http://www.veikkausliiga.com/News.aspx?id=53788IFK:lla on täytettynä kaksi kolmesta EU:n ulkopuolisen pelaajan paikasta ja mikäli argentiinalaisen Solignacin päätös on myönteinen, ovat kaikki kolme paikkaa täynnä, eikä IFK tämän myötä ainakaan tässä vaiheessa katsasta pelaajia EU:n ulkopuolelta.
Tästä tuli mieleen:
22 § Ulkomaalaiskiintiö
1. Miesten liigassa ja liiton sarjoissa pelaavassa joukkueessa voi olla yhdessä ottelussa enintään kolme ulkomaalaista pelaajaa kokoonpanoluettelossa. Piiri voi asettaa omia määräyksiä omiin sarjoihinsa.
2. Ulkomaalaiskiintiöön ei lasketa pelaajaa, joka ennen kuluvan pelikauden alkua on ollut rekisteröitynä liiton jäsenseurassa vähintään viitenä pelikautena. Määräaikainen ulkomaille tapahtuva siirto ei kumoa pelaajan edustusoikeutta suomalaisessa seurassa määräajan päätyttyä.
3. Tämän pykälän määräykset eivät koske UEFA:n jäsenmaiden kansalaisia eivätkä kansalaisia joiden valtioilla on Euroopan Unionin kanssa sopimus, jolla kielletään työvoiman syrjintä sopimusosapuolten kesken.
4. Mikäli enemmän kuin kolme tämän pykälän mukaista ulkomaalaista pelaajaa on pelannut samassa ottelussa, katsotaan joukkueen käyttäneen pelioikeudettomia pelaajia. Tällaisessa tapauksessa asia käsitellään näiden määräysten 24 §:n mukaisesti.
Mitkäs kaikki maat kuuluvat kolmoskohdan sopimuksen piiriin? Ilmeisesti ainakin Afrikasta melkoinen liuta?
Ja tuo tuossa uutisessa mainittu EU:n ulkopuolisuus ei myöskään päde Euroopan sisällä (tai edes osin sen ulkopuolella), vaan kaikki UEFAn jäsenmaat lasketaan "kotimaisiksi", eli vaikkapa Israelista tai Kazakstanista saisi tuoda pelaajan kiintiöitä rasittamatta.