Tällä kertaa tulee tänne matkailuosioon hieman erilainen matkaraportti, sillä kyseessä ei ole vain ja ainoastaan tuttua peleissä käymistä, pubeissa notkumista sekä Sohossa sekoilemista, vaan nyt lähdetään matkaan Lucky Ladyn kanssa!!
VS 
Aikoinaan kun Valioliigan otteluohjelma julkaistiin, tuli kalenteriin ympyröityä kaksi päivämäärää joulukuulta, 26. ja 28. Nuo päivät tarkoittivat kahta kotiottelua White Hart Lanen vehreällä nurmella kolmen päivän sisään ja tämä yksinkertaisesti oli aivan liian oiva tilaisuus lähteä pelireissulle Lontooseen. (Jälkimmäinen peli siirrettiin myöhemmin 29. päivälle, mutta se ei haitannut, sillä tuo "uhka" oli huomioitu.)
Tosin samassa asunnossa asusteleva Lucky Lady huomasi myös tämän suunnitelman ja ilmoitti heleällä äänellään, että hän ei ole vielä koskaan päässyt mukaan pelireissuille ja tahtoisi nyt kovasti lähteä. Höveliäällä tuulella kun olin, niin tuli luvattua tämän tällä kertaa käyvän. Ensin ostettiin liput Norwegianin, tuon ilmaa halkovan halpalentoyhtiöiden kuningattaren siipien suojiin, meno-paluu maksoi reilut sata euroa per matkalainen. Tämän jälkeen oli aika siirtyä hotellin varaamiseen. Tässä kohtaa minulle valkeni, ettei tällä kertaa pääsekään nauttimaan vuotavista hanoista, vetävistä ikkunankarmeista saatika valmiiksi spermantahraisista lakanoista, sillä nyt haettiin selvästi normaalia suuremmalla budjetilla yösijaa, jossa aamupalan tuli olla vimpan päälle (en viitsinyt vielä tässä vaiheessa masentaa tuomalla julki brittiläisen aamiaisen perusluonnetta), puitteet siistissä kunnossa ja mieluiten myös oma kuntosali. No jälkimmäisestä sitten vähän tingittiin kun päädyttiin valitsemaan Victoria Stationin kupeesta itsellemme hotelli. Valinta perustui sijaintiin, sillä kulkeehan Gatwickin kentältä suora ja huoleton junayhteys Victorialle, josta pääsee myös suoralla linjlla Tottenhamin stadionin kupeeseen.
Varaukset oli tehty ja päivät kuluivat, siinä kävi sitten hyvin nopeasti selväksi shoppailun ottavan melko suurta roolia tällä reissulla, mutta se tuli ohitettua lähinnä olankohautuksella. Itse shoppailin ensimmäiseksi vuorossa olevaan otteluun West Bromwichia vastaan kaksi lippua Park Lanen fanikatsomon alaosasta ja totesin Lucky Ladyn saavan parhaan mahdollisen ensikasteen tähän maailmaan. Pitkään oli näyttänyt siltä, että lähtisimme ihan kaksin reissuun, mutta tässä vaiheessa seuraavan pelin lippujen myyntiin oli aikaa viikko ja siinä ehti pyörähtämään paikallisessa olutravintolassa, jossa vastaan käveli vanha ystäväni, jonka kanssa sitten turistiin aimo tovi. Hän oli juuri saanut syntymäpäivänään lahjaksi avoimen matkalahjakortin. Eipä siinä tarvinnut kuin kysyä tältä hienolta Spurs fanilta, ostanko myös hänelle ja hänen paremmalle puoliskolleen tulevana maanantaina liput Spurs-Stoke peliin, vastaus tuli samoin tein. Sunnuntaina sitten vielä varmistin asian, sillä radalla sovitut asiat on välillä ihan hyvä tarkistaa jälkeen päin. Suunnitelma piti ja näin ollen shoppailin neljä viereistä pilettiä Park Lanen yläkatsomoon, kun alakatsomoon ei olisi vierekkäisiä enää herunut.
26.12.2013, Pelipäivä, Tottenham - WBALähtöpäivän aamu koitti ja kello herätti todella aikaisin. Pakkaus oli vielä vaiheessa, sillä olihan Rosenlew painanut kovaa duunia koko edellisen päivän ja näin ollen suurin osa reissuvarustuksesta roikkui vielä yön yli kuivumassa. Kamat kassiin ja siinä samalla peruspelko siitä unohtuiko jotain, lompakko ja passi täydensivät pullotuksen housuissa, joten kaikki oleellinen oli messissä, sillä kaikkea muuta saa kyllä periltä. Ei muuta kuin auton rattiin ja kentälle. Lähtevien aulassa vastaan tuli niin West Hamin kuin Jose Mourinhonkin fanipoikia, jotka selvästi huomasivat oman tyylikkään ulkoasuni. Pikainen minisikari vielä ennen koneeseen nousua ja sen jälkeen kohti lähtöportilla odottavaa lentoemon kutsuvaa hymyä. Matkalla kuitenkin joku tarttui olkapäähäni ja hetken siinä jo ajattelin, että näinkö provosoivana ne Spursin tunnukset tätä nykyään Helsinki-Vantaalla nähdään. Ei sentään, vanha tuttuhan se siinä, jonka reissusuunnitelman olin täysin unohtanut, todella mieluinen yllätys. Koneessa hakeuduimme paikoillemme ja Norjalaisen noustua yläilmoihin, oli edessä varsin nautinnollinen nettihetki, kiitos lentoyhtiön wifi-verkon, joka toimi taas kuin junan vessa. Facebookin tilanne tarkistus ja muu perussurfaaminen tuli hoidettua samassa ajassa joka Lucky Ladylta meni nukahtamiseen. Tässä vaiheessa havaitsin tutun reissumiehen valloittaneen takarivistä paikat, sillä eihän hullukaan näin aikaisin minnekään lennä ja näin olle koneessa oli jäänyt takarivit myymättä. Siellä oli jo Sandelsit auki ja näin ollen tarjoutui oiva tilaisuus telakoitua yhdessä iPadini kanssa tämän reissuseurueen viereen. Tuttu Spursmies oli lähtenyt reissuun Evertonin faniksi kostautuneen kaverin kanssa ja siinä sitten tarinoitiin rattoisasti loppulennon ajan. Muutama ihan oleellinen tieto siinä selvisi, kuten sellainen, ettei junalinja Gatwick-Victoria välillä ollut käytössä. Onneksi lentokoneessa kuitenkin toimi netti, joten varasin itselleni ja Lucky Ladylle EasyBus kuljetuksen keskustaan (tähän vinkkinä sellainen, että tuon lipun tulee olla tulostettu, mutta lentokentältä kyllä löytyy tulostin).
Bussimatka päättyi West Bromptonin aseman kupeeseen ja siinä hankimme/latasimme eräät Lontoon nerokkaimmat keksinnöt, eli Oyster Cardit. Tuollaisen hommaaminen on must! Kotoinen Victoria tuli vastaan nopeasti ja sieltä suunnattiin kiireellä hotellille heittämään kamat huoneeseen. Hyvin nopeasti selvisi, että olimme saaneet invahuoneen, sillä vessa oli yhtä suuri kuin keskiverto hotellihuone ja sen lisäksi siellä oli useammalla aiemmalla reissulla ikävöity tukikahva pöntövieressä ja tiukkaa tilannetta varten myös katosta roikkuva hälytysnaru. Itse huone oli myös hyvin tilava. Simply Great!
Tässä vaiheessa meillä oli jo kova kiire kohti stadionia, sillä EasyBussin kuljetus oli kestänyt kaiken säätönsä kanssa pari tuntia kauemmin mitä junalla olisi mennyt. Mäkysessä vedettiin nopeasti hampurilaisen lärviin ja sitten metro- sekä kävelymatkaa varten kävin poistamassa 4-packin olutta läheisen kaupan hyllystä. Metroon istahdettuamme metrovalinta osottautui välittömästi oikeaksi, sillä samaan vaunuun saapui isä kahden kipaa käyttävän poikansa kanssa, oletettavasti nuo paljastuivat juttujensa perusteella Tottenhamin kannattajiksi.
Seven Sistersin pysäkiltä on monien muiden fanien seassa noin 20-30minuutin harras, lähes Lucia-kulkuetta muistuttava kävelymatka taitojalkapallon mekkaan. Ilahduttaen olin arvioinut olutkulutukseni täysin oikein ja evästä riitti koko matkan ajaksi, kiitos paikallisen tölkkikoon. Aikataulu oli mennyt sen verran reisilleen, että koneessa tapaamamme seurue oli saapunut pelipaikoille jo hyvän aikaa sitten, mutta me emme suureksi pettymyksekseni enää ennen peliä fanipubiin ehtineet. Käytössä oleva aika käytettiin Spurs Mega Storessa, joka tällä kertaa kyllä imi kaiken mahdollisen ajan. Hankimme molemmille huivit ja sitten ostin itselleni pelipaidan sekä vetoketjullisen hupparin. Kaupan ulkopuolella pistin takin pussiin ja vedin rinta rottingilla uuden hupparin ylleni. Sen jälkeen oli pelipaidan vuoro, mutta tässä vaiheessa huomasin XL-tankoon eksyneen yhden XXL-koon paidan. Eipä muuta kuin palauttamaan. Se otti oman aikansa, mutta onnistui kuitenkin. Lucky Lady oli odotellut tämän aikaa ulkopuolella ja nyt pääsin vihdoin vetämään uuden karheaa Liljanvalkoista ylleni. Enää huivi kaulaan ja menoksi tai niin sen piti mennä, mutta huivissa näkyi olevan näyttävä tahra, joten eipä muuta kuin takaisin tutulle palautuspisteelle. Pienen odottelun jälkeen oli aika palkita myös Lucky Ladyn odotus ja jatkaa matkaa katsomoon. Forum-veli D4 oli antanut jäsenkorttinsa lainaan ja sillä oli ostettu tähän peliin toinen piletti, kiitos vielä siitä. Ahtaan lippuluukun porteissa ei onneksi kiinnitetty huomiota siihen mikä titteli siinä kortin etunimen edessä koreilee, joten läpi päästiin kertaheitolla. Kerran Selhurst Parkilla oli huomattavasti haastavampi tilanne kun jäin reppuni kanssa todelliseen umpisolmuun maailman ahtaimman portin luokse.
Olimme vihdoin perillä ja eteen aukesi aina yhtä upea näkymä White Hart Lanen nurmelle. Hurraten otimme vastaan kotijoukkueen pelaajat ja sitten peli vihdoin alkoi. Tunnelma oli todellakin kohdallaan ja vanhat tutut sekä uudet chantit raikasivat ympäri katsomoa. Mieleen jäivät erityisesti FA:n Yid-termin käytön kieltämiseen liittyen ajankohtaiset ”Yiddo”, ”Yid Army” ja ”we`ll sing what we want!” chantit. WBA:n kannattajia oli paikalla ilahduttavan paljon, vaikkeivät nuo ole kovinkaan tunnettuja vieraspaikkakunnilla kiertävistä faneistaan. Hyvin laittoivat kampihin, mutta eivät voineet ylivoimalle yhtikäs mitään. Peli oli tunnelmansa puolesta kuin esileikkiä aina 36 minuutille asti, jolloin Christian Eriksen upotti uskomattoman hienon maalin vapaapotkusta ja poisti viimeisimmätkin estot katsojilta. Meno oli suorastaan eläimellistä aina sen kaksi minuuttia mitä se kesti, kunnes WBA teki tasoituksen. Siihen se tunnelmakin sitten kuoli. Riemu vaihtui hermostuneisuuteen joka tuntui tarttuvan myös pelaajiin. Puoliajalle lähdettiin minuutti ennen täyttä aikaa, sillä nykyisellä stadionilla se on ainoa keino jos aiot saada oluen sekä käydä kusella. Olutjonossa koin todella miellyttävän yllätyksen. Tarjolla oli Fuller`s panimon London Prideä, ostin välittömästi kaksi sellaista ja siinä sivussa Lucky Ladylle kahvin ja jonkin sortin nakkipiilon, jotka olivat kuitenkin loppu ja tilalle tuli jotain täysin muuta. Siinä olutta lipitellessä tuli myös oiva sauma käydä vessassa, joten tauko meni niin sanotusti aivan nappiin.
Toinen puoliaika jatkui hermostuneena ja tasatilanteessa junnaavasta pelistä ottivat kaiken ilon irti WBA:n kannattajat jotka päätösvihellyksen jälkeen juhlivat pistettä kuin maailmanmestaruutta konsanaan. Muuta tuosta ei oikein jäänyt mieleen kuin Lamelan sisään tullessa tämän saama yllättävän lämmin vastaanotto, sekä kova tsemppaaminen läpi hänen peliesityksensä. Toki tämän lisäksi yleisö leikki tuttua hippaleikkiä järjestysmiesten kanssa, jotka yrittävät epätoivoisesti saada katsojia istumaan. Eihän siitä mitään tullut ja paikalle hälytettiin lisävoimia joiden selässä luki ”Green Team”, muutamaan otteeseen nuo saivat lähes kaikki muutamaksi sekunniksi istumaan, kunnes katsomosta pärähti ilmoille chantti jossa kehoitetaan nousemaan ylös mikäli vihaat rakasta naapuriseuraamme. Huvittavaa touhua, mutta onpahan muutama ainakin työllistetty tuon ikuisuusprojektin ansiosta.
Jupisevien fanien keskellä sitten poistuttiin kohti uloskäyntiä. White Hart Lanella on muuten jännä käytäntö siinä mielessä, että vierasfanit ja Spursin fanikatsomo sijaitsevat vierekkäin ja fanit kettuilevat toisilleen läpi ottelun. Silti pelin jälkeen uloskäynnit ovat vierekkäin ja vierasfanit vapautetaan karsinastaan samaan massaan kotijoukkueen fanien kanssa ja sinne he sitten sulautuvat, enkä mitään järjestyshäiriöitä ole koskaan nähnyt.
Pelin jälkeen treffattiin Spurs-Everton kaksikko super storen edessä ja lähdettiin pelin jälkipuinneille pubiin. Siinä turistiin ja kumottiin tuoppeja tuoppien perään. Tuo hieno Evertonin kannattaja manasi, että jos Stokea vastaan peli päättyy vielä 1-1, niin tuo olisi muistini mukaan hänelle neljäs vai viides peräkkäinen 1-1 tasuri Lanella. Paikallinen fani sattui pöytäämme ja tuo vahvisti kokemamme, eli AVB:n aikana hankitusta huonosta kotiformista johtuen yleisö on hyvin hermostunut kotiotteluissa ja se tarttuu sitten pelaajiin. Tämän päivän pelissä yleisö oli ollut se kuuluisaylimääräinen pelaaja aina WBA:n tasoitukseen asti, mutta sen jälkeen yleisöstä ei ollut enää mitään apua, toki ajoittain tunnelma oli hyvä, mutta yhden maalin se olisi vielä kaivannut. AVB oli siis oikeassa kun kritisoi kannattajia, vaikka toki tämä kierre oli suureksi osaksi myös hänen syytään.
Vähitellen oli aika suunnata kohti Seven Sisteriä ja tällä kertaa päädyttiin suosiolla bussiin, josta sitten jäätiin aivan viime tingassa pois. Metrolla sitten takaisin kapungin sykkeeseen ja sen ohi suoraan hotellin lähistölle pubisafkalle, parille oluelle ja sitten koisimaan vatsat täynnä paikallista ale-olutta, chiken tikka curryä sekä Kiovan kanaa.
27.12.2013 ShoppailupäiväAamupalalle suunnattiin vasta kymmeneltä, sen verran pitkä sekä raskailla huveilla täytetty päivä oli takana. Aamupala oli todella positiivinen yllätys ja sieltä löytyi pitkään odottamani brittiaamiaisen lisäksi myös Lucky Ladyn mieleen olevia terveellisempiä vaihtoehtoja. Energiavarastot olivat täynnä ja oli aika suunnata kohti Oxford Sirkusta. Ensimmäinen osoitekin oli selvitetty jo hyvissä ajoin, Victoria's Secret. Melkoinen kokemushan tuo paikkana on. Alkuun taisin erottua joukosta melko selvästi, mutta nopeasti minusta tuli jo pro-tason tekijä tässä paikassa, sillä Victoria's Secretissä asioidessa miehellä on kolme vaihetta.
1. Ensin hännystellään vain naisen perässä ja seurataan tätä ympäri liikettä, kutsun tätä koiranpentu-vaiheeksi.
2. Etsitään itselle istumapaikka samaan ratkaisuun päätyneen miehen vierestä. Tässä vaiheessa toimitetaan myös naulakon virkaa, sillä aiemmat ostokset sekä ulkovaatteet jäävät miehen kontolle, koska kuumahan siinä shoppaillessa tulee. Tässä vaiheessa seurataan huvittuneen vasta ykkösvaiheessa olevia reppanoita. Tämä vaihe tunnetaan nimellä: ”Luulet olevasi cool”.
3. Viimeinen sekä ehdottomasti palkitsevin vaihe. Kahta ensimmäistä läpikäydessä sitä on lopulta päässyt tylsistymään ja kehittänyt omaksi ilokseen kusihädän. Tällöin täytyy etsiä vessa ja se löytyy neljään kerrokseen jakautuneen alusvaateviidakon ylimmästä kerroksesta. Sinne kun kipuaa, niin ymmärtää käyneensä läpi kovan koulun. Eteen aukeaa ilmastoitu miesten odotustila, jossa on sisustukseen käytetty tauluja joissa mallit säkenöivät pornahtavissa alusasuissa. Sohviin on panostettu, liikkeen oma langaton verkko on ilmainen ja toimii kuin unelma, eikä siinä vielä kaikki. Myös WC-tiloissa on naisten tauluja seinillä ja tilat ovat niin huikeat etten ole ennen vastaaviin Lontoossa törmännyt. Tätä kolmatta vaihetta kutsutaan tutkinnon suorittamiseksi.
Muutamia huomioita tuli liikkeessä tehtyä. Oli hyvin mielenkiintoista nähdä yllättävän paljon muslimeja yltäpäätä verhoutuneina, mutta korit täynnä Spursin peliä muistuttavia pornahtavia alusvaatteita. Ylipäätään naiset menevät tuolla yhtä sekaisin kuin Tottenhamin erikoistilannepuolustaminen ja miehet seisoskelevat yhtä toimettomina kuin pelaajat edellisenä päivänä, kun Olsen pääsi niittaamaan harmittavan tasoitusosuman.
Yllättävän paljon oli liikkeellä myös ”isä-tytär”-pareja, joista en oikein ottanut selkoa ovatko nuoret naiset samaa sukua vaiko vain välipäivien harrastuksia. Suorittaessani kakkosvaihetta, istui viereeni erään tällaisen kombon miespuolinen osapuoli, jonka tytär/rakastaja sitten kävi sovittelemassa jossain noita alusvaatteita ja näytti näitä kuvia miehellä. Niin avoimesti se niitä siinä esitteli, että luulin tämän kaipaavan mielipidettä minultakin, jolloin nyökkäsin hyväksyvästi. Tämä pieni ele ei mennyt viereiseltä mieheltä ohitse, eikä sen jälkeen tarvinnut jossitella oliko kyseessä tytär vai rakastaja. Tytärtä suojellaan ja rakastajaa esitellään, näitä ei tämän jälkeen näkynyt kumpaakaan.
Vinkkinä voin todeta vielä sen, että jos edellisen päivän oluet kiertävät vatsassa, niin kyllä tuolla Victoria's Secretissä kannattaa ainakin paskalla käydä, on se ylin kerros sen arvoinen.
Päästyämme liikkeestä ulos, totesin kolmen tunnin kuluneen melko nopeasti ja sainkin sitten ylennyksen peesaajasta kantajaksi. Mitään sen suurempia seremonioita ei tosin vietetty vaan siitä lähdettiin suoraan etsimään Abercrombie & Fitch nimistä liikettä, joka olikin yllättävän hankala löytää, sillä se ei mainosta lainkaan, mutta onneksi jono paljasti liikkeen sijainnin. Paikkana tuo oli hyvin hämyinen ja ilmassa oli jonkin sortin suitsuketta ihan kiitettävissä määrin. Edellisestä kohteesta oppineena annoin Lucky Ladyn mennä menojaan ja keskityin itse opettelemaan puhelimenlatauspisteen käyttöä. Sinnehän se sitten jäi hetkeksi latautumaan kun lähdin itse tarkastamaan kyseistä liikettä. Kalliiksihan tuo paikka osoittautui alta aikayksikön ja siinä samassa ajassa niistä halvatun suitsukkeistakin oli jo ehtinyt kehkeytyä ärsyttävä päänsärky. Pohdin siinä takkeja plärätessäni, että onpahan ensimmäinen kertä Lontoossa kun päänsärky syntyy shoppailusta eikä oluen juonnista. Viimeinen niitti olivat sitten nuo takit, jotka herättivät mielenkiintoni siihen pisteeseen, että kurkistelin sormieni välistä niiden hintalapusta löytyvää numerosarjaa. Vitut sieltä mitään numeroita löytynyt, vaan teksi jossa luki ”Not for sale”. Ajattelin hetken, että mitä vittua nyt taas, keskellä liikettä makeita takkeja täysi rekillinen, mutta eivät ole myynnissä. Silkkaa vittuilua totesin ja painelin tuohtuneena noutamaan puhelintani, sillä päätin suunnistaa lähimpään pubiin toipumaan. Sieltä mitään pubia löytynyt parin korttelin säteellä mistään, joten palasin häntä koipien välissä takaisin saman liikkeen tuulikaappiin.
(Oma asemapaikkani oli tuossa vasemmanpuoleisen naisen kohdalla.)
Tuulikaappiin oli ilmestynyt joku paikallinen hunksi, joka takki auki, ilman paitaa esitteli sixpäkkiään ja antoi kuvauttaa asiakkaita kainalossaan. Hetken seurasin tuota showta kaksi kassillista naisten alusvaatteita käsissäni ja mietin mikä meni pieleen kun tähän oli ajauduttu. Hieman yllättäen nuo kassit kuitenkin kääntyivät vahvuudekseni, sillä pystyin laittamaan oikein kunnolla kampoihin tuolle solariumia ahkerasti käyttävälle pellelle. Naiset nimittäin ramppasivat luonani kyselemässä missä tuo kassejani logoillaan koristellut Victoria's Secret oikein sijaitsee. Itselläni ei ollut hajuakaan, sillä olin toimittanut kantajan virkaani lähinnä aivot narikkaan periaatteella, mutta eihän sitä tässä tilanteessa voinut paljastaa ja näin ollen suoriuduin parhaani mukaan. Hunk oli myös huomannut vetovoimani, enkä tiedä johtuiko se kauppakasseista, saamastani huomiosta vai tyylikkäästä olemuksestani, mutta tämän huomattuani lähinnä toivon kahta ensimmäistä. Vihdoin myös Lucky Lady oli päässyt kassan kautta ulos ja tuo oli ostanut minulle jälleen jotain kivaa lisäkannettavaa. Tuulikaapissa syntyneestä kilpailutilanteesta johtuen yhteiskuvaa Hunkin kanssa ei tällä kertaa otettu, kumpikaan.
Ihan hetkessä ei tuoltakaan selvitty ja oli vihdoin lakisääteisen lounastauon aika. Painoimme metrolla Fifth Floor foodmarketin kupeeseen ja siellä nimenomaiseen viidenteen kerrokseen, josta suurina sushin ystävinä bongasimme YO!sushi nimisen paikan. Istuimme vierekkäin ja poimimme asiakkaiden edessä kiemurtelevalta linjastolla kiertävistä annoskupeista aina mieleisimpämme, oli nigireitä, sashimia, makeja ja kaikkea. Palkitsin itseni myös suurella Kirin Ichiban oluella joka ajoi kyllä tässä kohtaa asiansa. Täästä oli hyvä jatkaa kohti Harrodsin tavarataloa, mutta onneksi se oli niin täynnä sakkia, että sieltä päästiin yleisen viihtymättömyyden ansiosta hyvin nopeasti takaisin kadulle. Shoppailupäivä oli vihdoin pulkassa ja oli aika painua maanalle ja kohti Victorian asemaa. Asemalla törmäsin vihdoin Vodafonen myyntipisteeseen ja sain ostettua iPadiin kolmen gigan prepaid-liittymän. Tätä juhlistimme aseman omassa pubissa, The Iron Dukessa yhdellä London Pridellä sekä kahvikupposella. Siitä vielä aseman WHS kaupan kautta pari John Smithin extra smoothia mukaan ja hotellille.
Illalla päätimme käydä vielä The Harp nimisessä pubissa, tuolta löytyy erittäin hyviä oluita sekä myös siidereitä naisten ja vaihtoehtoisten miesten makuun. Pubin jälkeen pyörähdimme vielä italialaisessa syömässä ja sitten olimme kypsiä tämän päivän osalta siirtymään hotellille. Lucky Lade aloitteli siinä iltatoimiaan ja itse painoin hotellin pubiin räpläilemään iPadia ja nautiskelemaan siitä mitä hanasta löytyi.
28.12.2013 ”Kulttuuria” ja shoppailuaOlin ostanut Lucky Ladylle ja itselleni pukin konttiin ennakkoliput Madame Tussaudsin tykö ja koska sivuilla mainostettiin yhdistelmälippuja, niin tarttui tuohon mukaan myös pari pilettia London Eyen kierrokselle. Meidän aikaikkunamme oli 10:00-10:30 välillä, joten sovimme Madamen kanssa yksipuolisesti treffit kello kymmeneksi ja suunnilleen silloin olimme myös paikalla. Ennakkolippujen hienous paljastui tässä kohtaa, sillä lippuluukulle oli ihan mukavasti jonoa, jonka kuitenkin pääsimme skippaamaan, sillä ennakkoliput oikeuttivat VIP-sisäänkäyntiin. Tuo sisäänkäynti sitten paljastui kuitenkin ihan tavan sisäänkäynniksi, mutta eipä siinä mennyt kuin alta puoli tuntia kun olimme sisällä ja hyvä niin, sillä jonossa taaksemme löysi tiensä isä-poika-poika yhdistelmä, jonka jutut olivat niin kuivia, että teki mieli jo huulirasvaa tarjota.
Moni luulee Madame Tussaudsin olevan vain ja ainoastaan vahakabinetti, mutta tuo on paljon muutakin ja erittelenkin tuon hienon ladyn annin seuraavassa neljässä kohdassa ja tämän kokonaisuuden ansiosta suosittelen paikkaa kaikille jotka empivät sinne lähtemistä.
1. Alkuun kierretään läpi eri kategorioihin jaettu vahakabinetti ja otetaan yhteiskuvia nukkejen kanssa niin maan pirusti. Sieltä löytyy urheilijoita, poppitähtiä, leffastaroja, kuninkaallisia, Tom Cruiseja ja suin muita sekä menneitä ja nykyisiä suurmiehiä. Itse en voinut välttää houkutusta häpäistä Jose Mourinhoa ja sen lisäksi täytyi tietenkin tyylitellä itsekin maailman kuuluisimpien hahmojen kanssa. Hauskaa oli meillä molemmilla.
2. Nukkejen jälkeen homma ei suinkaan ollut paketissa, vaan edessä oli SCREAM!, eli tuttavallisemmin Chamber of Horrors. Tämä osa valinnainen, mikäli olet alle 12-vuotias, raskaana tai muuten herkkä, niin tämän voi myös oikaista. Näin varoitteli hyvää duunia tehnyt naishenkilö joka juonsi meidät sisään kauhukujalle. Kujan idea on yllättäen sen pelottavuudessa ja se mikä on hienoa, niin meitä säikyttelemässä ei ollut mitään vahanukkeja, vaan oikeita näyttelijöitä, jotka yrittivät kähmiä kaltereiden välistä tai ilmestyivät milloin mistäkin ilahduttamaan vaellustamme. Edellämme kulki yksi turistipariskunta joka parin ensimmäisen pelottelun jälkeen kehoitti meitä menemään ohitse ja koko ryhmän keulille. Sankarinviittaa oli siis tyrkyllä ja vastasimme kirjaimellisesti huutoon. Vihdoin saimme monien karmivien hetkien jälkeen taisteltua tiemme ulos ja sitten olikin aika tutustua tunnettuihin murhamiehiin, ihan mielenkiintoista.
3. Kolmantena oli vuorossa Spirit of London, jossa hypätään vanhanliiton mustan taxin kyytiin ajelulle joka johdattaa läpi Lontoon historia. Auton radiossa pyörii juonto koko kierroksen ajan ja sanoisinkin kyseessä olevan ihan mielenkiintoisen rypistyksen, varsinkin kun tuo Lontoo on melkolailla suosikki kaupunkini.
4. Viimeisenä muttei vähäisimpänä oli vuorossa Marvelin 4D näytös. Istuimme rakennuksen kupolissa sijaitsevaan komentokeskukseen seuraamaan miten Hämähäkkimies, Hulk ja muut Marvelin supersankarit hoitivat päivittäistä duuniaan. Vaikka olen aikoinani ollut armoton Duke Nukem 3D fani, niin kyllähän tämä 4D hakkasi nykyiset 3D näytökset ihan mennen tullen. Penkkeihin oli vielä lisäksi asennettu erikoistehosteita, kuten suihkaus vettä tai tuulta, jotka yllättivät mukavasti tiukan päikan tullen. Hyvä setti tämäkin.
Kyllähän siellä 4-5 tuntia vierähti hyvinkin rattoisasti ja sitten alkoikin olemaan jo vähän nälkä. Mitään muita suunnitelmia ei päivälle ollut, joten tässä kohtaa Lucky Ladyn shoppailuvaistokin taas nosti päätään. Maltettiin kuitenkin mennä ensin Taylor Walkerin Three Tuns nimiseen pubiin vähän haukkaamaan. Perinteikästä Fish & Chips settiä en vielä ollut tällä reissulla vetänyt, mutta nyt siihen tarjoutui oiva tilaisuus, sillä ruokalistalla koreilivat erottuvalla fontilla sanat ”The Cod Father”, yksi sellainen kiitos ja kylkeen 1730 Special Pale Ale.
Tankit täynnä lähdettiin sitten Oxford Streetille etsimään paria tiettyä liikettä. Voin kertoa ettemme olleet ainoat ihmiset liikenteessä ja päällimmäisenä fiiliksenä pyöri vahva ahdistus kun ei meinannut eteenpäin päästä. Vihdoin saavutimme kuitenkin ensimmäiseen kohteeseemme, jonka nimeä en muista (kuulemma Superdry), sillä tuolla hetkellä oli hyvin vaikea kiinnostua ylipäätään yhtään mistään. Lucky Lady hävisi operoimaan liikkeen sisälle ja minä selailemaan iPadia tuulikaapin välittömään läheisyyteen. Plup plup, ikäs se siellä korisee? Ne sehän on vanha kunnon Cod Father joka oli saanut Pale Alen mukaan chantteihinsa ja nyt tämä yhdistelmä jodlasi raivoisasti vatsassani. Eipä muuta kuin iPad piiloon ja etsimään lähintä vessaa. Kuin taivaan lahjana kadulla ilmestyi näkökenttääni välittömästi Starbuckin valomainos joka veti tässä kohtaa puoleensa kuin liekki yökkösiä. Harmi vaan etten ollut ainoa yökkönen jota tuo liekki oli houkutellut, sillä vessajono oli melkoinen ja siinä seistessä ikuisuuskin tuntui nopealta. Lopulta pääsin vihdoin koppiin, vain todetakseni wc-paperin loppuneen, onneksi kuitenkin tarkistin tämän ennen operaatiota. Tässä kohtaa ajattelin kaiholla Victoria's Secretin legendaariseksi muodostunutta neljättä kerrosta. Eipä siinä, tilanteeseen on sopeuduttava ja nyt pelkkä pakaroita yhteen puristellen tapahtunut kusella käymisen sai riittää. Onneksi se sai myös The Cod Fatherin tyytyväiseksi ja tilanne vatsassakin tasoittautui.
Ajattelin Lucky Ladyn luultavasti tämän seikkailun jälkeen jo odottelevan minua, mutta mitä vielä, hyvin oli aikaa harrastaa jälleen tuulikaappisurffailua, kunnes hänen shoppailuhimonsa oli vihdoin tämän kaupan kohdalla tyydytetty. Noin 20 metriä eteenpäin ja löytyi seuraava shoppailukohde, onneksi sinne oli noin tunnin jono ja se skipattiin suosiolla. Nyt oli vuorossa itseänikin kiinnostava kohde, Lillywhites. Sieltä tarttui mukaan urheilusukkia sekä Spurs aiheiset aamutossut, pari kahvimukia ja muuta rekvisiittaa. Lisäksi Suomesta käsin olin saanut myös kaksi tilausta, Hollannin sekä Southamptonin pelipaidat, mutta jostain syystä niitä ei löytynyt, kaikkea muuta kyllä toki olisi ollut.
Lillywhitesistä ulospäästyämme olimme touhunneet tämän päivän osalta jo sen verran, että päätimme suunnistaa hotellille. Korttelin toisella puolella kävimme vielä kunnon kaupassa, josta tarttui palkinnoksi päivän uurastuksesta mukaan muutama Fuller`s panimon Honey Dew, Timonthy Taylorin Landlord ja niin kutsutuksi kriisipackiksi London Prideä tiukan paikan varalle. Tämän lisäksi täytyi vierailla myös karkkiosastolla tai olla ainakin läsnä siellä.
Kaupan läheisyydestä pongasimme myös useita hyviä ravintoloita ja näin ollen heitimme kamat hotellihuoneeseen ja siinä Lucky Ladyn ehostuessa ehdin nuolaista pari oluttakin huiviin, kunnes olimme valmiita suuntaamaan Loco Mexicaniin. Siellä meidät ohjattiin alakertaan jonka ovessa luki ”Salsa Club”, eipä siinä mitään pöydissä oli ruokalistat ja alakerrassa oma baaritiski. Otin heti kärkeen tarjoilijalta luulot pois tilaamalla oluen espanjaksi. Alkupalat olivat jo pääruuan kokoiset ja pääruuaksi tilatut fajitakset tekivät todella tiukkaa, mutta sain silti oman lautaseni tyhjäksi. Tässä kohtaa päästään ihmeelliseen pirteeseen naisissa. Kanafajitaksia ei jaksanut loppuun, sillä vatsa oli aivan täysi, mutta tätä ääneen todettaessa käsi hamuilee jo kohti jälkiruokalistaa. Aivan. Jälkiruoaksi Lucky Lady valitsi Thaimaan reissuiltamme tutun banananutella-crepin, kun taas itse jatkoin kieli-ilotulitustani tilaamalla mojiton espanjaksi. Tämän jälkeen hyvien tapojen mukaan maksoimme laskun ja sitten olikin jo kiire hotellihuoneeseen, jossa minulla oli sovittu tapaaminen Timonthy Taylorin sekä jäljelle jääneen Honey Dewn kanssa.
29.12.2013, Pelipäivä, Tottenham – StokeHeti aamusta oli ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua, joka tosin karisikin sitten hetkellisesti aamupalapöydässä jossa pöydän toiselta puolelta Lucky Ladyn ääni vienosti ilmoitti miten häntä oli jäänyt vielä kaihertamaan yhdet alusvaatteet Victoria's Secretissä. Siinä ymmärtäväisen näköisenä hymyillen ja aamukahvia siemaillen ajattelin täpötäyttä Oxford Streettiä sekä jo aiemmin kyseisessä liikkeessä viettämäämme kolmetuntista ja päällimmäisenä sitä kuinka ymmärtäväisen vastaanoton olisin saanut jos olisin kertonut minua jääneen kaihertamaan jokin olutmerkki jota en jossain pubissa ollut vielä maistanut.
Olin ollut edellisenä päivänä yhteydessä tuttavapariskuntaamme joille olin ostanut liput tämän päivän peliin Stokea vastaan. He olivat edellisenä päivänä käyneet teatterissa ja olimme sopineet tärskyt kello 11:00 Oxford Sirkuksen asemalle. Pelimiehinä treffit sovittiin maanalle, jotteivat kaupat herätä pienintäkään shoppailuvaistoa seuralaisissamme. Vähän ennen yhtätoista saavoimme lähtölaiturille ja sopimamme mukaan siihen päähän josta metrot katoavat tunneliin. Siellähän se kaksikko jo odottelikin. Olin ohjeistanut edellisenä päivänä kaveria varaamaan olutta matkaa varten ja takaisin tuli vain tekstiviestillä ”Asia kunnossa!” ja olihan se.
Pois jäätiin tuttuun tyyliin Seven Sistersin asemalla ja tällä kertaa olimme hyvissä ajoin stadionilla, neljää tuntia ennen kick-offia. Siinä tuli täysin sattumalta törmättyä itse pelissä avauksessa olleisiin Moussa Dembeleen sekä Zeki Fryersiin. Kiersimme pyhättöä ja ihmettelimme mikä lauma sinne oli eristetty yhden oven eteen karsinaan ja menimme siihen hämmästelemään. Pelaajiahan nuo siinä odottivat ja me sitten olimme sattumoisin pelaajien puolella aitaa, joten yhteiskuvahan siinä oli otettava.
Seuraavaksi oli vuorossa jälleen Spurs Mega Store ja sitten vihdoin kaivattu siirtyminen Bricklayers Arm nimiseen fanipubiin. Sisällä ei ollut istumapaikkoja vapaana, joten jatkoimme sisäpihalle josta löytyi meille pöytä. 50% seurueesta oli nälkäisiä ja toisella puolikkaalla oli jo olutta sen verran vatsassa, että se piti näläntunteen loitolla. Yleisen viihtyvyyden sekä hyvinvoinnin takia oli kuitenkin ilo huomata sisäpihan kulmauksessa naikkonen joka paistoi ”hampurilaisia” ja näin saatiin koko seurue ruokittua. Vuorotellen kävimme noutamassa pöytään tiskiltä picherin, eli olutkannun jolla pärjäsi taas seuraavaan kannuun asti. Aika ja olut kuluivat siinä kilpaa juosten ja vähitellen myös chantit rupesivat luomaan tunnelmaa pubissa, oli aika siirtyä sisätiloihin, jotka olivat tuttuun tyyliin niin täynnä, että hyvä kun sekaan mahtui ja hyvä niin, sillä näin ollen tunnelmakin oli taattu. Päällimmäisenä kuului edellisessä pelissä upean vaparin upottaneen Erkisenin ylistysvirsi, ”Eriksen, sen, sen, he`s our number 23, eriksen, sen, sen, came to play for you and me, To the left to the right, He`s our midfield Dynamite, When he plays for the Lilywhites, He makes Özil look like shite!”.
Televisiossa pyöri Newcastlen ottelu erästä toista Pohjois-Lontoolaista seuraa vastaan ja tällä kertaa telkkarille laulettiin ihan paikanpäällä aina sen mukaan ketä siellä satuttiin hieman lähemmin kuvaamaan. Tunnelma oli kertakaikkiaan katossa ja meininkiä riitti. Tuopit nousivat ilmaan tasaisin väliajoin kun joku alkoi laulamaan ”Pints up if you hate ar.....!!” Kun tuo televisiosta tullut päiväpeli oli saatu päätökseen, rupesivat ihmiset siirtymään kohti stadionia. Meillä oli vielä kannullinen olutta nauttimatta ja nyt saimme hetkeksi istahtaa pubin sisälläkin. Siinä otettiin sitten vähän fotoja ja ihasteltiin pubin katossa roikkuvaa Spurs Finlandin lippua. Kun olimme saaneet kannun imettyä tyhjäksi, oli meidänkin aika lähteä kohti Park Lanea.
Stadionin portilla ruuhka oli taattu ja hyvän tuuliset, itseluottamusta uhkuvat fanit ahtautuivat vuoronperään sisäänkäynnin ahdastakin ahtaammista porteista sisään. Järjestysmies tarkasti vielä ennen sisäänmenoa reppuni ja kyseli löytyykö minulta alkoholipitoisia juomia, kun kerroin ettei niitä nyt ikävä kyllä ole, niin hän harmitteli kovasti janoaan. Rento meininki. Sisällä kipusimme yläkatsomoon ja paikoillemme, sitten peli saikin jo alkaa.
Tottenham vyörytti hyökkäyksiään meitä kohden, mutta tulosta ei meinannut millään tulla. Yhdessä kohtaa Ade oli jo todella lähellä maalintekoa ja siinä oli mielestäni pelin kulminaatiopiste, sillä yleisö suoraan sanottuna sekosi ja joka puolelta kuului vain mielipuolista huudonsekaista meteliä. Sitten alkoikin tapahtua, Soldado pistää crossin Adebayorille jonka yrityksen Shawcross joutuu estämään kädellään. Pilkku!! Soldado astenee edessämme pallon taakse ja niittaa rankkarin pommin varmasti sisään. Yleisö huutaa onnesta ja palkitsee Soldierin laulamalla chanttia ”Soldado wooo-o-o Soldado wooo-o-o, he came from sunny Spain, to play at White Hart Lane!!” Puoliaika pelaillaan loppuun kiimaisissa tunnelmissa ja sitten taas hetki ennen täyttä aikaa lähdemme olutjonoon. Tuplakattaus London Ylpeyttä sekä tytöille siiderit ja sitten WC:n kautta katsomoon, jossa peli onkin jo käynnissä. 50 minuutin kohdalla Hughes vaihtaa kentälle Charlie ”Balen teloja” Adamin, joka saakin yleisöltä todella kylmän vastaanoton. Eikä siinä sitten menekään kuin reilu kymmenen minuuttia kuin tuo pässi teloo Paulinhon neljäksi viikoksi telakalle. Katsomossa lauletaan tästä eteenpäin hyvin aktiivisesti Adamille tarkoitettua ”We know what you are” chanttia. Pari minuuttia eteenpäin ja Dembele niittaa pelin kahteen nollaan ja siitä muutama hassu minuutti ja Lennonin toimesta homma on paketissa, 3-0. Maalin jälkeen Wilson Palacios vaihdetaan vastustajilta pois kentältä ja hän saa myös kotiyleisöltä aploodit. Loppupelin ajan voikin sitten vain naattia ja kuunnella yleisön kettuilua vierasfaneille, kun heiltä muunmuassa kysellään mihin mokomat ovat lähdössä vaikka peli on vielä kesken. Päätösvihellys soi ja yleisö palkitsee kotijoukkueen ansaituin aploodein.
Upean ottelun jälkeen tapaamme lentokoneesta tutut kaksi sankaria joiden hymyn näkee jo kauas. Kaksikko on varannut meille stadionin läheisyydestä löytyvästä italialaisesta ravintolasta pöydän ja näin ollen sulaudumme iloiseen, stadionilta poispäin virtaavaan riemukulkueeseen ja siirrymme ravintolaan. Päätämme kaikki tilata pizzat, mutta kahden tilauksen jälkeen tarjoilija ilmoittaa ettei pizzaa ole. Tiedustelemme miten kahdelle ensimmäiselle oli, mutta muille ei ja siinä vaiheessa selviää ettei sitä ole heillekään. Selvä. Teemme uuden tilauksen joka menee muuten putkeen, mutta himoitsemani lasagne on loppu, eipä siinä, tarjoilija lupaa kokin tekevän jonkin korvaavan annoksen. Otan riskin ja se palkitsee. Olut, viini ja grappa virtaavat kun iloinen matkaseurue ahtaa italialaisen keittiön antimia napaansa. Siinä keskustellaan loppuillan suunnitelmista, lentokonekaksikko kertoo olevansa lähdössä klubille kuuntelemaan punkkia ja sekös herättää meissä miehissä kiinnostusta kovastikin, mutta vastaavasti Lucky Ladyssa ja toisessa naispuoleisessa reissaajassa vähän vähemmän. Klubikeikka saa siis odottaa seuraavaan kertaan ja tällä haavaa suuntaamme tsekkaamaan Sohon pubielämää....
30.12. Kotiinlähtö, krapula ja London EyePelin jälkeisenä aamuna Lucky Lady herättelää aamiaiselle, mutta tällä kertaa onkin sitten sellainen olotila jossa aamiainen jää osaltani haaveeksi ja keskityn pitämään sisälläni sen mitä siellä jo valmiiksi on. Hetki lisäunta ja sitten baanalle. Lähdemme läheiseen liikekeskukseen etsimään jotain tiettyä meikkisarjaa joka onneksi löytyikin sitten hyvin nopeasti. Lucky Lady oli tohkeissaan, 140£ maksavan setin sai nyt vain 30£ hintaan, voitteko kuvitella, en minäkään. Olin matkan varrella bongannut varuiksi McDonaldsin ja kun aamushoppailun aikana oli saanut litran verran vettä imettyä, pystyi paluumatkalla jo poikkeamaan mäkysessä aamupalalla.
Terveellisen aamupalan jälkeen matkasimme metrolla kohteenamme London Eye, krapulaisena julkisilla matkustaminen on sen verran herkkua ettei silloin toivoisi vastoinkäymisiä. No Jubilee linjahan oli tietenkin pois käytöstä, joten jouduimme suorittamaan vaihdon. Tilannetta kartoittaessamme meiltä tuli eräs vanha mummeli kysymään miten hän pääsisi päämääräänsä ja kun päämä sattui olemaan sama kuin meillä, niin adoptoimme tuon mummelin metroseikkailumme ajaksi. Perillä hän kiitteli kovasti ja me kuittasimme muutaman syntimme anteeksi. London Eye oli vaikuttava näky, varsinkin kaltaiselleni ihmiselle joka lievästi sanottuna kunnioittaa korkeita paikkoja. Tällä kertaa emme päässeet valmiilla lipuillamme ohittamaan lipunmyynnissä ollutta jonoa tai pääsimme, mutta jouduimme jonottamaan lipunvaihto jonoon. Liput vaihdettuamme jonotimmekin sitten puolisentoista tuntia laitteeseen johon en olisi ikipäivänä tahtonut edes mennä, mutta nyt olin jopa maksanut siitä, käytännössä vieläpä tuplahinnan, kun olin pukin konttiin sen yhdistelmälipun tätä reissua silmällä pitäen hankkinut. Maailmanpyörään päästyämme siirryin keskipenkille selailemaan iPadia, sillä tuuli riuhtoi myrskylukemissa ja sen kun yhdisti krapulaan sekä korkeiden paikkojen kunnioitukseen, niin nautinto oli melko kaukainen käsite. Vihdoin reilu puolituntinen kierros oli ohitse ja suuntasimme hotellimme lähistöön Nandos-nimiseen ravintolaan syömään.
Ruoka oli helvetin tulista tai tarkemmin sanottuna kastikkeet jotka siihen valitsimme, mutta muuten setti oli oivallinen. Sitten vain check-out hotellilla ja Victorian kupeeseen Shakespear-nimiseen pubiin lähtöbisselle ja odottelemaan samalla lennolla saapunutta tutkaparia, joiden kanssa olimme sopineet tärskyt pubiin. Lucky Lady jo tiedusteli, etteikö sitä olutta voisi juoda vasta lentokentällä, kun pitäisi vielä shoppailla tuliaisetkin, sekin vielä. Miehet ilmestyivätkin sitten hetken kuluttua pirteinä paikalle ja siinä ehdittiin parit hörpätä, ennen kuin siirryimme junalle. Victoria-Gatwick akseli oli yhä pois pelistä, mutta britit ovat siitä ihanaa kansaa, että nuo kyllä hoitavat hommat rullaaviksi. Ensin matkasimme junalla jonnekin päin Lontoota ja tuon junamatkan aikana orastava kusihätä nosti vahvasti päätään. Vihdoin juna tuli perille, mutta eihän siinä minnekään vessaan ehtinyt, kun samoin tein piti siirtyä bussiin joka jatkoi kuljetusta kentälle. Bussin kanssa kävi vähän kehno tuuri, koska uudenkarhea WC:llä varustettu luksusversio tuli täyteen juuri nenämme edessä ja jouduimme huomattavasti riisutumpaan, versioon jossa oli luonnollisesti tingitty ensimmäisenä vessasta. Matka kesti ja kesti ja vähiten kusihädästä kärsineet joivat jo vesipullojaan tyhjiksi, jotta kusihädässään piehtaroiville olisi edes jonkinlainen backup-plan valmiina. Vihdoin olimme kuitenkin perillä ja se aiheutti monenlaista helpotusta.
Turvatarkastuksessa meitä vastaan talutettiin naishenkilöä tarkastuksen toiselta puolelta ja tuo huuteli kovaan ääneen ympäristöön todella epäsopivia asioita, kuten erään Osaman nimeä, eipä ole tuollaista aiemmin vastaan tullut, mutta hyvä kun veivät pois sieltä kuleksimasta. Tarkastuksen läpäistyämme tuliaiset hoituivat nopeasti ja vähän ehdittiin haukkaamaankin. Sitten lentokenttäkuulutus jo kutsuikin viimeisiä matkustajia portille ja tämä reissu oli vähitellen paketissa. Ennen lähtöä tarkistin vielä Facebookista viestin jossa kaveri ilmoitti tulevansa hakemaan seuraavana aamuna kahdeltatoista Uudenvuoden viettoon, simply great, ajattelin, sillä tiedostin meidän olevan kahden aikaan yöllä kotona ja olo oli muutenkin aika väsynyt ja yhä hieman krapulainen. Kiitos Lontoo, kiitos Spurs ja eritoten kiitos Lucky Lady, oli oikein mukava, joskin hyvin erilainen reissu ja seuraava taitaakin sitten mennä taas niin kutsutulle ”äijäsektorille”.
Ps. Kotimatkalla, Norwegianin wifistä jälleen nauttiessani huomasin The Beast Sandron sosiaaliseen mediaan lisäämät terveiset Charlie Adamille...
“Charlie Adam - the beast is watching you.”...and so am I.
Don Lily
