psk
Poissa
|
|
Vastaus #4950 : 11.02.2014 klo 17:21:19 |
|
RvP tehnyt kolmessa viime ottelussa maalin, Mata syöttänyt kolmessa pelissä maalin. Odotitko enemmän? RvP tulee loukista ja Mata uutena heti avaukseen. Huoh! sanon minä!
Kyykyn sanoihin yhdyttävä. Kaikesta saadaan p*skaa ilman asioiden syvempää tutkiskelua.
Paskaa tai ei, niin onhan Unitedin touhu tällä hetkellä vähintääkin huvittavaa. Oikeastaan huvittava ei ole oikea sana, vaan "huvittavan köyhää".
|
|
|
|
Benoit
Poissa
|
|
Vastaus #4951 : 11.02.2014 klo 17:29:15 |
|
Mainitsin edellisellä sivulla ManUn nykyisen skouttijärjestelmän heikon tason, minkä seurauksena aloin pohtimaan, ketä tosiaan on Unitediin viime vuosina kärrätty. Lädejä Ferguson oli suosinut ja hyvä niin, menestynyt ja pääosin brittipelaajista koostunut FERGUSONIN United näyttää olevan joukkueena tämän aikakauden viimeistä mallia. Paljon kiitosta tästä kuuluu tietysti Fergusonille. Viime vuosina sisään on raahattu ulkomaisista seuroista ManUn aikuisten joukkueeseen onnistuneesti ainoastaan de Gea, joka on kuitenkin pelannut ailahtelevasti, ja suuri määrä rahaa vaihtoi siirrossa myös omistajaa. Ulkomailta tuotuja, enemmän tai vähemmän flopanneita ovat olleet Kagawa, Anderson ja Bebe. Tämä on tietysti vain subjektiivinen näkemykseni. Onhan junnupuolelle kuitenkin onnistuttu kaappaamaan mm. Januzaj ja Pogba, joka kuitenkin katastrofaalisesti (oikeasti, mitä vittua?) menetettiin ilmaissiirrolla Juventukseen, koska Ferguson &co. eivät kyenneet näkemään ranskalaisen todellista taitotasoa ja potentiaalia. Erityisen pahaksi tämän menetyksen on tehnyt se, että nyt joudumme katsomaan Pogban tontilla rugbypelaaja-Jonesia. Ei helvetti sentään mitä puuhastelua. Jones onkin hyvä aasinsilta seuraavaan pointtiin. Mata, Fellaini, Zaha, Smalling, Jones, Powell, Young, Valencia ja Berbatov. Voisin varmaan väittää, että ManU on käyttänyt eniten rahaa brittiseurojen välisissä siirroissa viimeisen muutaman vuoden aikana. Kyllä minua vaan hämmentää, miten eurooppalaiset talentit kuten Hazard, Courtois, de Bruyne, Matic, Zouma, Azpilicueta, Lukaku, (tähän osa Vitessen pelaajalistasta), Monreal, Cazorla, Giroud, Lloris, Nastasic, (laitetaan riittävästi, jotta kaikki ymmärtävät pointin) voivat kerta toisensa jälkeen vaeltaa pelaajasiirroista vastaavilta ohi, ja ne jäljelle jäävät hankinnat ovat tosiaan kovan rahan bebejä ja berbatoveja. Eiköhän näin perustellen voidakkin jo todeta, että eurooppalaisessa scouttauksessa ManU on pahasti muita kärkiseuroja jäljessä. Myöhäistä, tämä ketju lienee lopullisesti hukassa.
En ihmettele sitä, että tekee mieli luovuttaa, kun oma jengi ei menekään tänä vuonna voitosta voittoon, ja pääse pätemään, kuinka mun Unitedissa tehdään asiat muita paremmin.
|
|
|
|
Calvados
Poissa
Suosikkijoukkue: MyPa
|
|
Vastaus #4952 : 11.02.2014 klo 17:30:26 |
|
RvP tehnyt kolmessa viime ottelussa maalin, Mata syöttänyt kolmessa pelissä maalin. Odotitko enemmän? RvP tulee loukista ja Mata uutena heti avaukseen. Huoh! sanon minä!
Kyykyn sanoihin yhdyttävä. Kaikesta saadaan p*skaa ilman asioiden syvempää tutkiskelua.
No kyllähän sitä voisi kuvitella, että tolla porukalla saadaan peliä pyöritettyä maita pitkin ja puhkottua vastustajan linjaa, mutta ei. DM haluaa väkisin roikottaa niitä keskityksiä. Noi Matan maalisyötötkin ovat melkolailla silmän lumetta. Youngin maaliin antoi keskikentällä parin metrin syötön ja Van Persien maalissa yritti maalia. Ei kai se yksikään mikään todellinen "maalisyöttö" ollut, vaikka sellaiseksihan nuo jossain Fantasyssä merkitään...
|
|
|
|
Junki
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United
|
|
Vastaus #4953 : 11.02.2014 klo 18:08:35 |
|
Noi Matan maalisyötötkin ovat melkolailla silmän lumetta. Youngin maaliin antoi keskikentällä parin metrin syötön ja Van Persien maalissa yritti maalia. Ei kai se yksikään mikään todellinen "maalisyöttö" ollut, vaikka sellaiseksihan nuo jossain Fantasyssä merkitään...
Ihan kyllä Stokea vastaan syötti RVP:n kasvotusten Begovicin kanssa josta Van Persie pisti pallon takakulmaan, tämä varmaan lasketaan todelliseksi maalisyötöksi kuitenkin, muuten kyllä samaa mieltä.
|
|
|
|
Calvados
Poissa
Suosikkijoukkue: MyPa
|
|
Vastaus #4954 : 11.02.2014 klo 18:18:02 |
|
Ihan kyllä Stokea vastaan syötti RVP:n kasvotusten Begovicin kanssa josta Van Persie pisti pallon takakulmaan, tämä varmaan lasketaan todelliseksi maalisyötöksi kuitenkin, muuten kyllä samaa mieltä.
Totta tuo, sekoitin toiseen maaliin.
|
|
|
|
Phrase
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, Eagles
|
|
Vastaus #4955 : 11.02.2014 klo 18:21:40 |
|
Eiköhän näin perustellen voidakkin jo todeta, että eurooppalaisessa scouttauksessa ManU on pahasti muita kärkiseuroja jäljessä.
Melkoinen väite, johon olisi ihan kiva saada jotain konkreettistakin aineistoa, eikä vain turhanpäiväistä pelaajalistaa. Et sä kuitenkaan pelaajamarkkinoille mene niin kuin maitokauppaan...
|
|
|
|
True_Ulpu
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool FC, Robbie Fowlerin todennäköinen paluu
|
|
Vastaus #4956 : 11.02.2014 klo 18:41:38 |
|
Melkoinen väite, johon olisi ihan kiva saada jotain konkreettistakin aineistoa, eikä vain turhanpäiväistä pelaajalistaa. Et sä kuitenkaan pelaajamarkkinoille mene niin kuin maitokauppaan...
Niin. Koska viimeksi tosiaan ManU on hommannut pelaajan ulkomailta joka olisi onnistunut nousemaan avaukseen ja pitämään paikkansa? Rafael ja Nani varmaankin? (Ei sarvia tai hampaita, ihan hyvä pointti Benoitilla)
|
|
|
|
Pumba
Poissa
Suosikkijoukkue: Therese Johaug
|
|
Vastaus #4957 : 11.02.2014 klo 18:41:44 |
|
Melkoinen väite, johon olisi ihan kiva saada jotain konkreettistakin aineistoa, eikä vain turhanpäiväistä pelaajalistaa. Et sä kuitenkaan pelaajamarkkinoille mene niin kuin maitokauppaan...
Jep. Nyt kyllä hiukan joissain paikoissa huudellaan ja lyödään maan rakoon suurin piirtein kaikki mahdollinen ja mahdoton Unitedin ympärillä pyörivistä asioista. Paljon on mennyt tällä kaudella metikköön Moyesilla, seurajohdolla ja pelaajistolla (ja ihan syystä saa kritisoida), mutta turha tässä nyt on esimerkiksi junioripuolen tai scouttiporukan edesottamuksia liikaa alkaa mollaamaan. Kilpailu on kuitenkin vaikkapa ihan junnuosastolla aivan järjettömän kovaa ja yhtä Januzajia tai Pogbaa kohti tulee sitten ne 200 muuta, joista ei ikinä liigajyriä kummempia tule, jos sitäkään. Unitedilla kun ei ole takana mitään La Masian myllyä, vaan viime vuosina parhaat junnut on joko ostettu erittäin nuorena tai juuri läpimurron kynnykseltä. E: Nimim. Phrasen järjestyksenvalvonnalle nykytopicissa . E:2 Niin. Koska viimeksi tosiaan ManU on hommannut pelaajan ulkomailta joka olisi onnistunut nousemaan avaukseen ja pitämään paikkansa? Rafael ja Nani varmaankin? De Gea.
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.02.2014 klo 18:44:49 kirjoittanut Pumba »
|
|
|
|
|
VekkuliVeli
Poissa
|
|
Vastaus #4958 : 11.02.2014 klo 18:44:22 |
|
Noi Matan maalisyötötkin ovat melkolailla silmän lumetta. Youngin maaliin antoi keskikentällä parin metrin syötön ja Van Persien maalissa yritti maalia. Ei kai se yksikään mikään todellinen "maalisyöttö" ollut, vaikka sellaiseksihan nuo jossain Fantasyssä merkitään...
Onhan Mata kuitenkin on luonut edellisessä kolmessa pelissä neljänneksi eniten maalipaikkoja valioliigassa tilastojen mukaan. En tiedä kuinka hyvä maalipaikka pitää luoda, että se tilastoidaan (ja kuka päättää mikä on tarpeeksi hyvä maalipaikka tilastoitavaksi, pitääkö johtaa laukaukseen jne.) mutta eihän se Matan vika ole jos kaverit ei pistä palloa maaliin. Nämä tällaiset "yritti maalia, sai tuurilla syötön" tilanteet sitten tasoittavat tilastoaainakin Matan ohella. Tiedä sitten onko Mata luova vain Moyesista huolimatta. Pelejähän en ole katsellut kuin tuon Fulham-pelin, joten en sen enempää uskalla sanoa. Tuota maalipaikkojenluomistilastoa voi hyvin siis selittää sekin, että jokainen keskitys lasketaan maalipaikaksi
|
|
|
|
Benoit
Poissa
|
|
Vastaus #4959 : 11.02.2014 klo 19:03:06 |
|
Melkoinen väite, johon olisi ihan kiva saada jotain konkreettistakin aineistoa, eikä vain turhanpäiväistä pelaajalistaa. Et sä kuitenkaan pelaajamarkkinoille mene niin kuin maitokauppaan...
Neljä ManUn edellisestä yli 24 miljoonan punnan hankinnasta ovat tulleet Arsenalista, Chelseasta, Evertonista ja Tottenhamista. Pitääkö pelaajan näyttää taso ensin Valioliigassa, ennen kuin pelaaja uskalletaan hankkia ManUun? Vedetäänkö nyt vähän liian minimaalisella riskillä? Vähän tässä touhussa pelottaa se, että nyt kun Moyes pistää seuran alisuorittamaan, niin nousu takaisin kärkikahinoihin tulee kestämään pidempään, kuin ehkä pitäisi. Vetovoima ei enää tulevaisuudessa ManUlla riitä parhaisiin, tasonsa jo osoittaneisiin brittipelaajiin. Ulkomailta on aiempaa vaikeampaa scoutata halpoja huippupelaajia ja mielestäni näyttää siltä, että ManU on jäänyt jälkeen tässä junassa.
|
|
|
|
Tveni Trii
Poissa
Suosikkijoukkue: Oi Suomi on!
|
|
Vastaus #4960 : 11.02.2014 klo 19:04:23 |
|
RvP tehnyt kolmessa viime ottelussa maalin, Mata syöttänyt kolmessa pelissä maalin. Odotitko enemmän? RvP tulee loukista ja Mata uutena heti avaukseen. Huoh! sanon minä!
Kyykyn sanoihin yhdyttävä. Kaikesta saadaan p*skaa ilman asioiden syvempää tutkiskelua.
Vastassa ovat olleet kivikovat Cardiff, Stoke ja Fulham joista kaksi peliä kotona. Oletko siis sitä mieltä että kyseinen kolmikko on pelannut omilla vahvuuksillaan ja valmennus on saanut heistä sen kaiken irti mitä on mahdollista? Oliko nyt niin, että Rooney ja RvP ovat syöttäneet toisilleen kahdessa viime pelissä yhteensä 3 vai 4 kertaa? Stoke pelissä 1 syöttö, Fulham pelissä ?! Ihan mielenkiinnosta haluaisin kuulla, että miten tuollaisen yhteistyön voi selittää? Olettaen että ne tilastokuvat, jotka joku forumisti laittoi pitävät paikkansa. e. Moyes Skysportsilla:
Keep going and your luck will change, there's no doubt about that. Eli, palloa maalille, kyllä se joskus maaliin pomppii. Tuurilla ne laivatkin seilaa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.02.2014 klo 19:14:28 kirjoittanut Tveni Trii »
|
|
|
|
|
jthein
Poissa
|
|
Vastaus #4961 : 11.02.2014 klo 19:55:44 |
|
Ihan mielenkiinnosta haluaisin kuulla, että miten tuollaisen yhteistyön voi selittää? Olettaen että ne tilastokuvat, jotka joku forumisti laittoi pitävät paikkansa.
Tarkistin nuo "syöttökuviot" ja kyllähän ne paikkansa pitävät. Olivat siis kuvakaappauksia FourFourTwon Stats Zone-appsista. Numerot noille välittää Opta eli luotettavaa dataa.
|
|
|
|
JamesPuntti
Poissa
Suosikkijoukkue: ManU, Suomi
|
|
Vastaus #4962 : 11.02.2014 klo 20:00:56 |
|
Mun kristallipallo näyttää, että Unitedin tuleva menestys (tulee sitten vuoden tai kahdeksan kuluttua) ei liity tämän ketjun kirjoitusten tasoon.
Aivan varmasti näin, mutta samalla sarkasmilla voisin väittää tämän keskusteluforumin olevan aivan turha, jos mielenilmauksia, purkautumisia, spekulointeja, omia näkemyksiä ja muuta, jokaisen kirjoittajan omakohtaista mutu-tietoa halveksutaan ja katsotaan pitkin nenän vartta. Johan nimike "keskustelupalsta" viittaa keskusteluun, eli dialogiin, eli vuoropuheluun. Sen jatkuvuuden kannalta mielipide-erot ovat välttämättömiä. Annetaan siis kaikkien sanoa sanottavansa eikä nosteta itseään ketään ylevämmäksi tai haukuta ketään tyhmemmäksi. Eri mieltä voi ja pitääkin olla! Ja mainittakoon vielä, että pidän sinua koko topicin historian yhtenä parhaista kirjoittajista. Tarkoitus ei siis ole hyökätä henkilökohtaisesti sinua kohtaan.
|
|
|
|
Optimus Prime
Paikalla
|
|
Vastaus #4963 : 11.02.2014 klo 21:38:03 |
|
Mainitsin edellisellä sivulla ManUn nykyisen skouttijärjestelmän heikon tason, minkä seurauksena aloin pohtimaan, ketä tosiaan on Unitediin viime vuosina kärrätty. Lädejä Ferguson oli suosinut ja hyvä niin, menestynyt ja pääosin brittipelaajista koostunut FERGUSONIN United näyttää olevan joukkueena tämän aikakauden viimeistä mallia. Paljon kiitosta tästä kuuluu tietysti Fergusonille.
Viime vuosina sisään on raahattu ulkomaisista seuroista ManUn aikuisten joukkueeseen onnistuneesti ainoastaan de Gea, joka on kuitenkin pelannut ailahtelevasti, ja suuri määrä rahaa vaihtoi siirrossa myös omistajaa. Ulkomailta tuotuja, enemmän tai vähemmän flopanneita ovat olleet Kagawa, Anderson ja Bebe. Tämä on tietysti vain subjektiivinen näkemykseni. Onhan junnupuolelle kuitenkin onnistuttu kaappaamaan mm. Januzaj ja Pogba, joka kuitenkin katastrofaalisesti (oikeasti, mitä vittua?) menetettiin ilmaissiirrolla Juventukseen, koska Ferguson &co. eivät kyenneet näkemään ranskalaisen todellista taitotasoa ja potentiaalia. Erityisen pahaksi tämän menetyksen on tehnyt se, että nyt joudumme katsomaan Pogban tontilla rugbypelaaja-Jonesia. Ei helvetti sentään mitä puuhastelua.
Pogbahan oli hieman monimutkainen tapaus. Hänellähän ei ollut ykkösjoukkueessa pelatuissa otteluista mitään näyttöjä. Ei yhtään maalia tai syöttöjä liigassa tai cupeissa. Muistan edelleenkin kuinka kauhea hätä tuli kun alkoi kuulua lähtöhuhuja ja hyvien pelien jälkeen ressuissa jannu nostettiin ykkösjoukkueeseen. Innolla katsoin seuraavan pelin ja kaveri oli täysin näkymätön. Olisi tarvinnut Januzajn tyylisen sisääntulon että sopimusta olisi jatkettu. Taisi siellä olla huhuja että agentti halusi myös rahastaa.
|
|
|
|
bergerinpatrik
Poissa
Suosikkijoukkue: LFCInter
|
|
Vastaus #4964 : 11.02.2014 klo 21:55:54 |
|
Kovaksi on mennyt touhu:
|
|
|
|
Tveni Trii
Poissa
Suosikkijoukkue: Oi Suomi on!
|
|
Vastaus #4965 : 11.02.2014 klo 21:56:11 |
|
Annetaan siis kaikkien sanoa sanottavansa eikä nosteta itseään ketään ylevämmäksi tai haukuta ketään tyhmemmäksi. Eri mieltä voi ja pitääkin olla! Ja mainittakoon vielä, että pidän sinua koko topicin historian yhtenä parhaista kirjoittajista. Tarkoitus ei siis ole hyökätä henkilökohtaisesti sinua kohtaan. Erittäin hyvin sanottu. Itse odotan ainakin mielenkiinnolla kokeneen kaartin kirjoituksia ja analyysejä peleistä, ovat kuitenkin pääsääntöisesti mukavampaa luettavaa kuin muutaman rivin kommentit, joita itsekin tänne ehkä hieman liikaa viljelen.
|
|
|
|
Mr.Manager
Poissa
|
|
Vastaus #4966 : 11.02.2014 klo 22:01:02 |
|
Pogbahan oli hieman monimutkainen tapaus. Hänellähän ei ollut ykkösjoukkueessa pelatuissa otteluista mitään näyttöjä. Ei yhtään maalia tai syöttöjä liigassa tai cupeissa. Muistan edelleenkin kuinka kauhea hätä tuli kun alkoi kuulua lähtöhuhuja ja hyvien pelien jälkeen ressuissa jannu nostettiin ykkösjoukkueeseen. Innolla katsoin seuraavan pelin ja kaveri oli täysin näkymätön. Olisi tarvinnut Januzajn tyylisen sisääntulon että sopimusta olisi jatkettu. Taisi siellä olla huhuja että agentti halusi myös rahastaa.
Se mikä mua tossa Pogban tilanteessa ihmetyttää on se, että Unitedissa ei näyttöpaikkoja tullut kuin muutama. Kuitenkin puhuttiiin, että talenttia on valtavasti. Noh eipä mitään siirto Juveen ja kaveri lunasti paikkansa avauksessa muutaman kuukauden sisällä. Siis oliko Unitedin kk niin kova, että kaveri ei vain mahtunut näyttämään. Mielestäni ei, päin vastoin. Keskikentälle kaivattiin suuresti pelaajaa joka osaa pitää palloa, osaa ja haluaa vetää kauempaakin, on iso ja osaa puolustaa. Pogballa on mielestäni nuo kaikki ominaisuudet. Juve ne näki, miksi ei manu?
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.02.2014 klo 22:03:36 kirjoittanut Mr.Manager »
|
|
|
|
|
Valonheitin
Poissa
|
|
Vastaus #4967 : 11.02.2014 klo 22:18:52 |
|
Muistan ehkä väärin, mutta Pogban lähtöhalut kasvoi Blackburnia vastaan pelatun matsin jälkeen, jossa keskikentällä oli brassiveljeksiä ja muita vähemmän vakiintuneita keskustan pelaajia. Toki koko tilanne oli tyypillinen nykyfutikselle, jossa pelaajan leirin odotukset ovat ristiriidassa seuran kanssa. Nykyään ei nöyrästi odotella peliaikaa.
|
|
|
|
Benoit
Poissa
|
|
Vastaus #4968 : 11.02.2014 klo 22:37:05 |
|
e turha viesti.
|
|
|
|
Mr.Manager
Poissa
|
|
Vastaus #4969 : 11.02.2014 klo 22:37:24 |
|
Jep, näin muistelen. Mutta itse en kunnolla ymmärrä pelaajien peluuttamista noin rankasti out of position. Eli laita pakki keskikentän keskustassa, tai laituri laitapakkina. Keskuspakki keskikentällä tai toisinpäin. Aika heikko luotto omiin huippulahjakkaisiin pelaajiin jos esim laitapakki ajaa pogban tilanteessa valinnassa keskikentälle ohi....
|
|
|
|
Pumba
Poissa
Suosikkijoukkue: Therese Johaug
|
|
Vastaus #4970 : 11.02.2014 klo 22:50:35 |
|
Pogbankin tapaus silloin pari vuotta sitten on käyty n. 27 kertaa läpi tämänkin topicin alla... Menetetty tapaus kuitenkin, ehkä jollain toisella agentilla, toisella managerilla ja toisella kampauksella olisi vielä Unitedin pelaaja.
|
|
|
|
Tsika
Poissa
|
|
Vastaus #4971 : 12.02.2014 klo 00:26:01 |
|
Oletko siis sitä mieltä että kyseinen kolmikko on pelannut omilla vahvuuksillaan ja valmennus on saanut heistä sen kaiken irti mitä on mahdollista? Oliko nyt niin, että Rooney ja RvP ovat syöttäneet toisilleen kahdessa viime pelissä yhteensä 3 vai 4 kertaa? Stoke pelissä 1 syöttö, Fulham pelissä ?! Ihan mielenkiinnosta haluaisin kuulla, että miten tuollaisen yhteistyön voi selittää? Olettaen että ne tilastokuvat, jotka joku forumisti laittoi pitävät paikkansa. Vaikka minkälainen hidalgo Mata on, niin ei se kolmikon peluu voi välittömästi napsahtaa kohdilleen. Tuskin edes, jos kyseessä olisi Messi tai Ronaldokaan, he tosin ratkoisivat todennäköisesti itse pelit Rooney&RvP syöttöjen määrät ovat kyllä naurettavan vähäisiä, mutta ei senkään tulisi olla ratkaisevaa, siellä on neljä muuta pelaaja, jotka voivat sen RvP:lle siirtää. Fulham-pelissä RvP:lle oli muutoinkin lähes mahdoton syöttää, kun 8 pelaajan puolustuslinjasta on kohtuu vaikea löytää sitä rakoa. RvP:n oli tietenkin tehtävänä vetää linjaa alemmas, jotta taustoilta löytyisi tilaa tulla lähemmäs, jossa myös onnistuttiin, vaikkei keskisektori ollutkaan käytössä. Rooneylta puuttuvat tehot viime peleistä. Paikkoja hänelläkin on ollut melko moneen, mutta viimeistelyssä on ollut selkeästi toivomisen varaa. Jos hän olisi onnistunut, niin Matan tilastot näyttäisivät entistä paremmilta. Myös on todettava, että ne tilastot ovat melko yhdentekeviä, sarjataulukko lopulta ratkaisee ja se ei Meidän kannalta hyvältä näytä.
|
|
|
|
Tsika
Poissa
|
|
Vastaus #4972 : 12.02.2014 klo 00:31:04 |
|
Asiasta kukkaruukkuun. Miten Zaha on lainalla pelannut? Tilastot kyllä näkee, mutta peli-ilmeestä ja potentiaalista yms. olisi mukava kuulla. Pitänyt ottaa tarkkailun alle, mutta jotenkin onnistunut sössimään itsensä pois TV:n ääreltä tarvittavalla hetkellä.
|
|
|
|
Kyykky
Poissa
|
|
Vastaus #4973 : 12.02.2014 klo 08:54:33 |
|
Brucie ja Pally, kova legendakaksikko, ei siinä mitään. Kaikesta huolimatta en nostaisi heitä Vida-Rio-kaksikon edelle, jonka statsit ovat omaa luokkaansa. Tässä suhteessa myös aikakaudella on melkoisesti eroa. Kommentoinpa vielä tähän aiempaan kirjoitukseen näin jälkijunassa. Henski on jyvällä. Siinä missä Bruce ja Pallister nostivat Unitedin Valioliigan kärkeen heittivät Rio ja Vidic joukkueen koko Euroopan (ja maailman) parhaaksi.
|
|
|
|
Kyykky
Poissa
|
|
Vastaus #4974 : 12.02.2014 klo 10:27:56 |
|
En ihmettele sitä, että tekee mieli luovuttaa, kun oma jengi ei menekään tänä vuonna voitosta voittoon, ja pääse pätemään, kuinka mun Unitedissa tehdään asiat muita paremmin.
No siitähän tässä varmaankin on kyse...
|
|
|
|
|
|