Lahjakkuus vs. harjoittelu

[Keijo K. Kojootti]

Juttuhan on niin että moderni tutkimus osoittaa lähes päinvastaiseen suuntaan. Et varmaankaan löydä yhtään tuoretta paperia väitteitesi tueksi. Jos löydät, linkkiä kehiin. Seuraava video on mukavan yleistajuinen katsaus aiheeseen:

https://www.youtube.com/watch?v=Z41BTeAU7DI

Koeran kanssa täysin samaa mieltä. speed kingin "mutuilusta" käytännössä mikään ei pidä viimeisimpien tutkimusten mukaan paikkaansa lahjakkuuden suhteen.. Ei ole olemassa mielipiteitä vain ainoastaan faktoja.

[koera]

Lahjakas ihminen on jo lähtötasoltaan korkeammalla ennen systemaattisen harjoittelun aloittamista.

Nyt olisi hyvä määritellä mitä tämä lahjakkuus on. Jos maltoit katsoa videon, heti alussa käy ilmi että ihminen on syntyessään tabula rasa, eli kaikki kognitiiviset (sisältäen esim. motoriset-) kyvyt opetellaan alusta alkaen. Tästä vallitsee melkoinen yksimielisyys, päätelmä tehtiin alunperin erilaisia kehityshäiriöitä tutkimalla.

Videon jannu käyttää esimerkkinä liimakorvaa, joka hoitamattomana häiritsee puhe- ja myöhemmin kirjoitustaidon kehittymistä. Ennen liimakorvalapsia pidettiin kehitysvammaisina, koska puheen ymmärtäminen ja tuottaminen on hidasta. Ilman puhekykyä on hankala opetella lukemaan, eli ongelmat kertautuvat jokaisessa kehitysvaiheessa. Nykyään kun vaiva osataan hoitaa yksinkertaisella toimenpiteellä, on huomattu että ajoissa hoidettuna liimakorvalapset kehittyvät kognitiivisilta kyvyiltään täysin normaaleiksi.  

Hän myöskin kehittyy harjoitellessaan nopeammin kuin vähemmän lahjakas ja kaiken lisäksi hän pystyy kehittymään korkeammalle tasolle, vähemmän lahjakkaalla tulee aikaisemmin rajat vastaan. Tämä pätee ainakin jossain määrin käytännössä kaikkien fyysisten ja myös monien henkisten ominaisuuksien kohdalla.

Harjottelun ja menestymisen välinen korrelaatio on suurempi klassisilla muusikoilla kuin shakinpelaajilla. Molemmat ovat erityisen vaativia aloja, jotka ovat myös lahjakkuustutkimuksen keskiössä. Shakin opettelu on tietysti puhtaasti mentaalista puuhaa, ja huippupelaajilla on lähes poikkeuksetta korkea ÄO. Musiikissa käytetään kokonaisvaltaisesti koko pollaa pikkuaivojen liikkeiden koordinoinnista ja ajoituksen hienosäädöstä aivojen tunnekeskukseen.

Karrikoiden tuollainen vahvasti dominoivan oikean aivopuoliskon (testosteronin sikiövaiheessa aiheuttama muunnos) kanssa operoiva lievästi autistinen shakkimestari ei pärjääkkään muusikkona. Voipi myös olla että todella älykkäille ei yksinkertaisesti maistu paljon melko monotonista toistoa vaativa instrumentin opettelu, jossa älylliset haasteet jäävät toisinaan vähiin. Urheilu on tuosta vielä asteen tavanomaisempaa toimintaa.

Myötäsyntyisiä taipumuksia siis on ja esim. poikkeuksellisen (matemaattis-loogisesti) älykkäillä tuppaa olemaan dominoiva oikea aivopuolisko. Kokonaiskapasiteetissa voi olla geneettisiä vaiheluja, mutta ihmelapset ja shakkimestarit ovat usein (eivät aina) sikiövaiheen korkeiden testosteronitasojen tulos, joka näkyy aivoresurssien voimakkaana toispuoleisena allokoitumisena. Tämän varjopuoli on usein sosiaalisten taitojen heikkous, joka voi näkyä esim. kyvyttömyytenä lukea tunteita ihmiskasvoilta.        

Fyysisistä ominaisuuksista puhuttaessa esimerkiksi koordinaatiokyky on myöskin tällainen ominaisuus. Tässä suhteessa lahjakas pelaaja oppii nopeammin käsittelemään palloa taitavasti ja hän myöskin pystyy kehittymään taitavammaksi pallojonglööriksi kuin mitä vähemmän lahjakas pystyisi, vaikka se vähälahjaisempi harjoittelisi kuinka paljon.

Ja tästä pääsemme takaisin siihen futikseen. Toisin kun shakinpeluu, futis ei vaadi edes huipputasolla poikkeuksellisen korkeaa älykkyysosamäärää tai muutakaan aivotoiminnan kehittymisen anomaliaa. Mainitsemaasi koordinaatiokykyä voi kehittää lähes loputtomiin, neuroplastisuuden periaate pätee kaiketi myös pikkuaivoihin.

Käytetään tietokonevertausta: oppiessaan aivot eivät muokkaa pelkästään ohjelmaa (software), vaan samalla myös rautaa (hardware). Näitä muutoksia pystyy seuraamaan konkreettisella tasolla nykyaikaisen aivojenkuvantamistekniikan ansiosta. Edellisestä johtuen se mitä opetellaan ja mitä opetellaan on lopputuloksen kannalta kriittisen tärkeää. Jokainen joka on jossain urheilulajissa omaksunut väärän suoritustekniikan, tietää kuinka tuskallisen hankalaa on oppia se "pois". Kolikon kääntöpuolella Barçan alusta loppuun asti mietitty, jäsennelty ja jaksotettu pelaajapolku on tehokas, koska siinä opitaan oikeita asioita oikeina herkkyskausina.    


Varhaiseen aloittamiseen (aivojen ollessa erityisen plastiset) näyttäisi liittyvän etuja, joita ei saa myöhemmin kiinni. Arkipäivän esimerkkinä vieraan kielen opiskelussa on lähes mahdotonta saavuttaa täysin korostuksetonta puhetapaa, ellei aloita hyvin varhain. Tämä ilmiö on nähdäkseni suurin hämmennyksen aiheuttaja puhuttaessa lahjakkuudesta; kyse on usein varhaisen aloittamisen suomista eduista, ei niinkään synnynnäisistä ominaisuuksista tai poikkeuksellisesta kyvystä omaksua asioita.

Enkä edelleenkään yritä kiistää sitä, että jotkut oppivat helpommin. Pääpointtini on että (geneettisen) lahjakkuuden merkitystä ylikorostetaan ja systemaattisen, pitkäjänteisen ja laadukkaan tekemisen potentiaalia vähätellään perusteettomasti. Tämän lisäksi suomalaiset lapset liikkuvat liian vähän ja liian rajoitetusti, lähtien aivan taaperoikäisistä. Näin menetetään noita varhaisen aloittamisen suomia hyötyjä.

Futis on onneksi siitä armollinen laji, että siinä on mahdollista pärjätä hyvinkin erilaisilla ominaisuuksilla. Siksi kohtuullisen suurella osalla pelaajista on mahdollisuus nousta aika korkeallekin tasolle, koska varsin monelta löytyy kuitenkin lahjakkuutta ainakin joillakin osa-alueilla. Esimerkiksi jossain pikajuoksussa hyvin pienellä prosentilla harrastajista on mahdollisuus kehittyä edes lähelle huippua, koska lahjakkuuden merkitys on niin suuri.

Tähän vahva sama.

[Speed King]

Toisin kun shakinpeluu, futis ei vaadi edes huipputasolla poikkeuksellisen korkeaa älykkyysosamäärää tai muutakaan aivotoiminnan kehittymisen anomaliaa. Mainitsemaasi koordinaatiokykyä voi kehittää lähes loputtomiin

Shakissa (ellei pelata aikarajoituksella) voi miettiä eri vaihtoehtoja pitkään ja tehdä ratkaisun sitten punnitsemalla parhaita vaihtoehtoja tarkasti. Futiksessa tässä toiminnassa on aina aikarajoitus, jonka vastustaja aiheuttaa myös kontaktia ottamalla. Miksi futis vaatisi jotenkin vähemmän aivotoiminnalta kuin shakki?

Olen pelannut jossain vaiheessa nettishakkia hyvinkin paljon ja rajat tuli äkkiä vastaan. Kykenin saavuttamaan tietyn "ranking-pistemäärän", mutta vaikka kuinka paljon pelasin, se ei siitä satunnaisvaihtelua lukuunottamatta muuttunut mihinkään. Mokien vuoksi voitin joskus parempiani ja hävisin joskus huonommilleni. Tarkoitan esimerkillä sitä, että meikäläisen aivot riittää shakissa vain tietylle tasolle, eikä yhtään sen yli.

Koeralla on paljon arvokasta teoreettista tietoa, mutta onko kokemusta käytännön tasolla lapsen kehittymisestä eri lajeissa tai edes futiksessa? Oma näkemykseni pohjautuu 25-vuotiseen kokemukseeni kasvattamisesta ja futiksen opettamisesta. Lapsissa vaan on ihan pienestä pitäen aivan valtavia eroja lahjakkuuden suhteen eri asioissa. Joku kuulee melodian ja toistaa sen 3-vuotiaana täydellisesti ja joku toinen harjoittelee asiaa pienestä pitäen aikuiseksi asti ja epäpuhtaasti vetää edelleen, vaikka toki kehitystä hiljalleen onkin tapahtunut.
Sama pätee rytmitajuun, piirtämiseen, kielten oppimiseen, motoriseen kehitykseen ja käytännössä aivan kaikkeen mitä lapsi voi oppia. Kuten myös fysiikkaan, jossa on valtavia synnynnäisiä eroja lasten välillä. Joidenkin lihaksisto, sydän, keuhkot ja verenkiertoelimistö vaan soveltuu urheiluun erittäin hyvin ja jollain ei sitten millään.

Tämä on tärkeä asia ymmärtää siksi, ettei heikkolahjaisemmalta odotettaisi ja edellytettäisi samanlaista kehitystä, kuin huippulahjakkaalta. Oli laji mikä tahansa. Jotkut oppii vaan äärettömään hitaasti ja huonosti, vaikka iskä tai valmentaja kuinka yrittäisi motivoida ja painostaa laadukkaaseen ja laajaan harjoitteluun.

Enkä edelleenkään yritä kiistää sitä, että jotkut oppivat helpommin. Pääpointtini on että (geneettisen) lahjakkuuden merkitystä ylikorostetaan ja systemaattisen, pitkäjänteisen ja laadukkaan tekemisen potentiaalia vähätellään perusteettomasti.

Emme varmaankaan ole isommin eri mieltä kuin siitä peruskysymyksestä, mikä on lahjakkuuden merkitys suhteessa harjoitteluun. Luulet, että ylikorostan sitä ja minun mielestäni sinä vähättelet sitä. Todellisia tutkimustuloksia tästä on mahdotonta saada, koska todellisen lahjakkuuden määritteleminen ja vastaavasti treenaamisen todellisen laadun määrittäminen on täysin mahdotonta. Sitä voidaan tutkia, kuinka ihminen oppii ja ihmisen oppimisesta ja harjoittelun vaikutuksista ollaan varmaankin samoilla linjoilla.

En vähättele systemaattisen, pitkäjänteisen ja laadukkaan tekemisen potentiaalia, vaikka ymmärränkin geneettisen potentiaalin asettavan sille harmillisen tiukat raamit. Et voi kouluttaa hauesta huippulentäjää tai kotkasta mestariuimaria. Lapsen lahjakkuus/lahjattomuus eri asioissa pitäisi ymmärtää, että lasta osattaisiin ohjailla suuntiin, joissa lahjakkuus voisi tunnollisen harjoittelun avulla olla lapselle itselleen ja kenties muillekin ihmisille iloksi tai jopa hyödyksi. Lapsen elämäntehtävä on löytää omat juttunsa, eikä toteuttaa vanhempansa utopiaa siitä, että lapsesta voidaan kasvattaa/kehittää jotain mikä vastaa vanhemman toiveita tai unelmia.

[Speed King]

Futis on onneksi siitä armollinen laji, että siinä on mahdollista pärjätä hyvinkin erilaisilla ominaisuuksilla. Siksi kohtuullisen suurella osalla pelaajista on mahdollisuus nousta aika korkeallekin tasolle, koska varsin monelta löytyy kuitenkin lahjakkuutta ainakin joillakin osa-alueilla. Esimerkiksi jossain pikajuoksussa hyvin pienellä prosentilla harrastajista on mahdollisuus kehittyä edes lähelle huippua, koska lahjakkuuden merkitys on niin suuri.

Olen osittain samaa mieltä, mutta "aika korkea taso" on hieman hatara määre. Futiksessahan harrastajalle ongelmaa tuo se, että sitä harrastaa niin moni muukin. Pikajuoksussa saa pronssia piirinmestaruuskisoissa kun sinne ilmoittautuu, mutta futiksessa piirinmestaruustason (miehissä 3.div) saavuttaminen vaatii jo erittäin paljon.

Esimerkkeinä piiritason pikajuoksija, joka pelasi joukkueessani, mutta ei ollut edes nopeustesteissä TOP10:ssä, saati sitten muissa ominaisuuksissa. Toisena esimerkkinä paikallinen 3.div joukkue, jossa pelaa U18 ja U17 maajoukkuepelaaja (=suuria lahjakkuuksia ikäluokassaan ja varmasti treenanneet koko ikänsä laadukkaasti), mutta peliaika saattaa silti olla tiukassa kuluvallakin kaudella.

Luonnollisesti absoluuttinen huippu on suomalaiselta pikajuoksijalta vähintään yhtä kaukana kuin futariltakin.

[Messi]

Koeralta hienoa syventävää teksitä, kiitos Lopulta kuitenkin Speed King ansiokkaasti kiteyttää tuon ongelman joka koeran teorioissa on. tästäkin.

[Speed King]

Arkipäivän esimerkkinä vieraan kielen opiskelussa on lähes mahdotonta saavuttaa täysin korostuksetonta puhetapaa, ellei aloita hyvin varhain. Tämä ilmiö on nähdäkseni suurin hämmennyksen aiheuttaja puhuttaessa lahjakkuudesta; kyse on usein varhaisen aloittamisen suomista eduista, ei niinkään synnynnäisistä ominaisuuksista tai poikkeuksellisesta kyvystä omaksua asioita.

Tästä olen 100% eri mieltä. Jotkut ihmiset ovat äärettömän lahjakkaita siinä, miten he kuulevat puheen ja kykenevät itse matkimaan sitä. Joku voi olla huippunäyttelijä, mutta silti surkea imitaattori, koska tätä lahjaa ei ole.

Hyvällä "imitaattorikyvyllä" varustettu ihminen taas kykenee matkimaan mitä tahansa kieltä tai puhetta. Osuvana esimerkkinä "Kielinainen", joka "puhuu" aidosti lukuisia eri kieliä, vaikka ei oikeasti osaa niistä kuinka muutamaa. Mauri Pekkarinen puhuu englantia aikamoisella korostuksella ja väitän, ettei hän kykene imitoimaan savolaista tai karjalaistakaan.

Kyse ei siis ole lapsena johonkin kieleen tai puhetapaan perehtymisestä vaan kyvystä matkia. Kyvystä kuulla tarkasti ja kyvystä toistaa se.
Samat lainalaisuudet pätee musiikkiin ja myös futikseenkin. Tärkein lahjakkuuden laji onkin kyky oppia ja monissa lajeissa se tapahtuu tehokkaimmin matkimalla. Jos se kyky puuttuu, oppiminen on hyvin vaikeaa.

[Sportacus]

Koeralla on paljon arvokasta teoreettista tietoa, mutta onko kokemusta käytännön tasolla lapsen kehittymisestä eri lajeissa tai edes futiksessa? Oma näkemykseni pohjautuu 25-vuotiseen kokemukseeni kasvattamisesta ja futiksen opettamisesta. Lapsissa vaan on ihan pienestä pitäen aivan valtavia eroja lahjakkuuden suhteen eri asioissa. Joku kuulee melodian ja toistaa sen 3-vuotiaana täydellisesti ja joku toinen harjoittelee asiaa pienestä pitäen aikuiseksi asti ja epäpuhtaasti vetää edelleen, vaikka toki kehitystä hiljalleen onkin tapahtunut.

Minustakin vaikuttaa siltä, että koera on vähän turhan paljon jumiutunut yhteen paradigmaan ja pyrkii sen kautta selittämään vähän enemmän kuin mitä sillä oikein pystyy selittämään. Ehkä jossain vaiheessa on ylikorostettu lahjakkuuden merkitystä ja tämä on jonkinlainen vastareaktio siihen.

Tosiaan lapsia ja heidän kehitystään seuratessa pystyy kyllä varsin hyvin havaitsemaan selviä eroja lahjakkuuksissa eri ominaisuuksien suhteen. En oikein edes ymmärrä miten joku voi esittää, että tällaiset lahjakkuuserot eivät vaikuttaisi mahdollisuuksiin kehittyä huippufutaajaksi.

Emme varmaankaan ole isommin eri mieltä kuin siitä peruskysymyksestä, mikä on lahjakkuuden merkitys suhteessa harjoitteluun. Luulet, että ylikorostan sitä ja minun mielestäni sinä vähättelet sitä. Todellisia tutkimustuloksia tästä on mahdotonta saada, koska todellisen lahjakkuuden määritteleminen ja vastaavasti treenaamisen todellisen laadun määrittäminen on täysin mahdotonta. Sitä voidaan tutkia, kuinka ihminen oppii ja ihmisen oppimisesta ja harjoittelun vaikutuksista ollaan varmaankin samoilla linjoilla.

Määrittelyn ja mittaamisen vaikeudesta kertoo sekin, että ei tässä keskustelussa ole pystytty puolin eikä toisin esittämään oikein mitään konkreettisia ja täsmällisiä teesejä. Sanotaan, että lahjakkuudella on suuri merkitys tai että ei ole, mutta miten tämä "suuri" sitten määritellään?

Jos mietitään vaikkapa jotain Messin tapaista pelaajaa ja hänen tasoaan pallonkäsittelytekniikan sekä jalkojen koordinaatiokyvyn (liikkeen nopeus ja tarkkuus) osalta, niin oletko koera sitä mieltä, että kenellä tahansa on mahdollisuus kehittyä noissa asioissa yhtä hyväksi kuin hän, kun vaan harjoittelee riittävästi? Onko Messi noissa asioissa niin hyvä vain siksi, että hän on harjoitellut niitä kehittäviä asioita enemmän ja paremmin kuin muut? Onko Messi niin hyvä kuin on vain siksi, että hän on harjoitellut enemmän kuin muut ammattijalkapalloilijat?

En vähättele systemaattisen, pitkäjänteisen ja laadukkaan tekemisen potentiaalia, vaikka ymmärränkin geneettisen potentiaalin asettavan sille harmillisen tiukat raamit. Et voi kouluttaa hauesta huippulentäjää tai kotkasta mestariuimaria. Lapsen lahjakkuus/lahjattomuus eri asioissa pitäisi ymmärtää, että lasta osattaisiin ohjailla suuntiin, joissa lahjakkuus voisi tunnollisen harjoittelun avulla olla lapselle itselleen ja kenties muillekin ihmisille hyödyksi. Lapsen elämäntehtävä on löytää omat juttunsa, eikä toteuttaa vanhempansa utopiaa siitä, että lapsesta voidaan kasvattaa/kehittää jotain mikä vastaa vanhemman toiveita tai unelmia.

Toki lapsen pitää hänen niin halutessaan antaa harrastaa myös sellaisia lajeja, joissa hän ei ole erityisen lahjakas. Jos motivaatiota riittää, niin kyllä voi silti olla mielekästä kehittää itseään oman potentiaalinsa rajoille, vaikka se ei riittäisikään ihan huipputasolle. Käytännössä aika pieni osa väestöstä kuitenkaan koskaan kehittyy aivan ehdottomaksi huipuksi yhtään missään asiassa, eikä tarvitsekaan.

Varsin usein toki lasten kohdalla on niin, että lahjakkuus auttaa myös motivaation suhteen. Kun huomaa olevansa lahjakas jossain asiassa, niin silloin on myös helpompi löytää motivaatiota sen asian harjoittelemiseen. Jos taas alusta alkaen ei harjoittelusta huolimatta pärjää muille, niin ei tule motivaation kannalta oleellisia onnistumisia riittävän paljoa.

[Speed King]

Toki lapsen pitää hänen niin halutessaan antaa harrastaa myös sellaisia lajeja, joissa hän ei ole erityisen lahjakas. Jos motivaatiota riittää, niin kyllä voi silti olla mielekästä kehittää itseään oman potentiaalinsa rajoille, vaikka se ei riittäisikään ihan huipputasolle. Käytännössä aika pieni osa väestöstä kuitenkaan koskaan kehittyy aivan ehdottomaksi huipuksi yhtään missään asiassa, eikä tarvitsekaan.

Tästä olen täysin samaa mieltä.

Turhan usein törmää futisjunnujen vanhemmissa ja joskus junnuissa itsessäänkin sellaiseen mentaliteettiin, että futista harrastetaan, että tultaisiin huippuammattilaisiksi. Pitäisi ymmärtää se realiteetti, että Suomesta tulee joka vuosi 50 lottovoittajaa, mutta futiksen huippuammattilaisia yksi tai ei yhtään. Harrastuksessa tärkeintä on se, että se on kivaa ja siitä nauttii.

Oman potentiaalinsa rajojen löytäminen asioissa, joita tykkää tehdä, on erinomainen lähtökohta ja motivaattori kaikkeen harrastamiseen.
Siellä ne rajat ovat jossain treenattavissa ja löydettävissä.

[rukkanen]

Hyvällä "imitaattorikyvyllä" varustettu ihminen taas kykenee matkimaan mitä tahansa kieltä tai puhetta. Osuvana esimerkkinä "Kielinainen"

Tämän youtube-huomiohuoran ääntämyksen natiivipuhujasta erottaa kyllä helposti, jos on edes vähän alusta kieli- tai sävelkorvaa, kummaksi sitä nyt haluaakaan nimittää.

[Safiiri]

Nyt olisi hyvä määritellä mitä tämä lahjakkuus on. Jos maltoit katsoa videon, heti alussa käy ilmi että ihminen on syntyessään tabula rasa, eli kaikki kognitiiviset (sisältäen esim. motoriset-) kyvyt opetellaan alusta alkaen. Tästä vallitsee melkoinen yksimielisyys, päätelmä tehtiin alunperin erilaisia kehityshäiriöitä tutkimalla.


Varhaiseen aloittamiseen (aivojen ollessa erityisen plastiset) näyttäisi liittyvän etuja, joita ei saa myöhemmin kiinni. Arkipäivän esimerkkinä vieraan kielen opiskelussa on lähes mahdotonta saavuttaa täysin korostuksetonta puhetapaa, ellei aloita hyvin varhain. Tämä ilmiö on nähdäkseni suurin hämmennyksen aiheuttaja puhuttaessa lahjakkuudesta; kyse on usein varhaisen aloittamisen suomista eduista, ei niinkään synnynnäisistä ominaisuuksista tai poikkeuksellisesta kyvystä omaksua asioita.

Enkä edelleenkään yritä kiistää sitä, että jotkut oppivat helpommin. Pääpointtini on että (geneettisen) lahjakkuuden merkitystä ylikorostetaan ja systemaattisen, pitkäjänteisen ja laadukkaan tekemisen potentiaalia vähätellään perusteettomasti. Tämän lisäksi suomalaiset lapset liikkuvat liian vähän ja liian rajoitetusti, lähtien aivan taaperoikäisistä. Näin menetetään noita varhaisen aloittamisen suomia hyötyjä.

Olen koeran kanssa samoilla linjoilla. Kysymyshän on ennen kaikkea lahjakkuuden määrittelystä. Lainaan itseäni toisesta ketjusta, jossa keskusteltiin loppuvuonna syntyneiden potentiaalin hukkaamisesta. Useimmitenhan 'lahjakkuus' on tehty kotona ennen kuin junnu tulee ensimmäistäkään kertaa jalkapallokouluun, eikä se ole synnynnäistä

Lainaus:
Kun joukkue perustetaan ja harkat aloitetaan, poikien lähtötaso on tietenkin hyvin erilainen. Esille nousevat  ovat usein alkuvuodesta syntyneitä (ikäero), pikkuveljiä ( pallon kanssa vietetty jo paljon aikaa), liikunnallisesta perheestä (koordinaatio, ketteryys) tai yhdistelmä näistä. Jos tähän lisätään tuossa edellä mainittu röyhkeys ollaan jo lähellä pikkujunnujen ’tähtipelaajaa’.  Eli ei välttämättä ole kyse lahjakkuudesta vaan edellä olemisesta.
Nämä pelaajat saavat paljon positiivista huomiota valmentajilta, harkoissa paljon kosketuksia palloon ja peleissä paljon peliaikaa ja vastuuta. He pääsevät positiiviseen kierteeseen, joka vahvistaa itse itseään. Onnistumiset, positiivinen palaute ja usko omiin kykyihin innostaa usein aktiiviseen harjoitteluun myös omalla ajalla. Ja taas kehitytään lisää. Tämä kaikki on OK, mutta tällaiseen positiiviseen kierteeseen pitäisi pikkujunnuja saada määrällisesti paljon nykyistä enemmän.

[Lenko]

Olen pelannut jossain vaiheessa nettishakkia hyvinkin paljon ja rajat tuli äkkiä vastaan. Kykenin saavuttamaan tietyn "ranking-pistemäärän", mutta vaikka kuinka paljon pelasin, se ei siitä satunnaisvaihtelua lukuunottamatta muuttunut mihinkään. Mokien vuoksi voitin joskus parempiani ja hävisin joskus huonommilleni. Tarkoitan esimerkillä sitä, että meikäläisen aivot riittää shakissa vain tietylle tasolle, eikä yhtään sen yli.

Tiesitkö. että shakki on pitkälti muistipeli? Tätä tutkittiin joskus ja huippu shakinpelaaja käyttää enemmän muistiaan kuin loogista päättelyään. Kukaan ei pysty päättelemään koko peliä läpi, joten nopein tapa menestyä on jakaa peli arkkityyppisiin strategioihin, joiden ratkaisuvaihtoehdot ja mahdollisuudet opettelee. Pelkällä omalla pelaamisella ei edisty kuin tiettyyn saakka, koska kukaan ei pysty keksimään pyörää joka päivä uudestaan. Kehittyäkseen ja menestyäkseen pitää aktiivisesti lukea, opiskella ja omaksua strategioita, joita pystyy sitten pelissä hyödyntämään. Mitä paremmin näitä strategioita muistat, sen parempi olet pelaajana. Kun tuon siirrän tuohon, otetaan käyttöön nämä strategiat. Kun tuo tuli tuohon, pitää valita tuo kirjan sivu. Jne. Toki loogista päättelyä pitää sitten käyttää siinä, että valitsee muistipankista sopivan strategian ja siinä, että lopulta strategioita soveltaa. Ilman opiskelua ja toimivia muistilohkoja pelissä ei kuitenkaan pärjää kuin siihen tiettyyn pisteeseen.

Miten tämä liittyy lahjakkuuteen ja menestykseen? En minä tiedä. Tulipahan kumminkin sanottua.

e: Olen Koeran kanssa siitä samaa mieltä, että lahjakkuuden merkitystä on ylikorostettu. Oikeastaan uskon lahjakkuuden olemassaoloon ja (tiettyyn rajaan saakka) välttämättömyyteen, jotta voi edetä jalkapalloammattilaiseksi. Sen sijaan en ollenkaan usko juniorivalmentajien kykyyn tunnistaa lahjakkuutta.

[murdock]

+ kotoa paremmat lähtökohdat saanut pystyy tekemään enemmän, nopeammin ja laadukkaammin, jolloin ero vain kasvaa.

Käsittääkseni koeran pointti on, että superjunnun kortteja ei jaeta siittämishetkellä, vaan pohjan uralle luo syödäänkö taaperona dubloja vai tehdäänkö tätä: https://www.youtube.com/watch?v=OFMIroKx_WA

[Sope]

Käsittääkseni koeran pointti on, että superjunnun kortteja ei jaeta siittämishetkellä, vaan pohjan uralle luo syödäänkö taaperona dubloja vai tehdäänkö tätä: https://www.youtube.com/watch?v=OFMIroKx_WA

Näin minäkin sen ymmärsin. Konkreettisesti eron on nähnyt nyt kolmevuotiaan tyttäreni kanssa. Siinä missä itse antaa tytön mennä ja touhuta on monilla muilla vanhemmilla "Älä vain kiipeä sinne ettet putoa." -mentaliteetti. Tasapainoiluun, roikkumiseen, kiipeilyyn ja ryömimiseen voi olla kannustava, salliva tai kieltävä asenne. Ei tarvitse arvailla mistä porukasta tulee todennäköisimmin liikunnalliset.

[fingerström]

...Ryan Giggs... Andrea Pirlo...

Nämä ovat jalkapalloilijoita. Päämäärätietoisia ja asialleen omistautuneita huippu-urheilijoita.

Mitä sellaisia fyysisiä huippuominaisuuksia Pirlolla on, joita 18-vuotiaan, futista tavoitteellisesti pienen ikänsä pelanneen nuoren on mahdotonta treenaamalla hankkia? 

Ei aavistustakaan, mutta jos sä tiedät, niin älä pidä jännityksessä. Veikkaan ettei mitään, mutta samaan hengenvetoon kehotan tätä 18-vuotiasta unohtamaan koko aprikoinnin ja opettelemaan futista. Kuten Giggs ja Pirlokin ovat tehneet.

[Pussikalja]

Kun tämä huutoäänestykseksi meni, Koeran kannalle kyllä kallistun voimakkaasti. Ja sitä jalkapallon mystifiointia en kyllä tajua, kun ainut kiistatta aivan maailman huipulle päässytkin oli fyysisesti korkeintaan kelvollista keskitasoa kansallisessa sarjassa. Mistä hemmetistä se oikein kumpuaa, ettei kannata harjoitella kun ukko ylijumala jakoi kortit jo siittiölle ja ne ei kotimaahan ole jaossa vai. Metsäläisyydestä, uskosta metsän jumaliin vai mistä. Joku Hollanti työntää laatua ikäluokka toisen perään, ei pitäs, jos se haarukka suomessa kerta on mahdollista kerran sadassa vuodessa, Hollannissa se pitäs ola pelimies kerran 50 vuodessa. Ja vielä lajissa, jossa ei tarvitse olla fyysisesti mitään erityislahjakkuutta, riittää että on jollain osa-alueella potenttiaalia. Kelvolliseksi muilla riittää työ, rooli löytyy kun pelaa vahvuuksillaan. Hitto, aivan kuin kiekko 80-luvulla. Ei meiltä, kun NHL on amerikassa ja se on niin suurta ja ihmeellistä. Voi hyvää päivää...

[Snoopy]

Sen sijaan en ollenkaan usko juniorivalmentajien kykyyn tunnistaa lahjakkuutta.

Hieman OT, mutta tätä olen itse miettinyt paljonkin. Mitä juniorivalmentajan tulisi sitten nähdä?

Usein joukkueessa on yksi - kaksi selkeästi parempaa pelaajaa, mutta se ei tietenkään tarkoita, että he olisivat lahjakkaita. Ehkä he vain sattuvat pelaamaan hieman huonommassa joukkueessa tai sarjassa ja siksi näkyvät selkeästi muihin verrattuna.

Onko alkuvuodesta syntynyt lahjakas, koska on fyysisempi? Onko pomputtelumestari tai edes taitokilpailuissa menestyvä lahjakas... ? Onko lahjakkuutta se, että pärjää nyt vai sitä, että on potentiaalinen lahjakkuus kolmen vuoden päästä, voiko oikeasti nähdä pelaajan kehittymisen kolmenvuoden päähän realistisesti vai laittaako katsoja siihen omaa toivetta ja mielikuvitusta?

Eli kuka on oikea henkilö tunnistamaan lahjakkuudet ja mitä ovat ne piirteet jota tekevät pelaajasta lahjakkuuden?

Vaikka olemmekin mukana joukkuelajissa, niin minkä takia "lahjakkaille" pelaajille ei tehdä ns. kausi - ja tulevaisuussuunnitelmaa?  Miksi joukkuelajissa ei voida ajatella yksilöllisesti?

-Snoopy-

[Auge]

Jos Snoopy käyt katsomassa suurimpien joukkuelajien liittojen linjauksia, niin kyllä aika monessa joukkuelajissakin pyritään yksilölliseen valmennukseen. Ongelmaksi muodostuvat vain resurssien määrä. Toisaalta ei ole kovinkaan tavatonta, että alle kymmenvuotiaiden kanssa keskustellaan vahvuuksista ja enemmän huomiota vaativista ominaisuuksista. Tämän pohjalta voidaan tehdä sitten tehdä henk.koht. harjoitusohjelmia omalla ajalla toteutettavaksi. Tässä vaiheessa tulee sitten kuvaan mun mielestä pelaajan kannalta tärkein lahjakkuuden osa eli onko halua / tahtoa treenata ja kehittää myös heikompia ominaisuuksia itsekseen.

Oma kokemus lahjakkuudesta rajautuu sekä omaan pelaamiseen että junnuvalmennukseen. Pelaajana pääsin pelaamaan useammankin todellisen ikäkausihuipun kanssa. Suurimmalla osalla myös isä oli ollut huippu-urheilija, joten varmasti verenperintönä oli tullut avuja, mutta kyllä näillä kavereilla oli myös pienestä pitäen todella intohimoinen asenne lajeihin, joita harrastivat. Kaikki vapaa-aika kului kyllä enemmän tai vähemmän ko. lajien parissa pihalla kavereiden kanssa. Kun taas valmentajana on seurannut pienimpiä junnuja, jotka aloittavat harrastuksen n. viisi vuotiaina, niin aina joukossa on pari kolme junioria, jotka selvästi erottuvat muusta massasta. Jos ko. kavereille ei treeni maistu, niin kyllä treenaamisesta nauttivat kaverit tulevat parin kolmen vuoden sisällä ohi oikealta ja vasemmalta. Tämän ovat varmasti kaikki muutkin havainneet, mutta on ehkäpä taas osoitus siitä, että tärkein lahjakkuuden osa on halu harjoitella ja haastaa itseään.

[sateentekijä]

Hyviä kysymyksiä.

Itse en ymmärrä miksi lahjakkuus pitäisi tunnistaa ennen murrosiän loppumista. Eikö pitäisi riittää että pelaa harjoittelee ja pelaa suunnilleen (sen hetken) tasonsa
mukaisessa porukassa. Murrosiän jälkeen katsotaan missä mennään, kun fyysisen kehityksen erot ovat tasoittuneet.

Yksilöllinen harjoittelu olisi kaikille tärkeää.

[Lenko]

Itse en ymmärrä miksi lahjakkuus pitäisi tunnistaa ennen murrosiän loppumista...Yksilöllinen harjoittelu olisi kaikille tärkeää.

Samaa mieltä.

Mutta.

Kilpajoukkueisiin valitaan kussakin iässä parhaat, joita siis pidetään lahjakkaimpina ja potentiaalisimpina tulevaisuuden huippujalkapalloilijoina. Osumatarkkuus on heikko ja siten suurimmat panostukset menevät seuroissa isolta osalta ohi maalin. Kilpajoukkueisiin panostetaan, haastajiin ei niinkään. Ei pidä paikkaansa joka paikassa ja Tampereella, mutta monessa kyllä.

Vaihtoehtoina olisi laajentaa ryhmää, johon panostetaan tai sitten parantaa osumatarkkuutta lahjakkuutta tunnistamalla.

Ongelmana on, että resurssit ovat rajalliset eikä kukaan osaa luotettavasti tunnistaa kuka on lahjakas.

[rukkanen]

Ongelmana on, että resurssit ovat rajalliset eikä kukaan osaa luotettavasti tunnistaa kuka on lahjakas.

= Ainoa luotettava menetelmä parantaa pelaajatuotantoa on parantaa valmennustoiminnan perustasoa (lue: valmennuksen vähimmäistasoa, jota kuka tahansa pelaaja missä tahansa joukkueessa voi saada osakseen). Noin niinkuin karrikoidusti.

Jännä juttu sinänsä, nimittäin kun miettii, mikä on tärkeintä laatupelaajalle: perusasioiden hallinta.

Ei ikäluokkien parhaimpiin panostaminen tietenkään väärin ole, ja on toki realistisempaa resurssien käyttöä hoitaa valmennukselliset puitteet huippuunsa pienelle joukolle pelaajia kuin nostaa huomattavasti pahnan pohjimmaista valmennuksen tasoa. Mutta jos oikeasti halutaan saada suurimmalla mahdollisella todennäköisyydellä aikaan nykyistä parempia tuloksia, on vain löydettävä keinot, joilla valmennuksen tasoa pystytään nostamaan nimenomaan siellä, missä se nykyisellään on kaikkein vaatimattominta.

[palis]

Ei ikäluokkien parhaimpiin panostaminen tietenkään väärin ole, ja on toki realistisempaa resurssien käyttöä hoitaa valmennukselliset puitteet huippuunsa pienelle joukolle pelaajia kuin nostaa huomattavasti pahnan pohjimmaista valmennuksen tasoa.

On se - koska lahjakkuuksia ei osata tunnistaa ja tästä seuraa se, että ikäluokan parhaat 10 vuotiaat harvoin ovat parhaita aikuisina.
Parhaaseen valmennukseen pitäisi päästä innokkaimpien, ei nykyiseltä tasoltaan parhaiden.

[rukkanen]

On se - koska lahjakkuuksia ei osata tunnistaa ja tästä seuraa se, että ikäluokan parhaat 10 vuotiaat harvoin ovat parhaita aikuisina.
Parhaaseen valmennukseen pitäisi päästä innokkaimpien, ei nykyiseltä tasoltaan parhaiden.

Joo, hyvä pointti sinänsä. Tarkoitin kuitenkin lähinnä itse sitä, että kaikki valmennuksen laatuun panostaminen on hyvästä. Osa sitten vielä paremmasta.

[palis]

Joo, hyvä pointti sinänsä. Tarkoitin kuitenkin lähinnä itse sitä, että kaikki valmennuksen laatuun panostaminen on hyvästä. Osa sitten vielä paremmasta.

Toki tuo paremman puutteessa on ihan hyvä tapa. Tällä hetkellä vaan junnuedareiden ulkopuolella on iso joukko lahjakkuuksia, joiden taso ei viime vuonnakaan riittänyt edustukseen - Ja nyt kun ovat haastaja / harrasteporukassa osaamattoman valmentajan ohjauksessa, eivät ikinä sinne edariin (ammattivalmentajan ohjaukseen) tule pääsemään.

[nozick]

Oikeastaan uskon lahjakkuuden olemassaoloon ja (tiettyyn rajaan saakka) välttämättömyyteen, jotta voi edetä jalkapalloammattilaiseksi. Sen sijaan en ollenkaan usko juniorivalmentajien kykyyn tunnistaa lahjakkuutta.

Lenko tiivistä tässä omankin näkemykseni aika hyvin.

Uskon että on synnynnäistä lahjakkuutta ja uskon myös että se on välttämätöntä, jotta aivan absoluuttisen huipun voi saavutaa. Uskon kuitenkin että kykymme tunnistaa lahjakkuutta on niin huono, että yksittäisen jalkapallovalmentajan kannattaa toimia niin kuin lahjakkuuseroja ei olisi. Vain harjoittelulla on siis merkitystä.

Sen vuoksi olen myös sitä mieltä, että valmennusresurssien kohdentaminen parhaisiin on virhe. Valmennusresurssit pitäisi kohdistaa innokkaimpiin. Hieman yksinkertaistaen pelaajat pitäisi jakaa ryhmiin seuraanvlaisen matriisin avulla:

                                 Suuri          Haastajaryhmä           Kilparyhmä

Harjoittelun määrä
                                 Pieni          Harrastajaryhmä 1      Harrastajaryhmä 2

                                                 Alhainen                    Korkea 
                                                              Taitotaso

Harrastajaryhmä 2 ja Haastajaryhmä voivat hyvin pelata samalla sarjatasolla tai harrastajaryhmä 2 voi jopa pelata kilpasarjaa kun haastaja pelaa haastajasarjoja, mutta ammattivalmennus kannattaa keskittää tuonne haastajaryhmään ja kilparyhmään.

[fingerström]

Ja sitä jalkapallon mystifiointia en kyllä tajua...

Nimenomaan se mystifiointi pitää riisua pois ja sitä tuolla viestiemme välissä jo ansiokkaasti tehdäänkin. Koerahan edustaa tyypillisimmillään mystiikkaa pseudotieteellisellä jargongillaan, jossa yksinkertaisista asioista tehdään vaikeita.

Syntymässä saatuja fyysisiä avuja ei kai kannata laskea lahjakkuudeksi? Silloin minusta ainoaa lahjakkuutta on kyky treenata niin, ettei treenaaminen tunnu työltä. Eli toisin sanoen uteliaisuus ja halu nähdä ja kokea. Osin tämä on synnynnäistä, minkä huomaa jo vauvojen silmien liikkeestä, osin ja ehkäpä suurimmalta osaltaan kulttuurista. Sitä intoa pitää junnutyössä tukea ja kyky tukea ja vahvistaa tuota intoa on junnuvalmentajalle riittävä peruslähtökohta. Tämän innon voi tappaa, mutta voi sen myös synnyttää/tuoda esiin.