pablo arpa
Poissa
|
|
Vastaus #75 : 12.08.2013 klo 11:36:20 |
|
Ei muuten ole pitkä aika, kun T. Innanen kehui Urheilulehdessä, kuinka Palloliitto oli saanut hyvän ja aikaansaavan puheenjohtajan Alajasta.
Nyt toivoisin oikeasti jotakin tutkivaa urheilutoimittajaa (onko niitä?) pöyhimään tätä asiaa. On aivan kestämätöntä, jos sääntöjä aletaan kiertämään hyvä veli -hengessä.
Eiköhän Suomessa ole niin pienet piirit, ettei kukaan uskalla uhmata asemaansa ja kyseenalaistaa ylempiään yhteisössä. Sitä ollaan hyvin nopeasti ulkona piireistä. Eli toisin sanoen, eli ole enää mistä tehdä töitä. Katso vaikka Kummolaa ja viime vuosien kisoja, muutama urheilukolumnisti kirjoitti yleisen, yleisössä vallitsevan mielipiteen kautta kolumnia, jossa suorastaan välteltiin suoraan sanomista. Toki kansalaisten keskuudessa paska lensi ja sanat ryöppysivät.
|
|
|
|
pyry
Poissa
Suosikkijoukkue: Start 09.08.1942
|
|
Vastaus #76 : 12.08.2013 klo 11:45:35 |
|
Eiköhän Suomessa ole niin pienet piirit, ettei kukaan uskalla uhmata asemaansa ja kyseenalaistaa ylempiään yhteisössä. Sitä ollaan hyvin nopeasti ulkona piireistä. Eli toisin sanoen, eli ole enää mistä tehdä töitä. Itse aiheesta hyvin vähän sanottavaa, mutta tuohon voi vain todeta, että tarvitaan siis lisää porukkaa piirien ulkopuolelta. Tarkoitan siis ihmisiä, jotka voisivat työskennellä muuallakin kuin tietyn viitekehyksen (tässä tapauksessa kai urheilun) sisällä. Ei Suomessa niin pienet piirit ole, että sössimällä jossain yksittäisessä piirileikissä polttaa sillat kaikkialle.
|
|
|
|
straiter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Rotkäppchen Sektkellerei Freyburg
|
|
Vastaus #77 : 13.09.2013 klo 11:26:23 |
|
Kekkuli tuli Georgia-awayn jälkeen kannattajien eteen heiluttelemaan mutta sai poistua keskisormitifton ja futiskulttuuri-aiheisten pilkkachanttien saattelemana takaisin stadikan uumeniin
|
|
|
|
Rehellinen mustalainen
Poissa
Suosikkijoukkue: M.O.P.E.
|
|
Vastaus #78 : 13.09.2013 klo 11:34:10 |
|
Kekkuli tuli Georgia-awayn jälkeen kannattajien eteen heiluttelemaan mutta sai poistua keskisormitifton ja futiskulttuuri-aiheisten pilkkachanttien saattelemana takaisin stadikan uumeniin
|
|
|
|
ZZlatan
Poissa
|
|
Vastaus #79 : 13.09.2013 klo 12:22:39 |
|
Kekkuli tuli Georgia-awayn jälkeen kannattajien eteen heiluttelemaan mutta sai poistua keskisormitifton ja futiskulttuuri-aiheisten pilkkachanttien saattelemana takaisin stadikan uumeniin Eteenpäin on menty, jos kuitenkin on omin jaloin kulkenut tuossa vaiheessa vieraspelireissua. Nyt taas pökköä lisää pesään ja EM-kisat Suomeen! http://www.iltasanomat.fi/jalkapallo/art-1288598876559.html#comments-anchor
|
|
|
|
Lounasseuralainen
Poissa
Suosikkijoukkue: Ykkösliiga
|
|
Vastaus #80 : 13.09.2013 klo 13:42:35 |
|
Kekkuli tuli Georgia-awayn jälkeen kannattajien eteen heiluttelemaan mutta sai poistua keskisormitifton ja futiskulttuuri-aiheisten pilkkachanttien saattelemana takaisin stadikan uumeniin Joo, täyskäännös oli helvetin nopea kun vastassa olikin keskisormimeri!
|
|
|
|
TZagallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Eilen, tänään, huomenna
|
|
Vastaus #81 : 13.09.2013 klo 14:42:12 |
|
Kekkuli tuli Georgia-awayn jälkeen kannattajien eteen heiluttelemaan mutta sai poistua keskisormitifton ja futiskulttuuri-aiheisten pilkkachanttien saattelemana takaisin stadikan uumeniin
|
|
|
|
RinusMichels
Poissa
|
|
Vastaus #82 : 13.09.2013 klo 16:36:43 |
|
Palloliiton verkkosivut julkaisee molemmat puheenjohtaja Alajan puheet lyhentämättömänä. ONNITTELUPUHE 30-VUOTIAALLE PUIJON PALLON KULTAKOEVILLE 3.8.2013 50. mestaruus juhlapäivänä Ritarillinen ja mitalinen tervehdys teille kaikille ja ennen kaikkea sydämelliset onnentoivotukset koko suomalaiselta jalkapalloväeltä kolmekymppiselle Puijon Pallon Kultakoeville! Puijon Pallo Kultakoevet on ainutlaatuinen ilmiö suomalaisessa jalkapalloseurakentässä. Sen kolmen vuosikymmenen historia kertoo paitsi järisyttävästä mitalirohmusta Kunnossa Kaiken Ikää-jalkapallossa myös aivan uskomattoman upeasta työstä suomalaisen aikuisjalkapallon parissa. Niin, niitä mitaleita on tullut juhlivan seuran plakkariin jo 88 kappaletta, kultaisia 50, hopeisia 23 ja pronssisia 15 kappaletta. Ilmassa on ollut koko viikonlopun ajan ainutlaatuista jalkapallokulttuurin hurmaa; viisi-kymppisten SM-turnausottelujen seuraamista, yhdessäoloa, Don Tamia, risteilyjä ja muisteluja, teräviä keskusteluja eilen Pallo Halkeaa –seminaarissa, jossa palloa ei puhkaista eikä ilmoja laitettu pallosta, sen sijaan palloa halkaistiin eri näkökulmiin iloisessa ja rakentavassa hengessä. Jos ei tämä ole sitä jalkapallokulttuuria, jos ei Puijon Pallon Kultakoepien tarina ole ruumiin ja sielun juhlaa, kulttuuria aidoimmillaan, niin mitä tämä kulttuuri sitten on. On kiitoksen aika, on sanottava suoraan mitä Te Kultakoevet olette saaneet aikaan suomalaisessa jalkapallossa. Olette vieneet nuo mitalit palkintopöydiltä kuten jo juuri mainitsin. Mutta ennen kaikkea olette nostaneet jalustalle pelaajan, joka haluaa pelata aina, silloinkin kun koipi ei enää nouse kuten kaksikymppisenä, olette tarjonneet kolmen vuosikymmenen ajan näille kultaisille koeville mahdollisuuden jatkaa rakkainta harrastustaan rakkaiden pelikaverien kanssa, olette luoneet säännöllisen harjoituskulttuurin joka pitää Koevet fyysisessä ja henkisessä vireessä ja olette tehneet seurastanne yhteisen kodin jokaiselle pelaajallenne. Nyt juhlan hetkillä olette perustaneet hyväntekeväisyysrahaston tukemaan vähävaraisten kuopiolaisten jalkapalloharrastusta. Tämä rahasto karttukoon suotuisasti. Kaksi Kultakoepea on saanut Sör-arvonimen; Matti Hiltunen ja Pentti Antikainen ja 27 Kultakoepea on ristitty Ritareiksi. Omalla toiminnallanne olette luoneet iloista, luovaa ja luokseen kutsuvaa seura-henkeä ja hyvää tuulta joka tarttuu väistämättä kaikkiin kosketuksissanne oleviin. Nyt teillä on viisi joukkuetta, joista yksi pelaa vitosdivarissa. Kolmikymmenkertaiset jättikiitokset Teille Jokaiselle! Olette pelimiehiä vailla vertaa. Suomalaista jalkapalloa arvioidaan jokainen päivä. Se on aina esillä ikään kuin jokin esine näyteikkunassa. Jokamiehen ja jokanaisen oikeuksiin kuuluu sitä tarkastella ja siitä lausua painava mielipide, koska suomalainen jalkapallo kuuluu jokaiselle. Ja Suomen Palloliiton omistavat jalkapalloseurat liiton perustamisesta lähtien vuonna 1907. Siksi on loogista, että suomalaisen jalkapallon tämän hetken kaksi pääpainopistealuetta ovat juuri seura ja sitten pelaaja ja juuri pelaajakehitykseen liittyvät toimenpiteet. Kun viisi Euro-joukkuettamme putoaa ensimmäisissä otteluissaan, olemme aaltojen alla. Kun taistelemme Gijonissa 1-1- tasapelin Espanjaa vastaan, surffaamme aaltojen harjalla eikä puhettakaan että aalto veisi meiltä surffilaudan. Kun Puijon Pallon Kultakoevet viettää nyt juhlaviikonloppuaan, iloitsemme seurasta, nauramme yhteisille kokemuksille ja sattumuksille ja saatamme seuraa tuleviin myötämäkiin. Kun huomenna sunnuntaina klo 14 puhun Rääkkylän Niemisen kylässä, jossa asuu noin 500 ihmistä, paikkakunnan ylpeyden eli Niemisen Urheilijoiden 80-vuotisjuhlassa, muistelemme menneitä, rakennamme huomista ja tajuamme miten ratkaisevan tärkeä rooli Niemisen Urheilijoilla on ollut Niemisen kylän arkipäivän elämässä ja sen eheydessä ja liikunnan ilon tuottamisessa. Kun Sami Hyypiän Leverkusen sijoittuu kolmanneksi Bundesliigassa, tunnemme syvää ylpeyttä suomalaisuudesta, vähän röyhistelemme rintaamme Voikkaan Pallo-Peikkojen kasvatin menestyksestä. Kun näen heinäkuisessa Kokkola Cupissa Jutan kirmaavan ONS:n paidassa laitaa pitkin kuin bambin ohi Kälviän Tarmon pelaajien, en malta olla kysymättä kentän laidalla olevalta huoltojoukolta tytöstä. Jutta osoittautuu 8-vuotiaaksi pelinaiseksi joka lisäksi harrastaa telinevoimistelua, pelaa kaksi vuotta vanhempien tyttöjen joukkueessa ja treenaa poikien kanssa. Ymmärrän miten monipuolinen liikuntaharrastus näkyy Jutassa! Kun koemme Helmarien taistelevan viime sekunneilla tasapelin Göteborgissa EM-lopputurnauksessa Tanskaa vastaan, uskomme tähän joukkueeseen ja sen tuleviin menestyksiin on vankkumaton. Kun Ilves ja Haka pelaava Ykkösen paikallisottelua Tammelan stadionilla Tampereella, katsomoihin ahtautuu melkein 5000 katsojaa. Sitä potentiaalia on, vaikka välillä pääsarjan yleisömäärät kyllä kylmäävät. Kun kuulemme jo nyt Huuhkajiemme fanituksen, ainutlaatuisen Pohjoiskaarteen rytmikkäät huudot, taputukset ja kannustukset 6.9. Espanja-ottelussa Olympiastadionilla, tunnemme pelaavamme kahdellatoista pelaajalla. Tajuan ja tajutkaamme mikä on suomalaisen jalkapallon koko kuva. Se ei olekaan häviöt Euro-otteluissa, mutta se on myös sitä. Se ei olekaan tasapeli Espanjassa, se on myös sitä. Se on Kultakoevet, Niemisen Urheilijat, ONS, Kälviän Tarmo, Kuopion Palloseura; se on kaikki suomalaiset jalkapalloseurat ja suomalaiset jotka tavalla tai toiselle harrastavat ja rakastavat pyöreätä palloa. Jalkapalloperheemme yhteinen tehtävä onkin varjella ja suojella tätä yhteistä rakkauspalloamme kaikelta pahalta, antaa tilaa jokaiselle ja pumpata ilmaa palloon kun sitä tarvitaan, kannustaa ja myötäelää jokaisen matkaa jalkapallon aarreaitassa. Puijon Pallon Kultakoevet tekee juuri tätä työtä antaumuksella, sydämellä ja iloisella pilkkeellä! Cheers hyvävoimaiselle kolmekymppiselle! PERTTI ALAJA Juhlapuhe Niemisen Urheilijoiden 80-vuotisjuhlassa 4.8.2013 On kerta kaikkiaan hienoa olla tänään täällä Rääkkylän Niemisen kylässä ja Niemisen Urheilutalolla onnittelemassa Suomen Palloliiton puolesta Niemisen Urheilijoita, 80-vuotiasta kylänvanhusta vai pitäisikö sanoa 80-vuotiasta kylännuorukaista, seuran merkkipäivänä. Samana vuonna kun Niemisen Urheilijat perustettiin vuonna 1933, perustettiin Niemisen Suojeluskunta, joka sitten rakensi Niemisen Linna-nimisen talon. Vaiherikkaiden tilanteiden jälkeen tämä talo siirtyi Niemisen Urheilijoille, joka vuosien 1967-78 välisenä aikana peruskorjasi ja laajensi talon nykyiseen muotoonsa. Taloa on myöhemmin kunnostettu säännöllisin väliajoin kunnan, yhteistyökumppanien ja ennen kaikkea kylän oman vankkumattoman talkoohengen voimalla. Urheilutalosta on kehkeytynyt, ei vain juhlivan seuran Niemisen Urheilijoiden sydän vaan myös koko Niemisen kylän kohtaamispaikka. Urheilutalo on saanut kokea jos jonkinlaiset kokoukset, treenaukset ja hulinat. Maankuuluksi Urheilutalo viimeistään tuli vuonna 2011, kun Niemisen Urheilijoiden pyörittämä Bingo täytti 40 vuotta, ja Yle oli kameroineen välittämässä kuvaa kaikella kansalle. Kun tutkii Urheilutalon talvikäyttölistaa, löytää esimerkiksi maanantaista pilatesta, tiistaista naisten sulkapalloa, keskiviikosta boccaa ja askartelua ja vaikka sunnuntaista sitä maankuulua bingoilua klo 17. Eräänlaisena maamerkkinä kylälle ja seuralle on toiminut myös nurmikenttä, joka valmistui vuonna 1971 ja oli lajissaan vasta toinen koko Pohjois-Karjalassa, vain Joensuu onnistui kiilaamaan edelle. Kentän pinnan aikoinaan urakoivat Karjalaisen pojat Kesälahdelta oman kylän savella ja mullalla. Vuotta myöhemmin 1972 seuralla oli jo seitsemän jalkapallojouk-kuetta sarjoissa, naistenkin joukkue ensimmäisenä Pohjois-Karjalan tantereilla. Jalkapallo on lajina pysynyt mukana seuran ohjelmassa muutaman vuoden aukkoa lukuun ottamatta. Lentopalloa, kuntoliikuntaa, urheilukalastusta, potkunyrkkeilyä ja jos jonkinmoista aktiviteettia on kuulunut lajivalikoimaan. Tänä vuonna seuralla on C14-vuotiaiden ja D13-vuotiaiden poikien jalkapallojoukkueet sarjoissa. Miehet puolestaan pelaavat viitosdivisioonassa. Niemisen Urheilijat elää arkea siis Rääkkylän Niemisen kylässä, joka sijaitsee 43 kilometrin päässä Joensuusta, Suur-Onkamon ja Oriveden vesistöön kuuluvan Jänisselän välissä. Kylän keskus on Kompakka ja naapurikunta Sintsi. Lähes 500 ihmistä asuttaa Niemistä, jossa Wikipedian mukaan on kauppa jossa on lääkekaappi ja asiamiesposti. Hevos- ja maatilojen lisäksi myös mm. kappeli ja hautausmaan löytyvät kylästä. Niemisen Urheilijat kuuluu Suomen Palloliiton Itä-Suomen piiriin. Seuran puheenjohtajana on toiminut nyt uskomattomat 54 vuotta Osmo Mölsä, joka vielä myöhemmin juhlassa kertoo omaa ja seuran tarinaa juhlaväelle. Pitää kyllä sanoa, että 54 vuoden ”putki” yhden seuran peräsimessä kuvastaa Osmon täydellistä sitoutumista seuraan ja niemisläisiin ihmisiin. Näitä Osmon kaltaisia teräsmiehiä ja teräsnaisia suomalainen urheiluseura on aina tarvinnut pitääkseen liikunnan ja urheilun riemulippua korkeimmalla lipputangossa. Niemisen kylälle ja kyläläisille Niemisen Urheilijat on merkinnyt 80 vuoden ajan paikkaa, jonne voi mennä harrastamaan liikuntaa ja kehittymään urheilun eri saroilla, jonne voi mennä mukaan toimimaan ja auttamaan seuran talkootyöläisenä ja jonne voi mennä kylännaisena tai kylänmiehenä rakentamaan kylän lapsille tulevaisuutta ja kasvun mansikkapaikkoja. Suomalaisen liikunnan ja urheilun korkein veisu on suomalainen urheiluseura. Ei ole eikä tule koskaan mitään suurempaa ja tärkeämpää urheiluumme. Seuraan kietoutuu kaikki se, miten haluamme urheilumme kulkevan tässä maassa. Seura on useimmiten ihan lähellä, kuin lähikauppa. Seuraan on helppo tulla, matalat kynnykset johtavat seuraan. Seurassa saa harrastaa lempilajeja hyvässä ja turvallisessa ohjauksessa. Laadukasta valmennusta löytyy niille, jotka ovat päättäneet pyrkiä huipulle vieville valtateille. Seurassa voi toteuttaa kansalaisaktiivisuuttaan erilaisissa seuran tehtävissä ja sitä kautta oppia ja kehittyä ihmisenä. Urheiluseuran nimeen vannotaan kaikkialla Suomessa. Ja myös vannotaan sen nimeen, miten koko urheilujärjestörakenteemme tulee palvella, tukea ja kannustaa urheiluseurojamme ja helpottaa seurojen arjen työtä. Nämä mielessä Nuori Suomi, Kuntourheiluliitto ja Suomen Liikunta ja Urheilu laittoivat hynttyynsä yhteen ja syntyi viime joulukuussa Valo ry, joka nyt on muotoutumassa tarkoitettuun kuosiinsa. SLU:n aluejärjestöjen rooleista käydään vielä keskustelua, siitä miten ne parhaimmalla mahdollisella tavalla voivat kytkeytyä esimerkiksi lajiliittojen alueellisen toiminnan synergiaan ja tarjota yhdessä olennaisia palveluja seuroille niiden lähietäisyydellä. Valo ry:n perustamiskeskusteluissa aikoinaan iti ajatus koko paketin perustamisesta eli yhdistyksestä, urheilujärjestöstä jossa viimeinenkin toiminnallinen päällekkäisyys on tipotiessään ja jonka yhteisenä keskipisteenä todellakin on urheilija ja urheiluseura. Tarkoitan sitä, että meille rakentuisikin yksi iso yhteinen urheilujärjestö, yksi dynamo ja siihen kuuluuvat Nuoren Suomen, Kuntourheiluliiton ja Suomen Liikunta ja Urheilun lisäksi myös Olympiakomitea. Esitän nyt, että jo syntynyt Valo ry ja Olympiakomitea lähtevät kaikkien jäsenjärjestöjensä tuella vielä sellaiseen ponnistukseen, jossa syntyy uuden urheiluajan järjestö, kaikki yhdessä ja samassa kimpassa. Seuratoiminnan ja sen urheilijan, harrastajan, liikkujan kannalta tällainen yhdistymistulos merkitsisi ainutlaatuisia mahdollisuuksia liikkumistottumuksen juurrutta-miseksi jokaiseen suomalaiseen ja kilpa- ja huippu-urheilumme kannalta ratkaisevaa nykäystä laadun ja tason nostamiseksi. Näen tällaisen järjestön mielikuvissani kätilön käsissä vuonna 2014. Olen varma, että tämä järjestö herättää unikeot ja herättää yhteisen spiritin. Suomen Palloliiton tehtävänä on pitää huolta suomalaisista jalkapalloseuroista. Seurat aikoinaan perustivat Suomen Palloliiton ja siitä lähtien seurat ovat omistaneet liiton. Liittoon on rakentunut 12 piirin toimintaverkosto vastaamaan siitä, että jokaisessa Suomen niemessä tai Niemisessä ja kolkassa jalkapallon pelaaminen onnistuu ja seuratoimintaa tuetaan tahdikkailla ja räätälöidyillä palveluilla, kilpailutoiminnalla, koulutuksella ja kannustuksella. Viime liittokokous, korkein päättävä elimemme, hyväksyi lokakuussa 2012 suomalaiselle jalkapallolle kolmeksi ja puoleksi vuodeksi strategian, jonka keskeisimmät painopistealueet ovat seuratoiminta ja pelaajakehitys. Strategiassa korostuu myös futsal ja sen kehittäminen eteenpäin kiintoisana harrastusmuotona ja kilpa- ja huippu-urheilulajina. Strategian toteuttamisessa ollaan päästy jo hyvään vauhtiin. Vuoden lopulla saamme käyttöömme ensimmäisen version uudesta seuraohjelmasta, jota on valmisteltu huolella alueellisissa seuraohjelmatiimeissä ja jonka tavoitteena on tuoda helpotusta ja tukea seuratoiminnan päivittäiseen pyörittämiseen. Pelaajakehityksen osalta valmistellaan juuri iso pakettia syksyn päätöksentekoon. Uusia satsauksia on tulossa päätoimisten palkkaamiseen seurojen junnutyöhön ja mm. alueellisten valmennuskeskusten käynnistämisessä tullaan etenemään. Pohjoisen valmennuskeskus Oulu-Rovaniemi- akselilla odottaa ensimmäisenä ja Keski-Suomi sitten. Kaiken takana on varmasti nainen mutta kaiken urheiluseuratoiminnan takana on rakkaus liikuntaan ja urheiluun, rakkaus oman seuran väreihin ja vastuuntunne lapsista ja nuorista. Sain perjantaina ja lauantaina olla läsnä Kuopiossa juhlimassa 30-vuotiasta Puijon Pallon Kultakoepia, joka on omalla sarallaan ikämiesjalkapallon, Kunnossa Kaiken Ikää-jalkapallon alueella tehnyt historiallista työtä maamme jalkapallossa. Mitaleita on kertynyt hurjat 87 kappaletta ja niistä mestaruuksia 49, mutta ennen kaikkea minkä areenan, minkä mahdollisuuden seura on tarjonnut pelaajilleen jatkaa aktiiviuran jälkeen säännöllistä jalkapallo-harrastausta ja tarjonnut myös kilpailullista haastetta ja ylpeyttä jäsenilleen. Suomen Palloliiton Itä-Suomen piiri sanoo osuvasti sloganisaan ”Pallo nousee idästä”. Tänäkin aamuna tuo riemuntäyteinen jalkapallo nousi ilmaan idästä ja nyt sitä ihastelemme tässä Niemisen Urheilutalossa. Tämä päivä on pyhitetty Niemisen Urheilijoiden 80-vuotisjuhlille! Tämä päivä ja kaikki kiitokset ovat pyhitetyt Niemisen Urheilijoiden keltavihreille väreille ja kaikille niille jotka ovat urheilleet, toimineet, vaikuttaneet, auttaneet ja tukeneet seurassa ja seuraa. Tähän kuuluvat myös kunta ja seuran yhteistyökumppanit Suomalaisen jalkapalloväen puolesta vielä lämmin onnittelumme juhlaseuralle ja lämmin kiitoksemme 80 vuodesta! Eläköön keltavihreä Niemisen Urheilijat yhtä kauan kuin tuo itäinen pallo! SUOMEN PALLOLIITTO Pertti Alaja puheenjohtaja Kommentteja puheista?
|
|
|
|
4-5-2
Poissa
Suosikkijoukkue: Helsingin Jalkapalloklubi
|
|
Vastaus #83 : 18.11.2013 klo 15:38:50 |
|
Saadaankohan ensi vuonnakin taas yhden kerran sitä oikeaa futiskulttuuria Suomeen? Helvetti sentään...
ALAJA ULOS!!!
|
|
|
|
espoonylpeys
Poissa
|
|
Vastaus #84 : 18.11.2013 klo 16:20:49 |
|
Toivottavasti vielä joskus saataisiin Palloliiton johtoon joku osaava henkilö. ALAJA ULOS
|
|
|
|
PuAn
Poissa
|
|
Vastaus #85 : 18.11.2013 klo 17:54:30 |
|
Palloliiton johdossa ajetaan uudistuksia ja panostetaan kilpailullisuuteen. Mitä tapahtuu?
Seurat alkavat vastustaa tälläistä muutosta. ETTEI VAAN SUOMEN FUTIKSESSA MIKÄÄN MUUTTUISI! Palloliiton johtoon äänestetään Pertti Alaja.
ALAJA ULOS!!!
|
|
|
|
Earl Godwin
Poissa
Suosikkijoukkue: Democracy Dies in Darkness
|
|
Vastaus #86 : 18.11.2013 klo 19:18:14 |
|
Poikamaajoukkueet vääntävät tasapäisesti (vain) Albanian ja Kazakstanin kanssa. Syynä on Alajan kehittämä Kaikki pelaa-filosofia. Nyt Alaja on lajin korkeimmalla pallilla ajamassa huippu-urheilun vastaisia ajatuksiaan.
ALAJA ULOS!
|
|
|
|
mtontola
Poissa
|
|
Vastaus #87 : 19.11.2013 klo 10:56:30 |
|
Palloliiton verkkosivut julkaisee molemmat puheenjohtaja Alajan puheet lyhentämättömänä. ...Suomen Palloliiton omistavat jalkapalloseurat liiton perustamisesta lähtien vuonna 1907. Siksi on loogista, että suomalaisen jalkapallon tämän hetken kaksi pääpainopistealuetta ovat juuri seura ja sitten pelaaja ja juuri pelaajakehitykseen liittyvät toimenpiteet. ....
Suomen Palloliiton tehtävänä on pitää huolta suomalaisista jalkapalloseuroista. Seurat aikoinaan perustivat Suomen Palloliiton ja siitä lähtien seurat ovat omistaneet liiton. Liittoon on rakentunut 12 piirin toimintaverkosto vastaamaan siitä, että jokaisessa Suomen niemessä tai Niemisessä ja kolkassa jalkapallon pelaaminen onnistuu ja seuratoimintaa tuetaan tahdikkailla ja räätälöidyillä palveluilla, kilpailutoiminnalla, koulutuksella ja kannustuksella. Viime liittokokous, korkein päättävä elimemme, hyväksyi lokakuussa 2012 suomalaiselle jalkapallolle kolmeksi ja puoleksi vuodeksi strategian, jonka keskeisimmät painopistealueet ovat seuratoiminta ja pelaajakehitys. Strategiassa korostuu myös futsal ja sen kehittäminen eteenpäin kiintoisana harrastusmuotona ja kilpa- ja huippu-urheilulajina. Strategian toteuttamisessa ollaan päästy jo hyvään vauhtiin. Vuoden lopulla saamme käyttöömme ensimmäisen version uudesta seuraohjelmasta, jota on valmisteltu huolella alueellisissa seuraohjelmatiimeissä ja jonka tavoitteena on tuoda helpotusta ja tukea seuratoiminnan päivittäiseen pyörittämiseen. Pelaajakehityksen osalta valmistellaan juuri iso pakettia syksyn päätöksentekoon. Uusia satsauksia on tulossa päätoimisten palkkaamiseen seurojen junnutyöhön ja mm. alueellisten valmennuskeskusten käynnistämisessä tullaan etenemään. Pohjoisen valmennuskeskus Oulu-Rovaniemi- akselilla odottaa ensimmäisenä ja Keski-Suomi sitten. .Pertti Alaja puheenjohtaja Kommentteja puheista? Mielestäni olisi jokamiehen ja jokanaisen aika alkaa vaatia, että tuota strategian toteuttamista todella tehdään. Ilmeisesti tähän tarvitaan kansalaisaktiivisuutta: eli kaikki ne joilla on ymmärrystä siitä mitä suomalaisen jalkapallon tasonnosto todella vaatii (ja minkälaisia panostuksia vastaavien strategioiden toteuttamiseen on tehty muualla) tulee tuoda äänensä esiin ja todella vaatia, että Palloliitto hoitaa tehtäväänsä. Jos jokainen huippujalkapallon asiantuntija (ja erityisesti ne ammattilaiset) joita meillä Suomessakin kuitenkin löytyy kommentoisi tilannetta, niin tätä kautta myös sitten ihan tavalliset suomalaiset heräisivät siihen mitä oikeasti tarvitaan, että suomalainen jalkapallo menee eteenpäin. Nyt mediassa on lähinnä kauhisteltu sitä miten jo alle 10-vuotiaat kilpailevat. Koko tälle retoriikalle pitää saada loppu ja ihmiset ymmärtämään, että se on se "melkein kilpailu" ja "meidän kylän puoliskon pojat on parempia kuin teidän" eetos josta ne amatöörimäiset ylilyönnit tulee ja kellään ei ole kivaa. Selkeät pelaajapolut ja palloliitosta johdettu strategia tätä varten eurooppalaisessa kontekstissa on se mikä nostaa tasoa kautta linjan - niin kilpaurheilun kuin myös liikuntaharrastuksen näkökulmasta.
|
|
|
|
Mersault
Poissa
Suosikkijoukkue: muutosvastarintaliikemies
|
|
Vastaus #88 : 20.11.2013 klo 07:12:34 |
|
Pohjoisen valmennuskeskus Oulu-Rovaniemi- akselilla odottaa ensimmäisenä...
Ottamatta kantaa siihen, mihin valmennuskeskus olisi järkevä sijoittaa, kuinka tehokasta ja sujuvaa mahtaa olla toiminta valmennuskeskuksessa, jonka eteläisen nurkan ja pohjoisen peräseinän välillä on 220.42 kilometriä. Aikanaan lueskelin olisiko ollut alue- tai kulttuurimaantieteen opusta ja siellä oli määritelty, että kuinka monta asukasta pitää kaupungissa olla jotta sinne kannattaa rakentaa jotakin. Ooppera muistaakseni oli ykkösenä listalla ja sen pyörittäminen on järkevää kun kylässä on 400 000-500 000 ihmistä. Ottamatta edelleenkään kantaa yhtään mihinkään, Oulussa on 192 680 ihmistä, Oulun läänissä 471 774 ihmistä, Rovaniemellä on 60 844 ihmistä ja Lapin läänissä 183 775 ihmistä. Mielenkiintoisia lukuja ja joku paikkatietoguru voisi noiden perusteella miettiä, että miten populaatio on sijoittunut kartalla, mihin se on sijoittunut kartalla ja miten homma kannattaisi järjestää jotta se on toiminnallisesti ja logistisesti järkevää. Kannattaako muhammedin tulla vuoren luo vai pitääkö vuorta siirellä 220.42 kilometriä porstuan perälaudasta vastakkaiseen. Mutta päätöksenteko on vaikiaa ja siinä vaiheessa kun yritetään miellyttää kaikkia, päätöksenteko saattaapi muuttua vaikiasta pöljäksi. Toki päätönksentekoa vaikeuttaa se, että ihmisillä on loputon tarve olla kylän kovin jätkä, seutukunnan seriffi, kovin naistenmies ja nykyisen sateenkaariaikaa kunniottaakseni tietenkin kovin miestenmies. Yritä siinä sitten luovia. Perkele.
|
|
|
|
Tresor
Poissa
|
|
Vastaus #89 : 27.11.2013 klo 17:18:05 |
|
Ottamatta kantaa siihen, mihin valmennuskeskus olisi järkevä sijoittaa, kuinka tehokasta ja sujuvaa mahtaa olla toiminta valmennuskeskuksessa, jonka eteläisen nurkan ja pohjoisen peräseinän välillä on 220.42 kilometriä.
Aikanaan lueskelin olisiko ollut alue- tai kulttuurimaantieteen opusta ja siellä oli määritelty, että kuinka monta asukasta pitää kaupungissa olla jotta sinne kannattaa rakentaa jotakin. Ooppera muistaakseni oli ykkösenä listalla ja sen pyörittäminen on järkevää kun kylässä on 400 000-500 000 ihmistä.
Ottamatta edelleenkään kantaa yhtään mihinkään, Oulussa on 192 680 ihmistä, Oulun läänissä 471 774 ihmistä, Rovaniemellä on 60 844 ihmistä ja Lapin läänissä 183 775 ihmistä. Mielenkiintoisia lukuja ja joku paikkatietoguru voisi noiden perusteella miettiä, että miten populaatio on sijoittunut kartalla, mihin se on sijoittunut kartalla ja miten homma kannattaisi järjestää jotta se on toiminnallisesti ja logistisesti järkevää. Kannattaako muhammedin tulla vuoren luo vai pitääkö vuorta siirellä 220.42 kilometriä porstuan perälaudasta vastakkaiseen.
Mutta päätöksenteko on vaikiaa ja siinä vaiheessa kun yritetään miellyttää kaikkia, päätöksenteko saattaapi muuttua vaikiasta pöljäksi. Toki päätönksentekoa vaikeuttaa se, että ihmisillä on loputon tarve olla kylän kovin jätkä, seutukunnan seriffi, kovin naistenmies ja nykyisen sateenkaariaikaa kunniottaakseni tietenkin kovin miestenmies. Yritä siinä sitten luovia. Perkele.
Eikös Pelson vankila olisi asutuksella painotetussa kartassa melko lailla tuon alueen keskipisteessä? Valmis infrastuktuuri odottamassa, eikä Senaatti-kiinteistöt varmaan suurta vuokraa pyytäisi.
|
|
|
|
BrDead
|
|
BrDead
Vastaus #90 : 10.12.2013 klo 03:02:40 |
|
Eikös Pelson vankila olisi asutuksella painotetussa kartassa melko lailla tuon alueen keskipisteessä? Valmis infrastuktuuri odottamassa, eikä Senaatti-kiinteistöt varmaan suurta vuokraa pyytäisi.
Sinne vain kaikki lupaukset vankilapalloa pelaamaan. Säännötkään eivät ole kovin vaikeat.
|
|
|
|
Mateush
Poissa
Suosikkijoukkue: Sgt. Siler
|
|
Vastaus #91 : 10.12.2013 klo 19:53:45 |
|
Joko siellä on erottu?
|
|
|
|
-elaias
Poissa
|
|
Vastaus #92 : 10.12.2013 klo 20:46:53 |
|
Joko siellä on erottu?
Eiks se vittu lue ees foorumii
|
|
|
|
Mateush
Poissa
Suosikkijoukkue: Sgt. Siler
|
|
Vastaus #93 : 24.01.2014 klo 20:56:03 |
|
|
|
|
|
Räpymies
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #94 : 20.02.2014 klo 15:29:00 |
|
|
|
|
|
|
|
Tumba
Poissa
Suosikkijoukkue: Shoplifters of the world united
|
|
Vastaus #97 : 04.06.2014 klo 16:38:12 |
|
Vittu mikä palikka tääkin äijä
|
|
|
|
|
Kultajalka
Poissa
Suosikkijoukkue: Athletic Club Bilbao
|
|
Vastaus #99 : 05.06.2014 klo 09:47:12 |
|
Hesarin jutussa, joka käsitteli Qatarin 2022 kisojen lahjusepäilyjä, oli Alajalta mielenkiintoinen kommentti liittyen Etelä-Afrikan 2010 kisojen ottelumanipulaatiokohuihin: Syytteet lahjuksista ja korruptiosta eivät ole poikkeuksellisia kansainvälisessä jalkapallossa. New York Times julkaisi viime viikonloppuna Fifan julkaisemattomaan raporttiin perustuvia tietoja, joiden mukaan Etelä-Afrikassa neljä vuotta sitten järjestetyissä MM-kisoissa olisi lahjottu tuomareita ja pyritty näin vaikuttamaan ottelutuloksiin. Alaja oli kisojen turnausjohtaja.
Hän ei kuitenkaan halua kommentoida lehden väitteitä.
"Olen jättänyt ne kisat jo taakseni", hän toteaa. http://www.hs.fi/urheilu/a1401772069803Olisikohan parempi selvittää nuo vakavat väitteet lahjotuista tuomareista, ottaa oppia tapahtuneesta ja miettiä miten vastaava voidaan jatkossa ehkäistä? Jos ottelumanipulaatioepäilyt vain yritetään lakaista maton alle ja toivotaan että ne unohtuvat, niin eivät nuo manipulaatioyritykset ja epäilyt tule koskaan loppumaan. Alajan aikana Palloliittokaan ei taida ottaa ottelumanipulaatioita kovin vakavasti.
|
|
|
|
|
|