Aachi
Poissa
Suosikkijoukkue: Koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee
|
|
Vastaus #25 : 25.08.2006 klo 21:08:49 |
|
Tvantsin sain toimimaan, näköjään 1 maalikin on jo tullut. Kuka tuikkas?
7 Minuutilla. Kuranyi
|
|
|
|
Dieter Bohlen
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness im Knast is wie 'ne Meisterschaft!
|
|
Vastaus #26 : 26.08.2006 klo 00:16:11 |
|
Olipahan ottelu. Jos on ehditty fanien keskuudessa vääntää ties minkälaisia johdantoja tuosta yhdestä joukkueen kausiteemasta, eli "Totale Dominanz"-sloganista, niin nyt kyllä voi todeta, ettei paljoa lähemmäksi tuota voi pelillisesti päästä.
Varsinkin keskikentältä ottelu oli valtava. Bajramovic oli todella hyvä, jaksoi juosta, tukea hyökkäyksiä ja puolustaa. Ernst oli ilmiömäinen. Rikkoi, katkoi, tuki hyökkäyksiä, juoksi, puolusti ja kaikin puolin täydellinen ottelu häneltä. Lincolnin kohdalla on myös vaikea olla päästämättä tällaista kehujen tulvaa valloilleen, sillä eipähän ole miestä nähty tuollaisessa kunnossa pitkään aikaan. Tällä kertaa hän oli todellinen johtaja, ohjasi peliä, antoi käsittämättömän kovalla prosentilla loistavia syöttöjä syvyyteen, josta kärjet pääsivät kerta toisen jälkeen hätyyttelemään Wiesen maalia. Erityisen hienoa oli myös nähdä, että mies piti päänsä, vaikka Bremen näytti yrittävän toisen puoliajan alussa jatkuvasti provosoida häntä eri tavoin. Joskus mies on tuittupäissään kostanut nämä samalla mitalla, mutta nyt pää pysyi kylmänä ja mies kosti loistavan pelinsä kautta. Upeata.
Jos oli keskikenttä loistava, niin niin oli myös puolustuslinja sekä maalivahti Neuer. Manuelia katsoessa ei todellakaan tullut mieleen, että mies pelaa toista BuLi-otteluaan, vaan otteet olivat varmoja ja erittäin rauhallisia. Puolustuksen kokeneemmat kaverit, Kobiashvili, Rodriguez ja Bordon olivat todella varmoja. Kapteeni Bordonissa vielä huomaa, että itseluottamus on huipussaan, mihinkään ei ole kiire, hätäisiä ratkaisuja ei tule yhtäkään ja kaikki pallot siivotaan pois maalin edustalta. Dario Rodriguez näyttää todellakin haluavan tuon avauskokoonpanon paikan Krstajicilta, sen verran hyvin mies on tonttinsa hoitanut kauden alussa. Kobiashvili taasen on parantanut Frankfurt-ottelusta selvästi, sieltä vasemmalta ei tullut kyllä kukaan läpi, kuten ei tullut toiseltakaan puolelta, jonka hoiti Rafinha. Ei miestä turhaan ole hehkutettu, tänään todella vahva esitys molempiin suuntiin, etenkin puolustussuuntaan, mikä ilahdutti allekirjoittanutta suuresti.
Schalken pelin heikoin osa-alue olikin hyökkäyspäässä ja lähinnä viimeistelyssä. Asiaan tietysti vaikutti maalivahti Wiesen loistotorjunnat, mies on erittäin hyvä peittämään tilan tullessaan vastaan, minkä lisäki hän on erinomainen jalkatorjuja. Kummallekaan maalille hän ei voinut mitään, kuten ei olisi voinut niille viidelle tai kuudelle, jotka Königsblauen olisi voinut iskeä paremmalla viimeistelyllä ja epäitsekkäämmällä pelillä. Jälkimmäisestä pitäisi antaa oppitunti Halil Altintopille, joka haki turhan kärkkäästi omia ratkaisuja, vaikka Kuranyi tai Lövenkrands olisi seisonut vapaana tyhjän maalin edessä. Kuranyin olisi suonut olleen tarkempi, mutta tärkeä onnistuminen alkuun ja vahva työmoraali (aina kun mies menettää pallon hän myös lähtee hakemaan sitä takaisin, myös omalta kenttäpuoliskolta) tekevät tästä seikasta tällä hetkellä hyvin pienen huolenaiheen. Jos mies jaksaa jatkaa samaan malliin työskentelyä - eikä tänään tullut mitään loukkaantumista - niin luulisi niiden onnistumisten alkavan kasaantua enemmissä määrin miehelle.
Tunnustusta täytyy jakaa myös Peter Lövenkrandsille, joka pelasi paljon paremmin kuin kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Keskitys Kuranyin maaliin oli upea. Mies myös jaksoi raataa laidalla, vaikka Schalken peli tuntui taas etenevän lähes yksinomaan oikealta. Tästä on hyvä jatkaa. Asamoah ja Hamit Altintop olivat myös samaa luokkaa kaikkien muiden kanssa. Upea peli molemmilta, Hamit teki maalin ja Asa oli lähellä tehdä saman tempun pariinkin otteseen.
Kokonaisuuteena peli oli siis loistava. Verrainnollinen tuohon parin vuoden takaiseen voitokkaaseen FC Bayern-peliin, joka oli silmiä hivelevän kaunista katsottavaa. Kuten tuolloin, myös tänään pallo liikkui vauhdilla, mieheltä toiselle vähillä kosketuksilla ja suunta oli jatkuvasti Bremenin maalille päin. Vastustajan ei annettu liiemmin edes koskea palloon ja jos se sitten joskus menetettiin, kaksi miestä oli jatkuvasti kiinni pallossa ja se saatiin nopeasti takaisin. Taktisesti erittäin kypsä ottelu tältä miehistöltä, Aachen-matsin toinen puoliaika sai jatkoa. Toivottavasti tämä myös pystytään ottamaan mukaan seuraaviin otteluihin.
Schalkelta ei siis löytynyt oikeastaan kuin onnistujia, Bremenin kohdalla tilanne oli täysin päinvastainen. Kaverit olivat jatkuvasti täysin hukassa ja etenkin keskikentän Frings, Borowksi - Diego akseli oli käytännössä näkymätön läpi ottelun. Mieleen jäivät lähinnä Diegon harrastamat pikkukoiruudet ja filmaaminen, sekä Borowskin ja Motoristin ajoittain todella raisut otteet. Tämä tyyli tosin tuntuu olevan ominaista useimmille Schaafin alaisuudessa pelanneille keskikenttämiehille, sillä oma Ernstimme sopii tähän muottiin edelleenkin. Muuten Bremenin nimivahva - ja edelleenkin mielestäni liigan kovin - keskikenttä oli täysin vastaantulija. Bremeniläiset eivät päässeet juurikaan eteenpäin, kun vastaan tuli Schalken yhdeksän miehen tiivis puolustus omalla puoliskolla. Tästä johtuen pohjoissaksalaisten peli oli todella tahmeaa, kun puoleen kenttään noussut puolustuslinja aiheutti keskialueelle valtavan sumpun. Tällä alueella tapahtuneista pallon riistoista gelsenkircheniläiset lähtivät sitten parilla syötöllä nopeasti kohti vastustajan maalia. Paljon jäi Bremenille petrattavaa, sillä joukkue tarvitsee keskikenttäänsä, etenkin kun vastaan astuvat Barcelona ja Chelski.
Bremenin puolustuslinjasta ei oikein voi sanoa mitään, todella keskinkertaista, minkä lisäksi - kuten Vavá totesi - laitapakkien työskentely etenkin hyökkäyssuuntaan oli luvattoman heikkoa. Toisaalta Schalken erittäin aktiivista prässiä ja oman puoliskon puolustusta vastaan tilaa ei auennut edes laidoille. Kotijoukkue ajoi vieraat jatkuvasti keskellä näpertelemään ja tästä harvemmin tulee mitään valmista. Ei etenkään tänään, kun Mirokin oli täysin unten mailla Bordonin ja Darion puristuksessa. Harvoin on nähty miehen katoavan tuolla tavalla. Almeida oli selvästi parempi, muttei kovin hyvä hänkään.
Kaiken kaikkiaan todella kehno esitys noin kovalta joukkueelta. Ellei Wieseä olisi ollut ja mikäli Schalke olisi viimeistellyt korkeammalla prosentilla maalitilanteistaan, BuLissa olisi uusi naurunaihe. Nyt Bremen säästyi häpeältä, mutta sieltä on tulossa todella kovia vastustajia tulevaisuudessakin...
|
|
|
|
Dieter Bohlen
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness im Knast is wie 'ne Meisterschaft!
|
|
Vastaus #27 : 29.08.2006 klo 18:12:19 |
|
Frank Rost on taas osallistunut joukkueen harjoituksiin, mikä on luonnollisesti hyvä asia. Tilannetta parantaa osittain edessä oleva noin parin viikon mittainen tauko. Tämän jälkeen Rost ottanee sitten paikkansa takaisin Neuerilta.
Tauon aikana ei kuitenkaan päästä harjoittelemaan koko ringillä, sillä useampi pelaaja on nimetty omien maidensa edustusmiehistöön tulevia karsintapelejä varten. Täytyy toivoa, ettei loukkaantumisia tulee, sillä mukana on myös muutama rotaation etupäässä oleva kaveri.
Tässä olisi tarkoitus piakkoin myös raapustaa jotain tulevasta UEFA-Cup -vastustajasta, eli ranskalaisesta Nancystä. Suhteellisen tuntematon joukkue minulle, joten katsotaan jos saadaan kunnollista taustatietoa hankittua.
|
|
|
|
Dieter Bohlen
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness im Knast is wie 'ne Meisterschaft!
|
|
Vastaus #28 : 30.08.2006 klo 00:08:32 |
|
Ihanaa, nyt ollaan todellakin nauttimassa menestyksestä! Sen tietää aina viimeistään siitä, että joku tylsistynyt reportteri kaivaa esiin moneen kertaan nähtyä, aiemmin spekuloitua paskaa talousongelmista. :keskari: "Ja, wir sind Schalker Keiner mag uns Keiner hat uns lieb Aber das ist uns sowas von scheissegal Denn wir sind Schalker und ihr nicht Und wir folgen unsrem Team einfach auf überall"
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.08.2006 klo 00:10:42 kirjoittanut Dieter Bohlen »
|
|
|
|
|
De Souza
Poissa
|
|
Vastaus #29 : 31.08.2006 klo 18:01:22 |
|
Mesut Özilistä sen verran, että ilmeisesti tämän päivän (31.8 ) Kickerissä on juttu, jonka mukaan kaveri on sitten valinnut Saksan paidan. Tätä tukee ainakin se, että Özilin nimi löytyy Saksan U-19 maajoukkueen listalta, joka pelaa ensi viikolla kaksi harjoitusmaaottelua. Tuossa tuo joukkue http://www.dfb.de/dfb-team/jugend/u19/maenner/spieler/index.html Tuota Kickerin lehteä en ole nähnyt, tuo tieto osui silmiin eräällä saksalaisella foorumilla. Tiedä sitten, onko Özilin päätös ihan lopullinen ja koskeeko se vain junnumaajoukkueita, mutta toistaiseksi näyttää ihan hyvältä...
|
|
« Viimeksi muokattu: 31.08.2006 klo 18:02:26 kirjoittanut De Souza »
|
|
|
|
|
Dieter Bohlen
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness im Knast is wie 'ne Meisterschaft!
|
|
Vastaus #30 : 31.08.2006 klo 23:32:42 |
|
talent özil sagt ja zu deutschland
der letzte hinweis kam von andreas müller. beim u21 länderspiel in meppen gegen holland mitte august unterhielt sich der manager des fcschalke04 mit dem dfb sportdirektor matthias sammer über mesut özil. die nummer 17 im schalker profikader ist mit einem feinen dribbling und nachhaltigen torabschluss gesegnet, am ersten bundesligaspieltag wurde er eingewechselt. am 15. oktober wird er 18 jahre jung. das talent türkischer herkunft wurde in gelsenkirchen geboren und nun vom trainer der deutschen u19 nationalmannschaft frank engel zu den spielen gegen österreich und wales eingeladen. "es war immer ein traum für mich, für die türkei zu spielen," sagt der junge, "aber definitiv entschieden hatte ich mich noch nicht." er will sich zwar noch mit seinem vater und den klubvertretern absprechen, doch gegenüber trainer engel sagte özil bereits ja zu deutschland.
.....................
"solche talente müssen wir für deutschland gewinnen," sagt sammer. die kooperation mit schalke im fall özil nennt er "perfekt". Joku oli kopioinut tämän Kickeristä saksalaiselle foorumille. Siellä sitten väännellään peistä siitä, mitä näillä kahdella viimeisellä virkkeellä haetaan. Paha on mennä mitään sanomaan, kun ei Kickeriä ole käsissä ja kaikkia asiayhteyksiä tiedossa. Kysyin kaverilta, jos hän voisi tarkentaa tätä asiaa, mutta pirulainen ehti livahtaa offlinen puolelle.
|
|
|
|
|
Dieter Bohlen
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness im Knast is wie 'ne Meisterschaft!
|
|
Vastaus #32 : 10.09.2006 klo 00:29:22 |
|
Nyt on sitten Cup aloitettuna ja tuloksena 1-9 voitto Rostock II:sesta. Mukava nähdä, ettei omilla ole samanlaista asennevammaa kuin noilla kolmella sieniliigajoukkueella. Bremenin ja Hampurin puppeloinnit otettiin varmasti hyvillään vastaan Gelsenkirchenissä ja ilman sitä ennen jatkoaikaa Borgerille annettua kirjekuorta Münchenkin olisi pudonnut...
Seuraavaksi on edessä UEFA-Cupin ottelu Nancya vastaan. Yrityksistä huolimatta jäänyt edelleenkin täydeksi mysteeriksi tuo Nancy, mutta katsotaan jos huomenna ehtisi väijyä Toulouse-Nancy -ottelun.
|
|
|
|
Dieter Bohlen
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness im Knast is wie 'ne Meisterschaft!
|
|
Vastaus #33 : 14.09.2006 klo 18:33:22 |
|
Alle puolen tunnin päästä ollaan tulessa AS Nancya vastaan, UEFA-Cupin ensimmäisellä kierroksella. Ottelupari korkataan Arenalla, joka ei ainakaan tämän hetkisten tietojen mukaan ole loppuunmyyty. Alla taas joukkuekohtaista kirjoittelua.
AS Nancy Lorraine
Tuskinpa hirveästi olisi veikkailtu Nancyn pelaavan UEFA-Cupissa ennen viime kautta, jolloin seura oli juuri noussut takaisin Ligue 1:seen. Mutta niinhän siinä vain kävi, että jalkapallo näytti hienoutensa ja nappaamalla Coupe de la Liguen - liigacupin siis - voittopokaalin Nizzan edestä, Nancy lunasti paikkansa €urokentille. Liigassa oltiin tosin vasta 12. sijalla, 36 pistettä Lyonia jäljessä.
Tällä kaudella Nancy on taas yllättänyt lähespä kaikki, avaamalla kautensa kolmella voitolla ja yhdellä tasapelillä viidessä ottelussa. Ainoa tappio tuli Saint Etienneä vastaan, kaadettujen joukkoon kuuluvat mm. Monaco ja Auxerre.
Nancy joukkueena on edelleenkin suhteellisen tuntematon. Hieman on tietoa löytynyt ja melkoisen oikeilta nuo lukemani asiat tuntuivat, kun tuossa sunnuntaina tuli katseltua yhden puolikkaan verran Nancyn peliä. Joukkueen nimilista ei anna odottaa mitään, kaverit ovat kaikki enemmän tai vähemmän täysin tuntemattomia. Yksilöitä on siis mahdotonta nostaa esille, kun ei tuota Ligue 1:stä sen enempää ole tullut seurailtua.
Mutta ei sitä peliä niillä nimillä pelata, ei ainakaan muutaman mätäpaiseen ulkopuolella. Nancyllä on koossa tiivis ja kovaa puolustuva nippu, joka vaihtelee pelisysteemiä useampaan kertaan otteluiden aikana. Peliä katsoessa kuitenkin huomasi, kuinka jokaisen hyökkäyspään menetyksen jälkeen puolustuksen juostiin ja nopeasti. Yhtä tai kahta miestä lukuun ottamatta koko joukkue puolusti heti alhaalta kun vastustajalla oli pallo hallussaan. Alakerran keskusta oli täysin tukossa, mutta rohkaisevasti - Königsblauen-lasit päässä katsottuna - laidat näyttivät olevan ajoittain täysin tyhjiä, myös ajoittain käytetystä viiden miehen puolustuslinjasta huolimatta. Keskikentälle syntyi ajoittain yllättävän paljon tilaa nopeissa vastaiskuissa, mutta pelin hidastuessa sinnekin alkoi syntyä selvää tukosta.
Hyökkäyspäässä taas ovat Nancyn suurimmat ongelmat. Mitä fransmannifanien puheisiin ja vähälukuisiin omiin havaintoihin on luottaminen, Nancyllä on selviä ongelmia hyökkäyspäässä. Palloa kyllä pystytään pitämään hallussa, mutta mitä lähemmäksi boksia tullaan, alkavat keinot loppua kesken. Yleensä hyökkäykset pysähtyvätkin siihen n. 15-20 metrin päähän maalista harhasyöttöihin tai pallonriistoihin. Myös hieman korkeamman profiilin hyökkääjän puuttuminen näkyy, hyökkääjäkaarti on aika saamatonta kautta linjan.
Nancylla on taakkanaan muutama poissaolo. Joukkueelta puuttuvat ykkösmaalivahti Bracigliano, brassipakki Adailton sekä uruguaylainen keskikenttämies Sarkisian. Muuten valmentaja Pablo Correalla ovat kaikki miehet käytettävissään.
FC Schalke 04
Schalken kohdalla juuri mikään ei ole muuttunut kauden aiemmista otteluista. Krstajic on poissa - yllättäen viime vuonna välierävaiheessa saamansa punaisen takia - ja Pander pysyy loukkaantuneiden kirjoissa. Muuten Slomka saa valita vapaasti.
Muutoksista selvin on Rostin paluu tolppien väliin. Frank palasi kentille jo lauantain Saksan cupin matsissa, joten aivan kylmiltään ei miehen tarvitse lähteä pelaamaan.
Puolustuslinja jatkaa tutussa muodossa. Lauantaina sivussa ollut Kobiashvili palaa vasemmalle laidalleen, Bordonin ja Rodriguezin muodostaessa toppariparin. Rafinha pelaa, kuten aina, oikealla. Ottelussa tullaan varmasti näkemään jatkuvasti molempien laitapakkien nousuja, käyttäen hyväksi näitä Nancy-puolustuksen heikkoja kohtia. Tämän takia puolustuslinja tulee varmasti olemaan siinä puolenkentän tienoilla, joten toppareiden täytyy olla hereillä.
Keskikentällä ei ole syitä muutoksiin. Ernst ja Bajramovic jatkavat keskikentän pohjalla ja tulevat tarvittaessa auttamaan toppareita Rafin ja Levanin noustessa ylös. Muuten ei mitään ihmeellistä heidän kohdallaan, varsinaisia vartioitavia pelaajia kun ei löydy. Ernstin ja Bajran yläpuolella jatkaa Lincoln, jolle voisi povailla mukavaa iltapuhdetta. Nuo ajoittain Nancyn keskikenttään ilmestyvät aukot sekä Nancyn ainakin näennäinen heikkous nopeiden vastaiskujen edessä, tulevat avaamaan hänelle mahdollisuuksia tarjota mannaa kärjille. Schalken kannalta pelin tärkein pelaaja, joka luultavasti yritetään pysäyttää - kuten bremeniläiset kokeilivat laihoin tuloksin - rikkomalla usein. Kunhan mies pitää päänsä kylmänä ja keskittyy pelaamiseen, niin hyvä tulee.
Hyökkäyspäässä on tapahtumassa muutos, jota en itse ainakaan olisi odottanut. Slomka on saanut jostain päähänsä iskeä Halilin penkille ja laittaa Asamoahin tilalle. Näin pelattaisiin muodossa Asa - Kuranyi - Lövenkrands. Tuossa muutoksessa lähinnä yllättää se, että Slomka laittoi penkille sen ehkä kuitenkin tehokkaimman viimeistelijä ja laittoi tilalle enemmän keskikenttäpelaajan tyyppisen sällin. Kaipa tuolla haetaan hieman tasapainoa peliin, kun kerta Rafinha tulee höyläämään edestakaisin tuota oikeata laitaa. Asamoah voi sitten yhdessä Rafinhan kanssa jakaa palloa keskelle Kevinille ja Lövelle, jolle taidetaan hakea onnistumisia. Muutos hyökkäyspään ryhmittymässä varmasti myös vaikuttaa hieman Lincolnin paikkaan, joka tullee olemaan hieman enemmän vasemmalla. Kobiashvilikin varmasti nousee hillitymmin, kun oikealta puuttuu todellinen maalintekijä.
Odotettu kokoonpano on siis tällainen: Rost - Rafinha, Bordon, Rodriguez, Kobiashvili - Ernst, Bajramovic - Lincoln - Asamoah, Kuranyi, Kövenkrands.
ODOTUKSET
Kotipeli ja tavoitteet valmiiksi lohkovaiheen tuolla puolen. Viimeksi liigaottelussa kyykytettiin Bremeniä. Tuskin lienee kysyttävää noiden jälkeen tuloksellisista odotuksista. Itse pelistä on lupa odottaa melkoista yhteen päätyyn pelaamista, jossa pallo liikkuu nopeasti ja laitoja käytetään koko ajan. Kevin Kuranyita kannattaa vahdata. Pientä nousukuntoa on esiintynyt, saa nähdä jos suunta jatkuu samana. Nancy varmasti koittaa päästä vastahyökkäyksiin, joiden kanssa pitää olla tarkkana, jottei toisintoa Frankfurt-matsista nähdä.
e: Kestipä kauan kirjoittaa. Peli siis aivan pian käyntiin.
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.09.2006 klo 18:38:37 kirjoittanut Dieter Bohlen »
|
|
|
|
|
Dieter Bohlen
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness im Knast is wie 'ne Meisterschaft!
|
|
Vastaus #34 : 14.09.2006 klo 21:18:11 |
|
Kyllä osaa olla tahmeaa. Peliä näkemättä voin vain kommentoida sen perusteella, mitä olen 04:n foorumilta ja livetickereistä lukenut. Näiden perusteella peli oli perustahmaa ja mikään ei toiminut. Syöttöpeli oli luokatonta, puskettiin jatkuvasti keskelle eikä laitoja käytetty, ei jaksettu juosta, jne. Liian tuttua.
Schalken pelasti ottelussa supersub Larsen, joka tuttuun tyyliinsä puski pallon häkkiin, tällä kertaa Kuranyin keskityksestä. Toisena pelastavana tekijänä toimi vastustajajoukkue itse. Nancy sumputti odotetusti oman alueensa aivan täysin, mutta ei kuulemma jaksanut juurikaan edes vähää alusta lähteä toiseen päähän. Jos sieltä jotain tuli, niin yleensä se jäi tuloksettomaksi heikkotasoisten suoritusten takia.
Slomkan valintoja voi hieman kyseenalaistaa taas vaihteeksi. Jos peli jumittaa niin totaalisesti kuin tänään, voisi niitä vaihtoja harkita hieman aikaisemmin. Asamoah oli tänään todella vaisu, samoin Ernst. Jälkimmäistä en olisi vaihtanut suoraan pois, mutta Asan olisin siirtänyt Halilin tilalle penkille puoliajalla. Hamitinkin olisi voinut ottaa kentälle aiemmin, joko Bajran tai Ernstin tilalle. Näillä olisi saatu sitä hyökkäyspeliä parempaan kuosiin ja mahdollisesti nopeammin tuloksia.
Ensi kerralla voitaisiin kokeilla sellaista, että annetaan Nancyn pitää palloa niin paljon kuin sielu sietää ja sitten vastaiskuista isketään pari nopeaa maalia. Rumaa peliähän tämä on, omia [ilmeisen heikkoja] periaatteitani vastaan, mutta tällaista taapertamista ei mielellään katsele enää koskaan. Noiden maalienhan jälkeen voitaisiin taas palata tähän mursumaiseen pallonhallintaan vailla tuloksia.
|
|
|
|
Dieter Bohlen
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness im Knast is wie 'ne Meisterschaft!
|
|
Vastaus #35 : 17.09.2006 klo 20:01:55 |
|
Enpä jaksa enää liittää tuota ennakkoraporttiani tähän, mutta todettakoon, ettei minun olisi koskaan pitänyt mainita Varelaa ja onnistumista siinä samassa lauseessa. Herthan molemmat maalit syntyivät hänen virheistään ja berliiniläiset saivat pari muutakin loistopaikka hänen ansiostaan. Kobiashviliä ja Panderia on ikävä.
Tämän ulkopuolelta on todettava, että Ernst ja Lincoln saavat katsoa peiliin. Ei missään nimessä kelvollinen esitys kavereilta.
Muutoin ei ole mitään sanottavaa. Jurppii aika ja pahasti. Pahimmat kilpakumppanit tarjosivat paikkaa sarjan kärkenä ja pientä etumatkaa, mutta liian tutulla tavalla onnistuttiin taas puppeloimaan. Toisaalta tämäkin ottelu vain osoittaa Bundesligan hienoutta. Pelataan paljon ristiin ja yllätyksiä tapahtuu jatkuvasti.
|
|
|
|
jaanu$
Poissa
Suosikkijoukkue: Tiiseli since 4eva
|
|
Vastaus #36 : 17.09.2006 klo 20:47:56 |
|
kuis pistol-pete on natsi-saksassa pärjäilly. Vieläkö on tuhlailu jatkunu???
|
|
|
|
Dieter Bohlen
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness im Knast is wie 'ne Meisterschaft!
|
|
Vastaus #37 : 17.09.2006 klo 21:16:54 |
|
kuis pistol-pete on natsi-saksassa pärjäilly. Vieläkö on tuhlailu jatkunu???
Mies on ollut todella näkymätön. Harjoitusmatsit menivät kohtalaisesti, Eintrachtia vastaan kohtalainen esitys ja Bremen-ottelussa hieno syöttö Kuranyin maaliin. Muuten ei mitään. Toki osa syystä pitää vierittää kanssapelaajien ja systeemin niskaan. Silloin kun Schalke malttaa olla puskematta keskelle, peli kulkee lähes yksinomaan oikealta laidalta. Lövenkrands jää aina liian kauas tapahtumista, eikä pääse tekemään mitään ihmeellistä. Osittain syy on hänessä itsessään, osittain muissa. Kaiken kaikkiaan tähän mennessä ollut melkoinen pettymys tämä Lövenkrands, mutta eiköhän sieltä ala tehoja löytyä jahka koko joukkueen peli saadaan kulkemaan.
|
|
|
|
jaanu$
Poissa
Suosikkijoukkue: Tiiseli since 4eva
|
|
Vastaus #38 : 18.09.2006 klo 16:59:11 |
|
Kaiken kaikkiaan tähän mennessä ollut melkoinen pettymys tämä Lövenkrands
Riippuu varmaan mitä oottaa. Voisin sanoa ettei ehkä kannata liikoja tanskalaiselta vaatia. Nopeehan se on ku perkele, mutta kun se teku ei oikein ole yhtä lennokasta...
|
|
|
|
Dieter Bohlen
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness im Knast is wie 'ne Meisterschaft!
|
|
Vastaus #39 : 18.09.2006 klo 19:31:44 |
|
Riippuu varmaan mitä oottaa. Voisin sanoa ettei ehkä kannata liikoja tanskalaiselta vaatia. Nopeehan se on ku perkele, mutta kun se teku ei oikein ole yhtä lennokasta... 10-15 maalia on aika realistinen tavoite, ainakin omissa silmissäni. Siihen päälle sitten aktiivista pelaamista hyökkäyspäässä ja muiden kärkien tukemista. Eiköhän tämä vielä miehestä saada irti. Maaleista sen verran, että tärkeintä on saada pallot helpoista paikoista sisään. Näiden luominen ei ole ollut Gelsenkirchenissä ongelma, vaan niiden käyttäminen. Näistä kun edes välillä osuu, niin tuo tavoitemäärä on saavutettu.
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.09.2006 klo 19:36:24 kirjoittanut Dieter Bohlen »
|
|
|
|
|
Balla
Poissa
|
|
Vastaus #40 : 18.09.2006 klo 21:21:27 |
|
10-15 maalia on aika realistinen tavoite, ainakin omissa silmissäni. ;D ;D ;D jaanuk$en kanssa harvinaisen samaa mieltä, siitä mitä tusinajuutilta kannattaa odottaa. ;D
|
|
|
|
Dieter Bohlen
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness im Knast is wie 'ne Meisterschaft!
|
|
Vastaus #41 : 18.09.2006 klo 21:50:53 |
|
;D ;D ;D jaanuk$en kanssa harvinaisen samaa mieltä, siitä mitä tusinajuutilta kannattaa odottaa. ;D Tuon skaalan alkupäähän - eli 10, 11 tai 12 maalia - on täydet mahdollisuudet. Lähinnä sen takia, että parhaimmillaan Lincoln, ja tulevaisuudessa myös Özil, tulevat tarjoilemaan lukuisia helppoja paikkoja. Lisäksi kolmella kärjellä pelattaessa syntyy lisää suht varmoja maalipaikkoja. Siinä ei paljoa mieheltä vaadita, että pallo löytää tiensä verkon perukoille. Luotto on toistaiseksi kova... ... ja tuskin mies nyt sentään yhtä pahasti voi puppeloida kuin Makaay. Vai?
|
|
|
|
Balla
Poissa
|
|
Vastaus #42 : 18.09.2006 klo 22:22:11 |
|
Lapsen usko se vain on sokea ;D PL on Ebbe "kausari" Sandin manttelinperijä, tai no ehkä vielä luokkaa paskempi. Ja mitä Makaayyn tulee, niin 99 peliä ja 64 maalia bundesliigassa. Kuka schaisse 04 peluri pääsee samaan?
|
|
|
|
Dieter Bohlen
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness im Knast is wie 'ne Meisterschaft!
|
|
Vastaus #43 : 18.09.2006 klo 22:50:52 |
|
Lapsen usko se vain on sokea ;D Uuh. Katsotaan kauden lopussa uudestaan. Ja mitä Makaayyn tulee, niin 99 peliä ja 64 maalia bundesliigassa. Kuka schaisse 04 peluri pääsee samaan? Tällaisia tapauksiahan voi ottaa esille monia. Tällä ja tällä on sitä ja tätä siltä ja siltä kaudelta. Mutta entä nyt lähiaikoina? Viime kaudella puheltiin jo 40 maalista/kausi, mutta mihis sitä jäätiinkään? Tämä kausi on myös alkanut vakuuttavasti... : Ja kyseessä on sentään aivan eri odotuksin, hintalapuin ja meriitein varustettu kaveri. Tämä tulee ottaa huomioon.
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.09.2006 klo 22:54:01 kirjoittanut Dieter Bohlen »
|
|
|
|
|
Balla
Poissa
|
|
Vastaus #44 : 19.09.2006 klo 07:08:25 |
|
Tottakai pitää ja se suolainen hinta onkin se syy miksi Royta pidetään floppina, tällä kaudella 3 ottelua ja 2 maalia, ei kuitenkaan aivan huonosti. Ja mitä tuohon 40 maaliin viime kaudelta tulee, oli se täysin median luoma juttu hyvän alkukauden jälkeen. Sama media hehkutti pari kautta aikaisemmin Ailtonin lyövän Der Bomberin yhden kauden maaliennätyksen. ;D
|
|
|
|
|
Dieter Bohlen
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness im Knast is wie 'ne Meisterschaft!
|
|
Vastaus #46 : 19.09.2006 klo 17:15:22 |
|
Asiasta toiseen. Gerald Asamoah palaa taas joukkueen kokoonpanoon, oltuaan jäähyllä kurinpidollisista syistä. Tapaus on herättänyt jonkin verran keskustelua makrankin puolella, mutta sinnehän ei mielellään mennä, joten kirjoitetaan tänne.
Episodi sai varmasti jonkin verran pohjaa harjoituskauden alun ajoista. Tuolloin Asamoah vielä vietti MM-kisojen takia pidennettyä lomaansa, kuten muutkin kisoissa esiintyneet. Avauksen venyminen Asan osalta tietenkin johti siihen, että alkukauden peluutusta mietittäessä pitempään mukana olleet pelaavat, mikä on varsin loogista. Geraldilla ei näyttänyt olevan ongelmia tämä kanssa, sillä hän uskoi ottavansa avauskokoonpanon paikkansa takaisin muutaman kierroksen jälkeen. Se, millä äänensävyllä ja mitä painottaen tämä kommentti sanottiin - jotkin ovat tulkinneet ylimielisyydeksi, toiset taasen normaaliksi itseluottamuksen osoituksesi - ei ole selvillä, mutta tällaista häneltä kuultiin. Kausi sitten alkoi ja kentällä nähtiin Asamoahin paikalla Halil Altintop. Asamoah pääsi pelaamaan vaihdosta joitakin minuutteja, muttei missään nimessä haluamaansa määrää. UEFA-Cupin avauksessa sekä Saksan cupissa mies kuitenkin esiintyi avauksessa, mutta Bundesligan osalta tilanne ei näyttänyt muuttuvan tulevaisuudessakaan. Tähän on olemassa syynsä. Valmentaja Slomka haluaa joukkueen pelaavan Bundesligassa 4-3-3 systeemillä, pelin ollessa erityisen nopeata hyökkäyssuuntaan. Slomkan systeemissä korostetaan nopeutta sekä tietyllä tasolla myös teknisyyttä, kaksi aluetta, joilla Asa on selvästi kilpakumppaniaan Halil Altintopia jäljessä. Näin ollen Halil on ollut selvä valinta avaukseen. Cupissa ja €urokentillä vastustajat ovat olleet eri luokkaa ja eri tyylin joukkueita kuin kotoisassa liigassa. Nancyä vastaan oli odotettavissa alusta asti, että Schalken hyökkäykset kulkevat paljon laitojen kautta. Tällöin laitapakit olisivat ylhäällä poikkeuksellisen paljon, jolloin tiettyä tasapainoa oli luotava pienin vaihdoksin. Asamoahin sijoittaminen Halilin tilalle tarjosi rauhallisempaa ja varmempaa peliä etenkin alaspäin, siltä varalta, että vastustaja olisi lähtenyt vastaiskuihin samalla laidalla häärivän Rafinhan ollessa ylhäällä. Cupissa takana oli varmasti sama ajatus ja Altintop istui, Asamoah pelasi. ____________________ Nyt sitten ollaan niissä varsinaisissa tapahtumissa. Kuten olettaa saattaa, kuvio on schalkemaisen epäselvä. Oma roolinsa on tietenkin sillä, että varsin avoimesti mielipiteitään jakava Hamit Altintop oli aikaisemmin sanonut julkisuudessa haluavansa suurempaan rooliin. Lausuntojen takana varmasti olivat varsin onnistuneet esitykset etenkin Bremen- ja Aachen-matseissa. Asamoah oli sitten todennut Hamitin velipojalle treeneissä, että tällaiset kommentit soisi annettavan joukkueen sisällä, eikä julkisuudessa. Varmasti taustalla oli aiemmat kokemukset tällaisesta toiminnasta ainakin Neubarthin ja jossain määrin muidenkin valmentajien ajoilta. Asamoah totesi kuitenkin ymmärtävänsä Hamitin tilannetta ja totesi, että voisi kuvitella tekevänsä samoin samassa tilanteessa. Ei muuta. Homma nousi taas pintaan toissa viikolla, kun Asamoah pelasi ensin Cupin ottelussa ja seuranneella viikolla €uro-ottelussa Halilin tilalla. Tiedä sitten mistä homma alkunsa sai, mutta joukkueen piirissä alkoi kulkea huhu siitä, että Asamoah pelaa ainostaan sen takia, että oli uhannut Slomkaa ongelmilla, ellei tämä peluuta miestä. Huhu sai sitten joukkueen kapteenin, Bordonin, reagoimaan ja mies puhui asiasta Slomkan kanssa. Samaan aikaan toisaalla, Altintopien asioita hoitava agentti kävi puhuttelemassa joukkueen manageria, puhuen samasta aiheesta. Tämä sitten johti nähtyihin varotoimenpiteisiin seuran sisällä, sillä jo aiempina vuosina yksi seuran suurimmista ongelmista on ollut samankaltaisten tapahtumien jatkuva esiintyminen. Nyt asiat on kuitenkin saatu selvitettyä ja Asamoah on liitetty takaisin joukkueen vahvuuteen. Täysin ohi tämä homma ei kuitenkaan ole, sillä vielä on edessä ainakin keskustelut Halil Altintopin, tämän agentin sekä valmentaja Slomkan ja manageri Müllerin kanssa. ____________________ Tapahtumaketju on siis suurinpiirtein tuollainen. Jos etsitään mahdollisia "syyllisiä" sekä motiiveja suunnalta tahi toiselta, niin aika vahvasti se tuonne Altintopien perheen suuntaan kääntyy, ainakin itseni kohdalla. Tietenkään mitään varmaa ei pysty sanomaan ja vaikea - ja turha - tässä on ketään sen enempää sormella osoittaa. Tältä yhdeltä suunnalta kuitenkin näyttäisi kumpuavan toivottua enemmän näitä ongelmia. Seuraavan kanssa liikutaan aika vaarallisilla vesillä, sillä oma näkemykseni, mikä perustuu muutamiin aiempiin tapahtumiin sekä turhan lyhyeen päättelyyn, on se, että ongelmat kumpuavat aika pitkälti Hamit Altintopista tai hänen kauttaan vaikuttavasta tahosta (turkkilaiset ja sukulaisten vaikutus, jne.). Hamit nimittäin on useampaan kertaan antanut näytteitä asenteesta, joka näiden perusteella on kyseenalainen. Tuo aiempi lausunto, jota Asamoah kommentoi Halilille, on yksi esimerkki. Lisäksi on siellä täällä kulkenut sellaistakin jutun tynkää (huom.! ennen näitä viimeaikaisia tapahtumia), että Hamit on vaikuttanut joissain asioissa vahvasti veljensä päätöksiin. Esimerkkeinä mainittakoon mm. päätös valita Turkin maajoukkue Saksan sijaan. Huhupuheiden mukaan Halililla olisi ollut haluja pelata myös Saksalle, mutta veljensä enemmän tai vähemmän painokkaan suostuttelun myötä olisi valinnut Turkin. Lisäksi ilmassa on ollut juttuja siitä, että Hamit haluaisi loikata - ja napata veljensä mukaan - Turkkiin pelaamaan, jahka sopimus [tämän kauden jälkeen] loppuu. Tätä vastaan kuitenkin sotisi jossain määrin se, että Halil allekirjoitti Schalken kanssa kuitenkin useamman vuoden sopimuksen. Näiden juttujen pohjalta olen miettinyt sellaista mahdollisuutta, että Altintopien puolelta joku - miksei Halil itsekin - on lähtenyt levittämään tätä Asamoahia koskevaa huhua, varmistaakseen, että peliaikaa tulee oikealle pelaajalle. Ei kuitenkaan pidä sulkea Asaakaan täydellisesti tämän kuvion ulkopuolelle. ____________________ Kuten sanottua, tämä kaikki on aika kaukaa haettua, enkä kyllä mielelläni osoittelisi edes Hamitia sormella. Tosiasiana voidaan kuitenkin pitää sitä, ettei näitä ammattilaisia ole liiemmin järjellä ja aikuistuneella mielellä pilattu, joten tällainen lapsellinen temppuilu voi olla hyvinkin mahdollista. Kun juttuun sekoittuvat eri tahojen ristikkäiset omat intressit, on soppa melkoinen. Tärkeintä tässä tapauksessa on nyt se, että Asan kanssa saatiin hommat puhuttua läpi ja Halilinkin kanssa toivottavasti onnistuu. Kavereiden päähän pitää saada iskostettua, että kilpailu paikoista on kovaa, sillä Schalkella on käytettävissään viisi laadukasta miestä heidän pelipaikalleen. Kilpailu on kovaa ja siinä sivussa tulee varmasti istumaan moni muukin. Molempia kuitenkin tarvitaan joukkueessa, sillä kyseessä on kaksi erityyppistä pelaaja, joilla on sellaisia ominaisuuksia, jotka mahdollistavat useita erilaisia pelityylejä joukkueelle. Olisi myös hyvä saada pelaajat keskinään puhumaan asiasta, ilman ylimääräisiä ulkopuolisia (Hamit, agentit, jne.). Tulevaisuudessa vastaavat tapahtumat (Hamitin kanssa varmasti palataan aiheeseen) toivottavasti käsitellään arvokkaammalla ja vähemmän paskalehdistöä kiinnostavalla tavalla, jottei edes sitä vähäistä joukkuehenkeä tuhota. e: Pientä muokkausta. Hieman hajanaiseksi meni ajatusten juostessa suuntaan ja toiseen kirjoittamisen aikana.
|
|
« Viimeksi muokattu: 19.09.2006 klo 17:29:19 kirjoittanut Dieter Bohlen »
|
|
|
|
|
Dieter Bohlen
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness im Knast is wie 'ne Meisterschaft!
|
|
Vastaus #47 : 19.09.2006 klo 18:04:59 |
|
Tulipas tämäkin täysin puun takaa: Larsen fällt sechs Wochen ausBundesligist FC Schalke 04 muss in den kommenden sechs Wochen ohne seinen dänischen Nationalspieler Sören Larsen auskommen. Der Torjäger zog sich bei der 0:2-Niederlage der "Königsblauen" einen Teileinriss des linken hinteren Kreuzbandes zu. Eine Operation ist jedoch nicht nötig.Vielmehr sollen intensive Reha-Maßnahmen den Heilungsprozess beschleunigen. Trainer Mirko Slomka muss derzeit schon auf Hamit Altintop und Zlatan Bajramovic verzichten. Beide leiden unter einem Atemwegs-Infekt. Levan Kobiashvili muss wegen einer Innenbanddehnung im Knie ebenfalls passen. http://www.kicker.de/fussball/bundesliga/startseite/artikel/355178/Todella harmillinen juttu. Larsenhan oli aivan kauden alussakin sivussa jonkin aikaa loukkaantumisen takia ja nyt pukkaa lisää lomaa. Onneksi materiaali kestää.
|
|
|
|
Balla
Poissa
|
|
Vastaus #48 : 19.09.2006 klo 18:14:42 |
|
Gelsenkirchenissä on aina ollut hyvää silmää hyökkääjille, joten sikälihän tuo Lövenkrandsin hankinta on ihan linjassa. ;D
|
|
|
|
Blaugrana
Poissa
|
|
Vastaus #49 : 19.09.2006 klo 21:54:24 |
|
Gelsenkirchenissä on aina ollut hyvää silmää hyökkääjille, joten sikälihän tuo Lövenkrandsin hankinta on ihan linjassa. ;D Jaaha, olisiko taas listan paikka - vai riittääkö pelkkä muistutus, Balla?
|
|
|
|
|
|