Jalkapalloa ja paskaa safkaaHeti, kun Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottiin, syntyi idea lähteä Liverpooliin katsomaan FC Barcelona – Liverpool –otteluparin toista osaottelua. Barcelonassa kävin viime marraskuussa, joten sinne hinku ei ollut niin suuri. Lisäksi Ryanair lentää Pirkkalasta Liverpooliin kohtalaisen halvalla, kun taas Finnarin kermaiset hinnat ja Blue1:n huono lentoaikataulu vie mielenkiinnon lentoreitiltä Helsinki – El Prat. Liverpool myönsi Barçalle muistaakseni 2700 lippua Anfieldille. Kysyntä ylitti odotetusti tarjonnan, joten kiinnostuneiden Barçan jäsenten (socioiden) kesken järjestettiin arvonta. Itselläni ei arvonnassa osunut, mutta muilla suomalaisilla socioilla oli parempi tuuri. Kun kuulin, että amoresperros oli saanut liput ja oli valmis myymään yhden, heräsi idea matkalle lähtemisestä uudelleen.
Mobusin suolaisen hintaisen lentokenttäbussin tuli lähteä Grand Casinon edestä maanantaina 5.3. kello 13.00. Lähtö kuitenkin viivästyi hetken, kun venäläisnainen pyysi kuskia odottamaan, että hänen miehensäkin ehtisi kyytiin. Kun mies lopulta saapui, tiuski kuski hänelle ”This is Helsinki, not St. Petersburg. WE GOTTA GO!” Bussissa törmäsin culogordoon ja saimmekin aikaan mukavat jalkapalloaiheiset keskustelut. Culogordo oli aluksi mennyt kysymään joltain peruslädiltä ”Ootko bullitt?”, johon lädi oli vastannut epäilevällä pälyilyllä. Pirkkalassa matkaseurueeseen liittyi Tukholman-vahvistuksemme sekä amoresperros. Liverpooliin laskeuduimme illalla siinä hieman ennen kahdeksaa. Kenttä oli märkä ja kapteeni sai laskeutumisen vaikuttamaan yllättävän haasteelliselta. Hostellimme sijaitsi joen rannalla hieman Albert Dockista etelään, noin puolentoista kilometrin päässä keskustasta. Samaan dormiin sattui joku itäsuomalainen puppelifani, väitti ettei ole foorumisti. Jos luet tätä, nikkiä kehiin!
Ruokaa ei Liverpoolissa tunnu saavan mistään iltaisin. Kaikki ravintolat olivat joko lopettaneet ruokatarjoilun tai hinta oli alkaen £25, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi Makkonen. Mäkkisafkojen jälkeen etsimme baaria, mutta kaupunki vaikutti täysin kuolleelta. Lopulta löysimme Cavern Pubin, jossa olikin iloksemme aikamoiset bakkanaalit käynnissä. Culéja siellä, culéja täällä. Bändi soitti Beatlesia ja puhui surkeaa espanjaa. Ruma lädi tuli hyppimään culogordon ja allekirjoittaneen varpaille ja kaatoi huomattavan määrän kaljaa culogordon vaatteille. Onneksi ei oltu kännissä, olisi voinut tulla kärhämää.
Lädiin vittuuntuneena siirryimme kadun toiselle puolelle legendaariselle Cavern Clubille. Paikka muistetaan parhaiten Beatlesin esiintymisistä, mutta myös Sir Paul ja Rollarit ovat soittaneet kyseisessä kellariluolassa. Vähän aikaa istuttuamme culogordo oli bongaavinaan Barçan varapresidentin ja talousjohtajan Ferran Sorianon ja heitti läpällä ”ties vaikka Laportakin löytäisi tiensä tänne.” Eipä kulunut minuuttiakaan kun itse
el presidente käveli kovan kuhinan saattelemana väkijoukon läpi. Päästiin oikein kättelemään ja morjenstamaan. Laporta tuntui viihtyvän, jorasi minkä kerkesi, iski silmää naisväelle ja joi jotain kirkasta. Hieno mies.
Tiistaiaamuna oli aika mennä hakemaan ottelulippuja joukkueen hotellilta. Radissonilta otimme taksin Anfieldille ja tutustuimme futismuseoon. Anfield ei erottunut tiilitalopanoraamasta juuri lainkaan; ”pyhättö” ei ollut mitenkään vakuuttavan näköinen ulkopuolelta. Täytyy sanoa, että kun joukkueella on Liverpoolin kaltainen historia, saa museoltakin odottaa paljon. Ihan kivahan se oli, mutta aika suppea. Istanbulin illasta revittiin kaikki mahdollinen irti. Toki ne viisi Coupe des Clubs Champions Europeens –pyttyä ihan vakuuttava näky on.
Anfieldin jälkeen tarkoituksenamme oli suunnata lähistöllä sijaitsevalle Goodison Parkille. Emme olleet varmoja kävelysuunnasta, joten kysyimme Anfieldin turvamieheltä neuvoa. Homeerisella naurulla kyllästetty ohjastus kuului ”Walk through Stanley Park, and you’re there.
Just smell the roses and get away from this shithole.”
Goodison olikin ihan sympaattinen; pääsimme ystävällisen henkilökunnan avustuksella katsomaan stadionia sisältä käsin. Vanha thaimaalainen tuttu, Evertonia sponssaava Chang –olut löytyi lähikuppilasta, ja maukasta oli.
Päivällä kaupungilla alkoi jo näkyä kiitettävän paljon naranjaa, neonia sekä blauta ja granaa. Lädit taisivat mussuttaa jotain perinneruokia ja juoda teetä mamman hoivissa, kun heitä ei vielä kaupungilla näkynyt. Stadionin lähellä ratsailtiin piraattipaitojen myyjää ja vahvasti päihtynyt katalaaniprinsessa osoitti kiinnostusta amoresperrosia kohtaan. Barçan katsomonosassa Anfield Road –päädyssä laulut raikuivat jo äänekkäästi joten päätimme liittyä joukkoon kirjavaan. Stadionin parkkiin kurvasi luksusauto samalla kun etsimme entranceamme. Kokoonpanosta ulos jätetty Harry Kewell päätti tulla katsomaan peliä kuitenkin.
Yyänveeaa kaikui komeasti ennen ottelua ja Champions Leaguen hymni hukkui stadionin meluun. Pieni, mutta äänekäs sopii luonnehdinnaksi Anfieldistä. Kun stadion aloitti kunnon rummutuksen, oli ääni korvia huumaava. Barça oli ensimmäisellä jaksolla jyrän alla ja Valdésin sopivalla avustuksella omissa meinasi soida. Puyol pelasti kerran hienosti maaliviivalta. Eto’on tatsi oli täysin kadoksissa ja Marquézin pelinavaukset hirvittävää roiskimista. Messi haastoi liikaa laidalle eikä pyrkinyt totutun hanakasti leikkaamaan. Iniesta oli Blaugranan paras ensimmäisellä jaksolla.
Toisella jaksolla Gaucho pamautti alussa tolppaan ja lopulta Guddy onnistui Xavin nappipassista. Riemu repesi ja usko omien nousuun oli kova. Heti maalin perään tuli pari muutakin tilannetta, muttei avopaikkoja. Liverpool kesti, kun Barçan loppukiri ei ottanut tulta kunnolla oikein missään vaiheessa. Huoranriekale Pepe Reina pelasi varsin lahjakkaasti aikaa ja saikin vammaisuudestaan kuuluvat haukut päätykatsomolta. Jos olisi Rolle siitä läpiajosta osunut, niin olisi ollut eri matsi… Propsit kuitenkin Anfieldille, ristikatsomossa olleet lädit tulivat ottelun jälkeen huutamaan ”Barça!”, johon me vastasimme ”Liverpool!”. Meininki olisi voinut olla toinen jos Puppeli olisi tippunut. Odotellessamme katsomosta poispääsyä ”omat” saivat aikaan jonkunmoisen nujakan, kun vivaespaña- ja viscacatalunya-miehet ottivat yhteen. Kummallista.
Ottelun jälkeen vitutti. Oltiin tiputtu Euroopasta eikä edes esitetty mitenkään hienoa peliä. Mieltä sentään piristi lädin tarjoamat pintit. Taksilla nukkumaan ja aamulla jättiaamiaiselle (se English breakfast on oikeasti aika tuhti) ennen lähtöä lentokentälle. Aamut olivat muuten Merseysidellä komeita, illat eivät niinkään. Matka oli ehdottomasti hieno kokemus ja Anfieldin tunnelma uskomaton. Tippuminen jäi harmittamaan, mutta ei Barça tuolla pelillä ansainnutkaan jatkoon päästä.
Update:
http://www.youtube.com/watch?v=Ar3Y0QYdeLAhttp://www.youtube.com/watch?v=0XSQTY7HNS8Videot pitää katsoa äänet täysillä, jotta ymmärtää edes osittain Anfieldin metelin.
Olo oli huojentunut, kun lippu kilahti kouraan.
Sympaattinen Goodison Park.
Liverpool Memorial.
Paisley Gateway ja The Kop.
Pyttyjä.
Koppi lämmittelee.
Gaucho ottaa lämpöä. ^amoresperrosin^ kuva.
Eto'o pyllistää, R10 ja Messi seuraavat tarkkaavaisesti.
Peli alkaa.
Xavi. ^amoresperrosin^ kuva.
Andrés. ^amoresperrosin^ kuva.
Ronaldinhon vapari, Thuram kaivaa munia. ^amoresperrosin^ kuva.
Kulmuria odotellessa. ^amoresperrosin^ kuva.
