romario#1
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
|
: 01.03.2007 klo 22:31:50 |
|
Seurat ovat taas hankkineet ulkomaalaisvahvistuksia olan takaa, joten ajattelin, että tällainen otsikko olisi mielenkiintoinen. Listataan tänne kaikkien seurojen ulkomaalaispelaajat arvioiden kera, niin nähdään kenellä joukkueella on parhaimmat vahvistukset ja mikä joukkue on ehkä tuhlannut rahojaan tusinamiehiin. Suomalaisjoukkueen tittelin taitaa saada FC Honka, koska joukkueessa ei ole yhtään ulkomaalaista. Kunnioitettavaa sekin, mutta kyllä Honkaan yksi ulkomainen profiilikärki mahtuisi. KooTeePeellä ei myöskään ole ulkomaalaista, mutta verkot taitavat olla vesillä? Aloitan HJK:lla #4 Mohamed "Medo" Kamara Yksi parhaimmista ulkomaalaisista Suomessa. Sierraleonelaisella on mieletön fysiikka ja peli on erittäin tyylikästä. Johtajatyyppiä jo 19-vuotiaana. Parhaimmillaan keskikentän pohjalla, hyvät vedot, hyvä pelaaja. #8 Kabba SamuraToinen sierraleonelainen, teki vaikutuksen tekemällä kolme maalia kahdessa testiotteluissa Liigacupissa. Pelannut aikaisemmin muun muassa IFK Göteborgissa. Erittäin nopea kärkipelaaja, jolla on hyvä laukaus ja tekniikka. 1+1 vuotinen sopimus, 25-vuotias. Mielenkiinnolla odotan "samurain" pelejä, nyt kun pelilupakin on saapunut. #9 Farid GhaziViime vuoden paras hyökkääjä, teki 12 maalia. Loistava pelinäkemys ja hyvä tekniikka. Kova vasuri. Eipä Ghazia tarvitse hirveästi esitellä. Pelannut aikaisemmin mm. Troyesin paidassa ja Algerian maajoukkueessa. #10 (?) Mohamed MedjoudjGhazin kaveri tuli näytille, vakuutti seurajohdon, mutta jätti itsestään vähän kaksijakoisen kuvan. Tuollaista tekniikkaa ei Suomen kentillä näe, mutta toisaalta jotain puuttuu. Pelituntumat puutetta ehkä. Yksivuotisella sopimuksella vahvistamaan toivottavasti muutakin kuin penkkiä. Muukalaislegioonaksi Klubia haukkuvat näkevät nyt, että eipä joukkueessa olekaan kuin neljä ulkomaalaista. Sierraleonelainen hyökkääjä John Keister toki löytyy vielä, mutta peliaikaa taitaa tulla 04:sen puolella. Peli avattu, jatkakaa kiitos.
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.03.2015 klo 23:10:22 kirjoittanut Catweazle »
|
|
|
|
|
Ior Bock
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Ajax Amsterdam. Winnipeg Jets
|
|
Vastaus #1 : 01.03.2007 klo 22:34:36 |
|
Medjoudj myös esiintynyt Algerian maajoukkueessa joten ihan tusinakaveri ei voi olla kyseessä.
|
|
|
|
manofthematch
Poissa
Suosikkijoukkue: Haka
|
|
Vastaus #2 : 01.03.2007 klo 22:49:32 |
|
Jatkan Hakalla:
#14 Vallu Popovits
Veikkausliigan kaikkien aikojen paras ulkomaalaispelaaja, nyt jo suomalaistunut. Ei tarvinne esittelyjä. Tulevalla kaudella kysymysmerkki on se, alkaako ikä painaa....
#1 Alexander Dovbnya
Hakan toinen venäläisvahvistus. Tai ainakin toivottavasti vahvistus. Kauden kynnyksellä 20 vuotta täyttävä kokematon maalivahti, jonka otteet ovat olleet hieman ailahtelevia harjoituspeleissä. Pelinohjaus olematonta, koska Suomen kieli vielä hakusessa.
#20 Cheyne Fowler
"Jo" 25-vuotias Fowler on paljon vartijana Hakan keskikentällä. Pelasi jo viime kaudella erittäin vahvasti, joskin on aliarvostettu. Pystyy vahvan katkomisen lisäksi myös rakentamaan peliä. Erittäin ulottuva, aina oikeiassa paikassa. Nopeutta saisi olla enemmän. Jos ei joudu paikkaamaan Hakan loukkaantuneita toppareita, niin pelaa todellisen läpimurtokauden keskikentällä suuren yleisön tietoisuuteen. Myös Fowler on saanut Suomen kansalaisuuden.
|
|
|
|
Ulkopuolinen
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Inter
|
|
Vastaus #3 : 01.03.2007 klo 23:04:07 |
|
Inter
#1 Patrick Bantamoi
Jo 20-vuotiaana Veikkausliigan parhaimpia maalivahteja ja Interiltä kova kaappaus. Refleksit ja kimmoisuus vahvuuksia, mutta nuorille vahdeille tyypillisesti otteiden tasaisuudessa vielä parannettavaa.
#4 Jos Hooiveld
Kuka muistelee enää mitään Corpachea nyt kun Interillä on Hooiveld. Vie pääpallot hyökkääjiä vastaan vähintään satanolla eikä tähän mennessä ole hyökkääjät menneet maata pitkin pelaamallakaan ohitse. Samanlaisia otteita liigassa ja paras pulustaja on jo selvillä.
#10 Martin Mutumba
Yksi liigan taitavimmista pelaajista, mutta ei ole osannut käyttää taitojaan joukkueen hyväksi lähes lainkaan. Interin nykyjoukkueessa Mutumbaa voidaan vielä sanoa vahvistukseksi, mutta Dragtsman on parasta saada muutosta tapahtumaan jos Inter aikoo pärjätä edes vähän alusta.
|
|
|
|
Vuoden Vaihde
Poissa
Suosikkijoukkue: OTP, AC Oulu, Djurgårdens IF
|
|
Vastaus #4 : 01.03.2007 klo 23:04:47 |
|
AC Oulu:
#12 Dennys Pervov Ukrainasta tullut nöyrä kaveri, joka on etsinyt onneaan Euroopan ja Amerikan puolelta pidemmän aikaa. Pelasi viime kesänä kolmosen Tervarien maalilla ja vakuuti sillä tasolla. Jäänee Vianderin kakkoseksi ja pelanneekin lähinnä cupin peleissä.
#3 Antoli Bulgakov Pitkän matkan Moskovasta Tornion kautta Ouluun tehnyt puolustaja, joka pelaa perusvarmaa peliä ja venäläisenä omaa hyvän joukkuekurin ja nöyrän asenteen peliä kohtaan. Pelannut pitkään Suomessa ja liigapelejäkin kahdelta kaudelta, vaihtelevalla menestyksellä. Avauksen kalustoa.
#4 Ilja Fomintsev Samaa mallia Bulgakovin kanssa sillä erotuksella, että on Kazakstanista. Pelannut pitkään Suomessa ja Torniossa. Tuli hieman yllättäen viime kaudella 7 ottelun sopimuksella Ouluun mutta valtasi pelipaikan kentältä ja juhli liiganousua. Omaa erittäin nöyrän asenteen ja haluaa kehittää itseään. Avauksen kalustoa.
#10 Dmytro "Dima" Brovkin Tuli testiin Ukrainasta ja teki ensimmäisessä ottelussa 45 minuutissa 2 maalia. Ei ole hirvittänävän nopea eikä pitkä, mutta tekee töitä joukkueen eteen sekä pystyy pitämään palloa. Pystyy pelaamaan itsensä vetopaikkoihin ja saa aikaan usein hyvän vedon. Ilman muuta avauksen kalustoa ja mitä ilmeisemmin joukkueensa paras maalintekijä tulevalla kaudella.
#11 Rafinha Luiz Antonion mukana Ouluun tullut pelaaja, joka osoitti ensimmäisen kauden (2005) aikana olevansa ykkösen tasolla todellinen tekijämies. Kirjoitti jatkosopimuksen Ouluun vaikka huhuissa yhdistettiin pariin liigajoukkueeseenkin. Oli viimekauden alussa aivan uskomattomassa kunnossa, mutta osin vastustajan puolustuksen otettua miehen kahden puolustajan voimin ja joukkueen muutettua hieman peluutustaan putosi lopussa ns. kuolevaisten tasolle. Liigacup osoitti, että harhautukset ja rytminvaihdokset toimivat edelleen. Avauksen kalustoa ja myrkkyä monille vastustajille.
Lisäksi testissä Peter Louis ja mukaan tulossa vielä muutama, mutta analyysit luvassa vasta mahdollisten sopimusten jälkeen..
|
|
|
|
Vänkyrä
Poissa
Suosikkijoukkue: Hiltonin Paris, Sainion Kari & Sheringhamin Teddy
|
|
Vastaus #5 : 01.03.2007 klo 23:05:58 |
|
Tampere United - mestariksi ilman ulkkareita (huutavaa tarvetta ei edes ole IMO)
|
|
|
|
Kinuski
Poissa
Suosikkijoukkue: Olen tuuliviiri ja takinkääntäjä
|
|
Vastaus #6 : 01.03.2007 klo 23:21:14 |
|
VPS:n ainoa ulkomaalainen on kamerunilainen Ollo. Nykyisestä sijainnistani johtuen en miestä ole livenä nähnyt, joten paljoa en hänestä tiedä. Keskikentän keskellä pelaa ja raporttien mukaan on hyvä syöttelemään ja riistämään palloja.
|
|
|
|
Maakuntasatraappi
Poissa
Suosikkijoukkue: Sääntöjen rajamaat
|
|
Vastaus #7 : 01.03.2007 klo 23:25:58 |
|
Ja Jaroltahan löytyy Pira ja C. Botha.
Ensimmäisen näytöt on annettu kaudella 2005 ja sitä ennen (viime kausi aivan penkin alle), jälkimmäisen näytöt ovat vielä antamatta.
Katsotaan...
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
|
Vastaus #8 : 02.03.2007 klo 00:24:43 |
|
Tampere United - mestariksi ilman ulkkareita (huutavaa tarvetta ei edes ole IMO) Yksi taitaa kuitenkin olla jo tilauksessa, tervetuloa.
|
|
|
|
kinkladze
Poissa
|
|
Vastaus #9 : 02.03.2007 klo 00:28:05 |
|
Yksi taitaa kuitenkin olla jo tilauksessa, tervetuloa.
Mikä siinä mustassa viehättää?
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
|
Vastaus #10 : 02.03.2007 klo 00:34:20 |
|
Mikä siinä mustassa viehättää? En ihan ymmärrä tarkkaan kysymystä, mutta vahvistukset kelpaavat aina kotimaasta riippumatta.
|
|
|
|
kluru
Poissa
|
|
Vastaus #11 : 02.03.2007 klo 01:44:22 |
|
MYPA#5 Vasile Marchis- Kokenut toppari, hyvä lisä kapehkoon puolustukseen. Ikää alkaa kuitenkin jo olla. Osoittanut varmuutensa talven harjoituspeleissä. #18 Hugo Miranda- Mypan toppari numero yksi. Toivottavasti jatkaa myös ensi kauden jälkeen Mylsällä. #6 Kuami Agboh- Suurella kohulla hankittu MM-kisapelaaja joka on ollut toipilaana koko Suomessa olonsa ajan. Toivottavasti paikat kestää ehjänä koko kauden. #3 Mohamed Fofana- Erittäin vikkelä "Mou" on hyökkäyspään kapellimestari. Hyvä peliäly ja pystyy hyvin ruokkimaan hyökkääjiä. Ehdottomasti tulevan kauden tähtiä veikkausliigassa. #10 Marco Manso- Vuosien myötä Marcon vauhti on hiukan hiipunut, mutta peliäly ja etenkin erikoistilannepelaaminen on edelleen veikkausliigan huippua. Ei avauksen mies, mutta ratkaisee otteluita loppuhetkien vapaapotkuilla, jos tarve vaatii.
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.03.2007 klo 01:46:59 kirjoittanut kluru »
|
|
|
|
|
Mackan
Poissa
|
|
Vastaus #12 : 02.03.2007 klo 07:47:31 |
|
IFK
Erik Sandvärn
David Carlsson
Johan Carlsson
Daniel Ahnström
Sasa Stevic?
Amos Ekhalie?
|
|
|
|
Jorma Saastamoinen
Poissa
|
|
Vastaus #13 : 02.03.2007 klo 13:38:31 |
|
Hongalla Nicholas Otaru. Yhden nähdyn pelin perusteella paha antaa muuta arviota kuin, että asenne kohdallaan ja hyvä pelisilmä. Toisaalta jätti itsestään vähän rottamaisen pikkusikailijan vaikutelman.
|
|
|
|
romario#1
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
|
Vastaus #14 : 02.03.2007 klo 13:40:47 |
|
Eikö kuitenkin ole ihan suomalainen? En minäkään laskenut ulkomaalaisvahvistuksiksi Klubin Hetemajta tai Zeneliä.
|
|
|
|
Jorma Saastamoinen
Poissa
|
|
Vastaus #15 : 02.03.2007 klo 13:46:16 |
|
Eikö kuitenkin ole ihan suomalainen? En minäkään laskenut ulkomaalaisvahvistuksiksi Klubin Hetemajta tai Zeneliä.
Näyttäis tosiaan olevan. Syntymäpaikasta en löydä infoa, mutta kansallisuus on Suomi ja sukujuuret jossain Afrikassa.
|
|
|
|
honkala
Poissa
Suosikkijoukkue: Savon vapautusarmeija
|
|
Vastaus #16 : 02.03.2007 klo 14:35:10 |
|
Hongalla Nicholas Otaru. Yhden nähdyn pelin perusteella paha antaa muuta arviota kuin, että asenne kohdallaan ja hyvä pelisilmä. Toisaalta jätti itsestään vähän rottamaisen pikkusikailijan vaikutelman.
Kajaanilainen! Eli siis lähes ulkomaalainen, kuten rautavaaralainen(vai nilsiäläinenkö se oli) Jami Puustinen.
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.03.2007 klo 14:36:44 kirjoittanut honkala »
|
|
|
|
|
honkala
Poissa
Suosikkijoukkue: Savon vapautusarmeija
|
|
Vastaus #17 : 27.03.2007 klo 10:16:29 |
|
En kyllä HJK:a oli muukalaislegioonaksi laskemassa. Ennemminkin siellä näyttää olevan useita lupaavia pelaajia, joista moni on luultavasti tulevaisuuden Suomen maajoukkuepelaaja. Toki myös ulkomailta on purukkaa roudattu, mutta ei kyllä hälyttävässä määrin.
|
|
|
|
Vuoden Vaihde
Poissa
Suosikkijoukkue: OTP, AC Oulu, Djurgårdens IF
|
|
Vastaus #18 : 27.03.2007 klo 10:36:52 |
|
AC Oulu :keskari: Aivan liikaa ulkomaalaisia :keskari: Pitäs olla vaan kaksi ja nekin ruotsista :keskari: keskari :keskari:
|
|
|
|
Jones
Poissa
Suosikkijoukkue: FCL
|
|
Vastaus #19 : 27.03.2007 klo 10:51:48 |
|
FC Lahti
9. Rafael "Rafu tai Rapu" Pires Vieira
-28v, Laadukas maalintekijä. Yllättävän nopea kun alkaa juoksemaan...
30. Michal "Slawu" Slawuta
-29v, Korsto jota et halua vastaan pimeällä kujalla. Parhaimmillaan liigan eliittiä, mutta kesään mahtuu aina muutama ei toivottu lipsahdus.
|
|
|
|
Udi
Poissa
|
|
Vastaus #20 : 27.03.2007 klo 10:57:26 |
|
Listatkaa nyt kaikki ja verrataan Suomea Ruotsiin! JoJo topikissahan käy ilmi, että vajaa kuukausi sitten Allsvenskan joukkueiden riveissä kirmasi 60 ulkomaalaispelaajaa. Luku, johon en usko Suomessa yllettävän. Olisikohan pyöreät 50 pelaajaa yhteensä Suomessa ulkomailta Ainakin lähelle menee! Tekisi 3,5 pelaajaa per jengi.
|
|
|
|
jaanu$
Poissa
Suosikkijoukkue: Tiiseli since 4eva
|
|
Vastaus #21 : 27.03.2007 klo 11:43:07 |
|
VPS:n ainoa ulkomaalainen on kamerunilainen Ollo. Nykyisestä sijainnistani johtuen en miestä ole livenä nähnyt, joten paljoa en hänestä tiedä. Keskikentän keskellä pelaa ja raporttien mukaan on hyvä syöttelemään ja riistämään palloja.
Ainakin Lahtea vastaan pelatussa LC:n välierässä oli koko ajan askelen verran jälessä, josta johtuen joutui jatkuvasti rikkomaan. Toisaalta eipä nää neekerit oo omimmillaan tupperwarella synkissä halleissa. Lahella on kyllä suhteellisen hyvällä mallilla nää ulkomaalaisasiat. Molemmat ovat vahvistuksia Lahelle, ja liigan eliittiä pelipaikoillaan. Nyt on taas liigaan puskettu niin paljon "väriä", että floppejakin tullaan näkemään varmasti runsain mitoin. Onneksi Lahella ei liene tarvetta haalia viime hetken ulkomaalaisia. Muistaahan sen, miten kävi Marcion kanssa viime kauella. Pelaajista kun ei tiiä kuin sen, mitä agentti kusettaa, niin se on aina riskisijoitus. Joskus löytyy helmiä joukosta, mutta harmittavan usein ulkomaalais "vahvistukset" olis pelillisesti korvattavissa esmes omilla junnuilla.
|
|
|
|
Johtaja Calu
Poissa
Suosikkijoukkue: Mustat Kuhnurit, Eemeli Virta
|
|
Vastaus #22 : 27.03.2007 klo 11:45:07 |
|
AC Oulu :keskari: Aivan liikaa ulkomaalaisia :keskari: Pitäs olla vaan kaksi ja nekin ruotsista :keskari: keskari :keskari:
Näyttää siltä että junnutoimintaa ei Oulussa harrasteta kun puolijoukkuetta on rybyjä
|
|
|
|
Kange kaitsja
Poissa
Suosikkijoukkue: Luís Fernando!
|
|
Vastaus #23 : 27.03.2007 klo 11:47:33 |
|
Saa nähdä kuinka moni noista rybyistä jatkaa AC Oulussa tämän kauden jälkeen. Kestävä kehitys, missä pelaa?
|
|
|
|
arto78
Poissa
Suosikkijoukkue: Finn by birth, Haka fan by the grace of God
|
|
Vastaus #24 : 27.03.2007 klo 12:17:51 |
|
Jatkan Hakalla:
#14 Vallu Popovits
Veikkausliigan kaikkien aikojen paras ulkomaalaispelaaja, nyt jo suomalaistunut. Ei tarvinne esittelyjä. Tulevalla kaudella kysymysmerkki on se, alkaako ikä painaa....
#1 Alexander Dovbnya
Hakan toinen venäläisvahvistus. Tai ainakin toivottavasti vahvistus. Kauden kynnyksellä 20 vuotta täyttävä kokematon maalivahti, jonka otteet ovat olleet hieman ailahtelevia harjoituspeleissä. Pelinohjaus olematonta, koska Suomen kieli vielä hakusessa.
#20 Cheyne Fowler
"Jo" 25-vuotias Fowler on paljon vartijana Hakan keskikentällä. Pelasi jo viime kaudella erittäin vahvasti, joskin on aliarvostettu. Pystyy vahvan katkomisen lisäksi myös rakentamaan peliä. Erittäin ulottuva, aina oikeiassa paikassa. Nopeutta saisi olla enemmän. Jos ei joudu paikkaamaan Hakan loukkaantuneita toppareita, niin pelaa todellisen läpimurtokauden keskikentällä suuren yleisön tietoisuuteen. Myös Fowler on saanut Suomen kansalaisuuden.
Vallulla taitaa olla jo Suomen passi(ja onkin) ja samoin Fowler on muistaakseni astumassa "armeijan harmaisiin", eli kaverilla taitaa olla kaksi passia. :ylos:Korjatkaa jos olen vaarassa
|
|
|
|
|
|