehtinyt jo bongata junan ikkunasta tukemaan kartasta katsomaani kävelyreittiä. Championship-ottelu ei vielä 90 minuuttia ennen pelin alkua juurikaan näkynyt junassa. Asemalla silmiin kuitenkin osui pienissä ryhmissä nuoria miehiä kaljatölkkeineen, poliiseja mutta englantilaiseen tapaan varsin vähän seuran värejä mutta toki niitäkin. Oikealla reitillä siis oltiin. Watford osoittautui brittiläiseksi siistihköksi ja moderniksi keskustaksi uusine toimistorakennuksineen. High Streetiltä löytyi sitten kävelykatumainen keskittymä pubeja, kauppoja ja ravitsemusliikkeitä. Miljöö on ehkä rahtusen vähemmän fiini kuin keskilontoossa mutta jälkeäkään joidenkin Lontoon laitakaupunkien rosoisuudesta ei silmiin osunut. Vasta kävellessä tuli mieleeni että olinhan joskus aiemminkin jäänyt Watford Junctionilla junasta noustakseni Heathrowiin menevään bussiin.
Kuva. Vicarage Road ulkoapäin. Ei näytä juuri miltään suunnalta paljon miltään. Vieraskannattajat menevät tästä sisään. Itse Vicarage Road-stadion löytyi vartin kävelyn jälkeen sieltä mistä pitikin. Se on rakenteeltaan varsin perinteisen brittiläinen, kentän sivuilla eri ikäiset ja eri profiiliset katsomot. Tällä hetkellä toinen sivukatsomoista on kokonaan remontissa joten stadion oli kaiken kaikkiaan hieman vajaa. Niin tunnelmaltaan kuin kapasiteetiltaan. Tässä olisi taas suomalaisille rakentajille mallia siitä ettei toimintaa ole mikään pakko keskeyttää stadionremontin ajaksi.
Kuva. Karun kotoisat aulatilat. Peruspalvelut löytyvät.
Kuva. Kokonaisnäkymää paikaltani, tässä päädyssä oikealla vieraskatsomo. Hall Builders-mainoksen vieressä ainoa paikalleni näkynyt tulostaulu ja kello. Toimii se noinkin. Paikalla oli toki screenikin, mutta se ei ihan paikalleni näkynyt.Yleensä Lontoon keskustassa pyöriessä tulee Suomen kieltä kuultua sattumalta muutaman kerran joka päivä. Tällä matkalla näin ei jostakin syystä ollut käynyt, ennen kuin sitten Vicarage Roadin edessä. Sattuma toistui eri porukan toimesta vielä katsomossakin, jopa ihan samassa katsomonosassa. Tähän aikaan vuodesta nämä pelit ovat suunnilleen järkevin vaihtoehto Suomesta katsottuna yhtään minkäänlaisen ammattijalkapallon näkemiseksi.
Kuva. Vähän vaiheessa oleva vastapäinen sivukatsomo. Voi stadionia remontoida katsomo kerrallaankin lähtemättä välillä minnekään evakkoon.
Kuva. Ja toinen päätykatsomo.Kumpikaan joukkueista ei ole todellakaan mikään perinteinen kestomenestyjä Englannissa, mutta molemmat muistan hyvin. Burnley sattui historiansa menestyksekkäimpänä aikana 70-luvulla osumaan silmiin Aulis Virtasen selostamana mustavalkoruuduissa. Sen jälkeen menikin oma aikansa sen tajuamiseen ettei kyseessä ollutkaan mikään perinteinen korkeimman sarjatason suurseura. Watforin 80-luku Elton John-omistuksineen ja erikoisine pelityyleineen on vielä tuoreemmassa muistissa.
Kuva. Sitten mennään. 
Kuva. Tässä on tainnut juuri syntyä Watfordin 1-1 tasoitus. Peliasetelmissa ennen peliä oli kovastikin jännitettä. Watford oli tiukasti nousutaisteluissa mukana sijalla kolme, kaksi pistettä kakkostilaa ja suoraa valioliigapaikkaa perässä. Nousuplayoff-rajaan alapuolella taisi olla matkaa kuusi pistettä. Pisteet tänään olisivat siis elintärkeitä ja voitto erityisen makea. Panosta pelissä siis löytyisi kotijoukkeen puolelta. Pelin tärkeyden vuoksi käytössä olevat katsomotkin tulivat koko lailla täyteen. Vierassektioon jäi jonkin verran tilaa mutta koti- tai neutraaleille katsojille ei välttämättä enää pelipäiväksi lippuja jäänytkään.
Itse peli alkoi Watfordille melkein suomalaisittain. Erittäin tärkeässä pelissa vastustaja tekee heti ensimmäisestä hyökkäyksestään maalin ja kotijoukkue jäi 0-1 tappiolle. Tämän jälkeen peli aaltoili kovatempoisen tasaisena päästä päähän. Watford oli aavistuksen verran vahvempi koko ajan, loi enemmän paikkoja ja ansaitsi tulla kahdesti tasoihin ja lopulta ohikin.
Kuva. Charlie Austin pilkusta ja illan toinen maali. Vieraat menossa 1-2 johtoon.Tarkemmat yksityiskohdat pelistä löytyy esim. tuolta:
http://uk.soccerway.com/matches/2013/03/29/england/championship/watford-football-club/burnley-fc/1295824/?ICID=PL_MS_01Watford pääsi pelissä toisella puoliajalla lopulta 3-2 johtoon. Maalintekijänä oli illan toisellaan vielä meikäläisen silmiin aiemmin pelissä silmiin osunut
Fernando Forestieri Kaveri oli jaloistaan erittäin näppärä, hieman pönäkän oloinen hyökkääjä joka ei voinut olla tuomatta meikäläisen silmiin Losa Eremenkoa hyvänä päivänä. 90 minuutin täyttyessä Watford alkoi jo hieman tyylittelemään pallonhallinnallaan ja Burnley antoi katsomoon näennäisesti alistuneen vaikutelman. Totta kai tässä kävi niinkuin varsin usein käy ja vieraat iskivät kohtuullisen vaarattoman oloisesta tilanteesta 3-3 tasoituksen, mihin lukemiin peli sitten päättyikin. Keväällä nähdään kuinka tärkeiksi nämä menetetyt kaksi pistettä Watfordille osoittautuvat.
Kuva. Näkölinjoja alakatsomon takarivillä. Joillakin brittistadionilla alakatsomojen takarivit ovat niin syvällä lipan alla että juuri ja juuri pystyy kentän näkemään. Vicarage Roadilla on ihan hyvät näkölinjat.
Kuva. Toivo kolmesta pisteestä eli tässä vaiheessa voimakkaasti. Maalintekijä Forestieri maskotin vieressä.Menetettyjen pisteiden ja hyytävän kolean ilman vuoksi tunnelma Vicarage Roadilta keskustaan kävellessä ei ollut mitenkään erityisen riehakas. Sivunkirjoittaneenkin ajatuksissa ennen peliä pyörinyt tuoppi vaihtui kuppiin kahvia Watfordin keskustan kahvilassa, jossa sain lämmiteltyä ennen paluumatkaa Lontooseen. Paluujuna Watford Junctionilta sitten pysähtyi yhden kerran ennen Eustonia ja matkaan taisi mennä jopa parikymmentä minuuttia. Lyhyemmän matkan päässä Watford ajallisesti on kuin moni "lontoolaisempi" joukkue.
Kuva. Sen verran suuri tapahtuma on Watfordinkin kotiottelu, että lähikadut suljetaan. West Ham-West BromwichSeuraavana päivänä jalkapallomatkani toinen legi alkoi nousemalla District Lineen Embankmentilta puoltatoista tuntia ennen ottelua. Otteluruuhka ei toki junassa näkynyt mitenkään keskustan läpi matkustaessa mutta niin vain juna itäänpäin mennessä täyttyi ja Upton Parkin asemalla poisjäädessä saikin jäädä täpötäydelle asemalaiturille, jota kuulutuksin yritettiin kannustaa tyhjenemään nopeammin.
35000 katsojan ottelu on sellainen suurtapahtuma ettei metroasemalla ole enää epäselvää mihin päin täytyy suunnistaa stadionia etsiäkseen. Itse seutu on melkoisen aasialaista kadunvarsinliikkeiden ja ottelua kohti valuvaan valtavirtaan kuulumattomien perusteella. Tämähän ei sinänsä ole Lontoon esikaupungeissa kovinkaan kummallista vaan antaa seudulle oman paikallisvärinsä.
Kuva. Upton Parkin metroasemalta lähtien on aika selvää minnepäin mennä. Sen verran väkeä kuin jalkakäytäville mahtuu. Itse tienoo on melkoisen aasialaisväritteistä. 
Kuva. Boleyn Ground ulkoa päin. Hieno julkisivu, varsin korkea ja vaikuttava rakennelma kun kentän tasoa ei ole katutasosta mitenkään pudotettu. Otellessani kuvia Boleyn Groundista ja ostaessani käsiohjelmaa alkoi taivaalta hiljalleen leijailla lumihiutaleita. Lontoossa Pääsiäisenä! Luikin sitten nopeasti lumisateen alta katsomon suojiin. Täällä olisi - päinvastoin kuin Watfordissa - näköjään saanut oluttakin mutta jätin viluissani väliin.
Kuva. Boleyn Groundin aulatiloja. On tämä ehkä hieman Vicarage Roadia uudempaa tekoa mutta melkoisen ahdas ja peruspalveluihin rajoittunut tämäkin. Niinkuin pitääkin. Krumeluurit eivät ole tässä se juttu. Asioita seuraavat ovat varmaankin huomanneet West Hamin julkistaneen aiheensa hylätä Boleyn Groundin vuonna 2016 ja muuttaa käyttöä vaille toistaiseksi jääneelle Olympiakisojen 2012 päästadionille. Hanketta esiteltiin muutaman sivun jutussa mm. tämän ottelun käsiohjelmassa. Alakatsomoista rakennettaisiin siirrettävät ja jalkapallokonfiguraatiossa ne liikkuisivat juoksuratojen päälle. Kannattajille pyrittiin käsiohjelmassa kertomaan kuinka heitä kuunnellaan. Tavallaan sääli, ainakin minun makuuni Boleyn Ground on hieno ja tunnelmallinen stadion ja myös riittävä Valioliigassa pelaamiseen. Lontoon kärkijoukkueiden haastamiseen tai edes kelkassapysymiseen se ei kuitenkaan taida riittää. Turistin kannalta uudelle Olympiastadionille Stratfordiin on myös jonkin verran helpompi tulla. Siellä ei jäädä ihan yhden metroradan varaan kymmenien tuhansien ihmisten siirtämisesä.
Kuva. Boleyn Ground sisältä, pienempi sivukatsomo. Oman katsomoni lisäksi olisi ollut tarjolla lippuja myös tänne. Kaikki tarjolla olleet olisivat olleet noiden yläreunan tolppien takana. Sinne en halunnut. Kentältä katsottuna tämä katsomo voisi olla isompikin. Tuota Olympiastadionille muuttoa selittäneessä käsiohjelmassa sanottiin ettei olisi mahdollista. Varmaan tontti loppuu sitten kesken...
Kuva. Boleyn Ground. Vastapäinen päätykatsomo. 
Kuva. Boleyn Groundin pääkatsomo. Paikkani oli, kuten alussa ilmeni päädyssä siinä ainoassa lohkossa jossa oli tilaa lippuja ostaessani. Paikka ei ollut sinänsä lainkaan huono sijaiten aivan maalin takana suunnilleen 15. rivillä. Ainakin Jussi Jääskeläisen otteiden tarkkailuun oli siis luvassa hyvät olosuhteet. Muutenkin, vaikka pääsääntöisesti koetan valita paikkani sivukatsomoista niin keskeltä kuin mahdollista, katselen peliä mielelläni silloin tällöin myös päädystä. Peli näyttää jossakin määrin toiselta ja ainakin puolustuksen tiiviyden tai vuotamisen hahmottaa kyllä päädystä paremmin kuin sivulta.
Kuva. Ja peli käyntiin! Jossakin vaiheessa olin unohtanut tuon saippuakuplien puhaltelun tärkeyden osana West Hamin kannatuskulttuuria. Tässä pelissä niitä näkyi paljon kun alkuhehkutusten ja maalien lisäksi niitä saattoi puhallella voiton kunniaksi. Vihkiytymättömille tiedoksi: joukkueen kannattajien hymni on siis I'm Forever Blowing Bubbles.Ottelun alkuasetelmissa olivat molemmat joukkeet keskikastissa, West Bromwich ylempänä ja West Ham alempana. Kotijoukkue tarvitsisi kaudelta vielä muutaman voiton sarjapaikan säilyttämiseksi. Ihan ilmaiseksi niitä ei Valioliigassa tule, joten panosta peliin kyllä löytyisi. Näin suomalaisittain lisämausteen toisi sitten Jässin otteiden seuraaminen. Kohtuullisen kokeneenakaan jalkapallomatkailijana minulle ei ihan hirveän usein ole tullut tilaisuutta nähdä suomalaisia kentällä.
Kuva. Peli käynnissä. Paikat ihan maalin takana ovat mainiot ... lähemmän päädyn tapahtumien seuraamiseen. 
Kuva. 1-0 West Hamille. Kotikatsomo tyytyväisenä.
Kuva. Peli käynnissä. Pallokin kuvasta löytyy. Itse pelistä löytyy perustiedot sitten tuolta. Muulta löytyy varmaan laajojakin selostuksia.
http://int.soccerway.com/matches/2013/03/30/england/premier-league/west-ham-united-fc/west-bromwich-albion-football-club/1293989/?ICID=PL_MS_06
Kuva. Jussi Jääskeläinen. Oltiinhan täällä myös tätä miestä katsomassa. Koko toinen puoliaika varsin läheltäkin. Parempiakin kuvia koetin saada mm. West Hamin kolmannen maalin tuuletuksista mutta kandidaatit epäonnistuivat mikä mistäkin syystä. Välillä oli tolppa tai katsojan käsi välissä. Välillä muuten vaan epäterävä. Tällä siis mennään. Hieno pelaaja ja maalivahti edelleen. Nimeä huudeltiin ihan kivasti päätykatsomosta. Ottelussa West Ham oli kaiken kaikkiaan niskan päällä ja meni tauolle 2-0 johdossa. Ehkä ihan kahta maalia parempi se ei toki ensimmäisellä puoliajalla ollut. Peli sitten ratkesi muutenkin vahvasti vääntäneen Andy Carrollin illan toiseen 80. minuutilla. Ihan ansiokkaasti West Bromwich jaksoi kuitenkin painaa minuutit täyteen ja sai kuin saikin puristettua palloa boksin sisään siten että sille vielä vihellettiin rangaistuspotku ja mahdollisuus kavennukseen. On näitä pelejä, missä hävinnytkään ei silminnähden luovuta, kuitenkin ihan mukava katsella.
Kuva. Ja tästä rangaistuspotkusta meni sitten Jässin nollapeli ottelun loppuminuuteilla. 
Kuva. Peli päättynyt. Loppuluvut taululla ja Jässi poistuu kentältä toppari James Collinsia kaulaillen. Päätykatsomosta oli ihan hauska seurata herrojen vuorovaikutusta. Jässi pelasi kuten ennenkin, eli varsin lähellä viivaa keskittyen torjuntoihin ja West Hamin koko puolustus, Collins näkyvimpänä, meni aika raivolla muihin irtopalloihin boksin sisällä. Kuvassa jälleen myös West Hamin kuplat.Isossa tapahtumassa on, kuten aina, iso paluuruuhka. Sille yhdelle metroasemalle oli varsin pitkä jono, joten tein räntäsateisessa Upton Parkissa puolen tunnin kävelyn pubia etsien metroruuhkan välttämiseksi. Pari tukkoon asti täyttä löytyi, en viitsinyt mennä sisään vaan jatkoin kävelyäni ja totesin kuinka kaikenlaista puolieksoottista (esim. islamilaiset kirjakaupat) tuntuu löytyvän pubeja enemmän. Watfordin tapaan osui sitten tälläkin reissulla korviin suomea niin metrojonossa kuin metrossakin, eri porukoiden taholta. Lisäksi päätykatsomosta silloin tällöin kajahtaneista "Jääskeläinen"-huudoista ainakin yksi oli minun korviini aika suomalaisella aksentilla huudettu. Jässin sukunimi ei ole niitä helpoimpia oikeinlausuttavia ulkomaalaiselle.
LopputunnelmatLopputunnelmat olivat jälleen, kuten aina näillä reissuilla, varsin tyytyväiset. Sitä sain mitä olin hakemassakin. Ottelut ja tapahtumat olivat olleet sitä mitä lähdin hakemaankin. Lontoon pääsiäiseksi keli oli lievästi sanottuna kolea mutta niin se oli lähes koko Euroopassa tänä pääsiäisenä. Pikaisesti laskien nämä olivat seitsemäs ja kahdeksas Lontoon seudun joukkue, joiden kotipeleissä olen käynyt. Vielä on muutama jäljellä ja eiköhän sieltä vielä uusiakin kohteita tule löytymään.
E. Muoks. Pelastettu yksi Imageschackin hukkaama kuva.
