Perustuu tositapahtumiin.
Torstaiaamu kääntyi hitaasti kohti iltapäivää. Tiainen puhalsi syvään henkeä. Se oli tunnettu krapuloistaan, jos nyt ei mistään muusta. Pelkotilat olivat jääneet tänään vähemmälle, mutta kuulemma muuten painoi päälle varsin pirullinen
lp-krapula. Kukaan ei ollut lähtenyt arvuuttelemaan, mitä se sillä lp:llä tarkoitti, mutta ulospäin se ei kauhean miellyttävältä näyttänyt.
Ei niin, että se olisi Tiaisen ulkomuodossa kauheasti näkynyt; tyyli oli jotenkin vältellyt sitä aina. Nyt sillä oli yllään keltainen takki ja jokseenkin värittömiltä
vaikuttavat ruskeat housut. Kauhtuneen villatakin alta näkyi uuden the-alkuisen rockbändin paita, ainoa merkki joka viittasi edes jonkinlaiseen tietoisuuteen
mitä tässä maailmassa oli viimeisen viiden vuoden aikana tapahtunut. Hiukset olivat tahattoman holtittomasti tavalla, johon useampi muotirokkari käytti päivittäin useampia minuutteja. Muutenkin Tiaisen olemuksesta paistoi läpi kaikenlainen määrittelemättömyys, joskin kaulassa siististi roikkuva Barcelona-Liverpool -kaulaliina kertoi jotain kuluvan päivän kontekstista.
Näkkäri ei ollut juuri parempi. Sillä oli yllään aina samat releet. Farkut, huppari ja joku nahkatakki, jonka se oli jostain löytänyt tai ostanut kympillä.
T-paitoja sillä oli varmaan tuhat, vaikka se aina kielsikin asian.
Nyt molemmat istuivat Placa de Catalunyalla näyttäen kärsiviltä. Lämmin kevätaurinko porotti, aurinkolasit oli jo kaivettu esiin. "Miks meidän pitää tulla just
tänne syömään niitä sun munkkeja? Eikö niitä voi syödä jossain muualtakin?", aloitti Näkkäri tivaamaan, lämpimikseen kai.
Kekkonen vastasi tunkemalla suunsa täyteen jotain paikallista erikoisuutta, jonka nimi oli jo unohtunut. Pyyhkiessään sokeria Turbonegro-paidaltaan se onnistui jotenkin samalla kohauttamaan olkapäitään, mikä näytti riittävän Näkkärille. Tiaista ei kiinnostanut. Se oli lopulta saanut aktivoitua itseään sen verran, että tutkiskeli clickeriään. "Hei jätkät, 34 eilen. Aika hyvä, mitä?"
- - - - - - - - - - -
Keskiviikko oli ollut kaikin puolin levoton. Aamupäivä oli kulunut yleishäröilyn merkeissä. Lippujen hankinnasta oli jo luovuttu. Paikallisten
tuttujen kautta oltiin yritetty lippuja saada etukäteen mutta culen perkeleillä oli aina etuajo-oikeus, aivan kuten liikenteessäkin. Pari kertaa vastaan tuli hulttioita, jotka vaivaiseen 200 euron hintaan tarjosivat paikkoja. Ei kiitos. Onneksi vitutusta lievensi se, että kaupunkiin oli saapunut liki 20 000 lädiä ilman lippua, Liverpoolin kaupatessa oman kiintiönsä niille, jotka olivat olleet kaikissa alkulohkonkin vieraspeleissä. Punaista näkyi kaupungilla kaikkialla. Hotellien parvekkeilta roikkui lippuja, baarit täyttyivät nestetankkauksesta huolehtivista scousereista. Jostain kaukaa kuului laulua.
Las Ramblas oli täynnä punaista ja virta tuntui käyvän tasaisesti kohti samaa paikkaa. Laulu voimistui ja sen lähteeksi paljastui Placa De Real, pieni
ravintoloiden ympäröimä aukio keskellä vanhaa kaupunkia. Suihkulähde täyttyi tasaisesti Estrella- ja San Miguel-tölkeistä, jossain lensi pallo, joku yritti kiivetä palmuun, edessä olevan selässä luki "Gary Neville is a cunt." Kekkonen oli jo yhtynyt lauluun ja hoilasi nuotinvierestä jotain laulua, jonka sanoista erottuivat ainoastaan Liverpool ja FC.
"Tää on jätkät upeeta. Rupeaa enemmän vain harmittamaan, ettei saatu lippuja" Keke keskeytti laulunsa.
"Sama" komppasivat Tianen ja Näkkäri. Ottelun katselu jäi baarien varaan. Toisaalta, sen ei pitänyt tuottaa ongelmia. Baareja Barcelonassa on varmaan miljoona. Ottelun katsomiseen ei kuitenkaan voinut kelpuuttaa mitä tahansa paikkaa. Puna-vihreät irkkupubit eivät olleet suosikkilistan kärjessä, mutta toisaalta niiden televisiot ja screenit olivat houkuttelevampia kuin minikuppiloiden minitelkkarit. La Boquerassa, kuuluisimmassa kauppahallissa vierailu sai nälän kurnimaan. Ruokailemisen jälkeen oli listalla yhden hyväksi suositellun mestan katsastaminen. Kello kävi jo kuutta, eikä paikkojen varaaminen kuulostanut huonolta idealta.
"Neljä ja puol euroa Carlsbergistä? No huhhuh!" Näkkäri ei ollut mielissään. Nyt se puhkui ja puhisi keskellä katua ottaen vastaan iskuja ohikulkevilta Pepeiltä ja Pabloilta. Baari oli lähes tyhjä ja koska aurinko paistoi, päätettiin suunnata kohti ylempää Ravalia, jos sieltä vaikka löytyisi jotain. Heti kulman takana vastaan tuli baari, jonka ikkunassa komeili Lapin Kulta -valomainos. Näkkäri jatkoi puhinaansa, Tiainen ynähteli lapparille, mutta Kekkonen oli jo täynnä virtaa:
"Nyt pojat pakistoreen ja tohon puistoon kiskomaan!"
Suunnitelma sai vakaan kannatuksen ja pienen practical spanish with abu -tyylisen shoppailun jälkeen oli jokaisella litran oluet kädessä, vajaan euron hintaan. Vähän paperipussia pullon päälle, säkillinen suolakiviä ja aurinkoon jauhamaan paskaa. Puistossa päivysti muutama nistin oloinen kaveri, mutta ne
olivat omissa oloissaan. Olut maistui, Tiainen nappasi muutaman clickin, mutta mikä tärkeämpää, tyttöjä tarkastellessaan huomasi puiston reunalla pönöttävän irkkubaarin. Ennenkuin paikan mielikuvitukselliselle nimelle oltiin edes ehditty kunnolla naureskella, laukkasi Tiainen jo kohti ovea. Ovesta kurkisti ulos pää, Tiaisen kädet heiluivat kuin heinänteossa. Nyt se tuli takaisin:
"Shamrock it is. Tonne mennään. Sieltä oli heitetty aikasemmin jotain lädejä veke; se omistaja kyttää tossa ovella ja valitsee ketä
ne ottaa sisälle."
"Mites sen kaljan hinta?"
"Ihan sama, siellä oli isot screenit ja telkkarit ja biljardi ja kaikki."
Tiaisen heiluminen oli löytänyt fanin. Viisissäkymmenissä oleva herrasmies tuli kohti. Sillä oli jalassa valkoiset Niken tarralenkkarit ja päällä harmaa puku. Perässään se veti mummotyylistä kärryä, jossa varmasti oli sen koko omaisuus. Nyt se keskusteli henkeviä Keken kanssa, joka briljeerasi Ecuadorissa opitulla espanjalla. Liverpoolin paita ja virallinen matsikaulaliina herättivät selvästi tunteita. "Ensimmäinen kerta Nou Campilla. De puta madre." Äijä hehkutti. Sitä ei nyt päästy kokemaan ja vitutus nousi yhden pykälän ylöspäin. Ensimmäinen litranen oli vielä menossa. "On yksi asia, jota ei pysty kieltämään. Vaikka olisin Englannista, Ranskasta tai vaikka helvetin Thaimaasta, Barcelona pelaa silti maailman kauneinta jalkapalloa" lopetti äijä puheensa ja komensi opiskelemaan espanjaa ja katalaania seuraavaa reissua varten. Jätimme penkille pohjat joita äijä kinusi ja jäi lopulta kiitollisena tinaamaan.
Shamrockista löytyi pöytä hyvältä etäisyydeltä. Tiskillä oli pari Poolin ukkoa ja jopa paikallisia Barcan paidoissa, jotka olivat selvä vähemmistö katukuvassa. Tilanne vaikutti lupaavalta ja porukan lisääntyessä meininki rupesi nousemaan tasaisesti kohti kattoa.
Muutaman intensiivisen huudon ja tumuttelun täyttämän tunnin jälkeen oli suuntana jälleen Ramblas, jossa laulut raikuivat taas. Se sama Gary Neville -paitainen lädi tuli vastaan vahvassa etukenossa, suusta tuli syljen seassa jotain, joka tulkittiin nopeasti Sami-Sami-Sami -lauluksi. Itseluottamus oli selvästi korkealla ja siihen sopivaa vahviketta tarjosi Paki, joka veti taas pinnat tulemalla metrotunnelin kätköistä sikspäkin kanssa ja myymällä punaista tähteä euron tölkkihintaan. Normaalisti tuohon hintaan olisi saanut likimain koko päkin, joten katteet olivat kohdillaan. Mutta yrittäjiä tulee aina tukea. Placa Realin voitonjuhlat eivät houkutelleet, joten suunnaksi valittiin boheemin El Ravalin lukuisat pikkubaarit. Tiainen tuntui clickaavan jokaisen tytön, joka tuli vastaan. Useimpien antama silmä tuntui olevan enemmän pahaa, mutta kukapa niistä nyt liian tarkka olisi. Näkkäri väitteli sen samaisen Pakin kanssa
loppusikserin hinnasta. Tiukka neuvottelu ei tuottanut tulosta ja ihmistiira Kekkonen veti joukkoa kohti jotain baaria, jonka pitäisi olla ihan kulman takana.
Olihan siellä baari, mutta Kekkosen ilme kertoi, että ei todellakaan se, mihin aikomus oli alun perin mennä. Kaljaa sieltä sai, eivätkä ihmisetkään olleet rumia. Kaulaliinoja ei näkynyt, mutta onneksi väki tuntui suhtautuvan suopeasti jokaiseen. Näin sen olla pitää!
Parin muun baarin jälkeen oltiin taas Ramblalla, kokka kohti kotia. Ravalista oli selvitty turvallisesti, vaikka vastaan oli kävellyt porukkaa joiden pelottavuusaste nousi helposti kympin korville. Nelosen tuntumassa olivat puolestaan ne pari pikkuräppäriä jotka naureskelivat ja polttelivat penkillä. Toisella oli kunnon coppa catalunia ja toinen näytti muuten vaan spedeltä. Yhtäkkiä se coppapäinen oli nylpyttämässä Tiaisen jalkaa nauraen ääneen. Tiainen työnsi sen kauemmaksi ja huusi perään jotain cabronin suuntaista. Keke ja Näkkäri repeilivät täysin. Harvoin näkee tapahtumaa, joka näyttää yhtä järjettömältä. Tiaisen nauru muuttuivat kuitenkin hetken päästä rehellisen suomalaiseksi kiroiluksi tajutessaan, että nyt oli kännykkä ja lompakko lähtenyt nilkin mukaan. Ei siinä ketään enää näkynyt, joten äkkiä puhelut suomeen ja kortit pois toiminnasta.
"Mitämitämitä! Ei voi käydä näin! Kunnon turistikohtalo!" Tianen avautui. Samalla se hörötti kuitenkin ääneen ja mutisi kuinka runkkareiden kohteeksi oli asettunut koko Barcelonan köyhin turisti. Lompakkoa oli korjailtu ilmastointiteipillä, rahaa oli ollut femma, eikä kortillakaan pystynyt pelaamaan. Kännykkäkin oli vanha ja siitä näyttö rikki. Kekkonen oli sen verran järjissään, että yritti hoitaa asioita asiakaspalvelijan kanssa, jonka ääni onnistui kuulostamaan samalla seksikkäältä ja vittuuntuneelta kännisten sönkötykseen. Kekkosen lämpimät kiitokset kaikuivat kuuroille korville, samoin kun Näkkärin Visca Barcat, jotka hukkuivat tauottoman Liverpool-laulannan joukkoon. Torstai tulisi olemaan toivoa täynnä.
- - - - - - - - - - - - -
Catalunyalla oli jengiä kuin pipoa. Marcat oli taidettu myydä loppuun tai niitä ei vain löytynyt, joten tyytyminen oli ollut lehteen, jonka nimi oli lyhyt, mutta ytimekäs "AS". Kuvia ja tekstiä oli perkeleellinen määrä, mutta Kekkonen oli yhä kiinnostuneempi munkistaan, kuin kääntämään tekstiä muille . Lopulta Tiainen riemastui löytäessään juttua UEFA-cupin ottelusta, jossa Espanyol kohtaisi kotona Livornon. "Niitähän ne oli pari jantteria olivatkin. Tiäkkö, purppuran värisissä pipoissaan. Nyt pojat ylös ja käydään fiilistelemässä sitä stadionia." Näkkäri näytti siltä, ettei voisi vähempää kiinnostaa, mutta jos krapulainen Tiainen pystyisi liikkumaan, olisi sitä kai pakko muidenkin.
Montjuicille menevä turistibussi löytyi nopeasti, eikä sen kalliihkoa hintaa tullut ajatelleeksi. Nyt oltiin maailmalla. Bussin reitti pyöri varmaan pari tuntia ympäri kaupunkia, kaikkien turistimestojen kautta, mutta toisaalta kaksikerroksisen masiinan katolla puhalsi raikas tuuli, joka teki ehdottoman gutaa. Vuoren päällä oli hämmentävää. Kaikkialla näkyi jotain urheilupaikkoja. Ja kun katsoi vuorelta alas, näkyi lisää kenttiä. Stadionin ympäristössä ei ollut vielä lipputrokareita, eikä fanejakaan. Joku nainen myi kaulaliinoja ja muuta krääsää. Näkkärin kännykkä piippasi. "Xavi pisti viestiä. Kiinnostaako pelata futsalia?"
"Häh?" Tiaisen ymmärryksessä oli vikaa.
"Johonkin niiden pubiliigamatsiin. Olis illalla."
"Mikä jottei."
"Saako siellä dokata?" Kekkonen oli enemmän penkkiurheilumiehiä.
"Mä pistän sille viestiä, että meitä tulee kaks plus koutsi."
"Nyt jää peli väliin."
"Ihan sama, sunnuntaina sitten Campille."
Hyppy takaisin bussiin, jossain vaiheessa vaihto ja avot, innostuneet turistit palkittiin Nou Campin betonihelvetillä.
"Miten nää stadionit onkin näin rumia aina?"
"Eikä toi nyt ees näytä isolta" Tianen rupesi taas purnaamaan.
"Koputa puuta."
"Häh?" Tiaisen ymmärryksessä oli selvästi jotain vikaa. Oliko tämä lp-krapulan syvin olemus?
"Jos sä sanot ton ääneen sunnuntaina, niin mä tarjoon sulle viikon verran kaljaa."
"Muistetaan."
Tuskallisen pitkän lenkin jälkeen bussi vihdoin löysi takaisin keskustaan. Matsiin latautuminen alkoi vahvalla elpymisellä.
Xavi asui lähellä, mutta pelikenttä oli melkoisen matkan takana. Yli puoli tuntia liittymiä ja liikenneympyröitä eksytti jopa Kekkosen, joka oli varautunut katsomossa istumiseen sikserillä ja parilla munkilla. Matkalla näkyi lukuisia pelikenttiä, mutta ihmetys oli suuri, kun vihdoin päästiin paikan päälle. Astuessamme sisään kuntoklubiin meitä tervehti vanha herrasmies, joka piti tyylikästä aulabaaria. Tenniskentät olivat rakennuksen katolla ja alakerrassa aulabaarin lisäksi pieni kauppa ja uima-altaat. Välikerroksissa olivat jumppa- ja kuntosalit. Kulttuuria!
Itse futsalkenttä oli hämmentävä: vanha pelota-kenttä oli päällystetty tekonurmella, joka muutenkin tuntui olevan vallalla oleva kenttämateriaali. Katsomon alla sijaitsivat toimivat, mutta jääkylmät kopit. Yllättävää kyllä, joukkuetoverit puhuivat lähes kaikki kohtuullista englantia. Espanjasta sai sen verran selvää, että maalivahdin valinta tuotti ongelmia. Tiainen ja Näkkäri heittivät tossut jalkaan ja lähtivät vaivihkaa lämmittelemään kentälle. Ei tänne tultu maaliin makailemaan.
Pelaaminen oli hauskaa. Jätkät olivat näppäriä kuin pirut, mutta vanha kunnon suomimeininki jyräsi. Liukkarit olivat sallittuja ja sivurajat suoritettiin heittoina.
Jossain vaiheessa vastustajan tähti jyräsi kulmaheitossa molarin, josta alkoi kunnon hässäkkä. Ollie Kahnin 170-senttinen espanjalainen vastine sai Kekkosenkin hörähtelemään katsomossa, tai sitten sillä oli vain omahauskaa eväinensä. Vaiherikas ottelu päättyi lopulta 9-5 suomalaisten vahvistamalle joukkueelle. Selkääntaputtelijoita riitti aulabaarissa ihan oikeiden urheilujuomien äärellä.
Paluumatka sujui nopeammin. Pikkumersu kulki koko matkan vähintään pariakymmentä yli sallittujen nopeusrajoitusten, mutta aina löytyi joku, joka ajoi vielä kovempaa. Puna-viher-sokeus tuntui olevan myös pelottavan yleistä. Ja kukapa nyt vilkkuja käyttäisi liikenteessä? Ikkunaa auki ja käsi ulos. Kulttuuria?
- - - - - - - - - - - -
Perjantai alkoi terävästi. Torstai-ilta oli rankan pelin jälkeen maltettu viettää sohvalla löhöten, syöden ja matsikoosteita tiiraillen. Nyt olivat vuorossa MACBA, armotonta valokuvausta ja kävelyä, unohtamatta syömistä ja juomista. Kekkosen isä oli jopa poikaansa tunnetumpi kulinaristi ja se oli tenhyt vakuuttavan kartan kaupungin parhaista paikoista. Niitä tulisi kiertää illemmalla ja lopulta täräyttää Xaville, jonka luona piti olla kovat bileet.
MACBAn aukio oli tuttuun tapaan täynnä skedeheeboja ja pulsuja. Kaikkialla näkyi huvittavaa kaatuilua. MACBAN perusnäyttely oli sysipaska, mutta "Killing Machine" aiheutti positiivisia tunteita ja hymyilyä, mikä ei valitettavasti ole kauhean yleistä nykytaiteen parissa. Aurinko paistoi, ja vaikka Kekkosen kartassa ei puhuttu mitään terasseista, kaljahampaan kolotus antoi suunnaksi MACBAn takana olevan pienen aukion, josta ralli saataisiin lähtemään käyntiin.
Ruoan himo tyydytettiin terassilevon jälkeen kiskaisemalla kasvispainotteiset Menu del Diat trendibaarissa, jonka ruoat eivät kyllä jättäneet mitään sattuman varaan. Tianen oli kuitenkin enemmän lihan himoissa clickerinsä ja tummien kaunottarien kanssa ja halusi ala-Ravalin rehellisille huorakaduille tekemään kauppaa, ihan vain kaupanteon ja tinkimisen ilosta.
Eihän sitä sinne voinut yksin päästää ja niinpä kolmikko pian kulki junan muodossa tutkimaan maailman vanhimman ammatin harjoittajia. Näky oli komea. Toinen toistaan rumempia naisia epäsäännöllisin välein ja toisella puolella katua äijiä kyräilemässä. Joku intoutui välillä tinkimään. Almodovarin elokuvat
tulivat mieleen ja Tiasen libido horjui. Niin horjuivat myös siirtolaiset, jotka joivat varmasti kaupungin halvimpia oluita puistossa, jonka ainoana väriläiskänä oli
neonpunaiseen takkiin pukeutunut mummo, varsin vahvoissa varmaan sekin. Pienen ja pelottavan lenkin jälkeen vastaan tuli poliisiasema, jonne vetäytymistä pidettiin hyvänä ideana, saisi Tianen täyttää lomakkeet vakuutuksia varten. Kekkonen hoiti puhumiset ja pian edessä olikin neljä lappua. Muiltakin oli viety tavarat, sillä jonossa olivat kinuski, jolta valepoliisi oli vienyt passin, ranskalainen pariskunta ilman kameraa, sekä jenkkiäiti tyttärensä. Viimeksimainitut aiheuttivat jopa pienoista kiimaa, eikä Tiaisella ainakaan näyttänyt olevan kamalaa kiirettä lappujen täyttämisessä. Seinällä oli isolla teksti vakuutuspetoksista ja kuinka niistä tulisi linnaa. Eihän me sellaista, ikinä?
Lopulta laput oli täytetty, mutta poliisit antoivat odottaa jotain. Kukaan ei tiennyt mitään. Asemalle lappasi sisään ja ulos jatkuvalla syötöllä jotain kriminaalin
näköisiä hemmoja, jotka tuntuivat olevan hyvää pataa poliisien kanssa. Usual suspects? Typerän odottelun jälkeen tuli pari poliisitätiä takahuoneesta, tarkastivat laput puolessa minuutissa ja murahtelivat jotain niille äijille, joiden tehtävä se ilmeisesti oli ollut, mutta joita ei kiinnostanut ilmeisesti edes vähää alusta.
Odottelu oli käynyt hyväksi syyksi pistää tivoli pystyyn heti asemalta pääsyn jälkeen. Aikaa oli kulunut sopivasti ja kaljahammasta särki vietävästi. Nyt oli aika ruveta dokaamaan tosissaan. Pikasiistiytyminen kämpillä ja Borniin kävely kesti hetken, mikä oli vain hyväksi, sillä espanjassahan ei tunnetusti kukaan tehnyt mitään ennen kello yhdeksää.
Tapas- ja pintxo-paikkoja oli Bornissa lähes vieretysten. Niitä päätettiin ruveta käymään läpi oikein tosissaan. Koska alue on yhtä sokkeloa, eikä Kekkosen baarikarttaan oltu piirretty mitään kävelyreittejä, oli suunistaminen yritys-erehdys-koomailu -tyylistä. Ensimmäinen paikka oli lupaava. Pintxo-tikkuja kertyi lautaselle oiva kasa. Kaljatkin olivat halpoja. Seuraava paikka nosti tunnelmaa entisestään: kun osti pari tapasta, sai pullon cavaa kaupan päälle. Mikä loistava idea! Tosin se taisi olla muidenkin mielestä, sillä istumaan ei kunnolla mahtunut. Kolmas listalla ollut paikka oli jo niin täynnä, että sinne ei edes kannattanut yrittää sisään. Lopulta löytyi paikka, jossa oli tilaa, joten sinne jääminen hieman pidemmäksi hetkeksi hyväksyttiin yksimielisesti.
Näkkäri oli oppinut pari lausetta espanjaa: "Tomamos unas copas?" ja "Soy borracho" olivat keskeisiä lauseita ja loppujen lopuksi varsin todenmukaisia tällaisilla reissuilla. Kekkoselta puhuminen onnistuisi paremmin, mutta sillä oli suu täynnä ruokaa koko ajan. Ei se kyllä yrittänytkään puhua, tyytyi vain heiluttelemaan viinilasia hajamielisesti käsissään. Tarjoilija oli nopealla tuulella ja hetkessä lasi oli taas täynnä halpaa, mutta hyvää punkkua. Kekkonen hämmentyi, mutta näytti selvästi tyytyväiseltä.
"Click ja click, siinä oli illan ekat, jos sitä hostellin respaa ei lasketa. Nyt on peli auki pojat. Tietäisköhän noi mimmit mitään hyviä rokkimestoja johon vois lähteä sieltä pippaloista? Mä en kuitenkaan jaksa lähteä mihinkään diskoilemaan. Ja muutenkin vois lähteä tästä bileiden suuntaan. Mulla alkaa olla syötynä viikon tarpeiksi."
"Sama. Ja toi helvetin Keksi-Kekkonen syö tän paikan pian konkurssiin." Näkkäri oli peesissä.
Kekkonen oli hiljaa ja söi. Tianen livahti paikalta, vessan suuntaan, mutta koukkasikin yhtäkkiä kohti kahta sievää neitiä, jotka tapittivat trion jäänteitä toiselta puolelta suurta u:n muotoista baaritiskiä, jonka äärellä suurin osa ruokailijoista notkui.
Noin viiden minuutin päästä Tianen oli takaisin.
"No?", Näkkäri oli jo valmiiksi tohkeissaan.
"Ei siinä mitään, kivoja tyttöjä. Ne oli menossa nyt johonkin, emmä tajunnut mihin, mutta myöhemmin kai jollekin keikalle. Ja sit ne hehkutti jotain pientä juottolaa, joka on kai tässä ihan hollilla."
"Bueno. Sitä kautta bileisiin, häh?"
"Jea. Kekkonen?"
"Mmmmhhhgh-gh-gh-gh-ghhg...", se pyki hassusti niellessään viimeisiä palasia. "Öööö, joo, tottakai, sinne vaan. Tässä on nyt keskitytty ehkä vähän liikaa jo tähän ruokapuoleen. Eikä sinne bileisiin selvinpäin kehtaa mennä. Erasmuksia, häh."
"Hyvä, eiköhän sitten liipasta tästä liikkeelle."
Siinä pikkubaarissa oli kohtalaisesti väkeä, niin nuorta kuin vanhaakin. Toverukset täräyttivät asiaa suuremmin ihmettelemättä sisälle ja tiskille hakemaan olutta. Tiskin takana oli pieni televisio, jossa pyörivät yhä jotkut koosteet viikon matseista. Nyt ruudussa puitiin Van Bommelin maalia. Kuninkaallisten taapertaminen oli aina yhtä hyvä vitsi ja niinpä pienet, diskreetit alavitoset käytettin, jotka eivät kuitenkaan jääneet haukankatseiselta baariäijältä huomaamatta. Pian Kekkonen jo selvitti jokaista reissua ja kuluneita päiviä koskevaa yksityiskohtaa. Vaivannäkö kannatti kerrankin, sillä yhtäkkiä tiskillä oli pieni pullollinnen jotain baarin omaa viinaa ja muutama lasi. Eihän sellaisesta voi kieltäytyä, vaikka viinanpiru ei varsinaisesti kenenkään olalla väijynyt. "Perkele!" kirosi Kekkonen, jonka pää ei oikein sietänyt kirkkaita. Se rypisti tosissaan. Äijä tiskin takana repesi ja yritti perkelöidä itsekin. Onnistuminen kirvoitti mehevät naurut ja Tianen lähti haastamaan ainoalla tuntemallaan espanjan kielen lauseellaan: "Sergio Ramos, hijo de Puta!" -laulelmalla. Mutta siitäkös metakka syntyi ja yhtäkkiä isäntä oli tunkemassa tiskin takaa luuta kädessä ja mylvi sen oloisena, että nyt tuli lähtö. Estrellat mukaan ja juosten matkaan. Jälleen kerran tuli todistettua kuinka urheilun ja alkoholi kulkevat sujuvasti käsi kädessä.
"Mikäs helvetti sille tuli? Tais osua arkaan paikkaan? Sehän oli ihan messissä koko ajan", huohotti Näkkäri, kun oli päästy turvallisen varomatkan päähän. Eikä Tiainenkaan tuntunut olevan yhtään sen paremmin kärryillä:
"Niin kai, sanoinko mä jotain väärin? Eiks se menny just niinku pitikin? Ja mitä nyt tehään."
"Ihan sama. Lähetään tarpomaan kohti niitä bileitä. Haetaan vaikka matkalla jotain evästä, ei me sinne voida kuitenkaan tyhjin käsin hyökätä."
Päivä päivältä enemmän Munkki-Tuckia muistuttava Kekkonen nyökkäili päätään levottoman oloisesti ja hihitteli. Tämä tulkittiin nopeasti hyväksyvänä siunauksena seuraavien hetkien toimintasuunnitelmalle. Mukaan tarttuneet pullot tyhjenivät tutun tiukkaa tahtia. Näin sen pitikin olla.
Lukuisten kirkkojen varjoamassa kaupungissa herätti 24-tuntinen alkoholikauppa vilkkuvine valoineen suorastaan pakanallista ja epäpyhää kiihkoa seurueessa, joskin moninaiset ylistysvirret raikasivat älykkäiden espanjalaispoliitikkojen kunniaksi: "Tällaista sen olla pitää", "Kulttuuria", "Koska Suomessa?". Hyväksyvät nyökkäilyt ja dosenttitason perustelut alkoholikaupan vapauttamisesta Suomessa seurasivat toisiaan. Pääasia, eli juomat itse, eivät kuitenkaan päässeet unohtumaan. Säälittävät keskieurooppalaiset muovipussit eivät kuitenkaan keränneet sisältönsä veroisia sympatiapisteitä, eikä Pakilla tietenkään muitakaan ollut. Asialinjalta oltaisi lipsuttu pahasti, ellei hihittelevä Kekkonen olisi kaivanut ikuisesta olkalaukustaan kahta K-kaupan muovipussia.
"Mitä helvettiä?! Jätkä raahaa omia muovipusseja ympäri Eurooppaa! Mä olen aina sanonut Kekkonen, että sä olet nero!", Näkkäri riemuili.
"Oijoijoijoi! Kyllä Keksi taas todisti olevansa äijien äijä ja dokaajien aatelia!", säesti Tiainen. "Mutta kerro nyt mitä sä siinä hihittelet?"
Kekkonen ryhdistyi, korjasi vaateparttaan tärkeän näköisenä ja kaivoi laukkunsa kätköstä virallisen näköisenä pienen viinapullon, samanlaisen mikä oli muutamia hetkiä aikaisemmin nähty luutaäijän baarin tiskillä.
"Mitä mies tekee, mitä mies tekee?! Et kai sä hampuusi mennyt pöllimään sitä viinaa sieltä baarista?! Ole kiltti ja kerro, että toi on joku muu pullo..."
"No kun ei ole. Vaan just se sama pullo!"
"Oliko pakko?"
"Nähtävästi. Hetken mielijohde."
"Ja tilaisuus tekee varkaan?"
"Nähtävästi."
"Hyvin tehty."
"Kiitos."
"Nyt on jotain tuliaisiakin sinne bileisiin."
"Niin just. Se sama mullakin kävi mielessä."
Lopulta oikea talo löytyi ja sisällekin päästiin. Xavi tuli avaamaan. Kämppä oli hieno kuin mikä. Olohuoneen seinä oli maalattu punaiseksi ja sen keskelle oli joku taiteillut IPodin rinkulat. Kool. Xavi esitteli jengiä ja ihmetys kasvoi suureksi kun vastaan tuli toinen niistä baarissa olleista mimmeistä, joita Tiainen oli jo ehtinyt vikittelemään. Se näytti yllättyneeltä, että äijät pamahtivat rehellisen varoittamatta paikalla. Yllätys muuttui pian kikatukseen, joka sai sen näyttämään hyvältä, vaikka ylähuulen päällä olisi Mach-3:lla ollutkin vähän hommia. Xavi oli jo ehtinyt kadota, joten Marina, tai mikä nyt olikaan, jatkoi opastamissa labyrintissä. K-Kaupan pussista kaivettiin esiin ideoita ja kielipäätä. Nimiä, nimiä, nimiä. Niin kuin niillä olisi ollut jotain väliä. Kekkonen heitti smoothisti jotain juttua ja saikin yhden lupaavan oloisen ruotsalaisen kikattamaan jo ensimmäisillä sanoillaan. Ihan sama. Ei se siltä kuitenkaan saisi tyttöä myöhemmin heittämään mitään lauseita.
"Pitää hei antaa se tuliainen. Nyt... Hei, wait, you, Mary, wheres the table for all the booze?"
Peruskäytännön mukaan kaikki viinat olivat yhteisessä käytössä ja Kekkonen maailmanmiehenä oli heti vääntämässä drinkkejä seuralaisilleen.
Poikien tuoma pullo tuntui olevan Marinan ja sen viehättävän ystävättären suosikkitavaraa: "I cant believe you got this. My father never sells his home-made vodkas!"
"Öööööööö, say what?" Pojilla oli sormi suussa.
"Yeah, my father never sells these bottles. He just keeps those under the bar and drinks when something special is going on! I love this stuff! Thank you so much!"
"No problem. Ja pojat, nyt sitten saatana hiljaa." Kekkonen yritti pidättää hihitystään.
"What? Please. What did you do with my dad?"
"Nothing. We just had some fun in the bar "Maybe he just likes finns. Skijumping and stuff, you know?"
Kekkonen hihitteli yhä. Nyt sen salaisuus oli muuttunut yhteiseksi, mutta pakeneminen ei kuulunut vaihtoehtoihin. Ja kuuslaukausten tyhjennyttyä kukaan ei enää muistanut mitään mistään pienistä viinapullojen kääntämisistä. Ja kukapa sitä muutenkaan nyt pelkäisi jotain harmaantunutta hispaanoa? Mitä sitten jos tunnetaan sen tytär ja pöllittiin sen baarista viinaa? Olisi vain onnellinen, ettei mitään pahempaa ole vielä käynyt.
Kohta kaikki olivat käytävässä, portaissa ja pihalla. Kello oli löi jotain ja piti lähteä baariin. Kekkonen kaulaili jonkun puolalaisen vaihtarin kanssa, Näkkäri kävi tiukkaa keskustelua Atletico Madridin nykytilasta ja Tiainen väitti kivenkovaan tietävänsä, että "cule" on vain väännös "vavanculosta".
Tuntui, että baarissa oltiin ikuisuus ja taksikuski kusetti. Kekkonen olisi halunnut kävellä takaisin hostelliin. Se selitti, kuinka ei usko takseihin. Perusteluja siitä
ei herunut. Tiainen vaikutti hetki hetkeltä enemmän joltain Kummelin hahmolta. Siitä ei saanut mitään irti. Onneksi Näkkäri muisti osoitteet sun muut ja kohta koko koiratarha oli saatu vuoteeseen.
- - - - - - - - - -
"Ei saatana... Paljon me siitä taksista maksettiin?" Kekkonen ihmetteli. Suihkulähteeseen heitetyt kolikot saivat sen ajattelemaan rahaa.
"Ihan sama. Maksettiin me mitä tahansa, on se vain murto-osa siitä, mitä sä eilen käytit dokaamiseen."
"No mut silti. Periaatekysymys. Mä en niillä matkusta. Tiäks, mä en usko takseihin. Ne on vaan jotenkin sellasia."
"Millasia?"
"No sellasia... Kyl sä tiedät. Vähän niinku lädejä varten."
"Häh?"
"No kyl sä tiedät."
"En."
"No kato ympärilles. Just tollasia punapaitasia, punanaamasia läskejä varten. Tieks? Sellasta roskasakkia varten."
"Lopeta se purnaaminen. Nyt lähetään ettimään jostain mestaa, josta saa tietoa koska se peli alkaa."
"Häh? Eiks me nyt voida mennä vaan kiertämään jotain kauppoja? Ne ei oo kuitenkaan huomenna auki ja huomenna on sitten koko päivä aikaa valmistautua peliin."
"Mitä sä nyt sönkötät?! Tänään on sunnuntai! Jätkä oli eilen täysin pelti kiinni! Ootko sä nyt tosissas?"
"Oikeesti? Jätkät kusettaa!"
"Kysy vaikka tolta mimmiltä."
Kekkonen hoippui muutaman askeleen eteenpäin ja lähestyi näyttävän näköistä kolmekymppistä. Se nainen säikähti ja syystäkin; Kekkonen ei ollut ihan parhaimmillaan. Hoippuminen oli selvästi pahempaa Kekkosen kävellessä takaisin.
"Voi Neville... Se sano, että tänään on sunnuntai. Mitä me tehtiin eilen?"
"Me kierrettiin kauppoja, sä makasit rannalla sen sun puolalaisen mimmin kanssa. Etkä sä ainakaan selvinpäin missään vaiheessa ollut."
"Mitämitä?" Nyt se oli entistä enemmän sekaisin. Raahautuminen Graciaan sujui hiljaisissa merkeissä. Kahvit maistuivat pienen torin laidalla. Kekkonen tilasi bissen. Jos muisti vaikka palautuisi, se väitti. Ei se ainakaan pahemmin voisi kadota. Torilla jotkut pojat pelasivat palloa. Perinteisesti porukan pienin pistettiin maaliin. Joku jannu pyöritti muita mennen tullen, mutta sillä olikin Joman tossut. Talon seinä näytti peräkammarin kukkatapetilta.
Nou Campille piti mennä aluksi metrolla ja sitten kävellä. Kaukaa viisaina kävelyyn oli varattu aikaa. Metro alkoi olla täynnä. Oranssia, neonkeltaista ja blau-granaa. Perheitä ja turisteja. Syykin selvisi. Paikalliset kun olivat fanipubeissa keräämässä voimia. Kulttuurivaihdon ja autenttisten kokemusten nimissä tuohon joukkoon piti liittyä heti lippujen saannin jälkeen. 40euroa Gol Sudiin, ei paha. Liput saatiin nopeasti luukulta, vaikka pelin alkuun oli aikaa enää parisen tuntia. Kaikkialla oli nyt jo lievähkö karnevaalitunnelma. Millaistakohan keskiviikkona oli? Jo kasvamaan alkanut tatti pieneni nopeasti, kun sitä helli kylmällä oluella. Toisella puolella tietä oli neljä poliisiautoa vahtimassa terassillista baskifaneja.
"Tää on pojat hienoo. Kultturia." Kekkonen oli selvästi taas tyytyväinen.
"Mä kyllä protestoin vähän." Näkkärin piti puolestaan olla eri mieltä jo periaatteesta. "Kato nyt tätäkin baaria. Yks pöytä lädejä, noi tuolla kulmassa on salettiin
ruotsalaisia, me ja sitten noi baskit ja sit vielä pari pöydällistä paikallisia."
"Ja?"
"Sitä vaan, että se aito meininki puuttuu. Lyön vaikka vetoa, että stadionilla on kaikki ne saatanan japskit, jotka on ihmetelly Neljää Kissaa koko viikon ja nyt tulee stadionille kun se lukee niiden opaskirjassa."
Pakistoressa käynnin jälkeen suunta otettiin kohti stadionia. Ekstrabisset juotiin äkkiä oikean sisäänkäynnin ulkopuolella, ihan vain tunnelman luomiseksi:
olihan se perinteikkäämpää värjötellä kylmällä stadionilla kusihädän kera. Kenellekään ei tullut mieleen, että bisset voisi viedä sisälle. Turvatarkastus oli nimellisen ja olemattoman välillä. Japskeja tuli vastaan ainakin yhden futisjengin verran. Niillä oli kaikilla siniset, polvipituiset talvitakit. Auki olleiden takkien alta näkyi tuttuja värejä.
"Tää on pimeetä. Acces 18, Porta 38, Boca 416, Fila 15 ja Seient 16. Häh? Missä ne meidän paikat on?" Näkkäri oli käärmeissään.
"Justhan sä ne sanoit, tossa on se portti, sitten varmaan etitään oikea kerros, oikea karsina, oikea rivi ja oikeat tuolit."
"Ei sitä sitten voinut tehdä helpommaksi, mitä?"
"Odota vaan, poika.
Kun perinteisen koomailun jälkeen oikea aukko stadionille löytyi, olivat kaikki sanattomia. Stadion avautui järjettömän kokoisena kattilana eteen. Stadion oli vielä puolityhjä, mutta jotenkin kaikkialla silti kuhisi kummasti. Yhtäkkiä portit ja karsinat tuntuivat luonnollisilta.
"Tekis mieli sanoa, ettei tää näytä isolta, ihan vain niiden kaljojen takia, mutta..." Tiaiselta jäi lause kesken. Ihmiset valuivat hitaasti paikoilleen. Tuolla näkyi
Turkin Barca-fanien lippu. Ainoa, joka oli jo levitetty. Athleticin fanit virittelivät lauluja jotka jäivät yleisen ihmetyksen alle. Japskikoltiaiset ottivat toisistaan
kuvia. Kentällä lämmittelivät pelaajat.
Barcelona-hymni, julmettu kusihätä, 1-0, 2-0, 3-0, sysipaska Urzaiz ja 65 000 ihmistä huutamassa seisaaltaan taikurin nimeä. Iniestan jokainen suoritus sai stadionin antamaan aplodit. Toinen puoliaika kului paremmilla paikoilla, sellaisilla, jolla istuisi mielellään vaikka useammin. Pakkohan tänne olisi tulla uudestaan.
Tulikohan peli Suomessa televisiosta?
Ihmiset rupesivat valumaan hyvissä ajoin ennen loppuvihellystä pois. Syy selvisi vasta myöhemmin: metroilla olisi turha yrittää pois. Kekkosen arvioiden mukaan kannattaisi kävellä hieman kauempana olevalle metroasemalle, jolla ei taatusti olisi kymmeniä tuhansia jonottavia faneja. Parikymmentä minuuttia kävelyä autuaan tyytyväisen hiljaisuuden vallitessa, sujuvat metroilut ja pian Passage de Gracian valot olivat jo kohdalla.
Näkkäri oli jossain vaiheessa saanut haltuunsa kulinaristikartan. Nyt se kaivoi sitä taskustaan ja yritti etsiä rypistyneeltä paperilta kohtaa, johon oli merkitty ekstraruksina koko maailman paras barcelonalainen kebab, vuohenjuustolla kiitos.
Sinne piti nyt päästä.
e: Lisätään nyt tänne myös pari kuvaa, kun tuntuu tuo Barca kaikkia tällä(kin) hetkellä kiinnostavan...
