Ketään ei vittuakaan kiinnosta kusisten homoapinoitten kuivat seikkailut märissä maisemissa, mutta laitanpa silti... v.h. :keskari:
***************************************************************************
Kolme lahtelais-apinaa (jn$,
Alka Seltzer ja erään foorumistin serkku) siis pakkasivat laukkunsa jo suuntasivat kohti saarten sumua hieman mieshuoraamaan ja muutenkin vain tunnelmaa haistelemaan. Reissu oli rakennettu sunnuntaisen (4.3) Hibernian-Rangers –ottelun ympärille, johon olin onnistunut keplottelemaan meidät vierassektioon. Kitsaina poikina lensimme tietysti ”raiskan” siivin, joten suora lento britannian toiseen kaupunkiin ei tullut kysymykseen. Tämä jättikin pari hyvää vaihtoehtoa, joista päädyttiin vaihtoehtoon Belfast, koska mielestäni isommissa kaupungeissa kuten Lontoossa ei tee kahella päivällä vittuakaan eikä hevon vittuakaan. Ja toisaalta taas Belfast on erittäin otollinen paikka valmistautua Rangers –otteluun... varsinkin juuri näitä vihreitä joukkueita vastaan. Lensimme siis Dubliniin, josta jatkoimme linkulla suoraan Belfastiin, jossa vietetyn kahen yön jälkeen matka jatkuisi lautalla Skotlantiin, josta sitten taas neljä nukutun yön jälkeen lentäen kotiin.
Matkamme käsitti Hibees-Rangers –väännön lisäksi myös pari muuta ottelua, eli lauantaiseksi otteluksi valitsimme skottipinpin Partick Thistle–Clyde –väännön seurojen pienen keskinäisen kitkan vuoksi. Tarjolla olisi ollut pääsarjaakin, mutta kuivakan oloinen Celtic-Dunfermline ja matka vihulaisen luolaan ei paljoa napannut. Toinen mielenkiintoinen rylläys olis ollu kolmosen Queen Parkin matsi, mutta päädyttiin nyt kuitenkin tähän ykkösen matsiin. Maanantai-illalle, ennen tiistaista kotiinpaluuta, oli vielä luvassa extrana pääsarjaottelu Motherwell-Hearts.
BelfastSaavuimme siis keskiviikkona lentäen Dubliniin, jonka jälkeen pyyhkäsimme ekalla linkulla Belfastiin. Bussitörötys kesti reilut 2 tuntia, mutta ilman tietöistä johtuvia kilometrien jonoja, livahtanee väli reilusti alle kahen tunnin. Silti vitusti liikaa lentokentällä ja –koneessa harrastetun keputtelun jäljiltä. Hotellimme sijaitsi jonkin verran keskustan ulkopuolella (n. £15 mittarilla), mutta hinta-laatu –suhe oli kyllä kohillaan. Belfastissa meillä ei ollut matseja tiiossa, vaan ohjelmaan kuului lähinnä pubittelu ja tietysti seinämaalaukset (murals), jotka oli helppo ympätä torstaisen Shankillin Pubikierroksen yhteyteen. Matkaoppaanamme toimi
www.bluenosebars.com –sivusto, jonne on lueteltu liuta Rangers –henkisiä pubeja ympäri maailmaa. Belfastinkin osio
(
http://www.bluenosebars.com/Northern%20Ireland.htm ) käsitti neljättäkymmenettä Pubia, joissa jokaisessa ei ikävä kyllä ollut aikaa vierailla. Kaksi paikkaa jäivät täältä erityisesti mieleen, ja nämä olivat ’Sandy Row Rangers’ Club
Sandy Row’n lojalistiyhteisössä ja Ulster Rangers Club Shankill’ssa. Molemmat tyylikkäitä pubeja kunnon sininenä-sisustuksella. Varsinkin Ulster Rangers Club oli todella näyttävä jo Ibroxin sinisten porttien mukaan rakennetusta sisäänkäynnistä lähtien. Baarin lisäksi tuolla oli vielä erillinen lounge-puoli jäsenille, sekä isompi yökerho-/disco –osasto yläkerrassa. Opastetun kierroksen tiloihin järjesti ystävällinen paikallinen, jonka puheesta ei saanut vittuakaan selvää.
Belfast-postauksen parasta antia jalkapalloilullisesti oli todeta, kuinka paljon Old Firm -seurat merkitsevät Glasgown ulkopuolellakin. Vaikka monelle paikalliselle varmaankin jalkapalloilun ja muun vihanpidon raja onkin aika häilynyt käsite, niin on turha sanoa jalkapallon olevan vain tekosyy. Kyllä se oikeasti kiinnostaa. Silmiinpistävää oli myös George Bestin killutteleminen jumalan asemassa tässä kaupungissa.
Eräs mittarikuski kertoi kaltaisillemme turisteille, että varsinkin pimeän aikaan on syytä välttää Shankillin ja Fallsin kaupunginosia. En tiiä... Ite en ainakaan oloamme Shankillissa kovin uhkaavaks tuntenu, mutta Fallsin jätimme suosiolla pois ohjelmistosta ajanpuutteen ja oranssin vyöni takia. Pääsääntönä lienee, että ota selvää, ja ole turisti. Suomi-kortilla kuitenkin selviää monesta kiperästäkin tilanteesta.
http://www.dropshots.com/photos/87404/20070301/140211.jpghttp://www.dropshots.com/photos/87404/20070301/185810.jpgBelfastista matka jatkui perjantai aamupäivällä lautalla kohti Skotlantia. Lautta on muuten aika kivuton kulkuneuvo P-Irlannin ja Skotlannin välillä, sillä pääset samalla lipulla bussiasemalta bussiasemalle. Omat lippumme Belfast-Glasgow kustansivat £20/apina, joten ei tämä matkailu ole hinnallakaan pilattu. Lisäksi lautalla on hyvä pistää päivä uuelleen käyntiin ’murder king’ siivuilla ja muutamalla kepulla.
GlasgowRetkueemme saapui Buchanan Street Bus Stationille , josta matka jatkui kohti Glasgown west endiä, jossa hotellimme sijaitsi. Mesta osoittautui aikamoiseksi kusiluukuksi, mutta katto kyllä piti vettä, jota muuten ropisi kuin Esterin vitusta. Perjantai-illaksi ei ollut mitään erityisempiä suunnitelmia, joten pienen huilailun jälkeen suuntasimme keskustaan, josta jatkoimme tubella Ibroxin asemalle. Vanhana kävijänä tiesin, että sieltä kun jatkaa jalan Paisley Road Westiä Kinning Parkin kaupunginosaa kohti, on matkalla lukuisia Rangers-henkisiä pubeja. Ensimmäinen tiellemme osunut pubi oli District Bar. Astuimme sisään, ja siellä olikin aikamoinen hulabaloo-meininki päällä. Paikallinen lojalisti-huiluorkesteri nimittäin oli järjestänyt ’beach partyt’ kerätäkseen varallisuutta Kanadan matkaa varten, esiintyäkseen siellä NARSAn (Northern American Rangers Supporters Association) vuotuisissa pippaloissa. Itse istuimme hieman rauhallisempaan nurkkaukseen, jossa äänekkäästi mölisi neljän vanhan hopeaketun ryhmä. Hieman päästä jää rikottiinkin kun yksi senioreista kysyi ollaanko me Puolasta. Ei vittusaatana! No... rybyksi niittaaminen ei oikein koskaan natsaa suomalaiselle, ja hieman siinä tuohduttiin, mutta taas kerran Suomi-kortti pelasti tilanteen, ja saimme kuulla pitkän luennon siitä, kuinka Rangersin ei olisi ikinä pitänyt päästää Niemeä tai Johanssonia pois. Tämän allekirjoitan itsekin täysin.
Illan päätteeksi ryllättiin mittarilla keskustaan, ja ammuttiin johonkin vitun trendi-diseen. Hyi saatana! Äijät nännipaioissaan siellä keikistelemässä, ja ämmät persettään nenän eessä veivaamassa. Yök! Oikeestaan tämän jälkeen keskustan kuppilat olivatten enämpi tai vähempi bännissä porukkamme keskuuessa. Ei vaan jaksa näitä! Tai sanotaan, ettei sitä jaksa lähteä Skotlantiin asti niitä kattelemaan ja hämmästelemään.
Lauantaina olikin sitten vuorossa eka matsi joka oli siis ykkösen vääntö Partick Thistle-Clyde. Ajattelimme että rapulaiselle tekee ihan hyvää pikkasen tuulettua, ja koska ei satanutkaan, niin päätimme kävellä ensin keskustaan, ja siitä sitten safkan kautta jatkaen kohti Maryhilliä. Reitti oli minulle tuttu, koska taannoin asustin pari kuukautta Maryhillin kaupunginosassa.
Saavuimme hyvissä ajoin
Firhill Stadiumille jonka huomasille olevan aika autio. Niinpä kohistimme askelluksemme erästä tietämääni pubia kohti, jossa tapoimme aikaamme vähän likemmäksi kick offia. Pikkuhiljaa alkoi tähänkin kulmankuppilaan ilmestyä porukkaa Partick Thistlen puna-kelta-mustissa, joten suuntasimme hiljakseen kohti stadionia. Tästä kuppilasta muuten erityismainintana sellainen seikka, että ulkona harrastaessamme tupakoinnin polttelua, juttelimme yhen pubin kantapeikon kanssa, joka sanoi pelanneensa Finland United –nimisessä suomalaissiirtolaisten joukkueessa Kanadassa asuessaan.
Kävimme haalimassa liput otteluun (£16) ja kävimme vielä Munns’ Vaults –nimisessä kuppilassa töröttämässä yhet, jonka jälkeen suunnistimme takasin stadionille. Tämä kuppila oli muuten bongattu
www.scottishgroundguide.co.uk –sivustolta, joka on erinomainen opas Skotlannissa futismatkaillessa. Epäilimme stadionilla olevan n. 4000 ihmistä, mutta jälkitarkastuksessa seuran virallisilta sivuilta ilmeni, että todellisuudessa paikalla oli vain vähän auki kolmetuhatta silmäparia möllistelemässä tätä lauantaista vääntöä. Vierasjoukkue Clyden matkaan oli lähtenyt arviolta
kolmesta neljään sataa kannattjaa, jotka pitivätkin pääyssään kiitettävästi
mölinää koko ottelun ajan. Tosin heillä aihetta mölinään olikin, sillä ottelu oli tauolla lukemissa 0-4. Silmiinpistävää oli vieraskannattajien elämöinnin lisäksi pelin kovuus. Se johtui ehkä suureksi osaksi siitä, että tekniikka ei pelaajilla ollut valtaisaa tempoa vastaavalla tasolla. Arvioimme että kotoisessa veikkausliigassa vapareita olis puhallettu vähintäänkin puolet enemmän. Peli oli tasoltaan ehkä jotain veikkausliigan häntäpään vääntöä vastaavalla tasolla. Näin turistin silmästä olisi tietysti ollut mukavampi mikäli ottelu olisi pysynyt pidempään tasaisena, kyllähän pikainen neljätmunat hiljensi kotisupportin aikasen täysin, mutta tämä Suomi-urpojen kaino toive ei varmaankaan vaikuttanut Clyde-kannattajien ilakointiin hitusen vertaa. Toki näyttävää oli kotikannattajienkin puolesta, kun 0-4 –maalin jälkeen koko miehittämämme Jackie Huspand –stand nousi seisomaan ja käänsi mielenosoituksellisesti rintamasuuntansa kohti seurajohtoa. Vaikka pelin taso ei silmiä hivellyt, tai yleisöäkään ei ollut tungokseksi asti, niin jotenkin se intohimo ja ammattimaisuus jolla asiat hoietaan pysäyttää lahtiapinan. Miten kokonainen kaupunginosa verhoutuu seuraväreihin ja elää ottelusta? Milloin Suomessa esim. Helsingin kolmosjoukkue pysäyttää ympäristön elämään vain ja ainoastaan ottelusta ja ottelulle? Ei ehkä koskaan. Ikävä kyllä.
ottelun hailaitsit Partick Thistlen virallisilta sivuilta:
http://ptfc.co.uk/pressbox/video_highlights.aspMaryhillistä kävelimme takaisin keskustaan ”huilille”, ja illalla suunnistimme Bridge Streetille JD Binghams pubiin kunntelemaan lojalisti-karaokea. Kaikki hitit tuli Sashista Build My Gallowsiin. Tästä liipasimme vielä pikavisiitille
Louden Taverniin, joka on ’must visit’ –paikka, varsinkin jos Rangers herättää tuntemuksia suuntaan taikka toiseen, tai sitten ihan muutenkin vaan jalkapallosta kiinnostuneille ihmisille. Todella upeasti sisustettu mesta, ja kotiottelupäivinä tunnelmakin on katossa. Meidän visiittimme osui perjantai loppuiltaan, jolloin suurin osa porukasta on varmaan karannut jo keskustan rientoihin. Ite päätimme vielä koukata safkat jostain matkaan, ja lähteä valmistautumaan reisuun pääotteluun. Tosin tulihan siinä vielä Hotellilla kukuttua ylläällä sevverta pitkään keputellessa ja kuunnellessa taas kerran Alka Seltzerin luentoa absoluuttisesta HJK-vihasta, että ei sitä aamulla järin pirteitä oltu.
Aamulla oli kuitenkin lievästä juhasta huolimatta urheilujuhlan tuntua päällä. Tämän takiahan tänne oltiin loppuviimein tultu. Kick Off Oli Edinburghissa kello 14, ja bussi lähtisi Station Barilta Bridgeton Crossista n. 11.45. Saavuimme mittarilla tapaamispaikalle jo hyvissä ajoin. Pubin edustalla palloili pari lihaniskaa, jotka tovin päästä tulivat tiedustelemaan, että mitäs me täällä oikein tyhjää toimitetaan. Lippuyhteytenä toiminut Jim oli porukkaa kuitenkin valaissut sevverta, että oli kertonut kolmen suomalaisen ryhmään liittyvän. Niinpä olimmekin selvillä vesillä, vaikka pikku saunan kerkesi jo päälle rakentamaan, kun tollanen mätisäkki tulee tivaamaan päämäärättömän pyöriskelymme tarkoitusta.
Lopulta Jimkin saapui paikalle, ja pieni ränsistynyt bussi starttasi kohti pääkaupunkia. Olin aiemmin pelännyt hieman nöräbussiin joutumisen puolesta, mutta turha pelko. Nämä äijät eivät olleet mitään ihan hardcore huli-osastoa, mutta varmasti valmiita jos joku vääräuskoinen tulisi heille jotain länkyttämään. Pakko ollakin, sillä nämäkin kaverit pitivät majaansa ns. Celticin valta-alueilla melko lähellä Parkheadin kaupunginosaa.
Bussi lähestyi kohti Edinburghia, ja tunnelma kohosi. Äijät huutelivat kaikenlaisia rivouksia ohikulkeville naisille. Tai oikeastaan tästä vastasi etupenkillä istunut hauskuuttaja, muut vaan röhöttivät mukana. Lopulta kuskimme heitti bussin parkkiin, ja oli aika jatkaa matkaa jalkaisin. ’On kuin oltais kotona’, tuli mieleen, kun kävelimme Edinburghin vanhoja katuja. Pelkkiä vierasvärejä jokapuolella. Ja mitä lähemmässtadionia pääsimme, sen vähäisemmälle jäi vihreä väritys, ja sini-puna-valkoinen sen kuin korostui. Välillä vähän pelottikin. Tuli sellainen Football Factory –fiilis kun näki merkkigearin osuuden katukuvassa. Tosi runsaasti oli S.I:tä, Paulia ja Haikalaa, Hackettia tai muita hulinameininkiin rinnastettuja merkkejä yllää riippumatta siitä kantoiko seuran värejä tai ei. Tällaista hulina-ilmapiiriä lisäsi vielä se, että Skotlannissa kun ei saa pubeissa polttaa, niin jokaisen pubin eessä oli runsain mitoin lädejä parveilemassa ja epäilemässä. Itse kuitenkin suoriuduimme suoraan stadionille, eikä jääty sen enämpiä paikallisia pubeja koluamaan tahi turpaamme kerjäämään. Lähestyimme
Easter Roadia, tunnelma oli todella kova, ja omasta puolestani hyvin jännittynyt. Olihan tämä kuitenkin ensimmäinen Rangers-matsini vierassektiossa. Tiesin Easter Roadin etelä-päädyn olevan täynnä (arvio n. 4000 kannattajaa). Sillä vaikka kausi ei olekkaan kovin mallikkaasti mennyt,
ovat Walter Smith ja Ally McCoist tuonut tullessaan (-> vuoden vaihde) uusia tuulia ja uutta pontta toimintaan. Ja toisaalta taas ottelut näitä vihreitä joukkueita vastaan ovat aina oma lukunsa.
Saavuimme katsomoon joka oli kovaa vauhtia täyttymässä. Jengiä tungeksi sisään joka luukusta niin saatanasti. Kick off. Vieraskannattajien South stand oli miltei täynnä. Perusotteluissahan vain toinen osasto on varattuna vieraskannattajille, mutta isommissa otteluissa (Rangers, Celtic, Hearts) koko kaksi kerroksinen eteläritsi on varattu ulkopuolisille. Hibernianin aktiivisempi kannattajaydin oli pakattu oikealla puolellamme olleeseen matalaan East standiin. Kilpalaulaulanta alkoi jo hyvissä ajoin. Rangers-kannattajien laulut käsittelivät Rangers ylistyksen lisäksi hyvinkin pitkälti Edinburghilaisia narkkareita, meren takana siintävää ihanaista ulsteria, katolisten lahtaamista sekä tammikuussa Hibeesistä kaapattua Kevin Thomsonia. Matalasta East standista taas kantautui vahvoja vasta-argumentteja, ja varsinkin ”Keeevin Thomson, whatta wanker” –chantti olisi varmaan saanut Suomen b-maajoukkueen kannattajien munat suoriksi. Rangers-katsomo taas vastasi astetta äänekkäämmin, että ”theres only one Kevin Thomson”, jatkaen ”We’re gonna get Scott Brown” –veisulla viitaten kesälle ennusteltuun lupaavan pelaajaan signaukseen. Tunnelma katsomonosassamme oli alusta alkaen todella korkealla, ja aikainen maali (4.) vain vankisti sitä. Harmittelin hieman että Charlie Adamin komea vaparimaali tuli ’väärään’ päätyyn, mutta toiveikkaana kuitenkin ajattelin, että ehkä tämä ei jää tähän. Ei jäänytkään. Toisella jaksolla samainen mies nöyryytti maalivahti Simon Brownia puikoista suunilleen samoilta tonteilta annetusta vaparista. Siitähän sitten ilo irtosikin Gers-katsomossa, ja voi kuvitella, ettei ollut helppoa vetää viimeistä puolituntista useatuhatpäisen Gers-lauman eessä. Aina kun Brown oli tästä eespäin pallon kanssa tekemisissä, alkoi takaa hirveä mylvintä ja vihellys. Ite roikkuisin varmasti mielummin Saddamin paikalla narun jatkona kun olisin ollut Brownin housuissa tuon puolituntisen. Kotijoukkueen kannattajat sitten aikalailla hiljenivätkin, vaikka innostuivatkin välillä provosoitumaan sininenien chanttailusta. Nähtiinpä Rangers-kannattajien innostuvan oikein klassiseen ’hyppytifoo’ –bouncyynkin. Ja Kaiken tietysti kruunasi n. 5 minuuttia ennen loppua kajautettu God Save The Queen, ja pöytä oli tyhjä. 0-2 siis ottelun lopputulos, ja hieno jalkapallotapahtuma takana. Merkille pantavaa oli että kuulimme useasti myös UEFAn bännäämän Hullo! Hullo!:n, jossa tämä ”we’re up to our knees in fenian blood, surrender or you’ll die” –kohta kuultiin vain muutaman tuhannen suun epämääräisenä muminana.
Hibernian-Rangers (0-2) -maalit: http://media.putfile.com/Charlie-Adam-One-Two-v-Hibs-March-2007Tunnelmia Gers-päädyn yläritsiltä: (omat paikat oli alakatsomon keskivaiheilla, sekä pituus että leveyssuunnassa, eli parhaat paikat
)
http://media.putfile.com/Rangers-rule-hopeless-Hibs-at-Easter-RoadOmakohtaisesti tämä osallistuminen Rangersin vierasektioon on kyllä tunnelmaltaan paras ikinä jalkapallo-ottelu, joskaan se ei emotionaalisella tasolla voikaan kilpailla esimerkiksi sen kanssa, kun Lahti taannoin kukisti Allianssin Suomen Cupin välierässä tai muitten Lahti-tähtihetkien kanssa. Rylläsimme ulos stadionilta, ja näky oli valtaisa kun nelisen tuhatta Gers-kannattajaa poistuivat yhtäaikaa Eimbran kaduille. Voitokas laulanta jatkui tietysti stadionin ulkopuolella, kun me thtäsimme kohti pientä linkkuamme. Takastulomatkalla oli Lahti-pojat aikas rättejä. Tämä johtui osittain unenpuutteesta, osittain tyhjentävästä kokemuksesta ja varmasti myös kepun puutteesta.
Tunnin bussi-kärvistelyn jälkeen jäimme vielä Station Bariin parille ('lahtelainen pari' on vähintään kymmenen), jonka jälkeen suuntasimme kämpillemme West Endiin. Siellä jaksoimme vielä lähistöllä sijaitsevaan ’Snaffle Bit’ nimiseen puberiin kiistelemään Sami ”voikkaan natsi” Hyypiän huonouesta ja homouesta (mukana matkassa yks pool-symppaaja), mutta se ilta olikin sitä myöten jo nähty. Tai käytiin me vielä viereisessä irkkupubissa hakemassa myöhäset tilaukset (eli lahtelaiset pari a.k.a. pöytä täyteen), kun tämä sattui olemaan tunnin pitempään auki.
Maanantai menikin sitten hyvin pitkälti shoppaillessa. Ensin tubella Ibroxille stadionin yhteyessä sijaitsevaan krääsämyymälään ja ottamaan väkisin jokakertaiset postauskuvat stadionin porteilla, ja sitten keskustaan vaateostoksille. Merkkivaatteitten ystäville tiedoksi, että kyä Glasgowsta löytyy, mutta kannattaa vaan ottaa hyvin etukäteen selville mistä. Kaupungissa ei nimittäin hirveästi merkkien omia myymälöitä/putiikkeja ole, vaan salaisuuet kätkeytyy tavaratalojen ja isompien vaatekompleksien yhteyteen. Hätäiselle ostelijalle suosittelen St. Enochs ostoskeskuksen vierestä jatkuvan Frasers –tavaratalon antimia. Sieltä löytyy kyllä kaikki tarvittava (paitsi S.I.).
No... olihan se taas mennä vähän tiukalle, eikä vähiten nimim. Alka Seltzerin ämpyilyjen takia. Miten voi kaveri palloilla vaateliikkeessä miltei tunnin, ja tulla sieltä tyhjin käsin ulos. Muu seurueemme (siis me kaks) oli vastapäisessä pubissa pikkasen kuumana. Olihan lastit (siis ostokset) vielä tyhjättävä kämpille, ja kerettävä varttia vaille kasiks Fir Parkille Motherwell-Hearts –ottelun Kick Offiin.
No saavuttiin kämpille sillai, että millään junanpaskoilla oli enää turha lähetä suuntimaan, varsinkaan kun ei oikein tiennyt että millä ja miten. Sitten juolahti mieleen, että eipä tuo ole niin kovin palio Lahti-Nastola –reissua pitempi, että paljokohan mittari kustantais. No soittamallahan tuo selvis, ja hinta oli £20, eli ei mitään. Päätimme ottaa siis lunkisti keput parit, ja suunnata stadionille kumijaloin. Taksikuski oli leppoisa pakistaneli, joka vaikutti hieman pettyneeltä kun reissussa nuutuneet lahtelaiset eivät sanailuun paljon mukaan lähteneet. Saavuttiin kuitenkin hyvissä ajoin hyiseen ja sateiseen Motherwelliin. Suharikaan ei tarkalleen tiennyt, missä stadion sijaitsee, mutta onneksi kärpäslätkät paistoivat jo pitkälle. Painelimme sisään
stadionille, sillä ei tiietty, että missä lähellä pääsis pikasesti keputtelemaan. Ostimme lippumme Davie Cooper Standiin, joka oli lähinnä kausarikatsomo, mutta sieltä täältä löytyi kyllä nimeämättömiäkin penkkejä. Jumalauta kun oli kylmä! Aktiivisempi kotisupportti oli sijoitettu East standin eteläpäähän, ja South standin ylärima oli varattu arviolta n. tuhannelle paikalle vaivautuneelle
Hearts kannattajalle. Kyllähän ne väljästi sinnekkin mahtuivat, ja toisaalta taas South standin alempi osasto oli vahvan sateen piiskauksen alla. Tunnelma matsissa oli melko vaisu. Johtui ehkä pelaavista joukkueista tai sitten maanantaimatsista, mutta vain aikaajoin yltyivät vieras- tai kotiosastot rankempaan laulantaan. Toki vieraskannattajat juhlistivat kahta maaliaan komealla chanttauksella ja Motherwellin East standissa nähtiin pienimuotoinen ’hyppytifo’ ja muutakin ilakointia toisinaan, mutta muuten aika leimi meno. Toisaalta en kyllä täysin siemauksin pystynyt keskittymään otteluun tai katsomon reagointeihin, sillä olin ihan homojäässä. Pelissä mentiin kyllä taas kovaa. Ja sääret kolisivat pahannäkösesti useampaankin otteeseen. Ihan viihyttävää peli kyllä oli, varsinkin kotijoukkueen viimeisen puolituntisen jatkunut ahnas kahen maalin takaa-ajo, joka kyllä tosin lopulta jäi tuloksettomaksi. 0-2 päättyi ottelu. Arvelimme paikalla olleen viitisen tuhatta ihmistä, mutta todellisuuessa siellä oli maanantai-iltaa värjöttelemässä reilut 4300 silmäparia ja yks silmälapullinen...
Olisi ollut hauskaa päässä haastelemaan paikallisten kanssa Hape Kampmanista, mutta vilutti ja väsytti niin perkeleesti, että päätimme painua mittarilla suoraan Glasgown ytimeen. Jäimme bussiasemalla pois, josta tarkistimme aamuisen bussiyhteyen lentokentälle, ja jatkoimme uuella vossikalla kämpille. Tavoitteenamme oli löytää kauppa josta saisi kepua sen turvaksi, kun pubit aikanaan sulkee... aikanaan, eli siis tunnin päästä. Iltafikstuurien miinuspuolia on, ettei ehi mitään kunnon pubi-rylläkkää rakentamaan. No, kauppaa ei lähistöltä löytynyt, ja jouduimme turvautumaan edellisiltaisen piskuisen irkkupubin antimiin. Täällä sattuikin reissumme ehkä kovin sauna, kun siellä tietysti kovaan ääneen arvostelimme ihmisiä, eikä vähiten naisväkeä, niin kaksi (meiän lisäksemme) noin kymmenestä mestassa töröttäneestä henkilöstä olikin suomalaisia. Kyllä oli hämmästys suuri, kun tiskillä tulikin vastaus selvällä suomen kielellä, kun tiedustelimme auki olevia kippoloita. Hämmästys oli vieläkin suurempi kun kysyimme tuolia Alka Seltzerin sotkeman tilalle kahen mötkön (hyviä vittuja) naisittamasta pöyästä, ja täältäkin tuli vastaus suomeksi. Kyllä tuli viety olo. Ja häntä koipien välissä luikimme pihalle, ja kohti West Endin ydintä, jossa meille kerrottiin olevan vielä ”runsaasti” avoimia kuppiloita. No... yksi oli, mutta sinnekään ei perkele päästy sisään. Alka Seltzer sitten ’puseili’, eli teki järkevästi jääessään matkalla kämpille, kun me muut kaksi suuntasimme vielä keskustaan viis veisaten aikasesta (6) herätyksestä. No kyllähän siinä yks musiikkikuppila katottiin loppuun saakka, kunnes reippailimme safkasäkkien kanssa kämpille pakkaamaan. Ei saatana. Vikatikki. Yritimme vielä sinnitellä hereillä lähtöön saakka, jottei herätys iskisi kasvoille, mutta kaikkihan tietävät että tuollainen räpiköinti on turhaa.
Seuraavan päivän matkustukset olikin jo sen näköstä toimintaa, että hohhoijjaa. Kitsaat kaverit kun joutuvat vielä kärsimään useamman tunnin Stansted –törötyksestä satojen Italiaan matkaavien Celtic-kannattjien keskellä. Rohkeina heppuina pidättäydyimme kuitenkin tämän tiistaisen matkapäivän alkoholista (lue: hauskasta) Ja kärsimme paluun arkeen kuin miehet.
Mitä tästä opimme?
Pitkäjaksoinen (3vrk.+) keputtelu ei sovi ainakaan kaltaiselleni metulle. Lisäksi on kiva välillä käyä lutuurimaissa kattelemassa kuningaslajin syntysijoja, mutta kyllä tollaet viikon postauksetkin vaan kertoo sen karun tosiasian, että sivistysmaahan on kiva palata!
-jaanu$-
