Olisiko tuosta matsista muuten kenelläkään heittää lyhyttä analyysia kun itsellä jäi näkemättä?
Harjoitusotteluksi aika kuumaverinen kamppailu, ottelun alun myllytykset meni itseltä ohi. Keitan jättäessä kättelemättä Pepen, ainut mitä minä näin oli, kun Roman pelaajat olivat kaikki huutamassa Pepelle, ja Keita taisi heittää häntä vesipullolla(?).
Roma oli aika jyrän alla, ottelun tasaista alkua lukuunottamatta. Realilla oli enimmäisellä jaksolla paikat laittaa peli pakettiin, mutta Skorupski pelasi loistavan ottelun. Roma teki käytännössä ensimmäisestä paikastaan maalin, Tottin päästäessä syötön längistä laitaan, josta laittoi matalan keskityksen sisään. Heti perään Ljajic oli tehdä kahteen nollaan, mutta veto Tottin matalasta keskityksestä hiuksenhienosti ohi. Ottelun loppua kohti peli puuroutui, kun Real alkoi vaihtamaan ykkösmiehistöään pikkuhiljaa penkin puolelle. Ottelu jouduttiin viime minuuteilla keskeyttämään muutamaksi minuutiksi, kun katsoja juoksi kentälle, ja kun muut katsojat huomasivat, että siihen ei juurikaan reagoida, kentälle tippui koko ajan lisää katsojia. Muutama järkkäri talutti katsojia takaisin katsomoon, mutta samalla kun he yhden taluttivat, niin sillä aikaa kentälle juoksi kaksi lisää.
Tässä tämä erittäin suppeasti.
Itseä ei nämä reenihöntsät juurikaan tuloksellisesti kiinnosta. Lähinnä yritin tarkemmin seurata Keitaa, Iturbea ja Florenzia laitapakkina. Liekö Garcialla jotain suunnitelmia joihinkin tiettyihin peleihin..
-Florenzi mielenkiintoinen kokeilu laitapakkina. Alussa pelasi ihan hyvin, kun Roma oli vielä jonkin verran pallossa. Mutta jo puolen tunnin kohdalla tuntui olevan ihan sipissä Balen ja kumppaneiden käsittelyssä. Tämä johti siihen, että alkoi tulemaan huonoja syöttöjä, ja pahoja sijoittumisvirheitä (toki valmiiksi vieraalla pelipaikalla).
-Keita haki ihan hyvin syöttöpaikkaa, eikä sinällään palloja juuri menettänyt, mutta syötti paljon ns. kaverisyöttöjä todella ahtaisiin ja vaikeisiin paikkoihin. Näitä ei saisi kilpailullisissa matseissa keskustan miehille tulla.
-Iturbe tuntui pallottomana olevan ihan pihalla koko ajan. Hitaissa hyökkäyksissä paikkaa hakiessaan suurinpiirtein törmäsi omaan pelaajaan, huomatakseen, että ei minun täällä pitäisi olla. Palloon päästessään muutama menetys, mutta yleensä oli yksin kolmea vastustajaa vastaan. Mutta nämä pelitavalliset ongelmat varmasti korjaantuvat kun pääsevät vähän Trigoriassa hinkkaamaan sijoittumisia.
En jaksa tarkistella kirjoitusvirheitä.