Tarkoitus olisi nyt ennen huomista Hertha-koitosta palata hetkeksi viime sunnuntain tunnelmiin Bremenin Weserstadionilla. Koska on oletettavaa, että kovin moni ei jaksa tulevan vuodatuksen loppuun asti, laitetaan heti alkuun kenties se oleellisin. Eli seuraavien linkkien takaa DSF:n kosteet ottelun molemmista puoliajoista:
Ensimmäinen puolikas,
toinen puolikas.
* * * * *
Viime sunnuntaina kello 17 paikallista aikaa saksalaisten huomio kiinnittyi kahtaalle, Kölniin ja Bremeniin. Länsi-Saksan jättiläisessä 20 000 ihmistä oli ahtautunut Kölnarenalle seuraamaan siellä nuhjattua käsipallon MM-turnauksen finaalia, jossa isäntämaan omat pojat kohtasivat naapurimaa Puolan. Pohjoissaksalaisessa kalakaupungissa taasen 42 500 ihmistä oli pakkautunut Weserstadionille seuraamaan tämän Bundesliga-kauden ehdotonta kärkipeliä sarjan kärkikaksikon Werder Bremenin ja Schalken välillä.
Peli käynnistyi kauniissa säässä hieman ennakoiduista muuttunein kokoonpanoin. Werder Bremenin valmentaja Thomas Schaaf oli pistänyt rotaation käyntiin keskikentällä pelikieltoisen Torsten Fringsin korvaamiseksi. Sen sijaan että Schaaf olisi lähtenyt liikkeelle puolustavammalla ryhmittymällä, panosti pusakkamies rohkeasti lisäosaamiseen hyökkäyspäässä. Näin ollen kroaattipeluri Jurica Vranjes jäi vaihtopenkille ja hänelle kaavaillun ankkurin tontin täytti Daniel Jensen. Jensenille kaavaillulle timanttimuodostelman oikealle laidalle siirtyi normaalisti vasemmalla pelaava Tim Borowski, jonka paikan puolestaan täytti Christian Schulz. Kärjessä Aaron Hunt jäi tällä kertaa penkkiä lämmittämään portugalilaisen Hugo Almeidan ottaessa paikkansa Miroslav Klosen rinnalla.
Myös Schalken valmentaja Mirko Slomka oli hieman muuttanut kokoonpanoa ennakoidusta. Mirko osoitti jälleen kerran upealla tavalla luottoaan joukkueen nuoriin pelaajiin, nostamalla seuran oman kasvatin, 21-vuotiaan Tim Hooglandin oikean laitapakin tontille. Harva muu valmentaja olisi tohtinut laittaa urallaan aiemmin vain seitsemästi Bundesligassa esiintynyttä kaveria puolustuslinjaan Werder Bremeniä vastaan, etenkään näillä panoksilla pelattaessa. Slomka kuitenkin osoitti olevansa valmis tekemään rohkeita vetoja ja tässä tapauksessa mies osui täysin oikeaan. Hoogland pääsi pelaamaan omalle luontaisella paikalleen ja mikä tärkeintä, Gustavo Varelaa ei tarvinnut nähdä pakkina tälläkään kertaa. Sen sijaan uruguaylainen pääsi takaisin kevätkaudelta tutulle paikalleen kärkikolmikon oikeassa laidassa. Miehelle teki tilaa Halil Altintop, joka siis aloitti pelin Aachen-ottelun tavoin penkiltä.
Ottelu alkoi kuten toivoa saattoi. Molemmat joukkueet lähtivät pelaamaan heti alusta asti, eikä peruuttelun makua ollut missään vaiheessa. Hyökkäyksissä oli molemmilla määrätietoisuutta, mutta huomattavasti paremmin nousi esille molempien joukkueiden puolustuspelaaminen. Etenkin keskikentällä miestä otettiin tarkasti ja kovaa, Schalke luonnollisesti puhtaasti ja Werda rikkoen. Kortit kuitenkin pysyivät alkuminuutit taskussa, mikä lieneekin niitä harvoja positiivisia asioita erotuomari Fandelin otteista pelissä.
Ottelun ensimmäiset vedot jakautuivat päittäin. Ensimmäinen yrittäjä Weserstadionilla oli Schalken keskikenttämies Bajramovic. Ennen bosnialaisen vetoa Schalke sahasi nätisti oikealta laidalta läpi Bremen-puolustuksen ja oli päästä testaamaan maalivahtivanhus Reinkea lähietäisyydeltä. Lincoln jatkoi Hooglandin syötön taidokkaasti kantapäällään Fabian Ernstille, joka ehti palloon liukumalla juuri ja juuri ennen Werda-puolustusta. Pallon tuli tilanteessa Kevin Kuranyille, joka älykkäästi yritti nostaa läpi Lincolnille. Valkopaidat ehtivät kuitenkin pallon tielle ja saivat siivottua sen alueelta suoraan Bajramovicin jalkaan. Bosnialaisen veto ei kuitenkaan ollut toivotun lainen ja se suuntautui heikkona selvästi ohi maalin.
Werdan ensimmäinen tilanne syntyi Schalke-toppari Mladen Krstajicin virheestä. Serbikonkari epäonnistui potkussaan yrittäessään purkaa Tim Borowskin keskityksen väljemmille vesille. Pallo nousi korkealle ilmaan ja laskeutui suoraan Christian Schulzin jalkaan. Bremen-kasvatti yritti yllättää Manuel Neuerin kokeilemalla vetoa suoraan ilmasta. Vaikka veto ei saanut tarpeeksi voimaa taakseen, sai Neuer venyä kunnolla kuninkaansinisten maalilla ilkeästi pomppivaan palloon.
Bajramovicin ja Schulzin yritysten jälkeen huomion varasti taas pelin kovat otteet. Fandelilla oli useampikin mahdollisuus heiluttaa keltalappua kumpaisenkin joukkueen pelaajille, mutta ensimmäisen kerran kortti nousi vasta 12. minuutilla. Jensenille näytetty kortti oli enemmän kuin ansaittu, mutta muuten tilanne meni Fandelilta täysin ohi. Krstajic riisti pallon tyylipuhtaasti Kloselta ja Lincoln ehti ensimmäisenä pelivälineeseen. Brassi ehti ottaa muutaman askeleen ennen Jensenin liukua sukille. Tässä vaiheessa Fandel olisi voinut katsoa edes hetken verran hyötynäkökulmaa, sillä Krstajic oli ehtinyt palloon ja toimitti sen jo eteenpäin Lövenkrandsille. Tuomari kuitenkin päätti viheltää pelin poikki ja nostaa lappua - mikä oli oikein - mutta samalla Schalkelta vietiin loistava vastaiskumahdollisuus.
Ottelu jatkui vastaavanlaisten otteiden sävyttämänä vielä tämänkin jälkeen, vaikkakin kortit jäivät oikeutetusti povitaskuun. Erityisesti oli huomioitava tapa, jolla Schalken keskikentän pohja ja puolustuslinja pelasivat bremeniläisiä vastaan. Ylimääräistä tilaa ei löytynyt mistään, miehet otettiin ylhäältä asti kiinni ja tarvittaessa pelattiin fyysisesti rikkeen rajamailla. Samalla tavalla Bremen oli riisuttu aseista elokuussa Gelsenkirchenissä ja tällä kertaa homma toimi aivan yhtä hyvin. Etenkin Fabian Ernst osoitti jälleen kerran, minkä tasoisesti kaverista on kyse. Fringsin ohella täysin ylivertainen ankkurin paikalla Saksan kentillä.
Ottelun ensimmäinen maali nähtiin reilun 20 minuutin pelin jälkeen. Maali oli tyypillinen osuma nyky-Schalkelle ja kaikki lähti jälleen kerran Kevin Kuranyin loistavasta taistelusta. Kärkimies juoksi nousuun lähteneen laitapakki Clemens Fritzin kiinni ja häiritsi tämän syöttöä ottamalla kontaktia. Maajoukkuemiehen syöttö karkasi heikkona eteenpäin ja jäi omasta pelaajasta taakse. Palloon ehti ensimmäisenä hyvin reagoinut Mladen Krstajic, joka törkkäsi pallon Zlatan Bajramovicille. Bajramovic jatkoi nopeasti Kuranyille, joka pisti pallon välittömästi viistosti eteenpäin. Kuranyin syöttöön juoksivat niin nousuun lähtenyt Krstajic kuin brassipelintekijä Lincolnkin, joka otti pallon haltuunsa. Kymppipaita nousi laitaa myöten kohti boksia, jossa vastassa oli Saksan maajoukkuetoppari Per Mertesacker. Terävä harhautus ja honkkeli jäi selvästi jälkeen antaen brassille tilaa keskittää päätyrajan tuntumasta keskelle. Täydellinen keskitys löysi tiensä Peter Lövenkrandsille, joka iski varmasti Schalke-uransa komeimman maalin. Mallipuhdas
Seitenfallzieher suuntautui tarpeeksi matalalle, jotta Andreas Reinke maalillaan ei ylettänyt enää siihen. Komea osuma tärkeään paikkaan juutilta, joka on parantanut entisestään viime marraskuusta alkaneen nousutrendin jälkeen.
Lövenkrandsin maalin jälkeen pelissä edettiin ilman sen kummempia tapahtumia seuraavat reilut kymmenen minuuttia. Fabian Ernst ja Zlatan Bajramovic dominoivat täysin keskikentän pohjaa eikä esimerkiksi brassitaituri Diegolla ollut tälläkään kertaa mitään sanottavaa kaksikkoa vastaan. Kovalla pelillä oli tietenkin seuraamuksensa ja Zlatan Bajramovic näki ensimmäisenä Schalkerina keltaista.
Reilun puolen tunnin pelin jälkeen nähtiin ottelun ensimmäinen oikeusmurha, Fandelin viedessä Schalkelta 0:2 maalin. Schulzin antaman vapaapotkun jälkitilanteesta Diego pääsi näppärän pikkutemppunsa avulla ampumaan kohti Neueria. Manu torjui brassin heppoisen vedon vaivatta, ja antoi heti perään näytteen omista vahvuuksistaan. Miehen pelisilmä on huipputasoa ja niinpä laidalla vapaana ollut Lincoln ei jäänyt huomaamatta. Loistava nopea ja kova heitto suoraan brassin lapikkaaseen, josta pallo jatkoi kahdella kosketuksella tietään pystyyn kohti Lövenkrandsia. Juutti otti pallon taitavasti haltuunsa ja lähi 2-0 hyökkäykseen Gustavo Varelan kanssa. Tilanteesta olisi seurannut 99 prosentin varmuudella maali, vaikka Werdan Pierre Womé ryntäsikin takaa Löven perään. Maalia ei kuitenkaan tullut, sillä puusilmäinen avustava nosti lippunsa pystyyn. Tuomio oli selkeästi väärä, minkä käsityksen hidastukset vahvistivat. Kehtasipa kyseinen linjuri vielä kaivaa keltalappua Varelalle, joka pallotteli tilanteen loppuun asti Lövenkrandsin kanssa. Fandel sitten omaa lappuansa heiluttelikin, mutta oikeampi kohde Gustavon sijaan olisi ollut se onneton puusilmä siellä kalkkiviivan tuntumassa.
Schalkelta viedyn maalin jälkeen seuraavat tilanteet kuuluivat Bremenille. Ensin Tim Borowski pääsi kehnolla menestyksellä yrittämään maalintekoa, mutta Manu nappasi pallon talteen varmasti. Seuraava huomauttamisen arvoinen tilanne tuli Fandelilta korvauksena tuosta Schalkelta viedystä maalista. Ottelun ainoan todellinen väläytyksensä esittänyt Diego sai itselleen niitä ainoita kertoja koko ottelussa tilaa ja osoitti vaarallisuutensa. Fabbe Ernstin ja Bajran pelattua itsensä ulos tilanteesta brassi sai vapaasti katsoa minne syöttää. Loistava syöttö pystyyn Krstajicin ja Rodriguezin väliin Kloselle, joka juoksi vapaasti ensimmäisenä palloon. Linjuri kuitenkin nosti lippunsa pystyyn, vaikka hidastuksista näkee selvästi kapteeni Bordonin olleen liian hidas paitsioansaa viritettäessä. Schalken onneksi brassikapteenin kuluvan kauden vasta kolmas (!) virhe jäi sekin kostautumatta ja lukemat 0:1 säilyivät Weserstadionin valotaululla.
Muutama minuutti Klosen tilanteesta Bremen pääsi yrittämään jälleen kerran. Fritz pelasi itselleen oikealla laidalla tilaa ja syötti boksin rajan tuntumaan Diegolle. Nappula harhautti tilanteesta puolustajansa ulos ja pääsi keskittämään takatolpalle, josta Hugo Almeida jatkoi älykkäästi taaksensa n. 10 metriin vapaana olleelle Tim Borowskille. Diegon keskityksessä malttinsa säilyttänyt ja rauhassa tilannetta seurannut Manuel Neuer lähti oikeaoppisesti kaventamaan kulmaa Borowskin vedolta. Borowski painoi vetonsa alas, mutta Neuer oli tilanteen tasalla ja esitti jälleen yhden loistotorjunnan, pelastaen Schalken jälleen kerran takaiskumaalilta.
Ensimmäisen puoliajan viimeinen tilanne osui Schalkelle viitisen minuuttia ennen loppua. Tim Hoogland nousi omalta laidaltaan ja onnistui pitämään pallon hallussaan lievästä kompuroinnista huolimatta. Schalke-kasvatti pelasi pallon keskelle Lincolnille, jolla kesti turhan kauan saada veto aikaan. Kun laukaus viimein lähti brassin jalasta, osui se päin Werda-pakkia, kimmoten siitä taaksepäin. Ensimmäisenä palloon ehti hyvää ottelua pelannut Peter Lövenkrands, joka koetteli Reinkea heikommalla oikealla jalallaan. Reinke näytti kuitenkin, miten homma viime vuosituhannella hoidettiin ja venyi upeasti pallon tielle torjuen sen kulmaksi. Wiesellä lienee jatkossa taas kilpailua.
Tauolle mentiin siis tilanteessa 0:1. Schalken johto oli ansaittu, joskin maalimäärä olisi voinut olla suurempikin ilman Fandelia. Kaiken kaikkiaan Schalke pelasi ensimmäinen 45 minuuttisen todella älykkäästi, noudattaen puolustuspäässä samaa elokuussa hyväksi havaittua taktiikkaa. Bremenin peli on nykyisellään melko helppoa eliminoida, mikäli sen osaa ja Slomka on näyttänyt nyt kahdesti, että homma hoituu. Hyökkäyspään pelistä täytyy sanoa sen verran, että Schalke pelasi ensimmäisellä puolikkaalla aivan samalla tavalla kuin viimeisten kymmenen pelin aikana noin muutenkin. Katkoista nopeat vastahyökkäykset ja muutamalla syötöllä maalille. Bremeniläisillä ei ollut vastausta tähänkään asiaan, joten se oli oikeutetusti ensimmäistä kertaa tappioasemassa kotipelin puoliajalla sitten vuoden 2005 toukokuun.
Toiselle puoliajalle molemmat joukkueet tulivat ilman muutoksia, mikä oli odotettavaa. Schalke oli hallinnut peliä ja homma skulasi, Bremen taas oli pyöritellyt palloa ja Schaaf saattoi luottaa siihen, että Neueria päästäisiin taas jossain vaiheessa hätyyttelemään. Tätä pelkäsi myös sivuunkirjoittanutkin, sillä niin Aachen- kuin Frankfurt-peleissä toisen puoliajan alku oli ollut taas aivan liian vaikeaa Schalkelle.
Tällä kertaa hätää ei kuitenkaan ollut. Bremen pysyi tiukasti Schalken pihdeissä ja Schalke piti vuorostaan palloa vastustajan alueella. Ensimmäiseen tilanteeseen päästiin reilun viiden minuutin pelin jälkeen. Maalintekijä Lövenkrands antoi vapaapotkun oikealta puolelta kenttää takatolppaa kohti. Bremeniläiset pääsivät puolittain väliin, mutta lopulta pallo päätyi sinne minne sen pitikin mennä, eli takatolpalle, jossa odotti Zlatan Bajramovic. Lövenkrandsia imitoiden Bajra yritti yllättää pienestä kulmasta Reinken taidolla, mutta Werdan kakkosvahti seisoi hieman onnekaastikin pallon tiellä ja Schalke jäi vailla maalia tästä tilanteesta.
Tämän jälkeen palattiin taas normaaliin kaavaan ja annettiin Bremenin pitää palloa ja pyörittää sitä etäällä Neuerin maalista. Tilaisuuden tullen Schalke lähti aina nopeaan vastaiskuun, jotka vyöryivät voimakkaasti kohti Reinken maalia. Muutama minuutti Bajramovicin tilanteen jälkeen kuninkaansiniset olivat taas rankaisumatkalla. Krstajic katkaisi Diegon syötön, Ernst otti pallon ja pisti sen nopeasti eteenpäin Lincolnille. Brassilta ykkösellä suoraan pystyyn Lövenkrandsille, joka pääsi juoksemaan suoraan kohti Werda-maalia. Juoksukilpailuun osallistui myös brassitoppari Naldo, joka lopulta vei kamppailussa pidemmän korren. Isoksi mieheksi todella nopea kaveri juoksi Löven pienen etumatkan kiinni ja pääsi häiritsemään juuttia juuri tarpeeksi ja puhtaasti. Tanskalaisen laukaisuyritys ei siten ollut paras mahdollinen ja hyvin vastaan tullut Reinke onnistui selvittämään sen. Naldolta ja Reinkelta täydellisesti hoidettu tilanne, Lövenkrandsin mahdollisuudet olivat vähäiset.
Pari minuuttia edellisestä oli jälleen Schalken vuoro. Pallo pelattiin vapaapotkusta Lincolnille jokunen metri puolesta kentästä eteenpäin. Brassi jakoi pallon nopeasti pystyyn laidassa olleelle Lövenkrandsille, joka keskitti maalille. Hetkeä aiemmin loistaneen Naldon puskuyritys meni ssuoraan Lincolnille, joka otti pallon rinnallaan haltuun. Mertesackeria tanssitettiin taas hieman ja Lincoln sai hieman vapaata tilaa. Kuninkaansinisten pelintekijä toimitti pallon luukulle, joko syöttönä tai epäonnistuneena vetona. Bremeniläiset eivät sen väliin ehtineet, mutta eipä myöskään Schalken Kuranyikaan. Kevin oli hieman yllättynyt Lincolnin nopeahkosta ratkaisusta, eikä ehtinyt kunnolla reagoida palloon. Näin ollen peliväline kulki vaarattomasti poikittaissuunnassa ohi maalin.
Taas kesti parisen minuuttia ennen kuin oltiin menossa seuraavan kerran. Kuinka ollakaan, tilanne lähti taas kerran Mladen Krstajicin katkosta. Pallon otti itselleen ensin Zlatan Bajramovic, joka jatkoi sen nopeasti Lincolnille. Brassi katsoi kenttää hetken, kunnes heitti tasolleen sopivan no-look-pystysyötön läpi kentän suroaan Lövenkrandsin lapikkaaseen. Aivan käsittämättömän upea syöttö, mutta kruunu kyseiseltä suoritukselta vietiin - yllätys, yllätys - Fandelin taholta. Pallon saatuaan Lövenkrands jatkoi sen nopeasti keskelle kohti tyhjää maalia juosseelle Kuranyille. Kevinin takana ollut Naldo kuitenkin selvitti tilanteen tarttumalla Kuranyita olkapäästä ja repimällä miehen kumoon rangaistusalueella. Tässä vaiheessa päärooliin nousi jälleen kerran Werdan todellinen kotietu ja kuin puun takaa pilkku jäi viheltämättä. Miten tuo Naldon selvääkin selvempi rike saattoi jäädä näkemättä niin Fandelilta kuin linjurilta, on aivan käsittämätöntä. Toisaalta Rafinhan ollessa poissa sinne olisi pitänyt keksiä joku pilkkua ampumaankin, mikä on helpommin sanottu kuin tehty.
Reilun 20 minuutin pelin jälkeen myös Bremen pääsi kokeilemaan laukomista. Isäntien toisen puoliajan ensimmäinen tilanne oli kuitenkin yhtä tulokseton kuin ensimmäisen puoliajan tilanteet, sillä Clemens Fritzin noin 20 metristä karkasi reippaasti yli maalin.
Fritzin yrityksen todistettuaan Weserstadion sai nähtäväkseen kolmen tuoreen miehen saapumisen kentälle. Kaikista kolmesta vaihdosta vastasi yhtäaikaa Bremen. Valmentaja Schaaf lähti hakemaan tasoitusosumaa vaihtamalla kentältä pois Christian Schulzin, Hugo Almeidan sekä kapteenina toimineen Tim Borowskin. Kahden keskikenttäpelaajan ja yhden kärkimiehen tilalle hymypoika lähetti kaksi kärkimiestä ja yhden keskikenttäpelaajan Aaron Huntin, Markus Rosenbergin ja Jurica Vranjesin korvatessa penkille siirtyneet miehet. Schalken vaarallisuudesta johtuen jäi valitettavasti näkemättä Cottbus-pelissä ihailua herättänyt 2-4-4 -kenttäryhmitys. Nyt mentiin varovaisesti kolmella kärkimiehellä ja nousevilla laitapakeilla.
Vaihtojen jälkeen mentiin kymmenisen minuuttia ilman sen mainittavampia tapahtumia. Schalkelta tuli tuona aikana kentälle Halil Altintop, joka otti paikkansa Gustavo Varelan tilalla. Muutoin ainoa positiivinen asia oli Manun Jens Lehmann-imitaatio, joista ei voi olla pitämättä. Paitsi tietysti, jos nimi on Fandel. Neuerin potkaistua pallon huolimattomuuttaan kentän ulkopuolelle vihellyksen jälkeen, näki Fandel asiakseen näyttää junnulle tämän ammattilaisuran ensimmäistä keltaista korttia. Jostain syystä isäntäjoukkueen pelaajat eivät vastaavaa joutuneet kokemaan, vaikka sammakkoleikit veivät Bremenin osalta sen suurimman huomion tässä vaiheessa.
Leikki loppui kuitenkin lyhyeen, kun Schalkerit saivat taas nauttia näkemästään täysin rinnoin. Bremenin kulma selvitettiin helposti ja pallo ajautui boksin rajan tuntumaan Lincolnille. Brassi karisti hätyyttelijänsä ja juoksi rauhassa aina puoleen kenttään asti. Sen jälkeen loistava puolenvaihdos Kuranyille, joka pääsi etenemään 2-1 tilanteessa Löven kanssa Woméa vastaan. Kevin malttoi odottaa oikeaa hetkeä, ennen kuin syötti viistosti eteenpäin Lövelle. Syöttö lähti täsmälleen oikeaan aikaan, eikä Womé pystynyt kurottamaan jalkaansa siihen väliin. Schalken juuttikärki pääsi kasvotusten Reinken kanssa, eikä erehtynyt tällä kertaa. Hallittu veto vasurilla vasempaan alakulmaan ja 0:2 gelsenkircheniläisille.
Lövenkrandsin illan toisen osuman jälkeen ei enää jalkapalloilullisia hienouksia nähty. Miro Klose näytti ulkomaalaiskollegoiltaan oppimiaan temppuja ja suoritti yhden kauden tyylikkäimmistä sukellusnäytöksistä. Hyppy Bordonia päin boksissa ja lentäen rähmälleen maahan. Tällä kertaa tämä jäi viheltämättä, mutta muun muassa syyskauden viimeisessä pelissä Klosen joukkuekaveri Diego onnistui siinä missä Miro ei. Tosin Werdan onnistuminen pilkulta ei olisi ollut mitenkään varmaa, sillä tämän kauden saldo on varsin surullista katsottavaa. Seitsemän yritystä, yksi sisään. Jopa Schalken onnistumisaste (1/3) on parempi ja se on paljon sanottu se.
Klosen törkeän kalastusyrityksen kiristämää tunnelmaa kevensi kuitenkin Lincolnin ja Fritzin järjestämä esitys. Brassi hiillosti Clemens-poikaa sivunrajan tuntumassa muutamalla osuvalla sanalla, mikä sai Fritzin kupin läikkymään. Hieman ärsyyntynyt, mutta ei missään tapauksessa liiallisiin mittoihin mennyt tönäisy Lincolnin kaatumisen kanssa toi molemmille miehille keltaiset kortit. Vielä upeamman shown järjestivät Werdan Diego ja Schalken Krstajic. Diego yritti väkisin Schalken toppariparin keskeltä kohti Neuerin maalia, mutta siihen yrityksen tasolle se jäikin. Pieni hyppy selkään ärsytti kuitenkin Mladenia hieman, joten pitihän sitä maksaa naapurille takaisin. Diego ei moisesta liiemmin pitänyt, vaan yritti tuupata ison miehen kumoon selästä työntämällä. Krstajic avitti nappulaa hieman ja askeleen otettuaan rojahti maahan. Kuten videolta näkyy, kyseessä on varsin taidokas näyttelijänsuoritus, joten seuraaville filmifestivaaleille vaan. Fandel jo palkitsi molemmat esiintyjät etukäteen keltaisilla lapuilla.
Nähtiin lopussa toki vielä yksi tilanne, kun Halil pisti vaihdosta yhdessä Sebastian Boenischin kanssa kentälle tulleelle veljelleen pallon lapikkaaseen. Schalken kauden lopussa jättävä Hamit jatkoi pallon pikaisesti Kevin Kuranyille, joka otti tyhjät pois ja kuljetti kohti maalia. Rangaistusalueen rajan kohdalta loistava poikittaissyöttö Lövenkrandsille, joka ei saa kuitenkaan suunnattua palloa maalia kohti. Tilanne oli kuitenkin selkeä maalintekotilanne ja tiukemmassa matsissa nuo täytyy jo laittaa sisään. Tällä kertaa ei kuitenkaan ollut erityistä tarvetta tälle, sillä Fandel päätti oman surullisen esityksensä Schalken riemujuhliin viheltämällä pelin päättyneeksi.
* * * * *
Ottelusta jäi luonnollisestikin erittäin hyvä maku suuhun. Voiton myötä Schalke nousi kolmen pisteen turvin sarjakärkeen ohi Bremenin ja selvitti ennakkoon ajatellen yhden vaikeimmista kevätkauden peleistä vieraskentällä tyylillä ja taidolla. Isännillä ei sunnuntain alkuillassa ollut mitään sanottavaa, vaan Schalke hallitsi kenttätapahtumia miten tahtoi. Erityisessä roolissa oli, kuten todettua, keskikentän kolmikko Ernst-Bajramovic-Lincoln. Fabbe ja Bajra hoitivat puolustushommana likimain täydellisesti, pääkohde Diego löysi ympäriltään tilaa korkeintaan kolme neljä kertaa. Sitä harvemmin on nähty, että brassitaituri otetaan noin täydellisesti pois. Itse asiassa viimeksi Arenalla ja osittain Barcelonassa. Harvojen ja valittujen seurojen hommaa siis.
Hyökkäyspelin osalta kolmikkoa on myös kehuttava, etenkin Lincolnia. Ennen purkausta brassin osalta täytyy kuitenkin nostaa hattua Ernstille ja Bajramovicille siitä, että miehet toteuttivat Slomkan vastaiskusuunnitelmaa täydellisesti avaamalla katkojensa jälkeen nopeasti peliä eteenpäin, yleensä Lincolnille. Brassi sitten jatkoi siitä, miten parhaiten osasi. Ja Lincolnhan osaa, siitä ei ole kysymystäkään. Vaikka miehen peli ei ollut aivan samaa tasoa kuin esimerkiksi Arenalla pelattu Werda-peli tai parin vuoden takainen esitys Bayernia vastaan (niin ikään Arenalla), oli kentällä yksi herra ja hidalgo. Brassi avasi peliä kuten vain hän Saksan kentillä osaa. Syötöt olivat tarkkoja, oivaltavia ja aukaisivat paljon tilaa jatkuvasti. Peli virtasi kymppipaidan kautta nopeasti, hidasteita ei tullut, vaan palloa painettiin jatkuvasti eteenpäin. Tapa jolla mies lukee kenttää on oikeasti aivan ilmiömäistä, mikä näkyy muun muassa syötössä Lövenkrandsille tilanteessa, jossa Schalkelta lopulta vietiin pilkku. Tämän lisäksi muutamat henkilökohtaiset taidon osoitukset, kuten läheltä-piti-tilanteeseen johtanut Mertesackerin tanssikestit ja Lövenkrandsin ensimmäisen maalin alustus. Tekniikka ja pelisilmä pelaa taas, niin myös taso. Toivottavasti tämä jatkuu myös seuraavissa peleissä.
Muista pelaajista täytyy nostaa tasapuolisesti kaikki esille. Neuer oli maalissaan jälleen kerran varma ja hoiti vähät tilanteet varmasti. Oikealla laidalla Hoogland esiintyi Slomkan luoton arvoisesti. Ei Tim yksi yhteen Rafinhasta mene, mutta varmaa ja tarkkaa puolustuspelaamista ja muutama hyvä nousu. Womé, Hunt ja Schulz täysin aseettomia jannua vastaan. Erittäin hyvä ja positiivinen esitys, joka poisti pelkoja oikean laitapakin tontin rotaatiosta. Topparipari Bordon-Krstajic toimi erittäin hyvin. Bordon teki toki kauden kolmannen virheensä (20+ pelissä!), mutta kuten kaksi aiempaakin, se jäi kostautumatta kiitos sokean linjurin. Krstajic haparoi alussa kertaalleen, mutta paikkasi silloin oman mokansa mallikkaasti. Sen jälkeen jatkuvasti tärkeitä katkoja, jotka johtivat joukkueen vaarallisiin vastahyökkäyksiin. Serbin kauden paras peli.
Myös puolustuslinjan neljäs mies, Dario Rodriguez esiintyi pirteästi. Mies teki työnsä vasemmalla laidalla Fritziä ja Borowskia vastaan. Kerran Fritz meni turhan helposti ohi, mikä johti lopulta Borowskin tilanteeseen, jonka Neuer ilmiömäisesti hoiti. Ei siis mitään valittamista sen suhteen. Rodilla oli Hooglandiakin vähemmän hyökkäysvastuuta tänään, mutta eipä siellä ollut erityisemmin tarvetta Lincolnin tehdessä suurimman osan töistä. Gustavo Varela oli sunnuntaina loistavan Schalke-ryhmän värittömin esiintyjä, mutta eipä miehestä löydy sijaa pahalle sanalle. Hyvä peli, vaikka kickerissä ei osattukaan arvostaa.
Viimeiset sanaset sanottakoon Kevin Kuranyista, joka pelasi taas kerran hyvin. Oli tärkeässä roolissa molemmissa maaleissa ja näytti laajaa osaamistaan usealla eri alueella. Miehen työmoraali on valtava ja Kevin jaksaa painaa koko ajan molempiin suuntiin. Kruununa kaikelle alustus ratkaisumaaliin sekä keskiviikkoinen paluu maajoukkuepaitaan maalintekijänä. Onnittelut Kuranyille, kova työ kannattaa!
Tänään sitten televisio-ottelussa Herthan kimppuun. Herätyksen jälkeen olisi tarkoitus kirjoittaa hieman ennakkoa ottelusta, joten täältä sitä voi sitten kytätä. Olettaen, että joku edes jaksoi lukea tähän kohtaan asti.
* * * * *
Niin, ennen kuin unohdan, olisi syytä mainita myös Weserstadionilla nähdystä hienosta eleestä. Ottelun alla Schalken kannattajat valmistivat bannerin, jossa toivotettiin paranemisia Bremenin Ivan Klasnicille. Banneri oli ottelussa esillä vieraskaarteessa ja viesti toivottavasti välittyi paraikaa sairaalassa olevalle kroaattikärjelle.