Taavetti_Merimies
Poissa
Suosikkijoukkue: AFCA
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
: 14.06.2014 klo 22:16:51 |
|
Ennen kisoja, ja nyt kisojen alettua, itseä on mietityttänyt asia nimeltä maalivahdit: Brasilian ykkösveskarina häärii 35-vuotias Toronton ykköskassari, Kolumbian maalia vartioi 43-vuotias Faryd Mondragon, Argentiinan ykkönen on Monacon penkkimies sekä Hollannin ykkösenä aloittanut Cillessen oli vielä syksyllä Ajaxin kakkosvaskari ja ennen turnausta pelannut huikeat kahdeksan maaottelua.
Kokeneemmasta kaartista Casillas sanoi pelanneensa uransa huonoimman ottelun Hollantia vastaan päästäen viisi maalia ja Italian Buffon on avauspelin loukkaantuneena. Saksan Neuer ja Ranskan Lloris kuuluvat etukäteen turnauksen parempiin torjujiin mutta kummankin listaaminen edes Euroopan viiden parhaan joukkoon ei ole itsestäänselvyys. Muista Belgian kaksikko Mignolet ja Courtois on seurajoukkuetasolta nimekäs, mutta pelaa ensimmäistä kansainvälistä arvoturnaustaan. Englanti taas ei Hartin aikana ole saavuttanut paljoakaan eikä näissäkään kisoissa maalta odoteta ihmeitä. Afrikkalaisjoukkueiden maalivahdeista ei viitsi edes aloittaa - riittää kun sanoo että maanosan ykkösjoukkueena pidetty Norsunluurannikko luottaa Norjan Tippeliganin Stäbek IF:n Sayoba Mandeen.
Ehkä aika kultaa muistot, mutta minä vaan kysyn miksi nykyveskat näyttävät kovin pliisuilta aiempien kisojen Chilavertin, Barthezin, Kahnin tai Higuitan kaltaisiin nimiin verrattuna?
|
|
|
|
Fuzzy Dunlop
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #1 : 14.06.2014 klo 22:19:19 |
|
Belgia avaa tiistaina, pääsemme silloin ihailemaan Thibaut Courtoisin otteita.
|
|
|
|
Pluris
Poissa
Suosikkijoukkue: Super Eagles
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #2 : 14.06.2014 klo 22:29:34 |
|
Kolumbian maalia vartioi 43-vuotias Faryd Mondragon
Taisi kyllä Ospina avata tuossa ottelussa. Nigerian Vincent Enyeamalta on lupa odottaa jälleen hyviä otteita, mies miltei nollasi Argentiinan neljä vuotta sitten ja paikka Lillen kakkosvahtina on vaihtunut ylivoimaiseen avauspaikan betonointiin. Enyeama oli myös lähellä ottaa nimiinsä Ranskan liigan ennätyksen maalin puhtaana pitämisestä. Meksikon Ochoa ei ehkä joutunut suuriin hommiin eilen, mutta Ajaccion ykkösveska on hyvänä päivänä kerrassaan loistava. Tästä esimerkkinä hiljattain pelattu PSG - Ajaccio-ottelu, jossa PSG jäi tasapeliin karmeasta myllytyksestä huolimatta. edit. Olikin PSG:n kotiottelu.
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.06.2014 klo 22:32:36 kirjoittanut Pluris »
|
|
|
|
|
-elaias
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #3 : 14.06.2014 klo 22:32:56 |
|
Keylor Navasilla myös vakuuttava kausi alla. Tapsa tituuleerasi Espanjan liigan viime kauden parhaaksi. Neuer, Lloris, Sirigu, Buffon, Akinfeev, Hart, Weidenfeller, Casillas, De Gea, Enyeama etc. Kovia kyllä löytyy, huipuiksi en toki kaikkia tituleeraa.
|
|
|
|
Tumba
Poissa
Suosikkijoukkue: Shoplifters of the world united
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #4 : 14.06.2014 klo 22:35:34 |
|
|
|
|
|
Catweazle
Poissa
Suosikkijoukkue: Stabil bleiben, Oppa! Mach's gut, Erich!
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #5 : 14.06.2014 klo 22:45:24 |
|
Saksan (...) ja Ranskan Lloris kuuluvat etukäteen turnauksen parempiin torjujiin mutta kummankin listaaminen edes Euroopan viiden parhaan joukkoon ei ole itsestäänselvyys. Perustasoltaan vai miltä? Aika mielenkiintoinen mielipide sinulla, sillä palloilullisesti ei kyllä mieleen osu kovinkaan montaa kyseistä huoranpenikkaa parempaa molaria ja esimerkiksi mainitsemasi Kahn ei nykyfutiksessa viivahiirityylillään ainakaan Saksan maalissa esiintyisi. ... toisaalta palstalla hekumointiin aikanaan Stekelenburgin kaltaisista keskinkertaisuuksistakin maailman parhaimmistoon kuuluvina.
|
|
|
|
Stanislaw Lemonade
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #6 : 14.06.2014 klo 22:53:31 |
|
![](http://stormnotify.com/wp-content/uploads/2014/04/keylor-navas-ube65s4f.jpg) Oikeastaan ensimmäinen vakuuttava esitys maalivahdilta näissä karkeloissa.
|
|
|
|
Viljuri
Poissa
Suosikkijoukkue: ჰლს
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #7 : 14.06.2014 klo 22:56:14 |
|
Jos ja kun valmentajien näkövinkkelistä luottomaalivahti torjumisen lisäksi organisoi puolustusta ja tätä kautta joukkueen peliä, kovin helpolla ikereitä päävalmentajat eivät halua vaihtaa. Joukkueiden kokoamisessa ja taktiikoissa on niin paljon liikkuvia osia, että pysyvyys tässä suhteessa voi näyttäytyä valmentajan näkökulmasta liiankin houkuttelevalta. Toisin sanoen parempiakin maalivahteja ainakin joidenkin ominaisuuksien osalta saattaisi olla maajoukkueisiin tarjolla.
|
|
|
|
Nalliton Kuqi
Poissa
Suosikkijoukkue: Mesut Özil, Kakkonen on ykkönen
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #8 : 14.06.2014 klo 23:02:07 |
|
Saksan Neuer ja Ranskan Lloris kuuluvat etukäteen turnauksen parempiin torjujiin mutta kummankin listaaminen edes Euroopan viiden parhaan joukkoon ei ole itsestäänselvyys.
![Alas](http://futisforum2.org/Smileys/original/thumbdown.gif)
|
|
|
|
Balla
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #9 : 14.06.2014 klo 23:02:19 |
|
Toisaalta en lähtisi tässäkään kohtaa vertaamaan Kahnia ja tätä ihanaa toivevävyä. Toinen söi vastujan hyökkääjät ja toinen vetelee liberona, Kahnilla oli paska maajoukkue edessään, tällä toisella veijarilla parasta sitten 70-luvun. Ainahan näissä karkeloissa on ollut ihan kaikenlaista kassaria, lähtien vaseliini-Jimistä ja N'Konosta JLC:n kautta Calamity-Jamesin kaltaisiin hasardiveijareihin.
|
|
|
|
Taavetti_Merimies
Poissa
Suosikkijoukkue: AFCA
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #10 : 14.06.2014 klo 23:04:24 |
|
Neuer, Lloris, Sirigu, Buffon, Akinfeev, Hart, Weidenfeller, Casillas, De Gea, Enyeama etc. Kovia kyllä löytyy, huipuiksi en toki kaikkia tituleeraa.
Huomattavaa että listatuista kolmasosa on suurmaiden kakkosveskareita. Lisäksi näistä esim. 33-vuotias Saksan Weidenfeller ei ole löytämieni tilastojen mukaan pelannut ainuttakaan virallista maaottelua. Muista Nigerian Enyeama täyttää nyt syksyllä 32 ja on pelannut enemmän otteluita Israelin sarjassa kuin Ligue 1:ssä, Venäjän Akinfeev puolestaan ei urallaan ole edustanut muita seuroja kuin CSKA:ta.
|
|
|
|
Taavetti_Merimies
Poissa
Suosikkijoukkue: AFCA
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #11 : 14.06.2014 klo 23:38:58 |
|
Toisaalta en lähtisi tässäkään kohtaa vertaamaan Kahnia ja tätä ihanaa toivevävyä. Toinen söi vastujan hyökkääjät ja toinen vetelee liberona, Kahnilla oli paska maajoukkue edessään, tällä toisella veijarilla parasta sitten 70-luvun.
Tuohon kun vielä lisää sen että Bayern on Bundesligassa täysin omassa kastissaan ja edelliskauden CL-voittaja niin hankala sanoa miten paljon seura- ja maajoukkueen nykymenestyksestä menee Neuerin ansioksi. Sitä en toki kiellä etteikö Neuer ole pelipaikallaan ehdotonta tämän hetken huippua.
|
|
|
|
tursas
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #12 : 18.06.2014 klo 04:49:41 |
|
Ei vissiin Venajalla (tai ees Korean niemimaalla) :-)
|
|
|
|
waccoe
Poissa
Suosikkijoukkue: Minä nettikiusaan
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #13 : 18.06.2014 klo 07:32:31 |
|
Guillermo Ochoa ![Ylos](http://futisforum2.org/Smileys/original/thumbup.gif)
|
|
|
|
Beth
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #14 : 18.06.2014 klo 07:38:39 |
|
Saksalla, Belgialla ja Espanjalla kisojen paras maalivahtitilanne. Viimeiseksi mainitun kannattaisi toki laittaa se paras torjuja maaliin.
|
|
|
|
Atmosphere
Poissa
Suosikkijoukkue: Man Utd, Notts Co., Hirsilän Pyrkivä, Daltonit,
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #15 : 18.06.2014 klo 07:48:21 |
|
Keylor Navasilla myös vakuuttava kausi alla. Tapsa tituuleerasi Espanjan liigan viime kauden parhaaksi. Neuer, Lloris, Sirigu, Buffon, Akinfeev, Hart, Weidenfeller, Casillas, De Gea, Enyeama etc. Kovia kyllä löytyy, huipuiksi en toki kaikkia tituleeraa.
Juu ei nää mitää huippuja ookaan, kun maailmassa onkin onkin kovempia jengejä kun luettelemiesi maalivahtien seurat. Eipä ollut tarkotus silmille hyppiä, mutta etköhän sinäkin heidät voi kaikki ihan huipuiksi laskea.
|
|
|
|
Taavetti_Merimies
Poissa
Suosikkijoukkue: AFCA
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #16 : 18.06.2014 klo 07:59:50 |
|
Saksalla, Belgialla ja Espanjalla kisojen paras maalivahtitilanne. Viimeiseksi mainitun kannattaisi toki laittaa se paras torjuja maaliin.
Reina ![Ylos](http://futisforum2.org/Smileys/original/thumbup.gif) Hauska seuramies ja Coppa Italian tuore voittaja.
|
|
|
|
edelmann
Poissa
Suosikkijoukkue: Laulajapoika
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #17 : 18.06.2014 klo 08:09:16 |
|
Niin siis varmaan suurin ongelma on se, että nykykassarit ovat harmaita ja täysin persoonattomia. Suuntaushan alkoi jo Ikeristä, mies pelannut 15 vuotta huipulla eikä oikein vieläkään riitä karisma edes vähää alusta. Sama juttu nykyään näihin courtois'hin, degeoihin ja harteihin. Neuerkin pelkkä lampaantissi johonkin Kahnin verrattuna.
|
|
|
|
Atmosphere
Poissa
Suosikkijoukkue: Man Utd, Notts Co., Hirsilän Pyrkivä, Daltonit,
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #18 : 18.06.2014 klo 08:55:43 |
|
Niin siis varmaan suurin ongelma on se, että nykykassarit ovat harmaita ja täysin persoonattomia. Suuntaushan alkoi jo Ikeristä, mies pelannut 15 vuotta huipulla eikä oikein vieläkään riitä karisma edes vähää alusta. Sama juttu nykyään näihin courtois'hin, degeoihin ja harteihin. Neuerkin pelkkä lampaantissi johonkin Kahnin verrattuna.
No tästä olen kyllä täysin samaa mieltä. Jostain syystä persoonallisuus tarkoittaa nykyään samaa kun virhealtis. Tosiasiassa historiassa nämä "virhealttiit" kaverit on usein ollu niitä joiden kasetti parhaiten on kovassa paikassa kestäny.
|
|
|
|
chila
Poissa
Suosikkijoukkue: PK-37, JIPPO & LAHI
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #19 : 18.06.2014 klo 09:02:45 |
|
Tämä Meksikon maalivahti, Guillermo Ochoa, pelasi varsin mallikkaasti jeesusbrasseja vastaan. Etenkin se kurotus Neymarin puskuun oli näyttävä ![Ylos](http://futisforum2.org/Smileys/original/thumbup.gif)
|
|
|
|
Keynes
Paikalla
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #20 : 18.06.2014 klo 09:08:44 |
|
En oikein sisäistä otsikon ideaa. Oliko Taavetin siis tarkoitus haukkua "nykymaalivahteja" tasonsa vai persoonansa puolesta?
Mitä näiden kisojen maalivahtien tasoon tulee, niin onhan se aivan järkyttävän kova. Neuer on käytännössä täydellinen maalivahti vailla heikkouksia ja selvästi jotain Kahnia parempi maalivahti. Lloris on yhtälailla ominaisuuksiltaan erinomainen, ainoastaan koon puute haittaa hieman. Barthezia toki valovuoden edellä. Hart on paras englantilainen maalivahti sitten Shiltonin päivien ja Eneyamakin on nykytasoltaan poikkeuksellisen kova afrikkalaismaalivahti. Courtois, Begovic, Buffon/Sirigu - kaikki huippumaalivahteja. Huippujoukkueista ainoastaan Espanjalla (ei maalivahtien tason puolesta, vaan Casillasin vireen), Argentiinalla (joskin itse pidän Romeroa kelpo maalivahtina) ja Hollannilla (Cillessen aloitti tosiaan kauden Ajaxin kakkosena) on edes jossain määrin kyseenalainen tilanne.
|
|
|
|
Ponsse
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea, jokerit
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #21 : 18.06.2014 klo 09:18:58 |
|
Qatarin(?) MM-kisoissa vastaavan otsikon avauksessa:
"Ehkä aika kultaa muistot, mutta minä vaan kysyn miksi nykyveskat näyttävät kovin pliisuilta esim. 2014 kisojen Buffonin, Llorisin, Neuerin tai Casillasin kaltaisiin nimiin verrattuna?"
|
|
|
|
Incrível
Paikalla
Suosikkijoukkue: Los gurús del real de madrid
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #22 : 18.06.2014 klo 11:29:21 |
|
Saksalla, Belgialla ja Espanjalla kisojen paras maalivahtitilanne. Viimeiseksi mainitun kannattaisi toki laittaa se paras torjuja maaliin.
Nostaisin mukaan myös Meksikon, vaikka mitään hujoppeja eivät tunnetusti olekaan. Ochoa varsinkin kova reaktiotorjuja. Memoahan kaavailtiin ensin kakkosmolariksi, mutta sitten Corona loukkaantui treenipelissä ja kuntoutumisestaan huolimatta on jäänyt penkkiveskariksi. Meksikolla on tällä hetkellä neljä kovaa molaria, joista yksi oli pakko jättää turnauksesta sivuun. Valinta näiden välillä oli kuuleman mukaan ollut todella hankala. Toki pelkkää eurofutista seuraaville nimet eivät tietenkään sano mitään...
|
|
|
|
Keynes
Paikalla
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #23 : 18.06.2014 klo 11:45:33 |
|
Nostaisin mukaan myös Meksikon, vaikka mitään hujoppeja eivät tunnetusti olekaan. Ochoa varsinkin kova reaktiotorjuja. Memoahan kaavailtiin ensin kakkosmolariksi, mutta sitten Corona loukkaantui treenipelissä ja kuntoutumisestaan huolimatta on jäänyt penkkiveskariksi. Meksikolla on tällä hetkellä neljä kovaa molaria, joista yksi oli pakko jättää turnauksesta sivuun. Valinta näiden välillä oli kuuleman mukaan ollut todella hankala.
Toki pelkkää eurofutista seuraaville nimet eivät tietenkään sano mitään...
Melkoisen hipsteriä ja oman hännän nostamista tuoda jotain Meksikoa mukaan tuohon kategoriaan. Varsin hyviä maalivahtejahan nuo ovat, mutta ei muuta. Ochoan huippupeli Brasiliaa vastaan ei nosta häntä maailman huippuvahtien joukkoon ja sille on kyllä syynsä miksi Meksikon maalivahdit pelaavat Ajacciossa, Cruz Azulissa ja Tolucassa eivätkä Euroopan rahakenttien suuremmissa seuroissa kuten esim. Juventuksessa, PSG:ssa tai Man Cityssä.
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #24 : 18.06.2014 klo 12:49:10 |
|
Nostaisin mukaan myös Meksikon
Nostakaa nyt joku se Italia ihan oikeasti ensin.
|
|
|
|
|
|