Muhammet Yavuz
Poissa
|
|
Vastaus #25 : 12.06.2013 klo 13:36:58 |
|
Lukas on kannattanut Brøndbyä jo pikkupojasta lähtien.
|
|
|
|
Pyhäinhäväistys
Poissa
|
|
Vastaus #26 : 12.06.2013 klo 13:38:00 |
|
Maajoukkueen kannalta toivoisi että edustustehtäviin valitut pelaajat osoittaisivat jonkinlaista selkärankaa myös kentän ulkopuolella. Maajoukkuepaita on kunnia-asia ja jos seurauran haluaa käyttää pelkkään tulojen maksimoimiseen niin pitäisi edes olla rehellinen huora eikä yrittää säälittävästi teeskennellä muuta. Hradeckyn kaksinaamaisuus ei vähene yhtään paitaa vaihtamalla enkä siksi halua kyseistä pelleä enää maajoukkueen väreissäkään nähdä, varsinkaan kun ei ole taidoiltaankaan missään tapauksessa paras vaihtoehto.
Ok. Itseänihän ei voisi vähempää kiinnostaa mitä Luke on mennyt jonkun tanskalaisen kyläseuran kannattajille lupailemaan tai minkälaisen tilin Luke tästä siirrosta tekee, vaan tärkeintä mielestäni on että mies pääsee pelaamaan säännöllisesti omalle tasolleen mahdollisimman kovassa sarjassa ja seurassa, eli kehittymään, nuori veskari kun vielä on.
|
|
|
|
erno
Poissa
Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu
|
|
Vastaus #27 : 12.06.2013 klo 13:40:47 |
|
Todetaan tuon paskan maun lisäksi sama minkä totesin jo eilen, että jos BIF:llä on oikeasti edellytykset ja resurssit tähdätä lyhyellä aikavälillä Köpiksen haastajaksi, niin ymmärrän siirron. Toivottavasti pelaajalla on riittävät takeet ja mahdollisuus puuttua omalta osalta asiaan, jos homma ei toimi...
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #28 : 12.06.2013 klo 13:42:29 |
|
Lorenzo tuossa jo ehtikin vastailemaan (näemmä joskus sekin onnistuu, että on Lorenzon kanssa samaa mieltä jostain), mutta varsin samoilla linjoilla mäkin olen. Selkäranka olisi suotavaa omistaa myös kentän ulkopuolella.
|
|
|
|
Elmo
Poissa
Suosikkijoukkue: @JyvaskylanFutis
|
|
Vastaus #29 : 12.06.2013 klo 13:44:01 |
|
Jaa, Mietaa ja jokunen forumisti yllättyi, kun pelaaja kehuu aina sitä seuraa ja sen seuran kannattajia jossa pelaa. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa..Selkeästi askel eteenpäin uralla ja tärkeintä on, että nuori maalivahti pääsee pelaamaan ja näin keräämään kokemusta, rutiinia ja kehittymään eteenpäin. Jos tuolla pääsee ykköseksi niin erittäin hyvä siirto. Joku siirto top 4 maan seuran penkille olisi idiotismia. Lukas
|
|
|
|
Panze
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United, Huuhkajat
|
|
Vastaus #30 : 12.06.2013 klo 13:49:43 |
|
Onko kukaan tietoinen siitä, mitä Lukelle tarjottiin Esbjergissä? Mitä jos Luke on kokenut asian niin, että tarjottu sopimus ei vastaa hänen arvoaan seuralle? Faneja kohtaan tietysti vähän ikävä temppu, mutta mitä Esbjerg seurana on tarjonnut miehelle?
|
|
|
|
Jonatan
Poissa
|
|
Vastaus #31 : 12.06.2013 klo 13:50:29 |
|
Hyvä siirto. Organisaationa Brondby on varmasti parempi kuin Esbjerg, jolloin varmasti kaikki tekeminen sekä kentällä että sen ulkopuolella on paljon ammattimaisempaa. Tämä mahdollistaa kehittymisen maalivahtina entistä paremmaksi. Parin hassun europelin missaaminen nyt ei ole taaksepäin menoa, vaikka moni niin tuntuu olettavan. Medialle annettuja lausuntoja nyt ei kannata liian tosissaan ottaa.
|
|
|
|
smiba
Poissa
Suosikkijoukkue: fucking guy
|
|
Vastaus #32 : 12.06.2013 klo 13:50:54 |
|
Kokoomus-Lukelle tsemppiä Brondbyyn, toivottavasti ei jatkossa enää möläyttele ja saa kasvatettua selkärangan.
|
|
|
|
Satupekka
|
|
Satupekka
Vastaus #33 : 12.06.2013 klo 13:56:44 |
|
En ymmärrä miksi vain Esbjerg fanit saisivat olla vihaisia ja pettyneitä siitä, että Luke osaa olla kiero ja kääntää rotsiaan kuin mikäkin Kokoomuspoliitikko. Todella surullinen siirto. Toivottavasti nyt onnistuu, mutta ei tästä silti hyvä maku suuhun jää.
|
|
|
|
Knossos
|
|
Knossos
Vastaus #34 : 12.06.2013 klo 13:58:25 |
|
Onko kukaan tietoinen siitä, mitä Lukelle tarjottiin Esbjergissä? Mitä jos Luke on kokenut asian niin, että tarjottu sopimus ei vastaa hänen arvoaan seuralle? Faneja kohtaan tietysti vähän ikävä temppu, mutta mitä Esbjerg seurana on tarjonnut miehelle?
Jossain vaiheessa puhuttiin yhdestä Esbjergin historian kovimmista palkkatarjouksista (ellei kovin). Kyllä Lukenkin tuota kommenttia heittäessään on täytynyt ymmärtää, että useammat tanskalaisseurat pystyvät tekemään tarvittaessa paremman tarjouksen. Itseäni harmittaa se, että Lukas teki tuolla yhdellä ajattelemattomalla heitolla siirrosta huomattavasti vaikeamman kuin se muuten olisi ollut. Toivottavasti saa kaikesta huolimatta työrauhan uudessa seurassaan, eikä tämä pelleily veisi keskittymistä olennaisesta. Jaa, Mietaa ja jokunen forumisti yllättyi, kun pelaaja kehuu aina sitä seuraa ja sen seuran kannattajia jossa pelaa.
Kannattajia ja seuraa voi kehua tekemättä lupauksia, jotka parin viikon sisään rikkoo. Eikö niin?
|
|
|
|
Thouni
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
|
Vastaus #35 : 12.06.2013 klo 14:03:21 |
|
En ymmärrä miksi vain Esbjerg fanit saisivat olla vihaisia ja pettyneitä siitä, että Luke osaa olla kiero ja kääntää rotsiaan kuin mikäkin Kokoomuspoliitikko. Todella surullinen siirto. Toivottavasti nyt onnistuu, mutta ei tästä silti hyvä maku suuhun jää.
Sama. Ja joku huutelee, että miten se liittyy Lukeen tai tämän uraan että mitä mies on sanonut mediassa joillekin tanskalaisen kyläseuran kannattajille. Totta helvetissä se liittyy. Vaikka Luke onkin suomalainen ja helvetin hyvä veska, ja toivon kaikkea hyvää miehen uralle niin oli mies kuka tahansa en hirveästi arvosta pelaajia jotka ensin nuoleskelevat oman seuransa kannattajia ja lopulta käykin ilmi, että mies puhui vain paskaa kun eteen lanattiin tarpeeksi iso kasa rahaa. Ja ei, en myöskään näe tätä siirtoa eteenpäinmenona pelillisesti. Mutta kuten sanottua, toivotaan että edes Luke tietää mitä tekee ja tietää mikä on parhaaksi uralleen. Raha ainakin maistuu.
|
|
|
|
SirL
Poissa
|
|
Vastaus #36 : 12.06.2013 klo 14:03:41 |
|
Sarjataulukkoa sokeasti tuijottavien ja maagisia europelejä fanittavien foorumistien reaktiot hieman huvittaa. Samoin Esbjergin kannattajien tunteista huolehtiminen. Ei voisi vähempää kiinnostaa jotkut Esbjergin kannattajien mielipiteet, enkä ymmärrä alkuunkaan näitä foorumin reaktioita.
Maalivahteja hankitaan ihan puhtaasti ykköseksi tai kakkoseksi ja erittäin harvoin maalivahdeilla on mitään todellista kilpailutilannetta, joten onneksi ei siirtynyt minnekään isoon sarjaan penkkiä kuluttamaan. Ykkösmaalivahdin paikka Tanskan suurseurasta on selkeää eteenpäin menoa.
|
|
|
|
Pyhäinhäväistys
Poissa
|
|
Vastaus #37 : 12.06.2013 klo 14:15:12 |
|
En ymmärrä miksi vain Esbjerg fanit saisivat olla vihaisia ja pettyneitä siitä, että Luke osaa olla kiero ja kääntää rotsiaan kuin mikäkin Kokoomuspoliitikko. Todella surullinen siirto. Toivottavasti nyt onnistuu, mutta ei tästä silti hyvä maku suuhun jää.
Saahan sitä olla vihainen ja pettynyt, mutta se on samalla myös erittäin naiivia. Näitä "takinkääntöjä" näkee jalkapallomaailmassa harva se päivä, joten ellei satu olemaan "kusetetun" seuran kannattaja, niin enpä kyllä jaksaisi myötäloukkaantua sen enempää, mutta kukin toki tavallaan. Maalivahteja hankitaan ihan puhtaasti ykköseksi tai kakkoseksi ja erittäin harvoin maalivahdeilla on mitään todellista kilpailutilannetta, joten onneksi ei siirtynyt minnekään isoon sarjaan penkkiä kuluttamaan. Ykkösmaalivahdin paikka Tanskan suurseurasta on selkeää eteenpäin menoa.
Juuri näin.
|
|
|
|
Knossos
|
|
Knossos
Vastaus #38 : 12.06.2013 klo 14:19:03 |
|
Samoin Esbjergin kannattajien tunteista huolehtiminen. Ei voisi vähempää kiinnostaa jotkut Esbjergin kannattajien mielipiteet, enkä ymmärrä alkuunkaan näitä foorumin reaktioita.
Itseäni ei ainakaan kiinnosta Esbjergin kannattajien tunteet pätkääkään, vaan se, että Lukas teki tämän siirron itselleen huomattavasti vaikeammaksi kuin se muuten olisi ollut. Lukas on kuitenkin itsekin myöntänyt, ettei hänen keskittymisensä ole aina ollut sataprosenttista, joten toivotaan etteivät nämä kentän ulkopuoliset jutut onnistu horjuttamaan miestä tällä kertaa. Ja toivotaan, etteivät nämä kommentit seuraa miestä kovin pitkälle tulevaisuuteen.
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.06.2013 klo 14:22:01 kirjoittanut Knossos »
|
|
|
|
|
SirL
Poissa
|
|
Vastaus #39 : 12.06.2013 klo 14:29:45 |
|
Itseäni ei ainakaan kiinnosta Esbjergin kannattajien tunteet pätkääkään, vaan se, että Lukas teki tämän siirron itselleen huomattavasti vaikeammaksi kuin se muuten olisi ollut. Lukas on kuitenkin itsekin myöntänyt, ettei hänen keskittymisensä ole aina ollut sataprosenttista, joten toivotaan etteivät nämä kentän ulkopuoliset jutut onnistu horjuttamaan miestä tällä kertaa. Ja toivotaan, etteivät nämä kommentit seuraa miestä kovin pitkälle tulevaisuuteen. Siinä luultavasti kävi niin kuin joku tuossa aiemmin sanoikin, että siirto Belgiaan näytti niin selvälle ja samaan aikaan Tanskasta ei ollut osoitettu vielä muualta suurta kiinnostusta, että Lukas vahingossa päästi sitten tuollaisen sammakon suustaan. Näistä siirtokuvioista ei tunnetusti kannattaisi hirveästi löpistä julkisuuteen yhtään mitään ennen kuin nimet on paperissa, eikä Lukasilla ollut nyt ilmeisesti edes sitä agenttia tällaisia ohjeita antamassa.
|
|
|
|
Yourworstnightmare
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, Suomi, West Ham
|
|
Vastaus #40 : 12.06.2013 klo 14:34:35 |
|
Onko joku bongaillut Esbjergin kannattajien reaktioita asian tiimoilta?
|
|
|
|
Thouni
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
|
Vastaus #41 : 12.06.2013 klo 14:36:50 |
|
Onko joku bongaillut Esbjergin kannattajien reaktioita asian tiimoilta?
Toisesta topicista bongattuja It hurts more than I had expected. Fucking liar!"
"Juda$$ Hradecky!"
"In my family, he had almost gudestatus, but now there is nothing but contempt for the man - JUDAS
Fair enough, he joins a club - he had to go away at some point - but he has said he will not play for other Danish clubs than EFB, and so he moves to the bottom team Brondby??
|
|
|
|
Kigara
Poissa
|
|
Vastaus #42 : 12.06.2013 klo 14:42:14 |
|
Ykkösmaalivahti ja 2 000 000€ neljässä vuodessa. Esbjerg on tarjonnut pelkkiä pähkinöitä tähän verrattuna.
|
|
|
|
Hugo Salmela
Poissa
Suosikkijoukkue: Пу́тін хуйло́
|
|
Vastaus #43 : 12.06.2013 klo 14:46:39 |
|
Juu, ajattelematonhan se Luken heitto näin jälkikäteen on. Suuressa maailmassahan noihin bosman-pelaajien seuraavaa siirtoa uteleviin kysymyksiin vastataan yleensä ympäripyöreää puppua tyyliin "Esbjerg on upea seura ja olen saavuttanut täällä paljon. Kiitän Esbjergin mahtavia kannattajia kaikesta heiltä saamastani tuesta enkä ikinä unohda heitä, mutta nyt minun on mietittävä tarkoin tulevaisuuttani ja urani jatkoa, enkä halua tässä vaiheessa sulkea pois mitään vaihtoehtoja", varsinkin jos siirto samaan sarjaan on edes teoreettinen vaihtoehto. Itse mies saa kuitenkin paskapuheensa seuraukset kantaa.
|
|
|
|
Harvey Two-Face
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi
|
|
Vastaus #44 : 12.06.2013 klo 14:48:44 |
|
Onko joku bongaillut Esbjergin kannattajien reaktioita asian tiimoilta?
Facebook-fanisivunsa on täynnä vihaviestejä.
|
|
|
|
Savon keisari
Poissa
|
|
Vastaus #45 : 12.06.2013 klo 14:51:26 |
|
Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.
|
|
|
|
BlyzR
|
|
BlyzR
Vastaus #46 : 12.06.2013 klo 14:52:54 |
|
Onnea Lukelle Bröndby:hyn. Toivottavasti siirto osoittautuu onnistuneeksi, edellytykset ovat hyvät. Vähän samanlaista pettynyttä itkua muistan lukeneeni Perpan topicista tämän siirryttyä Chievoon. Nuo kommentit medialle nyt on vaan puhetta. Ja todennäköisesti vasta noiden jälkeen Bröndby on lyönyt miljoonat tiskiin. Todella helppoa täältä nimimerkkien takaa on huudella, mutta moniko oikeasti voisi vastustaa tuollaista tarjousta vain siksi, että on lämpimikseen mielistellyt vanhan seuransa faneja? Lukelle
|
|
|
|
tallywagon
Poissa
|
|
Vastaus #47 : 12.06.2013 klo 14:58:51 |
|
Varmasti on, ja nauraa matkalla pankkiin. Kentällä voi sitten vielä vähän pussata uuden seuran logoa ja kertoa kuinka on unelmoinut Brøndbyn edustamisesta jo lapsena. Kuitenkin kuten sanotaan, minkä taakseen jättää sen edestään löytää.
Niinpä niin. Sama motiivi mikä varmasti kivasti auttoi Lukea valinnan tekemisessa ohjaa myös 95 rosenttia muista ammattilaisurheilijoista. Itsehän varmasti jäisit siihen samaan tuttuun firmaan vaikka joku toinen lafka olisi valmis tuplaamaan palkkasi. Urheilu on kovaa businestä, ja ilmeisesti joku vielä jaksaa yllättyä tästä. Harva täällä itkee seurojen selkärangattomuuden piikkiin kun laittavat pelaajia kiertoon ties millä perustein, mutta kun pelaaja tekee ratkaisun jonka myötä ajattelee itseään ja omaa uraansa niin johan viuhuu kokoomuskortit. Ihme porukkaa. e. mutiloin vähä.
|
|
|
|
Jildirim
Poissa
|
|
Vastaus #48 : 12.06.2013 klo 14:59:51 |
|
Kova, härsi ja ammattimainen siirto.
|
|
|
|
Lorenzo
Poissa
Suosikkijoukkue: * * * *
|
|
Vastaus #49 : 12.06.2013 klo 15:00:44 |
|
Onko joku bongaillut Esbjergin kannattajien reaktioita asian tiimoilta? Sådan en idiot.
Kommer EfB ud og spille europæisk bliver jeg!!!
Vinder vi pokalen bliver jeg!!!
Jeg forlader EfB og Danmark fordi jeg har brug for en ny udfordring i en større liga!!!
IDIOT og LØGNER
Lukas den finske fadæse
INGEN respekt for ham og når han med Brøndby besøger BWA skal han buhes herfra og til helvede Jamen hvad mere kan man sige end at kalde manden en vaskeægte douchebag. Helt ærligt, så er det ikke til at forstå at man vil foretrække en Brøndby-tjans i næste sæson frem for endnu en sæson i Esbjerg. Nu håber jeg da virkelig at de rykker ned. Judas Hradecky har nok bare skudt sig selv i foden og overvurderet sin værdi, eller også er det farmand. Nu hvor tilbudene skrumper, må man nøjes. Hold da kæft en klovn og hvor har han godt af det. Har selv været særdeles begejstret for fyren, men skal da bare hilse og sige, at det er endegyldigt slut ift. hans mange løgne.....Føj Det kan ikke siges bedre, Judas Hradecky og hans pengegrisk far!!! Synes også at det her siger lidt om ambitionsniveauet i EfB.
Og at det siger lidt om det samme i Brøndby. Jeg er bange for at de har gjort en rigtig god forretning. Omvendt ville det glæde mig helt vildt om Judas gik hen og kiksede lige så katastrofalt som Jan Kristiansen. Men mon ikke at det går den vej når han begynder at sniffe lim.
Super skuffende at Judas Hradecky valgte lige BRØNDBY af alle klubber. Manden har jo selv sagt, han ikke ville til en anden dansk klub, og at han ikke ønskede at gøre folk fra esbjerg sure!
Det var også en løgn!
Ser jeg ham i bil, skal han godt nok løbe stærkt! Hehe Ligemeget hvordan man vender og drejer den så er Lukas jo ærlig talt lidt ækel. Eller hans far er - det er svært at blive klog på. Han har i hvert fald givet en masse løfter som viser sig at være varm luft. Vel fortjener han da ej respekt. Respekt skal man gøre sig fortjent til, og det har Judas ikke med den exit. Det er korrekt at man selvf. kan få et tilbud man ikke kan sige nej til, så skal man bare ikke holde en klub hen med tom snak, men melde klar ud. Jeg tror Judas efterhånden havde spillet så højt spil, at han endte ud med kun at have Brøndby på hånden til sidst. Tror han/de tabte på deres griskhed. Vi må bare konkludere at manden er en joke, som selvfølgelig skal have en pibekoncert af rang, næste gang han gæster BWA Folket har vel sagt deres mening og sådan er det! han skal nok ikke glæde sig til BWA, hvis han ender i en anden dansk klub! Judas og hans joke til far, må godt nok føle sig lidt luder aktige, med de par hånd øre mere de kan få! Han er *** da til grin eller bare drukket for meget Vodka med hans far.Jeg troede Europa cup betød alt for ham..... så vælger han et bundhold i Dk Tror han skulle få sig en Agent, altså en rigtig en. Sikke' da en rutschetur! I min familie havde han nærmest gudestatus, men nu er der ikke andet end foragt tilovers for manden - JUDAS Fair nok han skifter klub - han skulle jo væk på et tidspunkt - men han har jo udtalt han ikke vil spille for andre danske klubber end EfB, og så rykker han til bundholdet Brøndby ?? Og så på en 4-årig kontrakt...... Mon ikke han får en rimelig varm modtagelse på BWA?! Den gør mere ondt, end jeg havde regnet med. Forbandede løgner! Juda$$ Hradecky! Hvad man dog ikke vi gøre for at spille for et par håndører mere, og foran Faxe Tribunen! http://www.efbdebat.dk/
|
|
|
|
|
|