Alkuosa on täällä
http://futisforum2.org/index.php?topic=15574Reissun kohokohta Machu Picchu
Matkatessani Punosta Cuscoon tutustuin matkalla bussia ajaneeseen Neideriin. Kollegani oli saanut kuukausi takaperin alleen aivan uuden Scanian Irizarin korilla varustettuna. Meistähän tuli kavereita, kun minulla oli Suomi-kuvissani yksi otos, jossa seisoskelen lähes vastaavan ajopelin vierellä. Hän kertoi ajavansa tämän kymmenen tuntia kestävän matkan kuusi kertaa viikossa. Ei siinä ajoa tullut niin paljoa, koska matkalla pysähdyimme neljään mielenkiintoiseen paikkaan ja pidimme ruokatauon. Kova on kaverilla työtahti, kaikkineen hänelle kertyy yli 60 tuntia ”duunia” joka viikko. Puhuimme alamme asioista, mutta onneksi hän ei kysynyt minun palkkaani. En olisi kehdannut sanoa totuutta, olisi ollut pakko valehdella alakanttiin. Vaikka kuinka olisi selittänyt, että meillä kaikki maksaa paljon enemmän, olisi hän pitänyt minua miljonäärinä.
Hostelliin päästyäni törmäsin taas vanhoihin tuttuihin. Kaksi kaunista brittityttöä, jotka olivat samalla retkellä erämaan ylitse, olivat majoittuneet samaan paikkaan. Illalla hostellin baarissa pelasin biljardia parinani australialainen kaveri, kuka oli niin ikään ylittämässä erämaata kanssani. Reitin nimi, ”ringo route”, on hyvin osuva. Samat ihmiset kiertää suunnilleen samoja paikkoja.
Hostellin yhteydessä oli myös matkatoimisto. Kyselin matkaa Machu Picchulle ja minulle kerrottiin huonoja uutisia. Ei onnistuisi sillä viikolla, koska kaikki junaliput olivat myyty. En luovuttanut vaan lähdin kyselemään muualta. Sainkin hankittua retken sinne. Ei ihan sillä aikataululla kuin halusin, mutta ihan ok reissu.
Samana iltana taskuvarkaat kiinnostuivat kiinnostuivat minusta. Cuscossa oli jotkut isot bileet illalla, väkeä oli runsaasti kaduilla. Ostin lihavartaan ja katsoin väenpaljouden vuoksi turvallisemmaksi kätkeä rahapussini housujen sisätaskuun. Siinä yhteydessä tyhjän reisitaskun läppä jäi auki ja he huomasivat tämän välittömästi. Ilmeisesti riisiä heitettiin takaraivooni ja kädet tietysti menivät sinne vaistomaisesti. Itse en tuntenut mitään, mutta olen aivan satavarma, että jonkun käsi tutki taskuni tässä vaiheessa. Rehelliset perulaiset huomasivat tapahtuneen, koska sanoivat minulle ”ole varovainen, täällä on taskuvarkaita”. Jotenkin fiilis laski ja häivyin kaduilta turvaan hostellin baariin. Monet matkaajat tuntuivat viettävän iltansa siellä. Olihan se turvallinen vaihtoehto. Muina iltoina ei tapahtunut mitään, kun kadut olivat hiljaisia. Nämä ”ryysikset” ovat aina pahoja.
Vasta vuonna 1911 löydetty inkojen rauniokaupunki Machu Picchu oli kyllä maineensa veroinen, onhan se yksi nykymaailman seitsemästä ihmeestä. Minun kirjoitustaitoni ei riitä paikan kuvailemiseen, joten kannattaa katsoa kuvat facebook-sivultani, ne kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Perulaiset osaavat kyllä hyödyntää hyvin tämän paikan, kaikki hinnat olivat Eurooppalaisella tasolla.
Ostamaani pakettiin kuului myös opastus raunioilla. Tästä matkatoimistosta paketin ostaneista vain minä ja Filippiineillä syntynyt, mutta Kanadassa asuva Honeylette valitsimme Englannin kielisen oppaan. Vähän aikaa me kierrettiin kolmestaan kaupunkia, mutta sitten meidän opas laistoi hommansa. Hän ohjasi meidät toisen matkatoimiston englanninkieliseen ryhmään. Hän sopi kyllä asiasta toisen oppaan kanssa. Honeylette oli yksi mukavimpia matkaajia, keitä tapasin matkani aikana. Illalla kävimme syömässä ja hän kyseli kovasti Suomesta. Vaikka hän on englannin kielen opettaja, hän osasi ”simppelöidä” puheensa niin, että pystyin hyvin ymmärtämään häntä.
Vaikka Machu Picchun matkapakettiin kuului kaikki tarpeellinen, oli se tavallaan omatoimimatkailua. Matkoilla ei ollut firman opasta tai matkanjohtajaa. Kaikki meni hyvin viimeiseen vaihtoon asti. Tulin junalla Aquas Calientesista Ollantaytamboon ja sieltä piti löytyä linja-auto, jolla pääsisin takaisin Cuscoon. Olin kirjoittanut bussifirman nimen muistivihkooni ylös matkaa ostaessani, joten firman nimi oli ainakin oikea. Kiertelin alueen läpi ja kyselin useaan kertaan, mutta oikeata bussia ei kerta kaikkiaan löytynyt.
Siinä alueella pyöriessäni kuului sivultani ”hei suomalainen”. Jälleen tapasin vanhoja ”tuttuja”. Hän oli tämä saksalaisnainen, kenet tapasin bolivialaisessa baarissa televisiota katsoessani. Kerroin hänelle ongelmani ja hän teki hyvän ehdotuksen. Hän ehdotti nousemista samaan ”colectivo:on” eli pikkubussilla järjestettyyn yhteiskuljetukseen. Lähes kahden tunnin matka kustansi noin 3,3e, joten ei siinä paljon hävinnyt vaikka bussia ei löytynytkään. Sen sijaan sain nauttia hyvästä seurasta ja sain hyvän vinkin, mistä kannattaa ostaa lentolippu Limaan.
Perun liigaa Arequipassa
Se oli pitkäperjantai, kun palasin takaisin Cuscoon. Olin ollut siellä jo monta päivää, joten oli aika vaihtaa maisemia. Viikonloppuna Cuscossa piti olla kaupungin ylpeyden Real Garcilason matsi, mutta se oli siirretty, koska tiistaina he kohtasivat Copa Libertadoresissa Kolumbialaisen Deportes Toliman (0-3). En halunnut jäädä pyörimään sinne niin kauaksi aikaa vain pelin takia. Alkuperäisessä suunnitelmassa minun piti mennä bussilla Cuscosta Limaan, mutta olin jo nähnyt niin paljon vuoristoa, että tein uuden reitityksen. Perjantaina kaikki paikat olivat kiinni, joten vasta seuraavana päivänä pääsin toimimaan.
Lauantai aamupäivän aikana hankin itselleni lipun samalle illalle Arequipaan menevään yöbussiin ja lentolipun Arequipasta Limaan. Lentolipun maksamisessa oli hieman ongelmia. Jo Boliviassa Mastercardin ja Visan käyttö alkoi tökkimään. Yritin nostaa Soleja kahdesta automaatista, ei onnistunut. Eikä kortilla maksaminenkaan onnistunut. Kauempana yhden apteekin nurkassa oli automaatti, josta sain kyllä rahaa. Rahavyössä (kuin normaali vyö, mutta takapuolella vetoketju) minulla oli käärittynä dollareita ”pahan päivän” varalle ja nyt uhrasin ne lentolippuuni. Vaikka kortit ovat käteviä matkalla, niin aina kannattaa pitää ”riihikuivaa” rahaakin mukana.
Olin lukenut että, Cruz del Sur on Perun paras linja-autoyhtiö. Ainakin turvallisuuteen he olivat panostaneet tavalla, mitä en ollut ennen kokenut. Lähtö tapahtui heidän omasta terminaalistaan. Ennen bussiin nousemista reppuni tarkastettiin pintapuolisesti ja mies tutkittiin metallinpaljastimella. Kaikki tämä videoitiin. Matkustajien päästyä istumaan omille paikoilleen, videokuvaaja kävi kuvaamassa kaikki läpi. Auton lähdettyä liikkeelle, televisioruuduista näkyi jonkinlainen turvallisuusvideo.
Olin aamulla ani varhain Arequipassa. Majoittuminen hostelliin ja sitten saikin melkein saman tien lähteä otteluun. Perun mestaruussarjan ottelu Melgar-Pacifico alkoi melko mystiseen aikaan, kello 11.15. En muista koskaan menneeni otteluun näin aikaisin. Annoin taksinkuljettajalle lapun, johon olin kirjoittanut joukkueiden nimet ja ”futebol”. Ajattelin, että näillä tiedoilla hän vie minut stadionille. Lyhyen ajon jälkeen huomasin, että hän on hiukan hukassa. Kuljettaja katseli katujen nimiä ja lopulta hän kysyi neuvoa ohikulkijalta. Silloin tajusin, että kuski ei todellakaan ole futismiehiä. Hän kuvitteli, että Melgar ja Pacifico ovat katujen nimiä. Selitin hänelle ”stadium, estadio” niin johan meni perille ja stadion löytyi varsin nopeasti.
Ostin lipun ja lähdin mehupullon ostettuani stadionin portille. Siinä vaiheessa poliisit pysäyttivät minut. Katsomoon ei saanut viedä mehupulloakaan vaan se olisi pitänyt kaataa vaarattomaan pussiin ja juoda siitä. Hörppäsin mehuni saman tien loppuun ja sitten oli tie vapaa. Estadio Mariano Melgar stadionille mahtuu 20.000 henkeä, mutta nyt oli paikalla vain 3081 henkeä. Itse olin takasuoran päässä ja siinä vieressä pieni tosifanien ryhmä koitti tuoda elämää stadionille. Puitteet olivat vähän kuin Veikkausliigassa ja uskoisin että esim. HJK pystyisi haastamaan nämä porukat.
Siinä vaiheessa Melgar oli taulukon 15. ja Pacifico muistaakseni 5. Pistin Unibetille pelaamaani riviin merkiksi 1 ihan vaan kotietuun luottaen. Heti alussa isännät menivät puskumaalilla 1-0 johtoon. Toisella jaksolla huolestuin, kun Pacifico sai rankkarin, mutta onnekseni veskari torjui sen. 87. minuutilla Urugualaisvahvistus Cuesta ratkaisi pelin Melgarin ja minun eduksi nostamalla pallon maaliin yli voimattomana seisoneen maalivahdin.
http://www.youtube.com/watch?v=70lQZIwZlZs
Perun liigan otteluun ei ollut mitään yleisöryntäystä
Melgar-Pacifico
Usein sanotaan, että ensivaikutelma on tärkeä, mutta ei se aina pidä paikkaansa. Maanantaina vierailin Colca-kanjonilla. Sillä aikaa kämppäkaverikseni oli tullut vaalea tyttölapsi. Tervehdin häntä ja hän kyllä vastasi, mutta jatkoi läppärinsä näpyttelyä, eikä tuntunut olevan yhtään kiinnostunut meikäläisestä. Minäkin olen tällainen ujon puoleinen kaveri jutun aloittamisen suhteen, joten vietimme kämpässä hiljaiseloa. Kävin välillä syömässä ja palattuani jompikumpi sanoi jotakin ja siitähän keskustelu virisi ja jatkui myöhään yöhön. Hänen kanssaan oli helppo jutella, koska hänen englanti oli hyvin rauhallisesti ja selvästi puhuttua .Hän oli Hollannista ja viettänyt 17-vuotiaana yhden lukuvuoden Nurmijärvellä. Pääsin hyvin pätemään, kun hän oli menossa juuri niihin paikkoihin, missä itse olin jo käynyt. Sai hän ainakin kokemukseen perustuvaa informaatiota niistä. Varsin miellyttävä tuttavuus, vaikka ensivaikutelma oli huono. Vietin monta iltaa reissuni aikana yksikseni kaupunkeja kierrellen ja välillä internettiä selaillen. Silloin tällaisia juttukavereita osaa arvostaa.
Tutustuminen perulaiseen sairaalaan
Oltuani jo viikkokausia siellä, tuli sellainen fiilis, että mahani kestää ihan mitä vain. Söin kyllä huolettomasti juuri siellä missä huvitti ja lähes mitä vain. Viimeisen illan pihvi Arequipassa koitui sitten kohtalokseni. Aamulla jo havaitsin, että jätökseni oli normaalista poikkeava. Lähdin lennolleni Limaan hieman huolestuneena.
Limassa ei sitten enää mikään pysynyt sisällä, kaikki tuli parin tunnin päästä nesteenä läpi. Perjantaina lähdin lopulta käymään sairaalassa, mitä hostellinpitäjä suositteli. Tämä kaveri huuteli aina minulle ”moi, moi”. Kaksi suomalaista opiskelijaa oli majaillut puoli vuotta hänen hostellissaan ja opettaneet tärkeitä suomalaisia sanoja hänelle. Ensin otettiin laboratoriokokeet ja sen jälkeen pistettiin mies petiin ja ”tippaan”. Olin saanut jonkun bakteerin ja sen taltuttamiseksi lääkäri määräsi minulle kaikkiaan neljää lääkettä.
Viikonlopun aikana ei vielä tapahtunut mitään käännettä parempaan ja maanantain paluulennolle lähdin vähän pelon sekaisin tuntein. Onneksi sain haluamani paikan takarivistä, läheltä vessaa. Liman ja Bogotan välillä koitin vähän syödä, mutta turhaa touhua, ei pysynyt sisällä. Pitkän lennon, Bogotasta Frankfurtiin alussa otin nukahtamispillerin ja luovutin syömisen suosiolla. Heti kun pääsin Euroopan puolelle, tapahtui nopea paraneminen. Frankfurtin kentällä syömäni pasta-annos oli ensimmäinen ruoka, mikä pysyi sisällä moneen päivään.
Yli kahdeksan viikkoa kestänyt ”turnee” meni loppujen lopuksi hyvin. Mitään suurempia takaiskuja ei tullut, mutta sitä vastoin roppakaupalla uusia kokemuksia, nähtyjä otteluita, miellyttäviä uusia tuttavuuksia jne.
