drone
Poissa
Suosikkijoukkue: SUOMEN maajoukkueet, SUOMALAISET kasvattajaseurat
|
|
Vastaus #650 : 27.06.2016 klo 09:02:39 |
|
En kyllä usko että Suomessa ongelmat olisi piirien määrässä, resurssien pienuudessa jne. Resursseja pitää käyttää mahdollisimman laajalti ja kustannustehokkaasti.
Kustannustehokkaasti tietenkin. Sana "laajalti" voidaan ymmärtää monella tavalla. Tarkoitetaanko sitä, että resurssit käytetään mahdollisimman monen lisenssipelaajan hyväksi (mikä onkin oikeasti hyvä ajatus) vai ripotellaanko niitä tasaisesti ympäri Suomea riippumatta siitä, miten fiksusti niitä paikallisella tasolla käytetään. Itse uskon, että resurssien kohdentaminen sinne, missä kehittymisedellytykset ovat parhaat, palvelisi pitkällä tähtäimellä ihan kaikkien etua. Jos Islannin sijasta EM-kisahuuma toteutuisikin nyt Suomessa, näkyvyys ja mielenkiinto jalkapalloilua kohtaan kasvaisi aivan toisenlaisiin mittasuhteisiin. Ja kuten tiedämme, raha seuraa huomiota ja raha tulee rahan luo. Silloin hyötyy jokainen. Ehdotus piirien määrän vähentämisestä sisältää kaksi ajatusta. Ensimmäinen on tuo kustannustehokkuus, eli vähennetään ns. "paperinpyörittelyä", johon nimimerkki Thalian viittasi. Toinen ajatus on päätöksenteon terävöittäminen. Yhteinen sävel on helpompi löytää, jos eri tahoille vetäviä näkemyksiä on vähemmän. Mitä useampi kokki, sitä kehnompi soppa, kuuluu vanha viisaus.
|
|
|
|
Monska
Poissa
Suosikkijoukkue: Vain single malt on oikeaa viskiä
|
|
Vastaus #651 : 27.06.2016 klo 09:12:46 |
|
Piirien yhdistämisen kustannustehokkuus on myytti. Turun ja Satakunnan piirit yhdistettiin, tuloksena tosin kaikkien vakanssien säilyminen. Eli nyt vaan samat tyypit tekee ristiin töitä saman kokoisella alueella ilman säästöjä ja kustannustehokkuutta.
|
|
|
|
drone
Poissa
Suosikkijoukkue: SUOMEN maajoukkueet, SUOMALAISET kasvattajaseurat
|
|
Vastaus #652 : 27.06.2016 klo 09:29:52 |
|
Eli nyt vaan samat tyypit tekee ristiin töitä saman kokoisella alueella ilman säästöjä ja kustannustehokkuutta.
Heh, no tuohan on selvää, ettei mainitulla lähestymistavalla synny säästöjä tai tehokkuutta. Eiköhän tälläkin asialla ole yhteys tulosvastuuseen. Jos tulosvastuuta ei ole eikä sitä kukaan perää, mutta avustus tulee kuin "ManU:lle illallinen", niin seurauksena on, että vanha meno jatkuu.
|
|
|
|
fingerström
Poissa
|
|
Vastaus #653 : 27.06.2016 klo 14:41:38 |
|
Mitä useampi kokki, sitä kehnompi soppa, kuuluu vanha viisaus.
Ja kuten useimmiten näissä yhteiskunnan toimintaan sovitelluissa "ajatelmissa", päin helvettiä ajateltu. Diktatuureissa ei "kokkeja" ole hämmentämässä kovin montaa, mutta listaapa tehokkaat, innovatiiviset, joustavat ja resursseja parhaalla mahdollisella tavalla käyttäneet diktatuurit. Mikä sut saa kuvitteleen, että juuri tässä tapauksessa asiat muuttuisivat? Toinen alkeellinen virheajatelma on tämä "byrokratian" vastaisuus. Tosiasiassa suomalaisen futiksen ja ylipäätänsä seuratoiminnan ongelma on "byrokratian" vähäisyys, ei liiallisuus. Suomessa muutamat harvat toimijat painavat duunia kukin ikiomalla tavallaan sen sijaan, että toimijoita olisi paljon ja asiat keskusteltaisiin kaikessa rauhassa läpi ennen toimintaa. Tämä koskee sekä järjestötoimintaa että yritysmaailmaa; monet varmaan ovat havainneet sen, kuinka "tuskastuneita" suomalaiset yritysheput ovat ruotsalaisiin, jotka vain "jaarittelevat". Miten sitten suomalaisista saataisiin yhdistysihmisiä, jotka kokoontuisivat kokouksiin pohtimaan sitä, mitä tehtäisiin eikä uuvuttaviin palavereihin, joitten jälkeen mennään tekemään kuten ennenkin? Siinä on se ydinkysymys, ei suinkaan jossain näennäisessä "ketteryydessä" tai "kustannustehokkuudessa". Ihmiskunta on menestynyt yhteistoiminnalla.
|
|
|
|
drone
Poissa
Suosikkijoukkue: SUOMEN maajoukkueet, SUOMALAISET kasvattajaseurat
|
|
Vastaus #654 : 27.06.2016 klo 15:16:49 |
|
Mikä sut saa kuvitteleen, että juuri tässä tapauksessa asiat muuttuisivat?
Oma kokemus omasta kokemuspiiristä. En väitä, että se menee juuri Palloliitossa näin, mutta tämä on yksi valistunut arvaus, jolla voi yrittää selittää ja ratkaista suomalaisen jalkapalloilun ikuista alennustilaa. Suomessa muutamat harvat toimijat painavat duunia kukin ikiomalla tavallaan sen sijaan, että toimijoita olisi paljon ja asiat keskusteltaisiin kaikessa rauhassa läpi ennen toimintaa.
Keskustelu on eri asia kuin byrokratia. Siitä olen toki (ymmärtääkseni) kanssasi samoilla linjoilla, ettei toimijoiden välinen koordinointi ainakaan pahentaisi tilannetta. Juuri tuohon koordinointiin tarvittaisiin mielestäni johtajuutta liiton suunnalta. Mitä tulee toimijoiden määrään, niin itse painottaisin laatua enemmän kuin määrää. Jos Suomi yrittää pärjätä massalla, niin mielestäni se on tie, joka vie tuhoon. Miten sitten suomalaisista saataisiin yhdistysihmisiä, jotka kokoontuisivat kokouksiin pohtimaan sitä, mitä tehtäisiin eikä uuvuttaviin palavereihin, joitten jälkeen mennään tekemään kuten ennenkin? Siinä on se ydinkysymys, ei suinkaan jossain näennäisessä "ketteryydessä" tai "kustannustehokkuudessa". Ihmiskunta on menestynyt yhteistoiminnalla.
No, tuo ratkeaa varmaan sillä, ettei sitten enää kokoonnuta uuvuttaviin palavereihin eikä etenkään mennä tekemään kuten ennenkin, vaan yritetään kehittyä. Eli kysymys lienee ennen kaikkea asennemuutoksesta. Onhan meillä Suomessakin esimerkkejä hyvästä juniorityöstä (jääkiekko) ja palloilumenestyksestä (koripallo, lentopallo), joten ilmeisistä suomalaisista ongelmista huolimatta menestystarinoitakin on pystytty luomaan. Väittäisin, että jos Palloliitossa on innostavia ihmisiä, jotka näyttävät innostavaa esimerkkiä omalla toiminnallaan, asennemuutoskin on mahdollinen. Mutta muutoksen täytyy alkaa jostakin, siinä se dilemma. Ja kyllä kustannustehokkuudella on edelleen paikkansa ja tehtävänsä, jos se käsite vain ymmärretään oikein. Se ei todellakaan tarkoita raskaan organisaation ylläpitämistä nimistöä keventämällä, vaan kirjaimellisesti sitä, että vähemmällä enemmän.
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.06.2016 klo 15:19:02 kirjoittanut drone »
|
|
|
|
|
Thalian
Poissa
|
|
Vastaus #655 : 30.06.2016 klo 10:21:55 |
|
Piirien yhdistämisen kustannustehokkuus on myytti. Turun ja Satakunnan piirit yhdistettiin, tuloksena tosin kaikkien vakanssien säilyminen. Eli nyt vaan samat tyypit tekee ristiin töitä saman kokoisella alueella ilman säästöjä ja kustannustehokkuutta. En tunne tuota prosessia enkä mitä tuolla on päätetty, mutta jos johtopaikoilla on yhtään tolkunihmisiä, niin työntekijöiden työnkuvat käydään tässä pölyn laskeuduttua läpi ja sen jälkeen sitten pohditaan, että kuka jatkaa ja minkälaisessa pestissä.
|
|
|
|
drone
Poissa
Suosikkijoukkue: SUOMEN maajoukkueet, SUOMALAISET kasvattajaseurat
|
|
Vastaus #656 : 30.06.2016 klo 10:55:43 |
|
En tunne tuota prosessia enkä mitä tuolla on päätetty, mutta jos johtopaikoilla on yhtään tolkunihmisiä, niin työntekijöiden työnkuvat käydään tässä pölyn laskeuduttua läpi ja sen jälkeen sitten pohditaan, että kuka jatkaa ja minkälaisessa pestissä.
Onkohan Palloliitossa pohdittu missä määrin tehtävien vaatimustasoja ja yritetty suhteuttaa sitä maksettavaan palkkaan? Esim. yliopistomaailmassa on aika tarkkaan kuvattu, mitä tehtävän tulee sisältää, jotta siitä voidaan maksaa tietyntasoinen palkka.
|
|
|
|
Thalian
Poissa
|
|
Vastaus #657 : 30.06.2016 klo 10:58:29 |
|
Onkohan Palloliitossa pohdittu missä määrin tehtävien vaatimustasoja ja yritetty suhteuttaa sitä maksettavaan palkkaan? Esim. yliopistomaailmassa on aika tarkkaan kuvattu, mitä tehtävän tulee sisältää, jotta siitä voidaan maksaa tietyntasoinen palkka. Liitolla ei ole mitään tekemistä piirien työntekijöiden kanssa. Piirit ovat rekisteröityjä yhdistyksiä, jotka saavat tehdä ihan itse mitä haluavat. Piirien työntekijöille on olemassa TESsi, jonka perusteella nuo palkat muodostuvat. Ilmeisesti kaikki piirit eivät käytä tätä TESsiä, mikä on minusta aika hölmöä. Piirijohtajilla on sitten sopimuspalkat ja niissä on kuulemani mukaan aika älyttömiä eroja piirien kesken.
|
|
|
|
Monska
Poissa
Suosikkijoukkue: Vain single malt on oikeaa viskiä
|
|
Vastaus #658 : 30.06.2016 klo 11:03:23 |
|
Liitolla ei ole mitään tekemistä piirien työntekijöiden kanssa. Piirit ovat rekisteröityjä yhdistyksiä, jotka saavat tehdä ihan itse mitä haluavat.
Piirien työntekijöille on olemassa TESsi, jonka perusteella nuo palkat muodostuvat. Ilmeisesti kaikki piirit eivät käytä tätä TESsiä, mikä on minusta aika hölmöä. Piirijohtajilla on sitten sopimuspalkat ja niissä on kuulemani mukaan aika älyttömiä eroja piirien kesken.
Tessi määrää minimin, mutta ei millään tasolla avaa sitä toimenkuvaa mikä jalkapallopiireissä kuuluu toimintaan. Sinällään dronen ehdotus on loistava. Mielenkiinnolla tosiaan odotan tätä Turun alueen tuhoa jonka tuorein piirihallitus on aloittanut. Omasta mielestä, jos henkilötyövuodet pysyy samana ja tilaajamäärä ei nouse, se ei ole tehostamista vaan perinteistä piirien ympäri mennään yhteen tullaan touhua.
|
|
|
|
Thalian
Poissa
|
|
Vastaus #659 : 30.06.2016 klo 12:00:44 |
|
Tessi määrää minimin, mutta ei millään tasolla avaa sitä toimenkuvaa mikä jalkapallopiireissä kuuluu toimintaan. Sinällään dronen ehdotus on loistava. Toki näin. TES on väline, joka määrittelee palkan suuruutta. Jos halutaan tarkemmin mennä toimenkuviin, niin silloin suosittelen esim. tehtäväkorttien käyttöä. Mielenkiinnolla tosiaan odotan tätä Turun alueen tuhoa jonka tuorein piirihallitus on aloittanut. Omasta mielestä, jos henkilötyövuodet pysyy samana ja tilaajamäärä ei nouse, se ei ole tehostamista vaan perinteistä piirien ympäri mennään yhteen tullaan touhua. Ei henkilötyövuosia tarvitse välttämättä vähentää vaan olemassa olevia resursseja voidaan myös kohdetaan eri tavoin. Nythän on ollut puhetta piireissä siitä, että vähennetään toimistolla istuvien määrää ja lisätään kentällä työskentelevien määrää. On siis mahdollista, että HTVt eivät vähene, mutta silti yhdistymisellä saadaan etuja.
|
|
|
|
Monska
Poissa
Suosikkijoukkue: Vain single malt on oikeaa viskiä
|
|
Vastaus #660 : 30.06.2016 klo 13:06:51 |
|
Toki näin. TES on väline, joka määrittelee palkan suuruutta. Jos halutaan tarkemmin mennä toimenkuviin, niin silloin suosittelen esim. tehtäväkorttien käyttöä.
Ei henkilötyövuosia tarvitse välttämättä vähentää vaan olemassa olevia resursseja voidaan myös kohdetaan eri tavoin. Nythän on ollut puhetta piireissä siitä, että vähennetään toimistolla istuvien määrää ja lisätään kentällä työskentelevien määrää. On siis mahdollista, että HTVt eivät vähene, mutta silti yhdistymisellä saadaan etuja.
Mielenkiinnolla odotan etuja. Toistaikeksi suurin "etu" on ollut sarjojen yhdistäminen piirirajojen yli, joka on aiheuttanut aika isosti, varsinkin pienemmissä seuroissa, epäuskoa. Nykyisellään Taalintehtaalta on pisin pelimatka Uuteenkaupunkiin yli 200 kilsaa. Tulevaisuudessa löytyy 300 kilsan matkoja yhteen suuntaan. Se onkin hemmetin kätevää resurssien käyttöä, kun KSF:n futsalista pamauttavat yhteen kolmosen matsiin reilu 600 kilsaa ja kausibudjettinsa. Turku tekee jo valmiiksi yhteistyötä Ahvenanmaan kanssa. Toki sen tajua, että jollekin huittislaiselle seuralle tämmöinen kerran kaudessa tapahtuva båtresa on siisti ja kiva juttu. Mutta entäs ne affenanmaan seurat? Ennen laivalla Turkuun, sitten matsin jälkeen laivalla takas. Tulevaisuudessa laivalla Turkuun. Bussilla vaikka Karvialle, kuskien tauot, takaisin Turkuun ja laivaan. Puolet niiden peleistä on mantereella. Jomala IK:n valmentaja ottikin Näköradion haastattelussa tuohon asiaan kantaa ruotsiksi. Nopealla katugallupilla kysyttynä, niin viisi kuudesta jengistä, joilta kysyin, ja jotka pelasi viime kaudella futsalin kakkosta, sanoivat ettei rahat riitä pelata Turku-Satakunta Kakkosta. Oman jengin jätkiltä kysyttäessä vastaus oli, etteivät tuhlaa talviviikonloppuja autossa istuen, koska futsal on talviharrastus, eikä mitään muuta. Ja näkeehän sen siellä Thalianinkin kotikulmilla, ettei Itä- ja Keski-Suomen Kolmonen tule vuosittain kiljuen täyteen. Ei se johdu siitä, etteikö joukkueet haluaisi pelata futista. Se johtuu puhtaasti siitä, ettei niitä kiinnosta matkustaa valmiiksi jo pitkien matkojen takia vielä pidemmälle. Aika ison viisasten kiven saa piirihallitus tämän yhdistymisen jälkeen kaivaa, että saavat Turun alueen joukkueet ostamaan ajatuksen yhdistymisen eduista. Varsinkin kun aiemmin Satakunta teki yhteistyötä Tampereen kanssa ja tuolloin piirien pääpaikatkin olivat toisiaan lähempänä. Tuolla välillä lisäksi kulkee jopa junat, mitä ei rannikolla kulje. Eikö sitten Mansesterilaiset kiinnostuneet Satakunnan kosinnasta, vai miksi liittoutuminen tehtiin (kiireellä) Turun kanssa, en tiedä. Tällä hetkellä vaikuttaa Tampereen vetäneen pidemmän tikun.
|
|
|
|
Thalian
Poissa
|
|
Vastaus #661 : 30.06.2016 klo 13:29:33 |
|
Sarjojen yhdistymänen ei ole mitenkään pakollinen piirien yhdistämisen seuraus. Tästähän on itse asiassa ollut puhetta, että sarjat ovat tulevaisuudessa yhä enemmän järkeviä kokonaisuuksia eivätkä mitään piirirajojen määrittelemiä. Toki ongelmia vielä on, mutta jos muutoksia tähän suuntaan tapahtuu, niin ne ovat pelkästään positiivisia. Itse ainakin näkisin, että varsinkin harrastetasolla on tärkeää yrittää minimoida sitä matkustamista, joka on kuitenkin yksi suurimmista kustannuksista.
|
|
|
|
Monska
Poissa
Suosikkijoukkue: Vain single malt on oikeaa viskiä
|
|
Vastaus #662 : 30.06.2016 klo 14:31:19 |
|
20 seuraa ja yhteensä 44 henkilöä kokoontuivat Rauman kaupungintalon valtuustosaliin perustamaan SPL:n Länsi-Suomen piiriä, joka jatkaa Satakunnan ja Turun piirien toimintaa yhteisenä piirinä vuoden 2017 alusta. Tosin jo syksyllä alkava futsalin sarjakausi 2016 – 2017 pelataan yhdessä. Silti seuroille ei ole tullut tietoa, miten nuo sarjat pelataan yhdessä. Sarjojen alkuun kolme kuukautta. Keskiviikkona kokoontuivat Länsi-Suomen piirin alueen futsalasiantuntijat pohtimaan jo syksyllä käynnistyviä yhteisiä futsalsarjoja. Palaverin lähtökohtana tässä vaiheessa oli löytää nykyisten piirien toisistaan eroavien pelaamistapojen ja peliaikojen harmonisointi. Futsalsarjat 2016–2017 pelataan jo yhteisen Länsi-Suomen piirin sarjoina ja jalkapallossa kausi 2017 on ensimmäinen ”uusin kuvioin.” Twitterissä Turun piirihallituksen varapj on ainoa, joka kommentoi suoriin kysymyksiin vastauksia, mutta muuten mennä aika epämääräisesti. Jos esimerkiksi Kolmonen onkin ensi kaudella Turku-Satakunta, niin olisihan siitä pitänyt tietää ennen tämän kauden Kolmosen alkua. Nythän kukaan ei tiedä moniko putoaa, mistä tulee jengit tilalle ja mitä muita muutoksia tulee. Ja kuitenkin seurat alkavat jo elokuussa miettimään ensi kautta.
|
|
|
|
Tiksa
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Huuhkajat
|
|
Vastaus #663 : 30.06.2016 klo 14:54:15 |
|
Eikö nimenomaan noilla isoimmilla piireillä voisi päästä maantieteellisesti ja urheilullisesti järkevämmän kokoisiin sarjoihin kun seuramäärä kasvaa? Mikään luonnonlakihan ei ole, että x-divarissa pitää olla yksi piirin kokoinen sarja.
Sille taas ei tässä harvaan asetussa maassa voi mitään, että suuressa osasssa maata joko on pitkät pelimatkat, pelataan hyvin eri tasoisia joukkueita vastaan tai pelataan koko ajan samoja paria seuraa vastaan. Siitä vain valitsemaan mikä on pienin paha. Sellaista tilannetta ei tule olemaan, jossa olisi tusina kolmosen tasoista seuraa sadan kilometrin säteellä Jyväskylästä.
|
|
|
|
Zaari
Poissa
Suosikkijoukkue: Nukkuvat jättiläiset
|
|
Vastaus #664 : 30.06.2016 klo 15:45:41 |
|
Aika ison viisasten kiven saa piirihallitus tämän yhdistymisen jälkeen kaivaa, että saavat Turun alueen joukkueet ostamaan ajatuksen yhdistymisen eduista. Varsinkin kun aiemmin Satakunta teki yhteistyötä Tampereen kanssa ja tuolloin piirien pääpaikatkin olivat toisiaan lähempänä. Tuolla välillä lisäksi kulkee jopa junat, mitä ei rannikolla kulje. Eikö sitten Mansesterilaiset kiinnostuneet Satakunnan kosinnasta, vai miksi liittoutuminen tehtiin (kiireellä) Turun kanssa, en tiedä. Tällä hetkellä vaikuttaa Tampereen vetäneen pidemmän tikun.
Alunperinhän kaikkien kolmen piirin (Satakunta, Tampere, Turku) piti yhdistyä ja tätä kohtihan oli jo vakavia keskusteluja käyty. Sitten Tampereella (Ilveksessä) tajuttiin, ettei omaa etua enää voidakaan ajaa entiseen malliin ja hypättiin kysymättä porukasta pois.
|
|
|
|
Esson Make
Poissa
|
|
Vastaus #665 : 11.10.2016 klo 10:13:24 |
|
Ajankohtainen taas...
|
|
|
|
|
el_Diablo
Paikalla
Suosikkijoukkue: visio 2020
|
|
Vastaus #667 : 11.10.2016 klo 14:51:44 |
|
Pertin tehtävä on johtaa ei vastata puhelimeen
|
|
|
|
Messi#19
Poissa
|
|
Vastaus #668 : 16.10.2016 klo 19:55:01 |
|
Tekikö Sauli Niinistö aikanaan uskomattoman suuren karhunpalveluksen koko suomalaiselle futikselle?
Koska Ari Lahti oli silloin ehdokkaana(ja suosikki?) ks pestiin mutta luopui ehdokkuudesta kun Sauli Niinistö ilmestyi estraadille. Ja tuki tämän valintaa puheenjohtajaksi. Niinistöllä toki haettiin pr-näkyvyyttä jne mutta tulokset jäivät erittäin laihoiksi Jos Niinistöä ei olisi tullut niin olisi ollut mahdollista, että Ari Lahti olisi ravistellut suomifutiksen rakenteita ja Pertti Alaja ei olisi koskaan tullut virkaan.
Toki mahdollista, että toiminta olisi ollut samanlaista kuin Kups kanssa. Antaa rahat ja ei vaadi mtn suorituksia rahaa vastaan.
JOS JOS JOS jne
|
|
|
|
piiparinen
Poissa
|
|
Vastaus #669 : 17.10.2016 klo 07:59:01 |
|
Silti seuroille ei ole tullut tietoa, miten nuo sarjat pelataan yhdessä. Sarjojen alkuun kolme kuukautta. Twitterissä Turun piirihallituksen varapj on ainoa, joka kommentoi suoriin kysymyksiin vastauksia, mutta muuten mennä aika epämääräisesti.
Jos esimerkiksi Kolmonen onkin ensi kaudella Turku-Satakunta, niin olisihan siitä pitänyt tietää ennen tämän kauden Kolmosen alkua. Nythän kukaan ei tiedä moniko putoaa, mistä tulee jengit tilalle ja mitä muita muutoksia tulee. Ja kuitenkin seurat alkavat jo elokuussa miettimään ensi kautta.
Futsalkausi kolkuttelee ovella ja piirihallitus päättänyt sitä sun tätä. Valiokuntia vähennetään/lakkautetaan kokonaan ja päätökset tehdään "asiantuntijaryhmissä". Satakuntalaisena tarkoittaa siis sitä että päätökset tehdään Turussa. Tai ainakin päätös on se miten Turussa on tähänkin asti totuttu eikä siinä päätöksenteossa Satakunnan menettelytavoista ole löydetty mitään hyvää eikä säilytettävää.
|
|
|
|
Maakuntasatraappi
Poissa
Suosikkijoukkue: Sääntöjen rajamaat
|
|
Vastaus #670 : 17.10.2016 klo 09:16:04 |
|
Tekikö Sauli Niinistö aikanaan uskomattoman suuren karhunpalveluksen koko suomalaiselle futikselle?
Koska Ari Lahti oli silloin ehdokkaana(ja suosikki?) ks pestiin mutta luopui ehdokkuudesta kun Sauli Niinistö ilmestyi estraadille. Ja tuki tämän valintaa puheenjohtajaksi. Niinistöllä toki haettiin pr-näkyvyyttä jne mutta tulokset jäivät erittäin laihoiksi Jos Niinistöä ei olisi tullut niin olisi ollut mahdollista, että Ari Lahti olisi ravistellut suomifutiksen rakenteita ja Pertti Alaja ei olisi koskaan tullut virkaan.
Toki mahdollista, että toiminta olisi ollut samanlaista kuin Kups kanssa. Antaa rahat ja ei vaadi mtn suorituksia rahaa vastaan.
JOS JOS JOS jne
Niinistöä pyydettiin ehdokkaaksi, jotta saataisin nimi jota vastaan Hämäläinen ei kertakaikkiaan tohtisi asettua. Eikä asettunutkaan -> ilman Niinistöä kuvio olisi varmaankin mennyt siten, että Hämäläinen vielä yksi kausi tai kuolemaan asti ja sitten Alaja.
|
|
|
|
ginikettu
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK (BJK)
|
|
Vastaus #671 : 17.10.2016 klo 10:02:10 |
|
Niinistöä pyydettiin ehdokkaaksi, jotta saataisin nimi jota vastaan Hämäläinen ei kertakaikkiaan tohtisi asettua. Eikä asettunutkaan -> ilman Niinistöä kuvio olisi varmaankin mennyt siten, että Hämäläinen vielä yksi kausi tai kuolemaan asti ja sitten Alaja.
Niinistö toimi ennemmin kuten "normaalisti" hallituksen puheenjohtaja toimii - alaja toimii hallituksen puheenjohtajana pitkälle toimitusjohtajan tontilla. En tiedä kumpi tapa sopii palloliiton johtoon paremmin. Hieman veikkaan, että ari lahti olisi toiminut myös niinistön tavoin.
|
|
|
|
Neeskens
Poissa
|
|
Vastaus #672 : 17.10.2016 klo 13:43:30 |
|
Niinistö toimi ennemmin kuten "normaalisti" hallituksen puheenjohtaja toimii - alaja toimii hallituksen puheenjohtajana pitkälle toimitusjohtajan tontilla. En tiedä kumpi tapa sopii palloliiton johtoon paremmin. Hieman veikkaan, että ari lahti olisi toiminut myös niinistön tavoin.
Toimitusjohtaja olisi vastuussa hallitukselle. Nyt Alajalla on hallituksenkin nuorat käsissään eikä menoa hillitse kukaan.
|
|
|
|
Koom
Poissa
|
|
Vastaus #673 : 18.10.2016 klo 20:02:21 |
|
Koko kuviossa ihmetyttää eniten casagranden rooli. Tekeekö mies mitään työtä vai onko puhdas selänpesijä? Mies maksaa varmaankin palkkoineen ja kuluineen satatonnia vuodessa. Aika kallista nukketeatteria sen vuoksi, että on olevinaan ihan oikea organisaatio vaikka Pepe kaikesta päättääkin.
|
|
|
|
supstanssi
Paikalla
Suosikkijoukkue: Mites MyPa? Ai voitti?
|
|
Vastaus #674 : 19.10.2016 klo 13:41:51 |
|
Vahvasti tuli kyllä tiedotustilaisuudessa sellainen fiilis että Pertti oli kutsunut koko joukon paikalle pelastamaan Pertin nahkaa, osoittamaan että tässä on muitakin samassa veneessä ja Pertti ei ole syyllinen. Sitä vasten kuulosti kyllä aika amatöörimäiseltä että Pertti supatti läpi mikrofonien koko ajan vieressä istuville ammattilaisille(?) kuin paniikissa mitä tulee muistaa mainita...aikamoinen esityshän tuo taas oli. Myös edeltävästä kokouksesta tuli fiilis että siellä oli ollut pakko laittaa miljoona valmennustutkintoihin vain sen vuoksi että voisi kävellä medialle sanomaan että jotain on koitetaan tehdä laadunkin eteen ja pelastaa näin nahkansa vaikka kaikki asiat menneet vain huonompaan Pertin kaudella. Niin lasten ja naisten harrastajamääriä lukuunottamatta, mutta ne tosiaan ovat kasvaneet koko viime vuosisadankin.
|
|
|
|
|
|