Boamah pelaajana ei välttämättä ollut tossa se ongelma, vaan se että luovuttiin keskikentästä. Toki mun papereissa toi maali menee myös Boamahin piikkiin yksilötasolla, mutta keskikentästä luopumisella oli osuus siihen.
Tuo joukkueen epätasapainohan on edelleen aivan hirveä, vaikka Toke pääsi asiaan vaikuttamaan nyt jo enemmänkin. Tänään vaihtopenkillä oli kolme keskuspuolustajaa, yksi maalivahti, vasen laituri ja kaksi kärkeä. Joku varmaan selittää tän sillä, että Aapoa voi peluuttaa myös keskikentällä, mutta Aapoa ei voi peluuttaa keskikentällä jos Aapo laitettaan toppariksi.
Eiku selitys on, että Toke rakensi joukkuetta 343 muotoon, mutta ei saanut sitä toimimaan. Fiksuja valmentajana kuitenkin tunnustaa tosiasiat, luovutti ajoissa ja siirtyi yksinkertaisempaan ryhmitykseen, jossa saadaan keskikentälle enemmän pelaajia. Seurauksena peli on vähän parempaa, mutta vaihtopenkillä ei ole keskikenttiä ja toppareita on paljon.