Mursu tulee kylään! Mursu peräsimessä, eniten tehtyjä maaleja, iloista hyökkäävää futista, hävitään kelle pitikin(?) ja laidalla viilettää taikuri Bah. Ei, nyt ei ole kyseessä vuoden 2011 HJK, vaan kauden 2014 Mypa, jonka ohjaksiin Antti "Mursu" Muurinen siirtyi tällä kaudella. Mypan kausi on alkanutkin todella hyvin ja on tällä hetkellä sarjassa toisena kaksi pistettä edellä Jaroa.
Kerholla on ollut todella nihkeä alkukausi. Puolustus on pitänyt varsin hyvin ja alkukauden suurin yllättäjä Kerhon osalta on ollut toppari Gogoua, joka on debyyttinsä jälkeen pelannut täydet 90 minuuttia jokaisessa ottelussa ja ihan ansaitusti. Hyökkäyssuuntaan onkin sitten ollut enemmän ongelmia ja kahdessa edellisessä ottelussa ei ole saatu tehtyä yhtään maalia. Klubia vastaan puolustettiin hyvin lähes koko ottelu ja viimeisillä minuuteilla saatiin todella hyvä paikka, kun López pääsi läpiajoon. Tätä kautta kuvaavaan tyyliin miehen ratkaisu oli kuitenkin heikohko ja pari minuuttia myöhemmin omissa sitten soi. Jaroa vastaan kotona olikin sitten kauden heikoin esitys, mitä minä olen nähnyt. Jarolla oli koko ottelun todella vahva keskikentän prässi, joka tappoi Kerhon pelinrakentelun täysin. Ne harvat kerrat kun saatiin peliä avattua laidan kautta, saatiin puolittaisia paikkoja, mutta kaiken kaikkiaan surkea esitys. Ei Jarollakaan toki hirveästi paikkoja ollut, mutta he tekivät sen yhden tarvitun ja sillä saivat ansaitut pisteet Pietarsaareen. Se menneistä, sitten keskitytään tulevaisuuteen.
Sarjatilanne:
O V T H P
2. Mypa 11 6 3 2 21
11. SJK 9 2 3 4 9
Kerholla on loukkaantuneina kapteeni Pavle ja Josu, joka ei nyt meinaa päästä millään kunnolla kuntoon. Lähde palaa takaisin kokoonpanoon ja tuo mukavasti lisää juoksuvoimaa kentälle. Saa nähdä lähteekö Simo puolustusvoittoisella tyylillä otteluun, kun vastassa on kuitenkin eniten maaleja sarjassa tehnyt joukkue, jolloin pyritään vastaiskuilla tekemään tarvittavat maalit. Tässä on vaan se ongelma, että Kerholta ei ole oikein luonnistunut nuo nopeat hyökkäyksiin lähdöt, vaan pallo monesti pysähtyy keskialueelle, jolloin vastustaja pääsee ryhmittymään. Kunhan Simo ei vaan laita Moosea kärkeen, sillä siellä mies menee aikalailla hukkaan. Tällä kaudella Moose on ollut Kerhon parhaimpia pelaajia niissä peleissä, missä on ollut kärjen alapuolella alla olevista syistä:
- Uskaltaa haastaa 1vs1 tilanteissa, joista onnistuessaan tekee nopeudellaan vaarallisia hyökkäystilanteita
- Osaa antaa todella hyviä läpisyöttöjä, joita valitettavasti muilta keskikentän pelaajilta ei ole hirveästi nähty (KuPS peli - Lópezin maali)
- Prässää voimakkaasti ja oikein, jolloin a: vastustajan on pakko heittää pitkää tai b: avautuu maalipaikka (MIFK peli - Lehtisen maali)
Aspegren olisi myös kiva nähdä välillä avauksessa, vai onkohan välit Simoon tulehtuneet ihan täysin.
PS. Masse avaukseen HELVETTI!
Toivottu avaus:
Lehtinen
Pelvas Moose López
Laaksonen Matrone
Aspegren Gogoua Lähitie Kams
Aksalu
Näkisin ehkä Lähteen ennemmin Lópezin tilalla, mutta onko loukkaantumisen jälkeen avauksen kamaa? Penniä voisi myös kokeilla laiturina, sillä ei tuo laitapakki oikein tunnu hänen oikealta paikaltaan.
SJK - Mypa 2-1
Bah 17'
Pelvas 44'
Laaksonen 88'
AM: 2200
Palvelut ja portit aukeavat puolitoista tuntia ennen ottelun alkua keskiviikkona 4.6. klo 17.00.
Lippujen hinnat:
- 15 euroa (normaali)
- 10 euroa (opiskelijat, työttömät ja varushenkilöt)
- 5 euroa (lapset 7-12 vuotta)
Ilmaiseksi lapset alle 6 vuotta ja sotaveteraanit.
Ottelu näkyy myös totuttuun tapaan
ISTV:stä.
SJK:n otteluennakko
tästä