Nimimerkki Carlos83 mainitsi mainiossa Roma-raportissaan jotain ongelmistaan tekstin tiivistämisen suhteen. Noh, täältä pesee vähintään samalla mitalla...
Koko kylmän ja pimeän syystalven (lue: lokakuisesta Berliinin reissusta asti) päässä muhinut ajatus keväisestä viikonloppumatkasta pallon perässä alkoi konkretisoitua vuodenvaihteessa, kun Spieltag 28:n otteluohjelma lyötiin lukkoon. Schalke pelaisi tuolloin perjantaina ja Mönchengladbach sunnuntaina; kaksi suurseuraa Ruhrin alueelta, joiden kotiottelut ovat jo jonkin aikaa muhineet bongauslistallani. Seuraavaksi löysinkin itseni jo etsimästä sopivia lentoja Turusta Düsseldorfiin, samanaikaisesti ottelulippujen saatavuutta tarkastellen.
Hotelli tuli varattua normaaliin tapaan vasta viimeisenä, näiden edellä mainittujen akuutimpien komponenttien jälkeen. Näistä kaikista lisää hieman myöhemmin.
Hyvissä ajoin varattu reissu alkoi kuitenkin kerätä ylleen tummia pilviä pari päivää ennen H-hetkeä. Ensin korviin kantautui uutiset Saksan lentokenttien lakkouhasta, sitten matkakumppanille iski flunssa päälle ja kaiken tämän lisäksi alkoi näyttää siltä, että perjantaiksi kaavaillun Schalke-Hertha -ottelun liput eivät ehtisi ajoissa Turkuun. Ensin mainittu ongelma väistettiin päivällä, kahdesta jälkimmäisestä selvittiin puolikuivin jaloin.
Olin lähdössä reissuun naisseurassa, vieläpä pääsääntöisesti kasviksia mutustelevassa sellaisessa, joten joku voisi jo lähtökohtaisesti lokeroida futisreissun dönereiden ja wurstien luvattuun maahan tällaisella kokoonpanolla vahvasti "helmiä sioille" -kategoriaan. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta.
Perjantai (Düsseldorf & Gelsenkirchen):Lento starttasi jo totutusti aamuvarhain (klo 06:45) Turun kentältä. Tukholmassa oli juuri sopivasti aamupalabuffan mittainen vaihto. Samalla tuli taas todistettua ripauksia länsinaapurimme leveästä palloilukulttuurista; televisiossa pyöri naisten käsipalloa ja viereisen pöydän isä-poika -kaksikko selasi [/i]Innebandy[/i]lle pyhitettyä aikakauslehteä. Aamiaisesta kylläisenä kelpasikin ottaa pienet tirsat lennolla määränpäähän. Aurinkoinen herätys Saksan maanperällä tapahtui aamukymmeneltä. Lentokentän terminaalista ostimme kahden hengen päivälipun A-vyöhykkeelle suht edulliseen 9,50 euron hintaan, jonka jälkeen siirryimme lähes rutiininomaisesti etapit Skytrain -> Düsseldorf Hauptbahnhof -> Heinrich-Heine-Allee, joista viimeksi mainittu on siis Düsseldorfin vanhan kaunpungin eli
Altstadtin metropysäkki. Hotelliin kirjautuminen olisi vasta aikaisintaan klo 15, joten tässä oli hyvää aikaa kierrellä rouvan kanssa eri liikkeissä ja kahviloiden terasseilla. Voisi sitten sanoa kavereilleen olleensa aurinkoisella kaupunkilomalla näiden nyökytellessä hyväksyvästi ympärillä.
Kevät Rheinin rannalla.Reinin rannalla kelpasikin nauttia viikonlopun ensimmäinen olut yhdessä jokipenkan lukuisista terasseista. Rantabulevardin tolpat oli pääsääntöisesti koristeltu kotikaupungin ylpeyden Fortunan tarroilla, mutta myös Zenitin vierailu Dortmundissa oli jättänyt jälkensä tarrojen muodossa katukuvaan. Matkakumppanini otti aikaisen aamuherätyksen, yhden venhäoluen, jäätelön, mutta ennen kaikkea flunssan uuvuttamana lepoa jokirannan aurinkoisella nurmella, johon olikin kerääntynyt mukavasti väkeä nauttimaan lämpimästä kevätsäästä. Jotta “rantojen nainen” saatiin päiväunien jälkeen vielä kunnolla kuositettua iltaa varten parempaan iskuun, haimme Altstadtin apteekista parillakympillä sekalaisia aina nenäsumutteesta muihin flunssan tappajiin.
Düsseldorfin ylpeys esillä rantakadulla.
Jalkapallo jatkuvasti esillä.Tässä vaiheessa kello alkoikin lähestyä kolmea, ja lähdimme suuntaamaan Berliner Alleen ja Graf-Adolf-Strassen kulmalla sijainnutta hotelliamme kohti. Olin varannut hotellin jo edelliseltä Düsselin reissulta hyväksi havaituilta kulmilta. Hotel Düsseldorf Mitte sijaitsee vain 10 minuutin kävelymatkan päässä päärautatieasemalta ja lisäksi aivan naapurissa sijaitsee hieno Fortuna-henkinen kebab-kioski: Dene & Gör (entinen Divan Food?). Kaiken tämän lisäksi hotelli tarjoaa asiakkailleen koko vierailun ajaksi ilmaisen VRR-seutulipun, jolla saa siis suhailla vapaasti Ruhrin tariffialueella paikallisliikennettä käyttäen. Kyseistä majapaikkaa voikin varauksetta suositella alueella liikkuville futismatkaajille, vaikkakin tuo VRR-etu on usein liitetty alueen futisseurojen ottelulippuun muutenkin.
Lähikebula.Dene & Görissä tulikin nautittua ennen hotelliin kirjautumista viikonlopun ensimmäinen kebab. Paikka ei pettänyt tälläkään kertaa: kolmen euron hintaan sisältyi döner kaikilla mausteilla höystettynä kioskin pitäjän kärkkäillä kommenteilla johtuen lukiosaksani pettämisestä kesken tilausprosessin. Tätä oli odotettu, monessakin mielessä. Seuralaiseni
Falafel-Tasche irtosi parikymmentä senttiä edullisemmin ja tarjoiltuna ilman kuittailua.
Ensipuraisu.Hotellilla oli aikaa tarkastaa illan varustus. Vaikka päivällä elohopea taisi kivuta lähelle kahtakymmentä, oli myöhäisillaksi ja yöksi luvattu selkeästi viileää. Mukaan siis takki ja taskuun pipo. Hanskoja ja pitkiä kalsareita ei sentään tällä reissulla tarvittu. Ja tietysti mukaan käteistä, puhelin (eli kamera) ja liput. Niin, ne liput…
Schalken lippujen hankinta oli kokonaisuudessaan farssi, joka toimikoon varoittavana esimerkkinä muille. Liput perjantaiseen Schalken ja Herthan kohtaamiseen oli myyty jo syksyllä loppuun, joten hairahdin
kolmannen osapuolen lipunmyyntipörssiin eli Viagogoon. JaskaS olisi tarjonnut kahta lippua pitkälle sivulle yläkatsomoon, mutta koska halu oli kova päästä Nordkurveen tunnelmaa imemään, kieltäydyin kohteliaasti tarjouksesta. Tiesin, että pari viikkoa ennen ottelua käyttämättä jäävät liput tulisivat myyntiin seuran kannattajien
Ticketbörseen, mutta ymmärsin myös ettei lippuja Saksan ulkopuolisiin osoitteisiin toimitettaisi. Myöskään noutovaihtoehto ei toimisi, sillä kirjautumistiedot vaativat saksalaisen katuosoitteen. Joku viisaampi saa vielä vahvistaa tämän.
Ostin siis ylihintaan liput Nordkurveen Viagogon kautta. Peliviikon maanantaina lipuista ei vieläkään ollut kuulunut mitään, joten yritin ottaa yhteyttä Viagogoon. Sieltä paukahti kuitenkin automaattiviestiltä vaikuttava kehoitus rauhallisuuteen, liput kyllä ehtisivät perille ajoissa. Tiistaina olin jo tekemässä toimitusosoitteen muutosta Düsseldorfin hotellille, mutta samalla sähköpostiin tipahtikin tieto, että liput olivat lähteneet matkalle kohti Suomea. Sain TNT:n seurantakoodin, joka ei kuitenkaan ollut TNT:n seurantakoodi. Hetken salapoliisityöskentelyn jälkeen huomasin, että lähetyskoodi on Alankomaiden postin seurantakoodi. Post.nl:n pakettiseurannan kautta sain sitten ongittua sekä kirjeen lähetystiedot että kansainvälisen seurantakoodin. Tämäkään ei kuitenkaan ollut TNT:n seurantakoodiformaatissa, mutta yllätyksekseni löysin Postin/Itellan lähetysseurannasta tällä koodilla kirjeen tiedot. Kirje oli lähtenyt tiistaina ja se oli saapunut keskiviikkoaamulla Hki-Vantaalle. Keskiviikkoillalla
kirjattu kirje oli jo rekisteröity osoitteessa Helsinki 00000. Oletin, että ottelulippuni siirtyvät yöllä Turkuun ja aamulla jakelun kautta käteeni.
Torstaina ei kuitenkaan ollut mitään edistystä tapahtunut. Soitin Itellalle eli suomeksi Postiin. Minulle vahvistettiin epäilykseni: paketti ei ollut TNT:n toimituksessa vaan Postilla kirjattuna kirjeenä, jonka toimitusaika Suomessa on 2-3 arkipäivää. Siis hitaampi kuin kakkosluokan kirje! Sain ongittua Viagogon palvelunumeron ja soitin sinne valittaen tilannetta. Ensisijaisesti minulle tarjottiin tilalle uusia lippuja, kunnes puhelinvirkailija huomasi ettei kyseiseen otteluun ollut heidänkään kautta enää yhtään lippua tarjolla. Samanaikaisesti kaiken tämän puhelimessa asioinnin kanssa menin vielä käymään Schalken virallisella lipunmyyntisivulla, jonne oli kuin olikin vapautunut Herthan kannattajien kiintiöstä ylijääneitä lippuja myyntiin! Tässä vaiheessa laitoin heti varaukseen pari paikkaa etenemättä kuitenkaan ostoprosessissa maksuvaiheeseen saakka, sillä halusin vielä hetken varmistua Postin lähetyseurannasta, josko liput sittenkin jollain ihmeellä ilmestyisivät torstain aikana Turkuun. Lopulta en enää jaksanut, vaan varasin kaksi lippua kaakkoiskulman piippuhyllylyä varsin kohtalaiseen 52 euron yhteishintaan. Viagogo lupasi täyden rahallisen hyvityksen myöhästyneestä toimituksesta johtuen. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Kaikki tarvittava irtaimisto mukana hyppäsimme Düsseldorfin asemalta RE-junan kyytiin. Matka-aika Gelsenkircheniin olisi 50 minuutin luokkaa. Ruhrin seudun jalkapalloperinteet vilisivät silmissä, kun radan varrelta nousi eri pysäkeiltä porukkaa kyytiin: Duisburg…Oberhausen…Essen… Jokaikinen perinteisiä jalkapallopitäjiä, joiden suuruuden päivät ovat valitettavasti takanapäin. MSV vaikuttaa nykyään 3.Ligassa talouden petettyä lisenssivaatimukset ja Rot-Weiss -naapurukset ovat jo jonkin aikaa vaeltaneet varjojen mailla neljännellä sarjatasolla Regionalliga Westissä.
Saavuimme Gelsenkirchenin asemalle siinä puoli kuuden maissa. Haupparin elintarvikeliikkeestä tuli poimittua asiaankuuluvasti pari Veltins-tölkit evääksi tramimatkalle. Poikkesimme haupparin sisäpihalle, jossa näytti olevan jo pre-matchit hyvässä käynnissä. Väki näytti koostuvan kovissa liemissä keitetyiltä
Schalkereilta (
Catweazle tai Dieter Bohlen voinee vahvistaa?) Hetken aistittuamme kyräilyä ja kylmää ilmapiiriä poistuimme aseman alakertaan, josta trami 302 starttasikin kohti Arena auf Schalkea eli kaupallisemmin VELTINS-Arenaa. Puolivälissä matkaa kohdalle osui
Schalker Meile -niminen pysäkki. Kyseisellä kadunpätkällä oli sinivalkoista kuppilaa ja kannattajien omaa taloa. En ollut perehtynyt asiaan tarpeeksi tietääkseni olisiko tuonne turistin sopiva paikka mennä, ja toisaalta stadionillakin olisi riittävästi vielä tehtävää ja näkemistä, joten jatkoimme matkaa aina
VELTINS-Arena -pysäkille asti.
Stadionin pysäkin kävelysillalta kohti areenaa.Pysäkkilaiturilta lähteneellä ylikulkusillalla oli jo ensimmäiset virvokekauppiaat ostoskärryineen liikkeellä. Olutta oli vielä entisestään jäljellä, mutta Edgar Davidsin komistama kannattajien ottelulehti tuli ostettua parilla eurolla seuraavalta kauppamieheltä. Edellisenä iltana varaamani otteluliput sai noudettua
Kasse Westiltä kaksi tuntia ennen ottelua henkilöllisyystodistusta vasten. Tämä lippuluukku löytyi vaivatta kun vaelsi suoraan ylikulkusillalta pari sataa metriä kohti vanhaa Parkstadionia. Tällä kyseisellä stadionillahan Schalke aateloitiin Sydänten mestariksi (
Meister der Herzen) vuonna 2001. Nykyään itse stadionista on oikeastaan jäljellä enää itäisellä rinteellä rikkaruohoa kasvava katsomo, muuten paikka on louhittu ja näytti toimittavan ainakin tilapäisesti parkkialueen virkaa. Itse kenttä on edelleen seuran harjoituskäytössä, mutta tuo toukokuussa 2001 pelattu Bundesligan päätöskierroksen kamppailu Unterhachingia vastaan on viimeinen virallinen Parkstadionilla pelattu ottelu. Voidaan siis puhua todellisesta revittyjen sielujen ja haudattujen kyyneleiden reliikistä.
Täältä lippujen nouto.
Edgar ja olut - kova kombo.
Parkstadion.Samalla tuli koukattua alas aina Schalken Fan-Shopille asti, joka löytyy siis melko kaukaa Arenalta katsottuna, aina kauimmaisen harjoituskentän takaa. Itselleni perinteeksi muodostunut ottelulehti+huivi -kombo olisi löytynyt kyllä jo useammasta pienemmästä myyntipisteestä stadionin ympäristöstä, mutta tulipahan tuollakin käytyä. Kaupan vieressä sijaitsee jokin virallisempi anniskelupaikka, seurataloksi ehkä uskaltaisin tuota kutsua. Pihalle oli pystytetty juhlatelttaa ja muuta grillipistettä. Oluet napattuamme siirryimme viereisen harjoituskentän laidalle nauttimaan hämärtyvästä jalkapalloillasta. Jonkin aikaa Schalken junioreiden harjoituksia oluttuoppi kädessä seurattua tuli kuitenkin hieman tyhmä olo, joten oli aika jatkaa matkaa kohti itse areenaa. Noin tuntia ennen ottelua ruuhkaa alkoi olla jo kiitettävästi. Jonottaminen Currywurst-tiskille sujui kuitenkin vikkelästi ja leppoisissa tunnelmissa. Ruokarajoittuneille oli tarjolla pommeseita ketsupin ja majoneesin kera. Annosten hinta liikkui siinä kahden ja kolmen euron välimaastossa.
Junnujen treenit tuntuivat kiinnostavan.
Porttien ulkopuolella noin tuntia ennen ottelun alkua.Yhtä vikkelästi sujui myös porteilla. Liput sisään viivakoodinlukijaan ja siitä suoraan turvatarkastajan kourittavaksi. Porttien ja aitojen sisäpuolelle oli siis päästy, mutta itse stadionin uumeeniin oli useita sisäänpääsyjä. Näillä oviaukoilla ei enää mitään tarkastuksia ollut, mutta toisin kuin monella muulla stadionilla, täällä stadionin ympäri ei näitä käytäviä pitkin päässyt kulkemaan. Jos halusi vaihtaa ilmansuuntaa (lähinnä siis pitkältä sivulta päätyyn tai päinvastoin) tai kerrosta, piti siirtyminen suorittaa stadionin lasi-ikkunoiden ulkopuolelta. Kävimme vilkaisemassa olisiko Nordkurven seisomakatsomoon mitään asiaa, mutta näillä porteilla näytti olevan sen verran tarkka lippusyyni, että hautasimme suunnitelman ja suuntasimme nöyrästi vastakkaiselle puolelle stadionia kohti omia paikkojamme sektorissa 63.
Nordkurve täyttyi jo hyvissä ajoin.Asetuimme paikoillemme noin kymmenen minuuttia ennen aloituspotkua. Aiemminkin oli tarkoitus, mutta moderniksi stadioniksi myyntipisteitä oli hieman vähänpuoleisesti ja sisäkäytävät muutenkin tuntuivat olevan liian ahtaat illasta toiseen loppuunmyydylle stadionille. Virvoitusjonoon kannattaa siis varata aikaa. Ehdimme kuitenkin ajoiksi, kun Schalken seurahymni
Blau und Weiß kajahti komeasti ilmoille. Tämän jälkeen stadionin valaistusta vähennettiin ja yleisö alkoi rytmikkäästi vaatia rakasta seuraansa kentälle. Pelaajien marssiessa kentälle valaistusta jälleen lisättiin ja ottelu oli valmis alkamaan.
Kulunut jalkapalloviikko kulki Saksassa nimellä
Englische Woche. Kyseessä oli siis tiivistetty rypistys; Bundesligassa oltiin pelattu tiistaina ja keskiviikkona täysi kierros. Englantilaisen viikon loppuviikon kierroksen avaisi siis tämä Schalken ja Herthan välinen kohtaaminen. Perjantaipelin alkamisaika klo 20:30 paikallista aikaa on toisaalta hiukan myöhäinen, mutta töissä käyville kannattajille lähes välttämätön, jos meinaa peliin kunnolla ehtiä ja virittäytyä. Ja kyllähän tuolla stadionilla lapsiakin pöyri runsain mitoin vaikka kotiinpaluuaika osuisi lähelle puoltayötä. Schalke oli Huntelaarin paluun jälkeen ja koko alkuvuoden ollut suht vakuuttavassa kunnossa. Loppusyksyllä mahdottomalta vaikuttanut liigan kakkospaikka oli tällä hetkellä Schalkelle täyttä realismia. Hertha puolestaan oli jumittunut turvalliseen keskikastiin. Lievä notkahdus kuntokäyrässä oli kuitenkin jo sysäämässä pääkaupungin ylpeyttä ulos Eurooppa-liigaan oikeuttavilta sijoilta.
Herthan edesottamuksia oli saapunut katsomaan suhteellisen pieni vierasmobi, mutta ääni kantautui komeasti meidänkin paikoillemme vaikka istuimmekin piippuhyllyllä suoraan heidän yläpuolellaan. Oma katsomosektorimme olikin sekoitus koti- ja vieraskannattajia yksittäisten turistien lisäksi. Vieraskannattajista osa oli varmasti sudeettiberliiniläisiä. Omien istumapaikkojemme takana taisi olla vielä viisi tai kuusi penkkiriviä, joita näkökenttämme yläosissa ollut poikkipalkki varmasti haittasi enemmän kuin itseämme. Vieraat meinasivat saada aihetta juhlaan noin kymmenen peliminuutin jälkeen kun vahvasti ensi kaudeksi Dortmundiin huhuiltu Herthan maaliruisku Adrian Ramos pääsi avopaikasta yrittämään johto-osumaa. Chippi maalivahdin yli kantautui kuitenkin reilusti myös maalin yli. Ja muutaman minuutin kuluttua toisessa päässä kolisi, kun Chinedu “Pukin kilpaveli” Obasi vei kotijoukkueen Nordkurven silmien alla johtoon. Tähän perään stadionkuuluttajan ja yleisön välinen dialogi:
Kuuluttaja: Schalke
Katsomo: Eins!
Kuuluttaja: Hertha
Katsomo: Null!
Kuuluttaja: Danke
Katsomo: Bitte!
Kuuluttaja: Glück
Katsomo: Auf!Glück auf! on perinteinen kaivostyöläisten onnentoivotus, jonka hiilikaivoskaupungin seura on ottanut omaksi mausteekseen mukaan tähän perinteiseen saksalaiseen vuoropuheluun. Chanteista mieleenpainuvin vieraiden repertuaarin lisäksi oli kotikatsomon dialogi, jossa Nordkurve huusi “Schalke” ja muu stadion vastasi “null vier!” Ennen taukoa vieraiden Ben-Hatira pääsi vielä tykittämään komeasti volleysta, mutta veto meni hitusen yli. Tauolle 1-0 -tilanteessa ja turistit nopeasti vessa- ja kioskijonoon.
Osttribüne ja kattorakenteet.
Anstoß.Veltins-Arenalla on käytössä maksukortti, jossa onneksi ei ole panttia lainkaan. Ja koska myöskään oluttuopissa ei ollut panttia, joutui tosissaan tekemään töitä että sai kortille ladatut parikymppiä kulutettua illan aikana. Olut oli muistaakseni 3,60 euroa ja kaikki purtavat tätä halvempia. Flunssatoipilaan matkakumppanini Glühwein taisi maksaa myös alle kolme euroa. Puoliajalla juomajono mateli tuskastuttavan hitaasti. Huvittavin hetki jonossa oli se, kun selkämme takana olleet miehet pohtivat suomeksi miten tilata sellainen kätevä kuuden oluen mentävä pahvinen kantoteline, ja edessämme ollut kaveri kääntyi suomeksi neuvomaan heitä moisen tilaamisessa. (80 senttiä oli muuten kantotelineen hinta, jos tilasi alle kuusi olutta siihen.) Ja juuri kun pääsimme kassalle, kohahti stadion pelottavan voimakkaasti. Muutaman sekunnin viiveellä käytävän televisio näytti kuvaa siitä, kun Huntelaar vei kotijoukkueen 2-0 -johtoon. Tässäpä hieno still-kuva suomalaisista futisturisteista Saksanmaalla: miehet stadionin sisäkäytävällä olutjonossa todistamassa kotijoukkueen maalin televisioruudulta. Puolustukseksi on pakko vielä todeta, että maali todellakin syntyi aivan puoliajan alkuun, sillä kun juomat saatuamme olimme takaisin paikoillamme katsomossa, pelikellossa oli 47 ja risat. Kyllähän tuo sieppasi aika rajustikin, etenkin kun tässä vaiheessa oli kaltaiselleni pessimistille jo selvää että kotijoukkue laskettelee helppoon voittoon eikä lisämaaleja enää nähdä. Peli meinasi kuitenkin vielä mennä jännäksi, kun Herthan Langkamp puski kulmasta pallon verkon perukoille. Osuma kuitenkin hylättiin ilmeisesti jonkun olemattoman rikkeen vuoksi.
Päivä oli ollut pitkä ja väsykin alkoi hieman jo painaa toisella puoliajalla katsomon puolella. Tässä vaiheessa ainakin flunssapotilaasta tuntui ihan hyvältä istua paikoillaan parin tunnin seisomisen sijaan. Tiedä sitten oliko väsymyksen lisäksi kyse pitkästä välimatkasta kentälle ja kurviin, vaiko allekirjoittaneen ontosta suhteesta kotijoukkueeseen, mutta ottelu jäi ainakin itselleni hiukan etäiseksi. Olisi tietysti helpottanut, jos olisi ollut katsomossa silloin kun Huntelaar iski maalin “meidän” päätyymme. Ottelu päättyi siis lopulta 2-0 ja tupa oli luonnollisesti täynnä - yleisömääräksi ilmoitettiin 61.550.
Loppuvihellyksen soitua kävimme vielä tyhjentämässä loput stadionkortin krediitit bratwurstiin ja lämpimään juustokuorrutettuun patonkiin. Sitten vyöryimme väkijoukon mukana “
Scheisse BVB!” -chanttien saattelemana kohti stadionin tramipysäkkiä, jossa ihmiset unohtivat taas käytöstavat. Väkeä puskettiin kuin karjaa vaunuihin. Yllättävän nopeasti pääsimme vaunun kyytiin, mutta pullonkaulaksi osoittautui hidas matka Gelsenkirchenin rautatieasemalle. Kirosin matkan aikana nykytrendin viedä futispyhätöt kauas taajamista alimpaan helvettiin. Vaunun madellessa pitkin Kurt-Schumacher-Straßea minulla oli aikaa katsella ikkunasta ulos pimeää Gelsenkirchenin katukuvaa. Lähes jokaisessa kaupan tai kuppilan ikkunassa loistaa Schalken värit ja/tai sloganit. Ja viimeistään kun katsoin kanssamatkustajieni iholle tatuoituja rakkaudentunnustuksia Schalkelle, ymmärsin seuran merkityksen tälle yhteisölle. Mitä näille ihmisille ja tälle kylälle jäisi, jos heidän rakas seuransa vietäisiin pois?
Lauantai (Osnabrück):Toinen matkapäivä alkoi valoisissa merkeissä. Aurinko paistoi ikkunasta sisään ja seuralaiseni flunssa alkoi olla voitettu kanta. Yöunet olivat kuitenkin jääneet tavallista lyhyemmiksi, siirtyminen
AufSchalkelta hotellillemme kun lopulta vei aikaa liki pari tuntia. Herätys oli kahdeksalta, ja juna määränpäähämme starttaisi klo 9:30. Perjantain ja sunnuntain ottelut oli jo hyvissä ajoin kiinnitetty reissusuunnitelmaamme, kun taas lauantaisen pelin valinta tuli lopulta tehtyä vasta viikko ennen lähtöä (kiitokset vielä drakonille tipseistä). Leverkusenissa olisi ollut peli Braunschweigia vastaan, mutta koska Leverkusenissa poikkesin edellisellä visiitillä, suljin pois tämän vaihtoehdon. Uusia stadioneita on kuitenkin mukavampi bongata, eikä Samikusenin tuskan kohtaaminen silmästä silmään juuri houkuttanut. Olin jo päätynyt Fortuna Kölnin ja Rot-Weiss Essenin Regionalliga-kohtaamisen, mutta penteleet menivät siirtämään ottelun sunnuntaille. Bochum oli niin ikään jo aiemmin koettu. Aachen, Oberhausen ja Uerdingen tuli vedettyä punakynällä yli, koska vierasjoukkueilla ei ollut minkäänlaista kiinnostusarvoa paikallisillekaan. Dortmundin kakkosjoukkue olisi pelannut Preussen Münsteria vastaan, mutta reservijoukkueen pelit eivät kyllä kiinnosta tippaakaan jo ihan periaatteesta.
Kohteeksi valikoitui Dritten eli kolmosbulin kamppailu VfL Osnabrück - Holstein Kiel. Yksi syy mennä todistamaan tämä ottelu paikan päälle oli Ääritalon mahdollinen esiintyminen vierasnutussa. Toinen syy oli se, että Osnabrück vetää sympaattiselle stadionilleen kiitettävästi väkeä myös kolmannella sarjatasolla. Maantieteellisesti Osnabrück sijaitsee Nordrhein-Westfalenin ja Niedersachsenin maakuntien rajan tuntumassa, ja muistaakseni kaupunki sisältyy molempien maakuntien Länderticketiin. Deutsche Bahnin tarjoaman NRW:n SchönerTag -lipun hinta olisi ollut yhteensä 41 euroa, ja yleinen Schönes-Wochenende 44 euroa. Näissä lipuissa on kuitenkin se huono puoli, että ne eivät ole voimassa nopeilla junayhteyksillä. Siispä ajan ja matkakumppanin hermojen säästämiseksi ostin edestakaiset matkat IC-junaan. Näillä matka-ajaksi tulisi siedettävät 1h 50 minuuttia yhteen suuntaan. Hintaa tuli tuplat noihin DB:n alennuslippuihin verrattuna. Otteluliput sai kätevästi ostettua seuran sivuilta ja tulostettua kotoa. Liput kotipäätyyn seisomapaikoille kustansivat 14 euroa naamaa kohti.
Aamupala ei sisältynyt hotellivaraukseen, vaan nappasimme Düsseldorfin asemalta mukaan kahvit ja patongit evääksi. En ollut tehnyt paikkavarausta menosuuntaan, koska oletin junassa olevan reilusti tilaa. Junaan noustuamme huomasimme tilan olevan melko vähissä. Tässäkö oli taas yhdeksän euron säästön paikka? Helpotukseksemme huomasimme kunkin istuinparin yläpuolella olevan näyttötaulun, josta kävi ilmi millä etappiväleillä mikäkin penkki oli varattu. Siispä paikkaliputtomina istuimme aluksi paikoille, jotka olivat varattu vasta Bochumista pohjoiseen ja junan saavuttua Bochumin asemalle löysimme lopulta kokonaan varaamattoman istuinparin. Hieno innovaatio tuo näyttötaulu, joskin se paikkalipun ostaminen olisi ehkä käytännöllisempää.
Düsseldorfin hauppari tuli tutuksi.
Junan penkkivarausnäytöt.Saavuimme aikataulussa Osnabrückiin, joten meillä oli reilut 2,5 tuntia ottelun alkuun aikaa. Vaikka kaupungin keskusta on juna-asemalta katsottuna päinvastaisessa suunnassa kuin stadion, päätimme pyörähtää kaupungin keskustassa pikaisesti. Toistaiseksi ottelupäivästä ei näkynyt minkäänlaisia merkkejä asema-aukiolla. Osnabrück on noin Turun kokoinen yliopistokaupunki, joten olisi voinut kuvitella oluen ostamisen käyvän melko vaivattomasti. Ja paskat. Paikallisesta Kaufhofista emme löytäneet elintarvikeosastoa lainkaan. Seuraavaksi eksyimme johonkin paikalliseen Halpa-Halliin, josta löytyi kyllä limsaa ja viiniä, muttei ensimmäistäkään olutta. Aloin jo epäillä eksyneemme johonkin lestapitäjään, kunnes paikallisen kebab-yrittäjän kylmäkaapista löytyi pari viilentävää Becksiä. Keskustaa oli nähty riittävästi, ja käännyimme kannoillamme takaisin kohti asemaa ja stadionia. Ottelupäivä alkoi hiljalleen näkyä katukuvassa muutaman huivilla varustetun yksilön ansiosta. Elohopeakin alkoi kivuta kahdenkymmenen tuntumaan, joten olut tuli patinkointimatkalle kohti stadionia tarpeeseen. Asema-aukiolla kysyin vielä paikalliselta poliisilta nopeinta tietä stadionille, joka neuvoikin ystävällisesti reitin kiskojen yli vievän kävelysillan kautta. Itselläni avattu olut kädessä, kyllä. Milloin Suomessa?
Onsabrück Hbf.
Juna-aseman vesitorni ja Becks.Poliiseja näkyikin lopulta reitin varrella yllättävän paljon. Kulkihan ottelu kolmosbulin viitekehyksessä nimellä Nordderby. Ottelu oli varmasti pohjoissaksalaiselle Kielille enemmän derby kuin mitä se oli kotijoukkueelle. Kaupunkien välinen etäisyys on 300 kilometrin luokkaa. Osnabrückin pahimmat viholliset ovat kuitenkin lähikaupunkien Arminia Bielefeld ja Preussen Münster. Nyt kun Bielefed pelaa Zweitessa, kohdistuu suurin vihanpito münsteriläisiin. Kielin lähin kolmosliigalainen on puolestaan itäisempi Hansa Rostock. Riskitasoa oltiin kuitenkin nostettu tähän lauantaiseen kohtaamiseen.
Kielin vieraita odoteltiin.
Kevät ja siitepöly - Suomea reilusti edellä.Stadionille pääsy otti lopulta parikymmentä kävelyminuuttia juna-asemalta.
Stadion an der Bremer Brücke, muovisemmalta nimeltään Osnatel Arena, on varsin pätevä englantilaistyyppinen stadion, joka sijaitsee miellyttävässä kaupunkimiljöössä. Stadionia on viime vuosina paranneltu huomattavasti. Nyt kaikki neljä sivua ovat katettuja, ja vain pohjois- ja länsikatsomon välissä on tulostaulun mentävä aukko. Muuten stadion on umpinainen. Itä- ja länsikatsomot ovat seisomapäätyjä, joista Ostkurvessa majailee se äänekkäin kotikannatus. Läntinen seisomakatsomo on puolestaan jaettu puoliksi koti- ja vieraskannattajille. Stadionin kapasiteetti on reilut 16.000 ja yleisökeskiarvo pyörii siinä yhdeksän tuhannen paikkeilla. Fanshop löytyi suoraan stadionille saapuessa eteläkatsomon takaa. Putiikista tuli poistettua huivi ja otteluohjelma, matkakumppanille tarttui mukaan varsin hieno t-paita. Mitään epävirallisia huivikojuja ei muuten näkynyt stadioninin ympäristössä, joten tämä lienee ainut paikka hoitaa tekstiiliostokset.
Olisi tässä vaiheessa pitänyt jo hälytyskellojen soida…
Hiljainen oli stadionille johtava kylätie.
Südtribünen paranneltua julkisivua.
Fanshop.Ostkurven takaa, porttien ulkopuolelta, löytyi muutama olut- ja bratwurstkoju. Kaupungin sijainti näkyi olutvalikoimassa: tarjolla oli sekä Veltinsiä että Becksiä. Olut kustansi 1,50 ja currywurst 2 euroa. Varsin kohtuullista. Olut ja päivällinen: 3,5 Lämpötila: 20. Suomessa toisinpäin, valitettavasti. Porttien ulkopuolella oltiin varauduttu runsaaseen nesteiden nauttimiseen bajamajoin. Porteista sisälle mentyäni jouduin tarkempaan syyniin kuin yhdessäkään Bundesliga-ottelussa. Eikä siinä vielä kaikki. Oluen hinta oli yli tuplaantunut ja merkki vaihtunut. Porttien sisäpuolella virtasi Krombacher hintaan 3,50 euroa plus euron pantti kovamuovisesta tuopista. Ostkurven kannattajaporukka
Violet Crew myi omalla standillaan tarroja, pinssejä sekä erinäisiä ultra-julkaisuja. Tiskin taakse oltiin laitettu kolme tyttöä, ehkä kauppa kävi paremmin näin. Itse ostin 45° -läpyskän ja seuralainen yhden pinssin. Ihmetys oli tietysti kova, kun Suomesta asti oltiin tultu paikalle.
3,50 euroa.
Ulkoravintola…
...ja sen saniteettitilat.
Osttribünen sisäänkäynti.
Kuva kertoo oleellisen.
Tarttui mukaan.Jos edellisiltainen Schalken peli oli jättänyt hieman kliinisen vaikutelman, nyt oltiin lähempänä ruohonjuurta. Päätykatsomo oli vanhaa betonia ja peltiä violetiksi maalattuna. Katsomon takana oli irrallinen WC-kontti. Saksalaista sanontaa lainaten: paikka, jossa jalkapallo tuoksuu vielä bratwurstille. Itse nappasin oluen ja seuralainen pizzaslicen (tiedän...), ja suuntasimme katsomoon. Päätimme mennä vähän kauemmas ytimestä. Aktiivisin kannatus kun aina tuppaa olemaan keskellä ja alhaalla seisomakatsomoissa, niin päätimme mennä ylös ja hieman sivummalle nauttimaan tunnelmasta. Peukalosääntönä sanoisin, että toiselle puolelle päätä kääntäessä näkyi nuorempaa porukkaa ja toiselle puolelle kääntäessä vanhempaa väkeä. Ärtsikin näytti pallottelevan Kielin vaihtomiesten ringissä parin ottelun kokoonpanosta puuttumisen jälkeen. Niin täällä kuin yllättävän monella muullakin stadionilla Saksassa alkutahdit ottelulle lyötiin You’ll Never Walk Alonen tahtiin. Onneksi seuralta löytyi oma hienompi hymninsä
Wir sind alle ein Stück, joka kajahti komeasti ilmoille yleisön odotellessa pelaajia kentälle.
Die Toilette.
Osttribünen sisäkäytävä.
Ostkurve.Joukkueiden lähtökohdat päivän mittelöön olivat varsin erilaiset. Kotijoukkue oli ollut koko kauden mukana nousukamppailussa, mutta edellisten kierrosten puppeloinnit olivat sysänneet sen vitossijalle, liian pitkän hajuraon päähän kolmos- eli karsintapaikalla majailevasta Darmstadtista. Osnabrück onkin tunnettu tällä vuosituhannella hissijoukkueena kakkos- ja kolmobulin välillä. Kiel puolestaan nousi viime kauden päätteeksi 3.Ligaan, ja yrittää nyt kynsin hampain pitää sarjapaikastaan kiinni. Sen verran hankala Regionalista on nousta ylös, ja ero ammattimaisuudessa sekä kiinnostavuudessa sarjojen välillä on massiivinen.
Joukkueet marssivat kentälle hämmentävän musiikillisen sikermän säestämänä. Ensin kaikui
Hell’s Bellsin kirkonkellot, sitten tuli U96:n
Das Bootia ja perään vielä toistamiseen AC/DC:tä
Thunderstruckin muodossa. Itse peli käynnistyi kotijoukkueen hallinnalla. 25. peliminuutilla David Pisot pääsi puskemaan
Lila-Weisset 1-0 -kotijohtoon aivan Kielin kannattajien nenien alla. Ja vain minuutti tästä kotiyleisö sai lisää syytä juhlaan. 2-0. Vieraiden puolustuslinja oli mennyt tähän otteluun uusiksi, ja se näkyi nyt tulostaululla. Toisen jakson loppupuolella kotijoukkueen maalivahti loukkaantui kaksinkamppailutilanteessa Kielin hyökkääjän kanssa: maalivahti vaihtoon. Vierasjokkueen numero 26 sai palkakseen korvia särkevän vihellyskonsertin ja “
Hurensohn!” -ryöpytyksen.
Hieno stadion.Tauolla oli hyvin tilaa ja aikaa suorittaa tyhjennys- ja tankkausoperaatiot sekä nauttia erittäin aurinkoisesta kevätsäästä. Katsomossakaan ei joutunut pahemmin kyynerpäätaktiikaa käyttämään, vaan tilaa löytyi hyvin samoilta paikoilta joissa ensimmäinenkin jakso tuli ottelua seurattua. Ottelu ratkesi lopullisesti aivan toisen jakson alussa, aivan kuten Schalke-pelissä oli käynyt edellisenä iltana. Vieraiden puolustus koomaili jälleen: pakki nosti pallon yläriman kautta omaan maaliin.
Tältä koostevideolta näkee (muiden pelitapahtumien lisäksi), että pallo ei itse asiassa ylittänyt maaliviivaa. Tästä maalista muutama minuutti ja kotijoukkue sinetöi kulmapotkusta loppulukemiksi 4-0. Tämä myös lamaannutti ensimmäisellä puoliskolla vielä ääntä pitäneen 500-600 -päisen vieraskatsomon. Kotiyleisö puolestaan sai lisäherkkua osakseen kun verivihollinen Preussen Münster oli tappiolla Dortmundissa. Ostkurve huudatti vuoropuhelua vastapäisen kotikatsomon sekä
Affenfelsenin välillä: “
Fau Ef El!” Affenfelsen on aurinkokatsomon ja Osttribünen saumakohtaan rakennetun varttuneemman VfL-väen uusi seisomakatsomo, eli tuttavallisemmin “apinahäkki”. Lopulta
scheisset kantautuivat ilmoille, kun Münster oli tasoittanut ottelunsa, mutta loppuvihellyksen kohdalla tätä tuskin monikaan jaksoi harmitella. Ainiin, ottelun yleisömääräksi ilmoitettiin 8.278 katsojaa.
YNWA.
Ääritalo ottamassa lämpöä.Yleisten tapojen mukaisesti kotijoukkue tuli istuskelemaan Ostkurven eteen ja nauttimaan suosionosoituksista. Osnabrückin valmentaja tuli myös megafonin varteen kiittämään ja huudattamaan kotipäätyä. Pelaajien vielä suoritettua jonkinlaisen moshpit/schizophrenia -rituaalin, oli aika hyvästellä
Brücke ja suunnata kohti juna-asemaa. Tässä vaiheessa tarina saa tragikoomia piirteitä. Kurvista poistuminen sujui ongelmitta, mutta muutaman minuutin kävelyn jälkeen matka pysähtyi; poliisi oli pystyttänyt lähikadulle tiesulun, jonka takana kotikatsojia seisotettiin. Poikkikadun toisessa päässä näkyi kun vieraskannattajat yksi toisensa jälkeen pienissä ryppäissä laahustivat kohti juna-asemaa. Niin, silloin se iski. Juna lähtisi klo 16:37, ja siitä oltiin jo maksettukin. Valitettavasti vierasmobilla oli sama reitti. Olin miettinyt etukäteen, että jotain pientä viivästystä saattaisi tulla, mutta uskoin vilpittömästi että kolme varttia riittää siirtymiseen stadionilta juna-asemalle. Vartti ennen junan lähtö pääsimme ensimmäiseltä barrikaadilta eteenpäin, mutta parinsadan metrin päässä odotti uusi. Jos ennen matsia poliisi oli ollut ystävä, niin nyt tilanne oli toinen. Tiesulku ei auennut vaikka näytin lipusta että juna odottaa, emmekä kantaneet kotijoukkueen värejä.
Junan lähtöön oli kelloni mukaan valehtelematta kuusi minuuttia aikaa kun viimeinen barrikaadi aukesi. Matkaa asemalle runsas kilometri. Siinä tuli sitten ensin juostua tyhjä kadunpätkä alta pois, jonka jälkeen saavutimme vierassaattueen. Kyseessä oli lähinnä zombieltä vaikuttavia kieliläisiä, joiden väljää valumista poliisit valvoivat takaakäsin. Junasta myöhästyminen tulisi kalliiksi sekä rahallisesti että ajallisesti, joten juoksimme ohi poliisien ja pitkän vierasreissun uuvuttamien vieraskannattajien. Vältyimme poliisin luodeilta ja yltiövaarallisen vierasmobin hyökkäykseltä; harvempi huligaani kun käyttää hametta. Kävelysillan portaat alas ennätysvauhtia tikattuamme näimme aseman kellon viisarit: 16:36. Suunnistusrutiinilla junalippu käteen ja laiturin tarkastus. Mukulakivietappi puoleen minuuttiin ja ylös ensimmäisiltä laituriportailta. Ehdimme. Juna oli pari minuuttia myöhässä, joten saimme vielä napattua vesipullon mukaan asemalaiturin automaatista. Takastulomatkalle olin maksanut penkkivarauksesta, turhaan. Tilaa oli junassa yllin kyllin, mutta tällä kertaa paatuneinkin pessimisti ohitti moisen olan kohautuksella ja jaksoi iloita junaan ehtimisestä.
Düsseldorfissa tuli illalla eksyttyä vielä hotellin lähettyvillä sijainneeseen meksikolaiseen ravintolaan, kun illallisen reunaehdoksi asetettiin se, että pitää päästä istumaan. Tarjoilija tunnisti meidät puheesta suomalaisiksi ja alkoi luetella kippikset, kiitokset, mikat, kimit ja heikit. Yritti myös viritellä keskustelua seuraavan päivän F1-osakilpailusta, mutta nolona huomasin, etten osaa keskustella hornuloista edes vähää alusta. Iltaa ei jaksanut enää tämän pidempää jatkaa. Pitkä päivä oli taas vaatinut veronsa, joten siirryimme ruokailun jälkeen hotellille lataamaan akkuja sunnuntaita varten.
Sunnuntai (Mönchengladbach):Nyt sai ottaa ensi kertaa rauhassa. Ei ollut kiire otteluun tai sieltä pois. Niinpä päätimme nauttia aamupalan hotellilla haupparin pystykahvin sijaan. Hotellissamme oli yöpynyt myös vahva hampurilaisedustus (heko heko), sen verran paljon HSV-paitaisia herrasmiehiä aamiaisella pyöri. Varmasti parempi vaihtoehtoa tulla jo edellisenä iltana pelipaikalle, kuin viettää neljä viisi tuntia junassa sunnuntaiaamulla. Vastaavasti Düsseldorfin rautatieasemalla oli jo ennen puoltapäivää vahva Gladbach-edustus paikalla. Juna kuljetti meidät puolessa tunnissa Mönchengladbachin Hauptbahnhofille. Moni musta-valko-vihreään kuosiin sonnustautunut jatkoi matkaansa vielä Rheydtin asemalle, josta pääsee myös bussikyydeillä Borussia Parkille. Tämä päivä oli se, jota olin ehkä eniten tältä viikonlopulta odottanut.
Varsat ovat aina herättäneet sympatioita allekirjoittaneessa. Perinteinen mustavalkoinen seura, jonka kultavuodet sijoittuvat 70-luvulle. Yhtymäkohdat paikalliseen Palloseuraani ovat ilmeiset. Suomalaispelaajiakin on tainnut juuri M’gladbachissa pelata kaikkien eniten huomioiden kaikki saksalaisseurat.
Vaikka koko viikonlopun oli toistaiseksi ilmoja pidellyt, oli sunnuntai todellinen kliimaksi myös sään suhteen. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpömittari kohosi aina 22 asteeseen saakka. Sen verran ajoissa olimme Mönchengladbachissa, että päätimme lähteä seuraamaan asemalta katsottuna vasemmalle Hindenburgstraßea pitkin kulkevia ihmisryppäitä. Kävelykadun kaikki liikkeet olivat näin pyhänä kiinni. Kadun muuttuessa ylämäeksi, huomasin edessämme talsivan keltapaitaisen ja -huivisen kaverin. Hämmästelin ensin tuon viisipäisen miesjoukon keltaisen lampaan asuvalintaa, kunnes huomasin KuPS:in huivin miehen kaulassa. Hetken seurueen juttuja kuulosteltuani tajusin ettei kyseessä ollut härmäläisporukka. Ylämäen päättyessä ja Gladbachin
Innenstadtin keskusaukion auetessa silmiemme edessä, menin jututtamaan huivimiestä. Aksentista päätellen kaveri oli kotoisin sumusaarilta. Paljastui että janarin ex-tyttöystävä oli Savosta, ja ainakin Kitee sekä Kuopio mainittiin. Turussa mies ei ollut käynyt, mutta kertoi olleensa seurueineen perjantaina Düsseldorfin ja Ingolstadtin maalittomaan tasapeliin päättyneessä pelissä ja lauantaina Bochumissa. Seurue silminnähden masentui kun kerroin että torstaina oli vapautunut Herthan vierassektorista lippuja Schalken viralliseen myyntiin. Hekin olivat yrittäneet ensisijaisesti päästä Schalken peliin. Päiväntoivotusten jälkeen mies totesi ylpeänä seurueelleen: “See, anywhere I go, someone knows my scarf!”
Bitte ein Bit!
Kaikki eivät arvostaneet valokuvaustani.
Rautatieaseman ja keskusaukean välinen kävelykatu.Nautimme keskusaukion aurinkoterassilla yhdet oluet, jonka jälkeen lähdimme vaeltamaan takaisin asemalle. Haupparin Jormalta (
Yorma’s) tuli ostettua Bitburgerit bussievääksi. Samaisella kioskilla asioi edessämme jälleen sama suomalaiskaveri, joka oli kanssamme todistamassa Hunterlaarin maalia televisioruudulta perjantaina. Naks naks näin jälkikäteen, jos tätä satut lukemaan. Aseman takaa Platz der Republikilta starttasi busseja non-stop Borussia Parkille. Omaan kärryymme nousi molempien seurojen kannattajia. Bussi etuosassa kaikui HSV:n chantit, ja takaosista kotijoukkueen kannattajat huutelivat
Hampurin sioille.
Bussin pysähtyessä stadionin pysäkille, oli näky melkoinen antikliimaksi. Olin kyllä tietoinen että stadion on rakennettu keskelle peltoa, mutta nyt se konkretisoitui silmieni edessä. Hiekkaa, peltoa ja hevosen paskaa silmiin kantamattomiin. Epävirallisia pystybaarejakaan ei juuri näkynyt. Miehet kävivät pellon laidalla kusella kuin suomalaisissa juhannustansseissa. Mönchengladbach muutti siis tänne vuonna 2004 vanhalta Bökelbergin stadionilta. Poikkesimme myös seuran virallisen krääsämyymälään
Fohlenshopiin, josta kuitenkin poistuimme ostamatta mitään. Tässä vaiheessa pari vinkkiä Gladbachiin matkaajille. Kannattaa suorittaa pre-gamet mieluummin Gladbachin asemalla tai keskusaukiolla kuin täällä. Viralliseen fanishopiin ei kannata myöskään poiketa, jos ostoslistalla on vain huivi tai t-paita. Valikoima oli melkoisen ankea.
Stadionmiljöö kaikessa irvokkuudessaan.
Stadionin pohjoispääty ja Fohlenshop.
En suosittele, vaikka jono vetikin nopeasti.
Pohjoispäädyn sisäänkäynti.
Viettäisitkö täällä pre-matchit?Otteluliput olin tilannut heti vuodenvaihteessa seuran virallisesta online-myynnistä. Jo siinä vaiheessa koko Nordkurve (niin ylä- kuin alakertakin) oli myyty loppuun, mutta onnistuin saamaan liput pääkatsomon reunalle yläsektoriin 20A, aivan Nordkurven viereen. Hintaa kertyi muistaakseni 42 euroa kärsää kohti ja posti toimitti liput muutamassa päivässä perille.
Kokeilimme ensin kelpaavatko liput stadionin pohjoisporteilla. Eivät kelvanneet. Lukupääte ilmoitti väärä porttia, siispä koukkasimme sisään länsipuolelta. Porttien sisäpuolella sai kuitenkin kulkea vapaasti. Siispä menimme pohjoispäädyn takana sijainneeseen viralliseen kannattajayhdistyksen myymälään. Täältä irtosi huivi kympillä ja t-paitakin 14 eurolla. Valikoima oli huomattavasti parempi (ja edullisempi) kuin seuran virallisessa putiikissa porttien ulkopuolella. Tämän lisäksi Nordkurven ultrat pitivät omaa standiaan, jossa myytiin perinteisesti tarroja, pinssejä ja lehtiä - aivan kuten Osnabrückissa lauantaina. Yritin metsästää niin ikään itselleni näillä futisreissuilla perinteeksi muodostunutta ottelulehteä, mutta missään ei moisia tunnettu myytävän. Ei virallisia, eikä epävirallisia. Ehkä niitä olisi ollut siellä Fohlenshopissa? Hieman yllättäen ja matkaseurani iloksi täältä löytyi kuitenkin jotain, mitä monella muulla stadionilla ei ole vastaan tullut.
Schumacher’s Fisch -kalaputiikki, josta seuralaiseni nappasi lohisämpylän hiukopalakseen.
Nordkurven oma myyntistandi.
How much is the fish?
Lohisämpylä.Vuonna 1900 perustetun seuran perinteet näkyivät ympäri stadionia ripustettujen
Jahrhundertelfin mustavalkokuvien muodossa. Kyseessä siis Varsojen “vuosisadan yksitoistikko”, johon oli valikoitunut miehiä aina Günther Netzeristä Jupp Heynckesin kautta Steffan Effenbergiin. Tämän päiväisen ottelun asetelmat olivat selvät. Mönchengladbach tarvitsi kipeästi voittoa pitääkseen CL-karsintapaikan kosketusetäisydellään. Vierasjoukkue, joka ainoana seurana Bundesligan historiassa on pelannut kaikki kautensa ylimmällä sarjatasolla, kävi kamppailua putoamista vastaan.
Effenberg.Päätimme kokeilla josko tällä kertaa olisi asiaa paikalliseen Nordkurveen seisomaan. Gladbachin ovimiehet eivät olleet aivan yhtä valppaina kuin Gelsenkirchenissä, joten pääsimme seisomapäädyn toiseksi reunimmaisesta portista ongelmitta sisään noin puoli tuntia ennen aloituspotkua. Asetuimme suunnilleen samoille sijoille kuin Osnabrückissa, eli ylös ja hiukan sivummalle. Katsomossa tuntuu aina yhtä tyhmältä ottaa kuvia/videota, joten pyrin pitämään nämä hetket mahdollisimman lyhyinä. Näitä on kuitenkin mukava ehkä sitten joskus muistella kiikkustuolissa mikäli bitit sinne asti säilyvät. Viikonlopun kolmas ja ehkä komein seuraviisu kuultiin, kun
Die Elf vom Niederrhein pärähti ilmoille. Samoihin aikoihin HSV:n melko hyvin edustetussa vieraskulmauksessa sytytettiin soidut, ja valkoinen savupilvi valtasi stadionin kaakkoiskulman.
Näihinkin betonitolppiin oli maalattu Liverpoolin logoa ja YNWA:ta.
Nordkurve.Ottelu eteni maalittomana lähes puolituntia, kunnes Jacquez Zoua puski vapaapotkusta vieraat 0-1 -johtoon silmiemme alla. Kotiyleisö turhautui ja jokaiseen kotijoukkueen virhesuoritukseen reagoitiin voimakkaasti. Ensimmäisellä jaksolla nähtiin myös konkreettisesti 12. pelaajan merkitys, kun kahden pallon sivurajaheittohässäkän jälkeen HSV omi itselleen kotijoukkueelle kuuluneen pallon. Vihellyskonsertti ylitti kipurajan ja vierasjoukkue palautti hetken päästä pallon Gladbachille. Puoliajan lopussa
Die Fohlen sai rangaistuspotkun HSV-pelaajan käsivirheen vuoksi. Filip Daems paukatti ensin pallon keskelle maalivahdin jalkoihin, mutta sai rauhassa laittaa paluupallon sisään. 1-1. Oli taas kuuluttajan ja katsomon vuoropuhelun aika. Vaikka vierasjoukkue oli pallon saanutkin kertaalleen verkon perukoille, huusi yleisö HSV:n maalimääräksi “
Null!”
Tauolla piti poistua katsomosta vessa- ja olutkiertueelle. Bitburger kustansi 3,20 euroa. Täällä muuten operoitiin käteisellä, toisin kuin VELTINS-Arenalla. Lippuja ei kyselty tälläkään kertaa palatessamme katsomoon. Ruuhkaa kyllä oli, sillä vähintään 80% seisomakatsomosta jäi paikoilleen myös puoliajaksi. Monet lepuuttivat jalkojaan istumalla betonilla tauon ajan. Toisen puoliajan alkuun HSV:n vierasosasto soihdutti jälleen, tällä kertaa savun väri oli vain vaihtunut siniseksi. Pelikentän puolella kotijoukkue painoi yhä vahvemmin päälle. Alkoi näyttää siltä, että Hampurille kelpasi tasapeli. Se jäi kuitenkin haaveeksi sillä vartti ennen peliajan loppua Raffael kiersi Adlerin ja sijoitti pallon varmasti sisään. Tästä muutama minuutti ja Alvaro Dominguez niittasi kulmapotkusta loppulukemiksi 3-1. Loppupeli menikin Nordkurven kuittaillessa vieraskatsomolle; “
Sankt Pauli!” raikui urakalla. Samoin “
Hamburg, Hamburg, Zweite Liga...Auf Wiedersehen!” heitti suolaa Hampurin putoamiskurimukseen. Illan ottelu oli loppuunmyyty jo helmikuussa, yleisömääräksi ilmoitettiin 53.650.
HSV-kannattajat soihduttaa.
Bittiä jälleen. Euron pantti.
Hyvinhän siellä tilaa oli.Ottelun päätyttyä ja pelaajien hoidettua kiitosrutiinit suuntasimme kohti busseja. Samanlainen karjafiilis iski nyt kuin perjantaina Schalkenkin pelin jälkeen. Onneksi busseihin jonottamisen tuskaa lievensi ostoskärryistä parin euron hintaan myyty Bitburger. Yllättävän nopeasti jono kuitenkin veti, busseja tuli sitä mukaan tilalle kun edelliset oltiin saatu pakattua täyteen. Eikä toisaalta tämä tai Gelsenkirchenin trami ollut mitään verrattuna Milanon metroon
Derby della Madonninan alla.
Perinteiset kiitokset.
Busseja lähtee kahdelle eri asemalle.
Farkkuliivimiehen jalanjäljillä.Ottelun jälkeen junassa matkalla Düsseldorfiin luin uutisen Helsingborgin tapahtumista. Täällä oltiin juuri pakattu molempien seurojen kannattajia samaan bussiin ongelmitta. Tosin itselleni jäi hieman epäselväksi, mahtoivatko HSV:n
kovimmat ultrat tulla kenties jollain omalla menopelillään poliisisaattueessa stadionille. Vuonna 1982 nuori Bremen-kannattaja Adrian Maleika hakattiin kuoliaaksi HSV:n huligaanien toimesta. Tämä taisi olla ensimmäinen kuolonuhri Saksan jalkapallorähinöissä, en osaa sanoa oliko toistaiseksi viimeinen.
Düsseldorfin rautatieasemalla kantautui vielä Gladbach-kannattajien kuitit HSV:n matkaamisesta Paderborniin. Veikkaan, että tässä tilanteessa hampurilaiset ottaisivat ilolla vastaan karsintapelit. Suora putoaminen on lähellä.
Kiitämme:
+ matkaseuran osallistumiskykyä
+ säätä
+ kotijoukkueiden maalimäärää (9 kpl)
+ ruokaa ja juomaa (natürlich)
Moitimme:
- ViaNoGo
- pellon keskelle sijoitetut stadionit
- tämän raportin pituutta
EOS:
-/+ Osnabrückin poliisit
Tuliaissuklaat.
