Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
|
Vastaus #5050 : 19.10.2014 klo 14:05:13 |
|
Ja hienosti HIFK kannattajat matkasivat vieraspeleihin jopa kakkosdivarissa. Palkinto tuli nyt heillekin!
Käytös oli näillä vitun yksiönisteillä myös aika kunnioitettavaa useaan otteeseen... Palkinnosta ei voida myöskään oikein puhua sillä tämä palkinto oli aika lailla tulosta toisen totaalipuppeloinnista. Ei sillä etteikö HIFK olisi hyvää duunia monta vuotta kulisseissa tehnyt. TPS:n ainoa sauma nousuun seuraavien kolmen tai neljän vuoden aikana on tosiaan Monskan mainitsema liigan laajentaminen. Syy miksi joukkue keräsi näinkin monta pistettä liigassa tällä kaudella (Jukka) tulee 93% varmuudella poistumaan muonavahvuudesta ja toki siitä vapautuu usea euro uusien pelaajien värväämiseen, mutta siitä lähtee myös usea voitettu peli pois palloseuran sarakkeesta ihan jo Ykkösen (nykyisellä hyvällä) tasollakin mitattuna. Ne junnut joita seura tulee peluuttamaan seuraavien vuosien aikana vaativat vielä muutaman kauden kehittyäkseen sille tasolle että palloseura nousisi liigaan ihan pelillisesti. Toinen vaihtoehto on toki SJK-tyylinen rahamies ohjaamaan paattia ja tekemään siitä projektin mutta tähän en usko.
|
|
|
|
Seatbelt
Poissa
Suosikkijoukkue: 1922, Hedelmäkorit
|
|
Vastaus #5051 : 19.10.2014 klo 15:27:58 |
|
Syy miksi joukkue keräsi näinkin monta pistettä liigassa tällä kaudella (Jukka) tulee 93% varmuudella poistumaan muonavahvuudesta ja toki siitä vapautuu usea euro uusien pelaajien värväämiseen
Aimo jutteli toista: Moisanderin mukaan TPS tulee neuvottelemaan kaikkien nykyisten kokeneempienkin pelaajiensa kanssa. Esimerkiksi maalivahti Jukka Lehtovaaran sopimus jatkuu, eikä TPS ole häntä ehdoin tahdoin myymässä.
– Sellaista tilannetta ei ole palkkakulujen osalta nyt edessä kuin oli viime talvena. Olen vakuuttunut, että päävalmentajamme Mika Laurikainen haluaa pitää Lehtovaaran joukkueessaan myös ensi kaudella, toteaa Moisander. Lähde: TS.fi
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
|
Vastaus #5052 : 19.10.2014 klo 15:45:37 |
|
Aimo jutteli toista
Sanotaan nyt vaikka näin että jos eräs kotimaan sarjassa pelaava jengi joka on jo ensi kaudeksi europaikan varmistanut ja sattuu nykyisellään tarvitsemaan luotettavaa huippuveskaa, sattuisi tulemaan pienen siirtokorvauksen kanssa niin kukaan osapuolista ei tulisi pistämään hanttiin.
|
|
|
|
Limakutziero
Poissa
|
|
Vastaus #5053 : 19.10.2014 klo 15:51:56 |
|
Sanotaan nyt vaikka näin että jos eräs kotimaan sarjassa pelaava jengi joka on jo ensi kaudeksi europaikan varmistanut ja sattuu nykyisellään tarvitsemaan luotettavaa huippuveskaa, sattuisi tulemaan pienen siirtokorvauksen kanssa niin kukaan osapuolista ei tulisi pistämään hanttiin.
Klubi - Doblas SJK - Aksalu Lahti - Moisander ... VPS - Sillanpää MIFK - Nurme/Virtanen KuPS - Maanoja
|
|
|
|
Pelle-Wermanni
Poissa
Suosikkijoukkue: Vaasan Palloseura
|
|
Vastaus #5054 : 19.10.2014 klo 16:36:36 |
|
Kotimaasta siirtokorvaus Lehtovaarasta on tosiaan yhtä todennäköinen kuin se, että ManU tarjoaa Jukasta 10 miljoonaa.
|
|
|
|
Keijot
Poissa
Suosikkijoukkue: Intohimosta ylikriittinen, Keijoille kettuilu
|
|
Vastaus #5055 : 19.10.2014 klo 17:09:30 |
|
Jukanhan kannattaisi etsiä ulkomailta seuraa kun on suhteellisen ehjä kausi takana. Tammikuussa voisi olla ihan kiva siirtyä jonnekkin keskieurooppalaiseen seuraan loukkaantuneeen ykköskassarin paikkaajaksi. Klubi on suomessa kuitenkin ainoa seura jolla voisi olla Jukalle tässä tilanteessa jotain tarjottavaa mitä tepsillä ei ole. Imo.
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
|
Vastaus #5056 : 19.10.2014 klo 18:05:19 |
|
Klubi - Doblas SJK - Aksalu Lahti - Moisander ... VPS - Sillanpää MIFK - Nurme/Virtanen KuPS - Maanoja Myös tuosta puuttuvalla euroehdokkaalla on jo ennestään ihan kelpo veskari. Nimittäin Bahne Interillä. En toki hetkeäkään usko, että Lehtovaara siirtyisi muutenkaan naapurileiriin. RoPSin kausitopicissa liikkui varsin villi huhu, jonka mukaan Lehtovaara saattaisi suunnata ensi kaudella jopa Rovaniemelle. Enpä tiedä, kuulostaa aika epätodennäköiseltä.
|
|
|
|
aadee-hoodee
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaikki turkulaiset, jotka pelaavat Veritaksella!
|
|
Vastaus #5057 : 19.10.2014 klo 18:08:01 |
|
Myös tuosta puuttuvalla euroehdokkaalla on jo ennestään ihan kelpo veskari. Nimittäin Bahne Interillä. En toki hetkeäkään usko, että Lehtovaara siirtyisi muutenkaan naapurileiriin.
RoPSin kausitopicissa liikkui varsin villi huhu, jonka mukaan Lehtovaara saattaisi suunnata ensi kaudella jopa Rovaniemelle. Enpä tiedä, kuulostaa aika epätodennäköiseltä.
Sitäpaitsi Interillä on ihan kelpo kakkosmaalivahtikin, Koppi-Koponen, joka pelannut aivan hyvin ne liigamatsit, joissa Bahne ei ole pystynyt pelaamaan.
|
|
|
|
ttwalker
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #5058 : 19.10.2014 klo 18:59:37 |
|
Mitäs Hinaajat tähän kuuluu, eihän ne euro kentille pääse , vaikka mokkea ne kyllä tarvii Bahnehan lopettaa, mutta ei Jukkaa.
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
|
Vastaus #5059 : 19.10.2014 klo 19:23:31 |
|
Mitäs Hinaajat tähän kuuluu, eihän ne euro kentille pääse Cup-finaalin voittamalla aukeaa europaikka joten kaikki on vielä mahdollista sanoi TPS-fani kun kolme kierrosta liigaa jäljellä oli
|
|
|
|
Willer
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #5060 : 19.10.2014 klo 19:55:31 |
|
Miksi vitussa tässä topikissa keskustellaan hinaajien höpöhöpötoiminnasta?
Edelleen ajankohtainen joten
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
|
Vastaus #5061 : 19.10.2014 klo 20:10:53 |
|
Koettakaa kestää. Ensi kaudella eikä sitä seuraavilla kausilla kukaan Inter-henkinen tule töpsykkäketjuun kirjoittamaan mitään koska Ykkösen alasivua ei jaksa yleensä edes avata. Tai olisi varmaan syytä koska kuten pelleseuran fanit asian muotoilivat tuossa kuukausi takaperin...
"Ykkönen on parempi sarja ku siäl on perinteisempii seuroi niinku Ipa ja Haka nii kyl siäl mialuummin pelaa ku Veritaksel ku se maksaaki niin paljon ja penkit oli silleen tyhmästi maalattu"
|
|
|
|
Willer
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #5062 : 19.10.2014 klo 20:13:33 |
|
Hyvä juttu. Koettakaa nyt löytää tuo oma puuhasteluseuranne ettei olemassaolo perustu pelkästään koska TPS.
|
|
|
|
Kikkara
Poissa
Suosikkijoukkue: Meil ei oo mittään
|
|
Vastaus #5063 : 19.10.2014 klo 20:13:47 |
|
Turhaa Interin porukka vittuilee töpseleiden putoamiselle. Samalla FC Interin vähäinenkin hohto haihtuu kun paikalliskamppailut on ohi.
|
|
|
|
aadee-hoodee
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaikki turkulaiset, jotka pelaavat Veritaksella!
|
|
Vastaus #5064 : 19.10.2014 klo 20:20:33 |
|
Turhaa Interin porukka vittuilee töpseleiden putoamiselle. Samalla FC Interin vähäinenkin hohto haihtuu kun paikalliskamppailut on ohi.
Vahva sama, vaikka Interiä kannatankin. Kaupungin jalkapalloharrastajien ja kaikkien omaan joukkueensa uskovien fanien edun mukaista on, että tepsi pelaisi myös ensi kaudella Veritaksella, koska sinne se kuuluu divariin putoamisesta huolimatta (ja nyt saan interfanien kirouksen niskaani...) Katsojat ovat tottuneet tulemaan Veritakselle ja sitäpaitsi on todella piristävää nähdä muitakin hyviä joukkueita Turussa.. HIFK, Ilves, KTP jne... Jalkapallo on se kaiken keskiössä oleva asia, ei mikään muu!!
|
|
|
|
sulo
Poissa
|
|
Vastaus #5065 : 19.10.2014 klo 20:27:03 |
|
Hifk ja KTP taitaa Veritaksella ensi kaudella vierailla pelaa TPS sitten kotipelinsä siellä tai ei
|
|
|
|
Norppa
Poissa
Suosikkijoukkue: FC TPS
|
|
Vastaus #5066 : 20.10.2014 klo 07:53:29 |
|
Mä koen ihan hyvänä keskipitkän aikavälin tavoitteena tuon että 95v-juhlavuonna TPS pelaa taas liigaa. Tai sitten vaikka niin, että tuona juhlavuonna 2017 noustaan. Mulla ei ole mitään käsitystä mikä tämän joukkueen taso on suhteutettuna ykkösen tasoon, joten tuon tavoitteen realismista mulla ei sinänsä konkreettista näppituntumaa ole, mutta maalina tuo "95-vuotias pelaa liigaa" on kelpo.
Huolestuttavinta tässä on ollut musta se, et ei tuo meidän peli ole pitkään aikaan ole kovin hyvältä näyttänyt vaikka tuossa edellä lehdistötilaisuudessa pelaajia ja valmentajia taas niin kovasti kiiteltiin. Ens kaudella ykkösessä ei nuoruus ja kokemattomuus voi enää kaydä selityksenä joka ainoan pelin jälkeen.
Oliko niitä huiveja muuten myynnissä siellä ravintolan puolella vai missä?
|
|
|
|
Cartel
Paikalla
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #5067 : 20.10.2014 klo 12:16:37 |
|
Mä koen ihan hyvänä keskipitkän aikavälin tavoitteena tuon että 95v-juhlavuonna TPS pelaa taas liigaa. Tai sitten vaikka niin, että tuona juhlavuonna 2017 noustaan. Mulla ei ole mitään käsitystä mikä tämän joukkueen taso on suhteutettuna ykkösen tasoon, joten tuon tavoitteen realismista mulla ei sinänsä konkreettista näppituntumaa ole, mutta maalina tuo "95-vuotias pelaa liigaa" on kelpo.
Huolestuttavinta tässä on ollut musta se, et ei tuo meidän peli ole pitkään aikaan ole kovin hyvältä näyttänyt vaikka tuossa edellä lehdistötilaisuudessa pelaajia ja valmentajia taas niin kovasti kiiteltiin. Ens kaudella ykkösessä ei nuoruus ja kokemattomuus voi enää kaydä selityksenä joka ainoan pelin jälkeen.
Hyvä kirjoitus, josta olen oikeastaan kokonaan samaa mieltä. Nykyisellä miehistöllä tai edes muutamalla vahvistuksella TPS ei todellakaan ole mikään nousijasuosikki. Se on helppo sanoa, vaikkei ensi vuoden Ykkösen tasosta olisikaan mitään hajua. Toivon toki nousun tapahtuvan heti, mutta ei tuollainen parin kauden projekti, jossa nousua tavoitellaan samalla taloutta tasapainottaen ja optimaalista pelaajarinkiä rakentaen, kuulosta ollenkaan hullummalta suunnitelmalta/tavoitteelta. Toiseenkin kappaleeseen on yhdyttävä. Hienon elokuun jälkeen pelin taso on romahtanut ja mielestäni monista peleistä TPS on jopa saanut paremman tuloksen (toki sen saman nolla pistettä, mutta tiukimmin numeroin) kuin mitä on ansainnut. Kiitos 33 kierroksisen liigan, väsymys on näkynyt meidän nuoressa miehistössä - ja toki vastustajissakin - joten tuloksena on ollut tosi puuduttavia nyhjäyksiä. Niissä pallo liikkuu hitaasti, molemmat joukkueet puolustavat paremmin kuin hyökkäävät ja homma on ratkaistu erikoistilanteista. Meidän kiitelty nippu luo ehkä 0,75 maalipaikkaa matsia kohti. Eli kaikki kunnia joukkueelle saappaat jalassa kaatumisesta koko kauden mittakaavassa, mutta ei tämä loppu hyvältä ole näyttänyt. Ja Ykkösessä ei jaksaisi samaa katsella ja kuunnella nuoruus/kokemattomuus -selityksiä pelin surkeuteen ja täyteen viihdyttämättömyyteen.
|
|
|
|
Statisti
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #5068 : 20.10.2014 klo 12:35:37 |
|
Turhaa Interin porukka vittuilee töpseleiden putoamiselle. Samalla FC Interin vähäinenkin hohto haihtuu kun paikalliskamppailut on ohi.
Noh, kun Inter-foorumisteista ehkä kolme on nähnyt oman jenginsä aikanaan putoavan divariin, niin mitä voi olettaa. Helppoa se on nyt suuta soittaa Hyvä kirjoitus, josta olen oikeastaan kokonaan samaa mieltä. Nykyisellä miehistöllä tai edes muutamalla vahvistuksella TPS ei todellakaan ole mikään nousijasuosikki. Suurin nousijasuosikki TPS tuskin on, mutta todennäköisesti Ykkösessä on ensi kaudellakin 4-5 joukkuetta, joilla on mahdollisuudet nousuun. TPS kuuluu luultavasti tähän joukkoon. Kyse on siitä, kuinka hyvin joukkue rakennetaan. Pelaajabudjetti kyllä antaa ihan riittävät mahdollisuudet, vaikkei tulekaan olemaan sarjan suurin. EDIT: Toki mieluummin maltilla pari vuotta Ykkösessä ja perustukset kuntoon kuin kiireellä liigaan häviämään ja sotkemaan taloutta entisestään. Toiseenkin kappaleeseen on yhdyttävä. Hienon elokuun jälkeen pelin taso on romahtanut ja mielestäni monista peleistä TPS on jopa saanut paremman tuloksen (toki sen saman nolla pistettä, mutta tiukimmin numeroin) kuin mitä on ansainnut. Kiitos 33 kierroksisen liigan, väsymys on näkynyt meidän nuoressa miehistössä - ja toki vastustajissakin - joten tuloksena on ollut tosi puuduttavia nyhjäyksiä.
Totta, mutta on toisaalta aika yleistä, että kun koko ajan tulee turpaan, niin pelin tasokin alkaa kärsiä. Itseluottamus heikkenee, kentällä aletaan hätäillä ja ratkaisuja aletaan ns. pakottamaan. Nyt oltiin vain liian kovassa paikassa. Ennen kautta ajattelin, että tästä voi tulla ihan hyväkin, jos vain kaudelle saadaan hyvä alku. Olen edelleen samaa mieltä: jos alkukaudesta oltaisiin voitettu hallussa olleet kotipelit RoPSia ja Honkaa vastaan, legendaarinen momentum olisi voinut siivittää aika kivasti eteenpäin. Nyt otettiin tukkaan silloinkin kun pelattiin hyvin, ja lumipallo lähti kierimään väärään suuntaan.
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.10.2014 klo 12:41:12 kirjoittanut Statisti »
|
|
|
|
|
Rafter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC TPS, Patrick
|
|
Vastaus #5069 : 20.10.2014 klo 14:18:09 |
|
Totta, mutta on toisaalta aika yleistä, että kun koko ajan tulee turpaan, niin pelin tasokin alkaa kärsiä. Itseluottamus heikkenee, kentällä aletaan hätäillä ja ratkaisuja aletaan ns. pakottamaan. Nyt oltiin vain liian kovassa paikassa.
Joukkue pelasi kuitenkin hienon ajanjakson aina MyPa-peliin ja derbyyn asti, jonka jälkeen kaikki jotenkin romahti. Tuo derby oli tietenkin äärettömän kova isku koko seuralle, mutta hieman harmittavasti tämä loppukausi nyt sukellettiin. Hienoa taistelua koko kauden läpi ja kyllä joukkueelle pitää siitä rehdisti hattua nostaa, mutta kyllä putoaja varmistui päivämäärällä 17.9. Monelle pelaajalle/taustahenkilölle voi antaa puhtaat paperit tästä kaudesta, mutta suurin peukku lähtee itseoikeutetusti kannattajille. Itsellänikin oli pelin jälkeen tunteet pinnassa, kun seurasi kannattajien sekä turkulaisyleisön kiitoksia joukkueelle
|
|
|
|
Statisti
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #5070 : 20.10.2014 klo 16:49:07 |
|
Joukkue pelasi kuitenkin hienon ajanjakson aina MyPa-peliin ja derbyyn asti, jonka jälkeen kaikki jotenkin romahti. Tuo derby oli tietenkin äärettömän kova isku koko seuralle, mutta hieman harmittavasti tämä loppukausi nyt sukellettiin. Hienoa taistelua koko kauden läpi ja kyllä joukkueelle pitää siitä rehdisti hattua nostaa, mutta kyllä putoaja varmistui päivämäärällä 17.9.
No jaa, ei se pelaaminen sen tappiottoman putken aikanakaan kovin kummoista ollut. Niistä peleistä voitettiin kuitenkin vain kaksi, ja oma maali pysyi puhtaana vain kahdesti (molemmat silloin maalinteon kanssa tuskaillutta VPS:ää vastaan). Otteluohjelmakin oli siinä jaksossa melko sopiva. Tappioiden välttäminen on taito sinänsä, mutta ei se pelaaminen silloinkaan ollut niiden kauden ensimmäisten pelien tasolla.
|
|
|
|
PallonPyörittäjä
Poissa
|
|
Vastaus #5071 : 20.10.2014 klo 19:55:39 |
|
Kotimaasta siirtokorvaus Lehtovaarasta on tosiaan yhtä todennäköinen kuin se, että ManU tarjoaa Jukasta 10 miljoonaa.
eiköhän sitä Jukan sopparia sorvattu niin, että voi halutessaan lähteä ilman korvauksia, kun kerran palkassa tuli reilusti vastaan
|
|
|
|
pökkelö
Paikalla
|
|
Vastaus #5072 : 20.10.2014 klo 20:46:20 |
|
TPS täyttää vuonna 2022 100 vuotta. Pelataanko silloin paikallispelejä ? Epäilen. Stefun potkaistessa tyhjää, loppuu myös interin potkiskelu.
Edellisellä kerralla TPS;n pudotessa divariin Mika nosti todella nimettömällä nipulla joukkueen takaisin pääsarjatasolle. Marco Casagrande taisi olla ainut nimimies joukkueessa silloin. En enää jaksa muistaa tulivatko tulevat seuralegendat Hyper ja Jallu jo divarijoukkueeseen. Oman hataran muistini mukaan nämä silloiset nuorukaiset tulivat liigaan nousseen joukkueeseen Lahdesta peliajan perässä Turkuun. Ja peliaikaahan kaverit sitten saivatkin aika monta vuotta.
Kyllä divarissa kovia jengejä on varmasti, eikä sieltä helposti nousta. Laurikaiseen luotan kuitenkin sen verran, että saa nuoren TPS;n pelaamaan sekä hyvää futista, että myös tuloksekasta. Pelipaikoille on kilpailua kärkeä lukuunottamatta. Jukalle kyllä suo mahdollisuuden päästä pelaamaan liigapalloa, jos kaveri niin haluaa. Toivottavasti kuitenkin kauemmas kuin naapuri seuraan.
|
|
|
|
Zabala
Poissa
Suosikkijoukkue: Turun Palloseura
|
|
Vastaus #5073 : 20.10.2014 klo 20:50:09 |
|
En enää jaksa muistaa tulivatko tulevat seuralegendat Hyper ja Jallu jo divarijoukkueeseen. Oman hataran muistini mukaan nämä silloiset nuorukaiset tulivat liigaan nousseen joukkueeseen Lahdesta peliajan perässä Turkuun. Ja peliaikaahan kaverit sitten saivatkin aika monta vuotta.
Eikös Hyper tullut jo divarikaudella, mutta Jallu vasta nousun jälkeen? Vai muistanko ihan väärin. Ainakin divarissa meillä viiletti kärjessä Hyper ja viimeistä kauttaan vetänyt ponnaripää.
|
|
|
|
Statisti
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #5074 : 20.10.2014 klo 23:39:28 |
|
Eikös Hyper tullut jo divarikaudella, mutta Jallu vasta nousun jälkeen? Vai muistanko ihan väärin. Ainakin divarissa meillä viiletti kärjessä Hyper ja viimeistä kauttaan vetänyt ponnaripää.
Näin juuri, eikä se nousukauden joukkue silloisen divarin mittapuulla mitenkään nimetön ollut. Rapa, Hyyrynen ja Jasu Auremaa taisivat paukuttaa kolmisenkymmentä maalia sillä kaudella. Casagrande pelasi keskikentällä, ja Moisander taisi myös saada pelejä alle pakkina. Pitääkin yrittää jostain penkoa sen kauden joukkue.
|
|
|
|
|
|