Kolmeseiska
Poissa
Suosikkijoukkue: Tomáš Souček
|
|
: 30.07.2014 klo 14:16:34 |
|
Avataanpa jo hyvissä ajoin, seuraavan kierroksen jälkeen on 2/3 liigaa pelattu. Sarjataulukko 30.7. Sen sijaan että olisin avannut taistelun mitaleista valitsin europaikat. Ensinnäkin mitalit ei oikeasti kiinnosta ketään vaan vain €uropaikoilla on merkitystä ja koska tällä kaudella on todennäköistä että myös liigan 4. pääsee maistamaan ensi vuonna eurokiimaa. Tämähän siis tapahtuu jos Suomen Cupin voittaja saa europaikan myös liigasta eli tällä hetkellä tämä toteutuu mitä luultavammin jos HJK tai FC Lahti on SC:n voittaja. Toki IFK Marieman tai FC Inter voi myös kolmen joukkoon itsensä kammeta mikäli aloittaa huikean loppukirin. Äänestyksessä voi antaa 4 ääntä, laitoin listalle kaikki jengit vaikka on itsestäänselvää, että esimerkiksi HJK ei europaikkojen ulkopuolelle jää tai että TPS sinne johtaville sijoituksille nousisi. Sijoilla 4-11 olevat jengit mahtuvat tällä hetkellä 8 pisteen sisään joten aika kiimainen loppu on kaudelle tulossa. Oma veikkaukseni mitalikolmikolle (ei järjestyksessä): FC Lahti, KuPS, HJK. Neljänneltä sijalta Eurooppaan pääsee SJK:n FC Lahden voittaessa Cupin.
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.01.2015 klo 13:25:08 kirjoittanut Bootlegger »
|
|
|
|
|
Mamadou
Poissa
|
|
Vastaus #1 : 30.07.2014 klo 14:29:53 |
|
MYPAn Fair Play -edustus lienee selviö.
|
|
|
|
Tiksa
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Huuhkajat
|
|
Vastaus #2 : 30.07.2014 klo 14:44:12 |
|
HJK ja Lahti lienevät selviö, viimeisellä kierroksella KuPS ja VPS ratkaisevat keskenään pronssin ja SJK kiilaa vielä sen häviäjän ohi neljänneksi ja viimeiselle europaikalle.
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
|
Vastaus #3 : 30.07.2014 klo 14:47:36 |
|
MYPAn Fair Play -edustus lienee selviö.
Kolme punaista korttia jo. Ei mitään jakoja edes liigan kärkikolmikkoon tässä skabassa tänä vuonna. HJK, Lahti, SJK, VPS.
|
|
|
|
vaihtopenkin vasenlaita
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS
|
|
Vastaus #4 : 30.07.2014 klo 15:01:47 |
|
HJK, Lahti, KuPS ja RoPS
SJK tipahtaa vielä kelkasta viimeisellä kolmanneksella. Rovaniemellä suunta on ylöspäin ja pieni ero on vielä hyvin kurottavissa kiinni. KuPS on ollut suht tasainen ja uskon, että tässä on pronssimitalisti.
|
|
|
|
Härison
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
|
Vastaus #5 : 30.07.2014 klo 20:38:30 |
|
HJK, Lahti, KuPS ja SJK.
|
|
|
|
Bulebule
Poissa
|
|
Vastaus #6 : 30.07.2014 klo 21:26:38 |
|
Nykyiset sijoitukset säilyvät ja KuPS saa nelosenakin paikan Lahden tai Klubin voittaessa cupin.
|
|
|
|
Raabit
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuhnurit, Vanha Rouva, Spurs
|
|
Vastaus #7 : 30.07.2014 klo 23:25:02 |
|
Lahti, SJK, HJK, KuPS
|
|
|
|
Masap
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS ja Huuhkajat
|
|
Vastaus #8 : 31.07.2014 klo 12:52:15 |
|
HJK, Lahti, SJK, RoPS.
|
|
|
|
MacMursu
Poissa
|
|
Vastaus #9 : 31.07.2014 klo 12:57:34 |
|
Klubi, Lahi, Kerho, Vepsu.
|
|
|
|
makmana
Poissa
|
|
Vastaus #10 : 31.07.2014 klo 17:25:29 |
|
MILF, KuPS, SJK ja HJK.
|
|
|
|
Kolmeseiska
Poissa
Suosikkijoukkue: Tomáš Souček
|
|
Vastaus #11 : 03.08.2014 klo 19:46:34 |
|
Lahen europaikka alkaa olla jo aika selvä.
|
|
|
|
Bob Maali
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #12 : 03.08.2014 klo 20:17:17 |
|
Lahen europaikka alkaa olla jo aika selvä. Näin on. Huikea simulaattori tarjoaa kolmen joukkoon todennäköisyydellä 98,6%. Tän päivän tulokset eli meidän voitto Vepsusta, Ropsin Kupsista ja SJK:n jääminen tasapeliin Interin kanssa olivat €uropisteiden kannalta isoja. Tässä todennäköisyyksiä eri loppusijoituksille tän päiväisten jälkeen, ovat siis peräisin simulaattorista: .......... | | 2. | | 3. | | 4. | Lupi | | 10 | | 1 | | 0 | Lahti | | 71 | | 17 | | 1 | SJK | | 17 | | 64 | | 11 | Jaro | | 0 | | 5 | | 24 | VPS | | 0 | | 5 | | 21 | Kups | | 0 | | 4 | | 21 | Rops | | 0 | | 2 | | 12 | Mypa | | 0 | | 1 | | 7 |
Tuo UEFA EL -sarake simulaattorissa ei siis huomioi spekulaatiota Cupin (tai Fair Playn) vaikutuksesta europaikkoihin, laskee vain loppusijoitusta kolmen joukkoon.
|
|
|
|
Sinettäj kaakkoissyvänne
Poissa
Suosikkijoukkue: Durden klo 01.15.45
|
|
Vastaus #13 : 10.08.2014 klo 16:58:30 |
|
Aika hurjan tasaista hommaa, mikäli uskomme simulaattoria. Vain kahdella joukkueella on joukkuekohtaiset yli 50 % sänssit olla sijoilla 2-4. Tämä viittaisi siihen, että kolmas paikka on täysin auki. Asiantuntijapiirit tämän vissiin päättelivät ilman simulaattoriakin.
|
|
|
|
Kikkara
Poissa
Suosikkijoukkue: Meil ei oo mittään
|
|
Vastaus #14 : 16.08.2014 klo 14:20:50 |
|
Tänään Inter ja MIFK yllättää cupissa niin loppuu hapatus siitä neljännestä sijasta.
e: noniin Inter hoiti oman osansa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.08.2014 klo 17:37:27 kirjoittanut Kikkara »
|
|
|
|
|
Pelle-Wermanni
Poissa
Suosikkijoukkue: Vaasan Palloseura
|
|
Vastaus #15 : 16.08.2014 klo 17:48:10 |
|
Tänään Inter ja MIFK yllättää cupissa niin loppuu hapatus siitä neljännestä sijasta.
e: noniin Inter hoiti oman osansa.
Eikös tää jo riittäny siihen, ettei nelonen pääse. E: eipä riitäkään, jos Klubi voittaa cupin. Vanha muisti vanhoja sääntöjä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.08.2014 klo 17:53:37 kirjoittanut Pelle-Wermanni »
|
|
|
|
|
Johtaja Calu
Poissa
Suosikkijoukkue: Mustat Kuhnurit, Eemeli Virta
|
|
Vastaus #16 : 16.08.2014 klo 22:46:11 |
|
Inter vie Cupin ja Lahti TIPPUU neljänneksi. Sitten olemme ulkona €uropaikoista...
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.08.2014 klo 13:07:24 kirjoittanut Calumus »
|
|
|
|
|
HuonoKunto
Poissa
|
|
Vastaus #17 : 17.08.2014 klo 14:29:23 |
|
Lahti pääsee eurooppaan. Klubi nyt on satavarma. Inter voittaa cupin ja pääsevän kolmantena. Neljäs saa olla ihan kuka tahansa muu kuin sjk.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
|
Vastaus #18 : 18.08.2014 klo 13:52:33 |
|
Vaikuttaa kyllä huolestuttavalta, jos puppeli-Dragtsma ja puppeli-Rapa pääsevät joukkueineen taas eurooppaan. No ehkä kuitenkin vain Dragtsma näistä.
|
|
|
|
Sinettäj kaakkoissyvänne
Poissa
Suosikkijoukkue: Durden klo 01.15.45
|
|
Vastaus #19 : 18.08.2014 klo 14:30:27 |
|
Vaikuttaa kyllä huolestuttavalta, jos puppeli-Dragtsma ja puppeli-Rapa pääsevät joukkueineen taas eurooppaan. No ehkä kuitenkin vain Dragtsma näistä.
Öllöllöllöllöööö ei pääse kumpikaan!!1!
|
|
|
|
rangaistuspotku
Poissa
|
|
Vastaus #20 : 18.08.2014 klo 16:38:36 |
|
Kyllä SJK on menossa Eurooppaan jo lähes varmasti
|
|
|
|
Huupponen
2017
Poissa
Suosikkijoukkue: Tonttilan Super -91
|
|
Vastaus #21 : 25.08.2014 klo 20:03:09 |
|
KuPS:n tämän illan tasapeli oli oikein sopiva Lahen kannalta. Lahti on 8 pistettä eelllä, kun jäljellä on 8 kierrosta. Seuraavana Kupsi kohtaa SJK:n ja Lupin.
Kai näistäkin sitten pitää toivoa tasureita. Toki Lahellakin samaiset SJK ja Lupi on tulossa kolmen viikon sisällä. Kauhuskenaariona tietysti se että Kupsu painaa keskinäisessä matsissa 22.9. ohi.
|
|
|
|
yyber
Poissa
Suosikkijoukkue: Periaatteen Jatkuvuus
|
|
Vastaus #22 : 26.08.2014 klo 10:54:16 |
|
Kyllä SJK on menossa Eurooppaan jo lähes varmasti On kyllä, hattu päästä kova suoritus jne.. Porukasta voi olla montaakin mieltä mutta pisteidenkeräyslajihan tämä on.
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #23 : 26.08.2014 klo 11:35:35 |
|
Kauhuskenaariona tietysti se että Kupsu painaa keskinäisessä matsissa 22.9. ohi. Vilkku on jo päällä...
|
|
|
|
Ari Zwäng
Poissa
Suosikkijoukkue: TP-55
|
|
Vastaus #24 : 26.08.2014 klo 18:16:00 |
|
Porukasta voi olla montaakin mieltä
Ja nimenomaan paskakoskelaisten mielipiteet SJK'sta kiinnostaa ns. vitusti. Kupsukkaa vastaan kun raavitaan vähintään tasuri, niin alkaa näyttämään suhteellisen hyvältä.
|
|
|
|
|
|