Tuulenmies
Poissa
|
|
Vastaus #1300 : 26.12.2016 klo 17:22:48 |
|
Laurin osalta seuraava kuukausi ja rapiat kertonee paljon. Jos mies ei sopimusta saa siirtoikkunan lopussa tai heti sen jälkeen seuroista, jotka eivät ole muutoin saaneet tammikuussa haluamiaan vahvistuksia, ei miehellä ole pelatakseen enää juuri muita mahdollisuuksia kuin palata Suomeen (no, konferenssiin Englannissa, mutta siellä suunnallakin roikkuminen on kannattavaa lähinnä, jos ajattelee vielä pelaavansa ylemmällä tasolla).
Suomessa pitäisi sitten olla yksi niitä parhaimpia, että pääsisi mukaville palkoille. Kummoinenkaan perheyritys ei tarvitse olla, jos apulaistoimarina tai kehityspäällikkönä tms. saisi silloinkin suurin piirtein saman.
Itsehän mies ratkoo, mitä haluaa tehdä tulevaisuudessa, mutta kun katsoo perheen yrittäjätaustaa ja toisaalta koulutaustaa (Laurin äiti on korkeasti koulutettu alansa asiantuntija, jota muuten muutamia viikkoja sitten haasteteltiin televisiossakin - jos joku muukin sattui huomaamaan), niin pikkuisen tuntuu, että tulevaisuuttansa mies heittää hukkaan, jos Suomessa vielä pallon perässä ryhtyy juoksentelemaan. Toki lajirakkaus jne. Mutta Laurillahan oli oma yritys pystyssä jo ennen Creween lähtöä, selvää mielenkiintoa lähteä suvun jälkiä astelemaan siis lienee.
Ja kyllä se yrittäminen voi olla aivan yhtä jännittävää ja haasteita & elämyksiä tarjoavaa kuin jalkapallon pelaaminen. Uskokaa pois...
|
|
|
|
ronaldo99
Poissa
Suosikkijoukkue: Manu, PSG, Real Madrid, City, Newcastle
|
|
Vastaus #1301 : 04.03.2017 klo 14:56:34 |
|
Oliko ura jo paketissa?
|
|
|
|
Lisbie
Poissa
|
|
Vastaus #1302 : 04.03.2017 klo 15:06:17 |
|
Jotenkin uskomatonta, että Larba on yhä niinkin nuori kuin 25-vuotias.
|
|
|
|
D mies
Poissa
|
|
Vastaus #1303 : 04.03.2017 klo 16:22:22 |
|
Laurin äiti on nykyään poikaansa enemmän julkisuudessa, kun oli taas tv:ssä pari päivää sitten...
|
|
|
|
t-petsku
Poissa
Suosikkijoukkue: Tuomas Virkkunen
|
|
Vastaus #1304 : 04.03.2017 klo 23:29:42 |
|
Laurin äiti on nykyään poikaansa enemmän julkisuudessa, kun oli taas tv:ssä pari päivää sitten...
Mikä on äidin julkisuusstatus, jos saa kysyä...?
|
|
|
|
AutoBiography
Poissa
Suosikkijoukkue: Eagles, Suomi
|
|
Vastaus #1305 : 05.03.2017 klo 00:58:30 |
|
Mikä on äidin julkisuusstatus, jos saa kysyä...?
Ainakin Ylellä on ollut Akuutin asiantuntijavieraana. Lastenlääkäri siis ammatiltaan.
|
|
|
|
Maakuntasatraappi
Poissa
Suosikkijoukkue: Sääntöjen rajamaat
|
|
Vastaus #1306 : 06.03.2017 klo 08:11:49 |
|
Meikäläisellä oli jonkinlainen futisromanttinen ajatus siitä, että Laurin ura olisi kantanut journeymanina League 2:ssa ja välillä vaikka League 1:ssä, ehkä joku satunnainen stintti jossain konferenssin isossa satsaajassa tjsp. Joinain kausina usein avauksessa, joskus supersubina, jotain 8-12 maalin kausia, jossain vaiheessa jalka poikki, paluu vuoden päästä ja aikanaan 35-vuotiaana ja vielä kävelykykyisenä ansaitulle eläkkeelle pelaamisesta ja sen jälkeen valmennusura alkuun jonkun Crewen akatemian kakkosena ja aikanaan askel kerrallaan ehkä jopa manageriksi saman tason seuroihin joissa itse aikoinaan pelasi...
No, eipä harmainta hajua oliko tällainen vanhanaikainen peribrittiläinen ura koskaan Laurin oma haave, mutta jos oli niin ei kantanut. Tämä mitenkään Laurille vittuilematta, suorastaan mahtava tyyppi IRL sen perusteella mitä olen parissa Euroopan kolkassa ammatillisissa yhteyksissä miehen kanssa ollut tekemisissä.
Lisäksi Lauri sai ihan oikeasti kokea englantilaisen futiksen, paljon aidommaksi kokemus ei tule kuin edustaa Crewen kaltaista seuraa kolmostason putoamistaistelussa, tehdä joitain tärkeitä maaleja ja auttaa säilymisessä ja olla seuraavallakin kaudella mukana kun kaikki menee päin helvettiä (sis. oma loukkaantuminen) ja tippuminen tulee sukkana.
Kuten sanottua kaveri on vasta 25-vuotias ja tavallaan yksi ja hyvin monien tavoittelema elämä tai ainakin ikimuistoiset maistiaiset siitä jo koettuna, ei paha. Esimerkiksi keskimääräinen suomalainen yliopisto-opiskelija on alkanut tuossa vaiheessa työstää gradua eli valmistautua varsinaiseen aikuisten maailmaan siirtymiseen.
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.03.2017 klo 08:41:47 kirjoittanut Maakuntasatraappi »
|
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #1307 : 06.03.2017 klo 09:34:56 |

Ihan hauskoja ajatuksia... Olisi kiva tietää kuinka yksiin ne osuvat Laten omien ajatusten kanssa. Pojan unelmathan ovat saattaneet olla suht spaghettisisältöisiä. Mutta onhan tuo peribrittiläinen maailma voinut viedä mennessään. Onhan siinä houkutuksensa, vaikka jo viimeisetkin romantikot kai myöntää, että jalkapallo-osaamisen ydin on jossain muualla.
|
|
|
|
Maakuntasatraappi
Poissa
Suosikkijoukkue: Sääntöjen rajamaat
|
|
Vastaus #1308 : 06.03.2017 klo 09:50:16 |
|
Pitäisikö tässä nyt sitten ruveta vertailemaan jalkapallo-osaamisen tasoa Football League 2:n ja Serie D:n välillä?
Mitä osaamisen ytimiin tulee, niin jo melko vuotta sitten tuli kai useimmille selväksi, että Laurin tie ei sillä mittapuulla Liverpoolista ainakaan ylöspäin vie.
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.03.2017 klo 09:52:54 kirjoittanut Maakuntasatraappi »
|
|
|
|
|
AndyLove
Poissa
Suosikkijoukkue: JäPS & Liverpool
|
|
Vastaus #1309 : 06.03.2017 klo 09:53:48 |
|
Pitäisikö tässä nyt sitten ruveta vertailemaan jalkapallo-osaamisen tasoa Football League 2:n ja Serie D:n välillä?
Mitä osaamisen ytimiin tulee, niin jo melko vuotta sitten tuli kai useimmille selväksi, että Laurin tie ei sillä mittapuulla Liverpoolista ainakaan ylöspäin vie.
League 2:n ja deutche regionalin välillä jos Callitin kanssa alat.
|
|
|
|
R08
Poissa
|
|
Vastaus #1310 : 18.04.2017 klo 14:31:37 |
|
Ilmeisesti ura oli siinä?
|
|
|
|
Hiiritin
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
|
Vastaus #1311 : 18.04.2017 klo 14:57:56 |
|
Ilmeisesti ura oli siinä?
Harmittavaa, jos ei kiinnosta/kiinnostanut tulla kokeilemaan Suomessa vielä siipiään. Varmasti testiin olisi ainakin päässyt alemman kolmanneksen joukkueisiin. Vai oliko sitten loukkaantumisia liikaa? Ymmärrettävää sekin, jos bisneshommat sitten lopulta vei mielenkiinnon. Joku toimittaja voisi soitella kuulumisia.
|
|
|
|
murdock
Poissa
|
|
Vastaus #1312 : 18.04.2017 klo 15:24:22 |
|
Ymmärrettävää sekin, jos bisneshommat sitten lopulta vei mielenkiinnon.
Eipä Latella mitään tuottavia bisneksiä taida olla. Omasta urasta jäi varmaan joku isompi allekirjoitusbonus taskuun ja iskällä on rahaa, joten taloutta ei tarvitse hirveästi miettiä. Vahvuuksia ei aikuisten peleissä ollut oikeastaan kuin työmoraali ja joiltain osin fysiikka. 2-3 vuoden mittainen loukkaantumiskierre söi senkin pois, eikä Suomessa varmasti pärjäisi edes kahdella ylimmällä tasolla.
|
|
|
|
AndyLove
Poissa
Suosikkijoukkue: JäPS & Liverpool
|
|
Vastaus #1313 : 18.04.2017 klo 15:43:33 |
|
Eipä Latella mitään tuottavia bisneksiä taida olla. Omasta urasta jäi varmaan joku isompi allekirjoitusbonus taskuun ja iskällä on rahaa, joten taloutta ei tarvitse hirveästi miettiä. Vahvuuksia ei aikuisten peleissä ollut oikeastaan kuin työmoraali ja joiltain osin fysiikka. 2-3 vuoden mittainen loukkaantumiskierre söi senkin pois, eikä Suomessa varmasti pärjäisi edes kahdella ylimmällä tasolla.
Kyllähän tuo näyttää olevan mukana perheen bisneksissä, ne kai jotain tuottavat. Omalta uralta tosiaan varmasti jäänyt sukan varteen, muttei nyt ole kyllä tullut kuvaa miehestä kuka haluaisi istua peukku perseessä lopun elämäänsä, oli se sitten omien tai isin rahojen turvin, joten eiköhän se jotain "työtäkin" halua tässä seuraavat nelisenkymmentä vuotta tehdä. Mutta eniten kyllä hämmästyttää, miten joku haluaa ensin tehdä pienestä asti duunia jonkun selkeän tavoitteen eteen, vain sitten yhtäkkiä vähin äänin lopettaen sen kuin seinään, koska (mukamas) yhtäkkiä alkoi joku muu kiinnostaa enemmän. Aina on myös jotenkin ollut outoa tämä Laurin median välttely tai ainakin erikoisen vähäinen haastattelujen antaminen, varsinkin mitä vanhemmaksi on tullut. Milloinhan on edellinen video haastis saatu? Ja nyt tosiaan uran loppumisesta tai tauon syystä ja pituudesta sen enempiä ilmoiteltu, eikä siitä ole kyllä kukaan toimittaja ilmeisesti liikaa edes yrittänyt ottaa selvää. edit. Kaksi vuotta sitten on oltu tärkeiden maalien äärellä: http://www.is.fi/jalkapallo/art-2000000900869.html
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.04.2017 klo 15:46:54 kirjoittanut AndyLove »
|
|
|
|
|
Hugo Salmela
Poissa
Suosikkijoukkue: Пу́тін хуйло́
|
|
Vastaus #1314 : 18.04.2017 klo 15:50:23 |
|
Toisaalta Lauri on heilunut jo monta vuotta siinä hasbeen- ja neverwas-osastojen rajapinnoilla ja tietänee sen itsekin. Ilman muinaista maajoukkuekohinaa juuri kukaan ei häntä enää muistaisi. En minäkään jaksaisi paljon medialle tarinoida, jos aina puhuttaisiin kuitenkin lopulta jostain teininä ääneen lausutuista haaveista Italian maajoukkueen edustamisesta. Onnea sienibisneksiin.
|
|
|
|
AndyLove
Poissa
Suosikkijoukkue: JäPS & Liverpool
|
|
Vastaus #1315 : 18.04.2017 klo 15:56:54 |
|
Toisaalta Lauri on heilunut jo monta vuotta siinä hasbeen- ja neverwas-osastojen rajapinnoilla ja tietänee sen itsekin. Ilman muinaista maajoukkuekohinaa juuri kukaan ei häntä enää muistaisi. En minäkään jaksaisi paljon medialle tarinoida, jos aina puhuttaisiin kuitenkin lopulta jostain teininä ääneen lausutuista haaveista Italian maajoukkueen edustamisesta. Onnea sienibisneksiin.
Ei se nyt ihan hirveästi vaatisi, että niitä ei aina muistettaisiin mainita. Varmaan se yksi nöyrä "eihän se nyt ole mennyt niinkuin nuorena haaveili" lause jossain haastattelussa voisi viedä toimittajienkin mielenkiinnon muistuttaa siitä joka kerta, täällä sen nyt pitää elossa tietyt nimierkit vielä 2080 -luvullakin. Olisiko siellä nyt joku pahempikin vamma, mikä vaatii oikeasti pitkän pitkää toipumista ja tullaan 2017 - 2018 kaudella uudella raivolla vai tosiaan näin hämärästi vain siirrytty businesmaailmaan? edit. ja näin ilmeisesti Laurin ainoana fanina ja uskojana en pyydä - vaan vaadin vastauksia.
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #1316 : 18.04.2017 klo 16:36:41 |
|
Mutta eniten kyllä hämmästyttää, miten joku haluaa ensin tehdä pienestä asti duunia jonkun selkeän tavoitteen eteen, vain sitten yhtäkkiä vähin äänin lopettaen sen kuin seinään, koska (mukamas) yhtäkkiä alkoi joku muu kiinnostaa enemmän. Aina on myös jotenkin ollut outoa tämä Laurin median välttely tai ainakin erikoisen vähäinen haastattelujen antaminen, varsinkin mitä vanhemmaksi on tullut. Milloinhan on edellinen video haastis saatu? Ja nyt tosiaan uran loppumisesta tai tauon syystä ja pituudesta sen enempiä ilmoiteltu, eikä siitä ole kyllä kukaan toimittaja ilmeisesti liikaa edes yrittänyt ottaa selvää. edit. Kaksi vuotta sitten on oltu tärkeiden maalien äärellä: http://www.is.fi/jalkapallo/art-2000000900869.htmlMinkä takia Late tulisi ulos? Edistääkseen isän tattibusineksia? Olisi muuten hyvä idea ryhtyä toiseksi Vesa Keskiseksi tai Kaisa Rostedtiksi. Nythän on takuuvarmasti todistettu, että mikä tahansa julkisuus edistää pk-yrityksen liiketoimintaa. Mutta entäs, jos Late vain yksinkertaosesti on päättänyt, että ei, menköön kasvupotentiaalit, mä en halua julkisuutta. Sekin on ihan hyvä ratkaisu, ja itse ymmärrän sen paremmin kuin hyvin. Jos Laten mutkia muistelee, niin varmaan kaikki huomaa, että poika sai jo teini-iässä melkoisen julkisuusmyrkkyannoksen.
|
|
|
|
Johtaja Calu
Poissa
Suosikkijoukkue: Mustat Kuhnurit, Eemeli Virta
|
|
Vastaus #1317 : 18.04.2017 klo 18:13:23 |
|
Surullinen tarina Vaikka aikanaan itsekkin tuli Italia -majukommenteille hymähettyä kovempaankin ääneen.
|
|
|
|
Velmu
Poissa
|
|
Vastaus #1318 : 18.04.2017 klo 18:21:27 |
|
Kyllähän se nyt helposti ottaa motivaation päälle, kun odotukset on vähintäänkin Miklu Forsselin tasolla ja sitten lopputulos on Antti Hakalan taso. Ja kun taloudellisesti lähitulevaisuus on ainakin turvattu, niin "helppohan" tuosta on hypätä ns. normielämään ja miettiä mitäs sitä isona tekisi.
Lähinnä siis Andylle, että miten voi yhtäkkiä motivaatio loppua jostain, johon on koko elämänsä panostanut.
|
|
|
|
Lauantai-illan Nostalgia
Poissa
Suosikkijoukkue: Mummolan puusauna ja Aulis Virtanen
|
|
Vastaus #1319 : 18.04.2017 klo 18:22:39 |
|
Surullinen tarina Vaikka aikanaan itsekkin tuli Italia -majukommenteille hymähettyä kovempaankin ääneen. Dalla Valle on kuitenkin nähnyt jalkapallon ansiosta eri maita ja jokunen roponenkin varmaan säästöön jäänyt. Vähän kummastelen myös, miksi Dallis ei koskaan ole halunnut yrittää vauhdinottoa Suomen kentiltä sen jälkeen kun ulkomaille lähti. Ehkä olisi kokenut olevansa liian kovan tarkastelun alaisena kaikkien Italia maju-puheiden seurauksena.
|
|
|
|
Kärsä
Poissa
Suosikkijoukkue: Jorma Vullin kuoleva made
|
|
Vastaus #1320 : 18.04.2017 klo 18:30:38 |
|
Ehtikö se nyt edes majua valitsemaan
|
|
|
|
F.E.Pääsilta
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomalainen jalkapallo
|
|
Vastaus #1321 : 18.04.2017 klo 18:42:17 |
|
Dalla Valle on kuitenkin nähnyt jalkapallon ansiosta eri maita ja jokunen roponenkin varmaan säästöön jäänyt. Vähän kummastelen myös, miksi Dallis ei koskaan ole halunnut yrittää vauhdinottoa Suomen kentiltä sen jälkeen kun ulkomaille lähti. Ehkä olisi kokenut olevansa liian kovan tarkastelun alaisena kaikkien Italia maju-puheiden seurauksena.
Lisäksi tyttöystävä pyörittelee reilun puolen miljoonan seuraaja Instagramtilejä sekä suosittua blogia, joten ei siellä varmaan tarvitse aivan puilla paljailla olla.
|
|
|
|
svedu
Poissa
Suosikkijoukkue: Jämsänkosken Ilves
|
|
Vastaus #1322 : 18.04.2017 klo 19:29:18 |
|
Fantastisen paljon tunteita ja mielipiteitä on LDV herättänyt. Tällä foorumilla yhteensä kuusi ketjua, 675 sivua ja 2 355 335 lukukertaa...
|
|
|
|
Zazar
Poissa
Suosikkijoukkue: Dreams can't be buy
|
|
Vastaus #1323 : 18.04.2017 klo 19:57:32 |
|
Fantastisen paljon tunteita ja mielipiteitä on LDV herättänyt. Tällä foorumilla yhteensä kuusi ketjua, 675 sivua ja 2 355 335 lukukertaa...
Nyt jos koskaan kaivattaisiin litmanen97:n viestimäärätilastoa Laten ketjuihin nimimerkeittäin jaoteltuna. Persiissä nimittäin on vahva kutina, että muutamalla tietyllä nimimerkillä oli tässä tunteiden herättämisessä merkittävä osansa.
|
|
|
|
Demian
Poissa
Suosikkijoukkue: Bauhaus
|
|
Vastaus #1324 : 18.04.2017 klo 19:58:36 |
|
Fantastisen paljon tunteita ja mielipiteitä on LDV herättänyt. Tällä foorumilla yhteensä kuusi ketjua, 675 sivua ja 2 355 335 lukukertaa...
Vielä kun saisi litmanen97:n kertomaan ketkä ovat kirjoittaneet näihin ketjuihin eniten
|
|
|
|
|
|