Intro:Jo hyvissä ajoin kesällä kypsyi (jälleen) päätös lähteä syksyllä viikonloppureissulle Eurooppaan futista katsomaan. Matkan ajankohta ei antanut pelivaraa, otsikon viikonloppu oli ainut vaihtoehto, joka sopi kahdelle matkakumppanilleni. Matkakohteesta tulikin sitten enemmän vääntöä, ja pitkällisten hinta-, historia-, kulttuuri- ja jalkapallopoliittisten keskustelujen jälkeen kohteeksi valikoitui Berliini, vaikka ⅔ matkaseurueestamme olikin siellä jo aiemmin käynyt.
Torstai:Pitkälle venyneen päätöksenteon seurauksena syyslomaviikonlopun parhaat ja halvimmat lennot olivat jo menneet, joten itselleni etapiksi muodostui hieman epämukava Turku-Helsinki-Riga-Berliini. Mutta kun Turusta starttasi siinä neljän jälkeen aamulla, niin Tegelin kentällä Berliinissä tuli kuitenkin oltua jo ennen aamukymmentä. Edessä oli siis koko päivä aikaa tutustua kaupunkiin.
Ensimmäinen vessareissu: Preussin valtakunnassa oltiin selvästi.72 tunnin BVG-matkalippu kustansi noin 25 euroa. Moisen sai ostettua joko BVG:n keltaisesta tai DB:n punaisesta automaatista terminaalin ulkopuolelta. Sen jälkeen kun sen kentällä leimasi keltaisessa pömpelissä käyttöön, ei koko lippua enää tarvinnut kertaakaan kaivaa ulos lompakosta, vaan sai matkustaa julkisilla rajoittamatta ja vapaasti puhtaalla omatunnolla. Nousimme TXL-bussiin, joka parinkymmenen minuutin matkan jälkeen pudotti meidät Brandenburgin portille ja jatkoi matkaansa Unter den Lindeniä aina Alexanderplatzille.
Koska torstaina ei tapahtunut kuitenkaan mitään sen enempää futikseen liittyvää, käyn pari asiaa vain kursiivisesti läpi, futisforumilla kun tässä kuitenkin ollaan. Suoritimme (paino sanalla suorittaa) perusnähtävyydet alta pois ja siirryimme nauttimaan currywursteja, döneriä ja olutta pitkin iltaa. Paikallinen Radler, eli oluen ja virvoitusjuoman äpärälapsi (voltteja noin 2,5%), piti myös testata alta pois. Berliner Kindl:n versio Radlerista oli ainakin melkoista kuraa. Maku muistutti liikaa jotain pistävää skumppaa tai pöhösiideriä. Tulipahan kuitenkin testattua.
Currywurstin ja ranskalaisten epäpyhä liitto seuranaan pissis-Radleria.Nähtävyyksistä lyhyesti mainittakoon että Bernauer Strassella sijainnut Berlin Wall Memorial oli visiitin arvoinen, Holocaust Memorialilla oli vekkuli pyöriä ja räpsiä kuvia, Siegessäulen eli Berliinin voitonmerkin huipulta oli kivat maisemat, Checkpoint Charlie järkyttävä turistirysä (tiedossa kyllä), Topographie des Terrorsin valokuvanäyttely pysäyttävä ja hieman piilossa Erna-Berger-Strassella sijainnut vartiotorni uniikki kokemus.
Voitonmerkin huipulta: Straße des 17. Juni ja Berliinin siluetti.Myöhäisilllaksi siirryimme nauttimaan olutta Rosenthaler-Platzilla sijaitsevaan CCCP Bariin, joka kostautuikin erittäin hyväksi paikaksi. Asiakaskunta miellytti silmää ja paikasta tuli hieman mieleen Dynamon alakerta. Aamulla taas muisti miksei baareissa tupakointi olekaan niin cool juttu; vaatteet käryävät kuolemalta vaikkei itse poltakaan.
Perjantai:Perjantai starttasi visiitillä Alexanderplatzin TV-torniin. Tunnin mittaisen odotusajan torniin sai kuitattua oluen merkeissä läheisessä baarissa, mutta myös tornista alas pääsyä sai jonottaa puolen tunnin edestä. En sitten tiedä oliko 12,50 euron arvoinen, näkihän sieltä kivasti koko kaupungin. Eniten itseäni jäi kaivelemaan visiitti Tempelhofin lakkautetulle lentokentälle. Sisätiloihin olisi päässyt vasta iltapäivän opastetulla kiertueella, joten tappio piti huuhtoa alas läheisessä Döneriassa. Itse lentokentän puistoalueella pörräsi ties mitä leijan lennättäjää, koiranulkoiluttajaa ja lenkkeilijää. Eniten tuo Tempelhof olisi kiinnostanut kuitenkin arkkitehtuurinsa ja hylättyjen sisätilojensa puolesta.
Tempelhofin autio kenttä.Kolmen hengen reissulla piti tehdä myös kompromisseja puolin ja toisin. Päivän turhin etappi oli kaverini ehdottama reissu toiselle puolen kaupunkia, Charlottenburgin linnaa katsastamaan. Ainut hyvä puoli tässä oli kuitenkin se, että edes kaveriani ei kiinnostanut maksaa 15 euroa siitä, että pääsisi palatsin sisälle ihailemaan kullattuja rokokoo-huonekaluja ja vaaseja. Tappio huuhdottiin alas viereisessä baijerilaisjuottolassa vehnäoluella.
Oma salainen suunnitelmani oli livahtaa katsomaan illalla Tennis Borussia Berlinin ottelua Mommsenstadionille. Ottelu kun näppärästi alkaisi klo 19:30, eli sopivasti “päiväohjelman” jälkeen, mutta ennen iltahumua. Nostin aiheen tiskiin ja lupasin maksaa koko matkaseurueen pääsyliput matsiin. Ei liene yllätys että Charlottenburgin “linnavisiittiä” ehdottanut kaverini meistä kolmesta vähiten jalkapallosta kiinnostuneena valitsi hotellihuoneessa lepäämisen TeBen matsin sijaan. Huono valinta jo toista kertaa putkeen. Majapaikkamme Alexanderplatzin vieressä osoittautui muuten erittäin hyväksi etenkin sijaintinsa puolesta, lähiasema kun toimii raideliikenteen solmukohtana.
Suuntasimme toisen seuralaiseni kanssa siis Alexanderplatzilta S9:llä kohti kaupungin länsilaitaa. Junareissu kesti sellaiset 20-30 minuuttia Messe Südille, joka on siis TeBen majapaikan, Mommsenstadionin, lähin pysäkki. Lähes koko juna tyhjeni asemalle ja lilasävytteisiin vermeisiin sonnustautunut väkijoukko suuntasi stadionille pimeän metsän läpi. Metsätiellä ei juuri eteensä nähnyt, mutta stadionin ämyreistä kantautunut Curen Friday I’m in Love viitoitti tietä kansalle.
Kohti Mommsenstadionia. Messe Süd.Niille, jotka eivät Tennis Borussia Berlinin tai lyhyesti TeBe:n taustaa sen enempää tiedä, mainittakoon että se on menneisyyden “jättiläinen”, joka on sittemmin valahtanut aina Berlin-Ligaan asti (kuudenneksi ylin sarjataso). Ennen sotavuosia kyseessä oli kaupungin toinen suuri jalkapalloseura Herthan ohella ja Bundesligassakin joukkue piipahti 70-luvun puolivälissä parin kauden verran. Vielä vuosituhannen vaihteessakin TeBe teki viisitin 2.Bundesligaan, mutta sen jälkeen seuran talous romahti ja se pudotettiin alemmalle sarjatasolle, josta tie on edelleen matkannut alaspäin, talousvaikeuksien seuratessa mukana.
Täältä lisäinfoa.
Vaikka seura maksoi viimeiset erät velkojilleen viime vuonna, on seura erittäin riippuvainen jäseniensä tuesta. Neljännes seuran budjetista tulee rahana sisään kannattajilta. Tämän vuoksi myös satunnaiset vierailijat otetaan avosylin vastaan Mommsenstadionilla. Nykyään seura ja sen kannattajat nojaavat tukevasti vasemmalle ja ovat profiloituneet syrjinnän vastaisena yhteisönä. E-blokissa majaansa pitävän kannattajaryhmän sloganit kertoivat olennaisen: “Kein Mensch ist illegal”, “Fussball gegen homophobie” jne.
TeBe tukee myös Refugees Welcome -kampanjaa.Pääsyliput ja stadionille sisäänmeno hoidetaan pääkatsomon vasemman käden puoleisesta kulmasta. Lippujen hinnoittelupolitiikka on myös mielenkiintoinen: istumapaikat viisi euroa, seisomapaikat seitsemän euroa. Perjantai-illan ottelu Berlin-Ligan sarjajohtajaa Eintracht Mahlsdorfia vastaan houkutteli paikalle 526 katsojaa. Näistä varmasti ⅔ seisoi, lippujen hinnoittelusta huolimatta. Vieraskannattajia kaupungin itäpuolelta oli saapunut paikalle kymmenkunta. He pitivät majapaikkaansa pääkatsomon oikean puoleisessa kurvissa. Pari-kolmesataapäinen kotijoukkueen kannatus oli puolestaan keskittynyt taivasalle pääkatsomoa vastapäätä, jonne mekin suuntasimme hienon vanhanaikaisen tulostaulun ohitse. Tätä ennen ehdimme kuitenkin käydä pääkatsomon sisätiloissa sijainneessa virallisessa Fan-Shopissa, josta huivi irtosi 13 euron hintaan. Ottelulehti lippuluukulla kustansi euron ja uskaltaisin väittää, ettei yhtä laadukasta lehteä muualla kuudennen sarjatason otteluissa myydä.
Otteluohjelma ja pääsylippu.
Fanituotemyymälä stadionin uumenissa.Kannattajakatsomoa ruokki yksi pieni kioski, josta sai kuitattua olutta 3 euron (plus euron pantti) sopuhintaan. Tästä kojusta sai myös bretzeleitä, mutta bratwurstit piti tauolla käydä koukkaamassa pääkatsomon kioskista. Bratwurst in Brötchen lähti mukaan 2,50 eurolla. Mainittakoon vielä, että parhaat stadionmusiikit tuli todistettua täällä, painotuksen ollessa punkissa ja vaihtoehtorockissa.
Taukonakkisämpylä.Itse ottelu käynnistyi pienen hämmennyksen vallassa, kun vastakkain oli kaksi Lila-Weissea; toinen joukkue pelasi valko-lilassa peliasussa ja toinen lila-valkoisessa. Pian kävi kuitenkin selville, että painostava osapuoli, valkopaitaiset, olivat kotijoukkue ja pian TeBe johtikin peliä jo 2-0. Näissä lukemissa mentiin myös tauolle. Itse pelin tasoa on aina hiukan vaikea verrata, mutta sanoisin että ottelu kävi hyvätempoisesta kotimaisesta kakkosen pelistä. Iltavalaistus, raikas ilma, olut, wurstit ja välitön ilmapiiri kruunasivat ottelunautinnon. Tauolla juttuihimme liittyi myös hampurilaistyttö (hekoheko) ja hänen Krefeldistä kotoisin ollut poikakaverinsa seurueineen. Pian siinä jo kippisteltiinkin suomeksi ja käytiin läpi erinäiset aiheet Dortmundin ja Aachenin natsiongelmista aina suomalais-ugrilaisiin kieliin ja D-vitamiinin tarpeeseen. Toki myös KFC Uerdingenin edesottamukset ja TPS:n San Siron ihme käytiin läpi.
Block E.Kannattajien omalta pöydältä tuli myös ostettua pientä tuliaista mukaan, ja snapsit TeBen D-tyttöjoukkueen hyväksi. Toki meidät suomalaisina turisteina palkittiin myös ilmaisilla minttuviinasnapseilla. Minkäänlaisesta kyräilystä ei ollut siis tietoakaan. Prost!
Kannattajien myyntipiste - juo D-tyttöjen hyväksi snapseja.
Kannattajakatsomo.
Tauolle 2-0 -kotijohdossa.
Die Toilette.Toisella jaksolla vierasjoukkue pääsi paremmin mukaan peliin. 1-2 -kavennusta lähemmäs ei Mahlsdorf kuitenkaan päässyt, vaikka vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli riittämiin. Kotijoukkueen kannattajakatsomo piti hyvin ääntä ottelun ajan, pääasiassa “Borussia”, “Forza TeBe” tai “Lila-Weisse” -chantein. Ikähaitari katsomossa oli osastoa vauvasta vaariin, naisia tuntui olevan myös suhteellisen paljon. Jos ottelua tai meininkiä haluaa vilkaista videon muodossa,
Täältä löytyy. Hienoimpia yksityiskohtia katsomossa oli se noin kahdeksanvuotias hikinauhaan sonnustautunut poika, joka roikkui mellakka-aidassa koko ottelun ajan. Hieno tapa/ele oli myös kotijoukkueelta ottelun jälkeen tulla jonossa antamaan aidan läpi läpsyt kannattajilleen.
Nuorissa on tulevaisuus.
Kiitosten aika.TeBen ääsylippuun oli painettu teksti “Fußball, Freunde und Rock ‘n’ Roll”, joka lunasti lupauksensa kaikilta osin. Huvittavana yksityiskohtana mainittakoon vielä se, että stadionin valot laitettiin säästöliekille heti ottelun loppuvihellyksen kantauduttua ilmoille. Raha tuntuu olevan tiukassa edelleen. Itse tuimme TeBen kassaa useamman kymmenen euron edestä.
Ottelun jälkeen olikin jo kiire käydä poimimassa eksynyt lammas hotellihuoneestamme. Väsyneinä emme jaksaneet arpoa baaria sen enempää, vaan suuntasimme hotellin naapurissa sijainneeseen Hofbräuhaus Müncheniin, joka tuntui itäberliiniläiseen ympäristöön hiukan päälleliimatulta, ehkä jopa muoviselta. Olut on kuitenkin olutta, ja paikan parasta antia taisikin olla nerokkaan junttimainen kannu-sanan monimerkityksellisyydellä hassuttelu.
Lauantai:Lauantaina oli sitten vuorossa reissun pääpeli, eli Hertha vastaan Mönchengladbach. Päivälle emme haalineet liikaa ohjelmaa, jotta voisimme keskittyä olennaiseen, eli klo 18:30 alkavaan iltaotteluun. Aamupäivällä päätimme kuitenkin tarkastaa Lichtenbergissä sijaitsevan Stasi-museon, joka on siis entinen Stasin päämaja. Museon parasta antia oli 70-/80-lukulaisesti sisustetut (tai autenttisina säilytetyt?) toimisto- ja neuvotteluhuoneet, sekä erilaiset salakuvaus ja -kuuntelulaitteet. Tämän visiitin tueksi on muuten pakko suositella mainiota
Das Leben der Anderen -leffaa. Lauantaiaamun ikävimpiin puoliin kuului se, että kaverini laukku varastettiin hotellin aamupalapöydästä. Jäi melkoiseksi mysteeriksi missä välissä tämä tapahtui, mutta näin jälkikäteen epäilyt kohdistuvat naapuripöytien seurueisiin. Onni onnettomuudessa, laukussa oli vain pipo, hanskat ja suklaapatukka. Jäi varkaalle hyvä maku suuhun, meille vähän paskempi.
Stasin Batman-puhelin.Lähdimme kohti Olympiastadionia 2-3 tuntia ennen aloituspotkua U2-metrolla. Oikea pysäkki on linjan toiseksi viimeinen asemalaituri, osuvasti nimetty Olympiastadion-pysäkiksi. Matkaa Alexanderplatzilta kertyi sellaiset 25-30 minuuttia. Asemalla olikin sitten jo kymmenittäin, jollei sadoittain, poliiseja ohjaamassa junasta purkautuvaa karjaa eteenpäin. Aikamme seistyämme paikoillamme poliisisaartueessa havahduin siihen, että ympärillä oli pelkästään Gladbachin värejä. Tässä vaiheessa tajusin vilauttaa poliisille turstikorttia ja pääsimme pois karsinasta.
Väärässä seurassa - matkalla kohti Gladbachin vierassektiota.
Eins, zwei, drei...Asemalta stadionille ei ollut pitkä matka. Lähestyessämme stadionin itäporttia, alkoi olut- ja makkarakojuja ilmaantua maisemaan. Näistä porttien ulkopuolella olevista kojuista sai ainakin olutta halvemmalla kuin sisäpuolelta. Ulkona olut maksoi 3 euroa, kun porttien sisäpuolella 0,5 litran tuopin sisältö maksoi 4 euroa ja pantti 2 euroa. Liput olin etukäteen ostanut Herthan nettilipunmyynnistä reilun parinkympin hintaan, mutta ne piti käydä noukkimassa sähköpostiin tullutta tilausvahvistusta vastaan Tickethinterlegung-kojusta, joka sijaitsee Hockey-Stadionin portin läheisyydessä.
Porttien ulkopuolella tarjontaa.
Epä-ironinen farkkuliivi.
Täältä lippujen nouto.
Pakollinen kendoviittaus.Liput käsissämme siirryimme portista sisään ja kävimme ostamassa stadionilla käytössä olevat maksukortit. Näissä korteissa on kahden euron pantti, ja niillä hoidetaan niin olut- kuin wurstiostokset. Fanishopissa käy korttikin, ja ainakin Bretzel-standeilla vaihdon välineenä näytti toimivan käteinen. Ottelulehden kuittasin itselleni kahden euron kolikolla. Etukäteen pelkäsin että Berliinin olympiastadionin vessatilanne on yhtä heikko kuin Helsingin vastaavalla, mutta jonot vetivätkin yllättävän ripeästi.
Vuoden 1936 kuumottavat renkaat.
Siirryimme hiljalleen paikoillemme Ostkurven eli kotipäädyn yläkertaan, katsomonosaan 39.2. Tämä näytti olevan jonkinlainen vedenjakajasektori, sillä meistä katsottuna vasemmalla ihmiset istuivat ja oikealla puolella vastaavasti kaikki seisoivat. Lippuja oli mennyt kaupaksi yllättävän hyvin, paikalla oli 61 539 katsojaa, kun stadionin täysi kapasiteetti on se 70 tuhatta. Tyhjiä paikkoja näytti olevan lähinnä yläkatsomossa tolppien takana. Herthan hymni
Nur nach Hause kajahti komeasti ilmoille joukkueiden marssiessa kentällä. Kyseinen sävel on siis Rod Stewartin ikivihreä “I am Sailing”.
Yleisnäkymä paikoiltamme.
Huivit - Nur nach Hause.Alkuasetelma otteluun oli mielenkiintoinen, molemmat majailivat sarjataulukon selvästi paremmalla puolella. Myös veljesparin Ronnyn ja Raffaelin kohtaamista suitsutettiin, mutta yllättäen Hertan avainpelaaja Ronny istuikin vaihtopenkillä koko ottelun ajan. Peli itsessään ei kohonnut miksikään klassikoksi. Kotijoukkueen Adrian Ramos puski Herthan 1-0 johtoon ennen taukoa, ja oli muutenkin joukkueen parhaimpia pelaajia. Gladbachin kannattajat paljastivat ensimmäisen puoliajan puolivälissä mosaiikkitifonsa ja banderollin “Liebe kennt keine Entfernung” eli vapaasti käännettynä “rakkaus ei katso välimatkaa”. Gladbachin kannattajaosaston koko herättikin ihastusta, en osaa tarkalleen sanoa montako tuhatta katsojaa siellä oli. Kaiken lisäksi vihreää väriä oli tasaisesti muissakin katsomoissa, Berliinissä asuu ilmeisesti paljon “etävarsoja”.
Etäkannattajat.
Gladbachin tifo.
"Litranen".Tauolla tajusimme, että seitsemällä eurolla saa litran tuopin, joka kostautui nerokkaaksi valinnaksi, sillä siitä riitti siemailemista tasaisesti koko 45 minuutiksi. Toinen puoliaika ei pelillisesti sen enempää mainittavaa tarjonnut. Vieraidn Martin Stranzlin korttitili tuli täyteen pari minuuttia ennen loppua, ja peli oli sitä myöten taputeltu. Kotijoukkueen 1-0 -voitto kelpasi mainiosti futisturisteille. Maali on aina hieno kokea kotipäädyssä, vaikkakin hyvästä täyttöasteesta huolimatta fiilis jäi hieman etäiseksi ja kolkoksi suurella yleisurheilustadionilla. Siitäkin huolimatta, että jo pelkästään historiallisena kohteena tuo on käymisen arvoinen. Ottelun jälkeen sitten vielä perinteiset kannattajien kiittämiset ja pelaajahaastattelut kentän laidalta, jonka jälkeen itse siirryimme vielä käyttämään loput krediitit maksukorteiltamme. Mikään kiire asemalle odottamaan ei ollut. Asemalle lopulta päästyämme pahin sumppu olikin jo menossa ohi. Oluet juotuamme kapusimme junaan, joka hiljalleen tyhjeni pysäkki pysäkiltä. Stadionin maantieteellinen sijainti ja Berliinin suuruus tekee sen, että mitään hulvattomia postmatch-baarikemuja ei kaupungilla ole tiedossa samalla tavalla kuin vaikka Ruhrilla. Sinivalkoinen väri katosi lähes tyystin katukuvasta Alexanderplatzille päästyämme.
Pelaajat kiittämässä Ostkurvea.
Väkijoukko purkautuu stadionilta.
Olympiastadionin asemalaituri vajaa tunti ottelun päättymisen jälkeen.Reissusta käteen jäi paljon historiaa ja kulttuuria, kuin myös kaksi hienoa jalkapallo-ottelua, joita en oikein pysty asettamaan järjestykseen. Sinänsä hienoa että 500 katsojan ottelutapahtuma pystyy kokemuksena tasapäisesti kilpailemaan yli 60 tuhatta katsojaa vetävän Bundesliga-ottelun kanssa. Reissubudjetista mainittakoon sen verran, että juomaan kului noin kolme kertaa enemmän rahaa kuin syömiseen reissun aikana. Tämä kertoo ehkä kuitenkin enemmän dönereiden ja wurstien edullisuudesta ja ravitsevuudesta kuin oluen kalliudesta tai suurista volyymeistä. Tuoppien keskihinta pyöri matkan aikana siinä 3,5 - 4 eurossa. Dönerit kustansivat 3 - 3,5 euroa. Huomattavasti halvemmallakin olisi varmasti päässyt, mutta “näillä mentiin”. Ja loppuun jälleen kerran muistutus: kebu- ja kepukojuilla on turha tarjota pankkikorttia.
