Psyykkinen harjoittelu

[JarRup]

Tuo kateus jääkiekkoon ei tule (kyseisen kirjoittajan mielestä) siitä, että laji on marginaali. Vaan siitä, että siellä on pyritty valjastamaan TODELLINEN OSAAMINEN jääkiekon käyttöön.

"Teeskennellyllä osaamisella" ei tee mitään. Toki erittäin tuttua suomalaisesta jalkapallosta.

[fingerström]

Toisin kuin äkkiseltään kuvittelisi, tasoryhmäajattelu ei ole elitististä, vaan tasapäistävää.

Tämä jos pitää paikkansa, niin tässä onkin oikein mainio syy dumata koko systeemi, sillä viimeinen, mitä me kaivataan, on tasapäistäminen. Elitismi ei ole tietenkään sille vaihtoehto, joten sitä korttia ei nyt kannata kaivaa esiin.

[Superjunnukoutsi]

Kannattaako tuota kadehtia sitä, että joku menestyy lajissa joka globaalissa mittakaavassa on korttelisarjatasoa.

Hyvin sanottu. Suomessa tämä asia on ymmärrettykin hyvin. Ketä kiinnostaa joku menestys globaalisti marginaalisessa jalkapallossa kun oikeasti kovat jätkät kuitenkin ovat Paavo Nurmi ja Lasse Viren. Markus Pöyhönen ei koskaan voittanut kansainvälisesti mitään, mutta kilpailun tason vuoksi menestyneempi kuin yksikään jalkapalloilija koskaan.

[rukkanen]

Tämä jos pitää paikkansa, niin tässä onkin oikein mainio syy dumata koko systeemi, sillä viimeinen, mitä me kaivataan, on tasapäistäminen. Elitismi ei ole tietenkään sille vaihtoehto, joten sitä korttia ei nyt kannata kaivaa esiin.

Eiköhän tuossa haettu tasapäistämisen sijaan termiä tasa-arvoinen... Sillä sitä tasoryhmät oikein toteutettuina juurikin ovat.

[zekki]

Kannattaako tuota kadehtia sitä, että joku menestyy lajissa joka globaalissa mittakaavassa on korttelisarjatasoa. Jääkiekossakin suomalaiset ovat keskinkertaisia. Jos suomalaisten pelaajien menestys suhteutetaan lajin globaaliin suosioon, ihan oikeasti menestyneitä kiekkoilijat mahtuu yhden käden sormiin ja jos tuosta yhdestä kädestä sirkkeli on vienyt 2-3 sormea, silti suomen huiput mahtuvat tuohon silvottuun käteen, mutta nuo parikaan eivät ole mitään gretzkyjä, messierejä tai edes forsberejä. Mitä taas tulee henkiseen kapasiteettiin, suomalaiset jääkiekkoilija ovat aina olleet henkisesti heikkoja. Minuutti ennen loppua johdetaan kahella maalilla ja vastustaja tulee tasoihin. Ois edes tapahtunut kerran, mutta kahdesti. Ja kukapa ei muistaisi lukemia 5-6.

Henkinen valmennus ei ole mitään rakettitiedettä. Joku voisi jopa väittää, että henkinen vahvuus on geeneissä ja kasvatuksessa. Henkistä kovuutta voi treenata, mutta siinä vaiheessa kun henkinen vahvuus loppuu, henkisestä kovuudesta ei juurikaan ole apua. Se mikä tekee zlaattanista zlaatannillisen pelaajan ei ole pelkästään hänen taitonsa. Se mikä tekee Ronaldosta Ronaldon ei pelkästään ole hänen fysiikkansa ja taitonsa. Messi on monesti valittu maailman parhaaksi, mutta Zlatanin ja Ronaldon rinnalla, Messi on taidoistaan huolimatta henksisesti heikompi.

Tuo toisten lajien kautta asian tarkastelulla on heikkoutensa. Ajatelkaapa, mitä jos kiekkoilijat olisivat katsoneet omaa lajiaan futiksen kautta. Jos siellä olisi fiksauduttu siihen, että jääkiekossa ei olisi voinut menestyä sen takia kun futksessakaan Suomi ei ollut menestynyt! Siellä kuitenkin keskityttiin omaan tekemiseen.

Tuossa jälkimmäisessä on varmasti totuutta. Koko valmennuksen järjestelmähän lähtee nyt siitä, että tuodaan koko ajan lisää ja lisää. Mitäpä jos asia onkin aivan toisin päin. Pelaajilla on jo kaikki mitä he tarvitsevat menestykseen! Ongelmana on se, miten se saadaan sieltä ulos. Hyvää tekniikkaa ei tuoda ulkoapäin vaan se on jo pelaajilla piilevänä. Kyse on siitä, että valmennus saa sen herätettyä ja aktivoitua. Samaten vaikka pelaajan keskittymiskyvyn kanssa.

Toki luonto on antanut kaikille vähän erilaisia lahjoja. Koko valmennusjärjestelmän hyvyyden mittari olisi sitten se, miten nämä luonnon antamat rikkaudet (joita yleensä kutsutaan lahjakkuudeksi) saadaan käyttöön. Valmentamisen pitäisi tukea tätä löytöretkeä, jossa pelaajakaan ei etukäteen tiedä mitä aarteita itsestään löytää. Sama varmasti toimii joukkuetasollakin. Suomalaisessakin futisjoukkueessa on piilevänä ainekset vaikka
maailmanmestaruustasolle. Nyt ovat vähän syvällä, mutta kuitenkin.

[winnie]

Tuli melkein paha mieli kun luin tämän topikin läpi. Koera koita jaksaa.

[Pussikalja]

Tuli melkein paha mieli kun luin tämän topikin läpi. Koera koita jaksaa.

Tiedä tuosta pahasta mielestä ja jaksamisesta. Liian hienoa olisi jos onnistumiseen riittäisi pääsy seuraavalle askeleelle. Että 20 vuotias divarin avauksen joukkuettaan vahvistava jannu vois unelmoida, että se seuraava porras kohta kutsuu. Liigan kautta ammattilaiseksi, ei vältämättä barcaan, mutta Kölniin kuitenkin. Niinkuin vähän siellä siellä kiekossa...

Jos ne askeleet olisi inhimillisiä, ehkä useampi niihin uskoisi. Ja jos niitä unelmoivia olisi tarpeeksi omat sarjat kovenisi ja matka seuraavalle portaalle ei kävisi reservien ja punttisalin kautta. Voisko se olla että yksi Zlatan oisi tosi kiva, mutta ne 50 muuta ammattilaisena kovissa sarjoissa pelaavaa oisi se jutun juoni. Voisko olla, ei se ura vanhempana C-junnuna ole ohi vaikka turnauksen jälkeen sitä ferraria ja täyttä ylläpitoa auringossa ei tarjottaisikaan. Kuten ei tarjota kiekossakaan, vaan saumaa alkaa treenata, sitä tuetaan.

[drone]

Eiköhän tuolla kaukalossa ole näytetty, että ei Suomitasolla tuon tyyppisiä asioita tarvitse enää murehtia.

Pahoin pelkään, että oli kaukalo tai kenttä mikä hyvänsä, niin aina ollaan saman ongelman edessä.
Oman arvion mukaan Suomi tarvitsee yhden maalin iskemiseen esim. jääkiekossa ainakin kaksinkertaisen määrän maalipaikkoja vaikkapa Ruotsiin verrattuna.
"Suomen suurin ongelma on tällä hetkellä maalinteko" tai "emme saa avopaikoista sisään" tai "maalinteko on tervanjuontia". Siinä valmentajien murheet lajista riippumatta.
Jääkiekossa on pystytty tekemään tulosta hurjalla työmäärällä (kovalla taklauspelillä ja luistelulla) ja tosiaan luomalla niitä maalipaikkoja moninkertainen määrä vastustajaan verrattuna. Jalkapallossa se on vaikeampaa, kun harvaa vastustajaa vastaan pystytään pitämään palloa 90% peliajasta. Saati sitten, että fysiikka riittäisi. Kun nyt vertaa vaikkapa Teemu Pukin ja Mikael Granlundin työskentelyä omalla ajallaan. Mikke veti kesän hampaat irvessä, koska halusi kehittyä paremmaksi pelaajaksi "änärissä". Mitä teki Teemu Pukki? Ainakaan uutisoinnista päätellen ei mitään. Ja se näkyy...

[zekki]

Tiedä tuosta pahasta mielestä ja jaksamisesta. Liian hienoa olisi jos onnistumiseen riittäisi pääsy seuraavalle askeleelle. Että 20 vuotias divarin avauksen joukkuettaan vahvistava jannu vois unelmoida, että se seuraava porras kohta kutsuu. Liigan kautta ammattilaiseksi, ei vältämättä barcaan, mutta Kölniin kuitenkin. Niinkuin vähän siellä siellä kiekossa...

Jos ne askeleet olisi inhimillisiä, ehkä useampi niihin uskoisi. Ja jos niitä unelmoivia olisi tarpeeksi omat sarjat kovenisi ja matka seuraavalle portaalle ei kävisi reservien ja punttisalin kautta. Voisko se olla että yksi Zlatan oisi tosi kiva, mutta ne 50 muuta ammattilaisena kovissa sarjoissa pelaavaa oisi se jutun juoni. Voisko olla, ei se ura vanhempana C-junnuna ole ohi vaikka turnauksen jälkeen sitä ferraria ja täyttä ylläpitoa auringossa ei tarjottaisikaan. Kuten ei tarjota kiekossakaan, vaan saumaa alkaa treenata, sitä tuetaan.

Unelma tarvitaan, jotta jaksaisi sen työmäärän, jota huipulle pääsemiseen tarvitaan.  Kyllähän Suomesta yksilölle on nytkin kanavia ihan huipulle pääsemiseenkin vaikkei olekaan suomalaista bandwagonia, jonka kyytiin hypätä ja jossa mielellään valtio maksaisi viulut.

Ulkoapäin katsoen, eihän niissä tarvittavissa treenimäärissä ole juurikaan inhimillistä. Sama monilla muillakin aloilla. Balettitanssija treenaa aikuisuuden kynnyksellä 35-40h/6pv viikossa plus harjoitukset ja esitykset. Suomalainen virallinen koulutusjärjestelmähän ei tajua alkuunkaan tällaisia uria, jossa huipulla pitäisi ollakin jo 25 vuotiaana. Harrastuspuolikin kauhistelee tätä. Eikä ihme. Huippu-urheilun koko ydinhän lähtee siitä, että siinä venytetään inhimillisen tekemisen rajoja. Se on inhimillisesti katsoen ekstreemiä, muuten se ei olisikaan huippua.

On välillä hyvä muistaa, ettei Suomi futiksessakaan missään pohjalla ole vaikka itsesäälissä kylpeminen onkin kansallislajimme. Euroopassa on 730 milj asukasta ja on arvioitu, että noin 25 000 futisammattilaista. Jos tästä laskee Suomen väkilukuun suhteutetun osuuden niin Suomessa pitäisi olla vajaat 200 futisammattilaista (sisältäen siis Suomessakin pelaavat). Euroopan ulkopuolelta tulevat toki sekoittavat pakkaa.

Ruotsi on tuplasti Suomea isompi ja siellä on pidempi ja syvempi futiskulttuuri kuin Suomessa. Ei senkään pelaajat ykkösliigoja ole vallanneet. Tuossa tilanne kolmen vuoden takaa: http://www.aftonbladet.se/sportbladet/fotboll/article12572492.ab

Modernissa länsimaisessa yhteiskunnassa ei voida luoda järjestelmää, joka pakottaisi yksilöt siihen ponnistukseen, joka huipulle nousuun tarvitaan. Enintään voi toivoa, että yhteiskunta sellaista suvaitsee. Kaikki lähtee viimekädessä yksilöiden tasolta. Vain sieltä käsin voidaan todennäköisyydet selättää.

[Mersault]

Tuli melkein paha mieli kun luin tämän topikin läpi. Koera koita jaksaa.

Tuosta pahasta mielestä sen verran, että paha mieli aivan samalla tavalla kuin sääli tai vaikkapa ilo, ovat subjektiivisia kokemuksia ja nämä subjektiiviset kokemukset lopulta määrittävät sen, että mihin joku henkisesti pystyy. Sääli on vain ajan haaskausta, sillä jos minä säälin ei tarkoita, että muut säälivät.

Jokainen ihminen on yksilö ja jokaisella on oma henkilökohtainen situaationsa joka taas rakentuu henkilön perinnöllisiin ominaisuuksiin ja ominaisuuksiin jotka ovat rakentuneet henkilökohtaisen maailmassa olemisen kautta. Jokainen kokee asiat yksilöllisesti ja tätä yksilöllistä kokemusta voi muuttaa, mutta joissakin tapauksissa taas ei. Tietynlaisella valmennuksella voi henkistä kovuutta ja vahvuutta parantaa, mutta valmennuksellakaan ei pysty ihmeisiin, jos pää ei vaan kestä.

[JarRup]

Tietynlaisella valmennuksella voi henkistä kovuutta ja vahvuutta parantaa, mutta valmennuksellakaan ei pysty ihmeisiin, jos pää ei vaan kestä.

Vähättelet tämän merkitystä. Toki myös tällä puolella vähemmän menestyneet tippuvat pois, mutta mentaalisen valmennuksen merkitys on valtava.

Mikäli suomalaisia futaajia olisi valmennettu kokonaisvaltaisesti ja systemaattisesti (tekninen, taktinen, mentaalinen) useiden vuosien ajan olisi Suomi murtautunut kisoihin.

[Mersault]

Vähättelet tämän merkitystä. Toki myös tällä puolella vähemmän menestyneet tippuvat pois, mutta mentaalisen valmennuksen merkitys on valtava.

Mikäli suomalaisia futaajia olisi valmennettu kokonaisvaltaisesti ja systemaattisesti (tekninen, taktinen, mentaalinen) useiden vuosien ajan olisi Suomi murtautunut kisoihin.

Vähättelyn sijaan en vain usko, että kaikkien psyyke kestää kilpaurheilua. Syyt siihen voivat olla erilaisia, mutta joillekkin kilpailutilanne ja jatkuva paineen alla oleminen vain on liian rankkaa. Suomessa ollaan tässä asiassa huonossa asemassa, sillä hyviä pelaajia ei ole liikaa. Ulkomailla taas akatemiajärjestelmällä seulotaan jyvät akanoista. Tuskinpa darwin keksi evoluutioteoriaansa pelkästään galapagossaarten lintuja pongailemalla. Ehkäpä kaveri hoksasi jotakin huomattuaan, että elämässä toiset pärjäävät ja toiset eivät. Toisilla vain on kuten Power puff girleillä Chemical X:ää ja toisilla ei.

[koera]

Vähättelyn sijaan en vain usko, että kaikkien psyyke kestää kilpaurheilua. Syyt siihen voivat olla erilaisia, mutta joillekkin kilpailutilanne ja jatkuva paineen alla oleminen vain on liian rankkaa. Suomessa ollaan tässä asiassa huonossa asemassa, sillä hyviä pelaajia ei ole liikaa. Ulkomailla taas akatemiajärjestelmällä seulotaan jyvät akanoista. Tuskinpa darwin keksi evoluutioteoriaansa pelkästään galapagossaarten lintuja pongailemalla. Ehkäpä kaveri hoksasi jotakin huomattuaan, että elämässä toiset pärjäävät ja toiset eivät. Toisilla vain on kuten Power puff girleillä Chemical X:ää ja toisilla ei.

Höpöhöpö näitä geenijuttuja taas, vanhentunutta ja paikkaansa pitämätöntä huuhaata. Aivot ovat plastiset, eli mukautuvat siihen miten niitä käytetään. Geenit antavat jonkin sortin raamit, mutta niiden merkitys on lopulta lähes marginaalisen pieni. Paljon meditoivat buddhalaismunkit ovat kiinnostaneet aivotutkijoita jo pitkään, kun vuosikymmeniä sitten huomattiin että näiden stressireaktiot (esim. shokeeraviin kuviin) ovat huomattavasti pienempiä ja paremmin kontrollissa kuin valtaväestöllä. Lisätutkimuksissa todettiin, että meditoiminen vähentää jo muutaman viikon jälkeen stressiä ihan tavallisilla jenkkiopiskelijoilla.

Meditoimisessa on omat erityispiirteensä, mutta minkä tahansa vaativan taidon jatkuva harjoittaminen kehittää aivoja monella tavalla. Kunhan nappulaiässä futiksen treenaaminen on mielekästä, turvalliseksi koettua, haastavaa ja hauskaa, se tuottaa jatkossa ensisijaisesti syvää mielihyvää. Futis on sellaisenaan niin hauska laji, että sen voi karrikoidusti pilata täysin vain täysmulkku natsivalmentaja, joka painottaa kategorisesti yksittäisten suoritusten onnistumisen tärkeyttä ohi kokonaisuuden, voittamista ohi jalkapallon pelaamisen ja kokee oman valmentajuutensa ja maineensa tärkeämpänä kuin pelaajien kehittämisen. Tietenkin jos futaamisesta tekemällä tehdään todella stressaavaa yksilöurheilua, paineensietokyky nousee ratkaisevaan rooliin. Silloin kun pelaajakehitys on järkevää ja suunnitelmallista, futaaminen parantaa junnujen stressinsietokykyä ja suoritusvarmuutta myös kentän ulkopuolella.

[zekki]

Höpöhöpö näitä geenijuttuja taas, vanhentunutta ja paikkaansa pitämätöntä huuhaata. Aivot ovat plastiset, eli mukautuvat siihen miten niitä käytetään. Geenit antavat jonkin sortin raamit, mutta niiden merkitys on lopulta lähes marginaalisen pieni. Paljon meditoivat buddhalaismunkit ovat kiinnostaneet aivotutkijoita jo pitkään, kun vuosikymmeniä sitten huomattiin että näiden stressireaktiot (esim. shokeeraviin kuviin) ovat huomattavasti pienempiä ja paremmin kontrollissa kuin valtaväestöllä. Lisätutkimuksissa todettiin, että meditoiminen vähentää jo muutaman viikon jälkeen stressiä ihan tavallisilla jenkkiopiskelijoilla.

Meditoimisessa on omat erityispiirteensä, mutta minkä tahansa vaativan taidon jatkuva harjoittaminen kehittää aivoja monella tavalla. Kunhan nappulaiässä futiksen treenaaminen on mielekästä, turvalliseksi koettua, haastavaa ja hauskaa, se tuottaa jatkossa ensisijaisesti syvää mielihyvää. Futis on sellaisenaan niin hauska laji, että sen voi karrikoidusti pilata täysin vain täysmulkku natsivalmentaja, joka painottaa kategorisesti yksittäisten suoritusten onnistumisen tärkeyttä ohi kokonaisuuden, voittamista ohi jalkapallon pelaamisen ja kokee oman valmentajuutensa ja maineensa tärkeämpänä kuin pelaajien kehittämisen. Tietenkin jos futaamisesta tekemällä tehdään todella stressaavaa yksilöurheilua, paineensietokyky nousee ratkaisevaan rooliin. Silloin kun pelaajakehitys on järkevää ja suunnitelmallista, futaaminen parantaa junnujen stressinsietokykyä ja suoritusvarmuutta myös kentän ulkopuolella.

Eikä se flow tai zone tilan hakeminen ole juuri sitä, että pystytään ohittamaan se myrskyisä ja stressaava painetila. Kyllä se joillekin on helpompaa kuin toisille. Muistan itse kuinka jotkut junnut "pystyivät menemään pelin sisään". He tavallaan "upposivat" peliin ja tuloksena oli aika häkellyttäviäkin suorituksia. Ilmeisesti siis käy jotenkin niin, että se keskittyminen, siis pelissäkin voi tuoda jollain tavoin saman tyyppisiä vaikutuksia kuin meditointi ja sen kautta pelaaja tekee tiedostamatta päätöksiä ja myös toimii. Yleensähän tässä yhteydessä puhutaan selkäytimestä, mutta sehän on vain yleensä heitto sille ettei oikein ymmärretä mistä on kyse.

Tässä tarvittaisiin nyt psykologilta selityksiä? Tuskin olen ainoa, joka on tällaisia asioita havainnut.

[Superjunnukoutsi]

Vähättelyn sijaan en vain usko, että kaikkien psyyke kestää kilpaurheilua. Syyt siihen voivat olla erilaisia, mutta joillekkin kilpailutilanne ja jatkuva paineen alla oleminen vain on liian rankkaa. Suomessa ollaan tässä asiassa huonossa asemassa, sillä hyviä pelaajia ei ole liikaa. Ulkomailla taas akatemiajärjestelmällä seulotaan jyvät akanoista. Tuskinpa darwin keksi evoluutioteoriaansa pelkästään galapagossaarten lintuja pongailemalla. Ehkäpä kaveri hoksasi jotakin huomattuaan, että elämässä toiset pärjäävät ja toiset eivät. Toisilla vain on kuten Power puff girleillä Chemical X:ää ja toisilla ei.

Ja kun pää ei kestä kilpailutilannetta, ei poika pääse pukille ja pojan vanhemmista ei tule isovanhempia.

Junnujen henkinen valmentaminen näyttää käytännössä olevan opettamista pelkäämään epäonnistumisia, eikä, mitä sen pitäisi olla, rakastamaan onnistumista.

Kenen kisahermot pettävät; pelaajien vai valmentajan? Meneekö ison kaupungin suurseuran valmentajan kasvot, jos perähikiän pukaman Ö-junnut voittavat "tiukan väännön" jälkeen 4-3? Vai onko perähikiän pukaman voitettava ison kaupungin suurseura koska "osataan sitä mekin"?

Muistettiinko pelin jälkeen varmasti kaivaa katkerana joka ikinen virhe esille syyksi "miksi me hävittiin"?

[Johnny99]

Vähättelyn sijaan en vain usko, että kaikkien psyyke kestää kilpaurheilua.

Tämä pitää luonnollisesti täysin paikkaansa. Syyt eivät tn ole niinkään geeneissä, vaan ympäristössä. Suomeksi: yleensä vanhemmissa. Mutulla yksi yleisimmistä esimerkeistä voisi olla, että muuten potentiaalisella pelaajalla itsetunto on rakentunut heikoksi, eikä itseluottamus pääse kehittymään laadukkaassakaan valmennuksessa riittävälle tasolle.

[eiks oo kauheet]

Paineet junnuilla saatanalliset jo 9-10 vuotiaana.

[Mersault]

Höpöhöpö näitä geenijuttuja taas, vanhentunutta ja paikkaansa pitämätöntä huuhaata. Aivot ovat plastiset, eli mukautuvat siihen miten niitä käytetään. Geenit antavat jonkin sortin raamit, mutta niiden merkitys on lopulta lähes marginaalisen pieni. Paljon meditoivat buddhalaismunkit ovat kiinnostaneet aivotutkijoita jo pitkään, kun vuosikymmeniä sitten huomattiin että näiden stressireaktiot (esim. shokeeraviin kuviin) ovat huomattavasti pienempiä ja paremmin kontrollissa kuin valtaväestöllä. Lisätutkimuksissa todettiin, että meditoiminen vähentää jo muutaman viikon jälkeen stressiä ihan tavallisilla jenkkiopiskelijoilla.

Meditoimisessa on omat erityispiirteensä, mutta minkä tahansa vaativan taidon jatkuva harjoittaminen kehittää aivoja monella tavalla. Kunhan nappulaiässä futiksen treenaaminen on mielekästä, turvalliseksi koettua, haastavaa ja hauskaa, se tuottaa jatkossa ensisijaisesti syvää mielihyvää. Futis on sellaisenaan niin hauska laji, että sen voi karrikoidusti pilata täysin vain täysmulkku natsivalmentaja, joka painottaa kategorisesti yksittäisten suoritusten onnistumisen tärkeyttä ohi kokonaisuuden, voittamista ohi jalkapallon pelaamisen ja kokee oman valmentajuutensa ja maineensa tärkeämpänä kuin pelaajien kehittämisen. Tietenkin jos futaamisesta tekemällä tehdään todella stressaavaa yksilöurheilua, paineensietokyky nousee ratkaisevaan rooliin. Silloin kun pelaajakehitys on järkevää ja suunnitelmallista, futaaminen parantaa junnujen stressinsietokykyä ja suoritusvarmuutta myös kentän ulkopuolella.

Eikö Puhakaisen Jykke jo 1990-luvun lopussa teoksessaan Persoonan kieltäjät pyyhkinyt yliarvostetulta aivotutkimuksella pöytää. Jyken ajattelun taustalla muistaakseni oli Rauhalan Late, jonka ajattelu taas pohjautuu osittain eksitentialistiseen ja humanistiseen psykologiaan. Laten ja humanistisen psykologian ajatuksena taas on, että ihminen on holistinen olento, joten ihmisen persoonaa ei pelkästään määrittele aivojen toiminta. Olennaista kuitenkin on, kuten Johnny tuossa aiemmin mainitsee, että tähän holistiseen kokonaisuuteen vaikuttaa olennon elinympäristö. Tämä olento ja hänen elinympäristönsä taas muodostaa eksistentialistisen käsityksen mukaan situaation, jossa olento kulloinkin on. Toiset ihmiset taas näkevät toisten olentojen situaatioista ainoastaan osia ja eksistentialistisen psykiatrian edustajat taas ovat tiukasti sitä mieltä, että toiset pystyvät näkemään toisen olennon situaatiosta ainoastaan hänen käytöksensä, mutta eivät sitä kokemusta, joka hänellä on. Esimerkiksi voi ottaa vaikka tilanteen, että herra X vie neiti Y:n treffeille. X:n mielestä treffit menivät hyvin, mutta yllätyksekseen neiti Y ilmoittaa X:lle, että homma oli siinä. X ihmettellee, että miksi ihmeessä näin tapahtui. Ilta oli mukava, Y hymyili, jutteli iloisesti ja kaikki vaikutti kaikin puolin menevän loistavasti. Toisena esimerkkinä voi olla hullu joka huutaa kadulla. Käytöksen perusteella kaveri leimataan automaattisesti hulluksi ja harvoja kiinnostaa, että se huutaminen vain on "hulluudesta" aiheutuvaa käyttäytymistä. Se millainen kokemus sen aiheuttaa on sivuseikka. Joten jalkapalallotreeneihin siirrettynä, voiko valmentaja ikinä luoda Koeran mainostamaa turvalliseksi koettua ja haastavaa tilannetta muuten kuin teoriassa? Kokeeko kaikki treeneihin osallistuvat tilanteen turvallisena ja haastavana? Itse väitän, että ei. Tuo on utopistinen ja naivi käsitys. Joidenkin kohdalla voi olla näin, mutta siinä vaiheessa kun harjoittelu on aivan oikeaa kilpaurheilua, harjoittelu jo itsessään on kilpailutilanne ja tämä taas tarkoittaa sitä, että kaikille harjoittelu ei enää ole turvallista ja haastavaa, vaan taistelua.

Tuosta geenijutusta sen verran, että geeneillä tarkoita sitä, että mistä temperamenttitutkijat puhuvat eli osalla ihmisistä temperamentti on sellainen, että sitä ei elämän aikana pysty muuttamaan. Tässäkin tarkoitan ääripäitä eli äärimmäisen voimakkaasti reagoivia ja taas äärimmäisen rauhallisesti reagoivia. En tiedä onko näin, koska asiaa en ole tutkinut, mutta ihan yleisen elämänkokemuksen pohjalta tuppaan uskomaan, että tuskinpa tutkijat väärässä ovat, näin väittäessään. Henkilökohtaisesti en ole kuullut psykopaateista tai narsisteista jotka ovat parantuneet meiditoinnin avulla, kuuntelemalla rauhallista musiikkia, silittämällä koiria, päänahana hieronnalla, halaamalla puita, joogaamalla.... Kylmä tosiasia vaan on, että joillakin ihmisillä psyyke on mitä on eikä sitä enää pysty muuttamaan. Silloin jos tämä joku on tullut kokemuksien kautta, asiaan voi vielä vaikuttaa, mutta jos tämä on ihmisen "geeneissä" tai "aivoissa" tai miksi tätä inhimillisen olemisen keskusta kukin haluaa kutsua, asialle ei ehkä voi tehdä paljoakaan.

[Messi]

Mersaultilta oikein hyvä kirjoitus tuossa edellä. Näkee, että on lukenut mies ja vieläpä tuntuu ymmärtävän lukemansa
Mietinkin tuolla aikaisemmin milloin tässä keskustelussa mennään psykiatrian puolelle.

Tässä meidän joukkeen toimintaa (ja omaa valmentajan hommaa) ohjaavat periaatteet:

1. Kilpailullisuus: Joukkue pyrkii menestymään. Pelaajavalinnat tehdään urheilullisuuden periaatteen mukaan.

2. Kasvatuksellisuus: Urheilun ja muun elämän yhteensovittaminen. Nähdään urheilu yhtenä elämän osa-alueena, jolla on terveyttä edistäviä vaikutuksia. Lisäksi pyritään kasvamaan tasapainoisiksi ihmisiksi ja urheilijoiksi.

3. Urheilullisuus: Urheilija poikkeaa harrastajasta siinä, että toiminta on tavoitteellisempaa ja määrätietoisempaa. Urheilija sitoutuu joukkueen toimintaan ja asettaa omassa arvomaailmassa urheilun korkealle. Hän tekee valintoja sen mukaan mikä on urheilijaminälle parhaaksi. Urheilija pyrkii jatkuvasti kehittämään itseään jokaisella (psyykkinen-fyysinen-sosiaalinen) osa-alueella.

4. Yksilöllisyys: Jokainen joukkueen jäsen nähdään yksilönä, jolla on omat vahvuudet ja heikkoudet. Yksilöistä muodostuu joukkue. Jokainen harjoittelee yksilöllisesti muistaen urheilullisuuden sekä kilpailullisuuden periaatteet.

5. Yhteisöllisyys: Yhteisöllisyys pitää sisällään joukkueen. Joukkue koostuu pelaajista, joilla on yhteinen tavoite ja samankaltainen arvomaailma. Yhteisössä jokainen yksilö on vastuussa yhteisön hyvinvoinnista. Yhteisössä pyrimme arvostelun sijaan nostamaan toiset jalustalle kannustamisen keinoin.

6. Tieteellisyys: Testit, harjoittelun apuvälineet, harjoitusohjelmat, kehittymisen seuranta, palautekeskustelut.

[Mersault]

Mersaultilta oikein hyvä kirjoitus tuossa edellä. Näkee, että on lukenut mies ja vieläpä tuntuu ymmärtävän lukemansa
Mietinkin tuolla aikaisemmin milloin tässä keskustelussa mennään psykiatrian puolelle.

Tässä meidän joukkeen toimintaa (ja omaa valmentajan hommaa) ohjaavat periaatteet:

1. Kilpailullisuus: Joukkue pyrkii menestymään. Pelaajavalinnat tehdään urheilullisuuden periaatteen mukaan.

2. Kasvatuksellisuus: Urheilun ja muun elämän yhteensovittaminen. Nähdään urheilu yhtenä elämän osa-alueena, jolla on terveyttä edistäviä vaikutuksia. Lisäksi pyritään kasvamaan tasapainoisiksi ihmisiksi ja urheilijoiksi.

3. Urheilullisuus: Urheilija poikkeaa harrastajasta siinä, että toiminta on tavoitteellisempaa ja määrätietoisempaa. Urheilija sitoutuu joukkueen toimintaan ja asettaa omassa arvomaailmassa urheilun korkealle. Hän tekee valintoja sen mukaan mikä on urheilijaminälle parhaaksi. Urheilija pyrkii jatkuvasti kehittämään itseään jokaisella (psyykkinen-fyysinen-sosiaalinen) osa-alueella.

4. Yksilöllisyys: Jokainen joukkueen jäsen nähdään yksilönä, jolla on omat vahvuudet ja heikkoudet. Yksilöistä muodostuu joukkue. Jokainen harjoittelee yksilöllisesti muistaen urheilullisuuden sekä kilpailullisuuden periaatteet.

5. Yhteisöllisyys: Yhteisöllisyys pitää sisällään joukkueen. Joukkue koostuu pelaajista, joilla on yhteinen tavoite ja samankaltainen arvomaailma. Yhteisössä jokainen yksilö on vastuussa yhteisön hyvinvoinnista. Yhteisössä pyrimme arvostelun sijaan nostamaan toiset jalustalle kannustamisen keinoin.

6. Tieteellisyys: Testit, harjoittelun apuvälineet, harjoitusohjelmat, kehittymisen seuranta, palautekeskustelut.

Messi naulasi hyvät teesit siitä, mitä tasapainoisen harjoittelun tulee olla ja Koeran kanssa olen myös samaa mieltä siitä, että harjoitusten tulee olla turvalliseksi koettua ja haastavaa, mutta valmentajien kannattaa kuitenkin muistaa, että valmentajat ovat samassa tilanteessa kuin John Connor T2:n lopussa: pimeällä tiellä ajamista etuvalojen näyttäessä vain pienen kaistaleen tiestä. Se mitä pimeys pitää sisällään on arvoitus ja sen vuoksi tämä hetki on tärkeintä. Se, että toiminta on hyvällä tasolla riittää mihin riittää ja sen mihin se riittää, tulevaisuus näyttää. Ihmiset kuitenkin ovat yksilöitä ja kokevat asiat yksilöllisesti, joten ei kuitenkaan kannata tuudittautua turvallisuuden tunteeseen, vaan miettiä, että onko se mitä minä koen turvalliseksi ja haastavaksi, kaikkien osalta turvallista ja haastavaa.

[zekki]

Silloin kun siirrytään huippu-urheilun puolelle joukkueen ja yksilön suhteissa joudutaan varmasti aika tummille vesille. Mitä tekee valmentaja silloin, kun hänellä on pelaaja, jolla on merkittäviä lahjoja  ja joka osaa niitä hyödyntää, mutta joka voi olla ihmisenä ja joukkueen jäsenenä olla mitä vaikein ja hankalin? Eihän tämä tietenkään ole vain futiksen asia vaan sama kysymys tulee esille missä tahansa huippujoukkueessa oltiin sitten urheilussa tai muussa toiminnassa.

Helppo sanoa, että valitaan vain joukkuepelaajia. Fakta on kuitenkin, että huippujoukkueissakin on edelleen myös niitä, joita ei voi varsinaisesti joukkuepelaajiksi kutsua vaan heidän arvonsa tulee juuri heidän yksilöllisten ominaisuuksien kautta. Tavallaanhan tässä ollaan samantyyyppisen kysymyksen kanssa tekemisessä, kuin on tasoryhmät. Joku yksilö on jossain futiksessa keskeisten ominaisuukisen suhteen tasoltaan muita paljon parempi. Tasoryhmän vaihto vain ei auta, koska ongelmat ovat joukkueen ja yksilön suhteissa.

Nythän tällaiset ongelmat lakaistaan maton alle. Valkku käytännössä joko antaa kenkää tai antaa sitten hiljaisia erivapauksia, joka sitten puolestaan syö joukkueen moraalia. Ydinhän tuossa on se, mitä joukkueen pelaajalta oikein vaaditaan. Mikä on joukkueen sietokyky erilaisuuden suhteen? Sietääkö se poikkeavia, jos heistä on hyötyä joukkueelle?

Itselläni ei ole mitään valmita vastauksia, mutta tämän ajatuksen halusin nostaa esille oikeastaan siksi, että näiden asioiden kanssa joudutaan väistämättä tekemisiin, jos halutaan edistää vahvojen persoonoiden kasvua. Nämä ovat niitä,  jotka kyseenalaistavat auktoriteetteja joka suuntaan.
Se, että tämä persoona ei "pelkää" omaa valmentajaa, ei kuulosta positiiviselta ominaisuudelta, mutta jos hän sen vuoksi ei myöskään pelkää aggressiivisia vastustajan pelaajia ja sen 100 000 vihamielistä kannattajaa, asia kääntyy positiiviseksi joukkueen kannalta.

[fingerström]

Fakta on kuitenkin, että huippujoukkueissakin on edelleen myös niitä, joita ei voi varsinaisesti joukkuepelaajiksi kutsua vaan heidän arvonsa tulee juuri heidän yksilöllisten ominaisuuksien kautta.

Kuten?

Veikkaan, että tässä on taas esillä tämä "tasapäisyyden" ja "tasa-arvoisuuden" sekoittaminen. Plus tietenkin vahva väärinkäsitys siitä, mitä joukkuepelaaja on.

[zekki]

Kuten?

Veikkaan, että tässä on taas esillä tämä "tasapäisyyden" ja "tasa-arvoisuuden" sekoittaminen. Plus tietenkin vahva väärinkäsitys siitä, mitä joukkuepelaaja on.

Eli jos kaksi pelaajaa on samantasoisia teknisesti ja taktisesti niin joukkuepelaajalta pitäisi löytyä jotain tämäntapaisia ominaisuuksia: http://www.dummies.com/how-to/content/ten-qualities-of-an-effective-team-player.html

Kyse on lähinnä siitä kuinka "eripäisiä" samaan joukkueeseen mahtuvat pelaajat voivat olla. Käytännön esimerkkinä voisi olla vaikka kuvitelma siitä että Zlatan olisi Zlatan, mutta ilman sitä maailmankuulua imagoaan. Hyväksyttäisiinkö häntä tyyppinä vaikka Klubin joukkueeseen?

[Mersault]

Eli jos kaksi pelaajaa on samantasoisia teknisesti ja taktisesti niin joukkuepelaajalta pitäisi löytyä jotain tämäntapaisia ominaisuuksia: http://www.dummies.com/how-to/content/ten-qualities-of-an-effective-team-player.html

Kyse on lähinnä siitä kuinka "eripäisiä" samaan joukkueeseen mahtuvat pelaajat voivat olla. Käytännön esimerkkinä voisi olla vaikka kuvitelma siitä että Zlatan olisi Zlatan, mutta ilman sitä maailmankuulua imagoaan. Hyväksyttäisiinkö häntä tyyppinä vaikka Klubin joukkueeseen?

Huipulle pääsee monta tietä, mutta olemalla erilainen kuin muut on kivikkoisempi tie. Jos ja kun lähtökohtana on se, että eletään ja asutaan yhteiskunnassa jossa yhteiskunta koodaa kansalaisistaan yhteiskunnan hegemoniaa ylläpitäviä kansalaisia, erilaisuudella ei juurikaan ole sijaa ja erilaisuus yleensä tuhkahdutetaan hiljaisella mystifikaatiolla. Tämä taas johtaa toisinajattelijoiden ja toisintoimijoiden keskuudessa siihen, että erilaisuus ja eri tavalla asioista ajatteleminen sekä erilailla toimiminen koetaan noloksi ja häpeälliseksi, koska toimilla ja mielipiteillä noustaan yhteiskuntaan ehdollistamisen kautta opittuja koodeja vastaan. Nuoruuden innossa tätä erialisuutta ja hegemonisia normeja vastaan kapinointi koetaan hienoksi, mutta jossain kohdassa joko järki voittaa ja kapinointi jää tai sitten kapinoinnin kautta saavutetaan jotain joka yleisesti hyväksytään erilaisuutena tai sitten ei, jolloin kohtalo löytyy akselilta kuolema tai selviytyminen. Se, että zlataneista tulee zlataneita johtuu vain siitä, että henkilökohtainen oleminen nousee yhteiskunnallisten koodien yläpuolelle ja erilaisuudesta tulee tämän yksilön kohdalla hyväksyttävää, mutta valtaosalle zlataneista käy niin, että siivet kantavat minkä kantavat ja edessä on joko sopeutuminen tai marginalia.

[zekki]

Huipulle pääsee monta tietä, mutta olemalla erilainen kuin muut on kivikkoisempi tie. Jos ja kun lähtökohtana on se, että eletään ja asutaan yhteiskunnassa jossa yhteiskunta koodaa kansalaisistaan yhteiskunnan hegemoniaa ylläpitäviä kansalaisia, erilaisuudella ei juurikaan ole sijaa ja erilaisuus yleensä tuhkahdutetaan hiljaisella mystifikaatiolla. Tämä taas johtaa toisinajattelijoiden ja toisintoimijoiden keskuudessa siihen, että erilaisuus ja eri tavalla asioista ajatteleminen sekä erilailla toimiminen koetaan noloksi ja häpeälliseksi, koska toimilla ja mielipiteillä noustaan yhteiskuntaan ehdollistamisen kautta opittuja koodeja vastaan. Nuoruuden innossa tätä erialisuutta ja hegemonisia normeja vastaan kapinointi koetaan hienoksi, mutta jossain kohdassa joko järki voittaa ja kapinointi jää tai sitten kapinoinnin kautta saavutetaan jotain joka yleisesti hyväksytään erilaisuutena tai sitten ei, jolloin kohtalo löytyy akselilta kuolema tai selviytyminen. Se, että zlataneista tulee zlataneita johtuu vain siitä, että henkilökohtainen oleminen nousee yhteiskunnallisten koodien yläpuolelle ja erilaisuudesta tulee tämän yksilön kohdalla hyväksyttävää, mutta valtaosalle zlataneista käy niin, että siivet kantavat minkä kantavat ja edessä on joko sopeutuminen tai marginalia.

Yksi malli on myös se, että lahjakkuutta ja sisäistä paloa kanavoidaan muualle. Suomessa loistoesimerkki on Kai Pahlman. Jos Suomi olisi futiskulttuurin maa, minkälainen tähti hänestä olisi maailmalle noussutkaan. Kun Suomessa futiksen kautta rajat tulivat vastaan ja kun ikäkin tuli rajoitteksi tämä värikkääksi persoonaksi kuvattu taiteilija pystyi kanavoimaan luomisvoimaansa musiikin kautta. Aivan loistava tarina Suomessa, jossa paljon tavallisempaa on synkemmät kohtalot.