Tämän stoorin innoittajana on R-Voyagesin kanta-asiakas C, jota myös Ihaaksi kutsutaan.
su 13.10.
Reissuun taas sitä mennään, vaikka lopputuloksen nyt tietää jo etukäteen, ei sieltä Ranskasta mitään pisteitä heru kuitenkaan. JJ:tä hakiessa rakas vaimonsa naljailee parvekkeelta jotenkin, ettei pojista ikinä mitään miehiä kasva.
Kentän pubissa kyselen baarimikolta, onko ranskalaisia oluita. Hänpä kysyy vastaan nokkelasti, että tehdäänkö siellä oluitakin. Kysyn taas vastakysymyksen: -Oliko toi vitsi? Oli, ja ei ole ranskalaisia.
Hohhoijaa, JJ kertoo taas suurista elokuvarooleistaan: käsi, joka ottaa teekupin sekä huippuna Ruotsin mäkijoukkueen huoltaja kävelee Innsbruckin lentoasemalla Matti-elokuvassa. Kysyn, mitä huoltajalla oli kassissaan. Tyyny. Siis tyyny! Mitä ihmettä huoltaja tekee pelkällä tyynyllä?
Koko päivä menee matkustaessa, koska SAS lopetti suorat lennot Pariisiin ja siirsi lentomme Oslon kautta. Koneessa pitää tietty maksaa maltaita kälyisestä välipalasta. Korviinkin sattuu, vaikka ostin sikakalliit painetulpat apteekista.
Charles de Gaullella olemme illalla, eikä paljon nappaa lähteä junailemaan ja metroilemaan porukkaa ensin kämpän avainten hakuun Interhomen toimistolta ja sitten toiselle puolen kaupunkia kämpille. Mäkkärin löllöjen ranskalaisten jälkeen taksilla sitten liikkeelle, ja pari iltaruuhkaa ja 60 euroa myöhemmin pääsemme perille.
Kulmakuppilan kylmällä terassilla kalliiden oluiden äärellä. Ja heti tulee joku tyyppi esittämään hienoa sytkäritaikatemppua ja toinen tyyppi vaanii takana. Aamuyöllä on turha yrittää nukkua, kun C luukuttaa kännykästään RHCP:tä, höpisee itsekseen ja pelaa jalkapalloa täytetyllä muovipussilla. Lisäksi JJ narskuttelee hampaitaan ja havahtuu etsimään vessaa televisionurkasta. Kämpän vessanpönttö muuten on nimetty vetoäänen perusteella La Trombeksi.
ma 14.10.
Kämpän naapurit mulkoilevat mykkinä. Vieressä Pére-Lachaisen hautausmaalla Jim Morrisonin haudan ympärystä on aidattu ja viereinen purukumipuukin suojattu jollakin bambulla.
Interhomen toimistolla pitää taas rampata, nyt maksamassa 300 euron takuumaksu. Kuppilassa C juo kolme espressoa ja saa sellaiset sydämentykytykset, että viemme herran lepäilemään hautuumaan viereen. Apartementiinhan on luonnollisesti vain yhdet avaimet.
JJ ja minä lähdemme taas kuumaan metroon välttelemään soittajia ja laulajia, deja vù Madridista. Eiffel-torni pitää bongata. Ihan samanlainen se on kuin viimeksikin ja yhtä pitkät jonot hissiin. Kuningasidea onkin saada itsensä hikeen kipuamalla portaat toiseen kerrokseen. Välillä pysähdytään tietysti ottamaan mukahassuja kuvia facebookiin.
Vuorossa ranskalaista kulinaarinautintoa: pizzaa ja Peronia. Sitten ranskalaista juomakulttuuria: irkkupubiin kaljalle suomalaisten kanssa. Haka-vittuilua ei juuri kuulu, ketään ei näemmä vaan kiinnosta. No ei kiinnosta meitäkään, ei kun kämpille.
ti 15.10.
Lähiboulangerie on suljettu, ja joudun odottelemaan patonkeja supermarketissa ”dix minutes” eli puoli tuntia. Morrison on samalla paikalla kuin eilen.
C haluaa nyt sitten nähdä sen takorautatornin. No, lähellähän on SMJK:n jokiristeilypaatti. Vielä ehdimme oluelle kulmapaikkaan, paitsi lounasaikana meille ei tarjoilla pelkkää juomaa, ”No no, it´s too early!”.
Satamaan kertyy sinivalkohuiveja lähemmäs sata, mutta rahankerääjiä ei näy. Pääsemme kuitenkin lopulta laivaan. Siellähän ei tietenkään ole minkäänlaista tarjoilua. Seilaamme Seineä eestaas reilun tunnin, jonka jälkeen onkin jo nälkä. Lounasaikahan on aiemmin mainitussa ravintelissa jo ohi: ”No, no food, it´s too late!”
Ajaudumme nälkiintyneenä Champs-Elyseelle ja Riemukaarelle, jota kuikuilemme liikenteen takaa vähän aikaa ja häivymme Hard Rock Cafeeseen. Siellä ranskalainen tarjoilija puhuu pari sanaa suomea, koska kendo, ja väittää, että Suomen kuningas ei ole Litti vaan Saku Koivu. C ja JJ ostavat taas vahingossa Hurricane-lasit drinkin kanssa. Eihän niitä peliin voi ottaa, HRC:henhän ne sitten jäävät.
Stade de Francen ulkopuolella Julle tulee oikein kättelemään ja kertoo, että viereisissä baareissa myydään jotain kuraolutta. No, olemme jo hankkineet
myyntikioskista vielä kalliimpaa olutta. Tuopista saisi takaisin pari euroa, mutta sisään mennessämme järkkä heittää ne roskiin. Jään tietysti kiinni kamerani takia ensimmäisen kerran, ei mene läpi selitys tourist camera, amateur. Sinne porttikoppiinhan se jää säilytykseen. Joku perusranskalainen sen sijaan tepastelee stadionin käytävällä kaulassaan komea, pitkäputkinen digijärkkäri.
Eipä sieltä hattuhyllyltä mitään kunnon kuvia kyllä saisikaan. Pelaajat ovat kilometrin päässä, ja suomalaisten hajanaiset huudot häipyvät taivaan tuuliin. Jotain humalaisten käheä-äänistä kannustusyritystä on, mutta senkin tappaa Ribery. Mutta eivätpä nuo ranskiksetkaan mitään huumaavaa mekkalaa pidä,
vähän vain aaltoja silloin tällöin.
Tässä kohtaa olen suunnitellut onnittelevani Euroflexia SJK:n noususta, mutta eipä sitäkään missään näy. No, Komiassa sitten. (Saiskos muuten joltain viisaalta tähän väliin varmistuksen, kun jossain S-joen tapahtumasivuilla oli ensi vuoden Komia-turnauksen päivämäärät 12.-15.2., että pitääkö paikkansa?)
Mitä? Onko Frank Zappa noussut haudastaan vetämään vielä kerran Satumaan? Ei sentään, katsomon kaverit vain kääntävät veistä haavassa, ei tässä mihinkään arvokisoihin taaskaan päästä kuin unelmissa vain:
”Oi jospa kerran sinne satumaahan käydä vois
Niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois
Vaan siivetönnä en voi lentää
Vanki olen maan
Vain aatoksin mi kauas entää
Sinne käydä saan”
Poliisipiirityksessä pelin jälkeen.
Siiderisedät jättävät nyt jälkipelit väliin.
ke 16.10.
Nyt laahustetaan tuijottamaan Jimin lisäksi myös Piafin ja jonkun muun hautalaattoja. Sitten sateessa Notre Dameen, varsinaiseen turistirysään. Viereisessä julkisessa toiletissa vessamatamit hoputtavat kusijoita: - Rapido, rapido! C ja JJ jonottavat sisään Notre Dameen, itse odottelen sateensuojassa aukiolle pykätyssä rumassa hökötyksessä. Pikkutyttö oksentaa pizzat viereeni ja saan osani roiskeista.
Metrotunnelista syöksymme kastumalla Zlatanin kuvan ohi Parc des Princesin suojiin hyvissä ajoin ennen kolmelta alkavaa kierrosta. Lipunmyyntijonossa joku turistiopas ryysii ohitsemme ja varaa viimeiset paikat. Seuraava kierros viideltä, kiitos. Nyt on aikaa haute cuisinelle: croque monsieur et pommes frites, s´il vous plait.
Stadium tourin vetää tyyppi, joka vaikuttaa jokseenkin kyllästyneeltä. Kyselemme häneltä PSG:n naisten mestareiden liigan matsin lopputulosta Ruotsissa, ei hajuakaan. (Tässä kohtaa S-Notessani lukee jostain syystä Zlatanin uiskentelupaikka.)
Stade Charlétyn lähistöllä, jonkun yliopiston tienoilla, törmäämme opiskelijaystävällisiin hintoihin: olut 9 euroa, johon hintaan kyllä kuuluu muutama suolapähkinä. Jos joskus olet menossa katsomaan naisten matsia, muista pohtia alkupeleissä pelin kannalta olennaisia pointteja: 1. -Tuleekohan tänään kentälle bitch invasion? 2. -Tuleekohan pelissä aaltoja? -Joo, kuumia aaltoja.
Jee, eka herkkusieniliigan matsi, katsojia 591! Kamera oli taas jäädä kaniin, mutta nyt pari sanaa ranskaa (ei merde) pelasti tilanteen. C oli puolestaan jäädä portin ulkopuolelle, kun ei sattunut olemaan mitään henkkaria matkassa. Lipunmyyjä lopulta kuitenkin heltyi tekemään vakavan rikkomuksen ja pyysi ottamaan paperit seuraavaan UEFA:n matsiin mukaan.
Käytävällä ollaan kokislinjalla (ei vaihtoehtoja) leppoisissa tunnelmissa, kunnes yhtäkkiä yksi steward tulee ja nappaa C:n kokispullosta korkin pois. Tämä(kin) alkaa haiskahtaa rasismilta, koska myöhemmin C raportoi, että katsomon tyttölaumalla on selvästi korkit pulloissaan, eikä kukaan tee mitään. Mikä turvallisuusriski!
Paikalle ilmestyy myös Ilveksen… tai PSG:n maskotti, olisiko tiikeri kyseessä. Pyydän C:tä perinteiseen huiviposeerauskuvaan maskotin kanssa. Erittäin vaivautuneen näköisenä C asettautuu photobombina viereen, kun jotkut poseeraavat iloisena karvaturrin kainalossa. Sitten on jäyhien suomalaisten vuoro. Paras kuva tulee, kun tuuli lennättää maskotin PSG-lipun suoraan JJ:n naaman eteen.
Ottelen kuvia tyhjässä alarivissä. Sade on loppunut, mutta katsomorakenteista tippuu päähän ja kameraan isoja pisaroita. Täälläkin pelaajat ovat kaukana juoksuratojen ja minkä lie suoja-alueen takana. Kai siellä Tyresön riveissä eräissä piireissä kuuluisa Martakin pelaa. Kukaan ranskalaisista ei tunnu tietävän ekan osaottelun tulosta, mutta fanikatsomon tyypit vetävät chanteja koko ottelun ajan. Siis 90 minuuttia rummun pärinää.
C saa puoliajalla ruotsalaiselta katsojalta tietää, että PSG on hävinnyt 2-1, eli tilanne huutaa maalia. Sitähän ei tietenkään tule, vaan Tyresö menee jatkoon.
Yritän ottaa yläkatsomosta käsin kuvia ruotsalaisten juhlinnasta, kun järjestyksenvalvoja tulee ja sanoo: - Finish. En uskalla vastata: - no, Swedish. Sen sijaan näytän alemmaksi katsomoon, jossa on edelleen runsaasti ranskalaisia. Ei auta, lähdettävä on, taas meitä poloja sorsitaan.
to 17.10.
Ette ikinä arvaa, missä ensin käydään. Silti en vieläkään osaa Jimin luo ilman karttaa, sen verran sokkeloista seutua.
Sitten Louvreen. Olen tutkinut asiaa ja välttelemme Pyramidin pitkiä jonoja menemällä sisään sivuovesta. Siinä meneekin sitten kauemmin aikaa, koska avointa sivuovea ei löydy ja palaamme aukiolle jonottamaan. Sisällä suoraan Mona-Lisan luo ja räps räps. Tässä kohtaa kuuluu sanoa, että onpas se pieni. Sitten taideasiantuntijat suunnistavat toiselle tuntemallemme teokselle: kädetön Venus, jonka luona pari väsynyttä hassuttelukuvaa. Sitten pois. Ihmettelemme matkaoppaita, jossa pyydetään varaamaan Louvreen pari lomapäivää.
JJ on bongannut metroaseman seinästä Asterix-näyttelyn mainoksen. Sinne siis. Mitterandin kirjasto on niin iso kompleksi, että siellä on metsä keskellä.
Joudumme kiertämään ulkokautta toiselle puolelle. Metallinpaljastimien läpi sisuksiin ja sisällä kierrämme taas kilometrin, ennen kuin pääsemme näyttelysalin luo. Liputhan myydään luonnollisesti pääaulassa, joten taas talsimme saman reitin edestakaisin.
Otan Obelix-patsaasta kuvaa, kun vähemmän yllättäen vahtimestari tulee kieltämään kuvaamisen. Ei sekään yllätä, että toisaalla ranskalainen herrasmies räpsii minkä ehtii. JJ taiteilee puhekuplaan Asterixin, ja siitä sentään saa ottaa oikein luvan kanssa kuvan, kunhan sen tekee nopeasti ja – muista tämä - vain yhden kuvan.
Nyt ovat paukut lopussa, ei jaksa etsiä enää matkamuistomyymälää tuliaisia varten. Sen sijaan haemme algerialais-tunisialaisesta SWAG-nimisestä paikasta noutopizzaa ja menemme pakkailemaan. Tena-lady ja Sporden mikki viestittelevät, että Jimin hautuumaa onkin jo kiinni ja kertovat olevansa lähistöllä bissellä, mutta kukaan ei jaksa enää eväänsä liikauttaa, sori vaan!
pe 18.10.
Heräämme kukonlaulun aikaan, jotta varmasti ehtisimme koneeseen. Tietenkin kaikki nyt sujuu niin jouheasti, että joudumme kökkimään kentällä monta tuntia. Tuliaisia perheelle löytyy aseman putiikeista, eivätkä hinnat ole todellakaan mitään tax free –hintoja. JJ:n loppubudjetti kuluu vaimonsa (terkkuja!) toivomiin macaron-leivoksiin.
Kova sumu aiheuttaa sen, että istumme koneessa tunnin verran odottamassa lähtölupaa. Jatkoyhteyteen Kööpenhaminasta (kiitos SAS) on siis mahdotonta ehtiä. Ihaa miettii jo, ehditäänkö maanantaiksi töihin. Kapteeni kuuluttaa ennen Köpistä, että meidän pitää käydä hakemassa transfer centeristä uudet boarding passit seuraavaa lentoa varten. Transfer-tiskin täti ilmoittaakin, että ei mitään uusia tarvita. Sitten jotkut suomalaiset saavat kuitenkin uudet passit, ja mekin haemme ne toiselta tädiltä. Pääsemme vihdoin syömään, ja samassa meitä kuulutetaan taas tiskille. Setä ei tiedä, miksi meidät pyydettiin takaisin. Ensimmäinen täti tulee ja sanoo, että ei enää mitään, pieni sekaannus, meitä on täällä niin paljon virkailijoita töissä ylä- ja alakerrassa. En huomaa varoittaa, että noin ei kannata ainakaan pomoille sanoa, tai virkailijat vähenevät hyvin nopeasti.
Jos ette ymmärtäneet tuota äskeistä kappaletta, ei se mitään, en minäkään täysin. Mutta positiivista on, että oli matka kuin matka, niin Tiiriön ABC:n kirjakaupasta saa aina näppärästi hankittua loput tuliaiset.
R-Voyages kiittää kaikkia kahta asiakastaan, tervetuloa myös seuraaville elämysmatkoille.
