Drillo Olsen
Poissa
|
|
Vastaus #500 : 18.07.2013 klo 09:46:02 |
|
En usko, että Tainion jalat riittävät enää laitapakiksi. Eilen sekä Kansikasta että Sumista oli selkeästi ohjeistettu olemaan osallistumatta hyökkäyksiin aktiivisesti ja tämä heijastuikin jo nähdyllä tavalla kaikkiin hyökkäysvariaatioihin. Osittain tämän vuoksi moni asian tuntija lyttääkin automaattisesti myös Demban ja Zenelin esitykset. Molemmille laitapakeille tuli eilen tosin ainakin kerran isot ajatuskatkot: Kansikas ei uskaltanut lähteä selkeästi vastaan kulman jälkitilanteessa irtopalloon, jonka olisi ehtinyt voittaa ja Sumis ajoi pelasi itsensä juniorimaisen kömpelösti ulos tuossa tilanteessa, josta Neemelon paikka taisi tulla.
Keskellä Tainion harhasyöttöjen määrä oli käsittämätön erityisesti ensimmäisellä jaksolla mutta lopulta mies pystyi kääntämään pelinsä kurssia kaksinkamppailuvoitoilla. Ylöspäin tuosta Pirlon roolissa pelaamisesta on varmaan todettukin jo lähes kaikki tässä topicissa mutta toisaalta on pakko onnitella myös vieraita kurinalaisesta Töölön vierailusta.
Moren ja Heikkilä väänsivät ensimmäisellä jaksolla erinomaisesti tornia vastaan. Toisella jaksolla ilmapalloissa Klubin topparistolla oli enemmän ongelmia ajoituksen kanssa mutta onneksi nuo tilanteet tulivat pääosin keskialueella.
Jollen vaihto Mikluun vei yhden ulottuvuuden pois toisen jakson hyökkäyspelistä ja en ole varma miten Siku ajatteli kokonaisuuden muuttuvan vaihtoa tehdessään. Sama asia on mietityttänyt tosin jo monessa aiemmassa ottelussa tänä vuonna. Kaiken kaikkiaan eilinen oli Klubilta helvetin hermostunut ja ponneton esitys, mikä vituttaa myös siksi, että moni tuulari näkyi olevan nyt kesän ensimmäisessä pelissään.
|
|
|
|
Velmu
Poissa
|
|
Vastaus #501 : 18.07.2013 klo 09:46:50 |
|
Itsestä tuntui siltä, että lähinnä rummunpärinä sieltä kuului.
Joo, voi olla ettei tuo toiseen päähän asti kantanut, kuten ei ne HJK:nkaan chantit oikein. Itäkatsomon pohjoispäädyssä kuului todella hyvin nuo Kaljun chantit yllättäen. Koko matsin jaksoivat huutaa.
|
|
|
|
Fortuna11
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomalainen jalkapallo
|
|
Vastaus #502 : 18.07.2013 klo 09:55:53 |
|
Pohjanpalohan on ollut parhaimmillaan tuollaisessa roolissa, missä saa tulla vähän alempaa hakemaan palloa ja pääsee juoksemaan väleihin? Okej, olet varmaan oikeassa tuossa osittain, mutta se mitä olen nähnyt ja lukenut on antanut minulle sen kuvan, että Pohjanpalo olisi nimenomaan kylmä viimeistelijä ja aito "ysipaikan" pelaaja. Sehän ei toki tarkoita sitä, että palloa ei voisi tulla vastaan alemmaksi/hakea laidasta/juosta väleihin, esim. Ibrahimovic. Silti jos Väyrynen on kunnossa, niin hän olisi mielestäni ehdoton "kymppipaikan" kaveri.
|
|
|
|
Velmu
Poissa
|
|
Vastaus #503 : 18.07.2013 klo 09:56:57 |
|
Okej, olet varmaan oikeassa tuossa osittain, mutta se mitä olen nähnyt ja lukenut on antanut minulle sen kuvan, että Pohjanpalo olisi nimenomaan kylmä viimeistelijä ja aito "ysipaikan" pelaaja. Sehän ei toki tarkoita sitä, että palloa ei voisi tulla vastaan alemmaksi/hakea laidasta/juosta väleihin, esim. Ibrahimovic. Silti jos Väyrynen on kunnossa, niin hän olisi mielestäni ehdoton "kymppipaikan" kaveri.
Joo, eihän Jolle varsinaisesti ole parempi kymppipaikalla, mutta tässä Sikun taktiikassa ei Jolle kyllä oikein sovellu tuonne linjassa roikkujaksi.
|
|
|
|
Tommy Tykki
Poissa
|
|
Vastaus #504 : 18.07.2013 klo 10:24:12 |
|
Jaa mitäkö yritän tällä todistaa? No sitä, että sun taulukkos on Tommy Tykki ihan turha. Veikkausliiga koostuu oikeasti jalkapalloon rahallisestikin satsaavista ammattilais- ja puoliammattilaisjoukkueista. Kakkosen tason heittopusseja ei todellakaan ole ollut miesmuistiin sarjassa. Puhumattakaan Lasnamäen tasoisista 4-div. tason höynäilijöistä Nomme Kalju tahkoaa rupuista Meistriliigaa, jonka tyvipään jengit olisivat Suomen Ykkösessä suurissa vaikeuksissa. Ainoastaan Levadia, Flora + ajoittain 1-2 joukkuetta kykenevät saamaan jalkeille edes lähelle Veikkausliigan keskikastia olevan nipun. Eilinen Klubin tulos ei ollut Nommen hyvyyttä. Tulos vastasi käytännössä tasapeliä kotipelissä RoPSia, SJK:ta tms vastaan. HJK:n peli oli huonoa. Näin se vaan on. Mikään tilasto Meistriliigan johto-asemasta ei sitä kumoa. Bangorin tapainen pubi-jengi ei ollut kyseessä, mutta ehdottomasti Klubia oletusarvoltaan heikompi joukkue. Hienoa historiaa, ei kahta sanaa. Kuitenkaan en omalla "taulukollani" yrittänyt väittää Meistriligan olevan kova tai kovempi kuin Veikkausliiga. Näin taisit tulkita "taulukkoani", eikö? Olin tummentanut pari kohtaa "bach:in" kopioimasta Urheilulehden julkaisemasta ennakosta. Otin vain kantaa toimittajan väitteeseen, että virolaisjoukkue olisi pelannut "ajoittain ihmeellisen vaisusti kotimaaansa pääsarjassa" ja samalla toimittaja kertooa, että otteluita kannattaa seurata paikan päältä. Tilastojen valossa tällaista ei ollut tapahtunut. Kyllä meillä kummallakin on täsmälleen sama ajatus ko. maiden jalkapallosarjoista.
|
|
|
|
Fortuna11
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomalainen jalkapallo
|
|
Vastaus #505 : 18.07.2013 klo 10:33:50 |
|
Joo, eihän Jolle varsinaisesti ole parempi kymppipaikalla, mutta tässä Sikun taktiikassa ei Jolle kyllä oikein sovellu tuonne linjassa roikkujaksi.
Joo, ja jos hänellä on ohjeet olla kuin jokin Inzaghi, niin metsään menee, eikä 4-2-3-1 muottiin tuollainen kärki oikein edes sovi paitsi vastaiskutaktiikkana. Tuosta muuten vielä, että jos ollaan "paperilla kovempi jengi" ja pelataan kotona, niin kyllä voisi oikeasti hyökätä ja pelata rohkeasti jolloin myös "kutospaikan" pelurit voisivat olla hyökkääviä jopa molemmat ja vielä topparitkin voisivat olla rohkeita (esim. Hummels).
|
|
|
|
Tresjoli
Poissa
|
|
Vastaus #506 : 18.07.2013 klo 10:52:43 |
|
Ja Mestareiden liigan hymnikin laitettiin soimaan liian aikasessa vaiheessa perkele!!!
Sitä ei näissä peleissä saa vielä soittaa myöhemmin. Vasta sitten kun on se iso lakana.
|
|
|
|
kebu
Poissa
Suosikkijoukkue: Crystal Palace & HJK
|
|
Vastaus #507 : 18.07.2013 klo 10:58:40 |
|
Kyllä se eilinen keskikenttään kaatui, valitettavasti. Taktiikkana oli selvästi syöttöpelillä maalipaikkoihin, mutta ei niitä paikkoja van tuntunut syntyvän sitten millään. Ensimmäisellä jaksolla kukaan ei oikeastaan yrittänyt päästä ohi puolustuksesta (paitsi Zeneli) tai laukoa (paitsi Mattila). Suurimmat pettymykset olivat muuten tällä kaudella muuten hyvin esintyneet Schüller (jolta mikään ei jotenkin tuntunut onnistuvan) ja Tainio (yritti ihan liikaa pelata yli keskikentän - ei toiminut kookasta vastustajajoukkuetta vastaan).
No joo, mutta ei tässä toisaalta vielä mitään ole menetetty, ja vierasmaalilla pääsee tasapelilläkin jatkoon.
|
|
|
|
Nimimerkitön
Poissa
Suosikkijoukkue: Kontrollipallo. Kontrolloidut hankinnat.
|
|
Vastaus #508 : 18.07.2013 klo 11:03:36 |
|
Klubin koosteesta näkee, että matsin kaksi parasta paikkaa oli Nõmmellä (pusku tolppaan ja sutiminen avopaikasta sivuverkkoon). Klubin parhaat paikat olivat Mattilan melko vapaasta paikasta rankkarialueelta ulos stadionilta tykittämä veto ja Schüllerin veto vastapalloon Zenelin syötöstä, yli tämäkin. Lähimmäksi maalia Klubi pääsi kahdella Zenelin vedolla joista toisen Nõmmen veskari torjui helpohkosti alakulmasta ja toiseen joutui jo vähän tekemään töitäkin hakiessaan sen yläkulmasta.
|
|
|
|
Lurjus
Poissa
|
|
Vastaus #509 : 18.07.2013 klo 11:17:29 |
|
Yllättiköhän Kaljun kovuus Championshippiä Leedsissä pelanneen Forsselinkin?
|
|
|
|
Boris Pugo
Poissa
|
|
Vastaus #510 : 18.07.2013 klo 11:18:51 |
|
Yllättiköhän Kaljun kovuus Championshippiä Leedsissä pelanneen Forsselinkin?
Forsseli olisi pätkinyt maaleja liukuhihnalta köykäisiä eestitoppareita vastaan, jos vaan joku olisi pallon osannut syöttää hänelle. Keskikenttään kosahti.
|
|
|
|
Öövini
Poissa
Suosikkijoukkue: Muurinen Loyals , Arki-Karin jalkakynät, tl;dr
|
|
Vastaus #511 : 18.07.2013 klo 11:46:40 |
|
Forsseli olisi pätkinyt maaleja liukuhihnalta köykäisiä eestitoppareita vastaan, jos vaan joku olisi pallon osannut syöttää hänelle. Keskikenttään kosahti.
Pyyhi kyynelees
|
|
|
|
Boris Pugo
Poissa
|
|
Vastaus #512 : 18.07.2013 klo 11:50:12 |
|
Pyyhi kyynelees Minua ei vielä itketä, toisin kuin turkulaisia. Eikä tule itkettämäänkään vaan juna kulkee vääjäämättä kohti lohkovaihetta.
|
|
|
|
Jayne Cobb
Poissa
|
|
Vastaus #513 : 18.07.2013 klo 11:51:38 |
|
Pyyhi kyynelees Kyllähän tuo eilinen peli kaatui Klubin keskikentän käsittämättömään paskuuteen. Tainio ja Mattila paukuttelivat vuorotellen joko kunnollisia kaverisyöttöjä tai pallon vastustajalle. Schüller taas ei pärjännyt fyysisille virolaisille edes vähää alusta. Pohjanpajon ja Forssellin esityksistä on vaikea sanoa mitään suuntaan taikka toiseen kun ei tarjoilu toiminut sitten yhtään.
|
|
|
|
King Kenny
Poissa
|
|
Vastaus #514 : 18.07.2013 klo 11:52:41 |
|
On se jännä juttu miten niin Forsellin, Tainion kuin Väyrysen nimet saivat ihmettelemään kuinka Klubi luulee näillä entisillä orhilla, nykyisillä ruunilla, vielä tanssivansa näissä leikeissä! Samoin Bösön hankinta ei alkuunkaan tuntunut hyvältä. Kyllä vaistoon voi luottaa, pitäisikö alkaa valmentajaksi?
HJK on rakennettu aivan päin persettä, tässä vaiheessa se on sanomattakin selvää. Mahdollisuudet jatkoon toki on edelleen hyvät, mikäli joukkue saa vatsan toimimaan normaalisti Virossa.
|
|
|
|
erno
Poissa
Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu
|
|
Vastaus #515 : 18.07.2013 klo 11:54:13 |
|
Ei kaatunut eilen Klubin keskikenttään vaan kokonaisuuteen. Mikään osa-alue kentällä ei toiminut hyvin. Puolustava taktiikka on periaatteessa hyväksyttävä näissä peleissä, jos puolustus pitää, mutta eilen se ei pitänyt vaikka nollat Kaljun maalisarakkeessa lukeekin. Se ei kuitenkaan ole HJK:n puolustuksen ansiota.
|
|
|
|
Mazaa
Poissa
|
|
Vastaus #516 : 18.07.2013 klo 11:54:22 |
|
Forsseli olisi pätkinyt maaleja liukuhihnalta köykäisiä eestitoppareita vastaan, jos vaan joku olisi pallon osannut syöttää hänelle. Keskikenttään kosahti.
Naulan kantaan. Hyvä, että Miklu otettiin ajoissa kentälle. En vaan voinut uskoa silmiä, kun näin kyseessä olevan suora kärkipelaajan vaihto. Jollelle ei saatu pelattua palloa, niin miten Miklulle olisi saatu samalla taktiikalla?
|
|
|
|
Jayne Cobb
Poissa
|
|
Vastaus #517 : 18.07.2013 klo 12:00:41 |
|
Ei kaatunut eilen Klubin keskikenttään vaan kokonaisuuteen. Mikään osa-alue kentällä ei toiminut hyvin. Puolustava taktiikka on periaatteessa hyväksyttävä näissä peleissä, jos puolustus pitää, mutta eilen se ei pitänyt vaikka nollat Kaljun maalisarakkeessa lukeekin. Se ei kuitenkaan ole HJK:n puolustuksen ansiota.
Ei näitä pelejä voiteta pitämällä pelkästään oma pää puhtaana. Keskikentän kundit skagas ihan kunnolla ja mitään järkevää ei saatu aikaiseksi kun lähdettiin pelaamaan ylöspäin. Kyllä mä näkisin niin että eilen ennenkaikkea keskikenttä petti.
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
|
Vastaus #518 : 18.07.2013 klo 12:07:56 |
|
Samoin Bösön hankinta ei alkuunkaan tuntunut hyvältä. Kyllä vaistoon voi luottaa, pitäisikö alkaa valmentajaksi? Joo. Henkisen kestävyyden erityisosaajaa, joka osaa aina pelien jälkeen kertoa mikä mättää, tarvitaan aina. Turhahan sitä ennen peliä on tehdä arvioita. Juuri näin kiteytettynä. Mursulla unohtui vissiin taas sen henkisen puolen korostaminen ja ohjelma ylipäänsä? Pelistä ei yksinkertaisesti tule mitään kun on päät täysin jäässä ja pelätään epäonnistumista. Kohtuullisellakin tasolla olevat pelaajat taantuvat humalaisiksi horjujiksi joilta menee täysin tuntuma palloon ja peliin. Jälki on sitten nähdyn laista. Mut hei, ei me edelleenkään näistä asioista puhuta.. kovia jätkiähän tässä.. Taktisesta linjasta on siis kiinni, jos pelaajat toistuvasti eivät saa palloja haltuun jotka ovat ekaluokan oppilaille peruskauraa? Sanotaan siis että päiden lisäksi petti taktinenkin linja. Pippelit tuntui kovasti TPS-faneilla jöpsöttävän viime viikkoina, mutta voi voi, näinkös se HJK tuli taas korjaamaan sadon. Ei pidä leijua ennakkoon pojat!
|
|
|
|
Johtaja Calu
Paikalla
Suosikkijoukkue: Mustat Kuhnurit, Eemeli Virta
|
|
Vastaus #519 : 18.07.2013 klo 12:38:51 |
|
Töölön ihme
|
|
|
|
Lurjus
Poissa
|
|
Vastaus #520 : 18.07.2013 klo 12:40:00 |
|
Forsseli olisi pätkinyt maaleja liukuhihnalta köykäisiä eestitoppareita vastaan, jos vaan joku olisi pallon osannut syöttää hänelle. Keskikenttään kosahti.
No joo. Näinhän se menis, jos uskaltaisi pelata kotona ennakkoon heikompaa vastaan 4-4-2 tai vaikka 4-3-3. Uunot Epsanjassa pelasi Dortmundia vastaan muistaakseni lopussa 4-3-4 kun piti tehdä maaleja (tuli vain pari maalia eikä jatkoon, kun Dortmundin puolustus melkein yhtä kova kuin Kaljun). Hongan tilanteessa ymmärtää paremmin vaikka jonkin 4-2-3-1 kuviokellunnan. Miklu kärkeen, Jolle siihen taakse ja joka jätkälle kokis ennen matsia.
|
|
|
|
Kratos
Poissa
|
|
Vastaus #521 : 18.07.2013 klo 12:41:42 |
|
4-3-4
Tällä vois tulla vieraissa maali.
|
|
|
|
Conky
Poissa
|
|
Vastaus #522 : 18.07.2013 klo 12:48:13 |
|
Töölön ihme :
Ihmehän tuo oli siinä mielessä, että Klubi alisuoritti pahemman kerran. Ei taida silti puppeloinnissa vetää (ainakaan vielä) ihan vertoja Pietarsaaren MAYHEMILLE?
|
|
|
|
Johtaja Calu
Paikalla
Suosikkijoukkue: Mustat Kuhnurit, Eemeli Virta
|
|
Vastaus #523 : 18.07.2013 klo 12:51:32 |
|
Ihmehän tuo oli siinä mielessä, että Klubi alisuoritti pahemman kerran.
Ei taida silti puppeloinnissa vetää (ainakaan vielä) ihan vertoja Pietarsaaren MAYHEMILLE?
No kaljusta ei kukaan mahtusi edes Jaroon. Lahen reservijannu Kaarlo Rantanenkin oli vielä hetki sitten Nömme Kaljun tähtipelaaja ja pelaa nykyisin ykkösdivaria Suomessa.
|
|
|
|
Velmu
Poissa
|
|
Vastaus #524 : 18.07.2013 klo 13:04:25 |
|
No kaljusta ei kukaan mahtusi edes Jaroon.
Aivan salettiin tuolta mahtuisi 3 pelaajaa ainakin moneen Veikkausliigaseuraan. Nro 23 oli fysiikaltaan niin kova, että dominoisi enemmän kuin joku Jonke. Lisäksi nro 11 ja Neemelo menisivät helposti lähes kaikkiin porukoihin. Eivät toki taitotasoltaan kauheasti erottuisi liigassa, mutta fysiikallaan olisivat ylivertaisia.
|
|
|
|
|
|