Kalzu
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool F.C.
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
: 10.07.2014 klo 16:13:06 |
|
Van Gaal on valittanut siitä, että MM-kisoissa pelataan pronssiottelu. Mitä mieltä olette asiasta, kuuluuko pronssiottelu MM-kisoihin?
Itselläni vähän kaksijakoinen mielipide. MM-kisat kun on vain kerran neljässä vuodessa, niin kyllä pronssimitalinkin luulisi motivoivan, samaan tyyliin kuin olympiaurheilijoita. Toisaalta, kaavioarvonta on ratkaissut, ketkä pelaavat finalisteja vastaan semeissä, ketkä kvartseissa. Joten sinällään en koe mielekkääksi puhua pronssimatsin voittajasta kolmanneksi parhaana joukkueena.
Minusta nykytilanne on OK, MM-kisoissa pelataan pronssimatsi, EM-kisoissa ei. Eurooppalaisia pronssimatsi ei varmaankaan niin paljoa kiinnosta, kun heillä isoja kisoja on joka toinen vuosi, MM ja EM. Euroopan ulkopuolella ei niin vahvoja maanosamestaruuksia ole, joten semeissä pelaaminen on ainutkertaisempaa, ja pronssimatsikin jaksaa innostaa.
Mitä pronssimatsin katsomiseen tulee, niin ehkä katson, ehkä en. En suunnittele lauantai-iltaani pronssimatsin ympärille, mutta jos parempaakaan tekemistä ei ole, niin voihan sitä seurata.
|
|
|
|
Viljuri
Poissa
Suosikkijoukkue: ჰლს
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #1 : 10.07.2014 klo 16:26:01 |
|
Olympialaisiin historiallista syistä kuuluvat pronssikampailut. Tosin olympialaisissakin on lajeja, joissa pronssi jaetaan ilman varsinaista pronssimitaliottelua, kuten nyrkkeilyssä.
Kaikissa muissa tapahtumissa, joissa olisi kysymys aikuisten huippu-urheilusta, pronssihöntsät ovat loukkaus kilpaurheilua ja urheilun arvoja vastaan. Erityisen irvokasta ja jokaisen osallistujan älykkyyttä halveksuvaa tämä ammattilaisliigoissa, mutta sama koskee myös kansainvälisiä kilpatapahtumia.
|
|
|
|
IlDiavolo
Poissa
Suosikkijoukkue: Claudio Ranieri
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #2 : 10.07.2014 klo 16:29:41 |
|
Viljurin viestille ![Ylos](http://futisforum2.org/Smileys/original/thumbup.gif) Pronssiottelu. Ei jatkoon.
|
|
|
|
calciopoli
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #3 : 10.07.2014 klo 16:30:59 |
|
Jos pelaajia ei kiinnosta pelata pronssista, niin kieltämättä tuntuu vähän turhalta. Tosin vähän kaksipiippuinen juttu, kun pronssiottelu on kuitenkin pienemmälle futismaalle hyvä sauma saavuttaa jotain, jos ei rahkeet riitä finaaliin.
|
|
|
|
Teppanan Nurmela
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #4 : 10.07.2014 klo 16:37:31 |
|
Tosin vähän kaksipiippuinen juttu, kun pronssiottelu on kuitenkin pienemmälle futismaalle hyvä sauma saavuttaa jotain, jos ei rahkeet riitä finaaliin.
Juuri näin. Uskoisin, että Belgiassa ja varsinkin Costa Ricassa otettaisiin oikein kiimaisena mm-pronssi vastaan.
|
|
|
|
kokistuoppi
Poissa
Suosikkijoukkue: #HindenburgtheOligarchy
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #5 : 10.07.2014 klo 16:45:33 |
|
Jos pelaajia ei kiinnosta pelata pronssista, niin kieltämättä tuntuu vähän turhalta. Tosin vähän kaksipiippuinen juttu, kun pronssiottelu on kuitenkin pienemmälle futismaalle hyvä sauma saavuttaa jotain, jos ei rahkeet riitä finaaliin.
Tämä. Ruotsissa vuoden 1994 pronssijoukkue taitaa olla vähän siinä asemassa missä mömmöm-höntsäsankarit 1995 meillä? Vastaava jutiloituminenkin löytyy ![:(](http://futisforum2.org/Smileys/original/sad.gif) Pronssista pelaaminen on perinne ja minusta on parempi ratkaista se mitali, kuin jakaa välierähäviäjien kesken.
|
|
|
|
kone1
Paikalla
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #6 : 10.07.2014 klo 16:48:17 |
|
Aivan tylsä peli.
|
|
|
|
ginikettu
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK (BJK)
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #7 : 10.07.2014 klo 16:48:53 |
|
Juuri näin. Uskoisin, että Belgiassa ja varsinkin Costa Ricassa otettaisiin oikein kiimaisena mm-pronssi vastaan.
samaa mieltä, että vaikkei se brasilioita ja saksoja kiinnostaisi, niin kyllä suomelle ja kaikille pienemmille maille maistuisi varmasti pelata vielä se viimeinen matsi vaikkei finaaliin olisi päässytkään. ![>:(](http://futisforum2.org/Smileys/original/angry.gif)
|
|
|
|
Seeteufel
Paikalla
Suosikkijoukkue: Röda, Stock Aitken Waterman
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #8 : 10.07.2014 klo 16:49:13 |
|
Pronssiottelu on ihan kiva tapa edes vähän pestä kasvoja välierien jälkeen. Ja mitalit kelpaa varmasti ainakin pienemmillle maille. Ei kyllä ole erityisen tärkeä instituutio henkilökohtaisesti, EM-kisoissa ronssiottelua ei näköjään ole ollut enää aikoihin (1980 kisoissa viimeksi).
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.07.2014 klo 16:52:34 kirjoittanut Seeteufel »
|
|
|
|
|
Hugo Salmela
Poissa
Suosikkijoukkue: Пу́тін хуйло́
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #9 : 10.07.2014 klo 17:03:03 |
|
Juuri näin. Uskoisin, että Belgiassa ja varsinkin Costa Ricassa otettaisiin oikein kiimaisena mm-pronssi vastaan.
Suomessa taas kendojanarit ilkkuisivat että ei niistä potkupalloilijoista ole mihinkään, kiakossa on sentään voitettu kultaa kaksi kertaa. Kaiken kaikkiaan vaikea sanoa, kun yhtäältä pronssimatsi tuntuu lähinnä pelaajien kiusaamiselta: pistää nyt vielä kerran kentälle kaksi joukkuetta, joiden unelma on mennyt vain vähän aikaisemmin murskaksi, ja joilla ei oikeastaan ole ottelussa mitään panosta. Toisaalta se on pienemmille futismaille oikeasti iso juttu, mutta niiden joukkueita odottaisi kotona varmasti sankarin vastaanotto hävityn välierän jälkeen, oli kaulassa pala pronssia yhden lisämatsin jälkeen tai ei. Urheilulliselta kannalta äänestäisin pronssimatsin poistamisen puolesta, mutta penkkiurheilijan näkökulmasta se on yleensä hyvinkin viihdyttävä peli. Kaksi huippujoukkuetta pelaa paineettomassa tilassa, joten tilanteita ja maaleja yleensä riittää. Olkoon sitten EOS.
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #10 : 10.07.2014 klo 17:03:58 |
|
Pronssiottelu on täyttä paskaa. Kyseessä on alkulohkojen jälkeen pudotuspelit, eli Cup-muotoinen kilpailu, jossa pelien kuuluisi päättyä tappioon.
|
|
|
|
mieskone
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #11 : 10.07.2014 klo 17:43:16 |
|
Pronssiottelu on täyttä paskaa. Kyseessä on alkulohkojen jälkeen pudotuspelit, eli Cup-muotoinen kilpailu, jossa pelien kuuluisi päättyä tappioon.
Hyvä asenne pudotuspeleihin lähtiessä ![:D](http://futisforum2.org/Smileys/original/grin.gif) ei ihme ettei suomi pärjää. Pronssipelit ovat kivoja höntsäilyjä finaalia odottaessa. Kannatan perinteen jatkamista
|
|
|
|
Mainio Manaatti
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #12 : 10.07.2014 klo 17:45:59 |
|
Pronssipelit ovat kivoja höntsäilyjä finaalia odottaessa. Kannatan perinteen jatkamista
Sama. Ja kyllähän pienemmät maat saavat noista himmeämmistä mitaleista iloa irti. Tämänkertaisille osallistujille vähän niin ja näin.. Onpahan brasseilla mahdollisuus hiukan pestä kasvojaan.
|
|
|
|
Guarin
Poissa
Suosikkijoukkue: Portugal, CONMEBOL, Atletico, Boca, Sporting CP
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #13 : 10.07.2014 klo 17:49:56 |
|
Ihan sama pelataanko. Suurmaita ei nämä paljon yleensä nappaa, mutta pienemmille maille suo tällaisen ylimääräisen mahdollisuuden päättää turnaus voittoon.
|
|
|
|
erno
Poissa
Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #14 : 10.07.2014 klo 17:52:58 |
|
Brasseja luulisi nappaavan tänäkin vuonna.
|
|
|
|
Kader
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, KalPa, DFB-Team, VfB, BvB
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #15 : 10.07.2014 klo 17:53:27 |
|
Saisivat pelata myös 5-8 ja 9-16 sijoitusottelut kuten esim lento- ja koripallon MM-kisoissa ja olympialaisissa. Maajengit saisivat hyviä pelejä MM-skaboissa. http://www.bild.de/sport/fussball/louis-van-gaal/wm-spiel-um-platz-drei-macht-kein-sinn-36757058.bild.htmlVan Gaal ärgert vor allem, dass man eventuell zweimal in Folge verliert: „Dass man damit ein Turnier, das so toll war, vielleicht als Loser beendet. Das hat mit Sport nichts mehr zu tun. Es kann nur ein Finale geben, und in dem muss es darum gehen, Champion zu werden.“
So ganz ohne Ehrgeiz ist der frührere Bayern-Trainer jedoch nicht. Und deswegen wurmt es ihn auch, dass sein Team benachteiligt wird: „Wir haben einen Tag weniger Zeit zur Vorbereitung als unser Gegner, das ist kein Fair Play.“
|
|
|
|
Grand Inquisitor
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #16 : 10.07.2014 klo 17:56:53 |
|
Van Gaal on valittanut siitä, että MM-kisoissa pelataan pronssiottelu. Mitä mieltä olette asiasta, kuuluuko pronssiottelu MM-kisoihin?
Itselläni vähän kaksijakoinen mielipide. MM-kisat kun on vain kerran neljässä vuodessa, niin kyllä pronssimitalinkin luulisi motivoivan, samaan tyyliin kuin olympiaurheilijoita. Toisaalta, kaavioarvonta on ratkaissut, ketkä pelaavat finalisteja vastaan semeissä, ketkä kvartseissa. Joten sinällään en koe mielekkääksi puhua pronssimatsin voittajasta kolmanneksi parhaana joukkueena.
Minusta nykytilanne on OK, MM-kisoissa pelataan pronssimatsi, EM-kisoissa ei. Eurooppalaisia pronssimatsi ei varmaankaan niin paljoa kiinnosta, kun heillä isoja kisoja on joka toinen vuosi, MM ja EM. Euroopan ulkopuolella ei niin vahvoja maanosamestaruuksia ole, joten semeissä pelaaminen on ainutkertaisempaa, ja pronssimatsikin jaksaa innostaa.
Mitä pronssimatsin katsomiseen tulee, niin ehkä katson, ehkä en. En suunnittele lauantai-iltaani pronssimatsin ympärille, mutta jos parempaakaan tekemistä ei ole, niin voihan sitä seurata.
Copa America jotenkin huomattavasti heikompi turnaus?
|
|
|
|
Mainio Manaatti
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #17 : 10.07.2014 klo 17:59:58 |
|
Copa America jotenkin huomattavasti heikompi turnaus?
No onhan tuossa nyt aika iso ero. Kyllä Euroopan taso on huomattavasti laajempi, kuin Etelä-Amerikan.
|
|
|
|
Ben
Paikalla
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #18 : 10.07.2014 klo 18:03:32 |
|
Hollannillakin taitaa olla historiassaan kolme MM-mitalia, eli ei niitä ihan joka sormelle ole. Aika riivatun ylimielistä jonkun Van Gaalin yksinään ruveta päättämään olisiko MM-pronssi Hollannille saavutus vai ei, vai olisiko parempi ettei mitalia edes jaettaisi.
Hyvä perinne, vaikkei tällä kertaa mukana olekaan ensimmäistä mitaliaan jahtaavia joukkueita. Tapauksissa joissa mestaruutta tavoitellut joukkue jää pronssipeliin voi puolestaan pettymyksen kokeneiden avainpelaajien motivaatiota epäilevät valmentajat komentaa niin ikään huippuseuroissa pelaavia penkkikalleja kentälle, varmaan motivoi pronssipeli koko kisat penkillä istunutta "Valencian" molaria tai kaikkiaan kisoissa 8 minuuttia alkulohkopelin lopusta pelaamaan päässyttä "Sporting Lissabonin" kärkimiestä ja taso ei välttämättä kärsi yhtään.
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.07.2014 klo 18:09:02 kirjoittanut Ben »
|
|
|
|
|
kokistuoppi
Poissa
Suosikkijoukkue: #HindenburgtheOligarchy
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #19 : 10.07.2014 klo 18:04:21 |
|
Neljä vuotta sitten MM-puolivälierissä Espanjan haastanut ja 2011 Copa American finaalissa pelannut Paraguay jäi viimeiseksi näiden kisojen karsinnoissa. Tuossa Copa Americassa 2011 muuten Argentiina ja Brasilia putosivat puolivälierässä. Kyllä siellä aika laaja taso on, vaikka vain kaksi realistista maailmanmestarikandidaattia. Eipä niitä joukkueita tosin yhteensäkään ole kuin 10.
Toki Euroopassakin on erittäin laaja taso, vaikka etenkin amerikoissa on otettu kiinni. Muistaakseni 28 eri eurooppalaista maajoukkuetta on pelannut arvokisoissa 2000-luvulla.
|
|
|
|
nikkkke
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #20 : 10.07.2014 klo 18:08:56 |
|
Pronssihöntsähän on ollut mukana jo vuodesta 1934, joten ihan yhtä lailla sen voidaan katsoa historiallisista syistä kuuluvan kiinteästi jalkapallon mm-kisoihin. Pronssimitalihan on sinällään ollut historiassa erittäinkin arvokas saavutus (Ruotsi, Kroatia, Turkki ihan lähihistoriassa) sen voittaneille, joten en sinällään ymmärrä argumentteja kilpaurheilun halventamisesta. Sinällään toki ihan se ja sama vaikka se lopetettaisiin, mutta nykyisellään en kyllä näe syytä, että miksi.
Se, että juuri välierässä hävinneen joukkueen riveistä kuuluu tuollaisia kommentteja ottelua kohtaan toki sinällään kertoo sen ongelman ja ko. ottelun höntsäluonteen syyn - vaikeaa motivoitua sellaiseen tappion jälkeen - mutta veikkaisin van Gaalinkin olevan eri mieltä parin vuosikymmenen päästä, mikäli Hollanti tuon voittaa.
|
|
|
|
Beth
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #21 : 10.07.2014 klo 18:24:14 |
|
Koskas nämä hassuttelut pidetään?
|
|
|
|
Vandit
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #22 : 10.07.2014 klo 18:50:24 |
|
Samaa mieltä kuin useimmat...konseptina typerä, mutta ansainnut historiallisen paikkansa näissä skaboissa joten miksipä ei. Pitää vaan asennoitua oikein, eli tarjoamaan katsojille sellaista jalkapallon juhlaa jota finaali ei valtavan panoksensa vuoksi välttämättä tule antamaan. Van Gaalit voi painua vittuun ja antaa joukkueen asennoitua pelaamaan.
|
|
|
|
Taivaankumma
Poissa
Suosikkijoukkue: 1982
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #23 : 10.07.2014 klo 18:56:38 |
|
Copa America jotenkin huomattavasti heikompi turnaus?
No esim. brassejahan ei Copa ole aina jaksanut kiinnostaa.
|
|
|
|
Laitalinkki
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #24 : 10.07.2014 klo 19:01:14 |
|
Sommermärchen 2006 nevöfoget. Ainakin tuolloin isäntämaa Saksaa nappasi oikein kunnolla päättää turnaus kunniakkaasti ja tyylillä katkeran väliaikatappion jälkeen. Stadionille en päässyt, mutta aika kiimassa tuntui olevan niin joukkue kuin saksalaiset fanitkin pelin jälkeen Stuttgartin Hauptbahnhofin edustalla olevassa Mannschaftin hotellissa. Että sikäli kiinnostaa nämä pronssipelit usein muitakin kuin pikkumaita. Toki tässä on tämä isäntämaa-aspektikin, mutta ihmettelen siltikin, jos joku Oranjen miehistä ei löydä itsestään voitontahtoa ennen lauantaita.
|
|
|
|
|
|