Laitalinkki
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/sad.gif) |
: 06.01.2014 klo 20:47:41 |
|
EDIT: Kursivoitu ne pelaajat, jotka jäivät loukkaantumisen vuoksi ulos kisajoukkueista. Jatkossa laitan ilman kursiivia kunkin maan kohdalle ne kisajoukkueen pelaajat, jotka kärsivät pelikieltoa tai kokevat jonkin vamman kisojen aikana.
Ajattelinpa perustaa hyvissä ajoin tällaisenkin, todennäköisesti kesän lähestyessä hyödylliseksi osoittautuvan ketjun. Varmaan jossain vaiheessa kevättä/alkukesää voisin listata tähän avaukseen vaikka kaikki maat, mutta vielä toistaiseksi on onneksi vakavia loukkaantumisia sen verran vähän, että muutamalla ranskalaisella viivalla voidaan varmasti aloittaa.
Ideana kuitenkin ylläpitää tässä ketjussa listausta sellaisista potilaista, jotka ilman loukkaantumisistaan luultavasti maansa MM-kisajoukkueessa esiintyisivät, mutta joutuvat vamman takia jäämään sivuun. Ja tietysti kisojen aikana sattuvista vammoista ja pelikielloista voisi tänne naputella myös.
Tässä vaiheessa vuotta ei tosiaan tule mieleen kuin kolme nimeä, joten pienen miettimisen jälkeen mainittakoon seuraavat kolme pelaajaa (edit. lista valitettavasti kasvanut sittemmin):
EDIT: Lista alkaa sen verran jo kasvaa, että muokkaan luettelon lohkomuotoon.
A-lohko
Brasilia: - Thiago Silva: Pelikiellossa välieräottelussa - Neymar: Loukkaantumisen takia kisat ohi
Kroatia: - Josip Simunic: Pelikiellossa koko kisojen ajan - Ivo Ilicevic: Joutui jäämään sivuun lihasvammojen takia - Ivan Strinic: Loppukaudella tullut takareisivamma pudotti puolustajan joukkueesta - Niko Kranjcar: Sai takareisivamman kolme viikkoa ennen kisoja Valioliigan nousukarsinnoissa - Mate Males: Jäi syrjään toukokuun alussa nilkkavamman takia - Milan Badelj: Lihasrevähdys esti HSV:n keskikenttäpelaajan kisamatkan
Meksiko: - Jose Vazquez: Pelikiellossa Hollanti-ottelussa - Carlos Vela: Kieltäytyi maajoukkueesta ja keskittyy seurajoukkueuraansa - Juan Carlos Medina: Loukkasi nilkkansa treeneissä ja joutuu leikkaukseen - Luis Montes: Keskikenttämiehen sääri- ja pohjeluut murtuivat toukokuun lopun Ecuador-ottelussa
Kamerun: - Alex Song: Pelikiellossa Brasilia-ottelussa - Samuel Eto'o: Pelikunto kysymysmerkki, todennäköisesti huilaa ainakin Kroatia-pelin
B-lohko
Espanja: - Victor Valdés: Konkarivahti sai polven ristisidevamman 26.3., syksylle asti sivussa - Thiago Alcantara: Poissa alustavasti toukokuun lopulle - polvivamma uusiutui 14.5. - Alvaro Arbeloa: Oli polvivamman takia sivussa maaliskuun alusta toukokuun alkuun ja jäi valitsematta
Hollanti: - Nigel De Jong: Nivusvamman takia kisat ohi neljännesvälieristä lähtien - Leroy Fer: Takareisivamman takia sivussa ainakin neljännesvälierästä - Kevin Strootman: Sai pahan polvivamman maaliskuun alussa, varmuudella sivussa - Jetro Willems: Huhtikuun alkupuolella tullut polvivamma estää puolustajan kisamatkan - Rafael van der Vaart: Konkari ja varakapteeni jäi sivuun harjoitusleirillä syntyneen pohjevamman takia
Chile: - Gary Medel: Neljännesvälierä epävarma lihasvamman takia - Junior Fernandes: Pohjeluun hiusmurtuma taisi romuttaa vähäisetkin MM-kisahaaveet - Matias Fernandez: Nilkkaleikkaus esti Fiorentinan keskikenttäpelaajan kisamatkan - Pablo Hernandez: Loukkaantui viimeistelyleirillä ja jäi sivuun
Australia: - Robbie Kruse: Tammikuussa tullut polvivamma pitää Australian vuoden 2013 parhaaksi futaajaksi valitun Krusen sivussa - Rhys Williams: Ei toipunut tammikuussa saamastaan akillesjännevammasta riittävän nopeasti - Trent Sainsbury: Kisaryhmään spekuloitu nuori Zwollen puolustaja jäi polvivamman takia sivuun (putosi debyyttipelissään sprinklerin päälle!) - Josh Kennedy: Sivuun selkävaivojen takia - Tom Rogic: Sivuun nivusvaivojen takia
C-lohko:
Kolumbia: - Falcao: 22.1. tullut polven ristisidevamma pitää El Tigren sivussa MM-kisoista - Stefan Medina: Ringinleventäjä jää sivuun huhtikuun lopussa tulleen nilkkavamman takia - Edwin Valencia: Koko kauden ajan riivannut vamma esti miehen kisareissun - Luis Amaranto Perea: Puolustaja jäi sivuun nivusvamman takia - Aldo Leao Ramirez: Loukkasi treeneissä polvensa alle viikko ennen kisojen alkua
Kreikka: - Kyriakos Papadopoulos: Ehti toipua polvivaivoistaan, mutta treeneissä tullut olkapäävamma jätti Papan sivuun
Norsunluurannikko:
Japani:
D-lohko
Uruguay: - Luis Suarez: Pelikiellossa loppukisojen ajan purtuaan Italian Giorgio Chielliniä - Diego Lugano: Loukkaantuneena sivussa Englanti- ja Italia-peleistä, luultavasti neljännesvälierästäkin
Costa Rica: - Oscar Duarte: Pelikiellossa puolivälierässä Hollantia vastaan - Bryan Oviedo: Jalka murtui tammikuun lopulla, kisat jäävät väliin - Alvaro Saborio: Maalitykin jalkapöytä murtui maajoukkueen harjoituksissa toukokuun lopussa - Heiner Mora: Puolustaja loukkaantui harjoituksissa aivan kisojen alla
Englanti: - Alex Oxlade-Chamberlain: Huilasi vamman takia kisat - Theo Walcott: Alkuvuodesta syntynyt polvivamma pitää miehen varmuudella sivusta MM-kisoista - Jay Rodriguez: Eturistiside särkyi huhtikuun alussa, puolen vuoden huili - Andros Townsend: Laituri jää nilkkavamman takia ulos joukkueesta
Italia: - Mattia De Sciglio: Oli sivussa Italian kahdesta ensimmäisestä pelistä - Daniele De Rossi: Jalkavamman takia sivussa Uruguay-pelistä - Riccardo Montolivo: Sääriluu murtui toukokuun viimeisen päivän Irlanti-ottelussa, kisat sivu suun
E-lohko
Sveitsi: - Mario Gavranovic: Sai vakavan polvivamman harjoituksissa ja palasi kotimaahan kesken kisojen - Steve Von Bergen: Silmäkuoppa murtui Ranska-pelissä, kisat ohi - Fabian Lustenberger: Reisivamman takia ei mahdollisuuksia kisajoukkueeseen
Ecuador: - Jairo Campos: Akillesjännevamman takia sivussa - Segundo Castillo: Ristisidevamma toukokuun lopun Meksiko-ottelussa
Ranska: - Steve Mandanda: Kakkosvahdin niskanikama murtui Ligue 1:n päätöskierroksella - Franck Ribéry: Jäi selkävaivojen takia sivuun viikko ennen kisoja - Clement Grenier: Ribéryn tavoin sivuun viikko ennen kisoja
Honduras: - Arnold Peralta: Maajoukkueen oikea pakki jäi sivuun reilu viikko ennen kisoja
F-lohko
Argentiina: - Angel Di María: Reisivamma puolivälierässä päätti todennäköisesti turnauksen - Sergio Agüero: Palaamassa pelikuntoon välierävaiheeseen takareisivamman jäljiltä - Erik Lamela: Tottenhamin nuorelta keskikenttämiehelta kisat jäävät sitkeän selkävaivan takia väliin
Bosnia ja Hertsegovina: Iran: - Sosha Makani: Pelikiellossa Nigeria-ottelussa, ei lopulta valittu lopulliseen kisaryhmäänkään - Mojtaba Jabbari: Kieltäytyi maajoukkueesta ja keskittyy seurajoukkueuraansa
Nigeria: - Michael Babatunde: Käsi näytti murtuvan Argentiina-pelissä, tuskin pelaa enää kisoissa - Godfrey Oboabona: Tuli vaihtoon loukkaantumisen takia Iran-pelissä - Bright Dike: Akillesjännevamma estää hyökkääjän kisamatkan - Elderson Echiejile: Laitapuolustajan kisamatka peruuntui alle viikko ennen kisoja lihasrevähdyksen takia
G-lohko
Saksa: - Shkodran Mustafi: Vaihdettiin lihasvamman (?) takia pois kesken Algeria-pelin, kisat ohi - Holger Badstuber: Parikin polvivammaa pitänyt miehen puolitoista vuotta sivussa - Ilkay Gündogan: Kroonisten selkävaivojen takia ei ole pelannut sitten elokuun - Mario Gomez: Vähän rajatapaus laittaa tähän ketjuun, mutta kyllä nuo polvivaivat ja todella rikkonainen kausi taisivat olla pääsyy poisjääntiin - Sven Bender: Häpyluuntulehdus on pitänyt Dortmundin keskikenttämiehen sivussa helmikuun lopusta lähtien ja taisivat häivyttää kisahaaveet - Lars Bender: Kisaedustus tyssäsi viimeistelyleirillä tulleeseen reisivammaan - Marco Reus: Nilkka muljahti kenraaliharjoituksessa Armeniaa vastaan, kisat sivu suun
Portugali: - Hugo Almeida: Sai takareisivamman Saksa-pelissä - Fabio Coentrao: Sai nivusvamman Saksa-pelissä, kisat mahdollisesti ohi - Rui Patricio: Loukkaantumisen takia sivussa USA-pelistä - Bruma: Tammikuussa tullut polvivamma pitää nuoren miehen ulkona kisaspekulaatioista - Silvio: Benfican laitapakin ohuet MM-kisahaaveet kariutuivat huhtikuussa pahaan jalkavammaan
Ghana: - Sulley Muntari: Ghana potki ulos joukkueesta Muntarin lyötyä taustavoimien jäsentä, olisi ollut muutenkin Portugali-ottelussa pelikiellossa - Kevin-Prince Boateng: Ghana potki ulos joukkueesta K-P:n vittuiltua valmentajalle treeneissä - Jerry Akaminko: Puolustajan nilkka murtui toukokuun lopun Hollanti-pelissä, ja kisat jäävät haaveeksi
USA: - Jozy Altidore: Koki takareisivamman Ghana-ottelussa, mutta ilmeisesti pelikunnossa Belgia-ottelussa -Stuart Holden: Boltonin kk-pelaaja kärsi maaliskuussa neljännen vakavan polvivammansa kolmeen vuoteen, heti paluuottelussaan. Kisatoiveet tiessään.
H-lohko
Belgia: - Anthony Vanden Borre: Kisaurakka päättyi lohkovaiheeseen pohjeluun murtuman takia - Christian Benteke: Huhtikuussa syntynyt akillesjännevamma vei miehen pitkälle huilille - Koen Casteels: Hoffenheim-maalivahdin sääriluu meni poikki huhtikuun alussa, ei ehtinyt toipua kisoihin - Silvio Proto: Nelosvahdin sormi murtui 17.5. ja kisat jäävät väliin
Algeria: Venäjä: - Dimitri Tarasov: Keskikenttäpelaajan kisahaaveet tyrehtyivät polven ristisidevammaan - Roman Shirokov: Kapteeni ei toipunut akillesjännevammastaan ajoissa
Etelä-Korea: - Kim Jin-Su: Laitapuolustaja loukkasi nilkkansa viimeistelyleirillä
--------------------------------------------------------------- Kärsityt pelikiellot:
Mario Mandzukic, Kroatia (BRA-CRO) Fredy Guarin, Kolumbia (COL-GRE) Maxi Pereira, Uruguay (URU-ENG) Wilson Palacios, Honduras (HON-ECU) Pepe, Portugali (POR-USA) Robin van Persie, Hollanti (NED-CHI) Tim Cahill, Australia (AUS-ESP) Didier Zokora, CIV (GRE-CIV) Kostas Katsouranis, GRE (GRE-CIV) Yohan Cabaye, FRA (FRA-ECU) Jose Vazquez, MEX (NED-MEX) Steven Defour, BEL (BEL-USA) Luiz Gustavo, BRA (BRA-COL) Marcos Rojo, ARG (ARG-BEL) ------------------------------------------ Otti varoituksen kisojen aikana (tilit nollattu puolivälierien jälkeen):
Brasilia: Neymar, Ramires, Dani Alves, David Luiz, Hulk, Jõ, Julio Cesar/ Hollanti: Stefan De Vrij, Jonathan de Guzman, Daley Blind, Bruno Martins Indi/ Argentiina: Ezequiel Garay, Angel di Maria, Lucas Biglia/ Saksa: Benedikt Höwedes, Phillip Lahm, Sami Khedira, Bastian Schweinsteiger/ -------------------------------------- Pudonneiden maiden kortit:
Espanja: Iker Casillas, Xabi Alonso, Sergio Ramos Australia: Mark Milligan, Mile Jedinak (x2) Kamerun: Dany Nounkeu, Stephane Mbia, Eyong Enoh, Edgar Salli Kroatia: Dejan Lovren, Vedran Corluka, Eduardo, Ivan Rakitic, Ante Rebic (pun.) Englanti: Raheem Sterling, Ross Barkley, Adam Lallana Italia: Mario Balotelli (x2), Claudio Marchisio (pun.), Mattia De Sciglio Norsunluurannikko: Sol Bamba, Cheikh Tiote, Salomon Kalou, Didier Drogba, Die Serey Japani: Masato Morishige, Maya Yoshida, Makoto Hasebe, Yasuyuki Konno Bosnia & Hertsegovina: Emir Spahic, Haris Medunjanin, Muhamed Besic Iran: Andranik Teymourian, Javad Nekounam, Masoud Shojaei, Karim Ansarifard Ecuador: Esteban Paredes, Jefferson Montero, Enner Valencia, Antonio Valencia (pun.), Frickson Erazo Honduras: Boniek Garcia, Luis Garrido, Victor Bernardez, Jerry Bengtson, Jerry Palacios Portugali: Joao Pereira, Joao Moutinho Ghana: Mohammed Rabiu, Harrison Afful, Majeed Waris, Jordan Ayew Venäjä: Denis Glushakov, Dimitri Kombarov, Aleksei Kozlov Etelä-Korea: Sung-yeung Ki, Heung-min Son, Yong Lee, Han Kook-Young, Yeong-Ho Hong -- Chile: Charles Aranguiz, Eugenio Mena (2x), Arturo Vidal, Francisco Silva (2x), Mauricio Pinilla Uruguay: Diego Lugano (2x), Walter Gargano, Egidio Arevalo, Fernando Muslera, Jose Maria Gimenez Meksiko: Hector Moreno, Maza Rodríguez, Paul Aguilar (2x), Rafael Marquez (2x), Andrés Guardado Kreikka: Sokratis Papastathopoulos, Dimitris Salpingidis, Vasilis Torosidis, Giorgios Samaras, Kostas Manolas, Andreas Samaris Nigeria: John Obi Mikel, Juwon Oshaniwa, Kenneth Omeruo Algeria: Nabil Bentaleb, Madjid Bougherra, Djamel Mesbah, Nabil Ghilas, Rafik Halliche Sveitsi: Johann Djourou, Granit Xhaka, Gelson Fernandes USA: Jermaine Jones, Omar Gonzalez, Kyle Beckerman, Geoff Cameron -------------- Kolumbia: Carlos Sanchez, Fredy Guarin, Pablo Armero, James Rodriguez Ranska: Patrice Evra, Paul Pogba, Blaise Matuidi Belgia: Jan Vertonghen, Toby Alderweireld (2x), Axel Witsel, Moussa Dembele, Vincent Kompany, Eden Hazard Costa Rica: Jose Cubero, Giancarlo Gonzales (2x), Keylor Navas, Yeltsin Tejeda, Bryan Ruiz, Michael Umaña, Johnny Acosta, Junior Diaz
|