Se olisi taas se aika vuodesta, kun laitetaan kausi pakettiin. Kerhon ensimmäinen Veikkausliigakausi ei olisi oikeastaan paremmin voinut mennä. Mitali on ollut varma jo monen kierroksen ajan ja hopeakin on täysin omissa käsissä. Joka tapauksessa pelaajat saavat lähteä tähän otteluun aika paineettomassa tilassa, vaikka kaikki varmasti sen hopean pronssin sijasta haluavat. Mikä parasta, SJK pelaa kauden viimeisen pelinsä kotona ja mitalit jaetaan kotikatsomon edessä. Mypalla ei ole tähän otteluun enää mitään panosta. Yhden kotipelin lisää ensi kaudelle oikeuttava kuudes sijakin on liian kaukana ja putoamiseen ei ole mitään vaaraa.
Viimeksi kun SJK ja Mypa kohtasivat pelattiin tuplapelit. Ensin SJK voitti kotonaan 1-0 ja seuraavassa pelissä SJK vei vieraissa pisteet kotiin 1-3 tuloksella. Ennen noita otteluita Mypan tilanne näytti vielä todella hyvältä ja joukkue muistaakseni oli sijalla 2 tai 3. Sen sijaan SJK oli vielä tuolloin putoamistaistossa mukana ja ottelut olivat menneet aika mollivoittoisesti. Näistä Mypa peleistä alkoikin SJK:n 7 ottelua kestänyt voittoputki, joiden myötä Kerho pääsi mukaan kärkikahinoihin.
Hivenen on nurmi kellastunut ja molempien joukkueiden kannattajien mielialat vaihtuneet noista päivistä.
Sarjatilanne:
O V T H P
2. SJK 32 15 11 6 56
8. MYPA 32 10 9 13 39
Kerholla ei taida olla ketään loukkaantuneena/pelikiellossa? Viime pelissä Sarajärvi sai avauspaikan, joten suattaapi olla, että nytkin joku junnu avauksessa nähdään. Toiveissa olisi Lähdesmäki, mutta muutkin kelpaa. Avauskokoonpano oli muutenkin aika, krhm, mielenkiintoinen viime pelissä, mutta tässä jonkinnäköinen arvaus:
Lehtinen
Pelvas Moose Lähdesmäki/Sarajärvi
Laaksonen Matrone
Tahvis Gogoua Savic Dorman
Aksalu
Dorman huilasi viime pelin ja Moose tuli vasta vaihdosta, joten nyt voisi laittaa suoraan avaukseen. Savic saattaa olla myös vaspana, jolloin Pavle ottaisi topparin paikan.
Vierasjoukkueen pelaajista sellainen erityishuomio, että taikuri Bah pelannee viimeisen pelinsä Mypan paidassa. Itse pelihän on täysin Kerhon hallinnassa Mypan pelaajien odotellessa jo seuraavaa kautta. Pelvas tekee päällä, perseellä ja jalalla maalit ja voittaa maalikuninkuuden.
Viimeisen maalin Aksu tekee rangaistuspotkusta, kun Gogoua purjehtii läpi kentän ja Mypan maalivahti kaataa Cedric the Dominatorin vastoin sääntöjä. Yli 3000 katsojaa hurraa ja Jokkersonilta tirahtaa kyynel silmäkulmasta. Tai sitten peli pelataan sateessa 1200 katsojan edessä ja peli päättyy 0-1, kun Gogoua onnistuu vihdoin tekemään maalin, nottajokisten harmiksi vain omaan päähän. Jokatapauksessa paikalla ollaan jälleen, kiitos mahtavasta kaudesta Kerho!
SJK - MYPA 3-0
Pelvas 15' 40' rp 88'
AM: 2000? 2800? Luulisi, että on paljonkin katsojia, mutta kylmä sää saattaa veroittaa.
Palvelut ja portit aukeavat puolitoista tuntia ennen ottelun alkua lauantaina 25.10. klo 12.30.
Lippujen hinnat:
- 15 euroa normaali
- 10 euroa opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset
- 5 euroa 12-16 vuotiaat
Ilmaiseksi kaikki alle 12 -vuotiaat, sekä sotaveteraanit.
Ottelu näkyy myös totuttuun tapaan
ISTV:stä.
e. Yliviivattu Bah --> pelikiellossa.