Eilen siis Islannille 2-4-tappio, tasaiseksi povattu lohko jatkaa tasaisuuttaan. Sveitsi 5 ottelua pelanneena kärjessä 11 pisteellä, Albania jatkokarsijan paikalla 6 ottelun 10 pisteellä, Islanti niin ikään 6 ottelua pelanneena 9:ssä pisteessä, Norjan pisteen perässä...
Niin, en oikein jaksa uskoa, että Islanti onnistuisi lohkoaan voittamaan ja sitä kautta menemään kisoihin, sen verran Sveitsi kuitenkin vaikuttaa olevan lohkon muita joukkueita edellä. Tuo kakkossija on sitten täysin mahdollinen, enkä sitä pitäisi noin tasaisessa ja heikkotasoisessakin lohkossa alkuunkaan jymy-yllätyksenä. Puhuin muuten jo viime kesänä Islannin jalkapallollisesta noususta
On tosiaan ihmeellistä, kuinka 300000:n asukkaan maasta voi ponnistaa noin paljon ulkomailla hyvissäkin seuroissa pelaavia pelaajia. Pääsyynä tuohon varmasti on se, että islantilaisfutiksessa pyritään jatkuvasti saamaan kovaa kilpailua, siellä on erittäin kova hinku menestykselle, yrittämiselle ja taistelemiselle. Suurin osahan islantilaisista ulkomailla pelaavista jalkapalloilijoista pelaa nykyisinkin Norjassa tai Ruotsissa, lähinnä sen takia, että perinteinen islantilainen jalkapalloilija on periksiantamaton taistelija, jonka tekniikalla ei Brassi-liigaan pääse. Siitä huolimatta ajan saatossa ja varsinkin viimeisinä vuosina sieltä on tullut yhä parempia pallollisia pelaajia, parhaana esimerkkinä nyt Gylfi Sigurdsson.
Tyypillisesti siis Islannin niin aikuiset kuin nuorisomaajoukkueidenkin futaajat ottavat fysiikassa ja atleettisuudessa eroja kiinni, vaikka tekniikassa jäävätkin jalkoihin. Paljon tuolta näyttää tulevan pelaajia, jotka eivät pallon kanssa kykene ihmeellisyyksiin, mutta kuitenkin esimerkiksi potkutekniikat tuntuvat olevan hyviä.
Islannin maajoukkueen peli perustuu paljolti siihen, että pyritään luomaan ylivoimatilanteita kummassakin päässä. Tyypillisesti esimerkiksi pääpallojen ja fyysisten taistelupallojen voittaminen on islantilaisille suuri vahvuus. Erikoistilanteet ovat hassun suuressa roolissa hyökkäyspelissä, ja erikoistilanteeksihan lasketaan myös rajaheitot. Karsintaotteluissa kapteeni Aron Gunnarsson tulee poikkeuksetta heittämään heitot, jotka lähtevät noin 15 metrin päästä kulmalipustakin. Pääpelivoimaiset topparit laitetaan ylös, maalivahdin eteen tehdään muuri, etumiehelle heitetään joku 30-metrinen linko, ja pallo jatketaan sitten päällä yhä lähemmäksi maalia.
Harjoitusotteluissa sillon tällön kentälle on päässyt toinenkin rajaheittospesialisti, Norjassa pelaava Steinthor Freyr Thorsteinsson. Hänen heittotyylinsä on sekä atleettinen, että omaperäinen:
http://www.youtube.com/watch?v=Pl3oifHojTwNyt Islannilla on toki myös hyviä yksilöitä, joiden varassa pallollinen hyökkäyspeli pitkälti lepää. Sigurdssonin rooli on hyvin iso, mutta myös vapaa. Gylfihän on loistava pitkissä pallollisissa kuljetuksissa, jotka päättyvät laukaukseen, mutta käytännössä hänen tehtävänsä on tehdä joku taika, jolla voi saada maalipaikan tai vähintäänkin vaparin, joihin Islannilla onkin hyvää tulivoimaa tarjolla. Hyökkäyspeli siis perustuu sekin pitkälti kovaan taisteluun, korkeisiin palloihin, muutamien yksilöiden yksilösuorituksiin ja erikoistilanteisiin.
Juoniorimaajoukkueissa tuo resepti on hyvin pitkälti sama. Tuosta pelaajamäärästä on vaikea saada riittävää määrää maailmanluokan pallollisia pelaajia, joten on tyydyttävä siihen, mitä tarjolla on. Toki myös pallollisesti hyvien pelaajien määrä on pienehkössä nousussa, mutta tikitakaa pelaavaa sexy football-joukkuetta Islannista tuskin on vielä tulossa. Kuitenkin yhä enemmän pelaajia lähtee Norjan ja Ruotsin sijaan esimerkiksi Tanskaan ja Hollantiin, ja merkkejä pienestä pallollisen futiksen ja futaajien noususta on näkyvissä.
Nyt maajoukkueessa on tosiaan ns. golden generation, joka käsittää siis suurimmalta osin -88-90-syntyneet. Sen jälkeenkin on kuitenkin tulossa potentiaalisia pelaajia. Nyt Islannin alle 21-vuotiaiden maajoukkue aloitti karsintakampanjansa kahdella vierasvoitolla, aluksi kaatui Valko-Venäjä 1-2 ja nyt Armenia samoilla lukemilla. Materiaali on kuitenkin sen verran kapea, että jälkimmäisessä pelissä kentällä oli peräti kolme 1995-syntynyttä pelaajaa, ja vaihtopenkilläkin oli kaksi 17-18-vuotiasta. Käyttämättömäksi subiksi jäi -95-syntynyt Oliver Sigurjonsson, jota pidetään yhtenä Islannin lahjakkaimmista jalkapalloilijoista. Sigurjonssonia pidetään myös yhtenä pelaajana, jolla on kyky nousta pallolliseksi johtajaksi.
Noiden -88-90-ikäluokkien jälkeenkin Islannilla on siis oiva tukku lupaavia pelaajia, joista kelpaisi Suomeenkin kyllä hyvä määrä. 1991-syntynyt Björn Bergmann Sigurdarson Wolverhamptonista, 1993-syntynyt toppari Hördur Björgvin Magnusson Juventuksesta, 1995-syntyneet Orri Omarsson ja Oliver Sigurjonsson Århus GF:stä, niin ikään 1995-syntynyt Hjörtur Hermannsson PSV:stä...
Tulipas pitkä viesti, se on vain pelkkää plussaa, mikäli edes jota kuta kiinnostaa lukea. Olen innolla seurannut islantilaista jalkapalloa, ja se ei ole ollut kovinkaan seksikäs puheenaihe foorumilla, ja nyt avautui kerrankin sauma kirjoitella, niin..
