Seurakehitys

[BrDead]

Tässä topicissa voitaisiin jauhaa vaikkapa tästä suomalaisen jalkapallon suurimmasta kipupisteestä, eli seurakehityksestä. Amatöörien puuhasteluahan tämä on ollut jo ainakin vuodesta 1907, kun kansallinen lajiliitto perustettiin. Sitä ennen saivat seurat puuhastella ilman liiton ohjausta. Toki sitä se valitettavan monessa paikassa edelleen on.

Nyt on liitossa näköjään innovoitu tätä ongelmaa korjaamaan koulutuskokonaisuus, johon valitut ohessa:

http://www.palloliitto.fi/palloliitto/seuratoiminta/seurakehitys/laatujarjestelma/laatujarjestelmahanke/spl1-koulutuksen

Muita huomioita nimilistasta:

1) Koulutukseen on valittu seuroista lähinnä toiminnanjohtajia, jotka pyrkivät sitä seurakehitystä tekemään omissa seuroissaan. Onpa mukana myös pari piirityöntekijää, joiden tehtäväkenttään seurakehitys kuuluu.
2) Kuka ei kuulu joukkoon? Näköjään edelleen eräässä espoolaisessa seurassa valmennuspäällikkö joutuu toimimaan päätehtävänsä ohessa seuran hallintosihteerinä/toiminnanjohtajana/juoksupoikana, kun kukaan muukaan kyseiseen seuran kannalta olennaisimpaan tehtävään ei ilmeisesti kykene. Kaikkien muiden kurssille osallistuvien tittelinä on joko toiminnanjohtaja tai jonkinlainen sihteeri. Onpa parista seurasta vapaaehtoispohjalta toimivat puheenjohtajatkin innostuneet kurssittamaan itseään.
3) Urheilukadulla ei edelleenkään osata laittaa isoja ja pieniä kirjaimia seurojen nimilyhenteissä paikalleen, ellei seura pelaa vähintään Veikkausliigassa. Ilmeisesti taannoin järjestetty Manchester Cityn ja Arsenalin supermatsi ei tuonut vielä riittävästi jalkapallokulttuuria Liiton toimistolle, jotta homma onnistuisi.

Tätä koulutusta seuraa myöhemmin toinen osio. Nähtäväksi jää, onko sillä minkäänlaista vaikutusta suomalaisten jalkapalloseurojen toimintatapoihin. Olen skeptinen.

[John Rambo]

Palloliiton seuraohjelman pilottivaihe kuulunee myös tähän otsikkoon:

Palloliiton seuraohjelman pilottiseurat valittu
19.11.2012 klo 12.17

http://www.palloliitto.fi/uutiset/palloliiton-seuraohjelman-pilottiseurat-valittu

Tukisumma yhteensä puolimiljoonaa

Suomen Palloliiton seuraohjelman laatujärjestelmäprojekti käynnistyy alkuvuodesta 2013. SPL:n liittohallitus on valinnut kahden vuoden pilottihankkeeseen 17 seuraa, jotka saavat Palloliitolta tukea nuorten valmentajan palkkaamiseen. Tuen yhteismäärä on 500 000 euroa.

Määräaikaan mennessä Palloliittoon tuli yhteensä 35 hakemusta. Nyt valittujen seurojen lisäksi kevään 2013 aikana valitaan vielä kolme seuraa, jolloin seuravalmentajatuen piirissä on yhteensä 20 seuraa. Pilottivaiheessa mukana olevat seurat osallistuvat Palloliiton laatujärjestelmän rakentamiseen, joka on työkalu kokonaisvaltaisen seuraohjelman rakentamisessa. Laatujärjestelmän on määrä valmistua vuoden 2014 loppuun mennessä.

Seuravalmentajatuki on kohdennettava nuorten pelaajien valmennukseen ikäluokissa 10–17-vuotiaat. Hankkeen aikana seuroissa kehitetään nuorten valmennusta Palloliiton valmennuslinjan rakenteen ja sisällön mukaisesti.

Valituilla seuroilla on kaudella 2013 edustusjoukkue vähintään miesten Kakkosessa ja/tai naisten Ykkösessä, sekä päätoimiset seuran hallinnosta ja urheilutoiminnasta vastaavat henkilöt. Kehityshankkeen vastuuhenkilö seurassa on sen hallinnosta vastaava työntekijä.

Laatujärjestelmä ja seuravalmentajatuki ovat suomalaisen jalkapallon toimintastrategiasta johdettuja pelaaja- ja seurakehityksen toimenpiteitä, jotka toteutetaan liiton ja piirien yhteistyöllä. Päätös lasten ja nuorten seuravalmentajatuen käynnistymisestä tehtiin Suomen Palloliiton liittovaltuuston kokouksessa marraskuussa 2011.

Palloliiton laatujärjestelmäprojektin pilottivaiheeseen valitut seurat:
HJK ry
VPS-juniorit ry
Käpylän Pallo
FC Reipas ry (yhteistyöseurat FC Kuusysi ja FC Lahti)
IFK Mariehamn
SJK-j ry
JJK-juniorit
Rovaniemen Palloseura
Ilves
FC Jazz-juniorit ry
Myllykosken Pallo-47 ry (yhteistyöseurat Kouvolan jalkapallo)
KuPS
VJS ry (yhteistyöseurat PK-35 Vantaa)
Pallokissat ry
Oulun Nice Soccer
FC Inter Turku ry (ehdollinen)
TPS juniorijalkapallo ry (ehdollinen)

[Superjunnukoutsi]

Skeptikko täälläkin. Suurimmaksi esteeksi seuratoiminnan kehittämiselle väittäsin seurojen sisäisen haluttomuuden kehittää omaa toimintaansa; yhteistyö puuttuu ja jokainen seuratoimija asemastaan riippumatta tekee kaiken yksin. Pahimmassa tapauksessa edes joukkueen sisällä eivät valmentajat, joukkueenjohtaja ja rahastonhoitaja toimi yhteistyössä.

[drone]

Skeptikko täälläkin. Suurimmaksi esteeksi seuratoiminnan kehittämiselle väittäsin seurojen sisäisen haluttomuuden kehittää omaa toimintaansa; yhteistyö puuttuu ja jokainen seuratoimija asemastaan riippumatta tekee kaiken yksin. Pahimmassa tapauksessa edes joukkueen sisällä eivät valmentajat, joukkueenjohtaja ja rahastonhoitaja toimi yhteistyössä.

Tämä haluttomuus on kyllä melkoinen syöpä suomalaisessa jalkapalloilussa. Veikkaisin, että nämä samat haluttomat tyypit kuitenkin toivoisivat Suomen esiintyvän arvokisoissa ja tuottavan joukkueita eurocupien lohkovaiheeseen. Ruikutetaan menestymättömyyttä ja istutaan löysät housuissa jännäämässä Suomen aneemista peliä jotain Moldovaa vastaan. Sitten ei kuitenkaan jakseta tai edes haluta ymmärtää, että se muutos parempaan lähtee juuri meidän seurasta. Että on oikeasti mahdollisuus tehdä jotain asian hyväksi. (Ei tietenkään yleistä tätä koskemaan kaikkia seuroja, onhan niitä hyviäkin esimerkkejä.)

[J. Soini]

Paljolti samaa mieltä kuin Superjunnukoutsi ja drone.

Olisiko tällä hetkellä kuitenkin jotain muutosta ilmassa? Aika moni seura on viime vuosina parantanut esimerkiksi junnutoimintaansa selvästi, on Sami Hyypiä Akatemiaa ja seurojen aikaisempaa laajempaa yhteistyötä yms.

Uskallan siis sanoa, että ollaan menossa parempaan suuntaan vihdoinkin. Muutoksen voimakkuuden näyttää aika...

[Manfred Fandango]

Skeptikko täälläkin. Suurimmaksi esteeksi seuratoiminnan kehittämiselle väittäsin seurojen sisäisen haluttomuuden kehittää omaa toimintaansa; yhteistyö puuttuu ja jokainen seuratoimija asemastaan riippumatta tekee kaiken yksin. Pahimmassa tapauksessa edes joukkueen sisällä eivät valmentajat, joukkueenjohtaja ja rahastonhoitaja toimi yhteistyössä.

Puhumattakaan siitä että saataisiin maahan oikeita monilajiseuroja ja lajirajoja ylittävää yhteistyötä.

Erään nimeltämainitsemattoman pikkupaikkakunnan monilajiseuran eri jaostojen keski-ikäiset tuulipukumiehet ovat niin kyvyttömiä toimimaan keskenään, että esimerkiksi oman bussin hankkiminen seuralle on täysi mahdottomuus.

[BrDead]

Puhumattakaan siitä että saataisiin maahan oikeita monilajiseuroja ja lajirajoja ylittävää yhteistyötä.

Erään nimeltämainitsemattoman pikkupaikkakunnan monilajiseuran eri jaostojen keski-ikäiset tuulipukumiehet ovat niin kyvyttömiä toimimaan keskenään, että esimerkiksi oman bussin hankkiminen seuralle on täysi mahdottomuus.

Oma bussi on aika kova kuluerä. Ei ole ihan mitään halpaa touhua niiden huoltaminen tai korjaaminen. Muuten kyllä lajirajat ylittävää yhteistyötä pitäisi olla rutkasti enemmän. Oli kyseessä sitten monilajiseura tai ei.

[Pixie]

Paljolti samaa mieltä kuin Superjunnukoutsi ja drone.

Olisiko tällä hetkellä kuitenkin jotain muutosta ilmassa? Aika moni seura on viime vuosina parantanut esimerkiksi junnutoimintaansa selvästi, on Sami Hyypiä Akatemiaa ja seurojen aikaisempaa laajempaa yhteistyötä yms.

Uskallan siis sanoa, että ollaan menossa parempaan suuntaan vihdoinkin. Muutoksen voimakkuuden näyttää aika...

Kiinnostaisi lista EOM seuroista konkreettisine perusteluineen. Tai millaisilla mittareilla EOM:ää mitataan?

[Mersault]

Suomalaisten seurojen kehittämisen iso ongelma suurilla paikkakunnilla on seurojen välinen yhteistyökyvyttömyys. Yhteistyökyvyttömyydestä seuraa kilpailu olemattomista resursseista. Suhteessa harrastajamäärään Suomessa on seuroja liikaa ja tämä taas johtaa epäterveeseen kilpailuun pelaajista. Seurat joilla ei oikeasti ole mitään annettavaa pelaajille yrittävät haalia riveihinsä uusia pelaajia, jotta paremmin pystytään kilpailemaan lajille tarjolla olevista olemattomista resursseista. Tämän taustalla taas on seurajohtajien vallanhimon sekä keskinäisen kauna ja kateus.

Suomalaisen seuratoiminnan ulkokultaisten kulissien takana seuratoiminnan kasvot ovat raadollisemmat. Laatukäsikirjoista sun muista huolimatta, suomalaisen seuratoiminnan yksi ja ainoa tavoite on harrastajien kerääminen. Asiaa ei yhtään helpota se, että eräs yhteiskunnan elättiin eiku elittiin kuuluva sateenkarikynsistä kiinnostunut herrasrodun edustaja jakaa norsunluutornistaan almuja niille, jotka onnistuvat haalimaan riveihinsä eniten harrastajia tai muuten vain osaa perustella oman puuhastelunsa muita paremmin. Toki seuroja saa ja pitää kehittää, mutta monen kehittäjän kohdalla kun omassa keskiössä olevan lihaksen kehittäminen ei enää onnistu Kaalimadosta saatavilla olevilla kehittäjillä, tuon lerpukan kehittämisen sijaan kasvatetaan lisää omaa jo valmiiksi megalomaanista egoa, seuratoiminnan kehittämisen varjolla.

Toki seuratoimintaa kuuluu yhteisöllisyys, mutta tällaista seuratoimintaa varten ovat 4H-kerho, Marttakerho ja vaikkapa partio. Jalkapallossa taas yhteisöllisyyden perusta ei ole helvetillisen isossa harrastajamassassa, vaan urheilullisessa menestyksessä tai yhteenkuuluvuuden tunteessa siinä yhteisössä jossa itse harrastaa. Senpä vuoksi, jos ja kun suomalaisia seuroja haluttaisiin kehittää, ensimmäinen askel siihen olisi laatukäsikirjojen sijaan seurojen profilointi. Nyt tilanne on sellainen, että lähes kaikki seurat haluavat olla kilpaseuroja, mutta koska kylmä tosiasia vaan on se, että Suomessa laadukkaita pelaajia ei riitä kuin yhteen seuraan/paikkakunta (Helsingissä kahteen), seurat pitäisi kylmästi jaotella kilpaseuroihin (max. 12/ valtakunta), haastajaseuroihin (vähän enemmän kuin kilpaseuroja) sekä harrasteseuroihin. Profiloinnilla ja kategorioinnilla seuratoimintaan saataisiin selkeät pelisäännöt ja sen jälkeen seurakehityskin olisi helpompaa kun tiedetään ne raamit joiden pohjalta seuraa tulee kehittää.

[J. Soini]

Tässä lista, jota Pixie pyysi. Pääkaupunkiseudulla asuvana en tietenkään kaikkia Suomen seuroja tunne, mutta tässä mutu-lista. Seurat eivät ole missään paremmuus- tai muussakaan järjestyksessä. Saa korjata, lisätä, kommentoida.

* KäPa. Täydellinen muodonmuutos 7-8 vuodessa. On tällä hetkellä yksi Suomen parhaista junioriseuroista 97-ikäluokasta alaspäin. Miesten joukkue on ollut tähän asti puuhastelua. Seuraavat vuodet ovat erittäin mielenkiintoisia, kun KäPan ensimmäiset poikien maajoukkueissa esiintyneet ikäluokat tulevat siihen ikään, että voivat pelata menestyksellä miesten Kakkosta (käytännössä ensi vuosi).

* SJK. Taustalla on Raimo Savijärven ja hänen bisneskumppaniensa rahat. Miesten joukkue on muukalaislegioona, mikä ei mielestäni kehitä suomalaista futista. Samaan aikaan SJK:ssa kai kuitenkin satsataan koko seuran kehittämiseen. On hyvä talviharjoitteluhalli, on suunnitelmat uuden stadionin rakentamiseksi, on panostusta junnutyön kehittämiseksi jne. Aika näyttää...

* Ilves. Vielä viisi vuotta sitten Ilveksen junnutyö oli huono vitsi. Seura oli jäsenmäärältään Suomen suurin, mutta se ei näkynyt pelaajakehityksessä juuri mitenkään. Ilves on kuitenkin vähän KäPan tyyliin ryhdistäytynyt täydellisesti, seura on ehkä 99-ikäluokasta alaspäin Suomen TOP-5 seura. Ilves on mukana myös Sami Hyypiä Akatemiassa. Myös miesten toiminnassa tuntuu olevan järki mukana, ja seura on saanut manselaisten kannatuksen. Haasteina ovat mm. seuraavan askeleen ottaminen junnutyössä, Tammelan kehittäminen yms.

* VPS. Ei ole pitänyt meteliä itsestään, mutta tasaista kehitystä on tapahtunut. Miesten joukkue taistelee mitaleista Huttusen johdolla, joka on kärkipään koutseja Suomessa. Vielä muutama vuosi sitten varsin unelias junnutyö on uusittu, ja seura on aktiivisesti mukana Sami Hyypiä Akatemian kehittämisessä. Taustalla on myös Hietalahden stadionin uudistaminen, joka saattaa tuoda paljon potkua koko seuran kehittämiseen. Myös Vaasa-SJK kilpailutilanne kehittää luultavasti molempia seuroja.

* ROPS. Pohjoisen seura on uudistanut filosofiansa ilmeisesti kokonaan. Vanhasta Kiistalan ajasta ei taida olla jäljellä kuin tarkka taloudenpito. Taustalla on kovia futisjätkiä Jari Ilolan ja Antti Hietakankaan johdolla. Lähtökohtana on pitkäjänteinen seuran kehittäminen, jossa omalla juniorityöllä on suuri merkitys. Kun Oulun seurat tuntuvat sekoilevan, rovaniemeläisillä on mahdollisuus olla koko Pohjois-Suomen ykkösseura.

* Fc Jazz. Vähän niin kuin Rovaniemelläkin, Porissa rakennetaan uutta vanhojen raunioiden päälle. Nyt tuntuu, että vanhoista virheistä on opittu. Myös Porissa oma juniorityö on kaiken toiminnan keskiössä. Jazz on myös mukana Sami Hyypiä Akatemian kehittämisessä. Jazz ei ole vielä TOP-5 junnuseura Suomessa, vaikka Urheilusanomien/Iltasanomien loistava kolumnisti Pekka Holopainen antoi Urheilusanomien jutussa vähän niin ymmärtää. Siinä porilainen Holopainen antoi kotikaupungilleen hiukan ylimääräistä bonusta. Jazzin miehet taistelevat noususta Ykköseen, ja toivottavasti ottavatkin paikan ylemmällä sarjatasolla.

* HJK. On edelleen Suomen ykkösseura miltei kaikilla mittareilla. Klubi on viime vuosina satsannut myös selvästi aikaisempaa enemmän omaan junnutyöhönsä. HJK on mm. pyrkinyt kehittämään junnujensa olosuhteita aikaisempaa aktiivisemmin. Valitettavasti kaupungin byrokratiassa seuran hallihanke Pallokentälle on toistaiseksi ”jäässä”. Suomalaisen futiksen kannalta olisi mielenkiintoisempaa, jos joku seura pystyisi haastamaan Klubin kunnolla. Sellaista ei ole juuri nyt kuitenkaan näköpiirissä. On täysin mahdollista, että HJK voittaa miehissä 10 mestaruutta putkeen.

* FC Espoo. Seuran miesten joukkue nousee takaisin Kolmosesta Kakkoseen. FC Espoo on viime vuosina parantanut junnutyötään selvästi. Paras esimerkki oli Suomen mestaruus vuonna 1999-syntyneiden ikäluokassa tänä kesänä. Se ei ole koskaan sattumaa. Tuntematta Espoon taustoja lainkaan, FC Espoolla luulisi olevan mahdollisuus haastaa Honka Espoon herruudesta. Mielenkiintoiset lähivuodet edessä.

* KuPS. On TOP-5 junnuseura Suomessa, B-nuorten tuloillaan oleva SM-kulta on viimeinen esimerkki laadukkaasta junnutyöstä. KuPS on harvoja seuroja, jotka pystyvät yleensä saamaan vähintään yhden pelaajan jokaiseen Suomen poikien maajoukkueeseen. Ari Lahti mesenaattina tietysti auttaa. Kun junnutyö on näin laadukasta, voisi olettaa, että KuPS olisi miehissä jatkuvasti TOP-3 seura, mutta näin ei ole ollut. Kuopion toiminnasta saa hiukan sisäänpäin lämpiävän kuvan. Nyt seura tulee mukaan Sami Hyypiä Akatemian toimintaan, ehkä se auttaa seuraa avautumaan uusille vaikutteille.

* FC Honka. On edelleen TOP-5 junnuseura Suomessa, mutta ei enää TOP-3. Honka on menestynyt liigassa tällä kaudella erinomaisesti mm. erinomaisten hankintojensa ansiosta, todennäköinen hopea on hieno saavutus. Ikuisuusprojekti omasta stadionista on ilmeisesti vihdoin liikahtanut eteenpäin. Jos se toteutuu, se on upea saavutus. Se voi viedä seuraa valtavasti eteenpäin. Muuten on syntynyt mielikuva, että Hongan junnut ovat varsinkin nuoremmissa ikäryhmissä hiukan menettäneet otettaan. Kuten jo yllä todettiin, FC Espoo saattaa haastaa lähivuosina Hongan tosissaan.

* TPS. On edelleen TOP-5 tai ehkä jopa TOP-3 junnuseura Suomessa, niin kuin on ollut miltei aina. Missä on menestys miehissä? Päättyvän kauden on täytynyt olla valtava pettymys Aurajoen rannalla. Jotenkin tuntuu, että TPS ei pysty kääntämään hyvää junnutyötään pysyväksi menestykseksi miesten tasolla. Juha Reini on uusi pomo seurassa, mitä hän tuo mukanaan?

[drone]

Oma bussi on aika kova kuluerä. Ei ole ihan mitään halpaa touhua niiden huoltaminen tai korjaaminen.

Heh, hetken aikaa hymyilytti, kun luin näitä paria viestiä bussista. Sitten vasta tajusin, että tässä ei taidakaan olla kysymys miesten (tai tässä tapauksessa poikien) järjestämisestä maalin eteen puolustusasemiin. (Sehän olisi pelkkä järjestelykysymys eikä veisi niin kauheasti rahallisia resursseja...)

Niin, jos ihan rautaista bussia todellista kulkuneuvoa lähdetään hankkimaan, niin onhan se toden totta kova kustannuserä. Tuntematta tilannetta tarkemmin en lähde asiaa kommentoimaan, mutta tuntuisi että ne tärkeimmät valinnat tehdään kuitenkin siellä lähellä viheriötä. Yhteinen tahto ja yhteinen näky seuran kehittämisestä on A ja O. Miten kehitetään pelaajia ja joukkuetta paremmaksi? Miten turvataan taloudelliset toimintaedellytykset? Kulkuvälineet tulevat sitten kakkoskategorian asioina ja eihän niistä kannata riidellä. Paikasta A paikkaan B pääsee Suomessa kuitenkin melko sutjakasti ja pienin kustannuksin. Onhan meillä nämä Onnibussit ja muut vastaavat...

[Johnny99]

* HJK.

* FC Honka.

Jos puhutaan kehittyneistä seuroista niin jättäisin nämä kaksi pois. Molemmat pysyneet aikalailla paikallaan, vaikka edelleen siellä "TOPX:ssä" ovatkin.

Pääkaupunkiseudulta lisäisin mukaan:

VJS. Pelkästään 5min nettisivuilla selailua tuo paljon hyviä asioita eteen. Lyhyessä ajassa palkanneet paljon päätoimisia ihmisiä, nimenomaan junnupuolelle. Tulokset näkyvät sitten 10v päästä.

PPJ. En tunne tarkkaan mitä täällä puuhataan, mutta ainakin nappulajoukkueet vaikuttavat entistä paremmin organisoiduilta ja pelaajakehitys ottanut selkeästi askelia eteenpäin.

EsPa. Enemmän harrastejalkapallopuolta tällä hetkellä, mutta reilussa viidessä vuodessa tuplannut harrastajamääränsä.

[Marem2]

Suomalaisten seurojen kehittämisen iso ongelma suurilla paikkakunnilla on seurojen välinen yhteistyökyvyttömyys. Yhteistyökyvyttömyydestä seuraa kilpailu olemattomista resursseista. Suhteessa harrastajamäärään Suomessa on seuroja liikaa ja tämä taas johtaa epäterveeseen kilpailuun pelaajista. Seurat joilla ei oikeasti ole mitään annettavaa pelaajille yrittävät haalia riveihinsä uusia pelaajia, jotta paremmin pystytään kilpailemaan lajille tarjolla olevista olemattomista resursseista. Tämän taustalla taas on seurajohtajien vallanhimon sekä keskinäisen kauna ja kateus.

Suomalaisen seuratoiminnan ulkokultaisten kulissien takana seuratoiminnan kasvot ovat raadollisemmat. Laatukäsikirjoista sun muista huolimatta, suomalaisen seuratoiminnan yksi ja ainoa tavoite on harrastajien kerääminen. Asiaa ei yhtään helpota se, että eräs yhteiskunnan elättiin eiku elittiin kuuluva sateenkarikynsistä kiinnostunut herrasrodun edustaja jakaa norsunluutornistaan almuja niille, jotka onnistuvat haalimaan riveihinsä eniten harrastajia tai muuten vain osaa perustella oman puuhastelunsa muita paremmin. Toki seuroja saa ja pitää kehittää, mutta monen kehittäjän kohdalla kun omassa keskiössä olevan lihaksen kehittäminen ei enää onnistu Kaalimadosta saatavilla olevilla kehittäjillä, tuon lerpukan kehittämisen sijaan kasvatetaan lisää omaa jo valmiiksi megalomaanista egoa, seuratoiminnan kehittämisen varjolla.

Toki seuratoimintaa kuuluu yhteisöllisyys, mutta tällaista seuratoimintaa varten ovat 4H-kerho, Marttakerho ja vaikkapa partio. Jalkapallossa taas yhteisöllisyyden perusta ei ole helvetillisen isossa harrastajamassassa, vaan urheilullisessa menestyksessä tai yhteenkuuluvuuden tunteessa siinä yhteisössä jossa itse harrastaa. Senpä vuoksi, jos ja kun suomalaisia seuroja haluttaisiin kehittää, ensimmäinen askel siihen olisi laatukäsikirjojen sijaan seurojen profilointi. Nyt tilanne on sellainen, että lähes kaikki seurat haluavat olla kilpaseuroja, mutta koska kylmä tosiasia vaan on se, että Suomessa laadukkaita pelaajia ei riitä kuin yhteen seuraan/paikkakunta (Helsingissä kahteen), seurat pitäisi kylmästi jaotella kilpaseuroihin (max. 12/ valtakunta), haastajaseuroihin (vähän enemmän kuin kilpaseuroja) sekä harrasteseuroihin. Profiloinnilla ja kategorioinnilla seuratoimintaan saataisiin selkeät pelisäännöt ja sen jälkeen seurakehityskin olisi helpompaa kun tiedetään ne raamit joiden pohjalta seuraa tulee kehittää.

Olen paljolti samaa mieltä nimenomaan kilpafutiksen osalta. Tällöin tulisi tosin varmistaa, että siihen profiloituneet seurat pelaisivat vain keskenään ja harrastetoimintaan keskittyvät joukkueet sitten keskenään oman tasoisia pelejä/turnauksia. Näistä kilpailullisista seuroista/joukkueista ei tosin kannattaisi tehdä liian staattisia liian varhain. Jalkapallon kannalta kaikki seuratyö on kannattavaa, on se sitten kilpafutista tai harrastamista. Nämä pitäisi vain saada jotenkin eroteltua toisistaan, kun kilpailusta on kyse.

[J. Soini]

Hyvät kommentit Johnny99.

VJS olisi ehdottomasti pitänyt olla alkuperäisellä listallani, erittäin paljon kehittynyt seura. Oli aikaisemmin suuren massan puuhasteluseura, nyt jo ihan oikea seura kaikilla mittareilla. Kovempi panostus kilpafutikseen ei ole kai kuitenkaan vähentänyt harrastajamääriä.

PPJ ja EsPa ovat minulle kyllä aika tuntemattomia, joten en osaa sanoa niistä juuri mitään.

[Manfred Fandango]

Oma bussi on aika kova kuluerä. Ei ole ihan mitään halpaa touhua niiden huoltaminen tai korjaaminen. Muuten kyllä lajirajat ylittävää yhteistyötä pitäisi olla rutkasti enemmän. Oli kyseessä sitten monilajiseura tai ei.

Tämä nyt oli vain yksi esimerkki lajirajoja rikkovasta yhteistyöstä, josta kaikille olisi hyötyä. Ymmärrän kyllä että pk-seudulta kotoisin oleville tämä saattaa tuntua hieman kaukaa haetulta, mutta esimerkiksi Rovaniemen Palloseura hankki oman bussin muutama vuosi sitten ja sitä käsittääkseni käyttävät sekä edustus että juniorit. Monilajiseurassa käyttäjiä olisi varmasti vielä enemmän ja tasaisesti vuoden ympäri.

Toinen vastaava esimerkki mikä tulee mieleeni on seuran oma kuntosali ja/tai voimistelutila.

[Superjunnukoutsi]

Suomalaisen seuratoiminnan ulkokultaisten kulissien takana seuratoiminnan kasvot ovat raadollisemmat. Laatukäsikirjoista sun muista huolimatta, suomalaisen seuratoiminnan yksi ja ainoa tavoite on harrastajien kerääminen. Asiaa ei yhtään helpota se, että eräs yhteiskunnan elättiin eiku elittiin kuuluva sateenkarikynsistä kiinnostunut herrasrodun edustaja jakaa norsunluutornistaan almuja niille, jotka onnistuvat haalimaan riveihinsä eniten harrastajia tai muuten vain osaa perustella oman puuhastelunsa muita paremmin. Toki seuroja saa ja pitää kehittää, mutta monen kehittäjän kohdalla kun omassa keskiössä olevan lihaksen kehittäminen ei enää onnistu Kaalimadosta saatavilla olevilla kehittäjillä, tuon lerpukan kehittämisen sijaan kasvatetaan lisää omaa jo valmiiksi megalomaanista egoa, seuratoiminnan kehittämisen varjolla.

Harrastusmahdollisuudet kaikille halukkaille on tärkeä asia. Rahan jakaminen tähän tarkoitukseen on aivan oikein - sitäpaitsi juurikin suuresta massasta on mahdollista löytää niitä lahjakkuuksiakin.

Toki seuratoimintaa kuuluu yhteisöllisyys, mutta tällaista seuratoimintaa varten ovat 4H-kerho, Marttakerho ja vaikkapa partio. Jalkapallossa taas yhteisöllisyyden perusta ei ole helvetillisen isossa harrastajamassassa, vaan urheilullisessa menestyksessä tai yhteenkuuluvuuden tunteessa siinä yhteisössä jossa itse harrastaa. Senpä vuoksi, jos ja kun suomalaisia seuroja haluttaisiin kehittää, ensimmäinen askel siihen olisi laatukäsikirjojen sijaan seurojen profilointi. Nyt tilanne on sellainen, että lähes kaikki seurat haluavat olla kilpaseuroja, mutta koska kylmä tosiasia vaan on se, että Suomessa laadukkaita pelaajia ei riitä kuin yhteen seuraan/paikkakunta (Helsingissä kahteen), seurat pitäisi kylmästi jaotella kilpaseuroihin (max. 12/ valtakunta), haastajaseuroihin (vähän enemmän kuin kilpaseuroja) sekä harrasteseuroihin. Profiloinnilla ja kategorioinnilla seuratoimintaan saataisiin selkeät pelisäännöt ja sen jälkeen seurakehityskin olisi helpompaa kun tiedetään ne raamit joiden pohjalta seuraa tulee kehittää.

Kehitys kehittyy. Muiden kelkasta tippumisen ja naapurin viilettämisen ohi pitäisi toimia herätyksenä oman toiminnan kehittämiselle, toisin kuin kilpastatuksella jumboseurana olemisen.

Tosielämässä eivät alle mopoikäiset kulje "kilpaseuran" harkkoihin pitkiä matkoja kuin poikkeustapauksissa ainakaan Suomessa.

Olen paljolti samaa mieltä nimenomaan kilpafutiksen osalta. Tällöin tulisi tosin varmistaa, että siihen profiloituneet seurat pelaisivat vain keskenään ja harrastetoimintaan keskittyvät joukkueet sitten keskenään oman tasoisia pelejä/turnauksia. Näistä kilpailullisista seuroista/joukkueista ei tosin kannattaisi tehdä liian staattisia liian varhain. Jalkapallon kannalta kaikki seuratyö on kannattavaa, on se sitten kilpafutista tai harrastamista. Nämä pitäisi vain saada jotenkin eroteltua toisistaan, kun kilpailusta on kyse.

Väitän kyllä edelleen, että on aivan sama mitä "isossa kuvassa" tehdään niin kauan kuin seurat eivät saa omaa sisäistä toimintaansa kuntoon.
Keinoja kyllä löytyisi, mutta halu puuttuu. Se on katsos se toimintakulttuuri sellainen, että jos mennään perse edellä puuhun, vaihdetaan äijä jonka johdolla voidaan jatkaa perse edellä puuhun kiipeämistä ja ollaan tyytyväisiä siitä kun asioille ei tarvinnut tehdä mitään.

[Mersault]

Tosielämässä eivät alle mopoikäiset kulje "kilpaseuran" harkkoihin pitkiä matkoja kuin poikkeustapauksissa ainakaan Suomessa.

Tettä vaan siellä etelässä hoksaa. Macluhani kirjotteli jo -60 luvulla maailmankylästä television lyötyä ittensä läpi ja siitä on kovasti vettä virrannu tenossa. Met täällä lapissa luikastaan päivittäin pari poronkusemaa reeneihin ja takas. 60-80 kilometrin reenimatka on monelle arkipäivää. Tet ootte vaan tottunu, että sillon ku metroraiteet loppuu, loppuu myös sivistyny maailma ja siirrytää villiin tuntemattomaan. Met tehhään myös täällä niin, että jos ei pääse lätkää kiskomaan Torniossa kunnolla, met muutamme Ouluun. Jos laki sallis täällä atjethas autolla viimestään 11-vuotiaana, kelekalla ku täyttää seittämän. Etelän vellihousut on vain vittuillessa keksiny keinotekosia ikä. Joku sano, että mustat jalkapallopojat syntyy 5-vuotiaina. Täällä lapissa lapset syntyy -7 -vuotiaina. Vittu jos täällä on mahollisuus päästä akatemioihin, siinä ei alle 3000 kilometrin matka juurikaan hiasta. Myyän methää ja poroja jos tarvii ja jos oma mettä ei riitä, myyään valtion mettää. Gaurilovin tyttöki muutti mulukun perässä lähemmäs Etelänappaa. Oli tarpeeksi pitkä, paksu ja sopivasti ruskettunu.

[BrDead]

Väitän kyllä edelleen, että on aivan sama mitä "isossa kuvassa" tehdään niin kauan kuin seurat eivät saa omaa sisäistä toimintaansa kuntoon.
Keinoja kyllä löytyisi, mutta halu puuttuu. Se on katsos se toimintakulttuuri sellainen, että jos mennään perse edellä puuhun, vaihdetaan äijä jonka johdolla voidaan jatkaa perse edellä puuhun kiipeämistä ja ollaan tyytyväisiä siitä kun asioille ei tarvinnut tehdä mitään.

Tämä. Isoin haaste seuroissa on saada ihan se päivittäinen perustoiminta toimimaan niin kuin niissä hienoissa laatukäsikirjoissa ja seuran toiminnan linjauspapereissa lukee (jos sellaisia on tehty). Sen jälkeen ehkä voidaan vasta alkaa haaveilemaan toiminnan kehittämisestä eteenpäin.

[Marem2]

Tämä. Isoin haaste seuroissa on saada ihan se päivittäinen perustoiminta toimimaan niin kuin niissä hienoissa laatukäsikirjoissa ja seuran toiminnan linjauspapereissa lukee (jos sellaisia on tehty). Sen jälkeen ehkä voidaan vasta alkaa haaveilemaan toiminnan kehittämisestä eteenpäin.

Niinpä, kuulutteko itse sitten niihin "päivittäisten perustoimintojen toteuttajiin" vai "puskista ampujiin"? Jos jälkimmäisiin, niin eikun vain rohkeasti seuratoimintaan mukaan. Mukaan näihin hommiin pääsee varmasti-näistä ei vain oikein meinaa päästä pois...

[BrDead]

Niinpä, kuulutteko itse sitten niihin "päivittäisten perustoimintojen toteuttajiin" vai "puskista ampujiin"? Jos jälkimmäisiin, niin eikun vain rohkeasti seuratoimintaan mukaan. Mukaan näihin hommiin pääsee varmasti-näistä ei vain oikein meinaa päästä pois...

Olin reilut 5 vuotta ja poltin itseni niissä hommissa loppuun. Pääsin pois, vaikka vaikeata se oli. Yhden vuoden olin vielä sen jälkeen, kun sanoin, että homma loppui tähän. En mene takaisin.

[der bomber]

Mielestäni yksi suuri ongelma suomalaisen futiksen kannalta kiteytyy aika hyvin tässä listassa. Hyvää analyysia seuroista noin muuten, joten varmasti on asiantuntemusta ja kirjoittaja on tekemisissä futiksen kanssa. MUTTA koko analyysissa ei mainita sanallakaan seurojen tyttöjunnuista mitään.

e. eli nää kovanluokan futisjanarit (en siis tarkoita välttämättä J Soinia vaan yleisesti) vähät välittävät tyttöjunnuista ja oikeastaan aina sivuuttavat ne täysin

[Superjunnukoutsi]

Niinpä, kuulutteko itse sitten niihin "päivittäisten perustoimintojen toteuttajiin" vai "puskista ampujiin"? Jos jälkimmäisiin, niin eikun vain rohkeasti seuratoimintaan mukaan. Mukaan näihin hommiin pääsee varmasti-näistä ei vain oikein meinaa päästä pois...

Perustoimintojen toteuttajiin. Jokainen varmasti saa omalta osaltaan päivittäiset perustoiminnot toimimaan, mutta sen saa yleensä tehdä ihan yksin.

Muutaman vuoden ajan seurattuani nappulafutista, osan ajasta valmentajana, olen huomannut, että jokaikinen aloittava ikäluokka joutuu aina vain keksimään pyörän uudelleen. Poikkeuksena ikäluokat joiden valmentajat valmentavat/ovat valmentaneet pari-kolme vuotta vanhempia.

Onhan tämä välillä kuin pään hakkaamista seinään, mutta viimekädessä palkitsevaa.

[Marem2]

Perustoimintojen toteuttajiin. Jokainen varmasti saa omalta osaltaan päivittäiset perustoiminnot toimimaan, mutta sen saa yleensä tehdä ihan yksin.

Muutaman vuoden ajan seurattuani nappulafutista, osan ajasta valmentajana, olen huomannut, että jokaikinen aloittava ikäluokka joutuu aina vain keksimään pyörän uudelleen. Poikkeuksena ikäluokat joiden valmentajat valmentavat/ovat valmentaneet pari-kolme vuotta vanhempia.

Onhan tämä välillä kuin pään hakkaamista seinään, mutta viimekädessä palkitsevaa.

Monet seuraihmiset joutuvat olosuhteiden pakosta tekemään paljon erilaisia päätöksiä ja usein liian vähillä tiedoilla, vähin resurssein sekä lyhyessä ajassa. Kiire sitten kertautuu oto-toimijoilla, kun muutakin elämää kai on olemassa esi. työ, perhe, koti , ym. Ei näihin seurahommiin kukaan järkiperäinen ihminen voi vuosiksi sitoutua, vaikka kuinka futisihminen olisikin. Jos oma lapsi sitten päättää lopettaa/vaihtaa seuraa/harrastusta, niin samalla myös seurahenkilönä toimivan vanhemman motivaatio toimintaa kohtaan hiipuu. Myös erilaisilla projektirahoituksella toimivat seurahenkilöt ovat pätkätyöläisiä ja tuskin kukaan pystyy niihin tästä syystä pitkäksi ajaksi sitoutumaan. Varsinkin jos omaa oikeasti työkokemusta/ koulutusta  valmennuksesta tai esim. opetustyöstä. Houkuttelempiakin ammatteja on. Toiminta ei saisi olla henkilösidonnaista, koska toimijat jokatapauksessa vaihtuvat. Voiko silloin laatia pitkäjänteisiä tavoitteita, kun alusta kuitenkin aina aloitetaan? Palloliitolle enemmän kehittämisvastuuta omien jäsenseurojen kehityksen/ylläpitämisen varmistamiseksi.

[Superjunnukoutsi]

Monet seuraihmiset joutuvat olosuhteiden pakosta tekemään paljon erilaisia päätöksiä ja usein liian vähillä tiedoilla, vähin resurssein sekä lyhyessä ajassa. Kiire sitten kertautuu oto-toimijoilla, kun muutakin elämää kai on olemassa esi. työ, perhe, koti , ym. Ei näihin seurahommiin kukaan järkiperäinen ihminen voi vuosiksi sitoutua, vaikka kuinka futisihminen olisikin. Jos oma lapsi sitten päättää lopettaa/vaihtaa seuraa/harrastusta, niin samalla myös seurahenkilönä toimivan vanhemman motivaatio toimintaa kohtaan hiipuu. Myös erilaisilla projektirahoituksella toimivat seurahenkilöt ovat pätkätyöläisiä ja tuskin kukaan pystyy niihin tästä syystä pitkäksi ajaksi sitoutumaan. Varsinkin jos omaa oikeasti työkokemusta/ koulutusta  valmennuksesta tai esim. opetustyöstä. Houkuttelempiakin ammatteja on. Toiminta ei saisi olla henkilösidonnaista, koska toimijat jokatapauksessa vaihtuvat. Voiko silloin laatia pitkäjänteisiä tavoitteita, kun alusta kuitenkin aina aloitetaan? Palloliitolle enemmän kehittämisvastuuta omien jäsenseurojen kehityksen/ylläpitämisen varmistamiseksi.

Aivan oikein. Seuratoiminta on vahvasti henkilösidonnaista. Hiljaisen tiedon kaikki vievät mukanaan, ihan kuin nykypäivän yritysmaailmassakin.

Seurathan toimivat enemmänkin "kovilla" arvoilla kuin pehmeillä.

Nähdäkseni olosuhteiden pakko on seurausta ihan seurojen itsensä luomista ongelmista.

[Mersault]

Mielestäni yksi suuri ongelma suomalaisen futiksen kannalta kiteytyy aika hyvin tässä listassa. Hyvää analyysia seuroista noin muuten, joten varmasti on asiantuntemusta ja kirjoittaja on tekemisissä futiksen kanssa. MUTTA koko analyysissa ei mainita sanallakaan seurojen tyttöjunnuista mitään.

e. eli nää kovanluokan futisjanarit (en siis tarkoita välttämättä J Soinia vaan yleisesti) vähät välittävät tyttöjunnuista ja oikeastaan aina sivuuttavat ne täysin

Henkilökohtaisesti mitenkään arvottamatta ja puhtaalla ajatuksenvirralla tehdyllä hypoteesilla tyttöjalkapallo on monelle vain tyttöjalkapalloa eikä todellista kilpaurheilua. Syitä tähän lienee tyttöjalkapallon harrastajamäärässä suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen eli tyttöjalkapalloilijat ovat marginaliassa tässä lajissa. Tyttöjalkapallon taso on myös muutamia poikkeuksia lukuunottamatta heikko. Yleismaailmallisesti katsottuna tyttöjalkapallo ei ole edes marginaliassa, vaan se on jo jossain marginaliankin ulkopuolella. Avaruudessa. Jossain johon yksikään ihminen ei ole matkannut. Monelle rautahannulle tyttöjalkapallo ei ole kilpaurheilua vaan tyttöjen harrastus, joten telaketjurautahannuja tyttöjalkapallo ei voisi vähempää kiinnostaa. Toisaalta jos tyttöjalkapalloa ajattelee jatkuvuuden kannalta, johtaako tyttöjalkapallo johonkin tai mihinkään? Ammattilaistasolla tyttöjalkapalloa ei hirveästi maailmalla pelata. Miksi näin? Ehkäpä osasyynä on tyttöjen luonne ja toisaalta se kylmä tosiasia, että tytöillä on uutta luova position ihmiskunnan historiassa. Jossain vaiheessa tytöt ajattelevat, päinvastoin kuin pojat, tulevaisuutta. Onko tällä mitä teen minulle hyötyä isona. Mitä sitten kun edessä on tämä uutta luova jakso edessä. Siinä vaiheessa jalkapallon pelaaminen ei enää onnistu toisin kuin vastakkaisen puolueen edustajilla....

Summa summarum tyttöjalkapallon arvostuksen puute johtuu: paikallisesti ja globaalisesti pieneistä harrastajamääristä, tyttöjalkapallon asemasta ja siitä johtuvasta arvostuksesta maailmalla, ympäröivästä yhteiskunnasta, tyttöjen asemasta ja roolista yhteiskunnassa.

p.s. Tämä ei ole kannanotto vaan yleistä pohdintaa siitä mikä mahtaa olla syynä tyttöjalkapallon arvostuksen puutteeseen.