Ajax Amsterdamin valmennuksesta

[jokkedokke]

Oulussa OrPa järjesti juuri Ajax Amsterdamin valmentajakoulutuksen, ohessapa muutamia satunnaisia köntsiä jotka tarttuivat hous...päähäni.

Ajax-akatemiassa junnuja on suunnilleen saman verran kuin keskivertojunnuseurassa, noin 180. Täyspäiväisiä valmentajia on sitten jokunen enemmän, 50.

Ajaxilla on valtion kanssa tehty sopimus, jonka mukaan he saavat käydä hakemassa akatemiaan kuuluvat lapset päivällä aikaisemmin koulusta Ajaxin harjoituskeskukseen. Pienemmät junnut tekevät ensin läksyt, sitten on vuorossa ruokailu, sitten kahden tunnin treenisessio. Jos ei tee läksyjä, ei pääse treeneihin. Isommilla lapsilla treenataan ensin kahden tunnin pätkä, sitten syödään, ja sitten on vuorossa puolentoista tunnin läksysessio. Läksyjen teossa on mukana lapsilla Ajaxin kustantama kouluavustaja.

Ajax peluuttaa penskojaan seuraavilla systeemeillä: U8: 7vs7 (1-3-3), U9: 8vs8 (1-3-1-3), U10 9vs9(1-3-2-3), U11-> 11vs11 (1-3-4-3). Kantavana ideana opettaa Ajaxin pelijärjestelmä askeleittain pienestä pitäen. Mielenkiintoista ettei huolta pallokosketusten puutteesta pelijärjestelmien suuruudesta huolimatta ole. Toki kyseessä on akatemiajoukkue, missä mukana ovat koko ikäluokan parhaimmat pelaajat heti pienestä pitäen, joku Takahikiän Rynnistys painii hieman erilaisen pelaajamateriaalin kanssa. Amsterdamin alueella kuitenkin amatöörijunnujoukkueetkin noudattavat paitsi Ajaxin pelisysteemiä, myös pelijärjestelmiä.

Akatemiaan kuuluvat lapset käyvät vuoden aikana jatkuvasti testejä, ja huhtikuussa arvioidaan jokaisen kohdalta mitkä ovat vahvuudet, missä on parannettavaa, ja mahtuuko pelaaja seuraavana vuonna Ajax-akatemian vahvuuteen. Hieman yllättäen jokainen valmentaja käy läpi saman prosessin - kaikki valkut ovat akatemiassa vuoden sopparilla, ja organisaatioon kuuluminen/mahtuminen arvioidaan vuosittain.

Kun lapset saavuttavat puberteetin, heidän harjoittelumääriään _vähennetään_. Kun kasvupyrähdykset ja puberteetti ovat ohi, fyysinen treeni astuu kuvioihin toden teolla. Puberteetti kestää pelaajasta riippuen puolesta vuodesta kahteen vuoteen - ja toki kaikki ihmiset ovat yksilöitä joten mitään lokerointia ei pysty puberteetin keston määrittelyssä pysty harrastamaan. Ideana harjoittelumäärien vähentämisessä on loukkaantumisriskin väheneminen. Pahimman murrosiän aikana maailma on paskaa, valmentajat ovat paskaa, vanhemmat ovat paskaa, ja myös penskan koordinaatio voi olla...noh, paskaa. Lapsien annetaan rauhassa kypsyä niin fyysisesti kuin psyykkisesti, ja vasta sitten pistetään harjoituskoneet täysille.

Oulussa valkut näkivät yhden junnujen harkkapelin, ei tarttunut korvaani mistä ikäluokasta puhuttiin. Oletan että joukkue oli joku 11-12-vuotiaiden harkkamatsi. Kritiikkiä tuli siitä, että pelaajat juoksevat pelissä _aivan_ liikaa, ja tekevät asioita pallon kanssa aivan liian vähän. Pallo on aina nopein kentällä liikkuva asia.

Harjoitteissa ei sinänsä mitään hirveän uutta ollut, aika peruskauraa. Yhden jutun yritän kuitenkin omien joukkueideni treeneihin viedä: viimeisen harjoitteen tulee olla aina jotakin kivaa. Joku pieni kisa, hauska yhteisharjoite tai joku juttu joka saa hymyn junnujen suupieliin. Vaikeimmat jutut aina sinne treenien keskivaiheille, helpoimmat ja hyvän mielen harjoitteet loppuun. Lasten pitää kuitenkin saada olla lapsia, ja futiksen pitää olla hauskaa vaikka tavoitteellista onkin.

7-vuotiaasta asti pelaajat käyttävät 5-koon palloja. Pienimmät kuitenkin pelaavat todella kevyellä pallolla, seuraavaksi siirrytään välimallin palloon, ja 11-12-vuotiaana vitoskoon moukariin. Kevyen ja ison pallon ansiosta pienetkin junnut pystyvät keskittämään, chippaamaan ja puskemaan palloa. Varsinkin puskutreeneihin kaverit suosittelivat kevyitä 5-koon palloja, ovat kuulemma ehdottomia puskutreeneihin. Eivät satu, ja puskemisen tekniikan opettelu on kimmoisalla ja kevyellä pallolla helpompaa.

Esimerkkiryhmiä piti usein hillitä suoritusnopeuden kanssa. Ehkä taas amatöörien valmentamilla ryhmillä on totuttu siihen, että valmentaja naama punaisena huutaa ja vaatii suorituksia nopeammiksi, eikä teknisesti paremmiksi niinkuin pitäisi. Tuotakin pitää yrittää viedä omien junnujen treeneihin: suoritukset saa tehdä rauhallisemmalla tahdilla kunhan ne tehdään teknisesti niin hyvin kuin mahdollista. Tätä toki itsekin olen yrittänyt penskoilta vaatia jo aikaisemminkin.

Maalivahtivalmennuksessa treenit ovat huomattavasti perusjalkapallotaitoihin keskittyviä. Moket tekevät samoja futistreenejä muun joukkueen mukana. Aivan erityisiin maalivahdin ominaisuuksiin aletaan keskittymään vasta 13-14-vuotiaina (keskityksiin, reaktiotorjuntoihin etc). Toki maalivahdit pelaavat maalivahteina pienistä pitäen. Ei nimittäin tarvii akatemiajoukkueessa määrätä Jani-Petteriä maaliin kun kukaan muu ei taho. Tämän hyvin pitkälle jalkapallon perustaitoja painottavan valmennusfilosofian takia Ajaxin maalivahdit tuppaavat olemaan jalalla erinomaisia, mutta eivät välttämättä fyysisesti dominoivia ilmojen herroja. Kuuleman mukaan eivät hollantilaiset maalivahdit esimerkiksi Italian liigassa pärjää hyvin erilaisen pelityylin takia.

Tasojaoista puhuttaessa kaverit pitivät täysin itsestäänselvinä että selkeästi lahjakkaammat lapset ja selkeästi keskivertoa heikkommat lapset pitäisi saada harjoittelemaan omilla tasoillaan. Näin tehdään Amsterdamin seudulla myös amatööriseuroissa. Siellä on omat porukkansa harrastejengeille joissa tekeminen ei ole niin vakavaa, mutta futis voi silti hauskaa olla.

Mitäs muuta? Makia oli päästä kuuntelemaan höpinöitä kavereilta, jotka oikeasti ovat tekemisissä maailman parhaiden junnujen kanssa aivan ykkösluokan puitteissa. Lämmin kiitos järjestävälle seuralle kavereiden roudaamisesta tänne poronhoitoalueelle.

[Stürmer]

Tosi mielenkiintoinen aihe, joka ansaitsee mielestäni nostoa.

Kun lapset saavuttavat puberteetin, heidän harjoittelumääriään _vähennetään_. Kun kasvupyrähdykset ja puberteetti ovat ohi, fyysinen treeni astuu kuvioihin toden teolla. Puberteetti kestää pelaajasta riippuen puolesta vuodesta kahteen vuoteen - ja toki kaikki ihmiset ovat yksilöitä joten mitään lokerointia ei pysty puberteetin keston määrittelyssä pysty harrastamaan. Ideana harjoittelumäärien vähentämisessä on loukkaantumisriskin väheneminen. Pahimman murrosiän aikana maailma on paskaa, valmentajat ovat paskaa, vanhemmat ovat paskaa, ja myös penskan koordinaatio voi olla...noh, paskaa. Lapsien annetaan rauhassa kypsyä niin fyysisesti kuin psyykkisesti, ja vasta sitten pistetään harjoituskoneet täysille.

Korostin tuosta yhden tosi merkittävän jutun.  Meillähän etenkin piirijoukkuetoiminta keskittyy juuri tuohon erittäin hankalaan kasvuvaiheeseen, jossa todella monella junnulla on koordinaatio aivan sekaisin.  Oikeastaan suurin ongelma tulee kuitenkin siitä, että systemaattinen pelaajatarkkailu loppuu tai ainakin dramaattisesti vähenee tämän jälkeen, vaikka oikeasti pitäisi seurailla tiiviisti tuonne kasvupyrähdyksen jälkeiseen aikaan alta parikymppiseksi asti.

Kritiikkiä tuli siitä, että pelaajat juoksevat pelissä _aivan_ liikaa, ja tekevät asioita pallon kanssa aivan liian vähän. Pallo on aina nopein kentällä liikkuva asia.

Jälleen kerran yksi suomifutiksen ikuisista ongelmista.  Täällä arvostetaan pelaajia, jotka juoksevat kovaa ja näyttävästi.  Pallon kanssa ei tarvitse niin kauheasti osta tehdä, mutta hyvä liike tekee aina vaikutuksen, oli järkeä/tarvetta tai ei.

Esimerkkiryhmiä piti usein hillitä suoritusnopeuden kanssa. Ehkä taas amatöörien valmentamilla ryhmillä on totuttu siihen, että valmentaja naama punaisena huutaa ja vaatii suorituksia nopeammiksi, eikä teknisesti paremmiksi niinkuin pitäisi. Tuotakin pitää yrittää viedä omien junnujen treeneihin: suoritukset saa tehdä rauhallisemmalla tahdilla kunhan ne tehdään teknisesti niin hyvin kuin mahdollista. Tätä toki itsekin olen yrittänyt penskoilta vaatia jo aikaisemminkin.

Samaa mieltä, että on parempi oppia suoritukset ensin kunnolla ja puhtaasti ja lisätä vasta myöhemmin tempoa ja nopeutta.

[drone]

Kyllä ne suurimmat erot ovat juuri kulttuurissa. Harjoitteista, pelitavoista ja muusta "peruskaurasta" voidaan jauhaa loputtomasti, mutta tärkeintä olisi nyt juuria vanha kulttuuri pois Suomesta ja saada tänne juurrutettua uudenlainen ajattelu. Hollannissa se tiedetään ja ymmärretään, että vaikka seura on amatööriseura ja materiaali on mitä on, ei se tarkoita sitä, että myös valmentajan ja seuraorganisaation hommat pitäisi sillä verukkeella hoitaa umpisurkeasti. Puhumattakaan sitten tuosta valtion, kunnan, koululaitoksen ja seurajoukkueen välisestä yhteistyöstä.