Matkaraporttiosastolla on ollut ihan mukavasti elämää viime aikoina, tosin melkoisen Ruhr-painoitteista. Mikäpä siinä, onhan se suunnilleen maailman parasta aluetta jalkapallomatkailuun
. Siirrän nyt painopistettä pikaisella yhden ottelun raapaisulla hieman. Kovin kauas mainstreamista en kyllä mene. Pääsiäisen Lontoo-reissuni jalkapallokohteeksi valikoitui
Tottenham-Fulham.
MatkavalmistelutNäihin ei nykyaikana kauaa menee. Monilla muilla tavoin kiusallinen taloudellinen taantuma pitää lentojen ja ihan tasokkaiden hotellien hinnat matalalla tasolla lähes viime tippaan varatessakin. Nytkin päädyin kohtuuhinnalla (ei nyt ihan räkähalvalla) viime pääsiäisen hotelliini Club Quartersiin erittäin hyvälle sijainnille Trafalgar Squaren nurkille. Kyseessä on nk. hyvä business-hotelli huippusijainnilla mutta näköjään viikonloppuisin ei enää kannata pitää hintatasoa aivan ökykorkealla. Hyvä minulle.
Ottelulippujen kanssa on Valioliiga-ottelujen kanssa usein joutunut säätämään melkoisesti (lippujen saamiseksi tarvitaan jäsenyyksiä, eivätkä suositut trokauskanavatkaan aina toimi ilman niitä) ja olenkin sitten päätynyt katselemaan alempien sarjatasojen pelejä. Laadukasta jalkapalloviihdettä nekin ovat, mutta kyllä Valioliigaottelu kuitenkin menee minun rankingissani edelle. Tottenhamkin oli toki myynyt tämän ottelun loppuun jo siinä vaiheessa kun ryhdyin reissuani järjestelemään. Lippujen jälkimarkkina oli kuitenkin järjestetty hienosti. Se toimii yhteistyössä
Stubhub.comin kanssa. Lippuja näytti olevan viikosta toiseen tarjolla joitakin satoja ja mitä ilmeisimmin menevän myös kaupaksi. Stubhubin nettikaupan sain toimimaan vain Paypalin kautta. Tästä muodostui minullekin sitten pakottava syy liittyä Paypaliin. Printtilippua ei kuitenkaan tullut, ainoastaan sähköposti varausnumeroineen, jolla lipun saa sitten noutaa luukulta.
Ja sitten otteluunLontoon-reissun aiemmat päivät olivat menneet täysin ulkojalkapalloilullisissa merkeissä, joten aloitan raportoinninkin siitä, mistä jalkapallo-osuus alkaa, eli ottelupäivän aamusta. Edellisenä iltana minulle oli alkanut nousta kuumetta, joten 12.45 alkavaan otteluun ajoissa liikkeelle lähteminenkin oli muodostua jaksamiskysymykseksi. Jalkapallo-osuus oli kuitenkin yksi koko reissun pääkohteista, joten en minä tosiaankaan sitä ollut minkään flunssan takia väliin jättämässä vaan kömmin sitten hotellistani Embankmentin metroasemalle ja huristelin Liverpool Streetin rautatieasemalle. Junia White Hart Lanelle menisi vartin välein. Näykittyäni flunssan aiheuttamaa ruokahaluttomuutta vastaan taistellen jonkinlaisen kioskibrunchin aamiaiseksi nousin junaan. Odottelemaani tungosta ei junassa vielä Liverpool Streetillä ollut vaikka ihan todelliseen suurtapahtumaan oltiin menossa. Alkupään vaunut olivat täysiä, mutta vähän kävelemällä löytyi junan keulilta hyvin tilaa. Juna täyttyi sitten Seven Sistersin asemalla, josta viimeiset asemavälit mentiinkin täytenä White Hart Lanelle. Näin pitää ollakin kun otteluunkaan ei ollut aikaa kuin tunti.
Kuva. Hyvin oli ottelutapahtuma esillä katukuvassa reitillä White Hart Lanen asemalta stadionille. Niin pitääkin. White Hart Lanen seutu on tyypilistä esikaupunki-Lontoota: enimmäkseen matalia, nuhjaantuneen oloisia tiilitaloja, siellä täällä hylätyn näköisiä roskaisia tontteja, kaupat ja liikkeet usein etnisiä pikkuperheyrityksiä eikä keski-Lontoon tapaan suuria ketjuyrityksiä. Aika lailla eri maailmaan oli tultu verrattuna keski-Lontoon kosmopoliittiseen turistivilinään. Molemmissa on toki puolensa.
Kuva. White Hart Lane ulkoa. Stubhub ei siis tarjonnut printtilippumahdollisuutta, vaan lippu oli noudettava luukulta. Sen verran hyvin Stubhub-lippumarkkina toimi, että kyseisille luukuille olikin sitten hyvinkin 50-metrinen jono ehkä 45 minuuttia ennen kickoffia. Hieman olin tätä ennakoinutkin ja ajatellut tulevani aikaisemmin paikalle, mutta kuumeiluni oli sitten hidastanut lähtöä. Jono veti kuitenkin kohtuullisen nopeasti ja parinkymmenen minuutin jälkeen lippu oli asianmukaisesti kourassani.
Kuva. White Hart Lanen Upper North Standin karun asialliset aulatilat. Asialliseen ottelukokemukseen ei tämän enempää krumeluuria tarvitakaan. Stadionille sisään astuessani ja portaita päätykatsomon ylempään osaan noustessani lippua jonotessa vaivanneet kuumeinen olo ja pienet vilunväristykset jäivät taas jalkapalloeuforian alle. Tätähän tänne oli kuitenkin tultu hakemaan eikä sitä mikään pikkuflunssa pääse turmelemaan.
Kuva. Sitten ensi vaikutelmia katsomoista. Idän puoleisessa sivukatsomossa on luonnetta tuovat isohkot tolpat näkölinjoja blokkaamassa. Enää noita ei tehtäisi. 
Kuva. Toinen pääty. Fulhamin pienehkö vieraskatsomo löytyy tuon päädyn oikeasta nurkasta. Välillä kuuluivat huudot tähänkin päätyyn. 
Kuva. Lännen puoleinen sivukatsomo. Tällä puolella on sitten kalliimmat paikat ja enemmän aitioita. Rosoisen ympäristön lisäksi itse White Hart Lane-stadionissa on paljon karua perinteisen brittistadionin karismaa, jota ei vaan synny rakentamalla ja suunnittelemalla stadion kertaheitolla nykyajan vaatimusten mukaisesti. Kunnollinen omaleimaisuus syntyy kerroksittain vanhaa parantaen rakentamisesta siten että kaikkea vanhaa ei vaan voi tai kannata poistaa. Näin syntyvä lopputulos ei toki voi kaikilta osin täysin vastata sitä mihin uudisrakennuksella parhaimmillaan päästäisiin mutta itse pidän kyllä kovasti tällä tavalla syntyneistä rakennelmista. Toki minua yhtä lailla ärsyttäisi, mikäli joutuisin niiden erityisominaisuuksista liikaa kärsimään. Esim. täällä noiden sivukatsomoiden tolppien takana istuminen olisi hyvinkin saattanut nyppiä.
Kuva. Sitten mennään. Itse otteluun oli molemmilla osapuolilla panosta ja kolmelle pisteelle olisi käyttöä. Tottenham taisteli vielä täysillä paikasta Euroopassa ja Fulham vastaavasti tuskaisesti paikastaan ylimmällä sarjatasolla. Molemmilta oli lupa odottaa täyttä panosta ja kovaa taistelua pisteistä.
Joukkueiden kokoonpanot vilisivät nimimiehiä, sekä entisiä että nykyisiäkin maailmantähtiä löytyi roppakaupalla. Kun en Fulhamia varsinaisesti ole seuraillut olin vähän yllättynytkin siitä ketä kaikkia nimilistalta löytyi. Aikamoinen liikenne on ilmeisesti kauden aikana käynyt. Heitä en nyt tässä ryhdy luettelemaan. Lewis Holtby oli kuitenkin printattu oikein otteluohjelmaankin molempien joukkueiden kokoonpanoon. Tottenhamissa numerolla 14 ja Fulhamissa numerolla 10.
Kuva. Tottenhamin 1-0 syntynyt. Fulhamilaisten vieraskatsomo murjottaa taustalla. Peli lähti liikkeelle aika varovaisena ja epävarmana. En tiedä hermostuttiko ottelun tärkeys molempia vai oliko peli jotenkin sekaisin mutta varsin paljon näkyi tilanteita, joissa pelaajat selvästikään eivät tienneet kenen pitäisi palloon mennä. Hieman poikkeuksellista tällä tasolla kuitenkin.
Kotijoukkue oli sekavassa pallottelussa koko ajan aavistuksen vahvempi ja pääsikin jossakin määrin ansaitusti 1-0 johtoon Paulinhon maalilla. Fulham tasoitti hieman halvan näköisesti paria minuuttia myöhemmin kun Tottenhamin puolustus ei taaskaan tuntunut tietävän kenen pitäisi mennä kiinni läpi murtautuvaan Sidwelliin.
Kuva. White Hart Lanen katsomo oli enimmäkseen "asiantuntevan rauhallinen", lähes suomalaiseen tapaan. Maalien syntyessä saivat toki itsensä ylös penkeistä. Ehkä tuo aikainen alkamisaika vaikutti tähän. Jo varhaisessa vaiheessa toisella jaksolla Tottenham teki sitten voittoon tarvittavat 2-1 ja 3-1 maalit. Niistä ensimmäisen sai nimiinsä pari vuotta sitten näkemässäni Millwallin pelissä kotijoukkueelle maalannut Harry Kane. Kaveri jäi mieleeni lähinnä siitä että maalistaan huolimatta joutui väsyneenä kotijoukkueen f*ck-sh*t-w*nk*r- katsomon hampaisiin kun ei vaan väsyneenä jaksanut prässätä. Nyt päädyin sitten seurailemaan Kanen kieltämättä epämääräisen oloista koikkelehtimista pykälää korkeammalla sarjatasolla ja maali tuli jälleen. Näyttäisi muuten olevan Tim Väyrystä nuorempi kaveri kyseessä.
Kuva. Tässä tuuletetaan Harry Kanen 2-1 maalia. Fulhamilla oli vielä paikkansa päästä peliin mukaan saatuaan 75. minuutilla rangaistuspotkun, joka sitten torjuttiin. Tämän jälkeen vierailijat näyttivät väsyneemmiltä ja jotenkin luovuttaneilta. Kovaa loppuminuuttien kiimaa ei sitten vaan tullutkaan ja ilmeisen hyvään tottunut kotiyleisökin ilmeisesti käsitteli tämän lähinnä rutiinivoittona, jonka vuoksi ei kannata suurempaa loppukiimaa stadionilla nostaa eikä erityisesti juhliakaan. Tähän ehkä vaikutti myös tuo ankea ottelun alkamisaika 12.45.
Kuva. Tottenhamilla olisi ollut toisella jaksolla erikoistilanteista mahdollisuus tehdä enemmänkin kuin kaksi maalia. Tästä ei tullut mitään. Huolimatta vaikuttavasta nimilistasta ei kentällä minun näkyyni huikeita suorituksia tullut mitenkään jatkuvalla syötöllä. Hugo Lloris kotijoukkueen maalissa oli kyllä mies paikallaan: plakkariin tuli torjutun rankkarin lisäksi muutama muukin näyttävä torjunta, jotka innostivat vieressä istuvat ukkelit toistelemaan toisilleen "truly world class".
Kuva. Peli käynnissä White Hart Lanella. 
Kuva. Hugo Lloris torjumassa rangaistuspotkua. Emmanuel Adebayoria oli myös tietyllä tavalla hauska seurata. Aika välinpitämättömän oloisesti pelaili ja jätti vaikka kuinka monta tilannetta kesken; vasta lähellä maalintekosektoria näytti siltä että alkaisi kiinnostaa. Tänään ei kyllä päässyt tekopaikoillekaan mutta tilastojen mukaan on tälläkin kaudella maaleja tehnyt, joten ehkä ansaitseekin pelipaikkansa. Mene ja tiedä, tämän pelin perusteella vaikutti kyllä melkoiselta turhakkeelta.
Kuva. Loppuhetkiä vedetään. 3-1 taululla ja vihellys tulossa hetken päästä. Mitään kummempaa loppukiimaa ei tällä kertaa tullut. Tarkempia faktoja pelistä voi tutkia vaikka tuolta:
http://www.premierleague.com/en-gb/matchday/matches/2013-2014/epl.html/spurs-vs-fulhamVoitetun ottelun jälkeen kotiyleisö purkautui rauhallisesti stadionin ympäristön rosoisille kaduille jonottelemaan Lontooseen meneville lähijunille. Itse olin varautunutkin siihen, että jonoissa menee aikansa joten en mitenkään kiirehtinyt, vaan annoin kiireisempien seisoskella aseman portaita kohti matelevassa jonossa. Tälläkin kertaa - niinkuin lähes aina lontoolaisissa Valioliigapeleissä - pystyi tuosta jonosta bongaamaan paljon suomenkielisiä keskusteluja. Ruotsia toki vielä enemmän.
Kuva. White Hart Lanen asema ja jono. Jonon pää on ehkä 300m päässä ja muutaman junallisen sai odottaa ennen kuin kuin se tyhjeni. Näin nämä tuppaavat mennä. Kummasti flunssan oireetkin olivat palailleet samantien stadionin ulkopuolella, junamatkan jälkeen siivosinkin suunnitelmani loppupäiväksi ja painuin hotellilleni toipumaan.
LoppufiilistelyjäTälläkin kertaa jäi matsista hyvät tunnelmat, vaikka se tulikin koettua lievässä kuumeessa. Ei näihin vain jaksa kyllästyä. Lontooseenkin jäi edelleen useita minulle kokemattomia joukkueita parille ylimmälle sarjatasolle. Tuleviksi pääsiäisiksi riittää hyvin ohjelmaa.
Tottenhamin kaltaisen Stubhub-jälleemyynnin soisin toki toimivan myös Chelsealla ja Arsnalilla, jotka ovat tehneet satunnaiskatsojalle lipunostamisesta varsin hankalan kokemuksen. Tästä pinnat Spursille.
Noin ulkojalkapallollisena havaintona toteaisin myös että kosmopoliittinen Lontoon keskusta jaksaa vedota minuun edelleen kymmenien visiittien jälkeen. Niin kauan kuin taantuma pitää hotellien hinnat tällä tasolla, siellä voi myös päästä asumaan.
