Psyykkinen harjoittelu

[zekki]

Yleesähän sanotaan, että psyykkinen ja fyysinen käyvät käsi kädessä. Eikö silloin tälle psyykiselle (tai henkinen, mentaalinen jne.) harjoittelullekin olisi hyvä olla oma topikki. Nythän suurin osa on aika fyysispainotteisia. Tavoite on siis, että tänne tulisi tähan aihealueeseen liittyviä omia huomioita, kokemuksia ja linkkejä aihetta koskeviin lähteisiin.

Se haaste tälläkin alueella on se, miten saada nämä asiat liittymään peliin. Ei oikein riitä, jos ns. mentaalinen valmennuskin tapahtuu aivan irrallaan pelistä, eikä sinne sitten vaikuta. Asioiden pitäisi liittyä pelitilanteisiin.

En ole mitenkään kouluttautunut näissä asioissa. Lähtökohta se,  mitä olen kokemuksen kautta oppinut. Näistä asioista vain turhan vähän käydään keskustelua.

Toistot on tälläkin puolella se avainasia. Ei pelkästään se, että valkku vaan toistaa jotain asiaa sanallisesti vaan se mihin pyritään pitäisi saada toistumaan siellä pelitilanteissa riittävän usein, jotta siitä tulisi tapa.  Tässähän psyykkistä ja fyysistä tarvitaan molempia, mutta turhan usein yritetään vain fyysisen kautta. Tee konkreettisesti näin! Odotetaan, että pelaaja tajuaa asian itse ja motivoituu automaattisesti. Näinhän ei käy. Miten tämän asian sitten voisi välittää, ilman että ryhdytään istumaan luokkahuoneissa?

Otan alkuun sellaisen teeman kuin pallottoman pelajan liike. Sehän on jatkuva ongelma. Mikseivät pallottomat pelaajat liiku? Eivät he liiku, jos eivät koe sitä tärkeäksi. On aika turha pakottaa pelaajaa, jos hän ei ole siihen motivoitunut. Pelaajat ajattelevat, että riittää, että vain se jolla on pallo on aktiivinen ja liikkuu. Joukkuetta ei koeta joukkueeksi vaan irrallisiksi pelaajiksi.

Tämä mielikuva pitäisi saada muuttumaan. Pallo on aina joukkueen hallussa, ei yksittäisen pelaajan hallussa. Yksittäinen pelaaja pitää palloa hallussa aina vain tilapäisesti ja kaikkien pitäisi olla valmis ottamaan pallo haltuunsa milloin tahansa, jottei joukkue menetä sen hallintaa. Ei tällainen näkökulman muutos yksilökeskeisestä joukkueeseen tapahdu hetkessä. Se vaatii toistoja.

Siellähän ne vaikeudet alkavat.  Vanhemmille junnuille tämän asia voi varmasti tuoda aika suoraankin. Pelitilanteen sisällä korostaa vastuuta joukkueelle. Yksittäinen pelaaja liikkumattomuudellaan pettää koko joukkueen. Pallon hallinta menetetään jo silloin kun pallottomat ei liiku ja on vain ajan kysymys sen jälkeen, milloin pallollinen eli samalla joukkue pallon menettää. Joukkue ensin!

Nuoremmille tällainen selittäminen on liian vaikeaa. Liikkumisen motivaatio pitäisi saada aikaan jotenkin muuten. Hyvästä pallottomasta likkumisesta pitäisi aina erityisesti palkita ja kehua. Siis palkitsemisen ja kehun toistoja. Pallollinen saa huomiota automaattisesti. Lasten pallotonta liikettä pitäisi edistää heille sopivin motivointikeinoin. Voisihan pelajille kertoa, että he ovat kuin ninjoja, joissa pallottomat aina murtautuvat piiloistaan hakemaan palloa.

[zekki]

Being in the Zone!

Monessako futiksen suomenkielisessä oppaassa käsitellään henkisen vahvuuden kehittämistä! Espanjan tikitakaajatkin ovat kentällä henkisesti vahvoja, mikä on eri asia kuin yksilön kovuus!

Jenkit on aika hyviä tuon henkisen puolen kanssa - ihan käytännössä. Esimerkiksi tuolta voi ottaa vinkkejä junnupuoleen vaikka laji onkin toinen http://www.gregorydoublewing.com/MentalConditioningforYFB.PDF

[zekki]

Samalta suunnalta, miten parantaa keskittymistä: http://www.johnfmurray.com/index.php/sport/football/concentration-is-crucial-in-football

Onhan se kumma, että näitä asioita selvästi sanottuna pitää hakea toisen lajin puolelta! Kyllähän nämä asiat varmasti ammattifutaajile (siis soccer) on tuttuja sellaisena hiljaisena tietona, mutta miksei niitä ole selkeämmmin otettu valmentamisen osaksi. Esimerkiksi nuo peliä edeltävät rituaalit, joita suurin osa pitää vain hauskoina, mutta tarpeettomina.

[Johnny99]

Urheilupsykologiasta valmentamisesta kiinnostuneille (ja kaikille valmentajille ylipäätään) suosittelen lämpimästi "Urheilupsykologian perusteet" kirjaa, joka on viime vuonna julkaistu.

[zekki]

Lajikulttuureissa on eroa. Meikäläisen futiksen lajikulttuuriin ei taida kuulua, että matsiin valmistauduttaessa mennään peilin eteen kertomaan itselle kuinka hyvä pelaaja olen, eikä kukaan minua voita! http://www.sportspsychologyfootball.com/mental-preparation-football/

[zekki]

Urheilupsykologiasta valmentamisesta kiinnostuneille (ja kaikille valmentajille ylipäätään) suosittelen lämpimästi "Urheilupsykologian perusteet" kirjaa, joka on viime vuonna julkaistu.

Tuon oloinen näyttäisi olevan sisältö: http://lts.fi/ajankohtaista/jokainen-kohtaaminen-psyykkist%C3%A4-valmennusta

Vielä kun saisi myös junnupuoleen sovelletun, kuten niiden murrosikäisten erityiskysymyksiä sisältävän. Sinnehän ne Suomen futiksen ongelmat
keskittyvät.

[zekki]

Paluu loukkaantumisen jälkeen käyttäen apuna mentaalitreeniä: http://www.sportsinjurybulletin.com/archive/psychological-training.html

[zekki]

Vinkkejä hyökkääjälle koriksen puolelta - hyökkääjä ei voi mennä kentälle "anteeksipyytelemään": http://www.basketballsuccess.com/basketball_scoring_average.html

[Johnny99]

Vielä kun saisi myös junnupuoleen sovelletun, kuten niiden murrosikäisten erityiskysymyksiä sisältävän. Sinnehän ne Suomen futiksen ongelmat keskittyvät.

Ei ko. kirja toki murrosikään erikoistu, mutta kyllä se nimenomaan on erinomaista tavaraa lasten ja nuorten valmentajille. Itseäni yllättää tuossa mainospuheessa mentaalisen valmentautumisen ylikorostuminen (mikä tuntuu olevan aihepiiri myös Zekin linkeissä, mutta ihan otsikon mukaisesti). Se on kuitenkin vain osa urheilupsykologiaa ja myös vain pieni osa tuota kirjaa.

[zekki]

Ei ko. kirja toki murrosikään erikoistu, mutta kyllä se nimenomaan on erinomaista tavaraa lasten ja nuorten valmentajille. Itseäni yllättää tuossa mainospuheessa mentaalisen valmentautumisen ylikorostuminen (mikä tuntuu olevan aihepiiri myös Zekin linkeissä, mutta ihan otsikon mukaisesti). Se on kuitenkin vain osa urheilupsykologiaa ja myös vain pieni osa tuota kirjaa.

En tiedä onko se nyt ihme, koska sehän on tavallaan sitä huippua, johon tähdätään vaikka taustalla olisi paljon muutakin. Valmentautuminenkin on aika suhteellinen asia. Joku junnu saattaa päättää viisivuotiaana, että hänestä tulee ammattiurheilija ja sen jälkeen kaikki onkin valmentautumista tätä varten.

[zekki]

Mielenkiintoinen käsite topicin teemaan sopien: Mental Fitness Skills eli yhtä hyvin kuin kehitetään fyysistä fitness puolta kehitetään myös mentaalista kuntoa: http://drjimmastrich.com/sport-psychology/the-origins-of-sport-psychology/

[zekki]

Tenniksessä mentaaliharjoituksia 12 vuotiaasta alkaen 30 min/viikko: http://www.tennismindgame.com/junior-training.html

[zekki]

Yhteistyö lajivalmentajien ja mentaalipuolen valmentajien välillä ei ole oikein missään itsestäänselvyys: http://www.sportscoachingbrain.com/sports-psychology-integrating-mental-skills-training-in-effective-coaching/

Ei mentaalipuoli ole suomalaisen futiksen vahvuusalue. Olisiko jopa heikkous - ihan lajitasolla. Jos Suomi oikeasti haluaa junnufutiksen eturivin kehittäjämaaksi, eikö sen pitäisi juuri tällaisilla uusilla alueilla olla ennakkoluulottomasti eturintamassa.

[drone]

Ei mentaalipuoli ole suomalaisen futiksen vahvuusalue. Olisiko jopa heikkous - ihan lajitasolla. Jos Suomi oikeasti haluaa junnufutiksen eturivin kehittäjämaaksi, eikö sen pitäisi juuri tällaisilla uusilla alueilla olla ennakkoluulottomasti eturintamassa.

Eiköhän se mentaalipuoli ole pettänyt suomalaisilla jokaisessa lajissa, jossa maaleja pitäisi tehdä.
Koriksessa ja lentiksessä pärjätään, koska yksilöpaineet ovat siellä eri luonteiset - sanoisiko- paremmin suomalaisille sopivat.

Itse suosittelisin mietiskelyä, hengitys-, rentoutus- ja keskittymisharjoituksia. Niitä voisi sijoittaa esimerkiksi joukkueharjoittelun alkuun.
Luonnollisesti olisi hyväksi, jos jokainen pelaaja ottaisi tällaiset harjoitukset myös osaksi päivärutiinia. Onko olemassa mitään parempaa tapaa aloittaa päivä kuin rukous tai meditaatio - pelaajan uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta?

[zekki]

Eiköhän se mentaalipuoli ole pettänyt suomalaisilla jokaisessa lajissa, jossa maaleja pitäisi tehdä.
Koriksessa ja lentiksessä pärjätään, koska yksilöpaineet ovat siellä eri luonteiset - sanoisiko- paremmin suomalaisille sopivat.

Itse suosittelisin mietiskelyä, hengitys-, rentoutus- ja keskittymisharjoituksia. Niitä voisi sijoittaa esimerkiksi joukkueharjoittelun alkuun.
Luonnollisesti olisi hyväksi, jos jokainen pelaaja ottaisi tällaiset harjoitukset myös osaksi päivärutiinia. Onko olemassa mitään parempaa tapaa aloittaa päivä kuin rukous tai meditaatio - pelaajan uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta?

Eiköhän tuolla kaukalossa ole näytetty, että ei Suomitasolla tuon tyyppisiä asioita tarvitse enää murehtia.

Siinä olet oikeassa, että aivan kuin fyysiselläkin puolella omaehtoinen psyykkinen treeni on tärkeää. Zlatanhan hakeutui tarkoituksella haasteellisiin tilanteisiin jo aivan nuorena, että oppisi. Näin pitäisi jokaisen eteenpäinpyrkivän pelaajan tehdä ja sitä pitäisi kannustaa. Mitta ei ole se mitä tehdään jossain ulkopuolella vaan se rauhallinen keskittynyt tekeminen pitäisi pystyä säilyttämään siellä kentällä silloin kun ympärillä on kovan vastustajan tuoma paine, vihamielinen yleisö ja kovat tulosodotukset. Ne eivät ole mitään häiriötekijöitä vaan aivan samanlaisia normaaleja osia peliä kuin vaikkapa liukas kenttä ja myrskytuuli. Niden kanssa pitäisi valmentaa tulemaan toimeen. Jos niin ei tehdä, ne alkavat syödä varsinaiista pelisuoritusta.

Suomessa futiksen evoluutio on edelleen jonkinlaisessa teknistä suorittamista korostavassa vaihessa. Se vain ei riitä. Pelaajat eivät ole pallorobotteja. Huipulle pääsy vaatii vahvaksi kehittynyttä persoonallisuutta ja hyvä joukkue koostuu vahvoista persoonista.



 

[Johnny99]

En tiedä onko se nyt ihme, koska sehän on tavallaan sitä huippua, johon tähdätään vaikka taustalla olisi paljon muutakin.

Ei ole. Se on yksi hyödyllinen urheilupsykologian käytännön sovellus. Korostuu tietenkin enemmän suljetun taidon lajeissa.

Valmentautuminenkin on aika suhteellinen asia. Joku junnu saattaa päättää viisivuotiaana, että hänestä tulee ammattiurheilija ja sen jälkeen kaikki onkin valmentautumista tätä varten.

Suhteellinen?

--

Ylipäätään tästä topikista huokuu hyvin vanhanaikainen käsitys urheilupsykologiasta. Varsinkin invaasiopallopeleissä vähintään yli 90% henkisestä valmennuksesta tapahtuu normaalissa harjoittelussa pelaajapolun varrella.

[koera]

Ylipäätään tästä topikista huokuu hyvin vanhanaikainen käsitys urheilupsykologiasta. Varsinkin invaasiopallopeleissä vähintään yli 90% henkisestä valmennuksesta tapahtuu normaalissa harjoittelussa pelaajapolun varrella.

Tässäpä se tärkein. Normaali lapsen kasvattaminen ei vaadi mitään erityistemppuja, kunhan arki, rajat ja rutiinit ovat kunnossa. Samalla tavalla perusturvalliseksi koetussa ympäristössä tapahtuva, johdonmukaisesti etenevä valmennus tuottaa huipputasolle riittävän paineensietokyvyn. Kun päivittäisessä futisharjoittelussa on oikeassa suhteessa haasteetta, onnistumisia ja epäonnistumisia, kentällä ei yksinkertaisesti tapahdu mitään johon ei oltaisi totuteltu jo koko futisuran ajan.

Meillä on pitkään vierastettu tasoryhmäajattelua (ja ainakin forkkakirjoitusten perusteella vierastetaan hieman vieläkin) ja kaikkipelaan vaikutukset lienevät kaikille ilmeiset. Toisin kuin äkkiseltään kuvittelisi, tasoryhmäajattelu ei ole elitististä, vaan tasapäistävää. Heikon jengin superlupaus ottaa kohtuuttomasti vastuuta ja paineita, mutta ei opi luottamaan pelikavereiden apuun. Jossain tasokkaammassa nipussa sama jannu joutuu opettelemaan joukkuepelaamista ja myös toteamaan ettei ilman jatkuvaa keskittymistä ja omalla ajalla treenausta olekaan niin erityinen pelaaja. Käännettynä ylivoimaisten pelikavereiden puuttuminen kannustaa ottamaan vastuuta ja riskejä, mutta myöskin pelaamaan joukkueena. 

SHA:n papereissa annetut luvut olivat muistaakseni 25% haastavaa, 25% helppoa ja 50% omalla tasolla tapahtuvaa futaamista. Kunnianhimoisten valmentajien perisynti on ahtaa treeniohjelma täyteen pelkkiä haasteita ja uuden opettelua, sekä vaatia treeniteemojen välitöntä siirtymistä matseihin. Tästä dumbosta syntyy pelaajia, jotka ajattelevat peliin liittyviä ratkaisuja liikaa ja liian tietoisella tasolla. Nykyjalkapallo on huipputasolla niin nopea peli, että joka tilanteeseen pitää löytyä selkäytimestä tuleva perusratkaisu. Jos pelaajalle ei ole annettu aikaa omaksua teemaa, siihen liittyvien suoritusten tekeminen vaatii tietoista eforttia. Varsinkin jos vaaditut asiat ovat ristiriidassa selkäytimestä tulevien ratkaisujen kanssa. Koherentissa systeemissa vaaditaan pienellä viiveellä asioita, joita on valmisteltu vuosikaudet. Jos tietoista säätelyä on jatkuvasti liikaa, tavasta voi olla myöhemmin mahdoton päästä eroon.

Toinen ongelmakohta on treenien suunnitteluun käytettävä aika. Pirun kokenut valmentaja voi vetää luurankomallilla ja varioida treenejä tarkoituksenmukaisesti näkemänsä perusteella. Meidän kaikken muiden pitäisi jaksaa suunnitella treenit riittävän yksityiskohtaisesti, että haaste nousee portaittain. Silloin kun mahdollista vielä niin, että tulevia teemoja alustetaan sillä hetkellä käytössä olevien treenien puitteissa, tätä erikseen pelaajille mainitsematta. Esim. jos seuraavan teeman liittyy uusi tai harvoin käytetty pienpelimuoto, sitä kannattaa vedellä muutama viikko helpotetussa muodossa vaikka osana lämmittelyä.

[Mersault]

Tässäpä se tärkein. Normaali lapsen kasvattaminen ei vaadi mitään erityistemppuja, kunhan arki, rajat ja rutiinit ovat kunnossa. Samalla tavalla perusturvalliseksi koetussa ympäristössä tapahtuva, johdonmukaisesti etenevä valmennus tuottaa huipputasolle riittävän paineensietokyvyn. Kun päivittäisessä futisharjoittelussa on oikeassa suhteessa haasteetta, onnistumisia ja epäonnistumisia, kentällä ei yksinkertaisesti tapahdu mitään johon ei oltaisi totuteltu jo koko futisuran ajan.

Heräsin aamulla kolahdukseen ja nyt tajusin, että R.D Laing kääntyi haudassaan. Vaikka kykenisitkin luomaan abstraktin tilan jota kutsut normaaliksi, mistä tiedät miten yksilöt sen kokevat ja oletko varma, että jokaisen yksilön maailmassa oleminen edes teoriassa voi luoda normaalin perusturvallisen tilan?

[zekki]

--

Ylipäätään tästä topikista huokuu hyvin vanhanaikainen käsitys urheilupsykologiasta. Varsinkin invaasiopallopeleissä vähintään yli 90% henkisestä valmennuksesta tapahtuu normaalissa harjoittelussa pelaajapolun varrella.

Voipa hyvin olla, että on vanhanaikainen käsitys. Niinkuin alussa sanoisin en ole alan asiantuntija.

Tottakai henkinen valmentaminen on osa normaalia harjoittelua - hyvässä tai pahassa. Kun ihminen on myös henkinen olento, ei siitä päästä irti vaikka haluttaisiin. Kysymys on siitä minkälaista se on, minkälaista sen pitäisi olla ja kuinka tuoda se sinne käytännön tueksi ilman, että tarvitsee opetella yliopistoarvosanaa urheilupsykologiasta. Siinä sitä urheilupsykologeille työmaata.

Tällaisena keittiöpsykologinakin tajuaa, että nyt on paljon käytännössä pielessä. Aikaisemmin olin itsekin skeptinen jenkkien kaikenlaisiin pikafiksausohjeisiin, mutta oma mieli on muuttunut. Asiat on aika yksinkertaisia sinänsä. Toisto ja sisäistäminen ratkaisee. Tähän tarvitaan samansisältöistä puhetta ja toimintaa.

Mentaaliasioiden ei sinänsä pitäisi korostua, mutta aika normaali oppimistapa kuitenkin on, että tiettyihin asioihin keskitytään ja niitä korostetaan, jonka jälkeen ne sitten palaavat arjen osaksi. Futiksessa siis niin, että ne liittyvät suoraan peliin.

Pelaajan futis-ja arkiroolin suhteen pitäisi myös tehdä ero. Kentällähän muuten vähän hiljainen ja vaatimaton nuorikin voi kasvaa sankariksi. Messi ja Suomen Roman hyvinä esimerkkeinä.

Vaikeistakin asioista pitäisi myös pystyä puhumaan. Nyt ne vaietaan. Kysehän ei pelaajalle ole mistään valmennuksellisessa Strömsöputkessa olemisesta. Futiksen hienous on kuitenkin siinä, että se opettaa elämää myös isojen tunteiden kautta. Voiton riemu ja tappion suru on koulusta jo poissuodatettu.

[zekki]

SHA:n papereissa annetut luvut olivat muistaakseni 25% haastavaa, 25% helppoa ja 50% omalla tasolla tapahtuvaa futaamista. Kunnianhimoisten valmentajien perisynti on ahtaa treeniohjelma täyteen pelkkiä haasteita ja uuden opettelua, sekä vaatia treeniteemojen välitöntä siirtymistä matseihin. Tästä dumbosta syntyy pelaajia, jotka ajattelevat peliin liittyviä ratkaisuja liikaa ja liian tietoisella tasolla. Nykyjalkapallo on huipputasolla niin nopea peli, että joka tilanteeseen pitää löytyä selkäytimestä tuleva perusratkaisu. Jos pelaajalle ei ole annettu aikaa omaksua teemaa, siihen liittyvien suoritusten tekeminen vaatii tietoista eforttia. Varsinkin jos vaaditut asiat ovat ristiriidassa selkäytimestä tulevien ratkaisujen kanssa. Koherentissa systeemissa vaaditaan pienellä viiveellä asioita, joita on valmisteltu vuosikaudet. Jos tietoista säätelyä on jatkuvasti liikaa, tavasta voi olla myöhemmin mahdoton päästä eroon.

Toinen ongelmakohta on treenien suunnitteluun käytettävä aika. Pirun kokenut valmentaja voi vetää luurankomallilla ja varioida treenejä tarkoituksenmukaisesti näkemänsä perusteella. Meidän kaikken muiden pitäisi jaksaa suunnitella treenit riittävän yksityiskohtaisesti, että haaste nousee portaittain. Silloin kun mahdollista vielä niin, että tulevia teemoja alustetaan sillä hetkellä käytössä olevien treenien puitteissa, tätä erikseen pelaajille mainitsematta. Esim. jos seuraavan teeman liittyy uusi tai harvoin käytetty pienpelimuoto, sitä kannattaa vedellä muutama viikko helpotetussa muodossa vaikka osana lämmittelyä.

Kun muistelee sitä oman valkkuajan alkua, tällaisiin asioihin sitä juuri olisi tarvinnut tukea! Uudet valmennussukupolvet opettelevat ilmeisesti nämä asiat aina uudestaan ja uudestaan ilman että opitusta paljonkaan siirtyy jatkajille

[Pussikalja]

Psyykkisestä treenaamisesta en ymmärrä yhtikäs mitään. Mutta voisin kuvitella että psyykkeelle me kaivetaan suurinta kuoppaa glorifoimalla tämä peli, tekemällä siitä jotain uskomatonta huippujen erikoislahjakkaiden yksilöiden yliluonnollista suorittamista.

Ne lauseet sanoilla "huippujalkapallo", "barcamainen", "kansainvälisen tason" höystettynä, on onnen omiaan luomaan kuvaa että jälkeen jäätiin jo syntyessä, 10 vanhana pitäs jo olla barcan löytämä. On siinä pikkupojille ja tytöille seinää kiivettäväksi, samalla kun itse luodaan kuvaa että meidän tekemisellä joka päivä ne muut vaan karkaa kauemmas siellä mystisellä huipulla.

Olen kade kiekolle. Jokaisella seuralla on joku esimerkkipelaaja, joka on mennyt sinne sen lajin huipulle ihan vaan tekemällä töitä kovasti, ainakin enemmän kun muut keskimäärin viitsii. Luulen melkein että futiksessakin se olisi tehtävissä, ihan treenaamisella ja itsenäisellä työllä. Eri asia osataanko se työ esittää realistisessa mittakaavassa.

[zekki]

Psyykkisestä treenaamisesta en ymmärrä yhtikäs mitään. Mutta voisin kuvitella että psyykkeelle me kaivetaan suurinta kuoppaa glorifoimalla tämä peli, tekemällä siitä jotain uskomatonta huippujen erikoislahjakkaiden yksilöiden yliluonnollista suorittamista.

Ne lauseet sanoilla "huippujalkapallo", "barcamainen", "kansainvälisen tason" höystettynä, on onnen omiaan luomaan kuvaa että jälkeen jäätiin jo syntyessä, 10 vanhana pitäs jo olla barcan löytämä. On siinä pikkupojille ja tytöille seinää kiivettäväksi, samalla kun itse luodaan kuvaa että meidän tekemisellä joka päivä ne muut vaan karkaa kauemmas siellä mystisellä huipulla.

Olen kade kiekolle. Jokaisella seuralla on joku esimerkkipelaaja, joka on mennyt sinne sen lajin huipulle ihan vaan tekemällä töitä kovasti, ainakin enemmän kun muut keskimäärin viitsii. Luulen melkein että futiksessakin se olisi tehtävissä, ihan treenaamisella ja itsenäisellä työllä. Eri asia osataanko se työ esittää realistisessa mittakaavassa.

Onhan niinkin, että unelmat ja kaukaiset esikuvat ovat se tärkein motiivi, jolla nuoret jaksavat arjessa ahertaa: jonain päivänä minäkin!
Aika suurella osalla nykytähdistä on ollut esikuvana edelliset maailmantähdet. Zlatankin sanoi, ettei hän tiennyt pitkään ruotsalaisesta futiksesta ja sen sankareista yhtään mitään.

On tärkeää, miten aikuisina siihen suhtaudumme. Jatkuvasti esitetty "realismi" voi olla todella tuhoisaa.  Tärkeintä on kuitenkin matka. Kukaan ei etukäteen tiedä kuinka pitkälle se kunkin kohdalla vie.

 

[unique]

Psyykkisestä treenaamisesta en ymmärrä yhtikäs mitään. Mutta voisin kuvitella että psyykkeelle me kaivetaan suurinta kuoppaa glorifoimalla tämä peli, tekemällä siitä jotain uskomatonta huippujen erikoislahjakkaiden yksilöiden yliluonnollista suorittamista.

Ne lauseet sanoilla "huippujalkapallo", "barcamainen", "kansainvälisen tason" höystettynä, on onnen omiaan luomaan kuvaa että jälkeen jäätiin jo syntyessä, 10 vanhana pitäs jo olla barcan löytämä. On siinä pikkupojille ja tytöille seinää kiivettäväksi, samalla kun itse luodaan kuvaa että meidän tekemisellä joka päivä ne muut vaan karkaa kauemmas siellä mystisellä huipulla.

Olen kade kiekolle. Jokaisella seuralla on joku esimerkkipelaaja, joka on mennyt sinne sen lajin huipulle ihan vaan tekemällä töitä kovasti, ainakin enemmän kun muut keskimäärin viitsii. Luulen melkein että futiksessakin se olisi tehtävissä, ihan treenaamisella ja itsenäisellä työllä. Eri asia osataanko se työ esittää realistisessa mittakaavassa.

Todella hyvin sanottu, täysin samaa mieltä.

[JarRup]

Psyykkisestä treenaamisesta en ymmärrä yhtikäs mitään. Mutta voisin kuvitella että psyykkeelle me kaivetaan suurinta kuoppaa glorifoimalla tämä peli, tekemällä siitä jotain uskomatonta huippujen erikoislahjakkaiden yksilöiden yliluonnollista suorittamista.

Ne lauseet sanoilla "huippujalkapallo", "barcamainen", "kansainvälisen tason" höystettynä, on onnen omiaan luomaan kuvaa että jälkeen jäätiin jo syntyessä, 10 vanhana pitäs jo olla barcan löytämä. On siinä pikkupojille ja tytöille seinää kiivettäväksi, samalla kun itse luodaan kuvaa että meidän tekemisellä joka päivä ne muut vaan karkaa kauemmas siellä mystisellä huipulla.

Olen kade kiekolle. Jokaisella seuralla on joku esimerkkipelaaja, joka on mennyt sinne sen lajin huipulle ihan vaan tekemällä töitä kovasti, ainakin enemmän kun muut keskimäärin viitsii. Luulen melkein että futiksessakin se olisi tehtävissä, ihan treenaamisella ja itsenäisellä työllä. Eri asia osataanko se työ esittää realistisessa mittakaavassa.

Psyykkistä harjoittelua / ohjausta on juuri tälläisen *"vastakkain asettelun" välttäminen. (Tilanteen mukaan reagointi. Valmentajan pitää jatkuvasti pitää yllä positiivista asennetta ja kannustavaa ilmapiiriä ja poistaa esteitä.)

Tässä vaaditaan valmentajalta erittäin paljon.

Toki tätäkin asiaa helpottaisi paljon systeemi, joka on näyttänyt, että kun systeemin mukaan tehdään, niin huipulle pääsee.

* ed. kuvatussa motivaation lasku voisi syntyä, juuri tälläisestä mahdottomasta vastakkain asettelusta.

[Mersault]

Olen kade kiekolle. Jokaisella seuralla on joku esimerkkipelaaja, joka on mennyt sinne sen lajin huipulle ihan vaan tekemällä töitä kovasti, ainakin enemmän kun muut keskimäärin viitsii. Luulen melkein että futiksessakin se olisi tehtävissä, ihan treenaamisella ja itsenäisellä työllä. Eri asia osataanko se työ esittää realistisessa mittakaavassa.

Kannattaako tuota kadehtia sitä, että joku menestyy lajissa joka globaalissa mittakaavassa on korttelisarjatasoa. Jääkiekossakin suomalaiset ovat keskinkertaisia. Jos suomalaisten pelaajien menestys suhteutetaan lajin globaaliin suosioon, ihan oikeasti menestyneitä kiekkoilijat mahtuu yhden käden sormiin ja jos tuosta yhdestä kädestä sirkkeli on vienyt 2-3 sormea, silti suomen huiput mahtuvat tuohon silvottuun käteen, mutta nuo parikaan eivät ole mitään gretzkyjä, messierejä tai edes forsberejä. Mitä taas tulee henkiseen kapasiteettiin, suomalaiset jääkiekkoilija ovat aina olleet henkisesti heikkoja. Minuutti ennen loppua johdetaan kahella maalilla ja vastustaja tulee tasoihin. Ois edes tapahtunut kerran, mutta kahdesti. Ja kukapa ei muistaisi lukemia 5-6.

Henkinen valmennus ei ole mitään rakettitiedettä. Joku voisi jopa väittää, että henkinen vahvuus on geeneissä ja kasvatuksessa. Henkistä kovuutta voi treenata, mutta siinä vaiheessa kun henkinen vahvuus loppuu, henkisestä kovuudesta ei juurikaan ole apua. Se mikä tekee zlaattanista zlaatannillisen pelaajan ei ole pelkästään hänen taitonsa. Se mikä tekee Ronaldosta Ronaldon ei pelkästään ole hänen fysiikkansa ja taitonsa. Messi on monesti valittu maailman parhaaksi, mutta Zlatanin ja Ronaldon rinnalla, Messi on taidoistaan huolimatta henksisesti heikompi.