Basler
Poissa
|
|
Vastaus #825 : 03.10.2014 klo 10:09:40 |
|
Oli kyllä lutuinen lutuurimeiniki itäkatsomossa. Mieleen tuli hetkittäin eilen YLE:llä näytetty Perkele - kuvia Suomesta. Väki oli keskimäärin sellaista pipoon ja nahkahanskoihin pukeutunutta turistia, moni jalkapallomatsissa ilmeisesti ensimmäistä kertaa. Hiljaista, hämmentynyttä, suorastaan hellyyttävää. Päädyssä toki menoa, muttei kovin äänekästä. Komea bangeri ja soihdut kyllä.
päädyn metelistä vituttaa itseäni se negatiivisuus. Mikseivät laula iloisia lauluja? Koko hemmetin matsin ajan kuului jotain oi klubi oi joi joi -valitusta. Kuka jaksaa kuunnella mollivoittoista marinaa?
|
|
|
|
Basler
Poissa
|
|
Vastaus #826 : 03.10.2014 klo 10:10:38 |
|
Millä lailla Kopteff herätti silloin kysyntää? Siirtyi Norjaan kaudeksi 2002, ja 2005-2008 kävi istumassa yhden kauden Stoken ja kaksi Utrechtin penkillä. Tai no, taisi se Utrechtissa jossain välissä peliaikaakin vähän saada.
no muistin väärin koska siirtyi Norjaan. Laitetaan tilalle sitten Kottila tai joku muu pelaaja. Tuollaiset eivät enää tänä päivänä pääsisi siirtymään. Taso on kovempi kuin ennen, pelaajia tulee uusista maista valtavasti.
|
|
|
|
Hugo Salmela
Poissa
Suosikkijoukkue: Пу́тін хуйло́
|
|
Vastaus #827 : 03.10.2014 klo 10:26:54 |
|
no muistin väärin koska siirtyi Norjaan. Laitetaan tilalle sitten Kottila tai joku muu pelaaja. Tuollaiset eivät enää tänä päivänä pääsisi siirtymään. Taso on kovempi kuin ennen, pelaajia tulee uusista maista valtavasti.
Kottilakin siirtyi Norjaan, jossa pelasi peräti yhden kauden. Sieltä kahdeksi kaudeksi super-Trelleborgiin, jonka jälkeen paluu Klubiin. Ainoat CL 98 nevöföget -miehistön mainittavia minuutteja pelanneet jäsenet, jotka tekivät merkittävän uran pohjoismaiden ulkopuolella ovat Ägä (joka myös siirtyi ensin Norjaan), Tihinen (osaatko arvata minne se siirtyi ensiksi) ja Shefki, joka lähti ensin FC Hjallikseen ja vasta sieltä Stockportiin. Sitten oli tietty Miklu, joka ei montakaan minuuttia CL:ää pelannut. Bana kävi lainalla Perugiassa, mutta ei vakuuttanut siellä pysyvän siirron arvoisesti. Vastaavasti Suomesta pääsee tänäkin päivänä suhteellisen vaivattomasti Ruotsiin ja Norjaan, ja itse asiassa se ulkomaille siirtymisen huippuvuosi oli 2011, kun Klubista lähti europelien jälkeen kolme pelaajaa suoraan Bundesliigaan ja yksi Belgiaan.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
|
Vastaus #828 : 03.10.2014 klo 10:33:53 |
|
Eikö siitä Savagen lanaamisesta ole kuvamateriaalia tarjolla? Livekuvan perusteella pidin rankkaria selvyytenä ja olisi tainnut punainen korttikin tulla siinä sivussa maalivahdille.
Rankkari kyllä, punaista ei. Ei ollut Savagella ilmeistä maalipaikkaa, kun pallo oli jo menossa puolustajille.
|
|
|
|
Basler
Poissa
|
|
Vastaus #829 : 03.10.2014 klo 10:34:23 |
|
Vastaavasti Suomesta pääsee tänäkin päivänä suhteellisen vaivattomasti Ruotsiin ja Norjaan, ja itse asiassa se ulkomaille siirtymisen huippuvuosi oli 2011, kun Klubista lähti europelien jälkeen kolme pelaajaa suoraan Bundesliigaan ja yksi Belgiaan.
pääsee mutta ei pääse enää siitä eteenpäin. Valioliiga/1.BuLi tms. tasoisissa sarjoissa on nyt vähemmän suomalaisia kuin ennen. Kolkka, Tintti, Ägä jne. tyyppiset pelaajat eivät enää mahtuisi pelaamaan, kun kilpailu on kovempaa.
|
|
|
|
Petkele
Poissa
Suosikkijoukkue: Pohjoismaiden paras kasvattajaseura
|
|
Vastaus #830 : 03.10.2014 klo 10:34:26 |
|
päädyn metelistä vituttaa itseäni se negatiivisuus. Mikseivät laula iloisia lauluja? Koko hemmetin matsin ajan kuului jotain oi klubi oi joi joi -valitusta. Kuka jaksaa kuunnella mollivoittoista marinaa?
Näytäpä tuolta klubipäädyn laulukirjasta yksi mollivoittoinen narina. Noita siellä vedettiin. Muutenkin jos pipo oli niin syvällä korvilla ettei kuullun ymmärtäminen pelaa, siitä on turha syyttää mullikuoroa.
|
|
|
|
superDISA
Poissa
|
|
Vastaus #831 : 03.10.2014 klo 10:38:48 |
|
Tuomari oli muuten umpipaska. Linja täysin hukassa, ihan selvät repimiset ja tönimiset jätettiin viheltämättä, rankkari jäi viheltämättä Klubille ja vielä täysin käsittämätön se Annanin "rike", mistä 0-3. Toki Klubi olisi varmaan hävinnyt vähemmänkin paskan tuomarin kanssa, mutta tosiaan erityismaininta vielä sinne suuntaan.
|
|
|
|
primusmoottori
Poissa
Suosikkijoukkue: Anal Creampie Oulu
|
|
Vastaus #832 : 03.10.2014 klo 10:39:16 |
|
- Bana. Miksi APOELin hyvin haastanut ja Rapidin kaatanut nippu on vedetty näin uusiksi. Raden paikalle Annan ja Alhon tilalle Zeneli olisi aivan riittävä muutos. Ja Lodin paikka ei ole laidassa. Tämä oli myös oma yhteenvetoni. Köpis ja Brugge eivät ole näyttäneet yhtään sen paremmilta joukkueilta, kuin Apoel tai Rapid Wien. HJK on vain pelannut molemmat pelit huonommin. Harmittavaa, että loukkaantumisia tuli. Ainoa vahvistus on ollut Annan (ja varauksin Doblas). Miksi Zeneli siis aloittaa penkiltä, ja karsintapeleissä tonttinsa palloa halliten täyttänyt Kandji myös (jos nyt unohdetaan se punakortti Apoelia vastaan). Joukkueesta paistaa kilometrin päähän se, että yhtenäisyyttä ei ole riittävästi, ja pelaajat eivät tiedä millä tontilla pelaavat ja kuka siinä vieressä juoksee. Suurin harmi tosiaan nuo loukkaantumiset, toivotaan, että pojat palaavat lasaretista mahdollisimman pian. Siltikään en näe mitään syytä, miksi Torinosta ei voisi irrota vaikka täysi pistepotti, ja sitten lohkotilanne olisikin kohtalaisen kimurantti ja mielenkiintoinen.
|
|
|
|
Basler
Poissa
|
|
Vastaus #833 : 03.10.2014 klo 10:39:59 |
|
Vexi Salmen HJK-laulu on iloinen, mikä tulee aina ennen ottelun alkua. Tässä on yksi mollivoittoinen narina: Oi, H-J-K Meidän oma HJK Se sinivalkoinen Stadin oma joukkue Sieltä ikäänkuin kuuluu jonkun yhden janarin valituslaulu kaikkien muiden laulun päälle. Jos pitää laulaa muita kovempaa niin miksei voi vetää iloista rallia. Sillai kuten vaikkapa Willy Astor laulaa. Btw, en käytä pipoa, minun ikäiseni eivät sitä käytä kuten nuoret.
|
|
|
|
Pelintasopakolainen
Poissa
|
|
Vastaus #834 : 03.10.2014 klo 10:40:49 |
|
Tuomari oli muuten umpipaska. Linja täysin hukassa, ihan selvät repimiset ja tönimiset jätettiin viheltämättä, rankkari jäi viheltämättä Klubille ja vielä täysin käsittämätön se Annanin "rike", mistä 0-3. Totta. Taitaa olla vähän niin, että europeleissä Klubi joutuu kokemaan saman, mitä muut liigajoukkueet Klubia vastaan niin kovin usein.
|
|
|
|
muumi
Poissa
Suosikkijoukkue: minä en nettikiusaa
|
|
Vastaus #835 : 03.10.2014 klo 10:42:44 |
|
Rankkari kyllä, punaista ei. Ei ollut Savagella ilmeistä maalipaikkaa, kun pallo oli jo menossa puolustajille.
säännöthän tunnen huonommin kuin heliskosken jykä, mutta eikö sääntökirja mahdollista tuon tapahtuman katsomisen kokonaisuutena? Koska tottakai vaikuttaa hyökkääjän suoritukseen, jos tietää että sadasosasekunnin päästä vastustajan maalivahti tekee tonischumacherit.
|
|
|
|
KendoYanar
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS
|
|
Vastaus #836 : 03.10.2014 klo 10:44:12 |
|
Tuo eilinen sonskilla haahuillut lammaslauma näytti vähän sambiaikaiselta ropsilta. Tukku tummia miehiä vahvistamassa korkeintaan munien kaivelua ja sekaan heitetty pari lappalaista (mako ja tainio). Eikä edes sonskia myyty loppuun. Helsinkiläisellä jalkapallolla menee kyllä lujaa. Rantarosvo-Doblas otti sentään pari torjuntaa niin klubi välttyi totaali-hoonaukselta ja tulos imartelee klubia.
Klubilaiset nautti kun pääsi lohkovaiheeseen, niin nyt on klubivihaajien aika nautiskella kun klubia kairataan lohkovaiheessa joka ottelussa. Kaikki tyytyväisiä jne.
|
|
|
|
Hugo Salmela
Poissa
Suosikkijoukkue: Пу́тін хуйло́
|
|
Vastaus #837 : 03.10.2014 klo 10:55:57 |
|
pääsee mutta ei pääse enää siitä eteenpäin. Valioliiga/1.BuLi tms. tasoisissa sarjoissa on nyt vähemmän suomalaisia kuin ennen. Kolkka, Tintti, Ägä jne. tyyppiset pelaajat eivät enää mahtuisi pelaamaan, kun kilpailu on kovempaa.
Aika hedelmätöntä vertailla toisistaan poikkeavia aikakausia tuolta pohjalta. Pelaajat noin ylipäätään pelaavat siellä minne taso riittää, ja suomalaisten pelaajien pääsy johonkin Valioliigaan on vaikeutunut sitä mukaa kuin Valioliigan seurojen rahankylväminen on lisääntynyt. Sarjan taso on parempien pelaajien myötä noussut samalla. Se, että Jonatan Johansson pelasi joskus Valioliigaa ei tarkoita muuta kuin sitä, että tuolloin sarja oli sen tasoinen, että Tintinkin taso katsottiin sinne riittäväksi. Nykyisin uransa parhaassa iskussa oleva Tintti siirtyisi kai johonkin Ranskan keskikastiin tai Championshipiin.
|
|
|
|
modern
Poissa
Suosikkijoukkue: teneriffa
|
|
Vastaus #838 : 03.10.2014 klo 11:08:23 |
|
Mistäs ottelun kohokohdat näkisi, Ruutu näyttää eioota eikä UEFA:n sivun video tahdo käynnistyä...
|
|
|
|
suomifutiksen Janne Tähkä
Poissa
|
|
Vastaus #839 : 03.10.2014 klo 11:20:07 |
|
Polvi-Tommi on kyllä tyyliin viimeinen henkilö arvostelemaan ketään europeleissä mokailuista Klubin paidassa. Miksi? E: Baslerin tsänttianalyyseille hämmentynyttä naurua
|
|
|
|
el_Diablo
Poissa
Suosikkijoukkue: visio 2020
|
|
Vastaus #840 : 03.10.2014 klo 11:21:38 |
|
koko topikille hämmentynyttä naurua
|
|
|
|
Hugo Salmela
Poissa
Suosikkijoukkue: Пу́тін хуйло́
|
|
Vastaus #841 : 03.10.2014 klo 11:29:54 |
|
Miksi?
Jonnet ei muista? Maksoi Klubille tasapelin PSV-vierasmatsissa söhläämällä loppuhetkillä pallon suoraan olikohan Van Nistelrooyn jalkoihin "puhtaalla" polvikontaktilla, kun se olisi pitänyt vain ottaa haltuun rutiinisuorituksella ja pelata pois loppusekunnit.
|
|
|
|
gv39
Poissa
Suosikkijoukkue: Tuomarit ja kyläjoukkueet ml. Kups
|
|
Vastaus #842 : 03.10.2014 klo 11:31:02 |
|
Mistäs ottelun kohokohdat näkisi, Ruutu näyttää eioota eikä UEFA:n sivun video tahdo käynnistyä...
Minulla kyllä pyöri Ruudun 125 minuutin jööti, mainokset pitää katso, mutta muuten pelittää hyvin.
|
|
|
|
Panze
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United, Huuhkajat
|
|
Vastaus #843 : 03.10.2014 klo 11:32:13 |
|
Jonnet ei muista? Maksoi Klubille tasapelin PSV-vierasmatsissa söhläämällä loppuhetkillä pallon suoraan olikohan Van Nistelrooyn jalkoihin "puhtaalla" polvikontaktilla, kun se olisi pitänyt vain ottaa haltuun rutiinisuorituksella ja pelata pois loppusekunnit.
Jos se, että itse on mokannut, tai ei ole tarpeeksi hyvä europeleihin, sulkee pois mahdollisuuden kommentoida telkkarissa muiden otteita, Suomessa ei kovin montaa mahdollista kommentaattoria olisi
|
|
|
|
Bex
Poissa
|
|
Vastaus #844 : 03.10.2014 klo 11:32:33 |
|
Internetin, vapaan liikkuvuuden ja futiksessa pyörivän rahan räjähdysmäisen moninkertaistumisen myötä futis on sata kertaa kansainvälisempää ja kilpaillumpaa kuin Mursun aikaan. Silloin oman kylän pojilla sai kohtuullistakin tulosta, nyt kilpailu on todella, todella paljon raaempaa.
No enpä usko että Kööpenhamina, Torino tai Brugge nyt yhtään kovempia joukkueita (olikos näistä paras liigassaan nyt viidentenä) on kuin Benfica, PSV tai Kaiserslautern tolloin. Lahtikin vei Bruggea muutama vuosi sitten kotona tosiaan pelillisesti. Sanotaan niin että en ole yhtää vakuuttunut Banan kehittymisestä. Taitaa olla niin että parasta peliä Banan alaisuudessa on pelannut Honka ekoina veikkausliiga vuosina. Sen jälkeen alkoi Banan kehittyminen ja pari nvuoden välein vaihtuu tyyli millä pelataan. No varmasti ihan ok valmentaja, mutta nyt menee liian tissiposkeiluksi taktiikat eurokentillä. Mutta ehkä oppii tosta jotain taas.
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.10.2014 klo 11:37:55 kirjoittanut Bex »
|
|
|
|
|
Hugo Salmela
Poissa
Suosikkijoukkue: Пу́тін хуйло́
|
|
Vastaus #845 : 03.10.2014 klo 11:33:54 |
|
Jos se, että itse on mokannut, tai ei ole tarpeeksi hyvä europeleihin, sulkee pois mahdollisuuden kommentoida telkkarissa muiden otteita, Suomessa ei kovin montaa mahdollista kommentaattoria olisi
Paitsi että Doblas ei pelannut eilen huonosti, eikä ansainnut Koivistoisen kritiikkiä.
|
|
|
|
Panze
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United, Huuhkajat
|
|
Vastaus #846 : 03.10.2014 klo 11:38:16 |
|
Paitsi että Doblas ei pelannut eilen huonosti, eikä ansainnut Koivistoisen kritiikkiä.
Se on totta, mutta ei moka europelissä kuitenkaan tee ihmisestä kelvotonta kommentaattoria. En sen kummemmin ota kantaa siihen, miten hyvä kommentaattori muuten on, kun ei tuossa Jimin lähetyksessä siitä kovin tarkkaa kuvaa saanut
|
|
|
|
Habe
Poissa
Suosikkijoukkue: baLOLtelli
|
|
Vastaus #847 : 03.10.2014 klo 11:50:56 |
|
Mistäs ottelun kohokohdat näkisi, Ruutu näyttää eioota eikä UEFA:n sivun video tahdo käynnistyä...
Ruudussa matsi ainakin kokonaisuudessaan katsottavana. Koosteista ei tietoa.
|
|
|
|
Herstein
Paikalla
Suosikkijoukkue: Heitto
|
|
Vastaus #848 : 03.10.2014 klo 12:01:20 |
|
Sama. Lampihan pelasi hyvän pelin, mutta vanhoilla meriiteillä tuomitaan huonoksi. Aina välillä vaikuttaa, etteivät ihan kaikki kritisoijat edes katso näitä pelejä.
Ilmeisesti Lammen kohdalla ihmisten odotukset ovat jatkuvan alisuorittamisen jälkeen niin alhaalla, että eilisenkin kaltainen alibipelaaminen tulkitaan hyväksi otteluksi. Laitapakin pitäisi pystyä tarjoamaan jotain hyökkäyspäähänkin, mutta Lammen uskallus/taito ei riitä peliäavaaviin ratkaisuihin. Eilen taisi ylipäätään syöttää kymmenen kertaa eteenpäin ja muutenkaan ei juuri noussut hyökkäyspäähän, vaikka kai on ainakin paperilla hyökkäävä laitapakki. Puolustuspäässä Lampi on aina ollut ihan hyvä, mutta se ei yksistään oikein riitä.
|
|
|
|
petteri72
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool
|
|
Vastaus #849 : 03.10.2014 klo 12:04:01 |
|
No enpä usko että Kööpenhamina, Torino tai Brugge nyt yhtään kovempia joukkueita (olikos näistä paras liigassaan nyt viidentenä) on kuin Benfica, PSV tai Kaiserslautern tolloin. Lahtikin vei Bruggea muutama vuosi sitten kotona tosiaan pelillisesti.
Sanotaan niin että en ole yhtää vakuuttunut Banan kehittymisestä. Taitaa olla niin että parasta peliä Banan alaisuudessa on pelannut Honka ekoina veikkausliiga vuosina. Sen jälkeen alkoi Banan kehittyminen ja pari nvuoden välein vaihtuu tyyli millä pelataan. No varmasti ihan ok valmentaja, mutta nyt menee liian tissiposkeiluksi taktiikat eurokentillä. Mutta ehkä oppii tosta jotain taas.
HJK nyt on vaan materiaaliltaan aika eri sarjasta kuin Europa Leaguen perusjoukkueet. Sen näkee siitäkin, että HJK:sta lähtevät tähtipelaajat eivät yleensä tuontasoisiin seuroihin mahdu, vaan pelaavat yleensä selvästi heikommissa joukkueissa. Tasoero lohkovastustajiin on samaa luokkaa kuin olisi Suomessa vaikka SJK- PK-35 tai Ilves - FC Lahti. Kun joukkueet pelaavat hyvin tosissaan ei siinä paljon pisteitä tule ja välillä numerot ovat rumia. Onhan se nähty jo vuosikausia eurokentillä muutenkin. Isompia haastamaan voidaan pystyä silloin kun HJK:lla on päällä hurmos, joukkueella on kunnolla tuuria ja samaan aikaan vastustajalla paha asennevamma ja esityöt tekemättä. Nyt vastassa on kuitenkin motivoituneita joukkueita, jotka ovat todella tehneet kotiläksynsä. Muutenkin Suomen jalkapallon yleinen taso nyt on tällä hetkellä surkein ainakin 30 vuoteen eikä Suomen A-maajoukkuekaan olisi suosikki pääsemään eurokentillä klubin lohkosta jatkoon. Suomen jalkapallon yleinen taso näkyy myös Veikkausliigan tasossa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.10.2014 klo 12:16:19 kirjoittanut petteri72 »
|
|
|
|
|
|
|