Rafu
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #725 : 05.12.2014 klo 19:12:26 |
|
Kärkkäiselle mieluusti jatkoa. On juuri niitä pelaajia, joiden merkityksen huomaa parhaiten hänen ollessa sivussa ottelusta. Klaaraa mainiosti keskikentän kuin puolustuslinjankin pelipaikat, joten monikäyttöisyydestä plussaa. Kullanarvoinen pelaaja valmentajalle.
|
|
|
|
Rafu
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #726 : 06.12.2014 klo 10:17:59 |
|
http://www.kihu.fi/tuotostiedostot/julkinen/2014_leh_veikkausli_sel74_76258.pdf Siitä viiltävää dataa menneeltä Veikkausliiga kaudelta. FC Lahden oma osuus alkaa sivulta 124. Muutamia pikaisia huomioita: - FC Lahden menestys johtui pitkälti kurinalaisesta kollektiivisesta puolustuspelaamisesta, joka oli nähtävissä paljaalla silmälläkin. Tilastot vain vahvistavat tätä näkemystä. Lahti päästi liigassa vähiten maaleja. Tästä kiitos kuuluu ennenkaikkea Korkeakunnakselle/valmennusjohdolle, laadukkaille puolustuspäänpelaajille ja koko joukkueen sitoutumisesta yhteiseen projektiin. Kuten Korkeakunnas joskus sanoi, puolustaminen alkaa ylhäältä Rafaelin toimesta ja hän on puolustuspelaamisen kannalta yhtä tärkeä kuin Moisander. Kertoo jotain Korkeakunnaksen lähetysmistavasta puolustuspelaamiseen. - Joukkue menetti Tucon lähdön myötä valtavan määrän tehoja (7+9). Tämä pitää pystyä paikkaamaan laajalla sektorilla, vaikka esimerkiksi Ääritalolla on varmasti mahdollisuudet tehtailla ensi kaudella vastaavanlaiset tehot yksinäänkin. - Tucolle tosin kertyi selvästi eniten pallonmenetyksiä koko joukkueesta (20,1 per ottelu), joten hyökkäykset tuppasivat usein pysähtymään häneen. Vastaava luku esimerkiksi Rafaelilla on 5,2 kpl vähemmän per ottelu. - Joukkue ei onnistunut tekemään yhtään maalia suorista vapaapotkuista tai sivurajaheittotilanteista. Erikoistilannespesialisti hankintalistalle? - Joukkueen syöttöprosentti ja tempo oli liigan toiseksi surkeinta. Tämä pisti myös silmään otteluita katsomalla. Lahti teki paljon maaleja nopeista hyökkäyksistä, joten hyökkäyspelaaminen voisi katsoa olevan varsin suoraviivaista. Tätä näkemystä tukee myös alhainen syöttöprosentti, joka lienee seurasta korkean riskitason syötöistä. Tulosta tuli tästä huolimatta, mutta joukkueen menestysmahdollisuuksia ei varmasti heikentäisi, jos em. tilastot saataisiin paremmalle tolalle. - Kärkkäisen jatkosopimuksen puolesta puhuu joukkueen korkein pallonriisto tilasto. Myös kaksinkamppailutilastot joukkueen parhaimmistoa. - Lahden pelitilannemaalien murtautumistavaksi valikoitui useimmin keskitykset (12krt). Kuljetuksen jälkeen tai kombinaation jälkeen tehtiin vain yksi maali per murtautumistapa. Ääritalo pystynee viimeistelemään maaleja omien kuljetustensa päätteeksi. Kaikennäköistä mielenkiintoista tilastoa tarjolle, suosittelen tutustumaan. Tilastot vahvistavat pitkälti täälläkin valloilla olevia näkemyksiä Lahden pelillisistä vahvuuksista kuin myös heikkouksista.
|
|
|
|
Tapani
Poissa
Suosikkijoukkue: IFK Göteborg och IFK Mariehamn ja Lahden Reipas
|
|
Vastaus #727 : 06.12.2014 klo 10:41:41 |
|
Ei piä paikkaansa, että FC Lahti ois päästäny vähiten maaleja...
|
|
|
|
straiter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Rotkäppchen Sektkellerei Freyburg
|
|
Vastaus #728 : 06.12.2014 klo 10:43:14 |
|
- Joukkue ei onnistunut tekemään yhtään maalia suorista vapaapotkuista tai sivurajaheittotilanteista. Erikoistilannespesialisti hankintalistalle?
Peetu - Joukkueen syöttöprosentti ja tempo oli liigan toiseksi surkeinta. Tämä pisti myös silmään otteluita katsomalla. Lahti teki paljon maaleja nopeista hyökkäyksistä, joten hyökkäyspelaaminen voisi katsoa olevan varsin suoraviivaista. Tätä näkemystä tukee myös alhainen syöttöprosentti, joka lienee seurasta korkean riskitason syötöistä. Tulosta tuli tästä huolimatta, mutta joukkueen menestysmahdollisuuksia ei varmasti heikentäisi, jos em. tilastot saataisiin paremmalle tolalle.
Noin katsomosta nähtynä tehoja tuli enemmän nopeista hyökkäyksistä mutta valitettavan usein peli meni hitaaksi ja tehottomaksi hinkkaamiseksi, joka sitten päättyi pallonmenetykseen. Noin muutenhan tilastoista näkee sen, että Peetu on vähän vitun hyvä lisä joukkueeseen ja Moisanderin pitää kasvattaa talven aikana pallit ja lopettaa se viivahiireily, eihän nyt jumalauta tuolla topparikalustolla pitäisi mennä kuutta kulmasta tehtyä maalia omiin.
|
|
|
|
Rafu
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #729 : 06.12.2014 klo 10:51:42 |
|
Ei piä paikkaansa, että FC Lahti ois päästäny vähiten maaleja...
En viitsinyt ottaa huomioon HJK-RoPS ottelun muutettua tulosta. Peetu
Noin katsomosta nähtynä tehoja tuli enemmän nopeista hyökkäyksistä mutta valitettavan usein peli meni hitaaksi ja tehottomaksi hinkkaamiseksi, joka sitten päättyi pallonmenetykseen.
Noin muutenhan tilastoista näkee sen, että Peetu on vähän vitun hyvä lisä joukkueeseen ja Moisanderin pitää kasvattaa talven aikana pallit ja lopettaa se viivahiireily, eihän nyt jumalauta tuolla topparikalustolla pitäisi mennä kuutta kulmasta tehtyä maalia omiin.
Peetulta lähtee tarvittaessa varsinainen hevosenpotku, mutta onkos Pasasella saldollaan uraltaan kovinkaan montaa vaparimaalia? Peetu tosiaan tilastojen(kin) valossa helvetin tärkeä. Alkuun oli vähän hakemista, mutta se nyt oli ymmärrettävää alhaisen pelituntuman johdosta.
|
|
|
|
straiter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Rotkäppchen Sektkellerei Freyburg
|
|
Vastaus #730 : 06.12.2014 klo 11:04:45 |
|
Peetulta lähtee tarvittaessa varsinainen hevosenpotku, mutta onkos Pasasella saldollaan uraltaan kovinkaan montaa vaparimaalia?
Muutama niitä on mutta toisaalta eipä Peetulla ole uran aikana ollut kummoista vaparivastuutakaan. Bremenissä suorat vaparit paukutteli Naldo ja majussa Litmanen/Eremenko. Noin muutenhan suomalaisjunnareiden potkutekniikka on pääsääntöisesti melkoista kusta ja paskaa, joten ulkomaan elävää pitäisi hommata, jos Peetu ei viuhuta.
|
|
|
|
BiriBiri
Poissa
|
|
Vastaus #731 : 06.12.2014 klo 11:43:56 |
|
Tucon tehot ois pitäny olla about 10+20..ehkä 3 maalia ryssi itse. Toistakymmentä kertaa syötti kaverin avopaikkaan, ilman tulosta. Pallonmentykset...lasketaanks tähän ne puolustuksen suoltamat kukkupallot, jotka topparin kuuluukin voittaa? Toki myös alibipallon pelaaminen viimeisellä kolmanneksella parantaisi tätä statsia. On kyllä mielenkiintoista nähdä, onnistuuko kolme uutta heeboa sitten korvaamaan yhden Tucon. Voi olla tiukassa..#valhe#emävalhe#tilasto
|
|
|
|
Marquinho
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK & Suomi
|
|
Vastaus #732 : 06.12.2014 klo 12:11:13 |
|
Muutama niitä on mutta toisaalta eipä Peetulla ole uran aikana ollut kummoista vaparivastuutakaan. Bremenissä suorat vaparit paukutteli Naldo ja majussa Litmanen/Eremenko. Noin muutenhan suomalaisjunnareiden potkutekniikka on pääsääntöisesti melkoista kusta ja paskaa, joten ulkomaan elävää pitäisi hommata, jos Peetu ei viuhuta. Ja eihän Peetukaan osaa keskittää. Valitettavan yleinen vaiva suomalaisilla. Peetun vaparityyli on "Moukari", kuten esim. Joona Toiviolla. Harvoin nuo jostain 20 metristä helähtävät sisään, vaan matkaa pitää olla vähän enemmän. Tämä yhdistettynä siihen, että pitää olla jotakuinkin keskisektorilta, niin ei ihme ettei vaparivastuuta tule.
|
|
|
|
Rafu
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #733 : 07.12.2014 klo 11:02:39 |
|
Ja eihän Peetukaan osaa keskittää. Valitettavan yleinen vaiva suomalaisilla. Peetun vaparityyli on "Moukari", kuten esim. Joona Toiviolla. Harvoin nuo jostain 20 metristä helähtävät sisään, vaan matkaa pitää olla vähän enemmän. Tämä yhdistettynä siihen, että pitää olla jotakuinkin keskisektorilta, niin ei ihme ettei vaparivastuuta tule.
Tämä. Tilastojen valossa suuria muutoksia Lahden pelitapaan ei ole tarve tehdä. Lahti oli erittäin hyvä reaktiivinen joukkue molempiin suuntiin. Lahti teki paljon maaleja nopeista hyökkäyksistä ja vastaavasti pystyi puolustamaan negatiiviset tilanteenvaihdot mallikkaasti. Vaikka Lahti ei hallinnut pelejä pallonhallinnan muodossa, voi sen katsoa kontrolloineen monia otteluja tästä huolimatta. Laukaustilastot tukevat tätä näkemystä, sillä Lahti laukoi selvästi enemmän vastustajan maalia kohti kuin vastustaja kohti Lahden maalia. Suurin korjausliike pitää tehdä syöttöpelissä, kuten eilen kirjoitin. Joukkue syötti suhteessa muihin vähän ja niidenkin onnistumisprosentti oli surkea. Missä vika? Aiemmin mainitsin pelitavallisen seurauksen eli Lahti hyökkäsi tietoisesti suoraviivaisesti ja haki aktiivisesti korkean riskitason syöttöjä. Tässä lienee osa totuutta, mutta tarkastellessa Lahden kokoonpanoa löytyy hallitsematonkin syy, johon lienee parannusta ensi kaudelle. Lahdelta puuttui keskikentältä pelinrytmittäjä Klingan poissaollessa. Varsinaisia pelintekijöitä ei yksinkertaisesti löytynyt (jätetään flopannut Salhi pois laskuista) ja sellaisen löytyminen kentältä on oleellinen osa joukkueen jouhevaa pallollista pelaamista. Paananen tuonee tähän omalta osaltaan helpotusta (syöttöprosentti viime kaudelta 84,1%).
|
|
|
|
R08
Poissa
|
|
Vastaus #734 : 07.12.2014 klo 14:02:08 |
|
Lahti hyökkäsi tietoisesti suoraviivaisesti
Ootko mitä pelejä katellu?
|
|
|
|
Rafu
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #735 : 07.12.2014 klo 16:00:36 |
|
Ootko mitä pelejä katellu?
Tämä siis tilastojen valossa.
|
|
|
|
Zeps
Poissa
|
|
Vastaus #736 : 07.12.2014 klo 17:36:07 |
|
Muistan kun Toke avautui joskus alkukesästä Etlarissa että peli on ollut liian suoraviivaista. Ja itellä meinasi mennä lähinnä hermot siihen augepalloon.
|
|
|
|
Huupponen
2017
Poissa
Suosikkijoukkue: Tonttilan Super -91
|
|
Vastaus #737 : 07.12.2014 klo 23:19:48 |
|
Muistan kun Toke avautui joskus alkukesästä Etlarissa että peli on ollut liian suoraviivaista. Ja itellä meinasi mennä lähinnä hermot siihen augepalloon.
Sama. Taitaa hra Touk katsoa tilastoja paljon, kun oli kuitenkin tosissaan.
|
|
|
|
huipulla lopettanut
Poissa
|
|
Vastaus #738 : 08.12.2014 klo 02:38:39 |
|
Ens kauella toivoisin että mentäs vauhikkaammin eli sutena sukkaan. Saatinhansä selkeesti vahvempia ja juoksuvoimasempia kavereita lähtenei'en tilalle.
Vaparispesialisti ois kyl öy, sillä oishan se hauskaa joskus kuumotella maalia erikoistilanteista kerrankin vastustajan päätyyn eikä toistepäin.
|
|
|
|
Kratos
Poissa
|
|
Vastaus #739 : 08.12.2014 klo 07:28:44 |
|
- Tucolle tosin kertyi selvästi eniten pallonmenetyksiä koko joukkueesta (20,1 per ottelu), joten hyökkäykset tuppasivat usein pysähtymään häneen. Vastaava luku esimerkiksi Rafaelilla on 5,2 kpl vähemmän per ottelu.
Miten nämä suhtautuvat pallokosketuksiin? Ts. olivatko pelaajat yhtä paljon pallossa?
|
|
|
|
Vinnie Stigma
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti, Q.P.R., FC Den Bosch
|
|
Vastaus #740 : 08.12.2014 klo 09:21:07 |
|
Miten nämä suhtautuvat pallokosketuksiin? Ts. olivatko pelaajat yhtä paljon pallossa?
Ja Tuco oli koko ajan tiukassa vartioinnissa. Ei toki first touchkaan paras. Tuco oli myös väärässä roolissa koko kauden. Jos me oltas pelattu selkeesti kahella kärjellä aina kun Tuco ja Raffeli oli yhtäaikaa kunnossa, niin oltas oltu ylivoimasia kakkosia (hih).
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.12.2014 klo 11:58:33 kirjoittanut Vinnie Stigma »
|
|
|
|
|
Hannu Jäntin koivet
Poissa
|
|
Vastaus #741 : 08.12.2014 klo 09:55:39 |
|
Muistan kun Toke avautui joskus alkukesästä Etlarissa että peli on ollut liian suoraviivaista. Ja itellä meinasi mennä lähinnä hermot siihen augepalloon.
Tämä taisi johtua siitä että kausi aloitettiin stadionin perunapellolla ja oli pakko vetää suoraviivaista. Se tietysti heijastuu hetken myös sileämmille sameteille. Auge-pallon elementtejä siinä silti näkyi, pakkohierontaa kun olisi pitänyt mennä ohiyliläpi.
|
|
|
|
Rafu
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #742 : 08.12.2014 klo 12:00:49 |
|
Ja Tuco oli koko ajan tiukassa vartioinnissa. Ei toki first touchkaan paras. Tuco oli myös väärässä roolissa koko kauden. Jos me oltas pelattu selkeesti kahella kärjellä aina kun Tuco ja Raffeli oli yhtäaikaa kunnossa, niin oltas oltu ylivoimasia kakksoia (hih).
Keskikentällä olisi ollut jatkuvasti miesalivoima, joka olisi johtanut keskikentän herruuden todennäköiseen menettämiseen. Yleensä keskikentän herruuden vievä osapuoli juhlii voittoa pelin päätteeksi. Oltaisiinko oltu edes viiden sakissa? Malispallo = suoraviivaista? Voi suoraviivaisesti pelata, vaikka se ei täysin Malisen aikakauden munaravia vastaakaan. Miten nämä suhtautuvat pallokosketuksiin? Ts. olivatko pelaajat yhtä paljon pallossa?
En osaa sanoa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.12.2014 klo 12:06:10 kirjoittanut Rafu »
|
|
|
|
|
R08
Poissa
|
|
Vastaus #743 : 08.12.2014 klo 12:07:51 |
|
Malispallo = suoraviivaista? Voi suoraviivaisesti pelata, vaikka se ei täysin Malisen aikakauden munaravia vastaakaan.
Ei kai kukaan ole kiistänyt ettei voisi pelata. Korkeakunnaksen Lahti vaan ei pelaa.
|
|
|
|
Rafu
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #744 : 08.12.2014 klo 12:12:33 |
|
Ei kai kukaan ole kiistänyt ettei voisi pelata. Korkeakunnaksen Lahti vaan ei pelaa.
Tilastot kertovat ihan muuta. Vinha perä niissä on, muttei ne tietenkään kerro absoluuttista totuutta. Veikkanpa Korkeakunnaksen haluavan monipuolistaa joukkueensa pelaamista ja parantavan tilanteentunnistusta entisestään.
|
|
|
|
Huupponen
2017
Poissa
Suosikkijoukkue: Tonttilan Super -91
|
|
Vastaus #745 : 08.12.2014 klo 12:19:09 |
|
Keskikentällä olisi ollut jatkuvasti miesalivoima, joka olisi johtanut keskikentän herruuden todennäköiseen menettämiseen. Yleensä keskikentän herruuden vievä osapuoli juhlii voittoa pelin päätteeksi. Oltaisiinko oltu edes viiden sakissa?
Augen jouluhimmelissä nämä keskikentän miesalivoimat.
|
|
|
|
Rafu
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #746 : 08.12.2014 klo 12:20:21 |
|
Augen jouluhimmelissä nämä keskikentän miesalivoimat.
Ei vaan modernissa jalkapallossa nämä.
|
|
|
|
straiter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Rotkäppchen Sektkellerei Freyburg
|
|
Vastaus #747 : 08.12.2014 klo 12:20:39 |
|
Tilastot kertovat ihan muuta.
Tilastojen mukaan siis Lahti teki paljon tehoja nopeista hyökkäyksistä. Sitä se ei kuitenkaan kerro, että Lahti olisi jotenkin hyökännyt paljon nopeilla hyökkäyksillä.
|
|
|
|
Vinnie Stigma
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti, Q.P.R., FC Den Bosch
|
|
Vastaus #748 : 08.12.2014 klo 12:32:50 |
|
Augen jouluhimmelissä nämä keskikentän miesalivoimat.
Sama. Se miesalivoima tosiaan aiheuttaa ongelmia silloin kun hierotaan minuuttitolkulla alakerran ja keskikentän välillä.
|
|
|
|
Rafu
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #749 : 08.12.2014 klo 13:45:47 |
|
Tilastojen mukaan siis Lahti teki paljon tehoja nopeista hyökkäyksistä. Sitä se ei kuitenkaan kerro, että Lahti olisi jotenkin hyökännyt paljon nopeilla hyökkäyksillä.
Vähäiset syöttömäärät ja lukuiset laukausmäärät tukevat myös näkemystä suoraviivaisesta pelitavasta. Osoittakaa mulle tilastoista jokin kohta joka kertoisi "hieromisesta".
|
|
|
|
|
|