Riosta Quitoon 50 päivässä

[roberto carlos]

Riosta Quitoon 50 päivässä

Alkusanat

 Tässä on jonkinnäköinen tarina meikäläisen seikkailuista ja sekoiluista Etelä-Amerikan kaupungeissa, yöelämässä, stadioneilla, luonnossa jne. Seitsemän viikon retkeeni mahtui paljon tapahtumia, mutta mitään vakavaa takaiskua en kokenut. Tämä oli tavallaan juhlareissu, sillä olihan se kymmenes kerta kyseisessä maanosassa. Jos joku on kiinnostunut, niin edellisen reissun tarina löytyy alla olevasta linkistä ja siitä löytyy linkkejä myös aiempiin. Joitakin hintoja olen muuttanut euroiksi ymmärrettävyyden parantamiseksi.

http://futisforum2.org/index.php?topic=155745.0

 Tämän vuotista reissua suunnitellessani päätin jättää Brasiliassa kiertelyn vähän vähemmälle ja panostaa enemmän uusiin alueisiin.  Aloitin kuitenkin seikkailuni Riosta, koska halusin kokea sambakarnevaalien huuman. Pohjoinen Patagonia Argentiinassa oli seuraava kiinnostava kohde. Viime vuonna olin Chilessä, mutta silloin tutustuin vain kuivaan pohjoisosaan. Chile on pitkä maa ja siellä on paljon muutakin kuin erämaata. Nyt näin vihreämpää Chileä. Equador oli uutena valtiona ohjelmassa ja siitä jäi positiiviset fiilikset. Tällä reitillä poikkesin katsomaan aina futispelejä, kun se vain oli mahdollista. Näin kaikkiaan kahdeksan matsia. Ainoastaan tapahtumat Chilen pääkaupungissa Santiagossa jäivät kaivelemaan. Siellä oli ongelmia pääsylippujen kanssa ja pelit jäivät väliin.
 Jos jotain kiinnostaa kuvat reitiltäni, niin ne ovat nähtävillä facebookissa.

https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10203089031522075.1073741831.1094734507&type=1&l=93848d256e

Sorry, jutusta tuli taas pitkä, mutta pitkät reissut pitkät jutut. Kuvia klikkaamalla saat ne isommaksi.

Flamengo-Emelec

 Kesällä joitain foorumisteja varmasti matkaa MM-kisoja aistimaan Rioon. Heitä varten kerron vähän tarkempaan Rioon tulostani. Tullessani ulos lentokentän ovesta, siinä oli heti taksikuskeja tyrkyttämässä kyytiä. Hinta oli muutama vuosi sitten 60 realia Copacabanalle viennistä. Nyt en edes kysellyt hintoja vaan käännyin saman tien oikealle ja suuntasin askeleeni noin 50 metrin päässä sijaitsevalle bussipysäkille. Hyppäsin siniseen lentokenttäbussiin, maksoin jotain 15 realia ja matkasin sillä Copacabanalle. Onhan se paljon hitaampi kuin taksi, mutta pyrin aina välttämään takseja pitkälti niiden epärehellisyyden takia. Eivät toki kaikki kuskit ole ”kusettajia”, mutta paljon löytyy epärehellisiä kuljettajia.
 Keskiviikkona poikkesin Flamengon myymälässä kyselemässä lippua Copa Libertadoresin matsiin Equadorilaista Emeleciä vastaan. Niille, joille Copa Libertadores ei sano mitään, niin se vastaa Mestareiden liigaa siellä. Kaikkea muuta oli kyllä myynnissä, mutta ei lippuja. Myyjä neuvoi menemään kolme tuntia ennen matsin alkua stadionille ja ostamaan lipun sieltä. En nyt mennyt ihan niin aikaisin, mutta hyvissä ajoin kuitenkin saavuin remontoidulle Maracanalle. Ulkoapäin näytti kaikki muu olevan valmista paitsi metroasemalta tuleva kävelysilta. Sitä ei ollut vielä kaikilta osin asfaltoitu.
 Se oli uutta, että lähinnä tällaisia turistin näköisiä katsojia varten siellä oli stadionin ulkopuolella punalippalakkisia kauniita tyttöjä oppaina. Heti pihaan tultuani sain eräältä heistä hyvät ohjeet, missä ovat lippuluukut. Lähdin kiertämään stadionia kohti lipunmyyntiä. Matkalla ainakin kolme tyttöä kävi selittämässä samat asiat. Kyllähän minä tiesin määränpääni, mutta kauniiden ja mukavanoloisten tyttölasten tullessa juttusille kulutin aina aikaa keskustelemalla heidän kanssaan.
 Tänä päivänä Flamengossa ei pelaa montaakaan Eurooppalaisen futiksen seuraajalle tuttua pelaajaa. Andre Santos on tuttu maajoukkueesta ja kävi hän yrittämässä Arsenalissakin huonolla menestyksellä. 50 maaottelua ja MM-kisoissa 2010 pelannut Elano on selvästi nimekkäin pelaaja ja hän esiintyi kyllä kentällä sen mukaisesti. Ensin kierteinen vapaapotku 25 metristä maalin takanurkkaan. 2-0 maalin hän alusti antamalla ovelan kantapääsyötön kulmalipun tuntumassa. Maalin tehnyt Hernane tuntui olevan fanaattisen fanikatsomon suuri suosikki. Emelec oli aika kesy vierailija ja Flamengo otti helposti 3-1 voiton.

http://www.youtube.com/watch?v=U1RLvnVxX6I



Flamengo otti helpohkon voiton bolivialaisista vieraistaan

Muutto favelaan

 Torstaina pistin kamat kasaan,  siirrryin metrolla Cateten kaupunginosaan ja siellä vuoren huipulla sijaitsevaan Maze -hostelliin, jossa olin viime vuonnakin. Brasilialaiset ymmärtävät kyllä rahan päälle, silloin kun sitä on saatavilla, se kyllä otetaan pois. Karnevaalien aikana hostellien hinnat saattavat nelinkertaistua. Lisäksi pitää maksaa vähintäin viisi-kuusi yötä. Favelahostellia pitävä vanha brittiäijä Bob on kohtuuden miehiä. Hän oli vain tuplannut hintansa ja se ei vielä ylittänyt sietokykyäni, koska halusin nyt kokea maailman suurimmat ja kuuluisimmat bileet, sambakarnevaalit.
 Favelahan tarkoittaa slummia ja niihin ei turisteilla ole mitään asiaa, ellei mukana ole joku favelan asukas. Tämä favela on kuitenkin turvallinen, ei mikään huumejengien ja poliisien välinen taistelukenttä. Täällä ei asu  likaisissa vaatteissa kulkevia katupoikia, vaan porukka on pukeutunut ihan siististi. Asukkailla näytti olevan älypuhelimia ja asunnoissa oli taulutelevisioita. Pihassa ja käytävillä ei ollut roskia, mikä tässä maassa ei aina ole ihan normaalia. Piha-alueella oli muutama pieni baari ja niiden edustalle porukkaa kerääntyi illalla juttelemaan ja hörppimään olutta. Porukka oli kovasti positiivisen oloista. O,6 litran pullo maksoi 6 realia eli pari euroa.
Hostellin huoneet ovat aika karut, sängyt ovat betonia. Vastaavasti aamupala on hyvä, näköalat ovat hienot ja asukkaiden kanssa paljon keskusteleva isäntä on saanut luotua sinne leppoisan tunnelman. Päivänvalossa favela ei näytä mitenkään pelottavalta. Yöllä tilanne on hieman toinen, ainakin jos on menossa sinne ensimmäistä kertaa. Pimeän aikaan kun katselee Cateten kaduilta vuoren huipulle, siellä näkyy vain muutama valopiste.

Sambakarnevaalien I-divisioona

 Ennen lähtöäni löysin  netistä sivuston, mistä pystyi ostamaan lippuja karnevaaleille. Karnevaalithan ovat sambakoulujen väliset kilpailut, joissa kilpaillaan torstaina ja perjantaina I-divisioonan tasolla ja seuraavat kaksi päivää ovat pyhitetty mestaruussarjalle. Riossa asuva kaverini sanoi kyllä, että lippuja voi ostaa kadultakin. Ajattelin kuitenkin ottaa varman päälle ja tilasin netistä lipun torstaille sekä seuraavana viikonloppuna tapahtuvaan voittajien paraatiin. Mestaruussarjan iltaan en tilannut lippua, koska hinta oli todella kova. En enää muista sitä, mutta ei tarvinnut kyllä edes miettiä tilaamista.
 Kuuluisan arkkitehdin Oscar Niemeyerin suunnittelema Sambodromo sijaitsee lähellä ”Central stationia”, mikä on rautatie-ja metroasema pääkadun varrella. Sinne suuntasin hieman jännittynein mielin, koska ei ollut tarkkaa tietoa mitä on edessä. Tapahtuma alkoi klo 21 ja loppui joskus aamulla neljän viiden pintaan, joten rahalle tuli kyllä vastinetta. Vaikka nämä koulut olivat vain I-divisioonan tasoa, niin kyllä niissäkin riitti ihmettelemistä maalaispojalle. Mestaruussarjassa kulkueet ovat vielä näyttävämpiä. Vanha sanonta ”kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa” pätee tässäkin. En osaa kuvailla kulkueita, joten kiinnostuneet voivat katsoa kuvia facebook-sivultani.
 Itse tapahtumapaikalla ei ollut mitään ongelmia, mutta hostelliin palatessani vuoren huipulle pääsyn kanssa oli pientä probleemaa. Favelaan kuljetaan joko mototakseilla tai vanhoilla Volkswagenin pikkubusseilla. Ylöspäin on 2,9 realia ja alas pääsee 1,5 realilla. Reilu meininki, taksat kulujen mukaan. Mototaksikuskit säästävät bensaa laskettelemalla alas sammutetuilla koneilla.
 Aamuyöllä palatessani karnevaaleilta liikennöinti oli jo loppunut, eikä aamuvuoron kuljettajat olleet vielä aloittaneet. Kiipeäminen mutkaista tietä vuoren huipulle ei suuremmin houkuttanut ja päätin ottaa taksin. Lopulta yksi vapaa taksi pysähtyi, hyppäsin etupenkille ja kerroin mihin haluan mennä. Kuljettaja sanoi heti, että ei lähde ajamaan favelaan. Tämän kaverin paikallistuntemus ei ollut kovin korkeata tasoa, koska hän ei rohjennut lähteä sinne. Kyllä siellä muita takseja vieraili. Seisoskelin siinä neuvottomana ylöspäin lähtevän tien alkupäässä. Sitten tuli joku paikallinen autolla ja nostin peukalon pystyyn. Ikinä en ole ennen liftannut Brasiliassa. Ihme ja kumma, auto pysähtyi. Hän vei minut favelan pihaan asti. Tarjosin rahaa, mutta tämä ystävällinen heppu kieltäytyi siitä. Kiittelin häntä kovasti ja olin kovin tyytyväinen päästessäni nukkumaan.
 Perjantai-iltaa lähdin kuluttamaan Lapan kaupunginosaan katubileisiin. Lyhyesti sanottuna siellä on tarjolla kaljaa, viinaa, syötävää, elävää musiikkia ja varmaan jotain muutakin melko pienellä alueella. Ainahan siellä on paljon väkeä perjantaisin,  mutta nyt oli tietysti normaalia enemmän.  Kusen haju oli karmea joka puolella ja kadut täynnä roskia. Vaikka en pidä itseäni minään ”nirppanokkana”, niin en kyllä viihtynyt siinä ympäristössä. Päätin lähteä  takaisin ”kotinurkille”. Vaikka metro kulki läpi yön, niin lähin asema oli kuitenkin suljettu, joten päätin kävellä Cateteen. Aina välillä poikkesin oluelle johonkin pieneen kuppilaan. Siellä se maistui paremmalta, kun kusi ei haissut ja sai istuskella rauhassa.
  Juuri ennen vuorelle lähtevää tietä on yksi baari ja poikkesin vielä siihen istuskelemaan. Siellä istui varsin erikoinen kaksikko ja he pyysivät minut pöytäänsä sanalle. Erikoiseksi kaksikon teki se, että yleensä tällaiset ihmiset eivät istu samassa pöydässä. Fernanda oli siististi pukeutunut, hyvin englantia puhuva ja opiskellut nainen, sanoisinko että keskiluokkaa. Hänen kaverinsa Luis puolestaan asuu jossain toisessa, pahemmassa favelassa eikä englannin kielestä ollut mitään hajua. Fernandan lähtiessä vessaan Luis alkoi heti kauppaamaan kokaiinia. Tein hänelle selväksi, että olut on tarpeeksi minulle. Lopulta lähdin kohti majapaikkaa ja nyt ei auttanut mikään, oli käveltävä ylös. Matkalla oli joku kuppila vielä auki ja keräsin siellä vähän aikaa voimia viimeiseen rutistukseen.

Karnevaalien mestaruussarjan ilta

 Lauantaina päivällä Sami ja hänen tyttöystävänsä Suvi tulivat käymään hostellilla. Samiin tutustuin edellisellä Rion reissullani ja viime kesänä kävimme muutaman  kerran  lounaalla, kun hän yllättäen ilmestyi kotikaupunkiini töihin. Sami on rumpali ja illalla hänellä oli edessään jo viides kerta sambakarnevaaleilla Mangueiran sambakoulun mukana. Hän antoi minulle vinkin, että illalla löytyisi edullinen lippu karnevaaleille. Minä innostuin siitä ja sovimme tapaamisen karnevaalialueen portille. Sitä ennen minulla oli kuitenkin ohjelmassa Cariocan ottelu Flamengo-Nova Iguacu.
 Samin ja Suvin kanssa jutustelu meni vähän pitkäksi ja minulle tuli kiire matsiin. Ensin sai jonottaa metrolippua jonkun aikaa ja Maracanallakin oli ruuhkaa lipunmyynnissä. Lopulta ehdin katsomoon juuri matsin alkaessa. Flamengo vei voiton 2-1 ja  Hernane kunnostautui jälleen maalinteossa.



Maracanan remontti valmistui hyvissä ajoin

 Illalla tapasin karnevaalialueella Suvin, Samin, Jarkon ja Klausin. He olivat ostaneet minulle lipun kadulta 50 eurolla, mikä on tosi halpa hinta. Sambakoulut saavat ilmaisia lippuja ja näitä päätyy kadulle myyntiin .Nyt yö meni mukavasti, kun ei tarvinnut yksin istuskella Sambodromolla. Jarkolla on tavoitteena rummuttaa  ensi vuoden karnevaaleilla ja häneltä sain hyvin karnevaaleja koskevaa tietoa. Olihan nämä mestaruussarjan kulkueet näyttävämpiä kuin ”divarissa”. Yhden sambakoulun kulkueessa saattaa olla 5000 esiintyjää. Kulkueeseen on saatettu käyttää rahaa  miljoonia euroa. Yksi Brasilialaisen futiksen rakastetuimpia tähtiä, Zico, täytti reissuni aikana 60 vuotta. Hänen peliuransa oli yhden sambakoulun teemana.



Karnevaalit ovat upea tapahtuma



Zicon peliura oli yhden sambakoulun teemana



Futis oli muutenkin vahvasti esillä kisavuonna


Vierailu Sao Joao da Barrassa

 Maanantaiaamuna lähdin morjestamaan kaveriani Fabiota Sao Joao da Barraan. Tämä pieni kaupunki sijaitsee noin 300 kilometrin päässä Riosta. Vein hänelle Suomesta keräämiäni pelipaitoja. Fabiolla on jotain 950 aitoa pelipaitaa ympäri maailman. Eniten on luonnollisesti Brasiliasta, mutta Suomi on toisena yli viidelläkymmenellä paidalla.
 Fabio asui aiemmin Riossa, mutta on nyt asunut SJB:ssa yli kaksi vuotta. Hän työskentelee paikallisessa seurassa, hoitaa sen paperiasioita ja tekee juttuja nettiin. Lisäksi hän työskentelee paikallisella radioasemalla ja siitä johtuen hän tuntui olevan varsin tunnettu hahmo kaupungilla.
 Sao Joao da Barra on varsin uusi seura, perustettu 2006. Se aloitti pelaamisen Rion osavaltion C-sarjasta ja nousi B-sarjaan 2010 voitettuaan sarjansa. Viimeiset kaudet se on sijoittunut B-sarjan kärkipäähän, mutta nousu huippuseurojen joukkoon ei ole vielä onnistunut. Ketään suomalaisille tuttua pelaajaa siellä ei ole. Joukkueen nimekkäin kaveri on eittämättä  Fabion hankkima valmentaja Jorge Luis Andrade. Peliurallaan hän pelasi Flamengossa 569 matsia, Romassa ja Vasco da Gamassa. Maaotteluita hänellä on 11 ja Olympiahopeaa Soulin kisoista.



Sao Joao da Barran stadionin ruokailutila



Sao Joao da Barra pelaa Cariocan B-sarjassa



Fysiikkavalmentaja veti omat treenit loukkaantumisista toipuville pelaajille


373 katsojaa futispelissä.

Palattuani Rioon majoittauduin samaan hostellin Copacabanalla kuin maahan tullessani. Porukka oli muutoin vaihtunut mutta kämppäkaverini Detroitista oli edelleen siellä. Ronny oli lähtenyt karkuun Detroitin kylmää talvea ja tullut muutamaksi viikoksi treenaamaan Rion saleille. Hän oli pitkälti samannäköinen lihaskimppu kuin jenkkien pikajuoksijat, mutta aivan liian lyhyt tähän lajiin.
 Lauantaina iltapäivällä oli ohjelmassani Bangu-Madureira matsi. Sinne päästäkseni minun piti matkailla junalla liki tunti. Taisi olla  24. seisake missä hyppäsin pois junasta. Jos eteeni tuodaan yhden metro- ja junanvaunun matkustajat, niin se on todella helppo sanoa kummat ovat kumpiakin. Junan matkustajat ovat tummempaa väkeä ja siellä ei näe mitään pukumiehiä eikä kyllä turistejakaan. Eräässä oppaassa sanotaan ”supervia (juna) liikennöi kaupungin ulkopuolisille köyhille alueille, jonne tuskin kukaan suomalainen haluaa matkustaa”. Minä nyt kuitenkin halusin.
 Monet kaverini ehkä luulevat, että käyn Brasiliassa otteluissa, joissa on väkeä ja tunnelmaa yllin kyllin. Asia ei kuitenkaan aina ole näin. Vuonna 2009 ottelussa Flamengo-Vasco da Gama oli liki 70.000 katsojaa ja oli myös tunnelmaa katsomossa. Nyt tässä saman sarjan matsissa oli sateisessa säässä paikalla vain mitättömät 372 katsojaa minun lisäkseni. Se ei ole kuitenkaan pohjat vielä. Muutama vuosi sitten Cariocan C-sarjan ottelu pelattiin suljettujen ovien takana. Pääsimme sinne kaverini kanssa Fabion mukana ja yleisömäärä taisi jäädä alle kymmenen hengen.
 Vierailin Bangun kotistadionilla muutama vuosi sitten Fabion kanssa, mutta silloin siellä ei ollut peliä. Lipunmyyntiluukku oli noin 15x15 cm reikä betoniseinässä. Maksoin vajaat seitsemän euroa lipustani ja sillä pääsi takasuoralle katselemaan. Minun lisäkseni siellä oli joku kolmisenkymmentä henkeä, useimmat minua reilusti vanhempia äijiä. Päädyssä rumpuryhmä piti meteliä ja jotain sähikäisiä he ampuivat ilmaan suuren maailman tyyliin. Bangu on voittanut kaksi Rion osavaltion mestaruutta, mutta viimeisin on vuodelta 1966. Nykypäivänä sillä ei ole käytännössä mahdollisuutta voittaa kolmatta, koska joku neljästä mestaruussarjan seurasta hoitaa aina voiton kotiin
.


Avustavat erotuomarit lämmittelemässä



Bangu ja Madureira tasasivat pisteet 1-1 tuloksella

 Kotijoukkueella ei ollut ottelussa mitään panosta, mutta Madureira oli vielä putoamisvaarassa. He aloittivatkin pirteästi, heti ensimmäisellä minuutilla Carlinhos taiteili näppärästi pallon maaliin. Harvoin näkee samalla lailla tehtyä maalia. Harvalukuisen kotikatsomon iloksi Bangu onnistui tekemään tasoitusmaalin ja pisteet jaettiin 1-1 tuloksella. Sarjan päätyttyä Bangu oli 10. ja Madureira 14.  Tämä sijoitus riitti sarjapaikan säilyttämiseen.



Bangun fanikatsomo

http://www.youtube.com/watch?v=sNvNCJzTl7I

Botafogo alamaissa

 Vierailuni Riossa päätin Botafogo-Flamengo ottelulla. Olen nähnyt monia kaupungin neljän suuren seuran keskinäisiä matseja ja tämä oli ehkä vaisuin koskaan. Botafogon kausi meni heikosti, sijoitus vasta yhdeksäs, kun muut huippuseurat olivat taulukon kolme ensimmäistä. Clarence Seedorfin lähteminen Italiaan valmentajaksi oli varmasti yksi syy vaisuun kauteen. Katsojia ottelussa oli 12648, joista varmaan 12.000 oli Flamengo-faneja. Niin paljon näkyi puna-mustaa väriä katsomossa. Botafogon fanit olivat jo hylänneet joukkueensa.
 Hostellissani kaupattiin valmista pakettimatkaa kyseiseen otteluun 53 euron hintaan ja sillä lipulla ei  olisi päässyt hyville paikoille. Tapani mukaan menin metrolla Maracanalle, ostin lipun hyvälle paikalle ja maksoin kaikkiaan  35 euroa. Olin paikalla hyvissä ajoin ja kävelin Flamengo-fanien baariin tarkoituksenani juoda olut ja aistia ennakkotunnelmia. Se jäi haaveeksi, sillä oluen myynti oli lopetettu kaksi tuntia ennen matsia. No, se nyt ei ollut suuri takaisku. Stadionin sisäpuolella kyllä myytiin olutta, mutta merkintä (s/alcool) tarkoittaa ilman alkoholia.



Yhdestä luukusta löytyy myös englantia puhuva lipunmyyjä



Täällä pelataan tuleva MM-finaali Brasilia-?...

 Aivan samoin kuin Bangussa, avustavat erotuomarit olivat kauniimman sukupuolen edustajia, Lilian ja Andrea nimeltään. Tytöt hoitivat hommansa ihan hyvin. Flamengo ei pelannut mitenkään vakuuttavasti, mutta otti pisteet 0-2 voitollaan. Urakkaa helpotti vastustajan saama punainen kortti 67. minuutilla.

http://www.youtube.com/watch?v=3jivkBrPaRI

 Rioa pidetään vaarallisena kaupunkina ja sitä se varmasti osittain onkin. Siellä pärjää kuitenkin maalaisjärjellä ja hyvällä tuurilla. Itse en tuntenut kertaakaan pelkoa eikä edes taskuvarkaat tällä kertaa ahdistelleet. Siellä pitää kuitenkin olla hyvin nöyrä. Bob kertoi tarinan ystävästään, italialaisesta elokuvatuottajasta. Bob meni häntä vastaan lentokentälle, näki kultaisen kaulaketjun hänellä ja neuvoi ottamaan sen pois. Vastaus oli, ”älä sinä ala neuvomaan minua”. Italiaano hyppäsi taksista pois Copacabanalla hotellinsa edustalla. Lähes välittömästi ryöstäjä tarttui ketjuun ja koitti riuhtaista sen poikki. Paksu ketju ei kuitenkaan katkennut ja kaula oli kovilla. Sitten hän kaatoi uhrinsa maahan, löi pään asfalttiin, aukaisi ketjulukon ja häipyi paikalta. Bob oli käynyt katsomassa ystäväänsä sairaalassa, mutta malttoi olla sanomatta mitään pisteliästä.

Raakaa touhua Buenos Airesissa

 Maanantaina aamupäivällä lähti lentoni Buenos Airesiin. Saman päivän iltana siellä pelattiin ottelu Quilmes-All Boys. Stadion ei ollut kuitenkaan aivan lähellä hostelliani, mikä oli pääkadun tuntumassa. Taksilla en halunnut lähteä niin kauas ja bussilla en jaksanut lähteä seikkailemaan sinne. Ehkä oli parempi, että en mennyt stadionille, sillä matsi sai ikävää julkisuutta televisiossa ja lehdistössä. Televisiossa näytettiin, kun fanit ottivat yhteen. Maassa makaavaa uhria potkittiin ja muuta vastaavaa. Seuraavan päivän sanomalehdissä oli samoja kuvia etusivuilla. Kysyin asiasta eräältä foorumistilta, kuka on Argentiinan futiksen asiantuntija. Hän kertoi, että siellä ottivat yhteen saman seuran kaksi eri faniryhmittymää! Heillä oli jotain erimielisyyksiä, jotka piti ratkoa näin ikävällä tavalla.



Tällaiset tapahtumat eivät kuulu stadioneille

 Jotain sain sentään aikaiseksi ensimmäisenä päivänäni Buenos Airesissa. Tulin hostellini ovesta kadulle ja käveltyäni kymmenisen metriä, huomasin San Lorenzon toimiston olevan siinä. Painuin saman tien sisälle ja ostin kaksi lippua Copa Libertadoresin matsiin San Lorenzo-Union Espanola. Toinen lippu oli kaveriani Pasia varten. Hänet oli lomautettu ja innokas matkailija päätti lähteä saman tien maailmalle. Seuraavana päivänä samaan hostellihuoneeseen saapui nuori brittipoika, ManU-fani Paul. Tutustuttuamme kävimme ostamassa hänelle myös ”biletin”.
  Ajattelin tiistaina tehdä kävelyretken D-sarjan matsiin Riestra vastaan Centro Espanol. Google Mapsia apuna käyttäen piirtelin jonkinlaisen kartan vihkooni ja uskoin osaavani suunnistaa stadionille. Juttelin asiasta ”respassa” olleen tytön kanssa ja hän tyrmäsi ideani välittömästi. ”Älä mene sinne, alue on liian vaarallinen jopa päivällä” oli hänen viestinsä minulle. Esimerkiksi Rioon verrattuna tunnen Buenos Airesin eri alueita tosi heikosti eikä minulla ollut mitään tietoa tästä kyseisestä alueesta. Uskoin paikallista ja jätin lähtemättä. Tosin jos olisin vuosien aikana aina uskonut paikallisten kieltoja, niin monia juttuja olisi jäänyt näkemättä ja kokematta.
 Keskiviikkoiltana lähdin metrolla Pasin ja Paulin kanssa kohti San Lorenzon stadionia. Tämä stadion ei todellakaan sijaitse millään hienostoalueella, aivan sen vieressä on iso slummi. Olin ollut siellä pari vuotta sitten San Lorenzon ja Boca Juniorsin välisessä matsissa. Silloin tunteet kuumenivat katsomossa ja penkit lentelivät ilmassa. Nyt pienilukuinen vieraskannattajien ryhmä oli yksistään toisessa päädyssä ja väliä isäntien kannattajiin oli reilusti.



San Lorenzo-Union Espanola (Chile)

 Isännät hallitsivat ensimmäistä puoliaikaa ja johtivat tauolla 1-0. Toisella jaksolla chileläinen vierailija alkoi pelata rohkeammin ja sai otetta pelistä. Ansaittu tasoitusmaali tuli 83. minuutilla. Tässä ottelussa kohtasivat neljän joukkueen lohkon kaksi parasta, sillä lopulta Union Espanola voitti lohkon ja San Lorenzo oli kakkonen.

http://www.youtube.com/watch?v=Hrn4cCA3XXo

 Aivan samoin kuin edellisellä kerralla, ottelun jälkeen piti odotella jonkun aikaa poispääsyä stadionilta. Ongelmien välttämiseksi vieraskannattajat päästetään ensin alta pois ja sitten vasta loput. Sitä en tiedä onko tämä yleinen käytäntö Argentiinassa, mutta missään muualla en ole kohdannut moista tapaa.
 Pelin jälkeen meiltä meni jonkin aikaa, ennen kuin saimme taksin. Paul ainakin oli sen näköinen, että hän halusi alueelta mahdollisimman äkkiä pois. Slummin läheisyys ja pimeä yö olivat tehneet tehtävänsä. Lopulta pääsimme metroasemalle, mutta sitten tuli pieniä ongelmia. Viimeisin metro oli jo lähtenyt eikä meillä ollut tarpeeksi kolikoita linja-autoa varten. Paikallisbusseissa lipun voi ostaa vain kolikoilla. Jouduimme ottamaan taksin, mutta matka hostellille oli yllättävän lyhyt ja edullinen.
 


Valtava slummi on heti stadionin vieressä

Patagonian kautta Chileen

 Heti seuraavana päivänä lensimme pohjoiseen Patagoniaan, Barilocheen. Aluetta kutsutaan kauneutensa vuoksi ”Etelä-Amerikan Sveitsiksi”. Tapasin hostellissa yhden sveitsiläisen reppureissaajan ja hän myönsi nimen pitävän paikkansa. Bariloche on talviurheilukeskus, mutta nyt siellä oli syksy alkamassa.
 Barilochessa eksyimme Pasin kanssa hieman väärälle vaellusreitille. Ensin menimme hiihtohissillä vuoren huipulle ja sitten lähdimme etenemään vuoren rinnettä kohti määränpäätämme. Alku oli helppoa, mutta nopeasti reitti muuttui pelottavaksi ja myös vaaralliseksi. Sorarinne oli todella jyrkkä ja siellä täällä oli kiviä. Jos jostain syystä olisi horjahtanut nurin ja lähtenyt pyörimään rinnettä alas, niin siinä ei olisi ollut mitään tehtävissä. Itse koin, että tämä reitti ei ole minua varten ja yhteisellä päätöksellä palasimme takaisin. Myöhemmin luin, että reitti on vain kokeneita vaeltajia varten…Itseäni en todellakaan lue siihen joukkoon. Maisemat vuoren huipulta olivat kyllä komeat, jylhää Andien vuoristoa ja alhaalla järviä.
 Kaupunkiin tutustuessamme kävimme myös paikallisella jalkapallokentällä. Stadionista puhuminen olisi liioittelua, siksi vaatimaton heidän peliareenansa oli. Sitä en tiedä mitä sarjaa kaupungin joukkue pelaa. Barilochessa vietimme kolme täyttä päivää ja sen jälkeen lähdimme linja-autolla kohti Chileä ja Puerto Montt:n kaupunkia.



Barilochen futisareena oli melko vaatimaton

[roberto carlos]

Parhaat bileet Puerto Monttissa

 Täältä ei ollut majoitusta varattuna, mutta löysimme läheltä linja-autoasemaa vähän erilaisen majapaikan. Vähän iäkkäämpi naishenkilö, Perla nimeltään majoitti reissaajia talonsa yläkerrassa. Jotkut olivat majoittuneet hänen pihaansa teltassa. ”Casa Perla” oli rauhallinen paikka majailla eikä hintakaan ollut paha.
 Kävimme sitten illalla syömässä ja muutamalla oluella. Tarkoitus  oli jo mennä nukkumaan, mutta eräästä hieman epämääräisen näköisestä rakennuksesta kuului musiikkia ja päätimme tutkia paikan. Se oli Traga Traga- baari. Siellä oli seitsemän ihmistä ja parafiinilämmitin keskellä baarin lattiaa. Ensin paikalliset katsoivat meitä hieman ihmetellen, ”mitäs miehiä tänne nyt tuli”. Vähitellen pääsimme paikkaan ”sisälle” ja olut alkoi maistua. Pikku hiljaa muut asiakkaat poistuivat ja siellä oli enää meidän lisäksi kaksi tyttöä, isorintainen Yubitza ja eräs toinen. Kolmen aikaan tarjoilija pisti ovet lukkoon ja lähti kotiosa. Se ei menoa haitannut, musiikki soi ja tarjoilu pelasi. Ajattelin, että Yubitzan täytyy olla viihteellä oleva tarjoilijatar, ei tällainen meno muutoin olisi mahdollista. Myöhemmin kävi ilmi, että päättelin ihan oikein.
 Olimme pari yötä Perlan majoittamina, mutta viimeiseksi yöksi meidän piti vaihtaa tilan puutteen vuoksi hänen ystävättärensä pitämään majapaikkaan. Viimeisenä iltana ”eksyimme” taas Traga Traga- baariin. Koin pettymyksen, kun huomasin Yubitzan olevan tiskillä töissä. Hänestä ei nyt saisi seuraa. Mutta nyt ei oltu Suomessa vaan Chilessä ja asiat hoidetaan siellä erilailla. Yubitza toi tilaamani 0,6 litran olutpullon, kaksi lasia, istahti penkille ja alkoi ottamaan olutta kanssani. Jos joku halusi juotavaa, hän kävi palvelemassa asiakkaan ja palasi takaisin. Hänessä oli jotain sellaista puoleensavetävää.
 Sitten tuli ongelma avaimien kanssa. Pasi oli valmis lähtemään nukkumaan ja meillä oli vain yhdet avaimet majapaikkaan. Piti tehdä valinta, joko lähteä turvallisesti nukkumaan tai jäädä sinne ilman mitään tietoa, missä viettää loppuyön. No, siinä vaiheessa kulki jo” lujaa”, muodokas nainen vieressä ja vaikka minkälaisia visioita mielessä, niin enhän minä malttanut lähteä. Pasi lähti, minä jäin. Jossain vaiheessa keksin idean, voinhan mennä linja-autoasemalle torkkumaan loppuyöksi, jos parempaa paikkaa ei löydy.
 Pitkällä järjestyksenvalvojaurallani olen joutunut selvittelemään useita riitoja ja tappeluita. Nyt jouduin Chilessäkin auttamaan tarjoilijaa järjestyksenpidossa. Baarin asiakkaat eivät paljoa englantia puhuneet, mutta eräs kanssani samanlaista rallikuskienglantia höpöttänyt heppu päätyi jossain vaiheessa yötä juttusilleni. Ihan mukavanoloinen kaveri. Loppuyöstä joku ”viiksimies”tuli hänelle haastamaan riitaa ja äijät katselivat toisiaan tuimasti. Todennäköisesti molemmat olivat baarin ”kantapeikkoja”,  jotka ovat vuosikausia istuneet tässä juottolassa ja taas seuraavalla viikolla ”jauhavat paskaa” samassa pöydässä. Änkesin itseni päätä pidempänä äijien väliin. Tämä viiksimies selitti jotain minulle viikset tutisten. Minä kuuntelin ymmärtäväisen näköisenä ja heitin aina silloin tällöin ”si, si” väliin, vaikka en ymmärtänyt pätkääkään hänen vuodatuksestaan. Hän varmaan luulee vieläkin, että minä osaan espanjaa. Vähitellen tilanne rauhoittui ja äijät palasivat omiin pöytiinsä.
 Baarin mennessä kiinni minulle järjestettiin ilmainen yösija rakennuksen toisesta kerroksesta. Siellä oli pieni kämppä ja sieltä heräsin aamupäivällä ihmetellen aluksi, että missä oikein olen. Usein tällaisissa pienissä paikallisten asukkaiden baareissa on parempi meno, kuin keskustan hienommissa paikoissa. Niissä on vaikea saada mitään kontaktia ihmisten kanssa.

Reissun pahin moka

 Illalla lähdimme yöbussilla kohti Los Angelesia, tai piti lähteä. Hiippailin linja-autoasemalle olutpullo kädessä ja se riitti syyksi, että eivät suostuneet ottamaan kyytiin. Pasi oli jo aiemmin ostanut liput ja niistä saimme kyllä rahat takaisin. Siinä ei auttanut kuin mennä toisen firman bussilla Chillaniin ja sieltä sitten aamulla takaisinpäin Los Angelesiin. Yhden olutpullon takia ajelimme  yli 200 km ylimääräistä, kaikkiaan matka oli yli 700 km. Se siinä harmitti eniten, että meillä oli tapaaminen suomalais-chileläisen pariskunnan kanssa ja myöhästyimme siitä jonkun verran. Lopulta tapasimme Los Angelesin linja-autoasemalla.
 Entinen koulukaverini Tuula järjesti meille majapaikan ystäviensä Riitan ja Tulion luokse. Vietimme rentouttavat kolme päivää maaseudun rauhassa  nauttien hyvästä ruuasta. Tietysti kun Chilessä ollaan, niin viiniäkin oli tarjolla. Sunnuntaina ajelimme vuoristossa kohti Argentiinan rajaa. Reitti oli kaunis ja mielenkiintoinen mutta samalla surullinen. Siellä on 45 ristiä tien varressa, yksi jokaisen kuolleen varusmiehen kohdalla. Kymmenisen vuotta sitten joukko varusmiehiä pistettiin siirtymään kasarmilta toiselle  ilman ketään johtajaa. Heti alkumatkasta pojat joutuivat ylittämään joen ja kastelivat itsensä pahoin. Talvi vuoristossa on todella raju, pakkasta, kova tuuli ja paljon lunta. Näissä oloissa 45 poikaa uupui ja paleltui reitin varrelle, viimeinen vain 300 metriä ennen kasarmia. Osa pojista selvisi perille.
 Tuliolla oli paljon mielenkiintoisia juttuja Chilestä ja omasta elämästään. Aikanaan Suomesta lähtiessään hän otti mukaan vaunun porakaivojen tekoa varten sekä vetäjäksi Virosta hankitun Zilin, venäläisen maastokuorma-auton. Kymmenen vuoden aikana hän teki 28 porakaivoa Pohjois-Chilen alueelle, mikä on yksi maailman kuivimpia alueita.
 Los Angelesista menimme suoraan ohi Santiagon Valparaisoon. Kaupunkiin, mikä on suurelta osin rakennettu vuorenrinteille. Valparaison linja-autoasemalla pyöriessämme kuulin huudettavan ”Marcus, Marcus”. Eihän se nyt ihan nimeäni vastaa, mutta käännyin kuitenkin ympäri. No siinähän oli chileläinen pariskunta keiden kanssa söin lounasta samassa pöydässä Chiloen- saarella viikko takaperin ja noin 1000 km etelämpänä. He puhuivat vain espanjaa ja lounaan aikana he kyselivät minulta kovasti asioita Suomesta ja retkestäni. Nämä peruskysymykset ovat helposti ymmärrettävissä, kun osaa edes espanjan perussanat. Selvisin omasta mielestäni hyvin heidän kysymyksistään. Onneksi ei ollut illallista heidän kanssaan, sitten olisivat kysymykset jo vaikeutuneet liikaa. Taas tuli uusi todiste, että ”maailma on pieni”.
 Valparaison hostellissa tapasin ensimmäiset suomalaiset reissaajat ja vieläpä kaksi toisilleen tuntematonta pariskuntaa. Toinen porukka vuokrasi auton ja lähti sillä seikkailemaan Pohjois-Chileeen ja toinen pariskunta oli maapalloa kiertämässä. He olivat lähteneet liikkeelle syyskuussa ja vapuksi oli tarkoitus päästä kotiin.

Santiagossa jäivät pelit näkemättä

 Viikonlopuksi tulimme Chilen pääkaupunkiin Santiagoon, tarkoituksenamme nähdä kaksi matsia. Lauantaina aamupäivällä lähdimme otteluun Union de Chile-Union la Calera. Pääsimme stadionin liepeille, mutta emme sisälle. Siellä ei ollut lipunmyyntiä laisinkaan, vaan ne olisi pitänyt ostaa ennakkoon. Ei muuta kuin takaisin hostellille ja ”uutta matoa koukkuun”. Sain respan kaverilta ohjeet mennä paikkaan, missä myytäisiin lippuja sunnuntain Colo Colon otteluun. Metrolla eräälle asemalle, sieltä pohjoiseen päin ja korkein rakennus, olivat ohjeet. Constanera Centerin futuristinen torni on Etelä-Amerikan korkein rakennus, 300 metriä korkea. Se oli kyllä helppo havaita, kun ensiksi löysin vain oikean ilmansuunnan. Ostoskeskuksesta löytyi kioski, missä myytiin lippuja, mutta  kuitenkaan tähän otteluun niitä ei ollut enää saatavilla. Palasin allapäin hostellille, kun mikään ei nyt tuntunut onnistuvan. Respassa oli nyt kaksi heppua ja toinen tiesi heti, että lippuja ei enää saa. Edellisessä matsissa oli ollut joku räjähdys ja nyt ei sitten myyty lippuja niin paljoa kuin normaalisti.
 Maanantaina minun ja Pasin tiet erosivat. Viime hetkellä lippuja hankkiessaan Pasi ei löytänyt yhtään järkevää ja edullista lentoa Equadoriin, minne minä olin ostanut lippuni jo kuukausia aiemmin. Kyllähän yksin on mukava ja helppo matkustaa mutta kaverin seura oli kyllä ihan tervetullutta kolmen viikon jaksolle. Pasi lähti Santiagosta kohti Saltaa ja Argentinaa.

Copa Libertadoresia Guayquilissa

 Guayquil on Equadorin suurimpia kaupunkeja, mutta siellä ei ollut paljoa nähtävää. Tiistaina kävelin kaikki näkemisen arvoiset paikat lävitse ja keskiviikko olikin sitten vain epämääräistä pyörimistä kaupungilla ja lipun  (7,5 e) torstain matsiin kävin ostamassa. Hostellin pitäjä soitti kaverilleen ja hänen kanssaan ajelimme George Capwell- stadionille. Tämä kaveri ei puhunut yhtään englantia, mutta hän sai lähtiessämme ohjeet, mihinkä haluan lipun. Hostellin pitäjän mukaan oli tärkeätä, että menen pitkälle sivulle. Päädyssä oli fanikatsomo ja siellä ei välttämättä olisi ollut turvallista olla.



Emelecin kotistadion Guayquilissa

 Stadionin ympäristöäkin hän piti vaarallisena ja suositteli taksilla menoa. Matka ei ollut kuitenkaan kuin pari kolme kilometriä ja päätin kävellä. Kävelin mennen tullen ja mitään ongelmia ei ollut. Nyt sain nähdä uusintana Emelecin ja Flamengon yhteenoton. En ole mikään fanaattinen Fla:n kannattaja, mutta tälle reissulle vain osui neljä heidän otteluaan. Minun lipullani pääsi pääkatsomon vastakkaiselle puolelle, missä ei ollut montaa penkkiriviä. Halusin ylemmille riveille, mutta ne olivat sisälle mennessäni jo kokolailla täynnä. Sitten huomasin, että ylärivillä seisovan naispoliisin vieressä oli hieman tyhjää tilaa. Ei nyt tarvinnut hänen varpailleen sentään istua, mutta lähelle kuitenkin.
 Varsinkin päätykatsomoissa näytti olevan kova meno päällä. Ennen pelin alkua kentänhoitajat joutuivat töihin siivotessaan kentän päädyn puhtaaksi vessapaperista. Olin hakenut peliin lisäjännitystä lyömällä Unibetin kautta vetoa ottelusta. Tämän ottelun pelasin vierasvoitoksi ja toisena kohteena oli Kärppien voitto Lappeenrannassa, mikä toteutui.



Hetki ennen pelin alkua

  Pelattiin jo lisäaikaa, tilanne oli 1-1 ja molemmat maalit oli tehty rangaistuspotkuista. Flamengon Negueba sai pallon laidallaan. Kotijoukkueen topparit seurasivat katseellaan vain palloa eivätkä heidän taakseen unohtunutta Paulinhoa. Negueba pisti tarkan syötön hänelle ja Paulinho ohitti maalivahdin tolpan viereen uponneella laukauksellaan. Minä en Emelecin fanien keskellä uskaltanut edes hymyillä mutta katsomon päätyyn eristetyt parikymmentä brassia riemuitsivat senkin edestä. Tässä vaiheessa elämä vielä hymyili Fla:n faneille, mutta alkulohko päättyi karmeaan pettymykseen. Kotitappio Meksikon Leonille pudotti Flamengon pois jatkopeleistä.Sainpahan tämän maalin ansiosta vähän takaisin futispelien lippuihin menneitä rahoja.



Molempien seurojen Copa Libertadores-cup päättyi pettymykseen

http://www.youtube.com/watch?v=4TLc1O_Sn0g

Equadorin liigamatsissa jenkkipojan kanssa

 Guayquilista lähdin linja-autolla kohti Cuencaa. Paikallinen linja-autoasema oli melkoisen iso, lipunmyyntikioskeja oli kaikkiaan 90. Joku ystävällinen sielu johdatti minut suoraan oikealle luukulle. Luukulta numero 51 ostin oman lippuni neljän tunnin ajelulle vuoristossa. Etelä-Amerikassa ei tunneta meidän matkahuoltojärjestelmää, vaan jokaisella bussiyhtiöllä on omat lipunmyyntipisteensä. Luukun yläpuolella lukee aina paikkakunnat, mihinkä kyseiseltä luukulta voi ostaa ”biletin”.
 Hostellissa tutustuin samassa kämpässä majailleeseen Sashaan. Vaikka nimi viittaa itään, hän oli  kotoisin Kaliforniasta. Hänessä oli vähän suomalaistakin verta, sillä hänen isänsä vaari oli ollut suomalainen. Sasha oli kiinnostunut moottoripyörien rata-ajosta ja tiesi kyllä Mika Kallion. Jalkapallo-ottelussa hän ei ollut koskaan ollut ja nyt tämä asia korjattiin. Lauantai-iltana kävelimme läheiselle stadionille seuraamaan liigaottelua Deportivo Cuenca-Deportivo Quito.
 Maksoimme lipusta 3.75e ja sillä pääsi pääkatsomon vastakkaiselle puolelle. Stadionin suunnitellut insinööri ei ole ollut kyllä mikään ”penaalin terävin kynä”. En ole missään nähnyt näin tökerösti rakennettua stadionia. Pitkällä suoralla osuudella oli vain yksi sisääntuloaukko. Ensimmäiset katsojat olivat asettuneet keskiviivan tuntumaan ja aina seuraavien piti ängetä itsensä istuvien katsojien välistä kohti päätyä. Tosi käytännöllistä. Tuskin tämä täyttäisi mitään turvallisuuspykäliä eurooppalaisilla kriteereillä.



Cuencan stadionin sisääntulo oli hieman tyhmästi suunniteltu

 Kotijoukkue Deportivo oli sarjataulukon viimeisenä eikä tämä ottelu tuonut helpotusta heidän tilanteeseensa. Toisella jaksolla vieraiden Gonzales tykitti pallon alakulmaan ja se jäi ottelun ainokaiseksi osumaksi. Ottelussa ei montaa hyvää maalintekotilannetta nähty. Yleisöä oli paikalla 5427 henkeä.



Equadorin liiga ei ole niitä Etelä-Amerikan tasokkaimpia

http://www.youtube.com/watch?v=PaVv0moZ_ec

Hyppy 40 metriä korkealta sillalta

 Cuencasta jatkoin matkaani pieneen Alausin kylään. Ainoa syy, miksi saavuin tänne, oli vuoren rinteillä kulkeva juna. Reitin nimi on Nariz del Diablo (Nose of the Devil). Junamatka oli kyllä kokemisen arvoinen ja maisemat olivat välillä melko huimat. Jäin sitten Alausiin yhdeksi yöksi ja piti mennä illalla yhdelle oluelle ihan ajan tappamiseksi. Löysin yhden paikan, mutta siellä vanha äijä ei suostunut myymään olutta. Ymmärsin sen verran, että sunnuntaisin ei myydä olutta. Ensimmäisen kerran törmäsin tällaiseen sääntöön Etelä-Amerikassa.
 Alausista jatkoin Rio Bambaan. Vähän tylsähkö kaupunki, jossa vietin myös yhden yön. Tiistaina saavuin sitten Banokseen, mikä on reppureissaajien suuressa suosiossa. Banos on pienehkö vuorten ympäröimä paikka, missä voi harrastaa monia erilaisia juttuja, tehdä retkiä ja nauttia kuumista kylvyistä. Banos on kyllä oikea ”turistirysä”, mutta pidin  paikasta.
 Heti seuraavana päivänä lähdin päivän viidakkoretkelle Amazonin alueelle. Se oli hyvä veto, päivä meni nopeasti hyvässä porukassa. Yhtä asiaa vain ihmettelin suuresti. Olen tehnyt useita veneretkiä E-Amerikassa ja aina on annettu pelastusliivit. Nyt meidän ohjelmassa oli jonkun Amazonin sivuhaaran laskeminen kanooteilla. Keneltäkään ei kysytty, osaatko uida ja pelastusliivejä ei annettu kenellekään. Itse jäin viimeiseen, kaikkein pienimpään kanoottiin kahden australialaisen hepun kanssa. Ei se nyt mikään kauhean jyrkkä putous ollut, mutta sen verran tyrskysi, että kastuin napaa myöten. Välillä mentiin maihin tyhjentämään kanoottia. Kahdesti kanootti lipui ison kiven yli ja silloin tuli jo mieleen, että joutuuko tässä uimaan Amazonissa.
 Seuraavana päivänä kämppäkaverini Alanna, Simon ja Joey  päättivät vuokrata maastopyörät ja lähteä päiväksi ajelemaan. He kysyivät minua mukaan ja päätin lähteä. Pyörävuokraamossa tapasimme  Maryn ja Ramonan ja he liittyivät meidän porukkaan. Aikamme ajettuamme saavuimme isolle sillalle, missä oli mahdollista suorittaa ”swing jump”. Siinä hypätään sillan kaiteelta benji-köyden avulla. Köyden toinen pää on kiinni toisessa kaiteessa ja se pistää hyppääjän keinumaan, kun köydestä loppuu joustovara.
 Jäimme katselemaan touhua. Jonkun hypätessä, tokaisin sen paremmin ajattelematta ”olisi hienoa koittaa”. Siitähän porukka sai ”vettä myllyyn” ja alkoivat yllyttämään minua ”Marko do it”. Lopulta suostuin siihen ja lähdin pukemaan valjaita ylleni. Siinä vaiheessa, kun piti kiivetä kaiteelle avustajan antaessa ohjeita, aloin miettimään, mitä olen mennyt lupaamaan. Kyllähän se hirvitti seistä siellä kaiteella, kun alapuolella 40 metrin päässä virtasi joki. Paluuta ei ollut. Kun seisot siellä kaiteella Finland-paita päällä ja kaverit sekä monet muut ovat kamerat valmiina, niin ei voi enää ”puihinkaan mennä”. Avustaja laski, one, two, ja kolmosella sukelsin tulemaan alas. Valjaiden remmi vähän nykäisi sisäreidestä ja siellä oli iso mustelma vielä pari viikkoa hypyn jälkeenkin. Kaikkineen hyppy meni hyvin ja paineet purkautui rajuna tuuletuksena, kun jäin keinumaan joen päälle.
 Perjantaina kävin ostamassa bussilipun linjalle Banos-Quito. Tarkoitus oli lähteä lauantaiaamuna klo 8.30, mutta toisin kävi. Illalla lähdin käymään baarissa ja törmäsin meidän viidakko-oppaaseen ja hänen kavereihinsa. Hänen etunimensä on Ruma. Ruman kanssa olin haastellut baaritiskillä jo edellisenä iltana. Hän puhui jonkun verran englantia ja tietysti espanjaa, mutta se ei ole kuitenkaan hänen äidinkielensä. Hän on kasvanut viidakossa ja puhuu parhaiten ketsuan-kieltä. Ruma kertoi, että viidakossa puhutaan kaikkiaan seitsemää eri kieltä.
 Baarin mentyä kiinni haimme jostain ”pimeän pullon”. Viski ei ole todellakaan minun suosikkijuomani, mutta nyt ei ollut muutakaan tarjolla. Pojat yrittivät puhuttaa jotain turistityttöjä mukaan jatkoille, mutta eivät lähteneet.  Loppuyöstä ”tuhosimme” viskipullon puhtaalla äijäporukalla.
 Päivällä herasin hostellistani yhden aikaan. Bussi oli lähtenyt ilman minua. Ei siinä mennyt kuin viisi dollaria hukkaan. Onneksi en joutunut maksamaan lisäyöstä, vaikka lähtöni meni pitkäksi. Marssin rinkkani kanssa ”linikselle” ja bussi pääkaupunkiin Quitoon lähti juuri sopivasti minun tullessani sinne.

Futisfani Norjasta

 Olen nähnyt ja kokenut lukuisia hostelleja Etelä-Amerikassa ja nyt Quitossa kohdalleni osui yksi kaikkien aikojen parhaista. Tilat olivat tosi hyvät ja porukka hostellissa oli mukavaa. Hyväkään hostelli ei tunnu hyvältä, jos siellä tuntee itsensä yksinäiseksi. Tromssasta liikkeelle lähtenyt Öystein toivotti minut tervetulleeksi sinne ja meillä alkoi juttu luistaa. Hän kyseli Suomen tämän hetken parhaita futareita. Mainitsin tietysti Niklas Moisanderin ja Roman Eremenkon. Öystein kysyi heti, ”onko hän Aleksein poika?” Silloin muistin, että isä Eremenkohan kävi pelaamassa Tromsassa (1998). Kolumbialaiseen Samyyn ehdin myös tutustua illan aikana. Mukava tyttö ja hän lupasi esitellä Bogotaa, jos joskus vierailen siellä.
 Sunnuntaina keskellä päivää, kuumimpaan aikaan, pelattiin liigaottelu El Nacional-Manta.  41.000 katsojaa vetävä Olimpico Atahualpa stadion oli melko lähellä majapaikkaani, joten annoin sen taksikuskille osoitteeksi. Equadorissa taksit eivät olleet järin kalliita.
 Paahtava aurinko paistoi suoraan alaspäin stadionin yllä. Stadionin ulkopuolella myytiin jäisessä vedessä olleita pusseja, joissa oli vesi- ja mehupullo. Näitä todella tarvitsin ja ostin pullot. Mennessäni stadionille sisälle, minut pysäytettiin ja pulloista pyöräytettiin korkit pois. Se oli tosi outoa. Ilmeisesti näin tehtiin sen takia, että mikäli yleisö innostuisi heittelemään pulloja kentälle, ne ainakin osittain tyhjenisivät ilmassa lentäessään. Perussa pullo piti tyhjentää pussiin ennen sisälle menoa.
 Kuumasta ilmasta huolimatta kotijoukkue El Nacional oli hieman ”jäässä”. Vieraiden mennessä 0-2 johtoon 75. minuutilla osa yleisöstä sai tarpeekseen kuumuudesta ja suosikkiensa saamattomasta esityksestä. He poistuivat stadionilta. Angulon tekemä kavennusmaali 83. minuutilla toi vielä uutta eloa kotijoukkueeseen ja sen kannattajiin. Tasoitusmaalia ei kuitenkaan nähty. Näin kuitenkin kolme maalia. Samaan aikaan pelattiin toinen matsi, johonka olisin voinut myös mennä ja se oli päättynyt maalittomana.



Pääkatsomossa ei ollut paljoa porukkaa



Toisella puolella oli sitten enemmän



Tämäkin ottelu pelattiin keskellä päivää juuri kuumimpaan aikaan

http://www.youtube.com/watch?v=J49msEJ8DQk

Kiireinen vaihto Bogotassa

 Seitsemän viikon jälkeen olin valmis lähtemään kotikulmille viettämään pääsiäistä. Oli kuitenkin lähellä, ettei tullut vielä päivän lisäaikaa, mitä en todellakaan kaivannut. Mennessäni Quiton lentokentälle virkailija katseli lentolippuvaraustani pitkään, pyysi odottamaan hetkisen ja lähti palaveeraamaan toisen virkailijan kanssa. Se ei luvannut mitään hyvää. Palattuaan tiskinsä taakse hän aloitti sanomalla ”una problema”. Varaamani lento oli peruttu, mutta sain kaksi tuntia myöhemmin lähtevän lennon tilalle. Tajusin heti, että nyt tulee kiireinen vaihto Bogotassa Frankfurtin koneeseen.
 Koneen laskeuduttua Bogotaan, minulla oli vajaa tunti aikaa siihen, kun seuraava lento nousee ilmaan. Meidät tuotiin lentokenttäbussilla terminaaliin ja sitten pääsin ”irti”. Pitkällä askeleella harpoin menemään terminaalin käytäviä. Turvatarkastus meni heittämällä läpi. Lopulta pääsin koneeseen pää hieman kostuneena ja puuskuttaen. Olin viimeinen koneeseen tullut matkustaja ja melko pian kone lähti liikkeelle.
 Käytävän viereisellä paikalla istunut kaveri antoi minulle tilaa, jotta pääsin keskelle istumaan. Sanoin jotain hänelle karkealla englanninkielelläni. Kaveri vastasi yllättäen, ”oletko sinäkin Suomesta?”Kyllä suomalainen aina suomalaisen tuntee. Jyväskyläläinen kaveri oli ollut veljeään tapaamassa Kolumbiassa ja hänen seuransa oli hyvin tervetullutta. Pitkä lento Atlantin yli sekä kuuden tunnin odotus Frankfurtissa menivät paljon nopeammin, kun oli juttukaveri seurana

[ensijokolmas]

En ehtinyt vielä lukea, mutta vilkuilun perusteella vahva jo etukäteen. Muokkaan pois, jos tarina kostautuu pettymykseksi..

e: Mahtava reissu varmasti oli. Lutuurimeininki katsomossa tuossa Emelecin ja Flamengon Copa Libertadoresin ottelussa Ecuadorissa hieman yllätti, sillä olin jostain syystä siinä käsityksessä, että tuolla suunnalla ei E-Amerikan mittapuulla mikään parhain kannattajakulttuuri ole. Kahdessa muussa ottelussa vaikuttikin olevan hiljaisempaa.

San Lorenzon fanit taitavat olla Argentiinan parhaimmistoa, ja pakkohan tuonne on päästä vielä tunnelmia haistelemaan, vaikka tosiaan paljon kuullut kauhutarinoita kerrottavan tuosta stadionin ympäristöstä. Ehkä ne ovatkin vain tarinoita..

Toki myös Yubitzan ja roberto carlosin ujolle romanssille

[León]

Sama, ehdin katsoa vain kuvat, mutta jo sillä perusteella Paljon samoja paikkoja on oman reissun listalla, joten ehkä tästä jopa oppii jotain. Nättejä mimmejä ja futista ainakin löysit, mitä sitä enempää tarvitseekaan? Iso kiitos tästä!

[Axo]

Minä luin toki kokonaan samantien. Mielenkiintoinen raportti jälleen! Tälläkin kertaa oli sen verran eksoottisia kohteita jalkapallon ulkopuolelta että niistäkin katsoisi mielellään muutaman kuvan. Olen tainnut pyydellä näitä aiemminkin samalta kirjoittajalta .

[León]

Minä luin toki kokonaan samantien. Mielenkiintoinen raportti jälleen! Tälläkin kertaa oli sen verran eksoottisia kohteita jalkapallon ulkopuolelta että niistäkin katsoisi mielellään muutaman kuvan. Olen tainnut pyydellä näitä aiemminkin samalta kirjoittajalta .

Katoitko nuo Facebookin kuvat jo? Siellä oli aikamoinen nippu ja melkein kaikki oleellinen.

[Alty]

Riosta Quitoon 50 päivässä



Raakaa touhua Buenos Airesissa

 Maanantaina aamupäivällä lähti lentoni Buenos Airesiin. Saman päivän iltana siellä pelattiin ottelu Quilmes-All Boys. Stadion ei ollut kuitenkaan aivan lähellä hostelliani, mikä oli pääkadun tuntumassa. Taksilla en halunnut lähteä niin kauas ja bussilla en jaksanut lähteä seikkailemaan sinne. Ehkä oli parempi, että en mennyt stadionille, sillä matsi sai ikävää julkisuutta televisiossa ja lehdistössä. Televisiossa näytettiin, kun fanit ottivat yhteen. Maassa makaavaa uhria potkittiin ja muuta vastaavaa. Seuraavan päivän sanomalehdissä oli samoja kuvia etusivuilla. Kysyin asiasta eräältä foorumistilta, kuka on Argentiinan futiksen asiantuntija. Hän kertoi, että siellä ottivat yhteen saman seuran kaksi eri faniryhmittymää! Heillä oli jotain erimielisyyksiä, jotka piti ratkoa näin ikävällä tavalla.



Tällaiset tapahtumat eivät kuulu stadioneille

 Jotain sain sentään aikaiseksi ensimmäisenä päivänäni Buenos Airesissa. Tulin hostellini ovesta kadulle ja käveltyäni kymmenisen metriä, huomasin San Lorenzon toimiston olevan siinä. Painuin saman tien sisälle ja ostin kaksi lippua Copa Libertadoresin matsiin San Lorenzo-Union Espanola. Toinen lippu oli kaveriani Pasia varten. Hänet oli lomautettu ja innokas matkailija päätti lähteä saman tien maailmalle. Seuraavana päivänä samaan hostellihuoneeseen saapui nuori brittipoika, ManU-fani Paul. Tutustuttuamme kävimme ostamassa hänelle myös ”biletin”.
  Ajattelin tiistaina tehdä kävelyretken D-sarjan matsiin Riestra vastaan Centro Espanol. Google Mapsia apuna käyttäen piirtelin jonkinlaisen kartan vihkooni ja uskoin osaavani suunnistaa stadionille. Juttelin asiasta ”respassa” olleen tytön kanssa ja hän tyrmäsi ideani välittömästi. ”Älä mene sinne, alue on liian vaarallinen jopa päivällä” oli hänen viestinsä minulle. Esimerkiksi Rioon verrattuna tunnen Buenos Airesin eri alueita tosi heikosti eikä minulla ollut mitään tietoa tästä kyseisestä alueesta. Uskoin paikallista ja jätin lähtemättä. Tosin jos olisin vuosien aikana aina uskonut paikallisten kieltoja, niin monia juttuja olisi jäänyt näkemättä ja kokematta.
 Keskiviikkoiltana lähdin metrolla Pasin ja Paulin kanssa kohti San Lorenzon stadionia. Tämä stadion ei todellakaan sijaitse millään hienostoalueella, aivan sen vieressä on iso slummi. Olin ollut siellä pari vuotta sitten San Lorenzon ja Boca Juniorsin välisessä matsissa. Silloin tunteet kuumenivat katsomossa ja penkit lentelivät ilmassa. Nyt pienilukuinen vieraskannattajien ryhmä oli yksistään toisessa päädyssä ja väliä isäntien kannattajiin oli reilusti.



San Lorenzo-Union Espanola (Chile)

 Isännät hallitsivat ensimmäistä puoliaikaa ja johtivat tauolla 1-0. Toisella jaksolla chileläinen vierailija alkoi pelata rohkeammin ja sai otetta pelistä. Ansaittu tasoitusmaali tuli 83. minuutilla. Tässä ottelussa kohtasivat neljän joukkueen lohkon kaksi parasta, sillä lopulta Union Espanola voitti lohkon ja San Lorenzo oli kakkonen.

http://www.youtube.com/watch?v=Hrn4cCA3XXo

 Aivan samoin kuin edellisellä kerralla, ottelun jälkeen piti odotella jonkun aikaa poispääsyä stadionilta. Ongelmien välttämiseksi vieraskannattajat päästetään ensin alta pois ja sitten vasta loput. Sitä en tiedä onko tämä yleinen käytäntö Argentiinassa, mutta missään muualla en ole kohdannut moista tapaa.
 Pelin jälkeen meiltä meni jonkin aikaa, ennen kuin saimme taksin. Paul ainakin oli sen näköinen, että hän halusi alueelta mahdollisimman äkkiä pois. Slummin läheisyys ja pimeä yö olivat tehneet tehtävänsä. Lopulta pääsimme metroasemalle, mutta sitten tuli pieniä ongelmia. Viimeisin metro oli jo lähtenyt eikä meillä ollut tarpeeksi kolikoita linja-autoa varten. Paikallisbusseissa lipun voi ostaa vain kolikoilla. Jouduimme ottamaan taksin, mutta matka hostellille oli yllättävän lyhyt ja edullinen.
 

Se on yleinen käytäntö. Nyt toki vierasfanit on bannissa, mutta normaalisti se menee aina noin. Jokseenkin ärsyttävää jäädä kököttelemään stadionille puoleksi tunniksi ottelun jälkeen. Osa katsojista lähteekin tämän takia peleistä 10 min ennen loppua. Se slummi siinä San Lorenzon stadionin vieressä on kyllä karu. Sitä alkaa pikkaisen katseleen ympärilleen kun tuonne menee katsomaan peliä.

[laardi79]

En ehtinyt vielä lukea, mutta vilkuilun perusteella vahva jo etukäteen. Muokkaan pois, jos tarina kostautuu pettymykseksi..

e: Mahtava reissu varmasti oli. Lutuurimeininki katsomossa tuossa Emelecin ja Flamengon Copa Libertadoresin ottelussa Ecuadorissa hieman yllätti, sillä olin jostain syystä siinä käsityksessä, että tuolla suunnalla ei E-Amerikan mittapuulla mikään parhain kannattajakulttuuri ole. Kahdessa muussa ottelussa vaikuttikin olevan hiljaisempaa.

San Lorenzon fanit taitavat olla Argentiinan parhaimmistoa, ja pakkohan tuonne on päästä vielä tunnelmia haistelemaan, vaikka tosiaan paljon kuullut kauhutarinoita kerrottavan tuosta stadionin ympäristöstä. Ehkä ne ovatkin vain tarinoita..

Toki myös Yubitzan ja roberto carlosin ujolle romanssille

   Sama. Hienosti nivottu yhteen futis ja kaikki muu mielenkiintoinen.

[León]

e: Mahtava reissu varmasti oli. Lutuurimeininki katsomossa tuossa Emelecin ja Flamengon Copa Libertadoresin ottelussa Ecuadorissa hieman yllätti, sillä olin jostain syystä siinä käsityksessä, että tuolla suunnalla ei E-Amerikan mittapuulla mikään parhain kannattajakulttuuri ole. Kahdessa muussa ottelussa vaikuttikin olevan hiljaisempaa.

Pahoittelut offtopikista... Yleisestihän meno on kuulemma aika vaisua, mutta Emelecin barra la Boca del Bozo lienee Ecuadorin paras ja sen lisäksi S.C. Barcelonan Sur Oscura on myös ihan vaikuttava ilmestys. Molemmissa kannattajakatsomoissa on joka matsissa tuhansia tyyppejä ja parhaimmillaan noihin päätyihin taitaa upota reilusti yli 10 tuhatta katsojaa.

Youtubesta löytyy hyvin pätkiä, tässä esimerkiksi yksi randomilla kaivettu näyte Sur Oscuran menosta https://www.youtube.com/watch?v=fb2BdD37Ghg . Ongelma Ecuadorissa on pitkälti se, että el Ídolo del Ecuador on haalinut varmaan vähintään viidenkymmenen prosentin kannatuksen koko maan laajuudelta ja tämä Barcelonan monokulttuuri on näivettänyt paikallisen toiminnan Emelecia ja paria Quiton joukkuetta lukuunottamatta.

[Bootlegger]

Ei pitäis eksyä tälle alueelle ennen nukkumaanmenoa.. Hyvä rapo

[John Eskobar]

Melkosia seikkailuja.

[Nordkapp]

Taatua roberto carlos laatua taas

[Demas]

Hienoa juttua Nyt duunissa niin en saanu kaikkea luettua,pitää jatkaa kotona.

[Sforbiciata]

Aivan mahtavaa raporttia, erittäin kiinnostavaa!

Kysymys: puhutko portugalia tai espanjaa sujuvasti?

[Tango Rosario]

Kysymys: puhutko portugalia tai espanjaa sujuvasti?

Se näyttäisi selviävän raportista:

Nyt jouduin Chilessäkin auttamaan tarjoilijaa järjestyksenpidossa. Baarin asiakkaat eivät paljoa englantia puhuneet, mutta eräs kanssani samanlaista rallikuskienglantia höpöttänyt heppu päätyi jossain vaiheessa yötä juttusilleni. Ihan mukavanoloinen kaveri. Loppuyöstä joku ”viiksimies”tuli hänelle haastamaan riitaa ja äijät katselivat toisiaan tuimasti. Todennäköisesti molemmat olivat baarin ”kantapeikkoja”,  jotka ovat vuosikausia istuneet tässä juottolassa ja taas seuraavalla viikolla ”jauhavat paskaa” samassa pöydässä. Änkesin itseni päätä pidempänä äijien väliin. Tämä viiksimies selitti jotain minulle viikset tutisten. Minä kuuntelin ymmärtäväisen näköisenä ja heitin aina silloin tällöin ”si, si” väliin, vaikka en ymmärtänyt pätkääkään hänen vuodatuksestaan. Hän varmaan luulee vieläkin, että minä osaan espanjaa.

Juttelin asiasta ”respassa” olleen tytön kanssa ja hän tyrmäsi ideani välittömästi. ”Älä mene sinne, alue on liian vaarallinen jopa päivällä” oli hänen viestinsä minulle. Esimerkiksi Rioon verrattuna tunnen Buenos Airesin eri alueita tosi heikosti eikä minulla ollut mitään tietoa tästä kyseisestä alueesta. Uskoin paikallista ja jätin lähtemättä. Tosin jos olisin vuosien aikana aina uskonut paikallisten kieltoja, niin monia juttuja olisi jäänyt näkemättä ja kokematta.
 

Näissä kannattaa tosiaan käyttää omaa harkintaa. Usein kiellot tuntuvat ylimitoitetuilta ja paikallisten asenne ylisuojelevalta, mutta ei niitä voi olla kokonaan noteeraamattakaan. Vaikeaa tasapainoilua siis. Olennaista lienee varautuminen henkisesti siihen, että jotain voi tapahtua, sekä joukkoon sulautuminen, jos suinkin mahdollista.

[roberto carlos]

Aivan mahtavaa raporttia, erittäin kiinnostavaa!

Kysymys: puhutko portugalia tai espanjaa sujuvasti?

En tosiaan puhu sujuvasti. Kummastakin kielestä osaan tärkeimpiä perussanoja, enemmän portugalia. Kun osaa numerot, tervehdykset, kohteliaisuudet, ruokasanastoa, vuorokauden ajat ja muita tärkeitä perussanoja, niin niillä kyllä selviää. Kyllä paikalliset ymmärtää rahan päälle, vielä koskaan ei ole yöpaikka, ruoka tai bussilippu jäänyt saamatta heikon kielitaidon vuoksi. Eivät he aja pois, vaikka puhuu kieltä huonosti. Tarvittaessa kaivan kynän, vihkon ja sanakirjan esille. Tottakai matkasta saisi paljon enemmän irti, kun pystyisi sujuvasti keskustelemaan paikallisten kanssa.

[roberto carlos]

Se näyttäisi selviävän raportista:

Näissä kannattaa tosiaan käyttää omaa harkintaa. Usein kiellot tuntuvat ylimitoitetuilta ja paikallisten asenne ylisuojelevalta, mutta ei niitä voi olla kokonaan noteeraamattakaan. Vaikeaa tasapainoilua siis. Olennaista lienee varautuminen henkisesti siihen, että jotain voi tapahtua, sekä joukkoon sulautuminen, jos suinkin mahdollista.

Asia on juuri näin, aivan kuin olisi itse kirjoittanut nämä sanat. Otin aikanaan kuvia Maracanan ulkopuolella ja paikallinen kaverini ei sitä oikein hyväksynyt. Piti liian suurena riskinä menettää kamera. Olen ottanut aina stadionien ulkopuolellakin kuvia, mutta olen henkisesti varautunut siihen, että kamera saataa lähteä. Tottakai se kyrsii, mutta ei tule olemaan suuri järkytys, jos näin käy joskus.

[Axo]

Katoitko nuo Facebookin kuvat jo? Siellä oli aikamoinen nippu ja melkein kaikki oleellinen.

No nyt katsoin, kiitoksia vaan!. Hienot kuvat ja juurikin sitä mitä kaipailin . Olinhan minä tuon alussa olleen linkin huomannut, mutta kiinnostavaa tekstiä lukiessa pääsi unohtumaan. 

[B Watson]

Itse tällä hetkellä Riossa roberto carlosin suosimaan Mazeen majoittuneena ja voin kyllä suositella.

Itse en vanhoilla nivelilläni uskalla futista aktiivisesti harrastaa, mutta kuka uskaltaa voi täällä osallistua peleihin. Favelan sällit kokoontuvat torstai-iltaisin sinne alemmalle tekonurmikentälle pelaamaan 6 v 6 tms. kokoonpanoin paras kolmesta maalista matseja niin, että voittava joukkue jää kentälle. Uskoisin siellä haastetta riittävän vähän kovemmillekin pelaajille.

Edit. Pannaan tänne hieman rapoa omasta reissusta,kun en jaksa uutta topikkiakaan avata.

Toistaiseksi kolme matsia nähtynä. Toissa viikonloppuna Maracanalla Flamengon ja Botafogon välinen paikallismatsi Brasileiron A-sarjassa. Flamengo on pahasti alamaissa tällä hetkellä ja sarjan pohjimmaisena ennen tätä ottelua. Jalkapalloilullisesti ottelu ei suurempia tarjonnut, mutta Flamengon kannattajat ovat aina kokemisen arvoisia. Meteliä riitti tuntia ennen ottelun alkua pitkälle matsin loppumisen jälkeenkin vaikka porukkaa oli vain 47 000 ilmoitettua katsojaa. Matsi päättyi Flamengon 1-0 voittoon Alecsandron ekan jakson puskumaalilla. R$ 40 hintaiset liput tuli hankittua Maracanan lippuluukulta edellisenä Torstaina niitten tullessa myyntiin, mutta olisi noita vielä ottelupäivänäkin saanut hankittua.

Keskiviikolle sattui Copa Brasileiron matsi Vasco da Gaman ja Ponte Pretan välillä. Ottelu alkoi iltakymmeneltä ja paikalliset varoittelivat stadionin olevan muka vaarallisella alueella ja bussin kuski ja rahastajakin suosittelivat taksia, sillä bussimme ei aivan Sao Januariolle asti mennyt vaan vajaan kilometrin päähän.

Alue on kieltämättä hieman rähjäistä seutua, mutta mitään ongelman häivääkään en kokenut. Lippuluukulla oli myynnissä vain 40:n realin lippuja, joten päädyimme ostamaan R$15 hintaiset liput trokarilta 25:n realin kappalehintaan. Kavereita oli aivan avoimesti sisäänkäynnin edessä lippuja kauppaamassa, eikä seuran porukoilla tuntunut olevan mitään sitä vastaankaan vaan vahvistivat lippujen aitouden.

Sao Januarion ympäristössä oli ottelun alla hyvä bailumeininki baareineen ja ruokakojuineen ja stadionin pääkatsomo on fasaadiltaan varmasti kaunein jalkapallostadion, jonka olen nähnyt. Loput stadionista on seisomakatsomoa toisen päädyn ollessa ilman katsomoa.

Vasco oli voittanut ensimmäisen osaottelun Sao Paulossa 2-0, eikä tämäkään kovin kummoista tuskaa tuottanut. 2-1 kotivoitto 7700 katsojan edessä ja seisomakatsomossa bileet pystyssä. Ottelun paras pelaaja oli kuitenkin Ponte Pretan vasemmassa laidassa pelannut numero 17, jonka nimeä en ole vieläkään onnistunut selvittämään, kun brasseilla ei taida olla tapana pelinumeroita vakiinnuttaa pelaajille vaan numerot tuntuvat vaihtuvan matsista toiseen, eikä niitä sitten tietenkään mistään otteluraporteista löydä.

Ottelun jälkeen valuimme takaisin pikatien varteen, josta bongasimme minibussin menossa Lapaan kolmen realin hintaan, josta lopun matkaa kävelimme Tavares Bastosiin.  

Menneenä viikonloppuna valuin itsekseni Madureiran Aniceto Moscosolle serie C:n matsiin Guaratinguetaa vastaan. Stadionille on kaiketi joskus mahtunut 10 tuhatta katsojaa, mutta toisen sivun katsomoon on nyt asennettu penkit, joten realistinen kapasiteetti lienee jossain 4000 paikkeilla. Tässä matsissa tuskin oli paikalla kahta sataa katsojaa, mutta Madureiran junnut pitivät hyvää meteliä alusta loppuun helvetillisestä helteestä huolimatta. Kotijoukkue voitti ottelun 3-1 ja veskari Jonathan oli ottelun hahmo pitämällä Madureiran ensimmäisellä jaksolla ottelussa torjunnoillaan. 20 realia tuli hintaa tälle sympaattiselle kokemukselle.

Kaiken kaikkiaan Rio on edellisestä reissustani 15 vuoden takaa kehittynyt positiiviseen suuntaan. Palvelut kuten julkinen liikenne pelaa mainiosti, eikä mitään suurempia kusetusyrityksiä ole tullut eteen, enkä ole missään vaiheessa kokenut oloani tippaakaan turvattomaksi vaikka yksinkin on tullut kuljettua ties mihin aikaan. Erikoismaininta Favela Tavares Bastosin kansalle, joita ystävällisempiä ihmisiä saa hakea.

e2. Pannaan tänne vielä loputkin eli tämän viikonlopun saldo oli Fluminense-Coritiba ja Flamengo -Sport, molemmat Maracanalla. Ensinmainittu oli tämän reissun paras peli ja kentällä paras brasseissa näkemäni pelaaja - Fluminensen Dario Conca. Jostain kumman syystä kaveri ei ole koskaan Euroopassa pelannut vaikka taidot aivan varmasti riittäisivät. Viihdyttävä ottelu päättyi Coritiban loppuhetkien tasoituksella 1-1. Tunnelmaa riitti vaikka paikalla oli vajaat 30 tuhatta henkeä ja vaikka Fluminensen kannattajakunta onkin aika keskiluokaista porukaa useimpien tyytyessä istumaan matsin aikana. Liput tähän matsiin R$20 eli 6,5 euroa.

Sunnuntaina Flamengon peliin menessä jouduin pettymään lippujen suhteen, parhaitten pohjoiskaarteen paikkojen ollessa loppuunmyydyt. 40 paikallista rahaa saivat paikat vastakkaisessa päädyssä, jossa meno oli edellisiä Flamengon matseja rauhallisempaa aina Eduardon lopussa puskemaan voittomaaliin saakka. Flamengon matseihin kannattaa siis vaivautua hankkimaan liput ennakkoon ja ne tulevat yleensä myyntiin Maracanan lippuluukulta ottelua edeltävällä viikolla.

Keskiviikkona paluu Eurooppaan ja seuraavan reissun suunnittelu edessä. Täältä tähän.